Kajaanin Hokki 2016–2017

  • 89 727
  • 250

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Seppelin on hyvässä iskussa. Pelaa "the kautta" verrattuna aiempiin. Vierasvoitto tuli kun vastustaja oli vielä tehottomampi. Toiveissa on että lukko aukeaa mutta ei tuon eilisen perusteella riemujuhlia voi viettää. Yksi tehty maali on vähän. Niitä huippupaikkojakaan ei ollut läheskään yhtä montaa kuin Hermeksellä. Tässä pelissä Tuohimaa teki Hokista voittavan joukkueen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Viimeiseen kahteen peliin kokonainen maali tehtynä. Toki ei päästettyjäkään sen enempää mutta kyllä Hokin maalinteko on niin tuskaista että nimilistaa katsomalla sitä on lähes mahdoton tajuta. Positiivista tietty se että omiinkin on mennyt kohtuuvähän viime aikoina mutta silti joukkue majailee karsintaviivan alla. Pisteen edellä kahta viimeistä jotka ovat pelanneet pelin vähemmän. Ihan järkyttävä katastrofi tämä kausi on. Ei siitä mihinkään pääse.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Puolustuspeli on näinnäisesti kunnossa päästettyjen maalien puolesta. Mutta hyvä ja nopea puolustuspeli omalla alueella, joka mahdollistaa nopeat avaukset hyökkääjille puuttuvat täysin. Syötöt tulevat puolitoista metriä eteen ja hyökkääjien jalkoihin, omassa päässä on hierottu kiekon kanssa niin kauan, että hyökkäyksiä pusketaan vastustajan valmista puolustusviisikkoa vastaan, peli ajautuu kulmiin tai pitkä päätyyn ja halukkaat perään on ratkaisu. Ei näy nykymestiksessä olevan joukkueita, joita vastaan avautuisi kulmissa pyörimisen jälkeen maalipaikkoja, kaikki joukkueet puolustavat maalin edustaa hyvin. Eikä kyllä Hokin pelaajat liian aktiivisesti vastustajan maalin eteen pyri, haetaan laukausupaikkaa pikkuisen liian kaukana maalista, vastustajat pelaavat syöttölinjat pois ja peli jatkuu kulmissa. Tänään pelissä oli kolme maalipaikkaa Klemetin paikat Jyp akatemian virheistä ja alivoimalla tullut läpiajo, jos edes niistä ei tee, ei maaleja tule viivastakaan. Yv oli tänään tehotonta kiekon siirtelyä laukaisupaikkaa etsiessä, maalin edessä ei ollut ketään, ei maskissa, ei hakkaamassa irtopalaa sisään. Viiskolmosessa ilman maskia tulleet laukaukset olivat epätoivoisia yrityksiä. Kyllä se jumi on pelaajien pään sisässä, kun helpot syötötkään ei onnistu missään kohtaa kenttää.

Parit ketju muutokset tekisin. Näppi-Korkeakoski-Korhonen voisi olla ykkönen, kakkoseen Seppelin-Huttu-Piipponen, kolmoseen Hiltunen-Pyykkönen-Leppänen ja neloseen Kouvalainen-Kaarlela-Klemetti. Harjula poppareille ja a-junnu kolmanneksitoista hyökkääjäksi. Pakkeja ei ole viltittää, mutta Seppälä-Tanhua, Mattila-Viirlas ja Tornberg-Turtiainen pareissa olisi se kiekollisempi ja puolustavampi pakki. Käsiä olisi tasaimmin, eikä pelkkiä puukäsiä olisi samassa parissa. Toki jos joulupukille voisi aikaista joululahjaa toivoa avaava kiekollinen pakki voisi olla avain Hokin tehottomuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Metsävainio sisään, Harjula ulos. Mitähän tuosta olisi mieltä? Potentiaalia Tinossa lienee enemmän, ainakin kädet käy ja intoa riittää. Harjula ei ole säväyttänyt hyvässä eikä pahassa, aikalailla perus täytemies ollut. Tosin plusmiinus-saldo on Hokin paremmalla puoliskolla eli ei miinuksella. Onhan tämä tietysti merkki siitä että edes jotain tehdään, mutta ongelmat lienevät siellä "nimimiesten" osastolla enemmän kuin nelosketjun työmyyrien puolella tällä hetkellä. Tinossa tietysti ainesta kärkikenttiin varsinkin ensi vuonna joten siinä mielessä hyvä haku.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
En halua syyllistää ketään, mutta onko Hokilla fysiikka-puolella jotain pielessä? Kun katsoo tilastoja, niin aika usein on hävitty viimeisen erän torjunnat/laukaukset selvästi, onko kesätreenit otettu liian kovaa, liian löysästi vai liian sopivasti? Oli miten oli,..koko joukkue on kyllä pahasti alisuorittanut ja jos joukkueesta ei löydy yhtään ns. tähtipelajaa joka erottuisi muista, niin sekin vie yleisöä, muistellaan esim. takavuosien tähdet Herman ja Kolek sekä, parit Ranskalaiset, Teddy Da Costa ennenkaikkea, Tomi Taimio, Teppo Virta ym. silloin oli hallilla aina jotain mielenkiintoista ja jännää, nyt valitettavasti kovin yksitoikkoista, olipa sarja suljettu tai ei, kannatan ehdottomasti avoimia sarjoja jääkiekkoon. Onneksi fudis-pelaajilla on urheilulliset sarjat.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Voitto oli taas hieman liian lähellä, mutta niin kaukana. Häviöstä huolimatta peli oli parempaa (etenkin ensimmäisessä erässä) kuin parissa edellisessä ottelussa, sillä tällä kertaa Hokki sai jopa maaleja (monikossa). Smura pelasi hyvin, mutta TuTon kolmas maali näytti menevän turhan helposti. Pelaajat blokkasivat vetoja hyvällä prosentilla, jonka takia Hokki varmaan pääsi jatkoajalle asti. Ylivoima oli ihan ok, jos ei viimeistä lasketa. Kuten monesti ennenkin, ratkaisutilanteissa pelaajat eivät saa kiekkoja sisään ja kolmannen erän loppu oli tuttuun tapaan Hokin heikoin paikka.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Smuralta yhtä lipsahdusta lukuunottamatta erinomainen peli. Voittolaukauksissakin upeita suorituksia. Keinänen on vaan melko velho noissa, poikasia oli muut laukojat.

Toisen ja kolmannen ja jatkot ehti katsomaan, ensimmäinen jäi näkemättä. Toisessa Hokki aivan purjeessa mutta onnistui pitämään päästetyt yhdessä ja lopussa vielä lisäämään johtoa siitä huolimatta yv:lla. Kolmannessa erässä se hyvä alivoima ja ylivoima hukkuivat molemmat jonnekin ja kolmen vieraspisteen jättiyllätys jäi saamatta Turusta. Niin perin tuttu kaava. Se oli lähellä mutta yhteen oli tyytyminen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mutta tänä iltana kaikki oli toisin ja Hokki sai vihdoin sen kolmen pisteen vierasvoiton. Jospa tämä avaisi jumituksia pelaajien aivoissa ja alkaisi vihdoin peli kulkemaan ja kiekko löytämään tiensä vastustajan reppuun. Viimeisen kahden pelin saldona 10 maalia on poikkeuksellisen paljon tälle kaudelle ja tänään ei kovin isoa paniikkia tullut edes kolmannessa erässä.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Korvaajan löytäminen on vaikeaa, Seppälän tasoista ei kesken kauden saada. Rahat varmaankin vapautuu Seppälän palkan maksun päättymisen myötä. Veikkaan, että Seppälä Hokin suurituloisimpia.

Ja nyt kun osoite (Kalpa) on selvillä luulen, että pieni parin donnin siirtokorvaus kilahtaa Hokille.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Korvaajaa ei löydy kuin älyttömällä toivotaan, toivotaan haulla ja tuurilla. Ihme sinänsä ettei Seppälä jo viime kauden jälkeen siirtynyt isompiin ympyröihin. Harmillista juuri kun hyviä merkkejä oli ilmassa. Toisaalta, ei homma yhteen mieheen saa kaatua ( vaikka viime kaudella Miskaan kaatuikin ).
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Nyt olisi paikka auki sellaiselle pakille, joka haluaa isoa roolia ja näyttöpaikkoja isommille areenoille, mutta olisi valmis pelaamaan joukkueelle tämän kauden. Kuulostaa vaikealle löydölle. Jos toiveita saisi esittää niin kokenut mestistason pelaaja olisi kesken kauden parempi vaihtoehto kuin nuori vasta kehittymässä oleva pelaaja. Liigassa ei taida ylijäämä pakkeja olla, suomisarjassa ei ole paljonkaan pelaajia, joiden opiskelut tai työt mahdollistavat siirron mestikseen. Riski on ulkomaan avussa suuri, olisiko kakkosvalmentajalla kontakteja eurooppaan? Tukisiko kärpät Siikaluomalla ensialkuun, kun taitaa olla jumittunut seiskapakin rooliin Oulussa. Viikonlopun ajaksikin olisi apua, niin hankinan etsimiseen jäisi aikaa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Mielenkiintoista katsoa Jokipojat-Hokki peliä Fanseatilta. Vaikka tilanne on 1-1 niin en ole tällä kaudella vielä näin kovaa taistelevaa Hokki nähnyt! Kova tsemppi päällä jolla melkein kaksi minuuttia kestänyt kahden miehen AV:kin selvitettiin. Jos peli menee isommassa kuvassa tähän suuntaan niin ihan varmasti alkaa pisteitä tulemaan aiempaa paremmin. Ainakaan tässä pelissä ei näy Seppälän poistuminen millään lailla, päinvastoin koko jengi taistelee ihan eri tavalla kuin tällä kaudella tähän asti!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Myös viitonen selvitettiin taistelulla ja kaiken kruununa jatkoajalla voitto! Tällaista Hokkia katsoo mielellään, loppuun asti joka tilanne väännetään ja yritetään tosissaan tehdä sitä maalia eikä vaan neppailla kulmissa.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Joo, hieno taistelu Hokilta, vaikkakin ilman Metsävainiota ja Väliharjua, jotka olivat Kärppien kokoonpanossa,...?
 
Hyvää peliä, vaikka jokipo tasoittikin. Iso miinus tuo joensuun selostaja, todella raskasta kuultavaa. Jezzzhzeee paukkuuuuuuu.
Olipa varsinainen verbaali-ihme. Kuuntelin sitkeästi, sillä kaveri oli välillä ihan hauska ja yritystä ainakin oli. Sivistyssanojakin käytettiin, "Aaltonen väittelee tuomarin kanssa, käydään debyyttiä", hahahaha!!!!

Muistutti ajoittain Paavo Nopos-vainaata, odotinkin milloin Ärjypaidat käyvät kuin muinaiset aarnikotkat vastustajan kimppuun.

Itse pelistä sen verran, että olisi ollut todella kova rangaistus poikkari siitä jatkoajan ratkaisuhetkestä. Koistinen pelaa todella laiskasti ja hitaasti tilanteessa, ja kaatuu kevyesti. Ihan klassinen kiekon riisto, ja Turbon kannattaisi ko. tilanne kelata Koistiselle kymmenen kertaa. Ei tuollaisia tönäisyjä jatkoajalla vihelletä, ihan turha siitä oli urputtaa.

Viirlaksen vitonen näkyi helvetin huonosti lähetyksessä, mutta selasin kohtaa monta kertaa fanseatin tallenteesta. Kyllä Roni siinä taklaa suoraan nuppiin, kun Silvasta katsoo omaan päähän ja valmistautuu ottaman syötön vastaan. Ei siis näe Viirlasta ollenkaan ja taklaus tulee ihan puun takaa. Aivan oikea tuomio tuo vitonen Ronille. Tomppeli ratkaisu kun peli on itselle 2-1. Ei Silvast siinä mitään sukeltele.
 

Nimi Muutettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Tuli pitkästä aikaa käytyä ihan paikan päällä katsomassa jääkiekkoa, kun kerran kainuun kiekkoylpeys oli täällä Joensuussa vierailemassa ja oma aikataulukin antoi sen verran myöten että pääsi lähtemään.

Hokki ansaitsi ottelusta ehdottomasti lisäpisteen, vaikka Jukuri kyllä avitti Hokkia kahdessa ensimmäisessä maalissa. Hienosti joukkue kesti nuo alivoimat toisen erän lopulla ja sitten tuon vitosen aikana, missä pelin olisi voinut hyvinkin päästää käsistään.

Mitä tuohon Viirlaksen taklaukseen tulee niin siinä oli joko vaihtoehtoina olla taklaamatta tai osua päähän, mikä johtui ihan tuosta Silvastin peliasennosta kun katseli syöttöä takaapäin vauhdissa vastustajan sinisellä. Mutta tuomiona ehdottomasti ihan oikea tuo ulosajo.

Voittomaalissa Koistinen hölmöili kyllä ihan itse. Ei ole mikään mailataituri kuitenkaan niin ihan turhaan rupesi jarruttelemaan maalin takana kun varmasti tiesi, että painetta tulee takaapäin. Ei missään nimessä ollut jäähyn paikka ja aivan turhaan Aaltonen on tilanteessa vielä ottelunvalvojalle tilanteesta pelin jälkeen räyhännyt.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Positiivista Hokin pelissä on, että pisteitä ollaan saatu kuudesta viime ottelusta ja otteet otteluissa olleet taistelevia niinkuin kuuluukin olla. Negatiivista taas on se, että oma johtoasema on hukattu useasti kolmennen erän lopussa. Tutoa, Jokipoikia ja Jyp akatemiaa vastaan on ollut mahdollisuudet kolmeen pisteeseen, jos oma peli olisi pysynyt kasassa sen 60 minuuttia. Pään sisäinen asia, mutta kehitystä siinäkin asiassa on tapahtunut, kun peli-ilme on parantunut, vielä vähän itseluottamusta ja kylllä niitä kolmen pisteen voittojakin alkaa tippumaan.

Pakistossa Seppälän lähtö näkyy muiden kasvaneessa peliajassa, toisaalta hyvä kukaan ei voi vapaamatkustaa, mutta onko kasvanut peliaika nuorille vielä liikaa. Tornberg on aika pehmyt ja virhealtis, hieman pienemmällä peliajalla pystyisi parempaan. Se pakki olisi pian saatava, pääsisi joukkueen pelisysteemiin kiinni ennen kevään pelejä. Eilen luotiin maalipaikkoja ihan riittävästi pelin ratkaisemiseksi toki taas omalla puolustusalueen pelillä annettiin maalipaikkoja Jyp akatemialle HIEMAN liikaa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
JypA:aa vastaan saattoi olla ongelmana se eilinen kova peli Joensuussa jossa taisteltiin hampaat irvessä jatkoille asti. Ainakin siltä se näytti että viikon levännyt vastustaja kolmannessa erässä vaan yksinkertaisesti luisteli lujempaa ja se teki viimeisestä erästä vaikean Hokille. Ja sieltähän se tasoitus sitten napsahti ja Jatkoajalla ei enää kertakaikkiaan alivoimalla paukut enää riittäneet. Kuitenkin tämän kauden positiivisin viikko peli-ilmeen puolesta, joten odotukset jatkosta ovat tällä hetkellä positiiviset.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Jumbotaistelu RoKi-Hokki oli sitten sitä heikompaa Hokkia vaihteeksi. Seppelinin alivoimamaali oli kyllä upea mutta muuten heikkoa suorittamista Hokilta. Onneksi viime hetkillä kolme pistettä lähti silti mukaan.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hokki olisi KeuPaa vastaan voiton ansainnut, mutta kai se erikoistilanteisiin kaatui. Ylivoimalla Hokki oli varmaan liian passiivinen ja vedot olivat heikkoja. Kahdesti piti antautua alivoimalla, joten ei oltu varmaan harjoiteltu KeuPan kuvioita loppuun asti. Kuitenkin KeuPa harvoin sai tilanteita Hokin päässä viidellä viittä vastaan, joten 3 pistettä olisi tuosta pelistä pitänyt jäädä Kajaaniiin. Nyt on sitten joululoma aikaa hioa peliä.
 
Viimeksi muokattu:
Mitenkähän pitkään tuota Papun selittämistä pitää kuunnella, että hyvin pelataan ja kyllä se tästä. Takana on nyt 29 peliä ja edessä 21 ja Papu papattaa samaa laulua pelsitä toiseen. Jumalauta, toivottavasti sitten karsinnoissa kulkee, sillä sinne tie näyttää vievän, jos yksikään takana olevista joukkueista vähänkään herää henkiin.

Otetaan happea, saa....na en paremmin sano.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Toki Laukkanen voisi muutakin pelien jälkeen sanoa, mutta eilenkin peliä oikeasti hallittiin, laukaisu- ja torjuntatilastokin kertoo sen. Maalin tekemisen vaikeus on päästä kiinni, paikkoja luodaan hyvin ja jos ylivoimapeli saataisiin sellaiseen kuntoon, että 1-2 ylivoimamaalia pelissä saataisiin, niin helpottaisi se merkittävästi otteluiden voittamista. Eipä sitä valmentaja voi pelaajia liikaa haukkua, itse pelihän on kunnossa, maalinteko on vain vielä vaikeaa. Ylivoimassa kiekko liikkuu, mutta syöttöpaikat, kun syöttö tulee näkee jo katsomosta minne kiekko seuraavaksi siirretään. Ylivoimassa kiekollisella ei kuin se yksi mies kenelle syöttää. Tämä on suht helppo vastaustajan pelata pois. Ensiviikolla kun treenataan ylivoimaa ja alivoimaa, niin hyvä tulee, kun tauon aikana pelaajat pääsevät hetkeksi irti kiekosta ja pää tyhjenee puristamisesta. Ylivoimassa voisi peliä pyörittää enemmän vaikka maalin takaa, kun p-pisteiden kaarilla pyöritettäessä syöttöpaikka on vain siniviivalle (tai pyörittäjän nolo laukaus maalivahdin logoon) ja viivassa olevat herrat saa kiekon lähes poikkeuksetta vastustajan polkkareihin. Ylivoimassa syötöt nopeammiksi ja hyökkääjät voisivat liikkua ilman kiekkoa enemmän hakien paikkoja.

Seuraavat pelit joulun jälkeen on sitten kuuden pisteen pelejä IPK.ta vastaan, ne on voitettava ehdottomasti. Ja eihän neljänteen sijaan ole kuin 10 pistettä matkaa, nyt aloitetaan sitten kova kiri kaukalossa ja kuin katsomossakin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös