Kajaanin Hokki 2019–2020

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tason nosto oli huima eliseen ja täytyy sanoa että K-Vantaan tuska oli juuri niin paha kuin ennakkoon arvelin.
Ja hieman vielä lisää taakkaa taisi tulla jatkoa ajatellen kolmannen erän lopun myötä. Vikonlopulta toivoin 2- 4 pistettä eli siihen väliin osui.
Kipeläinen, Ahtonen, Liljamo , Junnu Kyllönen ottivat nyt isoja askelia oikeaan suuntaan ja juuri oikealla hetkellä.
Omista pyrittiin myös lähtemään nopeammin eikä jääty odottelemaan enää niin usesti niitä vastustajan karvaajia, tämän myötä päästiin keskialueen yli nopeasti ja maalipaikkoja tuli.

Kriisi tai ei siitä huolimatta kuulutan ykkösketjun kuntoon saattamista mitä pikimmin, tälläkin viikolla on mestiksessä mm lainapelaajia liikkunut vilkkaasti eli eiköhän tarjontaa liene kunhan vaan oikea palanen sattuun kohdalle, vaikka sitten lainalle kuten Tamminen. Varmaan se sopimuspelaajakin sietä sitten löytyy.
Tämä nykyinen materiaali on ohkainen jos sieltä 1.ketjusta puuttuu 2/3 osaa ratkaisu voimasta. Vaikkakin peli paranee ja kehittyy koko ajan, niin se tekee muillakin.
Pääasia että tappioputki saatiin poikki, pitkät tappioputket ovat todella ratkaisevia sarjasijoituksen kannalta pitkässä juoksusssa.

Viime vuoden karsija sai piinnoja kasaan 49 pinnaa siitä neljä seuraavaa 63p, 65p ja 68p ja 69 p riitti pudotuspeleihin eli siitä voi alkaa hahmottelemaan miten pitkä matka on vaikka nyt sarjan kärkiporukoissa 9 pelin jäkeen leijutaan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kaikki kehittyvät kauden edetessä totta kai. Meillä se saattaa olla silti suurinta koska iso osa sakista tahkosi 1-2 kautta suomaria ennen tätä kautta. Pelinopeuteen tottumisessa menee aikansa. Siitä olen samaa mieltä että 1-2 huippujätkää tuohon mahtuisi kärkeen. Mutta en katastrofina pidä vaikkei niitä heti löydetä. Isoin ongelma on minun mielestäni se jos Sepi on ainoa maalivahti jonka pelatessa on mahdollisuus voittaa. Jos jotain käy niin kusessa ollaan.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Mikäs sille "meidän" Tammisen Samille tuli kun ei ole ollut 1.kentän keskellä parissa viime pelissä? Tuolla viitataan siihen että Tamminen on poissa, mutten mitään syytä poissaoloon löytänyt.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Mikäs sille "meidän" Tammisen Samille tuli kun ei ole ollut 1.kentän keskellä parissa viime pelissä? Tuolla viitataan siihen että Tamminen on poissa, mutten mitään syytä poissaoloon löytänyt.
Ei tietoa, viikonlopun otteluennakossa vaan mainittiin että on pois viikonlopun pelit.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki,Kalpa Kuopio
Mahtava tasonnosto sitten TuTo pelin, on se kumma, että hyvän ja huonon päivän ero on noin valtava, tosin oli tieten vastutajassakin jonkinlainen ero?

Hattua täytyy nostaa Heikkis Jakelle joka saa tuosta porukasta ajoittain ihan maksimin ulos, kun muistetaan minkälaisen vastaanoton Jake sai täällälkin muiden joukkueiden "asiantuntijoilta"?

Myös koko Hokin joukkue veikattiin etukäteen sarjan huonoimmaksi, 15p. ja 5. sija sarjataulukossa, pistepörssin kärjessä muuan Jarkko Harjula ja sarjan paras maalivahti Teemu Seppänen.

Alku on kieltämättä ollut pisteiden valossa erinomainen, mutta kyllä "kiikunkaakun" mennään kokoajan ja joukkuetta on vahvistettava jollain keinolla?

Mitä tulee tuohon Tammiseen, niin itsekin ihmettelen miksi ei pelaa? Todella taitava ja viihdyttävä pelaaja, pikkasen haiskahtaa, että taitaa olla lähdössä parempiin tienesteihin?
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Mitä tulee tuohon Tammiseen, niin itsekin ihmettelen miksi ei pelaa? Todella taitava ja viihdyttävä pelaaja, pikkasen haiskahtaa, että taitaa olla lähdössä parempiin tienesteihin?
Hokki ilmoitti, ettei pelaa tänä viikonloppuna, voi pientä vammaa tai sairastelua, eihän Korhosen Riku pelannut myöskään. Ei tässä KooKoon sopimuspelaaja kesken kauden lähde rahakkaimpiin sarjoihin, vaatii myös KooKoon hyväksynnän moinen.

K-vantaa oli merkittävästi heikompi kuin Tuto, Hokille avautui paikkoja. Omista ehkä lähdettiin nopeammin pois ja saatiin ylivoima ja tasahyökkäyksiä. Tutoa vastaan ei saatu kuin alivoimahyökkäyksiä.

Ilomäki ollut pettymys, useasti kentällä kun omissa soi, pystyy parempaan. Peli parantunut ensimmäisistä otteluista merkittävästi, Hokki osaa puolustaa omaa maalia ja Seppänen mahdollistaa voitot. Kiekolliseen peliin ja ennen kaikkea syöttöihin laatua, niin paranee entisestään peli.
 
Neljä pelaajaa tippui etelän kiertuueen vuoksi sairastuvalle. Viikilä on hyvä pelaaja mutta ei tunnu pysyvän kasassa. Onneksi sentään menetykset ovat sieltä häntäpäästä eikä kärjestä. Positiivista että Tamminen on pelikunnossa.

Humalojaa huudellaan ( toivotaan ) Facebookin puolella lainalle. Tuskin toteutuu kun Humaloja on kuitenkin Kärppien kokoonpanossa. Ehkä joku muu sitten voisi tulla kyseeseen?

Myös Ville Saukko näyttäisi olevan taas vapaalla jalalla. Siinä olisi ainakin tuttu mies vahvistamaan alakertaa.
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Neljä pelaajaa tippui etelän kiertuueen vuoksi sairastuvalle. Viikilä on hyvä pelaaja mutta ei tunnu pysyvän kasassa. Onneksi sentään menetykset ovat sieltä häntäpäästä eikä kärjestä. Positiivista että Tamminen on pelikunnossa.

Humalojaa huudellaan ( toivotaan ) Facebookin puolella lainalle. Tuskin toteutuu kun Humaloja on kuitenkin Kärppien kokoonpanossa. Ehkä joku muu sitten voisi tulla kyseeseen?

Myös Ville Saukko näyttäisi olevan taas vapaalla jalalla. Siinä olisi ainakin tuttu mies vahvistamaan alakertaa.
Itse haluaisin nähdä Paakkolan ja Kemppaisen ihan kunnon roolissa ylhäällä. Paakkola on luontainen maalintekijä joka on tällä kaudella paukuttanut A-junnuissa 16 pelissä 17 maalia. Rohkeasti vaan Paakkola ykkös-kakkoskenttään.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Humalojaa huudellaan ( toivotaan ) Facebookin puolella lainalle. Tuskin toteutuu kun Humaloja on kuitenkin Kärppien kokoonpanossa. Ehkä joku muu sitten voisi tulla kyseeseen?
Humaloja oli eilen pelaavassa kokoonpanossa, niin en todellakaan usko, että voisi tulla kysymykseen. Metsävainio ei ole pelannut, joten hän voisi olla merkittävästi Miskaa mahdollisempi, mutta miten lienee ne karenssit lainoilla, jos pelaa mestiksessä? Olin lukenut jostain, että jotain karensseja siirtoihin liittyen olisi, toinen asia noudatetaanko niitä tai tarkkaileeko kukaan niitä. Toivottavasti valvoo.

Itse haluaisin nähdä Paakkolan ja Kemppaisen ihan kunnon roolissa ylhäällä. Paakkola on luontainen maalintekijä joka on tällä kaudella paukuttanut A-junnuissa 16 pelissä 17 maalia. Rohkeasti vaan Paakkola ykkös-kakkoskenttään.
Onko aika eri asia painaa nuorten mestiksessä maaleja kuin pelata kokonaisvaltaista peliä mestiksessä. Puolustussuuntaan pelkään Kemppaisen ja Paakkolan olevan heikoilla Pikkaraisia vastaan. Jos kausi kääntyy huonoon tai hyvään tilanteeseen, ettei kaikista pisteistä ole välttämätöntä tapella verissä päin, nuorisoa tekemään debyyttiä. Eli jos tipahtedaan jumboksi tai ollaan selkeästi karsintaviivan yläpuolella, niin ehdottomasti junnujen kokeilua kehiin. Ja sitten kun nuoret ovat varmistaneet oman mestispaikkansa ensikaudelle voi sieltä parhaita kierrättää edustuksen mukana.

Sairastuvalla pientä ruuhkaa ja ainahan flussaa voi tulla nopeastikin, mutta eipä tuolle mitään voi, saa roolia ne, jotka terveenä. Tämä kantaa hedelmää keväämmälle.
 

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Onko aika eri asia painaa nuorten mestiksessä maaleja kuin pelata kokonaisvaltaista peliä mestiksessä. Puolustussuuntaan pelkään Kemppaisen ja Paakkolan olevan heikoilla Pikkaraisia vastaan. Jos kausi kääntyy huonoon tai hyvään tilanteeseen, ettei kaikista pisteistä ole välttämätöntä tapella verissä päin, nuorisoa tekemään debyyttiä. Eli jos tipahtedaan jumboksi tai ollaan selkeästi karsintaviivan yläpuolella, niin ehdottomasti junnujen kokeilua kehiin. Ja sitten kun nuoret ovat varmistaneet oman mestispaikkansa ensikaudelle voi sieltä parhaita kierrättää edustuksen
Kajaanista harvoin tulee Paakkolan kaltaisia snaippereita niin vähän ihmettelen miksi pitäisi kasvaa täysin valmiiksi pelaajaksi A nuorissa ennen kuin hänet voisi nostaa ylös? Yksi vaihtoehto on laittaa hänet esimerkiksi Pyykkösen kaltaisen luottosentterin viereen jolloin niitä oman pään virheitä saa paremmin anteeksi. Pelaamalla oppii ja muutama peli ylhäällä Mestiksessä antaisi ihan eri tavalla virtaa harjoitteluun ja peleihin A nuorissa.

Paakkola oli ensimmäisessä Suomi-sarjan pelissä todella ennakkoluuloton ja hyvä joten en näe syytä miksi nyt ei samaa voisi olla Mestiksessä. Rohkeasti vain tulosyksikköön ja sitten jos ei riitä niin hakemaan vielä lisää kehitystä A nuorista.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Itsekin annan ääneni junioreiden peluuttamiselle edustuksessa. Virheitä voi sattua, mutta jääkiekkoahan tämä vain on.

Hokki saa viikonlopun ajan nauttia Sport-laina, Samu Markkulan esityksistä. Mies on esiintynyt varsin vahvasti aiempina Mestis-kausina Hermeksessä. Viime kaudella tuli 16+47 tehot 49 peliin.
Lisäksi saamme perjantaina kuulla uudesta hyökkäyspään hankinnasta. Veikkauksia?

Edit. Sen verran lisään juniorihommaan, että ei tietenkään kannata väkisin rikkoa toimivia ketjuja. Mikäli tulosketjuista puuttuu pelaajia, niin ehkä sinne voisi rohkeasti pistää Paakkolan kokeilemaan. Valmennus osaa varmaan arvioida pelin aikana onko hommassa järkeä.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Junnuille vastuun antaminen on aina hyvä juttu. Tällä hetkellä sitä ei vaan kannata tehdä A:n kustannuksella. Sen verran lähellä on tuo karsintaviiva kuitenkin Hokin A:lla tällä hetkellä että ykkösmiehiä tarvitaan varmistamaan sitä Mestis-paikkaa. Kunhan se on selvä ensin niin sitten toki keikkaa edarin puolelle ehdottomasti.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Kahden pelin viikonloppu, huomenna siis Savonlinnan reissupeli, tännä kotona 5-tien derby osa 2.
Pisteitä odotuksissa tältä viikonlopulta 3-4.
Markkula siis vahvistaa ainakin viikonlopun pelit ja illalla tiedetään uuden hyökkääjä vahvistuksen nimi.
Hyvä että toimistolla on hommia paiskittu. Ykkösketjussa siis tänään Markkula, Harjula ja Komulainen. Tamminen tuo ratkaisuvoimaa ja leveyttä kakkoseen, mielenkiinnolla odotetaan miten toimii. Ruudusta väijymiseksi menee itsellä tänäänkin, toivottavasti katsojia on tämän kauden ennätys, tosin se nyt ei paljon vaadi.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Katsojia oli kauden ennätys. Iisalmesta oikein mukava määrä vieraitakin.

Pelissähän Hokki oli aivan purjeessa IPK:n avausmaalista kolmannen erän alkuun saakka. IPK oli vaan koko ajan potkun edellä. Siihen kun lisätään oman pään virheet joissa jätettiin jatkuvasti miehiä vapaaksi parhaille maalintekopaikoille niin 1-5 tilanne ei ihme ollut.

Kolmannessa erässä IPK ilmeisesi alkoi löysäillä ja antoi otteen lähes täysin Hokille. Maalin päähän päästiin kunnes tuli valmennukselta aika hätäinen ratkaisu ottaa Seppänen vaihtoon jo ennen aloitusta... olisi kannattanut odottaa että saadaan kiekko. No, näitä sattuu

Huikea on Harjulan vire kyllä. Häkki per peli on melkein tuplat maalipörssin kakkoseen verrattuna. Markkulan esitys myös hyvä ensimmäiseksi peliksi porukassa.

Pakko kyllä ihmetellä tätä meidän puolustuspeliä. Kauden alussa näytti että meillähän on kova puolustus ja hyökkäys on se heikkous. Pelissä näyttää olevan tismalleen toisin päin. En ymmärrä miten meidän tälle tasolle ennakkokaavailuissa kokeneet ja hyvät pakit ovat suoriutuneet näin alakanttiin?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Pakko kyllä ihmetellä tätä meidän puolustuspeliä. Kauden alussa näytti että meillähän on kova puolustus ja hyökkäys on se heikkous. Pelissä näyttää olevan tismalleen toisin päin. En ymmärrä miten meidän tälle tasolle ennakkokaavailuissa kokeneet ja hyvät pakit ovat suoriutuneet näin alakanttiin?
Tämä tuli mieleen kun peliä katteli, käsittämätöntä. Niinhän Heikkinen pressissä sanoi että henkilökohtaisia virheitä on liikaa ja niihin tuo peli ratkesi. Osa pelaajista on kyllä jäällä mutt sovitut ja opitut asia jäävät temättä. Tuo omista lähteminen on kyllä vaikeaa samoin kuin ylivoimapeli. Ylivoimapelin pyörittämisessa iso ero tänäänkin joukkueiden välillä.
Toivottavasti Markkulalle ei Vaasassa ole ihan heti tarvetta. Käyttöä täällä olisi.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki,Kalpa Kuopio
Erittäin paska 1. erä Hokilta, mutta parannettiin toiseen, kaikenkaikkiaan, vaikka hävittiin, niin kuitenkin nousujohtoinen peli, tuohan 4-5 kavennus tuli ilman maalivahtia, hetken olisin pitänyt Seppäsen maalilla vielä sen jälkeen?

Samu Markkula olisi todellakin huippukorvaaja Samuel Saloselle , ( tehot 1. otteluun 1+2) , toivotaan jatkoa hänelle Hokissa?

Onneksi meillä on tällä hetkellä Mestiksen kuumin pelaaja, joka antaa mahdollisuuksia Hokille, Jarkko Harjulalle taas mahtava peli.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Tästä samaa mieltä. Harjulan merkitys Hokille on tällä hetkellä jo liiankin suuri. 36 tehtyä maalia joista yhtä vaille puolessa Harjula on ollut tekijä tai syöttäjä. Toivottavasti pysyy kunnossa ja joukkueessa.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tänään Savonlinna, kokoonpanossa ei juurikaan muutoksia eilisestä. Pisteodotuksia ei isommin ole, mukaan jokainen saatu pinna on mukava yllätys. Ottelu ojelma ei juurikaan helpota , eli nyt joukkuetta mitatataan sitten ensimmäisen kerran kunnolla, ensi viikonloppuna Koovee ja Ketterä sitten Keupa vieraissa. eli ilmaisia pinnoja ei juurikaan ole tarjolla, pelin pitää alakaa tomia että pisteitä saataisiin raavittua ja pitkiltä pisteetömiltä tappioputkilta vältytään.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kyllähän Hokki hävisi eilen osan pelaajien henkilökohtaisiin virheisiin. Puolustusalueella yritettiin pitää omaa miestä siinä onnistumatta, pitäisikö pelata aluepuolustusta tai katsoa kehittyykö tämä nykyinen systeemi, siinä valmennukselle miettimistä. Ilomäki tupelsi junnumaisesti alimpana pelaajana ja Juho-Ville Kyllönen toimi Juusolalle pujotteluseipäänä. Ne virheet pois ja pisteistä olisi taisteltu.

Plusmiinus tilastossa suurimmat miinukset Ilomäellä, Pyykkösellä ja Liljamolla, Pyykkösen miinukset selittyy alivoimavastuulla, mutta Liljamolle ei. Ilomäki pelaa alivoimaa, mutta aika usein tasakentällisin maalin tullessa on kentällä. Pidin varmimpana Hokin pakkina, mutta tulos on ollut muuta. Pelaa kyllä hyviäkin vaihtoja, mutta väliin mahtuu heikompia. Herättäisikö penkistys?

Tänään ei Savonlinnasta hirveästi pistetoiveita ole, olisin kyllä laittanut maesrot Harjula, Tamminen ja Markkula samaan ketjuun ja Komulaisen kakkoseen. Pakistossa Martikainen eilen mokailleen Kyllösen tilalle on terve veto.
 

Qasowsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
nyt pamahti 5-2, Hokkin taitaa tarvita hankkia 2-4 puolustajaa isolla P:llä, ihan hirveetä puollustuspään pelaamista.
Koivisto tuo ehkä liikettä hyökkäyspäähän lisää ja pituutta, mutta seura tarpoo ja kaatuu puollustuspään hirveiden virheiden takia, Seppänenkään maalinsuulla ei pidä seuraa pystyssä ihan kokoaikaa kuiteskaan. Tai valmennuksen puututtava peluuttamis taktiikoihin enemmän, ei puoli organisoitu flow pelaaminen näy toimivan kuten Heikkinen ennen sarjan alkua mainosti.. Viitaten Suikkasen taktiikoihin.
Asenteiden parannus paikallaan pelaajilla, se pöhinä kuulunut ihan liikaa pelaajien suusta, liiallinen kikkailu ja turhanpäiväinen hidastelu liikkeelle lähdössä, edes noihin jos saataisiin tason parannus, voisi vaikuttaa liikkeeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hokilla 1-2 tilanteessa kaksi vai kolme tolppaa. Sitten SaPKo teki 3. erässä kaikista paikoista maalit. Vaikea sanoa olisiko Seppänen voinut jonkun noista ottaa mutta tänä viikonloppuna ei pystynyt olemaan niin maaginen kuin Hokki olisi tarvinnut.
Perjantain pelin 3 erä ja tänään 1-2 erät hyvää kiekkoa Hokilta. Hyökkäys on aika vahvasti 1-ketjun varassa ja puolustuksessa näyttäisi olevan (vähän yllättäen?) ongelmia. Ilomäki ja Pennanen ovat olleet vaisuja useamman pelin, tosin Mattila nostanut tasoaan.
Nuorella joukkueella nyt kova paikka oppia mikä on voittamisen ja tappion raja. Nyt vähän leikitään siinä rajalla ja lipsahdetaan aina hetkittäin sooloilemaan joka näkyy henkilökohtaisina virheinä (esim. Ilomäki eilen). Paljon opittavaa mutta oli tuossa pelissä hyvääkin.
4-kenttä täytyy kasata uusiksi, siellä esim Still on vedellyt 11 peliä kiikareilla. Ylivoimaankaan ei Stillillä ole tällä hetkellä mitä annettavaa. Tuoretta miestä kehiin ja kohti uutta viikkoa.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Pisteitä olisi ollut tänään tarjolla mutta eipä kelvannut, matka alkoi kohti sarja alempaa kolmannesta. tietysti sehän oli odotettavissakin. Jotain tarttis pelaamiselle tehdä, ykkösketjun varassa ollaan, joukkueen taso ei vaan riitä sarjan kärkijoukkueita vastaan.
Näitä pisteetttömiä viikonlopuja ei montaa kestä tulla.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Täysin samaa mieltä. Meidän puolustus kusee nyt ja pahasti. Ja nimenomaan niiden ennakkoon hyvien pakkien osalta. Kenties pientä rotaatiota vois kokeilla jos alkaisi herroja sitten kiinnostamaan taas?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös