Kai Suikkanen TPS:n päävalmentajaksi

  • 269 249
  • 715

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Haluan silti lisätä oman lusikkani soppaan. Suomessa tästä pelikirja-asiasta on tehty ihan naurettava show. Sellasta pelikirjaa ei olekkaan joka olisi ylivertainen muihin nähden ja voittaisi kaikki. On vain olemassa eri tapoja pelata lätkää ja niistä todella moni on voittava, jos joukkue noudattaa taktiikkaa säntillisesti. Aina vain se Kanadakin tulee ja harjaa olympialaiset pelikirjalla jonka suomalainen media on haukkunut lyttyyn jo aikoja sitten.

Pelikirjahan on oikeastaan kokoelma valmentajan taktisista valinnoista. Jotkut valmentajat ovat parempia tällä alueella ja jotkin jollain muulla, kuten pelaajien motivoinnissa.

Laitetaan tähän vastapainoksi kirjoitus, jonka kirjoittajasta ollaan montaa mieltä, ja kuka sitä omaa häntäänsä nostaa ellei kissa itse.

Sihvosen blogi: Kevään yllättäjän konsti: ”HPK-malli”

Vaikka kuinka herran olemus ärsyttäisi, niin on tekstissä ajattelemisen aiheisia pointteja, jos sen viitsii ilman värilaseja lukea.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Jos Vitt*mäen ja P*llin jatkot pitävät paikkaansa, olen äärimmäisen vittuuntunut Suikkaseen!! Mitä helvettiä noissa kahdessa Liigan huonoimmista pakeista voi olla !? Onneksi noi on huhuja vielä. Niiden realisoituessa, Kaitsu ei ole kyllä tilanteen ja palkkansa tasolla. Seurapomona huutaisin tukan putkelle jos tällasta edes kehdataan tuoda mun pöydälle. Hyi vittu mikä pohjanoteeraus.

Onpa äijä varovaisesti muutenkin kommentoinut koko kautta jälkikäteen. Mahtaa vituttaa, en ihmettelisi vaikka olisi nollaamassa itseään Thaimaassa..

Sinänsä Kaitsu saa nyt vaikuttaa merkittävästi ensi kauden joukkueen rakentamiseen. Nyt on vapaat kädet, toisin kuin viime kaudella. Harmi vaan, että omat taidot viime kaudesta vaikuttaa suoraan pelaajien kiinnostukseen tulla tänne ensi kaudeksi.
 

J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Eiköhän Saipan neljäs sija osoita jonkinlaista pelikirjan merkitystä. Ei sillä, etteikö Saipalla myös ollut mieletön materiaali.

Suikkasella on takanaan nyt kaksi surkeaa kautta. Tuskin on kukaan valmentaja liigan historiassa päässyt näin helpolla kahden tuollaisen kauden jälkeen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minusta tuosta pelikirjasta voidaan puhua siinä vaiheessa kun kaksi jääkiekkojoukkuetta pelaavat molemmat tasaisilla materiaaleilla maksimisuorituksensa ja toinen häviää 4 voiton sarjan siitä huolimatta. Silloin ero saattaa olla pelikirjassa. Mutta se ei todellakaan ole väline, että otetaan jokin viisastenkivi hyllyltä millä voitetaan kaikki. Ja minua ainakin henkilökohtaisesti ärsyttää todella paljon että siitä tehdään sellainen suomalaisessa mediassa.

Tartut mielestäni varsin radikaalisti tuohon pelkkään termiin nimeltä pelikirja. Itse tarkoitin tuolla pelikirja-disautuksella että Suikkasen TPS pelasi karmeaa jääkiekkoa ja mikään osa-alue ei toiminut. Nimim. Askaisten Visa ainakin sai juonen päästä kiinni ilman että piti tuota avata sen enempää.

Suikkasella ei selvästi ole mitään pelikirjaa mutta pelottavintahan tässä entisessä kultasormessa on se ettei tunnu edes ajattelevan pelistä mitenkään analytiikan kautta. Horisee haastatteluissakin jostain saatanan hengestä tai valmiudesta tulla peliin yms. ripulipaskaa. Jokin maaginen tietynlainen pelikirja ei luonnollisestikaan ole se väline jolla Suikkanen kurssinsa oikaisee, ei varmasti, mutta pelillisiä kulmakiviä tulee joukkueen suorittamisessa näkyä, tulee olla olemassa jotain ratkaisumalleja joihin pelaajat turvautuvat kun selkärangasta ei ratkaisua ole tulossa. TPS-pelaajien taitotasot huomioiden näitä ratkaisumalleja tulisi jopa priorisoida koska kädet harvoin riittää toteuttamaan mitään selkärangasta. Lucenius on tässä se poikkeus joka vahvistaa säännön.

Suikkanen on epäonnistunut aivan totaalisesti pelin organisoinnissa. Mitään muuta ei voi väittää. Pelikirja-ajatteluun enemmän nojaaminen ei varmastikaan tuota touhua pahempaan suuntaan veisi.

En itsekään ole todellakaan mikään sihvos-fanipoika, päinvastoin olen täälläkin kirjoittanut omassa ketjussaan paljon häntä kritisoivia viestejä. Tuo Mänizerin linkittämä teksti kuitenkin sisältää järkeviä pointteja, jos tosiaan sen onnistuu provosoitumatta kolumaan läpi.

Eiköhän Saipan neljäs sija osoita jonkinlaista pelikirjan merkitystä. Ei sillä, etteikö Saipalla myös ollut mieletön materiaali.

Suikkasella on takanaan nyt kaksi surkeaa kautta. Tuskin on kukaan valmentaja liigan historiassa päässyt näin helpolla kahden tuollaisen kauden jälkeen.

Loistava pointti, kiitos tästä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suikkanenhan alun perinkin nosti Vittasmäen liigajoukkueeseen. Lisäksi jos vaihtoehtona Vittasmäen jatkosopimukselle on joku loppukesästä saapuva Arsen Amerikan arpa, voisin kuvitella Suikkasen haluavan ehdottomasti mieluummin joukkueessa jatkavan tutun suomalaispelaajan.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Minä voisin kuvitella että yksikään täysjärkinen Liigavalmentaja ei haluaisi Vittasmäkeä kokoonpanoon, mikäli Suikkanen haluaa niin pakatkoot kassinsa ja vaihtakoot baaria.

TPS:n osalta mikään ei ole ikinä sitä miltä näyttää, vaikka Koivisto tms joskus päinvastaista väittikin. Talo elää tavallaan, vieraat lähtee ajallaan.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
J.J.Jasper tuossa yllä kiteytti hyvin pelikirja tai pelitavan, millä sitä nyt kutsutaankaan merkityksen hyvin. Mutta väite että SaiPan materiaali olisi alkujaan ollut mielettömän hyvä ei kyllä kestä päivänvaloa. Siellä on sellainen herra kun Pekka Tirkkonen joka on tehnyt ihmeitä tuon porukan kanssa.
Janne Tavi, Ville Koho, Simon Backman, Lauri Taipalus vain joitakin mainitakseni, aivan järjetön tasonnosto kaikilta. Pari kolme vuotta sitten kaikki nämä olisivat olleet alemman keskiluokan joukkueen kakkos/kolmos/neloskentän pelureita mutta niin vaan Peksi on saanut näistä ihan kärkipään pelureita liigaan. Seuraavaksi luettelo niistä pelureista joita Suikkanen on kehittänyt männä kaudella:
-
-
-
Aivan oikein, niitä ei ole yhtä ainuttakaan, Mikko Rantasen ehkä voisi mainita mutta kyseessä sen luokan lahjakkuus että olisi varmaan kehittynyt ilman valmentajaakin.
Ja tosiaankin tuosta pelikirjasta/tavasta, aika fakiiri saa olla jos Palloseuran tämän kauden peleistä jonkun tällaisen havaitsi, en minä ainakaan.
Mitä tässä haluan sanoa on se että vaikka seurajohto perseilee urakalla niin kuin on tehnyt niin ei se mitenkään vähennä valmennuksen (ja pelaajien) vastuuta luokattomasta kaudesta.
Näistäkin asioista huolimatta en olisi Suikkasta mihinkään kenkimässä, kerran vielä, ihan oman urankin kannalta. Ja onhan hän pari kertaa sen näyttänytkin että vähemmänkin laadukkaalla materiaalilla voi pärjätä.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat

-
-
-

Vuosi toisensa jlk samaa paremmin selittelyä, johdon tekemisten puolustelua vaikka lopputulos on kaikkien tiedossa.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt Kausi tietoja siitä missä kohtaa tämän kauden aikana olen puolustellut seurajohtoa. He ovat hoitaneet hommansa aivan päin helvettiä, räikeimpänä esimerkkinä case Vahalahti. Mutta silti, sillä rosterilla millä kauteen lähdettiin olisi kevyesti pitänyt kymppisakkiin päästä mutta eipä Kaitsu saanut siitä porukasta mitään irti. Eiköhän se jo kerro jotain että Paren ja Sextonin lähdön jälkeen peli oli jopa parempaa ja todennäköisesti pistekeskiarvokin oli parempi heidän lähtönsä jälkeen.
Minulla ei todellakaan ole mitään intressejä puolustella nykyistä johtoa, päin vastoin, olisin erittäin tyytyväinen jos Palloseuran johtoon tulisi aivan uudet tuulet joka saisi aivan uutta meininkiä koko seuraan mutta nykyisellä omistuspohjalla taitaa olla turha toivo.
Ja edelleen pääpointtina siis: Kai Suikkanen valmentajana ja pelaajat myös epäonnistuivat surkeasti kuten muukin organisaatio.
 

J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
J.J.Jasper tuossa yllä kiteytti hyvin pelikirja tai pelitavan, millä sitä nyt kutsutaankaan merkityksen hyvin. Mutta väite että SaiPan materiaali olisi alkujaan ollut mielettömän hyvä ei kyllä kestä päivänvaloa. Siellä on sellainen herra kun Pekka Tirkkonen joka on tehnyt ihmeitä tuon porukan kanssa.

Niin, se viittaus Saipan mielettömään materiaaliin on se viestin maustettu ironinen osa, jonka oli tarkoitus vielä korostaa pelikirjan merkitystä. Eli se tosiasia, ettei Saipan miehistö todellakaan kuulu tuonne sijalle jos mennään ns. pelaajien pelillä tai yksilötasojen ja tilastojen tuijottelun mukaan.

Tämän kautinen Saipa on ylivoimainen osoitus pelikirjojen/taktiikoiden merkityksestä. Saipan rosteri on perinteinen saipamainen rosteri, joka kuuluu paperilla pelattaessa sijoille 12-14.
 

Fremont

Jäsen
Tämän kautinen Saipa on ylivoimainen osoitus pelikirjojen/taktiikoiden merkityksestä. Saipan rosteri on perinteinen saipamainen rosteri, joka kuuluu paperilla pelattaessa sijoille 12-14.

Minkä taidossa häviävät, sen tahdossa voittavat. TPS ei voita kummassakaan, eikä missään muussakaan, mutta koska periaatteella taitokiekko joukkuetta on kerätty vuosikaudet ja epäonnistuttu, kannattaisiko välillä koittaa jotain muuta?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Nyt Kausi tietoja siitä missä kohtaa tämän kauden aikana olen puolustellut seurajohtoa. He ovat hoitaneet hommansa aivan päin helvettiä, räikeimpänä esimerkkinä case Vahalahti. Mutta silti, sillä rosterilla millä kauteen lähdettiin olisi kevyesti pitänyt kymppisakkiin päästä mutta eipä Kaitsu saanut siitä porukasta mitään irti

Ok, hyvä että tulokulma muuttunut, kauan se kesti. En ollut tätä huomannut aiemmin.

Suikkasella ei mennyt varmasti putkeen. Mitäs sitä kiertelemään ja hän tietää sen itse myös. Voi olla, että olisi yksin pitänyt erikseen olla se ainut onnistuja organisaatiossa. Pl muutama pelaaja. Ehkä katson asiaa väärästä tulokulmasta, mutta en näe hänellä olleen mitään mahdollisuuksia onnistua. Organisaatio ympärillä on läpikotaisin mätä.

Ensi kaudella ei ole sitäkään mahdollisuutta onnistua mitä nyt. Koivu ja seniori pörräävät ympärillä mentoroimassa miten Vittasmäet ja muut never will be:t saadaan liekkeihin. Sama hallitus, sama toimiva johto ja tällainen ratkaisu siihen till.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Mutta silti, sillä rosterilla millä kauteen lähdettiin olisi kevyesti pitänyt kymppisakkiin päästä mutta eipä Kaitsu saanut siitä porukasta mitään irti.

