Kalifornian maastopalot

  • 12 859
  • 67

LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Äkkiä se tilanne muuttuu ja täältä käsin tarkasteltuna lähellä oli, ettei itsekin päästy osalliseksi tätä valitettavaa tapahtumaa. Tosin emme majoittuneet Santa Monican alueella, vaan hieman etelämpänä, mutta Suomesta katsottuna aika läheiselle tilanne tuntuu. Lauantaina oltiin vielä perheen kanssa Los Angelesissa/lähikaupungeissa ja silloin en ainakaan itse nähnyt merkkejä tästä, mutta toisaalta kyllähän se jossain määrin luonnonolosuhteista oli pääteltävissä, että jotain tämän tyyppistä voi tapahtua. Tulen voima on sellainen, että parissa päivässä tilanne voi näemmä muuttua päälaelleen.

Toivottavasti palot saadaan pian hallintaan ja lisätuhot minimoitua.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love

ipaz

Jäsen
Melkoista. Ei oikein muuta osaa sanoa. Yli 100 000 ihmistä on lähtenyt pakoon paloja ja satoja taloja ja rakennuksia on jo palanut maan tasalle. Eikä noille liekeille voi tuossa tuulessa tehdä yhtään mitään. Toivoa vaan että tuuli laantuu.

Kaliforniassa on ollut rutikuivaa jo vuosia. Eteläisessä Kaliforniassa asuu yli 23 miljoonaa ihmistä ja siellä on laitettu luonto palvelemaan ihmistä. Vedet käytetään viljelyyn ja käyttövedeksi, joten maaperä kuivuu entisestään. Sitten voi käydä näin.
 

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Sunnuntaina tuli itse jatkettua matkaa tuosta Beverly Hillsin alueelta. Näytti Google Maps, että aika lähellä olisi palot olleet ja varsinkin savua tuolla älyttömästi. On kyllä hurjat tuulet olleet viime päivinä ja ei ihme, että tuo leviää tuolla tavalla kuivuuden ja tuulen takia.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kaliforniassa on ollut rutikuivaa jo vuosia. Eteläisessä Kaliforniassa asuu yli 23 miljoonaa ihmistä ja siellä on laitettu luonto palvelemaan ihmistä. Vedet käytetään viljelyyn ja käyttövedeksi, joten maaperä kuivuu entisestään. Sitten voi käydä näin.
Vuosia sitten eräänä syksynä Yosemitessa käydessämme yövyttiin Mariposassa, josta löytyi kiva pikku mikropanimo. Tiskin takana tuurasi mukava ja puhelias yliopiston professori, jolle ihmettelimme että eikö ole satanut koko vuonna, kun Yosemite Falls oli kokonaan kuivunut. Syyskuun lopussa kalliossa oli vain varjo siinä kohtaa, missä putoukset ovat. Hän varoitteli Kalifornian jatkuvasta kuivuudesta ja veden liikakäytöstä aiheutuvista ongelmista. Nyt hänen puheensa ovat tulleet todeksi. Äijä tiesi, mistä puhui.
 

diavolo

Jäsen
Aikamoista kuvaa ja videota tulee tuolla seudulla asuvilta ystäviltä. Monesti itsekin tuolla kulmilla käynyt, Palisadesin alue on hyvinkin tuttu ja nyt ilmeisesti iso osa siitä on tuhoutunut kokonaan.

Ikävää tietenkin että ihmisten koteja ja omaisuutta tuhoutuu, mutta vaikea on sitä sivuuttaakaan, että ihminenhän näitä aiheuttaa. Ei kaikki juuri nyt tuolla kotinsa menettäneet ihmiset, mutta noin yleisesti. Luonnon ja viattomien eläinten kärsimys näissä tuntuu aina pahimmalta.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Kaliforniassa on ollut rutikuivaa jo vuosia.
Ei ole totta. Kaksi edellistä talvea olivat Etelä-Kaliforniassa, tai ainakin Los Angelesin alueella, lähes ennätysmärät. Vettä tuli niin, että ihmiset puhuivat Armageddonista. Nyt viime vuonna ei tullut melkein mitään sateita jonkun huhti-toukokuun jälkeen, joten kuivaa oli ja on tänä vuonna. Eikä ennusteessa mitään sateita näy vieläkään...

Ja Pohjois-Kaliforniassa on satanut tänäkin talvena kai jo lähes ennätystahtiin.
 
Ei ole totta. Kaksi edellistä talvea olivat Etelä-Kaliforniassa, tai ainakin Los Angelesin alueella, lähes ennätysmärät. Vettä tuli niin, että ihmiset puhuivat Armageddonista. Nyt viime vuonna ei tullut melkein mitään sateita jonkun huhti-toukokuun jälkeen, joten kuivaa oli ja on tänä vuonna. Eikä ennusteessa mitään sateita näy vieläkään...

Ja Pohjois-Kaliforniassa on satanut tänäkin talvena kai jo lähes ennätystahtiin.
Juuri näin. Olimme hieman vajaa vuosi sitten Los Angelesissa ja silloin siellä oli juuri ollut rankkasateita ja esimerkiksi Hollywood Hillsien alueella oli tämän takia ollut maanvyörymiä ja teitä poikki. Samoin Pacific Highway oli suljettu Losin ja Friscon välillä, kun tie oli sortunut sateiden takia Big Surin paikkeilla. Meidänkin reissun aikana siellä sateli tasaiseen tahtiin ja jopa Death Valleyn (maailman kuumin ja kuivin paikka) pohjalla oli järvi ja vettä tihkutti hieman jopa meidän vierailun aikana. Samoin Vegasissa satoi ja pilvet peittivät korkeiden rakennusten huiput, paikallisen Uber-kuskin mukaan tätä ei tapahtunut tyyliin ikinä...
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Miettikää millaista tuhoa tuolla syntyisi tuossa kuivuudessa jos jokin messevä järistys osuisi San Andreasin siirtymään samalla. Sammuttamaan ei pääsisi eikä evakuoitumaan.

Ja sehän on vain ajan kysymys milloin sellainen sattuu. 1906 oli valtava edellinen ja ilmeisesti mitä kauemmin kestää sitä suurempi se seuraava mahdollisesti on.

Harva tuolla miljoonalukaaleissa asuva asiaa varmaankaan aktiivisesti miettii.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Kaliforniassa on ollut rutikuivaa jo vuosia. Eteläisessä Kaliforniassa asuu yli 23 miljoonaa ihmistä ja siellä on laitettu luonto palvelemaan ihmistä. Vedet käytetään viljelyyn ja käyttövedeksi, joten maaperä kuivuu entisestään. Sitten voi käydä näin.
Pysytäänkö faktoissa pelkän mutun sijaan?

Sateisimmat vuodet edellisen 40 vuoden aikana (Los Angeles)

2004-2005 37,25
1997-1998 31,01
2022-2023 28,40
1992-1993 27,36
2023-2024 25,19
1994-1995 24,35
1991-1992 21,00
2010-2011 20,20
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Miettikää millaista tuhoa tuolla syntyisi tuossa kuivuudessa jos jokin messevä järistys osuisi San Andreasin siirtymään samalla. Sammuttamaan ei pääsisi eikä evakuoitumaan.

Ja sehän on vain ajan kysymys milloin sellainen sattuu. 1906 oli valtava edellinen ja ilmeisesti mitä kauemmin kestää sitä suurempi se seuraava mahdollisesti on.

Harva tuolla miljoonalukaaleissa asuva asiaa varmaankaan aktiivisesti miettii.
No minä mietin ainakin, tiedä sitten miljoonalukaalista. Tässä tämänkin katastrofin aikana olen miettinyt, että nyt joku kunnon magnitudin 8 maanjäristys sekaan, niin sitten katsotaan miten pärjäillään...no, toivottavasti ei tule nyt juuri, ja lähden ensi viikoksi karkuun itärannikolle kokoustamaan.
 

ipaz

Jäsen
Nyt menee osalla sää (eli esim. sade ja tuulet) ja kuivuus (eli määperän krooninen kuivuminen, köyhtyminen ja pohjaveden lasku) sekaisin.

Kyllä, Kaliforniassa on satanut viime vuosina paikoittain normaalia enemmän. Erittäin rankastikin. Kuitenkin nyt Pasadenassa palavalla alueella ei ole palopäällikön mukaan satanut 260:een päivään.

Ongelma on se että sadevesi ei kaikkialla maan kuivuuden vuoksi imeydy maaperään, vaan valuu nopeasti pois sen pinnalta aiheuttaen sitten suurtulvia, maanvyörymiä ja vievät teitä mennessään. Terveessä maaperässä sadevesi imeytyy pääasiassa maahan ja ylimääräinen valuu jokia pitkin meriin. Maahan jäävä vesi muodostaa pohjavesialtaita.

Kaliforniassa (ja monessa muussakin USA:n eteläisessä osavaltiossa) pohjavettä on pumpattu viime vuosikymmeninä niin paljon, että maan pinta on ajoittain pudonnut jopa metrillä. Tyhjäksi pumpattu pohjavesiallas ei välttämättä uusiudu enää koskaan sen jälkeen kun maan pinta on painunut alaspäin. Ja jos samaan aikaan pinnalla on kuivaa kuin Saharassa, niin sadevedet vaan valuvat pois ja kuivuus jatkuu.

Pohjoisessa Kaliforniassa on mm. palautettu majavia luontoon rakentamaan patoja, jotka keräävät vesialtaita, jotka muodostavat pohjavettä ja elävöittävät koko lammen aluetta kosteuttamalla sen ympäristön. Terve ja kosteapohjainen maasto palaa paljon huonommin kuin rautaispensaiden ja palmujen peittämä kuiva maa.

Myös suuren Klamath-joen patojen purkaminen on tällainen ympäristöteko, jolla odotetaan olevan positiivinen vaikutus jokialueen ilmaston kosteuspitoisuuteen. Ja onhan Los Angelesissakin pohdittu elokuvista tutun betonisessa uomassaan kulkevan Los Angeles-joen entisöimistä juuri tämän vuoksi. Nyt on se vain vedenpoiskuljetuskanava / tulvauoma, mutta luonnollisena jokena se toisi kasvillisuutta ja siten myös kosteutta alueelleen.
 

ipaz

Jäsen
Lisäyksenä vielä edelliseen viestiini, niin nämä nyt riehuvat maastopalot eivät johdu pelkästään yleisestä kuivuudesta, vaan loppuvuoden olemattomat sademäärät (etelä-Kaliforniassa vain 2,5mm toukokuuna alun jälkeen) yhdistettynä talvella puhaltaviin kuiviin ja koviin Santa Ana-tuuliin sekä yhä pidempään kestävä lämmin jakso ovat yhdessä luoneet ainekset tälle katastrofille.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Trumpin mielestä katastrofista voidaan syyttää vain kalifornian kuvernööriä:

"Governor Gavin Newscum refused to sign the water restoration declaration put before him that would have allowed millions of gallons of water, from excess rain and snow melt from the North, to flow daily into many parts of California, including the areas that are currently burning in a virtually apocalyptic way. He wanted to protect an essentially worthless fish called a smelt, by giving it less water (it didn't work!), but didn't care about the people of California. Now the ultimate price is being paid. I will demand that this incompetent governor allow beautiful, clean, fresh water to FLOW INTO CALIFORNIA! He is the blame for this. On top of it all, no water for fire hydrants, not firefighting planes. A true disaster!"
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Tuosta maaperän kuivuudesta esimerkkinä kannattaa katsoa dokkari The biggest little farm (2018). Siinä yhdessä kohtaa selviää hyvin miten maaperä alkaa sitomaan kosteutta kun siellä kasvaa luonnollisesti kasveja pidempään, eikä maata muokata jatkuvasti ja/tai kaadeta puustoa, heinikoita jne. Tuossakin naapuritiloilla valui vain maaperä sateiden mukana pois, kun heillä täyttyi lampi ja kasvit imi vettä juuriinsa kuin pesusienet.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Ainakin TikTokissa on trendaavin sana varmaankin "Karma", jolla ei viitata suomalaiseen bändiin, vaan siihen, että USA Israelin tukijana saa nyt maistaa omaa lääkettään LA:n muistuttaessa pian Gazaa. Kai sen voi mielenkiemuroissaan noinkin asetella oman pään sisällä. Pitäisikö meidänkään sitten sen enempää kyyneliä vuodattaa palestiinalaislasten puolesta, kerta heppi tuntuu joillain nousevan asentoon palavia losanegelelaistaloja katsellessa. Noh meni vähän OT:ksi, mutta yleensä onnettomilla asioilla ilkamointi on vähän halpaa. Ainakin tässä kontekstissa, missä on luonnonkatastrofista kyse. Tosin uskon aikamoisten botti- ja trolliorgioiden olevan siellä päällä, että eihän kaikki nyt noin ajattele, eihän?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös