Mainos

KalPa kaudella 2011-12

  • 410 091
  • 921

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Esitän kysymyksen johon viisaammat voivat halutessaan vastata. Kuinka monta peliä on hävitty Tommi Miettisen ansiosta tällä kaudella?

Sanoisin, ettei yhtään, mutta mielestäni tuo ei ole aiheellinen kysymys. Aiheellinen kysymys sen sijaan olisi se, että kuinka monta ottelua KalPa on voittanut Tommi Miettisen ansiosta? Miettinen on kuitenkin yksi niitä pelaajia joilta numerotulosta odotetaan ja silloin tehot 2+6=8 kakkosketjussa ja runsaalla ylivoima-ajalla ei ole edes tyydyttävä tulos. Esimerkiksi nelosketjun sentteri Jasse Ikonen on tehnyt enemmän pisteitä lähes olemattomalla ylivoima-ajalla.

Jos me halutaan menestyä runkosarjassa - ei hommata yhtään vahvistusta ja annetaan Miettisen hoitaa kakkossentterin roolia.
Jos me halutaan menestyä myös pudotuspeleissä - hommataan kovan tason kakkossentteri ja siirretään Miettinen kolmosketjun keskelle puolustavampaan rooliin. Ikävä fakta on se, että pudotuspeleissä vastustajan ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin pimentää Kuparisen ykkösketju ja KalPa lähtee lomille..

EDIT. Täsmennetään vielä sen verran ettei tule väärinkäsityksiä. Miettinen on oma kasvatti ja omien kasvattajien naamalle kuseminen on yksi viimeisimmistä asioista mitä suosikkijengiltä sulattaisin, mutta tosiasia on se, että Miettinen ei pelaa tällä hetkellä kakkossentterille vaaditulla tasolla.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ikävä fakta on se, että pudotuspeleissä vastustajan ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin pimentää Kuparisen ykkösketju ja KalPa lähtee lomille..
Tätä en usko ennen kuin näen. Ykkösen ulkopuolelle jää sellaisia herroja kuin Hentunen, Kapanen, Kerman, Masuhr, Pakarinen, Saarinen, Junnila. Joilla löytyy hieman kokemusta kevään peleistä...
Miettisen koukkuja ei keväällä kahva-offeissa vihelletä joten jäähyt tippuvat minimiin :D

Haluaisin minäkin vaikka mitä, olen vain oppinut elämään sen asian kanssa ettei kaikkea voi saada vaikka miten haluaisi. Ostetaan vaikka Ahonen luukkuvahdiksi venäjältä takaisin jos kilpavarusteluun halutaan lähteä...
Katsotaanpas tänään miten Herra plusMIINUS 33 (Tyler Redenbach) eliteprospectsin pelaajakortti auttaa punanuttuja.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän Miettinen edes yrittää (koukkujäähyt tästä elävä todiste)...
Luulisin ettei KalPalla yksinkertaisesti ole varaa laittaa Miettistä katsomoon syömään popcornia ja hankkia uutta arpaa tilalle. Rissanen ja Riekkinen eivät kykyne vielä pelaamaan kakkossentterin vaatimia minuutteja hyökkäys ja puolustussuuntaan. Jotain pappakenttä tekee oikein kun Samilla on ollut useassa viime pelissä paikkoja hattutemppuun asti. Huippupaikkoja.

Joo kyllähän nuo tehot 2+6 on Tomalle heikot. Niin ja kakkosia on tullut liikaa mikä varmaan pelityylin ja yrittämisen seuraus. Niin ja kakkosen pelistä on ajatus usein olut hukassa, mutta siitä huolimatta paikkoja tämä kenttä on kyllä onnistunut luoman, siis huippupaikkoja. Jos Ceellä ei olisi tuota pirunmoista vuorta selän ja käsien painoina olisi tulos kakkoselta ollut viimepeleissä aivan toinen.

Täällä on paljon puhuttu Toman ongelmista, monesti niitä sen enempää erittelemättä. Sen sijaan vahvuuksien mainostaminen on tainnut unohtua. Viimepeleissä pelannut kuitenkin senttereistä eniten mihin jääkiekosta jotain oikeasti ymmärtävillä ja joukkueen oikeasti tuntevilla, siis valmennuksella, on varmaan hyvä perustelu. Itse asiassa SS:ssä pyyntömme perusteluista jo osin otettiin kantaa eli Tuokkola sanoi Toman tärkeäksi ukoksi av:llä ja aloituksissa. Jotenkin uskoisin minuuttien perusteella että yritys ja puolustuspeli voisivat myös olla perusteita minuuteille.

Tuossa kakkosen keskellä on kauden mittaan käynyt yksi jos toinen mutta tulos on ollut jotakuinkin sama tai siltä se on näyttänyt. Sen enempää Miettinen, Kapanen, Rissanen kuin Riekkinenkään ei ole saannut peliä näyttämään paremmalta. Minkälainen sentteri siinä sitten olisi se sateen tekijä? Itse kuvittelisin että jos jotain vielä haetaan (minkä Siekkinen tosin kiistänyt) voisi luistelutaitoinen, kiekkotaitava kanukki tarjoilija (tyyliin Kärpissä flopapannut, AHL:ssä dominoinut St Pierre) saada jotain näkyvää tulosta hyökkäyspeliin. Selkeä vahvistusta olisi kuitenkin toivelistalla (jos jotain hankitaan), leveyttä sentterirosteriin ei kannata lisää hankkia (jo nykyinen kestää yhden loukkaantumisen). Mitään takuuta vahvistuksien onnistumisesta ei ole. Esimerkiksi edellä mainitsemani St Pierren piti olla kovinikinäkoskaan mutta ei se vaan Kärpissä lähtenyt kulkemaan. Myös vaikutuksia esimerkiksi puolustuspeliin, alivoimaan, playoff iskukykyyn on aika hankala arvioida. Pahimmassa tapauksessa kevään hankinnat ovat tainneet heikentää joukkueen kokonaisesityksiä (esim. muistelen näin käyneen Jokereissa Battaglian ja Nylanderin tulon myötä) eli kyllä hankintoja miettiessä varmaan KalPankin pitää arvioida miten paljon koko palettia pitää hämmentää jos tuohon yksi ukko vielä otetaan sikäli kun sopivaa olisi edes tarjolla.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kumma kyllä että Laakkosta sai viime kaudella kritisoida kokoajan, vaikka mies pelasi lopulta ihan hyvin ja sai ihan OK tehotkin, mutta nyt Miettistä ei saa muka kritisoida vaikka aihetta on.
Jos tässä viitataan minuun niin mielelläni näkisin ne viestit, joissa olen dissannut tätä mainittua mulkkua viime kauden aikana. Voi olla että yksittäisissä otteluraporteissa olen hänestä jotain maininnut, mutta kyllä minun linjani on ollut ihan historian alusta saakka, että omia kannustetaan eikä dissata kohtuuttomasti. Tämä ei tarkoita etteikö kritiikkiä saisi antaa, mutta siinä vaiheessa kun keskusteluun ei tuoda mitään uutta, vaan jankutaan samaa rikkinäistä levyä, niin minun mielestäni se on turhaa ja täysin päinvastaista toimintaa kuin kannustaminen.

Kaikkein vitun säälittävintä toiminta on siinä vaiheessa kun kirjoitukset ovat tyyliin, että harmi että se teki maalin, koska nyt valmentajat eivät sitä varmasti potki pois. Ja tietenkin näistä onnistumisista vielä etsitään kaikki lieventävät asianhaarat (vastustajan maalivahti imaisi, säkäsyöttö, muutti suuntaa jostain jne).

Tämä on pätenyt niin Suhosiin, Alastaloihin, Virtaloihin, Laakkosiin, Syväsalmiin, Miettisiin ja kenet nyt milläkin kaudella on valittu syntypukiksi kantamaan vastuu koko joukkueen esityksistä, vaikka tosiasiassa yksittäisen kenttäpelaajan merkitys koko kuvassa on hyvin marginaalinen, erityisesti jos pelaaja on 6-7 pakki tai 13 hyökkääjä ala Tommi Jokinen.
Ja tuossa joukossa ei taatusti ole ensimmäistäkään minun suosikkipelaajaani. Pelaajien tehtävä on pelata joka tilanteessa valmentajien ohjeiden mukaan niin hyvin kun ne osaavat (tämä ei esim Laakkosen kohdalla toteutunut), mutta siitä eteenpäin se on vain ja ainoastaan valmentajien vika, jos pelaajat liikaa peliaikaa saavat.

Edellisen perusteella en silti ole koskaan katsonut tarpeelliseksi myöskään omia valmentajia kritisoida kohtuuttomasti. Eihän tuo Peksi-raukka edes tahtonut saada mielenrauhaa pahoilta internet-kirjoituksilta ja toimittajien raporteilta, vaikka häntä niin silkkihansikkain kohdeltiin kuin missään vain voidaan.

Toisinpäin ajateltuna en nähnyt millään tavoin tarpeelliseksi puuttua esim Järvisen tai Aatu Hämäläisen överiksi menneiseen hehkutukseen, vaikka ne mielestäni olivät päivän selviä asioita.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Sanoisin, ettei yhtään, mutta mielestäni tuo ei ole aiheellinen kysymys. Aiheellinen kysymys sen sijaan olisi se, että kuinka monta ottelua KalPa on voittanut Tommi Miettisen ansiosta?
Kukaan pelaaja ei yksinään voita tai häviä pelajä. Toma teki HPK:ta vastaan 3-2 voittomaalin (peli päättyi 4-2). Joukkueessa on 20 pelaajaa, niin sillä, että jokaisen yksittäisen pelaajan ansiosta tulisi vaikkapa 2 voittoa kaudessa niin siitä tulisi yhteensä jo 40 voittoa eli ylivoimainen runkosarjan voitto. On siis kohtuutonta odottaa yksittäisiltä pelaajilta pelejen voittamista monikossa ja jos joltain jää sen oma pelinsä ratkaisematta, niin se ei isossa kuvassa katastrofi ole.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Jos tässä viitataan minuun niin mielelläni näkisin ne viestit, joissa olen dissannut tätä mainittua mulkkua viime kauden aikana.
En viitannut sinuun, vaan ihan yleisesti, mutta hassua että sanoit kannustavasi omia ja sitten Laakkonen haukutaan heti mulkuksi. KalPa kasvatti Laku on siinä missä Tomakin. Laakkonen kuitenkin palasi "kotiin" hyvän kauden jälkeen ja ollessaan vielä siinä iässä että pelivuosiakin on paljon jäljellä. Joten hattua täytyy nostaa, tuo mulkuksi haukkuminen vain särähti korvaan tosi pahasti. Ja veikkaankin että tämän kauden KalPassa Laku olisi onnistunut jo paljon paremmin. Tuohon systeemiin ei ole helppo päästä sisään, ja sen ovat huomanneet mm. Salminen ja Hentunenkin. Lakuhan oli esim. loppukaudesta jo hyvä. Toki taas tullaan siihen, että ne huonot otteet vain muistetaan.

Toman kohdalla vain ihmettelen, että mitä tapahtui sen 10+31=41 kauden jälkeen? Yhdessä kaudessa ei voi vanheta niin paljoa, että noin paljon otteet tippuisivat. Joten onkohan vastuu vain liian suuri, tuolla kaudellahan Toma pääsi Killerin varjossa pelaamaan ja ei Tomalta oikein odotettu mitään. Sen jälkeen tuli kuitenkin C rintaan ja odotettiin selvää ykkössentteriä. Tuo oli kyllä mielestäni huono kysymys, että montako peliä ollaan hävitty Toman takia, kun mielestäni parempi oli juurikin tuo että montako peliä ollaan voitettu Toman ansiosta, mutta jokainenhan saa näitä pyöritellä miten haluaa.

Joukkueen ja pelaajien takana kuitenkin seison täysillä. Välillä rapatessa kuitenkin roiskuu ja tulee sanottua sellaistakin, mitä ei olisi pitäny sanoa. Toman kohdalla varsinkin kritiikki on monesti mennyt yli.

Eteenpäin vain sano mummo lumihangessa. Hyvä saada vaihteeksi tänne KalPa puolellekkin elämää.

Ainiin ja Kapanen on saanut paljon huonoja otteita anteeksi sillä, että hän kuitenkin pääsee paikoille ja on edelleen nopea kiekon kanssa ja ilman.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En viitannut sinuun, vaan ihan yleisesti, mutta hassua että sanoit kannustavasi omia ja sitten Laakkonen haukutaan heti mulkuksi. KalPa kasvatti Laku on siinä missä Tomakin.
Ei se minulle ole mikään ratkaiseva tekijä, että onko pelaaja oma kasvatti. Minä kannatan Laurilaa ja toivon hänen onnistumistaan lähtökohtaisesti ihan yhtä paljon paljon kuin Kiiskisenkin onnistumista. Ja jos tämä mainittu omaan pesään kusija pelaisi vielä Kalpassa, niin kannattaisin häntäkin täysillä enkä taatusti dissaisi epäonnistumisiakaan kohtuuttomasti, sillä joukkuetta minä kannatan. Minä olin vilpittömän iloinen kun Laakkonen Kalpaan tuli, mutta hyvä maku käynnistä ei todellakaan jäänyt ja se ei ole juurikaan kiinni mistään tilastoista. Vaikka Toni Häppölä epäonnistui paljon pahemmin, niin ei hänestä jäänyt mitään pahaa sanottavaa, kun muuten hoiti hommat fiksusti.

Toki minullekin tietyt pelaajat ovat suosikkeja, esim Junnilan asennetta arvostan suuresti, mutta loppupelistä se on sama kuka maalit tekee, kunhan joukkue voittaa.

Minä en siis todellakaan vastusta sentterin hankkimista, mutta ymmärrän resurssien rajallisuuden, vallitsevat sopimukset, seuran maineen pelaajien keskuudessa ja uusien hankintojen riskin, joten näistä syistä olen hyvin samoilla linjoilla kuin mitä seuran johto on julkisesti kertonut olevansa.

Toman kohdalla vain ihmettelen, että mitä tapahtui sen 10+31=41 kauden jälkeen?
Vastaus voi löytyä polvesta tai sitten ei, en minä sitä varmasti tiedä.
 

|Henguli|

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Keittoralli, Team-Huijaus
Ikävä fakta on se, että pudotuspeleissä vastustajan ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin pimentää Kuparisen ykkösketju ja KalPa lähtee lomille..

Pakko nyt kyllä kommentoida, että sä olet todella pihalla tämän kommentin kanssa. Kalpan pelitapa on omasta mielestäni lähes täydellinen sm-liiga tasolle ja tämä on pakko jokaisen huomata kuka kiekosta ymmärtää. Tämä mahdollistaa sen, että toimiva pelitapa tekee siitä perus jampastakin paljon paremman pelaajan ja play-off pelit tunnetusti ratkeavat pieniin asioihin ja tämä jos joku on ehdottamasti Kalpan puolella verrattuna ketä tahansa vastaan. Tämä myös tekee hyvin vaikeaksi ylipäätänsä edes "pimentää" yhtäkään kenttää, kun kaikkien muiden pelikirja on tällä hetkellä reilusti jäljessä. Toki se on mahdollista mutta en usko. Kalpa pelaa finaalissa piste.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Noinkohan KalPan mestaruus meni Lannonin loukkaantumiseen ...

Harmittaa vietävästi.

Miksi tällaista heittää edes vitsillä? En tosin tiedä, oliko se vitsi.

En tosin tiedä sitäkään, miksi vaivauduin vastaamaan tähän.

Ehkä siksi, että vituttaa Lannonin tapaus täälläkin.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Loukkaantumiset on perseestä, mutta jos jotain positiivista nostetaan esiin niin 7/9 pinnasta erittäin tiukalta reissuviikolta taskuun. Ei yhtään huonosti ja jospa se tuosta Kapasellakin rupeaisi uppoamaan.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Ikävä tuo loukkaantumistilanne tosiaan. Onkohan KalPalla ketään junnua, joka voisi puolustukseen tulla pikahälytyksellä? Ei varmaan kannattaisi Kapastakaan pitkään pakkina peluuttaa, kun tänään sai jopa pari maalia aikaiseksi, ja hyökkäyspeli alkaa sujua.

Ja kai niitä Ahos-rahoja on edes jonkin verran jälkellä, että saatais joku kunnollinen pakki ihan Play Offejakin ajatellen? Ei ois varaa periaatteessa yhteenkään loukkaantumiseen PO-peleissä, niin onhan se aika hankala tilanne.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Loukkaantumiset on perseestä, mutta jos jotain positiivista nostetaan esiin niin 7/9 pinnasta erittäin tiukalta reissuviikolta taskuun. Ei yhtään huonosti ja jospa se tuosta Kapasellakin rupeaisi uppoamaan.

Kolmen kovan ottelun viikko. Näistä vietiin 7/9 pinnaa. Se on erittäin kova suoritus. Tämän viikon jaksoon voi olla erittäin tyytyväinen. Tämä pätkä loistava suoritus kokonaisuutena.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Annetaan nyt kehuja kun aikakin on. Miettinen pelasi HIFKiä vastaan loistavan ottelun ja jos jatkaa samalla tasolla niin voidaan se sentterihankinta unohtaa. Lannon on loppukauden sivussa, joten pakkiostoksille on lähdettävä, sillä onhan Lannon niin helvetin tärkeä lenkki tuota puolustusta ja varsinkin pudotuspeleissä miestä olisi tarvittu.

Sarjajohto kasvoi vaikka rankkaritappio tulikin - ei ole paljoa tämän viikon otteluissa valittamista.
 

Ponkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo, Sht
Jep, pakkiostoksille olisi nyt pakko lähteä. Löytyisikö sellaista kaveria joka voisi hoitaa periaatteessa näiden molempien saikkulaisten hommat. Eli hyvä kiekollinen pakki joka nyös jässikkä omassa päässä. Mutta taitaa myös viivamiehen hommat yv:llä. Löytyyköhän tällaista?
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Jep, pakkiostoksille olisi nyt pakko lähteä. Löytyisikö sellaista kaveria joka voisi hoitaa periaatteessa näiden molempien saikkulaisten hommat. Eli hyvä kiekollinen pakki joka nyös jässikkä omassa päässä. Mutta taitaa myös viivamiehen hommat yv:llä. Löytyyköhän tällaista?

David Petrasek olisi vapailla markkinoilla, taitaa vain mennä vähän toiveajatteluiden puolelle..
 

Ponkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo, Sht
David Petrasek olisi vapailla markkinoilla, taitaa vain mennä vähän toiveajatteluiden puolelle..

No niin tämähän on selvä juttu, eikun tänne vaan. Kimmo rahat tiskiin. Hyvä kuva jäänyt pelaajasta Malmon ajoilta. Hyvä oli pyörittää yv:tä.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No niin tämähän on selvä juttu, eikun tänne vaan. Kimmo rahat tiskiin. Hyvä kuva jäänyt pelaajasta Malmon ajoilta. Hyvä oli pyörittää yv:tä.
Olisiko nopeaksi hätäavuksi Sapkosta saatavissa Hirvonen-Lappalainen, entisiä KalPan miehiä/junnuja molemmat?

KalPan sivuilta otteluraportista suora lainaus; "Puolustaja Ryan Lannon loukkaantui ja joutui jättämään ottelun kesken. Kun Joonas Riekkinen aloitti ottelun jo puolustajana, oli KalPalla toisesta erästä lähtien kokoonpanossa enää neljä puolustajaa. Lannonia ennen sairastuvalta löytyivät puolustajista jo Henri Laurila ja Matti Koistinen sekä Simo-Pekka Riikola on vasta palaamassa nuorten MM-kilpailuista."

Mikä lie Koistisella? Riikola saadaan varmaan tiistaiksi mukaan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun nyt seuraava peli sattuu olemaan Lukkoa vastaan niin kiinnostaa tuo KalPan pakkitilanne, että saako joukkue edes täyttä pakistoa kasaan tiistaiksi? Riikola ilmeisesti tulee takaisin kokoonpanoon mutta nyt kun jo eilen Riekkinen pelasi pakkina niin onko tiistaina sama tilanne että joku hyökkääjistä joutuu pelaamaan pakkina? Vai nostetaanko joku A-junnuista kehiin?
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa

Eiköhän puolustuskalusto Lukkoa vastaan ole muodossa

Timonen - Kauppinen
Kukkonen - Masuhr
Riikola - Riekkinen

tai jotain tuonne päin. Kaksi fyysisintä pakkia on loppukauden sivussa (Laurila palaa maaliskuun tietämillä) ja se ei voi olla näkymättä kentällä. Pakko on hommata joku fyysinen kaveri alakertaan.

Jos nyt jotain positiivista tästä Lannonin loukkaantumisesta yritetään onkia niin mieleen tulee se, että Lannonin jääminen ensi kaudeksi KalPaan on entistä todennäköisempää!
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos nyt jotain positiivista tästä Lannonin loukkaantumisesta yritetään onkia niin mieleen tulee se, että Lannonin jääminen ensi kaudeksi KalPaan on entistä todennäköisempää!
Jos joku on kaverin halunnut niin eiköhän sillä ole sopimus valmiina. Luulisi KalPan julkaisseen mikäli olisi jatkamassa. Haluaisin olla kyllä väärässä.
EDIT: Minkälaisella pahvilla EP:n pelaajakortti Rasmus Rissanen ahl:ssä tahkoaa?
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
EDIT: Minkälaisella pahvilla EP:n pelaajakortti Rasmus Rissanen ahl:ssä tahkoaa?

Kolmen vuoden tulokassopimuksen teki viime keväänä. En ole sen tarkemmin seurannut, mutta YLEn AHL-katsauksessa kirjoitettiin juuri joulun aikoihin seuraavaa: "Rasmus Rissanen on parantanut Charlottessa menoaan syksyn aikana. Kookas peruspuolustaja on noussut vakiokokoonpanoon ja pystynyt hyvään peruspeliin."

Eli jos on vakiopaikan onnistunut hiljattain nappaamaan AHL:stä ja kun pelaa vasta ensimmäistä kauttaan ammattilaisena, niin tuskinpa Hurricanes on valmis tässä kohtaa päästämään takaisin Eurooppaan. Olisi kyllä omana junnuna todella mielenkiintoinen nimi fyysiseksi peruspakiksi.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
EDIT: Minkälaisella pahvilla EP:n pelaajakortti Rasmus Rissanen ahl:ssä tahkoaa?
Kolmen vuoden tulokassopimuksella Carolinan kanssa. Eli vuokralle voisi tulla, kuten Lehtivuori ja Koskinen, mutta en näe että tuollaisesta siirrosta olisi yhdellekään osapuolelle hyötyä.

Puolustukseen on ehdottomasti hankittava vahvistus. Fyysinen oman pään luuta koodinimellä "lannon" ja mielellään upgradattuna niin, että pystyisi ylivoimalla täyttämään Laurilan roolin (eli kova lämäri, kaikki muu kiekollinen osaaminen olisikin jo parannusta Laurilaan). Toki ykkösprioriteettina oltava puolustusosaaminen. Yksi vaihtoehto voisi olla ensi kaudeksi vahvasti huhuiltu Antti Halonen, haluaisikohan Timrå päästää miehen jo nyt. Tosin en ole aivan varma pystyisikö Halonen täyttämään Lannonin/Laurilan saapaita, mutta sopiihan sitä toivoa. Toinen vaihtoehto on sitten AHL-arpa, sieltä se Lannonkin tuli, tuntematon, loukkaantumisista kärsinyt farmijyrä, jonka viimeisimmän AHL-seuran kannattajat olivat lytänneet ihan täysin. Toki samanlaisen lottovoiton kohdalle osuminen olisi, noh, lottovoitto.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jep, pakkiostoksille olisi nyt pakko lähteä. Löytyisikö sellaista kaveria joka voisi hoitaa periaatteessa näiden molempien saikkulaisten hommat. Eli hyvä kiekollinen pakki joka nyös jässikkä omassa päässä. Mutta taitaa myös viivamiehen hommat yv:llä. Löytyyköhän tällaista?

HIFK:ssa tällä hetkellä sylkykupin roolia nauttiva Mikko Jokela loppukauden lainalla voisi olla tämmöinen. Saisivat vähän tilaa uudelle vahvistukselle.
 

Dängleri

Jäsen
Ikävä tuo loukkaantumistilanne tosiaan. Onkohan KalPalla ketään junnua, joka voisi puolustukseen tulla pikahälytyksellä?

Eiköhän Kauppinen, Timonen, Masuhr, Kukkonen, Koistinen ja Riekkinen + Riikola hoida puolustajan tontin, kunnes Kimmo löytää täydennystä.

Jep, pakkiostoksille olisi nyt pakko lähteä. Löytyisikö sellaista kaveria joka voisi hoitaa periaatteessa näiden molempien saikkulaisten hommat.

Mielenkiintoista nähdä, löytyykö varteenotettavia vaihtoehtoja liigan sisältä (esim. SaiPan Savilahti-Nagander) vai hankitaanko joku arpa ulkomailta. Arvat Masuhr ja Lannon osuivat, joten pitäisiköhän tässä kohtaa sanonta "ei kahta ilman kolmatta" paikkaansa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös