Kalle Sahlstedt – Lukon oma poika urheilujohtajaksi

  • 476 410
  • 3 593
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Tätä mä meinasinkin. Miksi strategia on vain viisivuotinen? Ei kai se tarkoita Kallen lähtöä?
Strategia on varmaan ajateltu juuri niin, mitä on Kallen alunperin ajateltu olevan Lukossa. Toki vaikka Sahlstedt lähtisi aiemminkin, niin vankan strategian ansiosta seura kestää myös henkilöstön vaihtelut. Yksikään henkilö ei voi olla strategiaa vahvempi normaalissa urheiluseurassa. Kalle on hyvä tai ehkä erinomainenkin työssään, muttei hänkään ole korvaamaton.

Strategia on voimassa, vaikka ihmiset tulee ja menee. Se pätee myös joukkueeseen ja sen pelitapaan. Jo C-junnuista lähtien viimeistään pitäisi olla selvää, millä tyylillä pääsääntöisesti pelataan. Se takaa jatkumon pitkäksi aikaa toimiessaan oikein.

Monesti strategialla on joku arvioitu kesto. Myös strategiat vanhenevat ja niitä on syytä päivittää ajan kuluessa ja mielellään ennalta jo, ettei jäädä taas takamatkalle. Varmaan Jyp on aika hyvä esimerkki vähän väljähtäneestä strategiasta. Yht'äkkiä ei ollakaan automaattisesti kärkiporukoissa. Yrityspuolella kaikki muistavat Nokian. Kehitystä on tapahduttava koko ajan ja omia toimintoja on auditoitava säännöllisesti. Muuten ollaan kohta jaloissa taas.

Mutta hienosti on strategian mukaan menty.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Miksi strategia on vain viisivuotinen? Ei kai se tarkoita Kallen lähtöä?
Taisi Kalle sanoa ensimmäisessä haastattelussaan että hän tulee olemaan vakanssissaan ainakin 3 vuotta, maksimissaan 20 vuotta. Todennäköisesti kuitenkin jotain siltä väliltä.

Riippuu varmaan vähän muistakin seuran toimijoista, miten hyvin Kalle viihtyy Lukossa. Mutta jos asiat sujuvat kuten hän olettaa, niin hyvinkin voi olla Lukon UTJ:nä 10 vuotta. Mutta näkisin että kyseessä on niin vahva persoona, että jos homma ei mene kuten on suunniteltu, niin Kalle voi lähteä nopeastikin pois Lukosta. Järki jätkä, niin töitä on aina tiedossa.

Strategia taas on mielestäni hyvä kirjoittaa viideksi vuodeksi. Toki sen voi tehdä vaikka 20 vuodeksi, mutta se ei ole välttämättä järkevää. Ympärillä on niin paljon muuttuvia asioita, että strategia on syytä tarkistaa ja kirjoittaa uudestaan viisivuosittain. Silloin olet entistä enemmän ajan hermolla ja pystyt toimimaan jokaisella osa-alueella paremmin.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Eiköhän Kallen uran pituuden Lukossa tule määräämään tulokset, jos niitä ei hienosta strategiasta huolimatta tulekkaan viiteen vuoteen, tarkastellaan varmaan myös työnantajan puolelta sopimuksen jatkoa. Ei UTJ:n paikka saa olla mikään suojatyöpaikka varsinkaan nyt kun on koko urheilullisesta menestyksestä oleva vastuuhenkilö.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Totta tämäkin ja Kalle on varmasti myös sen verran terveen itsekriittinen, että jos 4-5 vuoden päästä juuri mikään tavoite (seuran ja henkilökohtaiset) ei ole toteutunut, tai ollut edes lähellä toteutua, saattaa Sahlstedt itsekin nostaa kytkintä. Sanotaanko nyt näin, että seuraavan neljän kauden aikana pitäisi runkosarjassa olla joka kerta siellä TOP-6 joukossa ja kaulassa pitäisi roikkua muutama mitali, mielellään se kirkkainkin.

Ensi kauden tavote Virran kanssa mun mielestä pitäisi olla vähintään välierät ja sielläkin tuloksena ihan jotain muuta kuin 0-4 tukkaan "uskottavalla esityksellä". Muuten Lukko polkee paikallaan.
 
Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Hyvää juttua Kallelta Lukon kotisivuilla. Rautainen ammattilainen.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sahlstedin aikana Atte Mäkiset, Joakim Hildingit, Damien Fleuryt ja kumppanit ovat vaihtuneet Westerholmeiksi ja Robin Presseiksi. Aikamoinen ero on kun on ammattilainen tekemässä hankintoja saunakaverin sijaan. Lukko oli ennen valtakunnan vitsi miljooniensa kanssa, mutta ei taida enää yhtä paljon joukkue naurattaa muiden joukkueiden kannattajien parissa.
 
Tuohon voi lisätä radikaalin nuorennusleikkauksen. Ja on Kalle muutaman hudinkin toki tehnyt, mutta niinhän kaikki muutkin.
 
Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Ei meiän vielä kannata näin 8 matsin jälkeen sanoa niitä kuuluisia viimeisiå sanoja.

Mutta hyvältähän tämä suunta tässä vaiheessa vaikuttaa.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lisäisin vielä sen, että ei Kalle itse hankintoja tee, mutta tietää ihmiset joihin luottaa näissä asioissa. Se on hyvä ominaisuus johtamisessa, että löydät oikeat ihmiset joihin luottaa. Tammela tuli tietysti Virran kautta, mutta muuten on eri asia hankinnoissa.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Ei kannata vielä syys-lokakuun menestyksen pohjalta ruveta patsasta Kallelle suunnittelemaan ja toria varaamaan kevääksi. Katsotaan mikä on reakointikyky kauden aikana ja miten kevään pelit sujuu. Mitalipeleihin on päästävä kaikki muu on pettymys Virran projektin huipennukseski.
 
Nyt on Kallen ja Pekan paras hetki iskeä. Ensi kaudelle lähtee hyökkäyksen kärki ja Reunanen, joten isosti joudutaan rakentamaan. Tämän hetken rosterista löytyy muutama "väärässä sarjassa" pelaava, joten mielestäni tämä on se kausi jolloin kannattaa panostaa. Peräpää esim. ei tule missään nimessä riittämään kevään peleihin, jos kirkkaimmasta haluavat pelata.
 
Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Nyt on Kallen ja Pekan paras hetki iskeä. Ensi kaudelle lähtee hyökkäyksen kärki ja Reunanen, joten isosti joudutaan rakentamaan. Tämän hetken rosterista löytyy muutama "väärässä sarjassa" pelaava, joten mielestäni tämä on se kausi jolloin kannattaa panostaa. Peräpää esim. ei tule missään nimessä riittämään kevään peleihin, jos kirkkaimmasta haluavat pelata.

Jokuhan täällä jokunen aika sitten sanoi, että ei kannata hankkia uutta pakkia koska Laitinen ja Kukkonen pahoittavat mielensä.

Ja että millaisen kuvan se antaisi nuorelle joka harkitsee Lukkoon tulemista.

Kyllä mä ennemmin otan sen mestaruuden melkein 60 vuoden tauon jälkeen kuin alan tässä toivoa, että Laitinen ja Kukkonen kehittyisivät änäritasolle.
 
Laitista ja Kukkosta ei kannata verrata Reunanen/Heinola kaksikkoon.
Heidän kohdallaan kyse on lähinnä siitä tuleeko liigapelaajia ja minkä tasoisia.
Kukkosessa on kyllä aineksia ja loukkaantumiset ovat haitanneet kehitystä.

TOP4-pakin Lukko tarvitsee, jos haluavat edes uneksia metallista.
 
Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Laitista ja Kukkosta ei kannata verrata Reunanen/Heinola kaksikkoon.
Heidän kohdallaan kyse on lähinnä siitä tuleeko liigapelaajia ja minkä tasoisia.
Kukkosessa on kyllä aineksia ja loukkaantumiset ovat haitanneet kehitystä.

TOP4-pakin Lukko tarvitsee, jos haluavat edes uneksia metallista.

Samaa mieltä ja ei tuo siis ollut minun mielipiteeni ettei pakkia voi hankkia.

Päinvastoin olen ehdottomasti hankinnan kannalla.
 
Samaa mieltä ja ei tuo siis ollut minun mielipiteeni ettei pakkia voi hankkia.

Päinvastoin olen ehdottomasti hankinnan kannalla.
Ammatti- ja huippu-urheilussa ei mietitä pahoittaako joku mielensä, jos tulee uusi puolustaja.
Osaava seurajohtaja pohtii joka hetki miten voisi joukkuetta vahvistaa.
Aina sen ei tarvitse johtaa uusiin pelaajiin, mutta on jokseenkin erikoista puhua ”korvamerkityistä” paikoista joukkueessa.
Huippu-urheilussa.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo kyllä yksi laadukas puolustaja on hankittava jos meinataan pärjätä keväällä.

