Kalifornian maastopalot

  • 11 991
  • 57

LGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Äkkiä se tilanne muuttuu ja täältä käsin tarkasteltuna lähellä oli, ettei itsekin päästy osalliseksi tätä valitettavaa tapahtumaa. Tosin emme majoittuneet Santa Monican alueella, vaan hieman etelämpänä, mutta Suomesta katsottuna aika läheiselle tilanne tuntuu. Lauantaina oltiin vielä perheen kanssa Los Angelesissa/lähikaupungeissa ja silloin en ainakaan itse nähnyt merkkejä tästä, mutta toisaalta kyllähän se jossain määrin luonnonolosuhteista oli pääteltävissä, että jotain tämän tyyppistä voi tapahtua. Tulen voima on sellainen, että parissa päivässä tilanne voi näemmä muuttua päälaelleen.

Toivottavasti palot saadaan pian hallintaan ja lisätuhot minimoitua.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love

ipaz

Jäsen
Melkoista. Ei oikein muuta osaa sanoa. Yli 100 000 ihmistä on lähtenyt pakoon paloja ja satoja taloja ja rakennuksia on jo palanut maan tasalle. Eikä noille liekeille voi tuossa tuulessa tehdä yhtään mitään. Toivoa vaan että tuuli laantuu.

Kaliforniassa on ollut rutikuivaa jo vuosia. Eteläisessä Kaliforniassa asuu yli 23 miljoonaa ihmistä ja siellä on laitettu luonto palvelemaan ihmistä. Vedet käytetään viljelyyn ja käyttövedeksi, joten maaperä kuivuu entisestään. Sitten voi käydä näin.
 

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Sunnuntaina tuli itse jatkettua matkaa tuosta Beverly Hillsin alueelta. Näytti Google Maps, että aika lähellä olisi palot olleet ja varsinkin savua tuolla älyttömästi. On kyllä hurjat tuulet olleet viime päivinä ja ei ihme, että tuo leviää tuolla tavalla kuivuuden ja tuulen takia.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kaliforniassa on ollut rutikuivaa jo vuosia. Eteläisessä Kaliforniassa asuu yli 23 miljoonaa ihmistä ja siellä on laitettu luonto palvelemaan ihmistä. Vedet käytetään viljelyyn ja käyttövedeksi, joten maaperä kuivuu entisestään. Sitten voi käydä näin.
Vuosia sitten eräänä syksynä Yosemitessa käydessämme yövyttiin Mariposassa, josta löytyi kiva pikku mikropanimo. Tiskin takana tuurasi mukava ja puhelias yliopiston professori, jolle ihmettelimme että eikö ole satanut koko vuonna, kun Yosemite Falls oli kokonaan kuivunut. Syyskuun lopussa kalliossa oli vain varjo siinä kohtaa, missä putoukset ovat. Hän varoitteli Kalifornian jatkuvasta kuivuudesta ja veden liikakäytöstä aiheutuvista ongelmista. Nyt hänen puheensa ovat tulleet todeksi. Äijä tiesi, mistä puhui.
 

diavolo

Jäsen
Aikamoista kuvaa ja videota tulee tuolla seudulla asuvilta ystäviltä. Monesti itsekin tuolla kulmilla käynyt, Palisadesin alue on hyvinkin tuttu ja nyt ilmeisesti iso osa siitä on tuhoutunut kokonaan.

Ikävää tietenkin että ihmisten koteja ja omaisuutta tuhoutuu, mutta vaikea on sitä sivuuttaakaan, että ihminenhän näitä aiheuttaa. Ei kaikki juuri nyt tuolla kotinsa menettäneet ihmiset, mutta noin yleisesti. Luonnon ja viattomien eläinten kärsimys näissä tuntuu aina pahimmalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös