Kaikkien aikojen kitaristit

[Batigol]

Niin itseasiassa olinkin seuraavaksi kysymässä että mikäs Herra Li:stä tekee nimenomaan kovemman verrattuna kollegaansa Totmaniin? Herrathan vetävät soolot noin 50/50, ja itse en ole kyennyt erottamaan ilman videoita kumpi vetää leadin. Dragonforcenkin pitäisi tehdä Slayer tyylinen ratkaisu jossa levyn kansivihossa kerrotaan kuka vetää minkin soolon (huom. en omista levyä, saattaahan tällainen ratkaisu löytäkkin jo). Tyyliin

Lead King
Lead Hanneman
Lead King

Musiikkivideoiden ja live-esitysten perusteella oma suosikkini noista kahdesta on Herman Li. Kyllä Totmankin on hyvä, en sitä kiistä.

 

[Pateettinen]

Kikkelihevi? Mítä musiikkia se on? Dragonforce on - omien sanojensa mukaan - Extreme power metallia.

Kikkelihevihän on (lähes) sama asia kuin extreme power metal, ehkä vähän laajempi ilmaisu hevimiesten (munanjatke)kukkoilulle. Genre-höpötyksestä voisi väitellä lopun ikänsä, mutta aivan turhaan, sillä ei ole tässä merkitystä.

"Tilutus on suurinta kusetusta kitaransoitossa", sanoi yli 20 vuotta rouheampaa hevikitarointia harrastanut ystäväni tarkoittaen juuri sitä perusasiaa, että on hankalampiakin juttuja, mutta niillä ei tehdä vaikutusta porukkaan. Toki itsekin aloitin soittoharrastukseni sähkökitaralla loogisesti Metallican "Onesta" ja Iron Maidenin "Can I play with madnessista". Eipä ollut kauhean fiksuja valintoja aloittelijalle, mutta tokihan lukioikäisenä lähes 20 vuotta sitten hevisankaruus kiinnosti.

 

[HAL9000]

Yngwie on loistava muusikko, vaikka onkin vanhemmiten alkanut toistaa itseään. Hän on kärsinyt ansaitsematonta arvonalennusta sen takia, että on saanut seuraajikseen tuhansia kasvottomia ja sieluttomia jäljittelijöitä, jotka tietysti ärsyttävät kaikkia muita paitsi tilugenren fanaattisimpia kannattajia.

Totta - tuon maininnan jäljittelijöistä itsekin aioin lisätä viestiini. Se että Ynkka sai koko nipun aivottomia jäljittelijöitä joiden musiikkilinen visio on tulla Ynkaksi ei ole Ynkan vika. Näitä jäljittelijöitähän löytyy kourallinen Suomestakin, ja ainakin yhden bändin kaupallinen menestyskin on ollut ihan kohtuullinen.

Kannattaa muistaa, että ne jutut, joita Yngwie 80-luvun alusta lähtien soitti, ja se tapa, jolla hän niitä soitti, olivat silloin uusia ja ennenkuulemattomia. Toki esim. Blackmore oli flirttaillut kamarimusiikin ja muun klassisen kanssa jo paljon aiemmin, mutta Yngwie vei heavy rock -kitaroinnin ja klassisen musiikin epäpyhän allianssin aivan uudelle asteelle.

Tuossa olisit voinut mainita kyllä myös Uli Jon Rothin, joka oli eräänlainen neoklassisen tilun puuttuva linkki RB:n ja YJM:n välillä.

Taas täytyy ihmetellä, että kuka muka pitää Hammettiä loistavana kitaristina?

Sadat/tuhannet teinit muusikoiden.netissä. Vuodesta toiseen sinne tulee juuri kitaransoiton aloittaneita teinejä kyselemään miten Onen soolo soitetaan ja mistä lähtee hyvä Metallica-särö ja kun jossain gallupissa kysytään parhaita kitaristeja/sooloja, heidän listansa perusteella tuskin tuntevatkaan muita kuin Hammettin.
Sama juttu riffi.comin edesmenneellä keskustelupalstalla.
(Ai niin, Onen kaikki soolot ovat muuten sen verran helppoja, että jos on niin aloittelija ettei edes niistä selviä, kannattaa ihan oikeasti mennä kitaratunneille.)

Teknisesti(kin) mies on kaukana huippuluokasta. Epätarkka ja puuduttavan yksipuolinen soittaja, jonka kitarasta nuotit karkaavat ilman minkäänlaista kontrollia. Wah-pedaalilla koitetaan sitten parsia kasaan se, mitä on parsittavissa.

No joo, tuon voin allekirjoittaa ja ottaa vähän takaisin aiemmin sanomaani - ei ole Hammett teknisesti ihan huippuluokkaa, jos verrataan vaikka Vaihin, EVH:hon tai opettajaansa, Satchiin. Totta, soiton kontrolli on vähän heikkoa, ja tuon wahin käyttämisen mokien peittämiseen hän itsekin epäsuorasti myönsi yhdessä kitaralehden haastattelussa joskus 1990-luvun puolivälin paikkeilla.

Ainakin Kirk Hammett on sanonut Herman Li:stä ja Sam Totmanista että "Nopeimmat kitaristit mitä koskaan nähnyt".

No jos nopeus mitataan sillä montako nuottia soittaa sekunnissa, niin sitten aiemmin mainitsemani Fareri ja Michael Angelo ovat nopeampia. Ei ole makuasia, voidaan mitata laskemalla. Mutta luepa uudelleen viestini aiemmalta sivulta ja mieti vielä kertaalleen onko se järkevä tapa mitata sitä, mikä on hyvää musiikkia. Samalla logiikalla paras näyttelijäkin olisi varmaan se, joka lausuu vuorosanansa nopeiten.

Jo pelkästään hyvään tekniikkaankin kuuluu paljon muuta kuin nopeus. Musiikkiopistossa ei pääse läpi edes ekasta kurssitutkinnosta pelkästään soittamallatosinopeestiziljoonanuottiasekunnissa,MÄN! Tilutusnopeus on vähän kuin runkkausta, murrosikäisenä siitä voi saada jänniä elämyksiä, mutta jos vielä aikuisiässä elämä pyörii sen ympärillä, tilanne alkaa olla huolestuttava.

 

[Batigol]

Nojoo, ihan sama. Et saa mieltäni muuttumaan.
Mutta millä perusteella sinä valitset suosikkisi? Kunhan se on länsimaista? Ok.

 

[Osmo Rapeli]

Nojoo, ihan sama. Et saa mieltäni muuttumaan.
Mutta millä perusteella sinä valitset suosikkisi? Kunhan se on länsimaista? Ok.

Batigol, olet hauskin mököttäjä Jatkoajassa pitkään aikaan.

Uteliaisuudesta haluaisin nyt tuon länsimaisuusjutun takia kysyä että miten itämaisuus liittyy Herman Li:n soittamiseen ja musiikkiin? Soiko jossain biisissä kenties geishojen kimallus? Onko nopeus ninjamaista? Äläkä nyt vedä herneitä nenään, minä lähestyn asiaa avoimin mielin ja dissaamatta. Minä sentään yritän!

 

[zaluun]

No jos nopeus mitataan sillä montako nuottia soittaa sekunnissa, niin sitten aiemmin mainitsemani Fareri ja Michael Angelo ovat nopeampia. Ei ole makuasia, voidaan mitata laskemalla. Mutta luepa uudelleen viestini aiemmalta sivulta ja mieti vielä kertaalleen onko se järkevä tapa mitata sitä, mikä on hyvää musiikkia. Samalla logiikalla paras näyttelijäkin olisi varmaan se, joka lausuu vuorosanansa nopeiten.

Jo pelkästään hyvään tekniikkaankin kuuluu paljon muuta kuin nopeus. Musiikkiopistossa ei pääse läpi edes ekasta kurssitutkinnosta pelkästään soittamallatosinopeestiziljoonanuottiasekunnissa,MÄN! Tilutusnopeus on vähän kuin runkkausta, murrosikäisenä siitä voi saada jänniä elämyksiä, mutta jos vielä aikuisiässä elämä pyörii sen ympärillä, tilanne alkaa olla huolestuttava.

Ja maailman paras laulaja on tottakai Busta Rhymes. Mutta joo, olen minäkin ollut teini ja kuvitellut nopeuden olevan = hyvyyttä. Vanhemmiten sitä alkaa kuitenkin kaikessa arvostamaan enemmä sitä sielua.

 

[HAL9000]

Mutta millä perusteella sinä valitset suosikkisi? Kunhan se on länsimaista?

Suoraan kysymykseen suora vastaus:
Kuuntelen musiikkia, joka kuulostaa hyvältä, simple as that. Ja kyllä, levyhyllystä sattumoisin löytyy myös perinteistä japanilaista etnomusaa, myös intialaista, ym.

Sen sijaan Dragonforce ei vain kuulosta erityisen kiinnostavalta - eikä edes itämaiselta. Nehän soittaa länsimaisilla asteikoilla ja soinnutuksilla.

 

[Kopteri]

Kun kerran herra Fareri mainittiin, niin tämähän on pakko postata. Kyseessä siis Muusikoiden.netin palstalta kopsattu kirjoitus. En muista alkuperäistä kirjoittajaa (HAL9000 saattaa muistaakin?) mutta otaksuisin ettei ko. henkilö (tahi Jatkiksen modet) tästä pahastu. Kannattaa ehdottomasti kuunnella tekele "selostuksen" kanssa.

Biisi,
http://www.francescofareri.com/secretswithin.mp3

Ikinä kuullu tommosta kakkaa. Lukuunottamatta omaa pieremistäni.

Tämä biisi on purettava hetki hetkeltä ja tunteella.

0:35 asti biisi lupaili jo hyvää. Sitten lässähti pahasti, kun Fareri alkoi soittamaan leadia, eli sweeppaamaan mauttomia, jatkuvasti itseään toistavia sweepejä.

0:52-0:53 ei kuultu yhtään Fareria, joten ansaitsee kiitosta.

0:54-1:06 aikavälillä käytiin aika pohjalla. Ei Farerin loistokkaimpia hetkiä.

1:06-1:07 oli taas riemastuttava kohta, jossa Fareri malttoi olla soittamatta.

1:08-1:18 muistetaan hetkenä, jolloin maailma tuntui taas astetta huonommalta paikalta asua.

1:19-1:29 Fareri antoi kosketinsoittajalle tilaa soittaa, ja näin biisi "hengitti". Kosketinsoittaja on yhtä tyylitajuinen, kuin Fareri.

1:30-1:51 kuultiin vaihteeksi sweeppejä.

1:52-1:57 kitaran ja koskettimien yhteistä kakofoniaa.

1:58-2:11 Farerin plektra taisi tipahtaa, sillä kosketinsoittaja sai soittaa 13 sekuntia omineen. Tai sitten Farerin käsi kramppasi. Tai irtosi.

2:12-2:45 Fareri löysi plektransa/kätensä, ja soitossa tapahtuu jotain dramaattista! Fareri malttaa soittaa hitaasti lisäillen vain pieniä lickejä! Bendauksia on aivan turha odottaa, nehän ovat yliarvostettua roskaa. Fareri on aliarvostettu.

2:46-3:02 Fareria ei näy eikä kuulu. Kosketinvelho saa taikoa ihan keskenään. Alkaa huolestuttamaan.

3:03-3:29 pelko osottautui turhaksi, sillä Fareri elää ja voi hyvin. Kaksi päällekkäistä tiluliluraitaa kuulostaa aivan mahtavalta.

3:30-3:41 Fareri tyytyy komppaamaan ja herää pelko siitä, ettei mies tiluttelisi enää ollenkaan loppubiisillä.

3:42-3:54 tämä on ehdottomasti paras kohta koko biisissä, jolloin kuullaan ihan kaunista pianomelodiaa. Mykistävä hetki. Tätä kun olisi ollut koko biisi...

3:55-4:14 Kaunis pianomelodia raiskataan kauhealla synasoundilla. Edelleenkin roikkuu ilmassa kysymys: Missä on Fareri sweepeineen?

4:15-4:19 ei malttanut herra pysyä poissa! Tiluttaa loppuun vielä tyylilleen uskollisesti yli nopeusrajoitusten ja siihen perään vielä kakkakikkareena kakun päälle maailman huonoin loppufeidaus. Piece of cake? Anyone?

 

[Evil]

Jokos Leslie West mainittiin? Vuoren (sic) kokoinen huurupää tulisi kaikkien rockfanien tsekata.

 

[Lawless]

Biisi,
http://www.francescofareri.com/secretswithin.mp3

Huh heijaa, en ole vuosikausiin kuullut mitään näin järkyttävää sontaa. Sääli, että tällaista käsitellään "Kaikkien aikojen kitaristit" -ketjussa. Luokaton esitys. Tällainen tiluttelu pitäisi kieltää lailla. Huh, en haluaisi asua lähellä sitä paikkaa, missä tuo kitaristi harjoittelee. Vähemmästäkin tulee pää kipeäksi.

 

[Maglor]

Jimmy Page. Sama koskee myös Jimmyä, bändinä Led Zeppelin on ihan kiva mutta kitarasoolot ja kitarasaundi silkkaa kuraa.

Pyhäinhäväistys! Jimmy Page ei varmasti teknisesti ole maailman kovimpia kepittäjiä, mutta se fiilis Zeppelinin biiseissä on jotain ihan uskomatonta mm. livetaltioinneilla (esim. How The West Was Won). Stairway to Heavenin liveversio tuolla albumilla saa melkein kyyneleen silmäkulmaan.

 

[olkikuukkeli]

En ole missään väittänytkään heidän olevan 100% tosissaan. Tosin, miksi tuommoista musiikkia ei voisi tehdä "aivan tosissaan"? Kikkelihevi? Mítä musiikkia se on? Dragonforce on - omien sanojensa mukaan - Extreme power metallia.

"Extreme power metallia" :'D

Oletko nyt oikeasti ihan ihan vakavissasi näiden juttujesi kanssa? Ei siinä, ihmiset saavat kuunnella power metallia ihan niin paljon kun huvittavat. Musiikin multihuipentumaksi sitä on kuitenkin vaikea väittää. Tiedoksesi - power metalli on nykypäivän kikkeliheviä.

 

[Batigol]

Okei, ilmaisin ehkä asian huonosti, koska jotkut valopäät eivät sitä älynneet.

 

[Batigol]

"Extreme power metallia" :'D

Oletko nyt oikeasti ihan ihan vakavissasi näiden juttujesi kanssa? Ei siinä, ihmiset saavat kuunnella power metallia ihan niin paljon kun huvittavat. Musiikin multihuipentumaksi sitä on kuitenkin vaikea väittää. Tiedoksesi - power metalli on nykypäivän kikkeliheviä.

Oletko itse "ihan vakavissasi"? Näin he ovat itse sanoneet, niin miksi minun pitäisi muunnella heidän sanomisiaan? Omasta mielestäni kikkelihevi - nimitys on säälittävä.

 

[Solomon]

Uteliaisuudesta haluaisin nyt tuon länsimaisuusjutun takia kysyä että miten itämaisuus liittyy Herman Li:n soittamiseen ja musiikkiin?

Mä haluaisin tietää miten itämaisuus ylipäänsä liittyy kaveriin, jonka nimi on Herman?

Kas kun ei Friedrich tai Günther.

 

[Batigol]

Mä haluaisin tietää miten itämaisuus ylipäänsä liittyy kaveriin, jonka nimi on Herman?

Kas kun ei Friedrich tai Günther.

Niinnoh, jos kaveri on syntyjään hongkongilainen.. käsittääkseni se on aika idässä. Korjaa toki, jos olen väärässä.

 

[Solomon]

Korjaa toki, jos olen väärässä.

No minäpä korjaan. Huoh, jonkun historiantuntemus taitaa pelata vielä pihapelejä...

Kun pikku-Herman pikkuruisilla sormillaan villisti täppäili äitinsä kohdunseinää, Hong Kong sijaitsi Iso-Britanniassa. Sittemmin se on siirretty 10 000 kilometriä itään, heliumtäytteisten ponttoonien avulla. Hermanni arvatenkin oli tätä ennen jo astunut taikaovesta näpyttelemään lastentarhaan tai kouluun muiden Günthereiden kanssa, joten tämä englantilaissaksalainen kolli ei ole vinosilmää nähnytkään.

 

[Batigol]

Voi kiitos, olet sangen ystävällinen.

 

[BigRedCat]

Oletko itse "ihan vakavissasi"? Näin he ovat itse sanoneet, niin miksi minun pitäisi muunnella heidän sanomisiaan? Omasta mielestäni kikkelihevi - nimitys on säälittävä.

Olit mitä mieltä hyvänsä, on power metal silti kikkeliheviä. Se on sitten eri asia tarvitseeko sitä pitää halventavana tai huonona asiana.

Herman Li on kyllä soittotaidoiltaan kunnioitettava ja virtuoosimainen kitaristi, mutta kaikkien aikojen kitaristien joukkoon hänestä ei ole. Hän on yksi kymmenistä nopeista, mutta (niinkuin joku taisi jo hyvin tässäkin ketjussa mainita) sieluttomista tiluttajista. Mitä uutta tai sellaista hän on tuonut kitaransoittoon mitä siinä ei jo olisi? Onko hänellä tunnistettava saundi? Innovatiivisia sooloja?

 

[Klassikko]

Mun mielestä on ihan väärällä asenteella liikenteessä, jos fanittaa kikkeliheviä, ja sitten haluaa sitä kutsuttavan jollain muulla nimellä. Ei noita genrenimiä ole keksitty turhan takia, vaan siksi, että ne olisivat tarpeeksi kuvailevia, että asiasta ennestään tietämätönkin saa heti oikean käsityksen siitä, mistä on kyse. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, kiddies! =)

Yritin miettiä, millä perusteilla omasta levyhyllystä nostelisi parhaita nimiä esiin, mutta vaikealta tuntuu. Monilla huippuluokan kitaristeilla, joita toki arvostan ja ihailen jollain tasolla paljonkin, ei kuitenkaan löydy kuin yksittäisiä biisejä, joita jaksaa kuunnella, joskus ei juuri niitäkään. On edelläkävijöitä ja uranuurtajia (musiikillisessa mielessä, backstage-jutut sitten erikseen). Ja sitten niitä, jotka ovat jälkikäteen tehneet asiat paremmin kuin edeltäjät, vaikkei ehkä omaperäisyyttä niin löydykään. Ja voiko kolmella viiden tähden biisillä ja yhdellä huikealla soolonpätkällä päästä samaan kastiin puolen sataa 4,99 tähden biisiä väsänneen kanssa? Omissa kirjoissani kyllä voi.

No tässä muutamia nimiä, joita ei ehkä ole vielä liian monesti mainittu:
Riku Mattila, Jim Martin (Faith No More), Dave Navarro (Jane's Addiction), Pete Walli, Michael Bruce (Alice Cooper Group), M. Mikkola, Jason Becker, Tuomari Nurmio

Mutta jos viisi nimeä ylitse muiden täytyisi puristaa irti, niin tällä kellonlyömällä valitsen: Jeff Beck, Johnny Winter, Eddie Van Halen (1955-1984), Dave Gilmour, Jimi ei-Pääkallo

 

[tuuski]

Kysymys JA:n asiantuntijaraadille: Mitenkäs tuo Euroboy aka Knut Schreiner, osaako skulata yhtään?

 

[BattleHymn]

Ei vaikea vastata...pistetään vielä aika järjestyksessä, eli Ross The Boss, David Shankle ja Karl Logan.

Eikä sitten kettuilla, yllä olevat ovat Metallijumalia, tai no Shankle on kiikun kaakun, mutta Ross ja Karl molemmat kyllä. Ja ihme kyllä Karlia pidetään "piireissä" oikeasti hyvänä kitaristina...siis oikeesti! (liikaa ollu 5v tyttöni kanssa)

Mut juu...Dave Murray, Jeff Beck, Joe Satriani, Karl Logan.

Ja suomalainen tuntematon kuuluisuus http://www.eliasviljanen.com/

Siinähän ne.

 

[Blackie]

1. Tony Iommi
Mies joka on jo tehnyt kaikki heviriffit :)

Nimenomaan, ja jota kaikki muut heavy/metalliartistit ovat kopioineet huonolla menestyksellä kilpaa :)

Eli siis Tony Iommi on oikea vastaus.

 

[JypFabu]

Nimenomaan, ja jota kaikki muut heavy/metalliartistit ovat kopioineet huonolla menestyksellä kilpaa :)

Eli siis Tony Iommi on oikea vastaus.

Tämän perusteella täältä sitten puuttuu enää se mies, joka "keksi" heviriffin: Ray Davies, ja keksipä tuo virittää kitaransa vielä oktaavia alemmas,että sattuu omaan ääneen sopimaan ja sohia sukkapuikolla vibroluxinsa kartiot orkoselle särön saadakseen, aikana, jolloin ei saundia haettu laatikosta, ja siinä sivussa väsäili sitten kasan kuolemattomia ja laajasti kopioituja popralleja. Tällä on pakko päästä kuolemattomien kitaristien klubiin, jos sivukaupalla vaahdotaan jostain tiluttajista, jotka ei kuunaan ole luoneet mitään omaa musiikkia, tai soittotyyliä, tai mitään muutakaan noin yleisesti ottaen.

Tjeu: all the day and all of the night - Kinks
Hello I love you - Doors

Ja kun minimalistisen ja punnitun soiton ystävä olen, pitää mainita Paul Kossoff, joka ei tälle nuoremmalle väelle kyllä sano yhtään mitään, mutta kaivakaa vaikka jostain kirjastosta levy Fire and water ja sieltä biisi heavy load, musiikkia ymmärtävä mieli saattaa yllättyä: Kaurismäki ilmaisu toimii myös musiikissa!

Edittiä sen verran, että tuo bändi on siis Free!

 

[Ted Raikas]

Iommi on kyllä kova jätkä. Eikös siltä ole sormenpäät irronneet, tai muuten vaan murskana. Siitä huolimatta rinkuttaa skebaa tuosta vaan. Pakko aina arvostaa ihmisiä, jotka fyysisistä puutteista huolimatta taistelee tiensä huipulle.

Hendrix toki myös, kun vasurina osasi soittaa kitaraa väärinpäin.