Mainos

Kajaanin Hokki 2016–2017

  • 92 218
  • 250

Lätkä

Jäsen
[QUOTE kun yrittäjät ei sponsoroi suljettua sarjaa..[/QUOTE]

Kuinka sä jaksat jauhaa tota samaa? Luomatta lainkaan uutta....teet itsesi täysin naurun alaiseksi moisella saman toistolla! Ok....tyhjää toimittavilla on ollut aina halvat huvit ja päälle järjenjättiläiset päästävät sellainet hörönaurut, että voisi luulla heidän keksineen vuosisadan naurupommin. Mut ei siin mitään...anna vaan palaa samaan malliin, niin saat edes tyydytyksen maasturboimatta.

Yleensä en naiiveille edes viitsi kommentoida, mutta tällä kertaa sivuutan hiukan ydinasiaan. Ainoastaan pelastusarmeija lypsää rahaa, josta ei saa käytännössä minkään moista taloudellista hyötyä. Mikäli kaikki paljon veroja maksavat yrittäjät toimisivat ed.main.:n kaltaisesti, niin rahaa ei olisi kenelläkään.....ei edes niillä veronmaksajain rahoilla loisivilla "empä kehtaa"-miehillä, joita Kajaanissa riittää.

Olen useaan otteeseen ehdottanut, että Hokin toiminta muutettaisiin osakeyhtiöpohjaiseksi. Sen loisi jo aivan erilaisen funktion sijoitella rahaa...kun kaukaisuudessa siintävillä avoimilla sarjoilla voisi saada rahan tuoton edes +-nollaan. Toisin sanoen rahalla olisi tuntun omaisemmin "tuotto".

Mutta ei.... Siitä vaan sitten hernekeittopurkilla keräilemään tikkunekkuhinnan suuruisia kolehteja.....niin ja tietty valitusta persaukisuudesta, kera röhönaurujen.

Et tollai..."mitä se hyvejää" ja "empä kehtaa"....vai kuinka se ny paikallisella murteella meneekään? "Nälkämaa"....enkä lainkaan ihmettele miksi kuvottavan inhottava nimike on saatu juurrutettua jopa median vakisanastoon! Vieläpä jotkut moisella nightmalle röyhistelevät rintojaan ja osa on jopa moisesta kauhuastatuksesta ylpeä. Suosittelen jotkin asiat historiasta unohtamaan. Tuskimpa juutalaisetkaan paljon holokaustista kerskuu!

Olisikohan aika puhaltaa kaikkien osalta yhteen hiileen...vai liekö se mahdollista Kainuussa? Yrittäähän aina voi!
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hyvin vaihtui aihe Mattilan Petestä joksikin ihan muuksi. Nyt sitten viikossa ry osakeyhtiöksi ja uutta valkkua palkkaamaan. Hyvä Lätkä kummallahan meillä täällä foorumilla on maine saman jauhajana, toki aina ei näe metsää puilta.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mattilan näytöt tosiaan kertoo riittävästi. Toivottavasti ei koskaan enää vimpelissä kotijoukkueen penkin takana seisoskele.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ihan hyvä vieraspeli Iisalmessa tänään. Alkukaudesta saman kaltaisia suht tasaisia vääntöjä Hokki hävisi tehottomuudellaan mutta tänään oli jyvä kohdallaan huomattavasti kotijoukuetta paremmin.

Muutama ranskalainen viiva:

-Autio pelasi maalilla todella hyvän pelin. Erittäin onnistunut laina.

-Harhasyöttöjä tuli hyvin vähän.

-onnistumisprosentti maalipaikoissa oli erinomainen

Tällä menolla jos jatketaan niin hyvä tästä vielä tulee. Edelleen kyllä ihmetyttää miten Hokki alkoi pärjäämään kun Seppälä lähti. Ei olisi uskonut etukäteen.
 

freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät
Samaa mieltä nimimerkki Kolaajan kanssa. Listaa voisi jatkaa vielä puolustaja/hyökkääjä/maalivahti Pyykkösellä
ja hyökkääjä Kaarlelalla.
Tietenkään koko joukkuetta ei voi vaihtaa mutta olisiko aika antaa kenkää nykyiselle valmentajalle. Onko tietty mukavuusalue ylitetty tässä muutaman vuoden aikana ja ratkaisut ei enään palvele joukkueen etua. Esimerkiksi, miksi ihmeessä joukkueen pirtein ja ehdottomasti paras luistelija Seppelin pelaa nelos kentässä kahden hiihtelijän kanssa ja MIKSI helvetissä joukkueen huonointa hyökkääjää peluutetaan pakkina. Mukaanlukien kaikki yli-ja alivoimat.
Luulin että pohjat on peliesityksissä koluttu jo syksyn aikana, mutta tämän iltainen IPK-peli oli totaalinen floppi Mestis kausilla. Yhdessä Kajaanin kaupungin kanssa Hokki järjesti ehdottomasti huonoimman peliesityksen mitä Kajaanissa on ikinä nähty. Ehkä 2-divarissa voi sitten mokailla yhtä huolella.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Eilen alisuoritti kaikki. En lähtisi vaihtamaan nykyisiä pelaajia a-junnuihin potentiaalin ja varsinainen tason takia. Ei a-junnut pitkässä sarjassa pärjää, yksittäisissä peleissä heitä voisi käyttää piristämään peliä. Peluutuksesta olen samaa mieltä, esimerkiksi Seppelinin potentiaalia menee hukkaan jarrukentässä, vaikka kyseisessä roolisssa joukkueen parhaita. Ehdottomasti Kouvalainen neloseen pyörimään ja Seppelin kakkoseen. Pakkien peluutus olisi toki voinut mennä niin ettei sentterinä normaalisti pelaava pelaaja pelaa noin paljoa. Mutta ymmärrän Pyykkösen pelaavan ykkösparissa Mattilan tilalla, niin se ei sotke montaa paria kun Mattila palaa kaukaloon.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ja jatkoa edelliseen viestiin. Koska peli ei kulje tietyillä pelaajilla, kokeilin muuttaa kokoonpanoja, jotta peli ilo löytyy. Eilen peli oli sellaista puurtamista, että peli-ilon puute näkyi katsomoon. Jos Korkiakoski on ykkössentteri niin hänelle kaveriksi Metsävainio. Näillä kahdella ajatykset menee edes samalle kenttäpuoliskolle. Vartiainen on taas liikaa samantyylinen kuin Metsävainio. Kumpikaan ei tee maaleja sota-alueelta, joten kompensoimaan Korkeakosken "nopeutta" Seppelin ykkösen toiseen laitaan. Tuo röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta peliin. Kakkoskenttään Piipponen, Huttu ja Vartiainen. Piipponen menee maalin eteen ja muutenkin hakeutuu hyvin pelattavaksi ja maalintekopaikkoihin. Huttu ja Vartiainen tuo kiekko ylös ja väkkyröi kulmissa, josta se pelataan maalin eteen Piipposelle. Kolmonen sitten enemmän jarrukentäksi ja siihen Korhonen, Pyykkönen ja Ollikainen, kentässä olisi puolustusvoimaa, nopeutta ja alivoima osaamista. Nelonen siten taas Kaarlelan ympärille, jossa Kaarlela varmistaa pakkien kanssa, kun tämän kauden kaksi suurinta pettymystä pörrää pelin ulkopuolella eli Hiltunen ja Kouvalainen ja jos ei maistu rooli laitureille tilalle Klemetti ja Leppänen. Yksi pakki olisi hommattava mielellään ykköskakkos pariin, ei kuudella omalla pakilla keväällä jaksa ja loukkaantumisia ei kestetä yhtään.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Hyvän jakson päätteeksi sitten eilisen kaltainen mahalasku pelillisesti ja ottelutapahtumakin meni vähän käteen jään hajottua.

Kouvalaisella ja Hiltusella ei kyllä kulje mitenkään odotuksiin nähden. Korkiakoski on vähän viime peleissä heräillyt, mutta kokonaisuutena kausi on ollut surkea. Näppi vaeltaa ihan varjojen mailla, tosin viime peleissä sairastuvan puolella. Huttu on ihan näkymätön jätkä. Seppeliniä ja Metsävainiota lukuunottamatta lähes kaikki hyökkääjät alisuorittavat.

Pakisto on alkanut heräämään. Seppälän lähdön jälkeen Viirlas, Turtiainen ja Kauppinen ovat nostaneet tasoaan monta pykälää.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ja taas mennään varjojen mailla. Halutonta nyhjäämistä. Surullisen lyhyt oli se parempi jakso. Pikkuhiljaa alkaa olla tilanne tukala jo pleijaripaikankin suhteen.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ja taas mennään varjojen mailla. Halutonta nyhjäämistä. Surullisen lyhyt oli se parempi jakso. Pikkuhiljaa alkaa olla tilanne tukala jo pleijaripaikankin suhteen.

Nyhjääminen kuvasi eilistä peliä. Peli-ilo ja yrittämisen energisyys puuttuivat täysin. Ainakin Korkiakoski kainarin haastattelussa ei löytänyt kuin heikkouksia Hokin pelissä. Positiivistä että pelaajatkin ymmärtävät tilanteen. Toki Sapkon hyvyys sai Hokin näyttämään entistä huonommalta. Ei päästy maalipaikkoihin ja Sapko ohjasi hyökkäykset kulmiin ja tai keskeltä tukittiin tie maalille usealla pelaajalla.

Pleijaripaikka on omissa käsissä, pitää vaan voittaa ainakin "oikeat" joukkueet, josta ensimmäinen kohdataan vähintään kuuden pisteen ottelussa lauantaina. Jospa se summasraimo saisi yleisöä lehtereille.
 

Kolaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
PPS, Hokki
Ankeaksi ja alistuvaksi on mennyt Hokin touhu. Koskaan aikaisemmin Hokin Mestis-historiassa ei liene päävalmentaja povannut kotona "maalin peliä" kolmen häntäpään porukan kanssa. Nämähän pitäisi saatana lähteä voittamaan suurinumeroisesti. Nyt jalkeilla lienee kuitenkin yksi kalleimmista mestis-porukoista, jolta tulosurheilussa on lupa odottaa menestystä. Suosittelen joukkuetta kurvaamaan Raatteen tien kautta etelän pelireissulle, ja miettimään, montakohan alisuorittajaa porukoissa oli tuolloin.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Hyvin menee, saas nähdä mitä tapahtuu. Kuukausi siirtorajaan, vaihtuuko joukkue vai vaihtuuko valmentaja . Hokkilaiva on vakaalla kurssilla kohti karsintoja.
Loppuvuoden piristyneet otteet ovat muisto vain. Nyt on enää vain hävittävää, turha enää haaveilla pudotuspeleistä.Parempi olisi keskittyä sarjapaikan säilyttämiseen ja karsintojen välttämiseen keinolla millä hyvänsä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Nyt kyllä vituttaa kaikki. Valmentaja povaa otteluennakossa maalin peliä, miksi luo joukkueelle tilanteen, että ei me pärjätä ja pelata vapautuneesti, vaan runnotaan maalin peli. (Tämä kyllä pitää paikkansa, kun omaa maalisaraketta katsotaan) Valmentajan ei pidä ennustaa tiukkaa peliä vaan luoda ja VALMISTAA ITSE joukkue sellaseen iskuun, että verkot soi vastustajalla paljon ja omaa päähän ei mene. Tälläistä sitä ennen ottelua pitäisi jauhaa, eikä alistua valmiiksi.

Sitten ykkössena, kiukuttelee kun kentällä joutuu tekemään töitä eikä surffailemaan vapautuneesti ja mikä pahinta kun vastustaja pelaa vastaan, ei psyyke kestä. Pakit avaa peliä oman taitotasanso yläpuolella niin paljon, että vastustaja saa maalipaikkoja kun ihan tosi superhieno avaus ei menekkään vastustajan lavan vierestä vauhtia kelaavalle hyökkääjälle.

Sitten eniten vituttaa, että ambulanssi tuli hallille pelin päätyttyä. Eiköhän Piipposta viedä. Ja oli muuten top 3 peli Hokilta mestishistorian aikana ja aika monta peliä olen nähnyt.
 

Sikako75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Kajaanin Hokki, HPK, Leijonat
Tänään uitiin kyllä syvissä vesissä ensimmäisistä luistimen piirroista lähtien. Jokin ryhtiliike on nyt tehtävä kaiken kaikkiaan. Yleisömäärä on todella heikko ja noilla esityksillä osa nykyisistä katsojista jää katsomaan peliä joko FanSeatilta tai sitten ei katso ollenkaan. Faniryhmä on kuihtunut jo melko pieneksi ja muutenkin tänään katsomoihin oli löytänyt todella vähän porukkaa.
Pelillisesti ollaan hirveessä lukossa ja tehdään älyttömiä virheitä.
Miten tämä lukko saadaan auki ja peliä nousuun? Siinä lienee mietittävää tuleviksi päiviksi, toivottavasti ei viikoiksi. Nyt alkaa olla kiire tällä hommalla, jos meinataan pelata keväällä.
Vielä uskoa on siihen, että pleijareihin mennään.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Käsittämätöntä peliä. Avauksia oman maalin edestä/eteen, pitkiä kiekkoja laitetaan metri ennen punaviivaa vaikkei ole mitään kiirettä, kahta potkua ei viitsitä ottaa että kiekkoon ehtisi ennen vastustajaa, ihan Kummelista koko homma...

Ainoa valopilkku Tanhuan maali ja Turtiaisen syöttö siihen. Edellinen syöttö aiheuttikin vastustajan maalin....

A-junnujen kanssa yhteiset treenit edustukselle, siellä arpajaot ja peli pystyyn. Voittava joukkue "edustamaan" seuraavaan mestis-peliin. Huonommaksikaan ei voi enää mennä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Vajaa vuorokausi mennyt Hokin mestishistorian top 3 otteista kaukalossa. Olen tässä miettinyt mitä pitäisi tehdä:
- vaihtaa valmentajaa? (tekisi ihan hirveästi tappiota tulokseen)
- hommata jo riskillä (taloudellisella ja urheilullisella) joku pelaaja?
- odottaa vielä ja katsoa miten kausi etenee, yli 40 pinnaa taitaa vielä olla jaossa?
- ulostaa joku pelaaja?
- herättää valmentaja ja pelaajat, mutta miten?

Mitäs muut kirjoittelijat on mieltä, miten Hokin tulisi toimia? Ehdotuksia, vaihtoehtoja, jotain?

Omia ajatuksia edellä kirjoittamiini toimintavaihtoehtoihin: valkun vaihto tulee kalliiksi, asiasta pitäisi keskustella Laukkasen kanssa, onko vielä paukkuja tai ehdotuksia pelin saamiseksi toimimaan. Vaihtoehdot aika vähissä Mattila voisi tulla nöyrästi pyytämällä tulla ja hyvän maksun lupaamalla. Tästä tulisi velkaa monta kymppiä, kun maksaa kahdelle ukolle palkkaa.

Pelaajan tai jopa kahden hankkiminen voisi olla mahdollista, jos pankki myöntää lainaa tai yritykset lähtee talkoisiin mukaan. Itse pohdin pitkään mitä hankittaisiin jos hankitaan. Tulin yllättävään lopputulokseen, koska pitää alkaa miettiä muuta kuin menestymistä playoffseissa. Sarjapaikan säilyttämiseen tarvitaan voittava maalivahti, joka antaa jokailta joukkueelle mahdollisuuden voittaa ja kannattelee joukkuetta tiukissa peleissä niin, että tarvittavat pisteet saadaan. Jos sellaista ei löydy niin sentteri, joka pystyy omalla taidollaan rytmittämään peliä. Nykyisillä senttereillä menee kiekon viskelyyn homma. Kukaan nykyisistä senttereistä ei ole sellainen, että pystyy ja haluaa pitää kiekkoa sekä antaa syötön sellaiseen paikkaan, että kaverilla mahdollisuus saada kiekko haltuun. Eli peliä edistäviä syöttöjä tarvitaan. Nyt syötetään sinne minne pystytään ei pelin "virtauksen" kannalta otollisimpaan paikkaan.

Pakisto on sellainen, että loukkaantumiseen ei ole varaa, vaikka eilen kaaduttiin puolustuspeliin niin se ei ole ainoastaan pakkien syytä. Johtava pakki olisi tarpeen, jos päästäisiin playoffseihin, mutta nyt on pakko siirtää katseita, niin että kerätään mahdollisimman paljon pisteitä. Maalinteko ongelmaa meillä on ollut koko kauden ja koska se on tuskastellut niin johtavapakki ei sitä yksinään muuta.

Kertokaahan oma näkemyksenne mitä pitäisi tehdä? Tiedä vaikka joku jolla on mahdollisuus vaikuttaa lukee näitä.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Rahatilanne ei anna myöten varmasti ostaa pelaajia eikä vaihtaa valmentajaakaan. Hyvä että riittää mailoihin ja bussiin. Joten nuo kuviot ovat täysin poissa laskuista ellei jostain ilmesty "Salonojaa" joka kaivaisi kuvetta. Sellaiseen en usko kyllä alkuunkaan. Tulotkaan eivät taatusti ihan helposti lisäänny vaikka joukkueeseen satsattaisi, sen verran alhaiseksi taapertava joukkue on yleisömäärän saanut tippumaan. Tällä hetkellä ainakin oma mielipide on se että minimoidaan tappiot. Eli taaperretaan tällä mitä on ja yritetään pysyä karsintaviivan päällä ja/tai klaarata mahdolliset karsinnat kunnialla läpi. Kausi on jo perseellään, lisärahan kantaminen tähän kauteen ei mielestäni ole missään määrin järkevää. Nykyisellä joukkueella olisi pitänyt heittämällä pärjätä Mestiksessä. Jokin on isossa kuvassa mennyt täysin vituiksi ja äkkiseltään en keksi muuta kuin valmennuksen koska lähes sama porukka oli viime kauden hopeajoukkue ja se mestarikin lähti kirkkaampiin valoihin. Yritysmaailman termein nyt ei ole paikka sijoittaa riskillä vaan minimoida tappiot ja yrittää ensi vuonna uudestaan.
 

Lätkä

Jäsen
Yritysmaailman termein nyt ei ole paikka sijoittaa riskillä vaan minimoida tappiot ja yrittää ensi vuonna uudestaan.


Täysin samoilla linjoilla!

Nyt rahan laskeminen liikkeelle olisi emä munaus. Tässä tilanteessa paras vaihtoehto on juuri säästäminen ja leikkaaminen. Noista pujottelukepeistä vaan kaikki irti ja kausi loppuun! Kaikki, paitsi putoaminen sarjasta on plussaa...

Laukkanen ja kärppäjämät nyt vaan eivät riitä tämän pidemmälle. Se luulis jo uskovan joka jampan. Nykydivari vaan ei näitä liigapaikan kyttääjiä kiinnostavan pätkän vertaa...tosin ei taida kiinnostaa täl hetkel kovinkaan montaa muutakaan...iisalmelaisia lukuunottamatta. Heillä viel homma toimii joten kuten, kun uutuuden viehätys painaa takaraivoa.

Ensi kaudeksi uusi nippu kasaan, uuden valkun toimesta. Väriä maailmalta(Suomesta ja muualta) ja eri joukkueiden huippulupauksista sellainen kuoro, joilla ei kaiu korvien välissä "voi kun pääsis Ouluun, edes neloskenttään". Valkkuosastolle myös "kotimaista". Jukkis on Idensalmessa, eli kotiin vaan takas!

Tällaisilla keinoilla joukkue palautetaan takas sinne paikalle, mis joukkue liki koko divarihistorian on ollut.

Hyvää yötä! Viimeinen sammuttaa valot.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Myllyniemi sitten tuli. Liekö jostain löytynyt rahaa lisää? Tosin. Karsintojen välttäminen olisi aika tärkeä juttu joten jos Myllyniemen avulla se saadaan aikaan niin ihan ok investointi.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Myllyniemen debyytti sarjakärkeä vastaan ei ole ollenkaan hullumpi. 30 torjuntaa varsinaisella peliajalla ja yksi maali päästetty. VL-kisa toi savonlinnasta pari erittäin tärkeää pistettä. Katsintaviivan päälle ei kauhean paljoa matkaa ole enää.
 

Lätkä

Jäsen
Hyvä veska on yli puolet joukkueesta....kuten Savonlinna-matsi osoitti. Smura ja kärppäjämä ei tätä ole. Molempien matseissa on jäänyt ne tärkeät "yksi piti pystyssä" onnistumiset näkemättä.

Nyt sitten Myllyniemikin autoi peräti yhden matsin verran... Ei hyvältä näytä! Smuran ja kärppäjämän toimien seuraksena koko joukkue on aivan halvaantunut!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
En edelleenkään oksentaisi kokonaan maalivahtien päälle tämän kauden paskaa menestystä. Väliharju ja Smura ovat sarjan keskitasoa päästettyjen maalien määrässä per ottelu. Toki huippuvahti joka olisi päästänyt vähemmän, olisi tuonut enemmän pisteitä joukkueelle.

Mutta. Kyllä se pääasiallinen ongelma on ennemmin siinä että Hokin paras pistemies ( Mattila, puolustaja ) on pistepörssissä sijalla 46. Ja toiseksi paras ( Korkiakoski, ykkösketjun sentteri ) sijalla 69. Neljä muuta mahtuu sadan parhaan joukkoon.... Kyllä se voittava joukkue tarvitsisi myös maalintekijöitä ja syöttäjiä.

Näihin en laskenut mukaan kangasmäkeä joka täällä piipahti hetken vaika tilastoissa Hokki on yhtenä joukkueena hänellä.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Vajaa vuorokausi mennyt Hokin mestishistorian top 3 otteista kaukalossa. Olen tässä miettinyt mitä pitäisi tehdä:
- vaihtaa valmentajaa? (tekisi ihan hirveästi tappiota tulokseen)
- hommata jo riskillä (taloudellisella ja urheilullisella) joku pelaaja?
- odottaa vielä ja katsoa miten kausi etenee, yli 40 pinnaa taitaa vielä olla jaossa?
- ulostaa joku pelaaja?
- herättää valmentaja ja pelaajat, mutta miten?

Mitäs muut kirjoittelijat on mieltä, miten Hokin tulisi toimia? Ehdotuksia, vaihtoehtoja, jotain?

Omia ajatuksia edellä kirjoittamiini toimintavaihtoehtoihin: valkun vaihto tulee kalliiksi, asiasta pitäisi keskustella Laukkasen kanssa, onko vielä paukkuja tai ehdotuksia pelin saamiseksi toimimaan. Vaihtoehdot aika vähissä Mattila voisi tulla nöyrästi pyytämällä tulla ja hyvän maksun lupaamalla. Tästä tulisi velkaa monta kymppiä, kun maksaa kahdelle ukolle palkkaa.

Pelaajan tai jopa kahden hankkiminen voisi olla mahdollista, jos pankki myöntää lainaa tai yritykset lähtee talkoisiin mukaan. Itse pohdin pitkään mitä hankittaisiin jos hankitaan. Tulin yllättävään lopputulokseen, koska pitää alkaa miettiä muuta kuin menestymistä playoffseissa. Sarjapaikan säilyttämiseen tarvitaan voittava maalivahti, joka antaa jokailta joukkueelle mahdollisuuden voittaa ja kannattelee joukkuetta tiukissa peleissä niin, että tarvittavat pisteet saadaan. Jos sellaista ei löydy niin sentteri, joka pystyy omalla taidollaan rytmittämään peliä. Nykyisillä senttereillä menee kiekon viskelyyn homma. Kukaan nykyisistä senttereistä ei ole sellainen, että pystyy ja haluaa pitää kiekkoa sekä antaa syötön sellaiseen paikkaan, että kaverilla mahdollisuus saada kiekko haltuun. Eli peliä edistäviä syöttöjä tarvitaan. Nyt syötetään sinne minne pystytään ei pelin "virtauksen" kannalta otollisimpaan paikkaan.

Pakisto on sellainen, että loukkaantumiseen ei ole varaa, vaikka eilen kaaduttiin puolustuspeliin niin se ei ole ainoastaan pakkien syytä. Johtava pakki olisi tarpeen, jos päästäisiin playoffseihin, mutta nyt on pakko siirtää katseita, niin että kerätään mahdollisimman paljon pisteitä. Maalinteko ongelmaa meillä on ollut koko kauden ja koska se on tuskastellut niin johtavapakki ei sitä yksinään muuta.

Kertokaahan oma näkemyksenne mitä pitäisi tehdä? Tiedä vaikka joku jolla on mahdollisuus vaikuttaa lukee näitä.

No kerrotaan, ensiksi Laukkaselle ehdoton työrauha, uskokaa nyt fysiikka valmennus ei ole toiminut, tänäänkin levännyt Hokki-joukkue voitti vaivoin eilen pelanneen Peliitat. Tänään maalivahti-peli toimi ok.
Pelaaja hankintoihin ei kannata lähteä näillä resursseilla, tämä viikko oli kuitenkin hyvä Hokille, näillä mennään ja katsotaan vaikka sitten karsinnat, onhan niissäkin enemmän jännitystä kuin näissä runkosarja peleissä, tosin olisin toivonut mieluummin karsintoja ylös, nyt annetaan jätkille kunnon "ylävitoset" ja samalla vähennetään turhia paineita koko organisaatiossa, olen puhunut,...HOKKI nousee tästä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös