Mun mielestä on ihan väärällä asenteella liikenteessä, jos fanittaa kikkeliheviä, ja sitten haluaa sitä kutsuttavan jollain muulla nimellä. Ei noita genrenimiä ole keksitty turhan takia, vaan siksi, että ne olisivat tarpeeksi kuvailevia, että asiasta ennestään tietämätönkin saa heti oikean käsityksen siitä, mistä on kyse. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, kiddies! =)
Yritin miettiä, millä perusteilla omasta levyhyllystä nostelisi parhaita nimiä esiin, mutta vaikealta tuntuu. Monilla huippuluokan kitaristeilla, joita toki arvostan ja ihailen jollain tasolla paljonkin, ei kuitenkaan löydy kuin yksittäisiä biisejä, joita jaksaa kuunnella, joskus ei juuri niitäkään. On edelläkävijöitä ja uranuurtajia (musiikillisessa mielessä, backstage-jutut sitten erikseen). Ja sitten niitä, jotka ovat jälkikäteen tehneet asiat paremmin kuin edeltäjät, vaikkei ehkä omaperäisyyttä niin löydykään. Ja voiko kolmella viiden tähden biisillä ja yhdellä huikealla soolonpätkällä päästä samaan kastiin puolen sataa 4,99 tähden biisiä väsänneen kanssa? Omissa kirjoissani kyllä voi.
No tässä muutamia nimiä, joita ei ehkä ole vielä liian monesti mainittu:
Riku Mattila, Jim Martin (Faith No More), Dave Navarro (Jane's Addiction), Pete Walli, Michael Bruce (Alice Cooper Group), M. Mikkola, Jason Becker, Tuomari Nurmio
Mutta jos viisi nimeä ylitse muiden täytyisi puristaa irti, niin tällä kellonlyömällä valitsen: Jeff Beck, Johnny Winter, Eddie Van Halen (1955-1984), Dave Gilmour, Jimi ei-Pääkallo