Sevänen-Press
X-Reunanen
Klok-Nemecek
Kukkonen-Laitinen

Tuohon olisin jo tyytyväinen.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Eiköhän tuolla nyt kuitenkin ole silmät ja korvat auki, mikäli sopiva pelaaja ilmestyy markkinoille. Heinolan paluu vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta kannattaa odottaa se kymmenes peli nyt kuitenkin vielä, koska kyllähän Jets joutuu joka tapauksessa tekemään peliliikkeitä puolustuspäänsä kanssa. Tuo tulokassopparin ensimmäinen vuosi on kuitenkin sellainen, jota ei kannata ihan vaan varmuuden vuoksi polttaa pois.
 
Jetsin tilanne pakistossa ja Capissa on vaan sellainen, että noilla esityksillä Heinolaa on hyvin vaikeaa siirtää pois NHL-rosterista.

Kiirettä ei Lukolla ole hankintoihin jollei sopiva palanen juuri nyt ilmesty markkinoille.
Tosipeleihin on aikaa ja syksyllä on hyvä antaa ruutua nuoremmille ja katsoa onko käyttöä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Laitista ja Kukkosta ei kannata verrata Reunanen/Heinola kaksikkoon.
Heidän kohdallaan kyse on lähinnä siitä tuleeko liigapelaajia ja minkä tasoisia.
Kukkosessa on kyllä aineksia ja loukkaantumiset ovat haitanneet kehitystä.

Laitisella on minusta iso potentiaali. Laitisella on pelisilmää, rohkeutta ja pelaa hienosti katse koko ajan ylhäällä. Vilistä saattaa vielä tulla KHL tai jopa NHL-tason puolustaja.

Kukkosesta voi tulla laadukas peruspakki Liigaan, kun saa virheherkkyyttä pois ja kiekollisen pelin tarpeeksi simppeliksi. Kukkonen pelaa todella fyysisesti ja ei anna koskaan periksi maalin edustan väännöissä. Se on hyvä ominaisuus.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Laitisella on minusta iso potentiaali. Laitisella on pelisilmää, rohkeutta ja pelaa hienosti katse koko ajan ylhäällä. Vilistä saattaa vielä tulla KHL tai jopa NHL-tason puolustaja.

Samaa mieltä. Luistelukin on hyvää ja olin jostain lukevinani, että oli kesällä keskittynyt paljon laukauksen harjoitteluun. Teki muuten pitsissä ja nyt A-nuorten ensimmäisessä pelissään molemmissa maalit lämäämällä vastakiekkoon. Ehdottomasti nyt vaan pelaavaan kokoonpanoon Liigan puolelle.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joka viikkoinen puolustaja keskustelu näköjään jälleen täällä menossa, jossa todetaan jo kulunut fraasi, ettei tällä puolustuksella keväällä juhlita.

Odotan marraskuun maaottelutauon jälkeistä aikaa, kun saadaan kokoonpanoon kaikki mahdolliset puolustajat. Katsotaan sitten mihin nykyinen riittämättömällä puolustuksella tilastoitu 1.66 maalia/peli keskiarvo liikahtaa.
 
Nyt pelataan lokakuuta.
Kiire ei ole hankinnalla, mutta kun loukkaantumisiakin varmasti tulee myös keväälle niin eihän näillä nykynimillä kannusta pelata.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt pelataan lokakuuta.
Kiire ei ole hankinnalla, mutta kun loukkaantumisiakin varmasti tulee myös keväälle niin eihän näillä nykynimillä kannusta pelata.

Etukäteen yksikään ei olisi varmaan veikannut, että Kerhon puolustuksella nostetaan kannua viime kaudella. Nimenomaan ei ole kiire ja eletään lokakuuta. Toistaiseksi nyt on pelattu äärimmäisen hyvin ja Kukkonenkin on näyttänyt selkeitä elkeitä, että 19-vuotiaasta saattaa tulla ihan hyvä pelaaja Liigaan. Pakkaa on aivan turha nyt sekoittaa jollain ylimääräisellä pelaajalla, kun pelit sujuvat ja sairastuvalta ovat saapumassa vielä Nemecek ja Laitinen.
 
Mikä oletusarvo on se, että pakka sekoaa jos ulkoa tulee pelaaja?
Asia on päinvastoin: jos tuohon lyödään vielä yksi ykköskorin pakki, niin varmasti koko joukkueen itseluottamus ja fiilis nousee.
Ei tietenkään tehdä hankintoja hankkimisen ilosta ala Pratt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös