Kajaanin Hokki 2009–2010

  • 101 708
  • 278

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aki Kangasmäestä kyselisin, minkälainen loukkaantuminen hänen kohdalleen osui.?
Kotisivuilta yritin bongailla infoa, mutta tulos jäi laihanpuoleiseksi.
 
Aki Kangasmäestä kyselisin, minkälainen loukkaantuminen hänen kohdalleen osui.?

Täytyy tunnustaa, että minulla ei ole mitään hajua. Tuskin mitään kovin vakavaa, mutta ainakaan tuossa maanantaina Kangasmäki ei ollut jäällä.

Niko Saarenpää on palannut jäälle olkapääleikkauksen jälkeen, mutta pelaako Saarenpää - se on arvoitus. Poissa Hokilta ovat myös Kimmo Happo, Joonas Wedman, Markus Haverinen ja edellämainittu Aki Kangasmäki.
 
Yleiskatsaus Hokin tilanteeseen

Aloitetaan siitä, että tehdäänkö vielä hankintoja:

Oma mielipiteeni on se, että tässä vaiheessa otettaisiin soittoa Ouluun ja kysyttäisiin TuTo, SaPKo ja KooKoo otteluihin vahvistuksia. Jos Kärpät voisi antaa esim. Antti Aarnion, Tomi Pekkalan tai Joni Liljebladin viikonvaihteen otteluihin lainalle - Kärpillä on lauantaina ottelu Pelicansia vastaan Oulussa ja tuskin sinne varalle tarvitsee kahta pelaajaa, kuten Aarniota ja Pekkalaa. Ajatellaan, että esim. Pekkala pelaisi kaikki kolme peliä Hokissa, jonka jälkeen hän voi siirtyä takaisin Ouluun (Kärpillä on sitä seuraava ottelu torstaina ja eikö se siirto sarjasta toiseen vaadi kolmea päivää?).

Näiden otteluiden jälkeen katsottaisiin sarjataulukkoa ja jos tilanne kohonee huomattavasti, voitaisiin hankkia vielä lisää vahvistuksia tai sopia Lukon kanssa Kangasmäen jatkosta. Ja eikö Lukolla ole tällä hetkellä kokoonpanon ulkopuolella mm. Kivimäki, Virtala ja Nabb - miksei joku heistäkin voisi tulla avustamaan Hokkia tärkeissä otteluisa.

Tänään pelattiin 4 ottelua joista Hokin kannalta ehdottomasti mielenkiintoisimmat olivat SaPKon ja Sportin sekä HeKin ja Jukureiden väliset mittelöt. Hokin kannalta ajateltuna Jukureiden voitto oli erittäin huono juttu, mutta SaPKon voitto on kaksijakoinen homma; Jos ajatellaan, että Sport tulee vielä alaspäin ja Hokki jopa ohittaa Spåran tulos olisi ollut hyvä - mutta kun voittaja olikin SaPKo niin yhdeksäs sija karkasi Hokilta nyt neljän pisteen päähän. Jos luotamme Hokin pesevän lauantaina SaPKon ja oletamme pässipaitojen tippuvan vielä Hokin taakse, tulos oli erittäinkin hyvä.

Sitten päivitetään sairastupa:

Tälle hetkellä sinne kuuluu 3-4 pelaajaa. Melko varmasti poissa ovat Kimmo Happo ja Joonas Wedman. Epävarmojen joukkoon kuuluu pitkään nilkkavaivoista kärsinyt Antti Rautiola sekä harjoituksista poissa ollut Jonne Hattunen. Niko Saarenpää on harjoitellut viikonvaihteesta asti joukkueen mukana aika täysipainoisen näköisesti. Lisäksi Spåra ottelussa loukkantuneet Kangasmäki ja Haverinen harjoittelevat joukkueen mukana.

Harjoituksissa painettiin tämmöisella koostumuksella:

MV: Seppänen ja Liikanen

Pakkiparit: 1. Heikkinen-Savolainen, 2. Leinonen-Hana, 3. Waddell-Rahkola sekä Lukkari-Lehto-Falin.

Hyökkäysvitjat: 1. Jaatinen-Komulainen-Nättinen, 2. Manninen-Kangasmäki-Saarenpää, 3. Jokila-Sillanpää-Kulonen, 4. Haverinen-Siren-Virtanen
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Pleijarit voi tämän hetkisillä otteilla unohtaa. Siellä on Jukurit ja Sapko edellä ja keräävät tasaisesti pisteitä. Keskitytään nyt siihen, että Heki pysyy takana ettei jouduta karsintoihin. Sehän tästä vielä puuttuisi. Valitettavaa, mutta näin se vaan menee.
 
Viimeksi muokattu:

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Noniin, jotain apuja tulee nimittäin Joonas Nättinen Bluesista nyt ainakin hätävaraksi. Jospa Joonaksesta jotain apua olisi, lahjoja kaverilla ainakin riittää.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Vähän vanhaa tietoa, mut kerrotaan nyt kuitenkin. Eli alkuviikosta näin Hokin puheenjohtajan keskustelevan intensiivisesti jääkiekosta Vlado Kolekin kanssa prisman kahviossa. Liekö neuvottelut käynnissä??
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Toivottavasti ei. Kolek asustelee Kajaanissa ja on hyvinkin läheinen Hokin johdon kanssa. Olisi varmasti luonnollinen jatkaja päävalmentajana, mutta toivon ettei tämä skenaario käy toteen ensi kaudella. Se on mahdollista ja jopa todennäköistä.
 
Nättinen vahvistaa Hokkia - Hapon ura ohi?

Joo, kaksivuotisen pahvin tehneen Jussi Nättisen pikkuveli Joonas siis vahvistamaan Hokkia. Nättinen pelaa alustavasti siis kolmen ottelun ajan eli Nättinen on Hokin vahvuudessa alustavasti TuTo, SaPKo ja KooKoo-otteluiden ajan. Syynä tähän siirtoon taisi olla opiskelut, joita Joonaksella on jäänyt rästiin Nuorten MM-Kisojen vuoksi.

Sen sijaan yhden Hokki-ikonin ura ainakin toistaiseksi taitaa tulla päätepysäkilleen. Kimmo Hapon nivusvamma vaatii leikkaushoitoa ja tämä kausi sekä hallilla koko kauden ajan kuultujen huhujen mukaan Hapon ura päättyy tähän.
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Jaa-a. Toivottavasti Kimmo voi vielä pelata joskus. Joonas Nättinen pelaa ensin 3 matsia ja ensi viikolla katsotaan jatkoa. Tämä on meikäläisen tieto, katsotaan miten käy.
 

Number 11

Jäsen
Syynä tähän siirtoon taisi olla opiskelut, joita Joonaksella on jäänyt rästiin Nuorten MM-Kisojen vuoksi.

Tämä meni itseltäni jotenkin ohi. Voisitko hieman avata tätä?

Mielenkiinnolla seurataan myös Espoon suunnalla Joonaksen suoritumista Mestiksessä, sillä kyseinen sarjataso on hänelle varmasti kehityksen kannalta paras tällä hetkellä. U20-maajoukkueen Mestis-kiertueella pelit sujuivat ihan hyvin ja varmasti hänestä on Hokille pelillistä apua niissä otteluissa, joissa tulee linnapaidoissa esiintymään.
 
Tämä meni itseltäni jotenkin ohi. Voisitko hieman avata tätä?

Kuulin sisäpiiristä vain sen verran, että Joonaksella olisi lukio-opintoja suorittamatta, joita hän tulee tänne suorittamaan. Tähän perustuu minun arvioni.

Joonas pelaa todennäköisimmin Hokissa 3 tai hyvässä lykyssä 4 peliä. Siirtoikkuna menee kiinni reilun viikon päästä ja Hokin viimeisin ottelu ennen siirtoikkunan sulkeutumista on lauantaina (30.1) HeKiä vastaan Kajaanissa. Tuskin Blues miestä jättää tänne loppukaudeksi - sama koskee myös Kangasmäkeä. Vai onko Bluesilla vielä reservissä paljonkin loukkaantuneita, oman muistini mukaan ainakin Häppölä sekä Lammassaari. Mieleenkiintoinen juttu Hokin kannalta on se, että viikolla ilmestyneessä kiekkolehdessä luki Kärppien tehneen sopimustarjouksen Mikko Lehtoselle (siis lelulle, ei bambille) ja joukkueen vielä harkitsevan hyökkäyspään vahvistuksia Jari Viuhkolan ollessa poissa ja Pekka Saarenheimon vaipuessa talviunille.
 

Materazzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,Hokki,Edmonton
Tänään kotona hieno 4-0 voitto TuTosta, jippii... mutta huomenna ns. kuolemanpeli SaPKoa vastaan Savonlinnassa, siitä olisi otettava kolme pistettä.
Tämänpäiväisellä esityksellä ollaan hyvissä asemissa, mutta huominen on aina huominen, vire on pidettävä yllä.
 
Täytyy myöntää, että Hokin 1. erä minutkin - pelasi pojat tosi hyvin. Osa selityksenä tähän ainakin on se, että TuTo oli 1,5 peliä tosi kesy ja pehmeä. Toisessa erässä 4-0 maalin jälkeen Hokki lopetti luistelun ja ote alkoi pikkuhiljaa siirtyä TuTolle ja olihan TuTolla paikkoja tehdä maalejakin, mutta Teemu Seppäsen loistava peli ja Matti Hanan upea maaliviivanpelastus jättivät Turkulaiset nollille.

Kerrataan pelin maalit:

1-0 Hokki: TuTolla heti alkuun vahva pyöritys, Ville Komulainen syöttää Jussi Nättisen ja Antti Jaatisen 2vs1 hyökkäykseen. Nättinen päättää laukoa itse ja kiekko liruu maaliin Tommi Virtasen kainalosta.

2-0 Hokki: Hokin kakkosylivoiman tuttu kuvio puhuu omaa kieltään: Waddell jättää kiekon Janne Jokilalle joka purjehtii puolustuksen läpi ja heittää kiekon maalin takaa maalille. Aki Kangasmäki on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja saa viimeistellä kauden viidennen osumansa tyhjään maaliin.

3-0 Hokki: Mikko Siren ja Antti Jaatinen pelaavat päädyssä ja Jaatinen lähtee nousemaan siniviivaa kohti. Jaatinen jättää kiekon Miro Rahkolalle joka nousee röyhkeästi maalille ja kääntää vielä rystyltä kämmenelle ja nostaa kiekon upeasti ylähyllylle. Hokki johtaa Rahkolan uran ensimmäisen Mestis-maalin myötä 3-0.

4-0 Hokki: Hokki pääsee kahden miehen ylivoimalle ja pelaa yksinkertaista ja kaunista kuviota. Saarenpää pelaa kiekkoa keskelle Heikkiselle joka laukoo kiekkoa maalille Haverisen ollessa maalilla. Heikkisen ensimmäisen yrityksen Virtanen nappaa, muttei enää toista ja Heikkinen tällää vasta kauden neljännellä maalilla Hokin 4-0 johtoon.

Eli Hokki voitti koska:
- Hokki pelasi vetin hyvän ekan erän
- TuTolla kiekko pomppi ratkaisevissa paikoissa
- Teemu Seppänen oli mahtava

Loppuun allekirjoittaneen mielestä molempien joukkueiden 3 parasta pelaajaa:

TuTo:
*** Iiro Memonen
** Tommi Virtanen
* Martin Tuominen

Hokki:
*** Teemu Seppänen
** Matt Waddell
* Janne Jokila

Aamun Kainuun Sanomissa oli vahvistus siihen, että Kimmo Happo lopettaa uransa tähän kauteen. Ainoa takaportti uran lyhyeen jatkoon Hokin selvitessä finaaleihin, jota tuskin nähdään.
 

Materazzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,Hokki,Edmonton
Hokki on tarjonnut sopimusta kanadalaiselle keskushyökkääjälle, joka parhaillaan pohtii tarjousta. Nicklas Huddin mukaan kyse on todella kovan luokan kiekkoilijasta. Myös puolustukseen haetaan uutta verta, jos sopiva vahvistus löytyy.
 
Viime hetken siirtovilske edessä - vieläkö joukkuetta vahvistetaan?

Tällä hetkellä eletään jokavuotista mielenkiintoista vaihetta SM-Liigassa, Mestiksessä ja muissakin alemmissa sarjoissa. Siirtoikkuna menee kiinni sunnuntaina puoliltaöin ja sen jälkeen mennään niillä mitä on.

Ainakin SM-Liigassa pellit avattiin railakkaasti, kun Jokerit hankki riveihinsä urallaan 580 NHL-ottelua pelanneen Bates Battaglian ja 980 NHL-peliä omaavan Michael Nylander. Lisäksi JYP hankki riveihinsä viime kauden maalinkuninkaan Jussi Makkosen. Mestiksessä KooKoo hankki riveihinsä Jani Niemisen ja Jokipojat latvialaisella Robert Jekimovs'lla.

Entäs Hokki? Hokki teki alkuviikosta sopimustarjouksen (Huddin mukaan) kovalle kanadalaiselle sentterille. Lisäksi Hokki hakee vahvistusta puolustajaosastolle. Tällä hetkellä Hokilla on kaksi lainalla olevaa pelaajaa: Aki Kangasmäki (Lukko) ja Miro Rahkola (Ässät). Nappaako länsirannikon joukkueet miehensä takaisin vai antavatko he luvan jäädä Hokkiin? Jos Rahkola jäisi Hokkiin, Ässiin jäisi ilman lisävahvistuksia 8 puolustajaa. Jos taas Kangasmäki jäisi Hokkiin, Lukolle jäisi ilman lisävahvistuksia 15 hyökkääjää, joista puhtaita senttereitä omien laskujen mukaan 3, mutta Lauri Tukonen on pelannut viime aikoina sentterin tonttia.

Lisäksi kuulin hallilla aika todellisen kuuloisen huhun, jonka mukaan Antti Rautiola siirtyisi loppukaudeksi tsekkeihin. Onko mahdollinen siirto Kärppien vai Rautiolan oma päätös, siitä ei ole varmuutta (omasta mielestä Rautiolan oma - eipä hän ole pitkään aikaan saanut peliaikaa).

Noh nyt mietitään, mitä pahimmassa tapauksessa voi käydä:

Maalivahdit: Seppänen, Liikanen (A-junnu) - Rautiola lähtisi näin ollen tsekkeihin. Mahdollisia hankintoja (MH): Kai Tillanen (tietojeni mukaan etsii yhä uutta seuraa), Antti Härmä (jää todennäköisesti KooKoossa 3. vahdin rooliin).

Pakit: Heikkinen, Waddell, Hattunen, Leinonen, Hana, Savolainen, (Lukkari ja Lehto) - Rahkola siis palaisi Ässiin. MH: Rahkolan jääminen olisi kova juttu, muista hankinnoista itsellä ei nyt tule mieleen sopivia nimiä.

Sentterit: Komulainen, Sillanpää, Siren, Kulonen - Kangasmäki lähtisi takaisin Lukkoon ja kanukkisentteri hylkäisi tarjouksen. MH: Ehdottomasti Kangasmäki - sekä tämä "kanukkisentteri". Kangasmäki on pelannut viime ottelut laidassa Joonas Nättisen pelattua 2. ketjun keskellä, mutta Aki palannee sentterin paikalle Nättisen palattua Bluesiin.

Laiturit: Jaatinen, (Jussi) Nättinen, Jokila, Manninen, Saarenpää, Haverinen, Virtanen, Wedman - näin ollen saataisin juuri ja juuri täysi kokoonpano. MH: Lukon hankkiessa lisää pelaajia loukkantunut Marko Virtala tai myöskin loukkantumisista kärsinyt ja enemmänkin sentteriä Tapparassa pelannut Antti Kangasniemi. Nämä nimet tulivat ensimmäisinä mieleen.

Päävalmentaja ja pelaajakoordinaattori Nicklas Hudd painottaa tällä hetkellä pelaajan hinta/laatu suhdetta. Turhia hankintoja tuskin tehdään, mutta jos joku kova pelimies löydetään - siihen voidaan sitten sijoittaa ja toivoa tämän vahvistavan joukkuetta. Puheenjohtaja ja muut päättäjät saattavat tietysti miettiä tämän kauden taloutta ja ensi kautta - "luovutetaanko" ja jätetäänkö kovat hankinnat ensi kauteen?

Nyt Hokki-fanit, on loppukirin aika. Saadanko Jukurit ja/tai Sport vielä kiinni, se riippuu paljon tästä viikonvaihteesta. Kommentoikaa, moittikaa, kehukaa, korjailkaa!
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Joonas Nättinen siis jatkaa Hokissa jatkossakin joten tämä huhuttu kanukkisentteri taitaa jäädä miettimään tarjoustaan johonkin muualle. Noh, ihan hyvä jatko mielestäni. Joonas on pelannut ihan hyvin. Katsotaan saadaanko Kangasmäki jäämään Kajaaniin, olisi miehelle itselleen varmasti kaikken paras ratkaisu tulevaisuutta ajatellen. On ollut erittäin pirteä ilmestys. Jänniä aikoja eletään, katsotaan lähteekö enemmän kuin jää.
 
Mahtavaa! Nättisen jatko tuli minulle kyllä aika puun takaa, mutta kiva se on kun joku yllättää sieltä välillä. Vielä kun saataisin Kangasmäki jatkamaan, niin sitä "kovaa kanukkisentteriä" ei tarvita - taisipa tuo Nättisen jatkokin vaikuttaa siihen. Mitä tuo tarkoittaa kun sopimus on 27.2 asti? Siirtoikkuna menee kiinni sunnuntaina ja sen jälkeen ei saa tehdä enää siirtoja, eikö? Tuo päivämäärä oli sama myös Kristian Näkyvän siirrossa TuToon. Näkyvän seura on niin ikään Blues.

No ei sillä niin väliä. Mutta myös tuohon maalivahtiasiaan sen verran, että allekirjoittaneen mieleen tulleet vaihtoehdot ovat nyt loppu. Antti Härmä siirtyy Apslövenin riveihin.
 

Nyrpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pässilauma!
Mitä tuo tarkoittaa kun sopimus on 27.2 asti? Siirtoikkuna menee kiinni sunnuntaina ja sen jälkeen ei saa tehdä enää siirtoja, eikö? Tuo päivämäärä oli sama myös Kristian Näkyvän siirrossa TuToon. Näkyvän seura on niin ikään Blues.

-89 ja myöhemmin syntyneitä pelaajia voi vielä liikutella helmikuun loppuun saakka liigasta mestikseen ja takaisin. Nämä pelaajat pitää kuitenkin ilmoittaa ennen tammikuun siirtorajan umpeutumista.
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Kyllä. Ellei tehdä jatkoa helmikuun aikana? Onkos sellainen mahdollista? Tosin samapa tuo Hokin kannalta on, runkosarjahan loppuu helmikuussa ja niin loppuu Hokin pelitkin.
 
Puolentoista erän keimaluista huolimatta voittoon.

Hokki palasi jälleen voittojen tielle, kun HeKi kaatui Kajaanissa 3-1. Hokin ensimmäinen erä oli ihan hirveätä katsottavaa ja sen huomasi heti ensimmäisestä vaihdosta alkaen. Kai Suikkasta lainaten: "Ei voi kahen metrin syötöt mennä vittu kolme metriä ohi".

Toisen erän alku oli myös kamalaa peliä, mutta mitä pidemmälle erä eteni, sitä paremmin Hokki pääsi mukaan. Tästä osoituksena se, että ekalla kympillä Hokilla oli nopean laskutoimituksen mukaan tasan kaksi laukausta ja toisella kympillä 14 kutia. Kolmas erä olikin sitten Hokin heiniä - tästä selityksen antanee HeKin eilinen RoKi-ottelu. Hokki saa kyllä jälleen kerran kiittää Teemu Seppästä voitosta. Toisessä erässä Teemu koppasi jo varmalta näyttäneen maalin upealla mailatorjunnallaan. Aivan mahtava peli Teemulta, jälleen kerran.

Kerrataan ottelun maalit:

0-1 HeKi: HeKi iskee ottelun avausmaalin, kun Mikko Kansikas seuraa oman reboundinsa maalinedusrytäkässä polvillaan olevan Teemu Seppäsen maalin kattoon.

1-1 Hokki: Joonas Nättinen nousee HeKi-maalintakaa ja siniviivalle ja syöttää Aki Kangasmäellä. Kangasmäki laukoo aivan putken alle illan komeimman maalin. Kangasmäki loukkaantui 2. erän lopulla ja pelasi 3. erässä vain yhden vaihdon.

2-1 Hokki: Hokin 4. ketju saa paineen hyökkäyspäähän. Juha Virtanen kaivaa kiekon kulmasta Mikko Sirenin avustuksella ja syöttää kiekon keskellä olevalle Markus Haveriselle. Ainoa Suomesta olympialaisiin matkaava jääkiekkoilija Andre Lysenstöen katsoo aivan muualle sillä aikaa, kun Markus Haverinen laukoo kiekon helposti ohi Norjalaisvahdin.

3-1 Hokki: HeKi saa paineen hyökkäyspäähänsä, mutta Hokki saa kiekon itselleen. Matt Waddell avaa kiekon laitaan Mikko Sirenille, joka sutaisee "sinne päin" ja Andre Lysesenstöen suorastaan imaisee kiekon selkänsä taakse.

Hokki voitti koska:
- pelasi vahvan 3. erän
- HeKi väsyi ottelun loppua kohden
- Teemu Seppänen oli jälleen mahtava
- Andre Lysenstöen imaisi Hokin 3-1 johtoon

Erikoista:
- ottelussa jaettiin peräti 3 käytöskymppiä
- yleisö kannusti Hokkia voittoon kolmannessa erässä

Loppuun allekirjoittaneen mielestä molempien joukkueiden 3 parasta pelaajaa:

HeKi:
*** Jussi-Mikko Makkonen
** Antti Pusa
* Janne Tavi

Hokki:
*** Teemu Seppänen
** Joonas Nättinen
* Markus Haverinen ja Mikko Siren
 
Liljeblad runkosarjan loppuun asti Hokissa.

Kärppäpuolustaja Joni Liljeblad pelaa Hokissa 27.2 kestävällä sopimuksella. Samanlainen sopimus on Hokissa tällä hetkellä myös Joonas Nättisellä. Liljeblad on pelannut tällä kaudella Hokissa 26 ottelussa joissa hän on kirjauttanut tehot 0+3.

Vielä odotellaan mahdollisia lisävahvistuksia, ilmeisesti maalivahti- ja hyökkäysosastolle. Vastaako kanukkisentteri tarjoukseen myöntävästi ja kuka on Hokin 2. maalivahti loppukaudella, siinä tämän hetken kuumimmat kysymykset.
 
Ei suuria hankintoja, mutta kuitenkin tarpeellisia

Hokin viime hetken hankintoja olivat Joonas Nättinen, Joni Liljeblad, Miro Rahkola ja Aki Kangasmäki. Nättisen jatko Hokissa oli yllätys, Liljeblad ihan OK, Rahkolan jatko olikin sitten tosi hyvä juttu ja Kangasmäen jatko (3 peliä) olikin jo vähän aikaa tiedossa. Ei mitään suurta, mutta semmoisia perushankintoja.

Maalivahtiosastolle ei tehty lisähankintoja, eikä niitä välttämättä olisi tarvinnutkaan tehdä. Seppänen on selvä ykkösvahti ja Liikanen aukoo luukkuja. Tarpeen vaatiessa (vaatii ilmeisesti Seppäsen loukkaantumisen) Kärpät antaa Hokille ilmeisesti Tomi Karhusen lainalle Hokkiin. Lisäksi Hokilla on käytössä myös sama systeemi jonkin muunkin Liigaseuran kanssa, mutta ainakaan vielä Nicklas Hudd ei ole paljastanut joukkueen ja maalivahdin nimeä.

Pakkikalusto näyttää tällä hetkellä terveenä tosi hyvältä: Waddell, Heikkinen, Leinonen, Hana, Rahkola, Liljeblad, Hattunen ja Savolainen. Täytyykin sitten miettiä, ketkä oikein pelaavat ja onkin mahdollisia, että viikonlopun otteluissa pakkikalustoa saatetaan peluuttaa laajemmin.

Hyökkäysosastolle ei vahvistuksia tullut. Ainoastaan Tomi Rouhiainen palaa Raahe-Kiekosta takaisin Kajaaniin. Tämä huhuttu "kanukkisentteri", Daniel Pegoraro, kieltäytyi Hokin tarjouksesta.

Näillä mennään sitten (toivottavasti) loppuun asti:

Maalivahdit: Seppänen, Liikanen - tarpeen vaatiessa apuja Liigasta

Pakit: Heikkinen, Waddell, Hattunen, Leinonen, Hana, Savolainen sekä uusina Liljeblad (27.2 asti), Rahkola (kauden loppuun asti) ja Raahesta palannut Heikki Lukkari sekä Joel Lehto.

Hyökkääjät: Jaatinen, Komulainen, (Jussi) Nättinen, Saarenpää, Jokila, Sillanpää, Manninen, Haverinen, Siren, Virtanen, Kulonen, Wedman sekä uusina Joonas Nättinen (27.2 asti), Aki Kangasmäki (10.2-15.2) ja Raahesta palannut Tomi Rouhiainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös