Kalamiehiä?

  • 501 643
  • 2 985

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä tämä keväinen ahvenen kalastus on kuin oma lajinsa. Ahvenet ovat joko kutupuuhissa tai vasta menossa kutupuuhiin ja itse olen vuosien varrella kokenut, että vasta joskus juhannuksen tienoilla tilanne on ns. normalisoitunut ja ahventa alkaa löytymään sieltä mistä niitä sitten löytyy lähestulkoon kaikkina muinakin aikoina ns. normaalisti.
Sama tuli huomattua viikonloppuna mökkivesillä, ahvenet oli hävinneet "varmoista" paikoista kuin pieru saharaan ja ei näpyn näppyä, vaikka tarjosin erivärisiä ja -kokoisia lippoja, jigejä ja jopa mato-onkea. Hauet kyllä iskivät jigeihin kiinni turhankin hanakasti. Normaalisti kyllä tähän aikaan vuodesta jo ollut jonkinlaista elämää, mutta olisiko käytännössä jäätön talvi jotenkin sekoittanut ahvenen käyttäytyimistä - mene ja tiedä.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Perjantaina ja lauantaina tuli oltua soutukoneella liikkeellä ja täytyy sanoa kelien olleen kyllä hienot.

Perjantaina oli ihan uusi järvi kyseessä ja turhan iso soutamalla kalan ettimiseen mutta onneksi pari kiloinen hauki edes napsui kiinni. Otti selällä kiinni noin 2.5m syvyydestä muikkuparven perästä, vettä oli alla noin 10m kokonaisuutena.

Lauantaina sitten hieman tutummalle järvelle ja pari monttua oli kilometrin sisällä. Kuha ja ahven pääsi ruokapöytään mutta hauet päästin takaisin.

Sulassa sovussa oli monttujen reunoilla ja penkoilla kalat, jigin kokoa vaihtamalla pääsi eri lajin kimppuun. Ihan kauhean kovalla purulla eivät kyllä olleet mutta tiesi kalaa olevan kun kävivät näykkimässä.

Mielestäni kaikki oli jo kutenut kun olivat ihan tyhjiä, vedet oli isomman järven osalta 9-10 asteessa ja pienemmällä 11-13 astetta selillä. Kusimatalassa en kummassakaan käynyt ja anturi kulkee noin 50cm pinnan alla.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pystyykö joku antamaan vinkkejä Jyväskylän seudulle paikoista joissa pääsee rannalta heittämään? Neliveto on käytössä joten myös pienemmän tien päässä oleville saattaa päästä. Kolmisoppisella kävin mutta turhan paljon liikettä omaan makuun. Soidenlammella on tullut aiemmin käytyä heittelemässä mutta mahtaako siellä kalaa olla ja jos on niin paljonko vieressä oleva jätteenkäsittelylaitos vaikuttaa.
 

molari

Jäsen
Onko täällä innokkaita meritaimenen (tyrsky)kalastajia, vaikka nimi "tyrsky" on hieman hämäävä nykyään, kun meritaimenen käytös on hieman muuttunut sitten 80- ja 90-luvun huippuvuosien ja toki kevätkalastus on aina eronnut syyskalastuksesta ottipaikkojen sekä -kelin suhteen. Ehdoton vapakalastuksen kuningaslaji vaikeusasteen, saaliin, olosuhteiden ja maisemien puolesta. Siinä punnitaan kantti ja taidot monella tapaa, kun kiertää ulkoluotoja ja vedenalaisia ulkomatalia syksyllä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Sama tuli huomattua viikonloppuna mökkivesillä, ahvenet oli hävinneet "varmoista" paikoista kuin pieru saharaan ja ei näpyn näppyä, vaikka tarjosin erivärisiä ja -kokoisia lippoja, jigejä ja jopa mato-onkea. Hauet kyllä iskivät jigeihin kiinni turhankin hanakasti. Normaalisti kyllä tähän aikaan vuodesta jo ollut jonkinlaista elämää, mutta olisiko käytännössä jäätön talvi jotenkin sekoittanut ahvenen käyttäytyimistä - mene ja tiedä.
Viikko sitten harvalla verkolla saadut muutama ahven olivat kevään ensimmäiset täysin ilman mätiä tai maitia saadut. Edellisenä viikonloppunakin tekivät jo kutua veken häkin pohjalle. Itse uskon että alkaa olla kutu takana jo, ja tulevana viikonloppuna lähden yrittämään uistimella. Saa nähdä ottaako, mutta juuri tähän aikaan vuodesta olen ne suurimmat raitapaitani saanut.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulipa tuossa pitkästä aikaa käytyä vanhalla kunnon mato-ongella. Ei ole muutamaan vuoteen tuota tullutkaan harrastettua. Retkijakkara rannalle ja kaffet termarissa, niin mikäs siinä istuskella viettämässä toukokuista päivää. Tarkoituksena oli saada muutama kala kotiin pannulle paistettavaksi. Alkuun ei hyvältä näyttänyt, kun särkeä ylös nousi toisensa perään. Onneksi lopulta muutama pannukoon ahvenkin tärppäsi kiinni ja sain kalat laitettua sumppuun odottamaan kotiin lähtöä. Pannulla tosiaan ahvenat illalla paistelin ja olihan se taas aivan perkeleen hyvää. Vähän uusia perunoita vielä kylkeen, niin herkullisen aterian niistä saa. Syksyisin pääsee vielä oikein herkuttelemaan kun lyö vähän suppilovahveroita kylkeen.

Tulipa mun kala-apajalle eräs vanhempikin herrasmies ongelle. Siinä sitten turistiin kalastuksen lomassa joutavia ja kävi ilmi, että ukko on kyseisellä paikalla käynyt säännöllisesti jo lähemääs 20 vuotta. Jännä ettei koskaan aiemmin ole törmätty, kun verrattain
usein olen paikalla käynyt. Mukavaa kyllä tämä kalastus, kun löytyy hengenheimolaisia rannoilta kalastamasta ja voi siinä omia kalavaleitaan höpistä tuntemattomille. Rento fiilis, se on se pääasia mitä mä kalastukselta haen saalis sinänsä on sivuseikka, vaikka ainahan sitä saalista haluaa.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Tulipa mun kala-apajalle eräs vanhempikin herrasmies ongelle. Siinä sitten turistiin kalastuksen lomassa joutavia ja kävi ilmi, että ukko on kyseisellä paikalla käynyt säännöllisesti jo lähemääs 20 vuotta. Jännä ettei koskaan aiemmin ole törmätty, kun verrattain
usein olen paikalla käynyt. Mukavaa kyllä tämä kalastus, kun löytyy hengenheimolaisia rannoilta kalastamasta ja voi siinä omia kalavaleitaan höpistä tuntemattomille. Rento fiilis, se on se pääasia mitä mä kalastukselta haen saalis sinänsä on sivuseikka, vaikka ainahan sitä saalista haluaa.
Kyllähän tuo sosiaalisuus on kalapaikoilla ihan mukavaa. Vuoksella erityisesti on paljon tuttuja ukkoja, joiden kanssa ollaan turistu rannoilla niitä näitä jo lähes vuosilymmenen. Vanhemmasta päästä on porukkaa hävinnyt ja tilalle tullut uusia naamoja.

Vaimollekin sanonut, että suomalainen mies ei yleensä ventovieraalle puhele, mutta antakaas olla, kun ollaan jokivarressa. Jutustelu lähtee lähes aina samasta kysymyksestä. Onkos tärppinyt/ ollut tapahtumia. Siinä sitten kerrataan, että mihin on ottanut ja mistä. Kohta jo höpötellääkin muistakin kalapaikoista ja niin edelleen.

Toissailtana, sekä eilen tuli vuoksella käytyäkin. Tiistaina rannalta kalastusta ilman tapahtumia. Eilen käytiin kaverin kanssa soutamassa. Alamittaista taimenta riitti kyllä käännytettäväksi veneen reunalta. Silmämitalla katseltuna ei yhtään kalaa viitsinyt veneeseen ottaa mitattavaksi. Muikkujakin tuli käytyä tarkkailemassa lippoamis mestoilla. Ei nouse vielä, vaikka joessa sitä onkin todella reilusti.

Huomis iltana olisikin sitten tiedossa reissu Kuomionjoelle. Perhokättä vispattaakin perskeleesti, kun edelliskerrasta on jo kulunut puolisentoista viikkoa. Kirjolohta pitäisi savupönttöön saada, ja eiköhän sitä löydykin, sen verran varma kalapaikka tuo kuomio on itselleni ollut.
 
Viimeksi muokattu:

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Käytiin perheen kanssa muutaman tunnin lenkki vesillä ja alkaa vesi lämpenemään. Lämmöt oli 10-12 astetta noin metrin syvyydessä ja ennustetuilla keleillä kuha alkaa iskemään kesämalliin ensi viikon puolen välin jälkeen.

Sunnuntaina seuraavaksi, enää täytyy päättää kuha vai hauki. Täytyy varmaan katsoa tuulet sitten rannassa ja päättää siinä.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minkä kokoista puronieriää tuolta hammonjoelta löytyy? Mielenkiinnosta kysyn kun täällä meilläpäin on todella pieni joki joka on suurelta osalta enemmänkin puro mutta siinä on jonkinmoinen puronieriäkanta. Muutaman kerran käyty jallittelemassa niitä mutta mitään n. 10cm isompaa ei ole kohdalle osunut. Hauskaa sitä kuitenkin on kalastella ja tosiaan hyvän makuinen kala kun testiksi tuli kerran muutama otettua.

Mutta kyllä ärsyttää nuo tuulet kun taas. Hyvin olisi aikaa kalastella mutta ei omalla paatilla viitsi yli 4m/s tuuliin lähteä keikkumaan. Ennemmin pikku sateessa kun näissä tuulissa kalastaa. Jospa se siitä rauhottuisi sunnuntaille niin edes kerran pääsisi kokeilemaan.
Itse saanut 25cm ja joku toinen oli saanut 30cm. Paljon sielä on sitä 15cm kalaa kyllä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on verkot järvessä ja toiveissa olisi muutama ahven, jotta pääsisi huomenillasta savustuspuuhiin. Tarkoituksena on myös mennä vetämään/heittelemään uistinta huomenna. Toki ihan päiväsaikaan kirkkaimmalla auringonpaisteella, mutta jos keli on yhtä hyvä kuin tänään, tulee tiedossa olemaan mukava reissu. ja ihan soutaen on tarkoitus liikkua. Ainakin yhden matalikon laitamille olisi tarkoitus mennä viehettä näyttämään. Ja sellaista kapeahkoa virtapaikkaa olisi tarkoitus soudella edestakaisin, josko se Taimen sieltä iskisi kiinni.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Eilen tuli Kuomionjoella käytyä, ja kyllähän kirjolohtakin löytyi. On kyllä todella mukava paikka kalastella, kun enimmäkseen on matalaa, ja kaloja pystyy spottailemaan sieltä täältä. Pitkästä aikaa sai kirjon nousemaan pinturiinkin.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Ai että, Korona-kurimuksen "jälkeen" vaimon siskon perheen mökillä. Olivat laittaneet tiistaina meitä varten 5 katiskaa tuohon 20 metrin päähän laiturista.

- 15 reilusti yli kiloista lahnaa.
- Jotain 50-60 kpl yli 300 grammaista ahventa.
- Kolme 2-3 kiloista haukea.

Ei ehdi kirjoittaa enempää kun huudetaan syömään. Vedenpäällä oleva rantasauna lämpiää ja ruokaa ja juomaa riittää.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Ai että, Korona-kurimuksen "jälkeen" vaimon siskon perheen mökillä. Olivat laittaneet tiistaina meitä varten 5 katiskaa tuohon 20 metrin päähän laiturista.

- 15 reilusti yli kiloista lahnaa.
- Jotain 50-60 kpl yli 300 grammaista ahventa.
- Kolme 2-3 kiloista haukea.

Ei ehdi kirjoittaa enempää kun huudetaan syömään. Vedenpäällä oleva rantasauna lämpiää ja ruokaa ja juomaa riittää.
Päivälleen viime vuonna oltiin täällä ja samassa paikassa 3 tyhjää katiskaa.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen tosiaan tuli verkot heitettyä järveen. Tuloksena muutama ahven ja yksi isompi lahna. Pääsivät savustuspönttöön ja oli kyllä hyvää, pakko myöntää. Tänään tuli käytyä myös uistelemassa. Tapahtumia ei ihmeemmin ollut. Yksi pienehkö hauki seuraili ja kävi täppäilemässä minnow spooniani aivan rantavedessä. Lähti kuitenkin tuon jälkeen liukkaasti lipettiin ja en kalaa enää tuon jälkeen tavoittanut. Kaiken lisäksi tuli rankempi soutureissu takaisin, kun tuon lahdenpoukamassa oleiluni aikana tuuli yltyi kohtalaisesti ja sain soudella takaisin vastatuuleen. Tulipahan ainakin kuntoiltua hieman, kun ei kalaa tullut veneeseen saakka.
 

12961

Jäsen
Katiskoita olen taas tapani mukaan uittanut Kustavin suunnalla. Hyvän kokoista ahventa ja iso massa kiiskiä ja pientä raitapaitaa. Pitänee ostaa weken uusi isosilmäinen katiska, että välttyy tuolta sinttien tyhjentelyltä. Lahnoja ei ole osunut vielä yhtään, pari haukea kyllä.

Paljon parjattu tulokaslaji, liejutaskurapu on löytänyt tiensä viimeisen viiden vuoden aikana myös meidän nurkillemme. Näitä on päivittäisellä tyhjennyksellä vähintään yksi per katiska.

Mielenkiintoinen, viime keväänä ensimmäisen kerran todistettu ja nyt erittäin yleinen ilmiö on se, että liejutaskurapua näkyy ahventen mahoissa. Tässähän voisi vielä päästä ahvenkanta vaikka kehittymään vieraslajin kustannuksella?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Katiska-aika on ohi, ja eilen hain vedessä olleen hoitopyyntiä varten olleen pienehkö rysän pois. Ai saatana mikä haju. Heitin housut roskikseen. Ei siellä ollut kuin muutama ikävystynyt kala mutta mukavasti haisi. Vesi on ollut jo parhaillaan yli 16 asteista.
Itselleni kävi toissailtana sellainen ihme että lähdin testaamaan haukivälineitä tulevia muutamia kisoja varten, mutta en saanut aivan ainutta kalahavaintoakaan. Pitää odotella viikonlopulle ennen kuin viitsin uudelleen käydä.
Sunnuntai-iltana testasin uutikaista UL jigisettiä ja sain ihan hyvät ahvenet ~ 10-15kpl.
Samana iltana ongittiin lasten kanssa syöttisalakoita pakastimeen ja ne söi ihan hullun lailla.

Alkaa olla taas kalastetut kalat syöty joten viikonloppuna on saatava lisää. Taidan verkottaa, jigata ja vetää. Eli päivät menee vesillä, vaikka pitäisi yksi mökin murjukin purkaa.
 

Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
Onko kellään kokemusta -80/90 luvun bustereista kalaveneenä? Olisi tarkoitus vaihtaa soutuvene vähän vakaampaan veneeseen ja noita saisi suhteellisen edullisesti ostettua ja muokattua mieleisekseen. Sun buster tai buster r malleja ainakin reilusti myynnissä 3000-5000 euron hintaluokassa.
 

Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
No nytpä tuli sitten busteri ostettua, malliltaan sun. Tarkoitus olisi ensitöiksi asentaa jo olemassa oleva elektroniikka (keulakone ja kaiku) sekä rakentaa heittotaso ohjauspulpetilta keulaan asti. Tasoon sitten luukkuja tarvikkeiden säilytystä varten ja mielessä on pyörinyt myös terassimaton laitto tasolle sekä heittopenkki tottakai. Mahtaako täältä löytyä muita joilla vastaavanlaisia ptojekteja ollut/tulossa?
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Muuten tykkään näistä helteistä kyllä, mutta kalastamaan ei koskille tarvitse mennä nytten, kun veden lämmöt nousee liiaan korkeiksi. Saimaalle jigi hommiksi mennee. Toki vuoksella voi vielä käydä. Kaakon mahti joessa pystyy vielä kalastamaan. Eilen 1,6 kg kirjon tuolta sain juhannus grilliin.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Juhannuksena se alkoi taas muikkua antamaan verkolla. Parilla laskulla n 10kg saalista, joten pannu ja savupönttö lähtivät laulamaan. 16mm verkko tällä hetkellä näköjään anteliain. Kylkeen harvoista verkoista viitisentoista ahventa 200-300gramman molemmin puolin.

Tässä alkaa jo loman alkua odottamaan jos vaikka uudelleen kokeilisi silloin.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Tänään kävin vielä Vuoksella. Yksi n. 45 cm taimen kävi rannalla kääntymässä. 10g jigipäähän sidottuun leechiin otti, noita tuolla virvelillä tykkään käyttää.

Pirusti vesiperhosia parveili pinnan tuntumassa, ja kalat niitä tavoitteli kivojen molauhduksien saattelemana. Perho vapa kun oli mukana, niin aluksi yritin pintureilla noita tavoitella. Eipä kelvaanneet, kuten ei pienet tinselit, taikka leechitkään.

Vaikka Vuoksi melkoisen massiivinen virta onkin, niin taidanpa tuonkin hetkeksi jättää veden lämmöistä johtuen rauhaan.

Keskiviikoksi olen kaverin kanssa sopinut kalareissun suursaimaalle. Ahventa lähdetään etsimään, kuhastakaan en pahastuisi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Heinäkuun lopussa olisi reissu Norjaan tiedossa, autolla suoraan ylös käsivarren kautta ja kohteena Skibotn. Onko joku käynyt tuolla kalareissulla, olisko jotain vinkkiä heittää?
 

Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
@Anrii mitä mattoa laitoit tuohon heittotasoon? Kutakuinkin juuri tuommoinen on mielessä pyörinyt kun olen odotellut että pääsisi uuden veneen hakemaan.

Ja hyvän näköinen paketti, ei paljoa varustetuiltaan poikkea omastani kun löytyy minn kotan keulakone sekä lowrancen hook reveal 9 laittaa uuteen paattiin.
 

Escapist

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche
Tuossa on Bauhasin aukiharjattua terassimattoa. Siinä oli sellaisia nappuloita alapinnassa, jotka sai lastalla aika kivasti hinkattua pois. Kontaktiliimalla sitten vaneriin kiinni. Kaveri osti muistaakseni K-Raudasta samantyyppistä ja jätti nappulat sinne alle, enkä ainakaan ite huomannu siinä mitään epätasaisuuksia hänen lavetillaan. Ollut omassa veneessä tuo matto hiukan yli vuoden nyt ja olen sitä säilyttänyt ulkona kesät talvet sään armoilla, kun kalaan on koko ajan päässyt. Mattoon ei tähän mennessä ole tullut mitään ongelmia, eli varovainen suositus tässä kohtaa. Huomattavasti halvempaa kuin se veneisiin tarkoitettu matto.
Juu juuri siksi kysyin kun venematto on tosiaan aika paljon kalliimpaa. Jostain luin että nuo nappulat murenisivat aikojen saatossa joten siinä mielessä teit luultavasti oikein kun ne pois hinkkasit. Ja ymmärtääkseni oltava juuri tuota aukiharjattua myöskin. Meillä ei bauhaussia täällä Jyväskylässä ole mutta eiköhön tuota jostain löydy. Täytyy ruveta etsimään. Kuinka paksua vaneria laitoit ja käsittelitkö leikatut reunat jollain?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Puhdas kalareissu kyseessä ja kolmisen päivää pitäisi olla tuolla. Vene olisi tarkoitus vuokrata. En tiedä haetaanko mitään erityistä, mutta vertikaalijigauksella varmaankin yritetään. Kaveri sai viikonloppuna sieltä pienen kissakalan rannasta heittelemällä ja viime vuonna ruijanpallaksen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös