Kajaanin Hokki 2009–2010

  • 101 771
  • 278
Juha Falin näyttäisi palanneen Suomi-sarjaan ja tällä haavaa Raahen haaviin. Ilmeisesti sopimus on purettu? Heikki Lukkari sen sijaan on viikonlopun lainalla raahelaisten riveissä.

Hokki ilmoiti muutama viikko sitten tekevänsä parhaillaan farmisopimusta Suomi-sarja joukkueen kanssa, ja tämä sopimus lienee siis Raahe-Kiekon kanssa. Itse veikkaisin, että Falinin sopimusta tuskin puretaan, mutta kysymyksessä taitaa olla samankaltainen laina kun esim. Joni Liljebladilla on Hokissa. Mutta en tiedä onko sitten Evertonilla parempaa tietoa asiasta.

Veikko Karppinen ja Antti Ylönen jatkavat Kajaanissa lainalla ainakin lauantain KooKoo-ottelun. Henri Manninen palaa kokoonpanoon kärsittyään SaPKo-ottelussa pelikieltoa. Myöskin Tommi Leinonen palannee Hokin kokoonpanoon. Sen sijaan Markus Haverinen on pois olkapäävamman takia. Ja kuten Everton totesi, Juha Falin sekä Heikki Lukkari siirtyvät Raahe-Kiekkoon. Lisäksi ilmeisesti Joel Lehto ja Tomi Rouhiainen suuntavaat toistaiseksi Raaheen.

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, Teemu Seppänen aukoo Tapparan luukkua vielä huomenna Bluesia vastaan (toivottavasti saisi pelata). Sen jälkeen Seppänen palannee Hokkiin, jonka johdosta Mikael Vuorio lähtenee Kajaanista.

Minkälainen on tällä hetkellä sitten Jari Viuhkolan tilanne? Jos jollakulla on tietoa, olisi kiva saa tietää kauanko Viuhkola on mahdollisesti vielä pois. Ja nyt täytyy toivoa, että Juha Kiilholma ei vakuuta Kärppien seurajohtoa sopimuksen arvoisesti. Vaikka toivonkin miehelle parasta jatkoa, niin Kiilholma olisi kyllä suuri palanen Hokin loppukauden miehistössä.
 
Vuorio ja Yli-Junnila vaihtavat maisemaa.

Mikael Vuorio siirtyy Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Tranås AIF Hockeyn riveihin. Vuorion "menetys" ei minussa mitään sen isompia tunteita herätä, kun torjuntaprosentti on 2 pelissä 87,50 ja maaleja seläntaakse meni 4,82 keskiarvolla. Ja kun joukkueessa on vielä kaksi parempaa maalivahtia Teemu Seppänen ja mitä ilmeisimmin koko kauden loppuun jatkava Antti Rautiola.

Juhamatti Yli-Junnila matkaa Saksaan, josta hän on ilmeisesti saanut loppukautta koskevan sopimuksen. Seurasta minulla ei ole tietoa. Yli-Junnila ei varmasti pelannut Hokissa olessaan uransa parhaita otteluita, ja itseä ei tuo siirto Saksaan ei harmita kovinkaan paljoa. Mutta jos mies olisi pysynyt kauden loppuun Kajaanissa, olisi hän ollut varmasti oiva lisä Hokin miehistössä.

Kärppäapujen tilanne on tällä hetkellä se, että Antti Ylönen matkaa takaisin Ouluun, ilmeisesti Teemu Aallon loukkaantumista paikkaamaan. Veikko Karppinen jatkaa toistaiseksi.
 
Sillanpää tekemässä paluuta Hokkiin.

Joo eli Aleksi Sillanpää liittyy Hokin miehistöön try-out mallisella sopimuksella. Päätöksiä Sillanpään jatkosta tehtäneen jo ennen viikonlopun TuTo ja LeKi otteluita.

Sillanpää pelasi Hokissa kaudella 2006-2007 (mestaruus), kausi 2007-2008 vierähti TuTossa (silloinkin mestaruus+play-offien MVP) ja kaudeksi 2008-2009 Silli palasi Hokkiin (pronssia). Tämä kausi pyörähti käyntiin Suomi-sarja joukkueen VG-62 joukkueen riveissä, jossa 6 ottelussa Sillanpää keräsi tililleen kaksi syöttöpistettä.

Sillanpäästä ei kuitenkaan viime kaudella saatu varsinaista vahvistusta, vaikka mies kokoonpanollisesti ykkössentterin paikalla pelasikin. Syy tähän lienivät polvivaivat. Nyt usko kuitenkin on, että loppukaudesta Sillanpäästä voisi olla isokin apu Hokille. Senttereistähän nyt ei tällä hetkellä ole kovin huutavaa pulaa, kun Sillanpään lisäksi myös Komulainen, Nättinen ja Karppinen ovat pelikunnossa. Karppisen laina voi kuitenkin päättyä hetkenä minä hyvänä.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Sillanpäästä ei kuitenkaan viime kaudella saatu varsinaista vahvistusta, vaikka mies kokoonpanollisesti ykkössentterin paikalla pelasikin. Syy tähän lienivät polvivaivat. Nyt usko kuitenkin on, että loppukaudesta Sillanpäästä voisi olla isokin apu Hokille. Senttereistähän nyt ei tällä hetkellä ole kovin huutavaa pulaa, kun Sillanpään lisäksi myös Komulainen, Nättinen ja Karppinen ovat pelikunnossa. Karppisen laina voi kuitenkin päättyä hetkenä minä hyvänä.
Ongelmana on enemmänkin se, että tasokkaita senttereistä rivistöstä ei tahdo löytyä. Toki Komulainen on pelannut hyvin ykkössentterinä, mutta eri asia pysyykö tahti yhtä hyvänä kauden loppuun saakka.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Hokki saa todella tehdä kaikkensa pitääkseen pudotuspelipaikkansa. Vahvistuksiahan tuo joukkue kaipaisi, mutta ilmeisesti tälle kaudelle riittää hyvin kunhan joukkue selviää pudotuspeleihin.
 

Nicke50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja nyt täytyy toivoa, että Juha Kiilholma ei vakuuta Kärppien seurajohtoa sopimuksen arvoisesti. Vaikka toivonkin miehelle parasta jatkoa, niin Kiilholma olisi kyllä suuri palanen Hokin loppukauden miehistössä.

Kiilholma ei ole tulossa luultavasti takaisin, ainakaan vähään aikaan. Mies saanut luvan etsiä asuntoa Oulusta.

Voi olla että tämä oli jo tiedossa mutta en jaksanut mistään sen enempää kaivaa...
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Jep, nyt se on sitten virallista eli Kiilholma pelaa kärpissä koko loppukauden. Ei yllättänyt tämä uutinen. Noh, en tiedä sitten. Vaikeaa siihen on löytää ykkössentteriä. Toivotaan nyt kuitenkin jotain vahvistusta ja pakkien tervehtymistä. Muuten on kyyti kylmää - kuten viimeiset pelit ovat osoittaneet.
 
Juhamatti Yli-Junnila matkaa Saksaan, josta hän on ilmeisesti saanut loppukautta koskevan sopimuksen. Seurasta minulla ei ole tietoa. Yli-Junnila ei varmasti pelannut Hokissa olessaan uransa parhaita otteluita, ja itseä ei tuo siirto Saksaan ei harmita kovinkaan paljoa. Mutta jos mies olisi pysynyt kauden loppuun Kajaanissa, olisi hän ollut varmasti oiva lisä Hokin miehistössä.

Yli-Junnilan loppukauden sopimus purettiin kolmen ottelun ja 10 päivän jälkeen ja mies on taas vapaa etsimään uutta seuraa. Takaisin Kajaaniin ja sieltä taas uudelle yritykselle johonkin päin Keski-Eurooppaa?
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Yli-Junnilan loppukauden sopimus purettiin kolmen ottelun ja 10 päivän jälkeen ja mies on taas vapaa etsimään uutta seuraa. Takaisin Kajaaniin ja sieltä taas uudelle yritykselle johonkin päin Keski-Eurooppaa?
Heh. Ei oikein nuo Ylijumalan Keski-Euroopan-kokeilut toimi. Viime vuonnahan pelaaminen Unkarin pääsarjassa (muistaakseni Székesfehérvárissa) tyssäsi myös lyhyeen. Olisiko ongelmana se, että näyttää melko flegmaattiselta kaukalossa? Osinhan kyse on näköharhasta, sillä ei se vauhti ihan etanamaista kuitenkaan ole. Kajaaniin? Minun puolestani kyllä, mutta koko loppukaudeksi ilman mitään purkupykäliä.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Syvällä Hokki laahustaa tällä hetkellä ja lisävahvistuksia joukkue kieltämättä kaipaisi. Yli-Junnila olisi melko varma ratkaisu, mutta saadaanko häntä kiinnitettyä loppukaudeksi joukkueeseen? Toisaalta yksi vahvistus tuskin riittää, sillä näkisin joukkueessa mieluusti uuden johtavan sentterin ja hänelle sopivan snaipperin. Toisaalta yksi selkeä heikkous Hokin pelissä on ollut ylivoimat, joita on yritetty pelata yhdellä viivamiehellä. Joku kova rightin mies olisi äärettömän kova sana viivalle.

Milloin Hokki muuten on edellisen kerran ollut kahdeksan joukon huonommalla puolella runkosarjassa? Ellen väärin muista, niin ei aivan hetkeen.
 
Kärppien tilanne on nyt tämä:

Maalivahdit: Tarkki, Koivisto, Rautiola (Hokissa)

Puolustajat: Aalto, Mikkola, Korpikari, Ohtamaa, Jokinen, Jushkevitsh, Grönholm, Forrest (lähdössä?), Ylönen (lähdössä?), Liljeblad (Hokissa)

Sentterit: Viuhkola, Saarenheimo, Viinanen, Kiilholma, (Keränen), Karppinen (Hokissa)

Laiturit: Koskenkorva, Rosa, Kuusela, Viitakoski, Alikoski, Normio, Pekkala, Donskoi, Aarnio, Kaspar, Keränen, Shvidki?

Pakkeja tällä hetkellä Kärppien ringissä 10 pakkia, jos lasketaan Liljeblad mukaan. Jos Ylönen ja Forrest jäävät, niin eikö olisi mahdollista saada yksi pakki loppukaudeksi? Vaikka juuri Ylönen.

Hyökkääjiä yhteensä ringissä 17. Ja kun tarvetta on 12 hyökkääjälle, niin eikö Karppinen voisi jäädä loppukaudeksi Hokkiin? Ja sitten voisi vaikka Keränen, Aarnio ja kumppanit käydä lainalla Hokissa. Ja toivon kyllä myös Karppisen jääntiä siinä mielessä vastapalvelukseksi, kun veivät meiltä Kiilholman!
 
Miten Karppinen on pelannut Hokissa? Pisteiden valossa ok, mutta miten noin muuten?

Ollut mielestäni Hokin paras sentteri. Ja Karppisen otteista huomaa, että hän on pelannut liigassa. Vastuuta Hudd on ainakin hänelle jakanut.

Loukkaantumistilanne on menossa jo parempaan suuntaan. Matt Waddell on harjoitellut joukkueen mukana jäätreeneissä suht täysipainoisen näköisesti. Myöskin Jonne Hattunen on päässyt mukaan treenaamaan. Jäällä on myös ollut joku aika pienikokoinen rightin pelaaja, pelityylistä päätellen hyökkääjä. Ei vaikuta ainakaan miltään huippuhankinnalta, mutta olisi kiva tietää kuka hän on.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Milloin Hokki muuten on edellisen kerran ollut kahdeksan joukon huonommalla puolella runkosarjassa? Ellen väärin muista, niin ei aivan hetkeen.
Lokakuussa 2007, sen kauden 13. sarjakierroksen jälkeen. Alkukausi oli silloin pelottavan samanoloinen kuin tänä vuonnakin. Eli ei tässä sinänsä mitään uutta ole. Sentteri ja snaipperi tarvittaisiin kyllä. Tai sitten Nättisen ja ennen kaikkea Sirenin pitäisi nostaa tasoaan edes suunnilleen viime kauden tasolle.

Tässä kohdassa minusta Kärpät ja Hokki eivät saa farmisopimusta hyödynnettyä niin hyvin kuin olisi mahdollista. Nimenomaan joku Pekkala olisi todella hyvä vaihtoehto Hokkiin. Tänne ja rajusti vastuuta - jos ei tule tulosta, ei kaverilta voi (ainakaan nopeasti) odottaa liigassakaan tehoja. Ei kai maalivainua junioreissa osoittaneesta kaverista pidä kouluttaa alempien ketjujen liigalaituria. Eikös niitä Kärpissä jokunen ole? Kokonaiskuvaa pitäisi myös katsoa, ja pelaaminen täällä palvelisi mielestäni hyvin Pekkalaa (ja Donskoita). Saa tänne pakkejakin tulla, mutta jos Waddell ja Jonne ovat kunnossa, niin tarve ei ole suuren suuri.
 
Antti Pehkonen Hokin testiin.

Aamun Kainuun Sanomat kertoo, että Hokki testaa tämän ja ensi viikon ajan laitahyökkääjä Antti Pehkosta. Pehkonen pelasi alkukauden Suomi-sarjan Raahe-Kiekossa, jossa hän on iskenyt 12 pelaamassaan ottelussa kunnioitettavat tehot 11+0. Aikaisemmin Pehkonen on pelannut HIFK:n A-junioreissa. Viime kaudella hän pelasi myös Kiekko-Vantaan paidassa kuusi mestisottelua.

Pehkonen tulee tässä vaiheessa ainakin tarpeeseen, sillä poissa Hokin seuraavasta ottelusta on varmuudella Janne Jokila kymppitilin täyttymisen vuoksi. Kuten jo aikaisemmin totesin, Jonne Hattunen ja Matt Waddell ovat olleet mukana jääharjoituksisssa, mutta jäällä ei ole nähty jo pitkään poissa ollutta Markus Haverista ja viikonloppuna olkapäänsä loukanneet Niko Saarenpää ja Jani Kiviniemi. Kiviniemen olen nähnyt hallilla ilman mitään kipsejä, joten kyseessä tuskin on mitään kovin vakavaa.
 
Pasi Tuominen tulossa Hokkiin?

Mahdollisesti Pasi Tuominen on tulossa Hokkiin. Näin antaa ainakin MTV3:n sivut ymmärtää.

Lainaus: "Hokin kokoonpanossa nähdään TuToa vastaan itsenäisyyspäivään asti try-out -sopimuksella Antti Pehkonen, joka tuli hakemaan peliaikaa Kajaanista Suomi-sarjan Raahe-Kiekosta. Sen sijaan Tampereen Ilveksestä Hokkiin tyrkyllä olevan Pasi Tuomisen pelikelpoisuus ja try-out -sopimus on avoimessa tilassa Hokista riippumattomista syistä."

Aika suoraan näin ainakin annetaan olettaa. Sopimuksista puheen ollen Aleksi Sillanpää teki loppukautta koskevan sopimuksen. Veikko Karppinen pelannee ainakin näillä näkymin joulutaukoon asti. Tällä hetkellä Veikko taitaa olla vielä hieman sairas - ainakaan harkoissa Veikko ei ollut. Kuten ei myöskään Rautiola, Liljeblad, Kulonen, Haverinen, Saarenpää ja Rouhiainen.

Linkki
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuominen haki aiemmin paikkaa Tanskasta, jossa pelasikin noin kuukauden, mutta jäi ilman sopparia. Sieltä ilmeisesti palasi sitten Tampereelle, mutta ei ole ainakaan Ilveksen A-junnuissa pelannut yhtään peliä.
 
Käsittääkseni Aleksi Sillanpää on edelleen try-outilla joulukuun puoliväliin saakka, eikä loppukautta koskevaa sopimusta ole tehty.

Olin kyllä lukevinani, kun Antti Pehkosen try-out sopimuksen yhteydessä olisi ollut että Sillanpää kiekkoilee loppukauden Kajaanissa. Peliotteiden perusteella olisi parempi tuo try-out sopimus, sillä peli ei ollut Sillanpään osalta kovin kummoista.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Mitenkäs se Pehkosen Antti tänään esiintyi? Oliko otteissa samaa jännittyneisyyttä kuin viime vuonna, jolloin äijä jäätyi Vantaan riveissä usein täysin?
 
Mitenkäs se Pehkosen Antti tänään esiintyi? Oliko otteissa samaa jännittyneisyyttä kuin viime vuonna, jolloin äijä jäätyi Vantaan riveissä usein täysin?

Pehkonen esiintyi mukiinmenevästi, ja aika jännittynyttä oli Pehkosen peli. Vaikka miehellä on hyvät jalat ja esiintyi niiden puolesta pirteästi, mutta muuten otteissa oli havaittavissa hieman herpaantuneisuutta, joka kuvasti pitkälti tämän päivän Hokkia.
 
I

Ice-Cold

Täysin ammattitaidoton Hudd voi poistua ihan vitun haluamaansa ilmansuuntaan.

Kyseinen vitun mikkihiiri ei ole missään vaiheessa saanut YHTÄÄN AUKTORITEETTIA koko joukkueeseen.

Kolek tai Merte tilalle
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Kyseinen vitun mikkihiiri ei ole missään vaiheessa saanut YHTÄÄN AUKTORITEETTIA koko joukkueeseen.

Jahah, huomenta vain. Oliko tämän avautumisen taustalla ihan oikeaakin faktatietoa, vai vaan mutuilua?
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Todennäköisesti yöllinen avautuminen, mutta on siinä paljon tottakin. Jotain tarttis tehdä. Suunta on alaspäin ja siijoitus valuu tasasesti mutta varmasti kohti viimestä sijaa. Hudd ei varmasti ole tuollaisessa tilanteessa olevalle joukkueelle kovinkaan hyvä vaihtoehto - kaveri on niin järkyttävän pehmeä.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Täysin ammattitaidoton Hudd voi poistua ihan vitun haluamaansa ilmansuuntaan.

Kyseinen vitun mikkihiiri ei ole missään vaiheessa saanut YHTÄÄN AUKTORITEETTIA koko joukkueeseen.

Kolek tai Merte tilalle

Eri. Eilen Hokki pelasi helvetin hyvää kiekkoa, mutta ei onnistunut ohittamaan Suomalaista joka napsi monta hienoa torjuntaa. Ei tuossa kyllä auktoriteetistä ole homma kiinni.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Viime kaudella Sportia edustanut ja Hokille entuudestaankin tuttu pelaaja, Antti Jaatinen, on solminut Hokin kanssa sopimuksen. Sopimus ulottuu ainakin joulukuuhun saakka.

Asiasta muun muassa Kainuun Sanomien sivuilla: tässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös