Kommentoidaan nyt vähän ryhmä-73:n uran alkuvaiheita.
Kaudella 90-91 Rintanen ja Saarela tekivät kovat tehot nuorten SM-sarjassa ja pääsivät mukaan edustukseen muutamaan peliin - olivat vielä B-ikäisiä. Tämä taisi aiheuttaa nestepinnan rajua nousua erityisesti Rintasella, sillä seuraava kausi oli merkillistä räpellystä myös nuorten sarjassa. Ei ollut asiaa myöskään 20v MM-kisajoukkueeseen. Taito olisi riittänyt mutta asenne ei ollut sopiva. Seuraavalla kaudella meni sitten paremmin ja vakiopaikka löytyi aikuisten porukasta vähitellen, samoin nuorten MM-kisat tulivat tutuksi.
Sahlstedt kehittyi tavallaan vuoden näiden "lahjakkuuksien" perässä eikä hänellä ollut koskaan samanlaista nestepintaongelmaa.
Ongelma täällä Raumalla ei ollut mitenkäään ainutkertainen, pahempiakin on vuosien varrella nähty. Pienessä kaupungissa B-juniori on iso tähti ikäistensä joukossa kun pääsee aikuisten mukaan. On varmasti vaikeaa ymmärtää, että työntekoa pitää vaan jatkaa ympäristön ihailusta huolimatta. Helposti voi käydä kuin entiselle projektipäällikölle, jolla oli pää pilvessä ja molemmat jalat tukevasti ilmassa...