Oikeastiko olet tätä mieltä? Meillä oli aivan luokaton pakisto ja melkoisen epävarmat maalivahdit. Siihen lisätään melkoisen vaatimaton hyökkäys, niin hieman ihmetyttää tämä lausahdus kevyestä pleijaripaikasta. Kannattaa katsoa sitä kokoonpanoa ja miettiä, että olikohan se paperilla ihan niin kova mitä tuohon helppoon pelijaripaikkaan vaaditaan. Esim. avausottelussa pakisto oli muodossa:

Morrisonn - Seigo
Vittasmäki - Seikola
Palmroth - Pulli

Tämäkö oli sitten playoff-joukkueen pakisto? Hyökkäyksessä mm. Laakso kakkosen keskellä, Virtala kolmosen sentterinä, Mähönen ja Bertrand kakkosen laitureina. Tällä kokoonpanolla oltiin ihan siellä missä odotettavissa oli. Toki itse odotin jumbopaikkaa, mutta KalPa onnistui olemaan vielä huonompi.

Ja edelleen Suikkanen epäonnistui lähes humoristisella tavalla, mutta ei se Arsella myöskään ihan ruusuilla tanssimista ollut.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Oikeastiko olet tätä mieltä? Meillä oli aivan luokaton pakisto ja melkoisen epävarmat maalivahdit. Siihen lisätään melkoisen vaatimaton hyökkäys, niin hieman ihmetyttää tämä lausahdus kevyestä pleijaripaikasta. Kannattaa katsoa sitä kokoonpanoa ja miettiä, että olikohan se paperilla ihan niin kova mitä tuohon helppoon pelijaripaikkaan vaaditaan

Amen. Ja tähän päälle yleinen saatanallinen kaaos. Menkää ihan itse kokeilemaan tällä työrauhalla ja kalustolla. Saatana koko organisaatio sekaisin kuin seinäkello ja sitten viisastellaan että paskalla pelikirjalla meni vituiksi. Jep jep.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sinänsä Kaitsu saa nyt vaikuttaa merkittävästi ensi kauden joukkueen rakentamiseen. Nyt on vapaat kädet, toisin kuin viime kaudella. Harmi vaan, että omat taidot viime kaudesta vaikuttaa suoraan pelaajien kiinnostukseen tulla tänne ensi kaudeksi.

Oletko ihan satavarma tästä? Suikkasella on vapaat kädet? Toimitusjohtaja työnsi julkisesti Tussarissa bussin alle ja totesi käytännössä että paskan valmentajan vika että kausi meni vihkoon. Lisäksi palkattiin takapiruiksi liuta hämmentäjiä.

Sori vaan, haluaisin uskoa parempaan, mutta suurempi kerroin on sille että ensi kaudella nähdään vastaava tai pahempi farssi.

Suikkasen ja Tepsin kannalta paras vaihtoehto taitaa olla teiden erkaneminen. Suikkasen eväät on täysin syöty ja syöjänä oma työnantaja. Joku toinen turakainen tulee ja sitten voidaan taas jälkikäteen viisastella pelikirjasta yms. Tai ehkä salama iskee ja ollaan sääleissä, jee! Mutta Suikkasen kanssa ei taida olla tietä eteenpäin sen verran solmussa ollaan. Nyt on vain kysymys siitä lähteekö se itse vai joudutaanko antamaan potkut.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Olen Black Starin kanssa täysin samaa mieltä, että Suikkasen eväät on syöty ja joku toinen turakainen tulkoon puikkoihin.

Ei se kylläkään mitään auta, mutta antaa Össelle ja Arselle mahdollisuuden näyttää, että ovat jämäköitä johtajia, joille ei Suikkasen kyvyt riitä, koska joukkue on heidän toimestaan niin laadukkaasti koottu. Lisäksi on hankittu suoraan 90-luvulta mentorit valmennukselle. Kyllä näillä eväillä pitää marssia Liigan kärkeen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tää "ihan kuin joku pelikirja olisi pelastanut"-keskustelu on ihan perseestä. Ei kukaan niin edes väitä.

Suikkanen silti ei saanut yksittäisissä otteluissa, yksittäisinä hetkinä, minkäänlaista kontrollia tuohon porukkaan joka siellä TPS-paita päällä veti. En sano että kaikki paska kuuluisi kaataa Suikkasen niskaan, koska näin ei voi tehdä, mutta tämä vähättely on sitä itseään yhtälailla.

Yksi pelikirja ei pelasta yhtään mitään, se on todella aivan totta, mutta olen sataprosenttisen varma siitä että valmennus olisi ollut paremmissa kantimissa sittenkin jonkun toisen harjoittamana.

Suikkasen TPS profiloitui pelaamaan koko kentän sekoilua sisältänyttä kiekkoa, ja Suikkasen TPS profiloitui myös itkemään tuomareista aina kun paikka oli. Helvetin harvoin vikaa oli esimerkiksi TPS:n tavassa pelata, vaikka 3-vuotiaatkin näki että peli itsessään kusee ja todella pahasti. Jos näitä tappiollisia pelejä oltaisiin edes yritetty ratkoa esimerkiksi luottamalla johonkin yksilölliseen tapaa pelata, oltaisiin aivan varmasti kerätty ainakin 10 pistettä enemmän kuin mitä nyt tehtiin. Mahdollisesti paljon enemmänkin olisi kairattu pinnoja. Mutta ei, koko kausi jauhettu jostain vitun hyvästä hengestä tulla otteluun ja muuta paskaa, ei tuossa hommassa ole Kaitsun toimesta ollut edes promillen vertaa sitä tolkkua kuin mitä odotti ennen kautta.

Olihan tämä tilanne ennen kautta täysin sama: Organisaatio läpimätä ja odotettiin että parempi valmennus vie jengin edes sääleihin. Sinne myös olisi pitänyt tuolla rosterilla päästä, mutta lopulta ei ollut palaakaan. Joku vitun SaiPa kairasi aivan hurmiossa huikeita voittoja pitkin pitkää runkosarjaa, paljon paskemmalla materiaalilla kuin mitä TPS:llä piti olla.

Ei TPS:n menestys kokonaisuudessaan ole Suikkasen vastuulla, mutta pointti tässä koko keskustelussa onkin, ettei sijalle 13 pitänyt päätyä. Ei todellakaan.

Ymmärrän että on helppoa parkua siitä että minkäs teet kun kaikki kiusaavat ympärilläkin mutta on täysi farssi oikeasti vedota pelkästään siihen. Tuokkolallakin oli Ilveksessä omat ups and downsit ja eripurat organisaationsa kanssa (taisi jotain kommentoida viimeisen runkkarimatsin jälkeenkin) mutta silti Ipa taisteli vielä viimeisellä kierroksella pleijaripaikasta. Sekin muuten, shokkiylläri, nimettömämmällä joukkueella kuin Turun Palloseura.

Edelleen olen itse sitä mieltä että sekä organisaation johdolle että Suikkikselle sekä apuvalmentajilleen tulisi kaikille näyttää ovea. En hyväksyisi sitä että organisaation johto vaihtuisi mutta Suikkanen saisi jatkaa, eikä kukaan muukaan tuota peliä katsonut oikein voi mielestäni sitä hyväksyä. Kaikille potkut, ja uutta matoa koukkuun. Jos ja kun organisaation rakenne ei ikinä meidän elinaikanamme muutu niin uutta valmentajaa sisään vaan.

Olen jatkuvasti toivonut että Kai Suikkanen on se joka TPS:n pelastaa, mutta tämän kauden pelillisten otteiden myötä on käynyt harvinaisen selväksi se, ettei hänellä juuri ole ajatusta modernin jääkiekkojoukkuee organisoinnista. Monet muut jengit ylisuorittavat paskasta materiaalista huolimatta koska pelaavat hyvää kiekkoa. TPS ei sitä tee. Tämä tosin on monen mielestä täysin ok, koska parempaan ei muka kukaan muu pystyisi. Olen sitä mieltä itse että yks vitun hailee, sen kuin kokeillaan seuraavaa.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä tosin on monen mielestä täysin ok, koska parempaan ei muka kukaan muu pystyisi. Olen sitä mieltä itse että yks vitun hailee, sen kuin kokeillaan seuraavaa.

Sä haukut eräitä trolliksi, mutta sun viesteissä alkaa olemaan melko samoja piirteitä. Kun muut ei lähe sun messiin, niin alkaa jatkuva itkeminen, saman jankuttaminen ja toisten mielipiteiden dissaaminen. Kenen mielestä TPS:n suoritus oli ok? Kerro meille.

Mutta todetaan nyt vielä kerran sun mieliksi: Suikkanen epäonnistui tällä kaudella täysin. Pelaajat epäonnistuivat täysin. Apuvalmentajat, huoltajat, katsojat, turkulainen media ja koko TPS-organisaatio epäonnistui täysin.

Mielipide-ero meillä on siinä, että ketä tästä paskasta kannattaa syyttää. Ymmärrän täysin sun mielipiteet, mutta mielestäni on edelleen ihan turhaa keskustella jonkun pelaajan paskuudesta tai valmentajan epäonnistumisesta, kun todelliset syyt ovat paljastuneet muualle. Vai voitko tosissasi väittää, että sinulla on täysi luotto että TPS onnistuu jollain toisella valmentajalla? Mulla ei.

Mutta jos sille tielle lähdetään, niin hankitaan ulkomainen valkku, joka ei ymmärrä mitä korvaan suputetaan. Joku umpihullu kanukki vaikka.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Sä haukut eräitä trolliksi, mutta sun viesteissä alkaa olemaan melko samoja piirteitä.

En kiellä, etteikö Scissors toisi mielipiteitään hanakasti esille ja puhuisi niistä välillä melkein liiaksikin - sen myötä joku voi tuntea sen jankkaamiseksi. Mielestäni tuossa on kuitenkin paljon asiaa mietittäväksi ja vinha perä noiden sanojen takana. Materiaalin piti olla täysin kelvollinen, jotta TPS olisi urheilullisessa mielessä kilpaillut muiden liigaseurojen kanssa. Suikkanen oli yksi suurista epäonnistujista. Pelillistä identiteettiä, ts. mitään pelitapaa tai sellaisen toteutusta en minäkään osannut nimetä oikeastaan yhdestäkään ottelusta.

Sen sijaan, että tässä Suikkasta pois potkittaisiin ilman miehen omaa tahtoa, pitäisi hänen antaa näyttää kyntensä vielä ensi kaudella. Jos homma ei ala pelittää, on mietittävä kuviot uusiksi. Ukkoa penkin takana ei voida vaihtaa vuoden välein: Onhan se nähty, ettei siitä mitään hyötyä ole ollut. Organisaation rakenteessa on tapahduttava ensin radikaaleja muutoksia.
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Vähän tuntuu, että pelaajistostakin puuttui tällä kaudella selkeä johtaja. Henkinen tai pelillinen, mutta kun monivuotisesta kapteenista luovuttiin, niin en tiedä kuinka helppoa sellaista on taikoa tyhjästä jatkossakaan. Jotain historiaa pitäisi olla ja samaan aikaan auktoriteettia kentällä tai sen ulkopuolella, mielellään molemmissa.

Itse ajattelen, että syksyn kokoonpanolla olisi pitänyt olla mahdollisuudet kymmenen joukkoon hyvinkin kohtuudella. Sellaista tyyppiä olisi tarvittu, jonka porukkaan ulkomaalaisetkin olisivat tulleet ympärille, sen sijaan että joukkue oli lauma joka piti saunailtoja missä kuppikunnassa milloinkin.

Pahaenteisiä fiiliksiä tuosta tuli jossain vaiheessa ennen kauden alkua ja taisin siitä täällä mainitakin kaivaten "joukot kokoavaa johtajaa" tms. Ensimmäinen punainen lippuhan oli Seikolan avautuminen.

Jäi kuva hajanaisesta laumasta, johon valmennuskaan ei saanut haluamaansa otetta ajoissa. Ehkä tarpeeksi selkeää linkkiä ei ollut valmennuksen ja pelaajiston välillä. Vahalahti olisi ollut epäilemättä kohtuullinen myyntiassistentti Suikkasen ajatuksille.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sä haukut eräitä trolliksi, mutta sun viesteissä alkaa olemaan melko samoja piirteitä. Kun muut ei lähe sun messiin, niin alkaa jatkuva itkeminen, saman jankuttaminen ja toisten mielipiteiden dissaaminen. Kenen mielestä TPS:n suoritus oli ok? Kerro meille.

Hyvä pointti kyllä, ei kukaan tällaisia ole tänne kirjoitellut. Ehkä takerruin omasta mielestäni liian kärkevästi kirjoitettuihin lauseisiin joissa ivattiin termiä pelikirja ja annettiin sille tämän keskustelun kannalta totaalisen vääristynyt merkitys. Osaltaan tuo eilen nautittu alkoholi varmasti vaikutti siihen että lähdin melko vihaiselle linjalle. Seison kyllä sanojeni takana edelleen ja Jaws ainakin näytti löytävän sen viestin tuolta jonka halusin ulospäin kommunikoidakin, mutta tämän lainauksen suhteen nostan ilman muuta käden ylös virheen merkiksi. Ylireagoin.

Mielestäni en ole dissannut muiden mielipiteitä silti, vaan kirjoitin auki omiani. Tällä palstalla eri mieltä oleminen ei ole mitään toisten mielipiteiden dissailua vaikka välillä kärkevästi kirjoittaisikin, ja mitä trollailuun tulee niin omalta osaltasi olet itse jankuttanut jokusen viestin juuri tästä asiasta, mielestäni perusteetta.

Alla vielä viestit, joihin eilen illalla sorruin reagoimaan. Edelleen näissä teksteissä mielestäni vähän oiotaan ja kommentoin näitä vielä lyhyesti:

Saatana koko organisaatio sekaisin kuin seinäkello ja sitten viisastellaan että paskalla pelikirjalla meni vituiksi. Jep jep.

Ei kukaan ole myöskään todennut että pelkästään paska pelikirja aiheutti runkosarjasijoituksen 13 (tähän voisi soveltaa BS:n minulle ensimmäisessä lainauksessani osoittamaa kritiikkiä ihan samalla tavalla) mutta paremmin organisoitu joukkuepelaaminen olisi omasta mielestäni saattanut poikia pykälän tai parin verran paremman sijoituksen, ehkä jopa säälipaikan. Taustakuohumisesta huolimatta. No, huomasin kyllä nyt aamulla että nimim. kausikin oli aikaisemman viestinsä (#590) muotoillut todella hyvin, joten olisi pitänyt jättää tämä jälkimmäinen huomioitta.

Suikkasen eväät on täysin syöty ja syöjänä oma työnantaja. Joku toinen turakainen tulee ja sitten voidaan taas jälkikäteen viisastella pelikirjasta yms. Tai ehkä salama iskee ja ollaan sääleissä, jee!

Boldatusta osapuilleen samaa mieltä, mutta tällainenkin viesti signaloi omasta mielestäni sitä että Suikkasessa ei nähdä vikaa. Kun sitä vikaa itseasiassa oli myös valmennuksessa, eikä mitenkään ihan vähän. Tiedän kyllä että tämä tästä tulkittava ei ole niin mustavalkoista kuin mille se vaikuttaa, eikä sitä tarvitse enää jatkossa minulle erikseen alleviivata mutta lopulta hätiköidyt johtopäätökset ovat juuri tällaisten muotoilujen jälkeen mielestäni ymmärrettäviä. Lisäksi tuo "voidaan taas jälkikäteen viisastella pelikirjasta" on vähän provokatiivinen tapa kirjoittaa, jos minulta kysytään. Etenkin kun tuon jengin pelillisiä ansioita tai pelirakenteellisia asioita ei voi edes auttavasti puolustella, edes hyvällä tahdolla. Siten niiden kritisointi on nähdäkseni sataprosenttisen validia, eikä mitään viisastelua.

Kunhan nyt vähän avasin syitä tuolle eiliselle, vähän hätäisesti kirjoitettuun. Pahoittelut ylireagoinnista.

Mielipide-ero meillä on siinä, että ketä tästä paskasta kannattaa syyttää. Ymmärrän täysin sun mielipiteet, mutta mielestäni on edelleen ihan turhaa keskustella jonkun pelaajan paskuudesta tai valmentajan epäonnistumisesta, kun todelliset syyt ovat paljastuneet muualle. Vai voitko tosissasi väittää, että sinulla on täysi luotto että TPS onnistuu jollain toisella valmentajalla? Mulla ei.

Todelliset syyt ovat taustalla, se on täysin totta. Mielestäni esimerkiksi sanaparin "todelliset syyt" käyttäminen antaa kuitenkin sen virheellisen kuvan tästä keskustelusta että kaikki muu (luettakoon se vaikka muodossa "ei-niin-todelliset" tai "ei kovin oleelliset") on enemmän tai vähemmän toisarvoista. Saattaa olla että tätäkin ylitulkitsen kuten esimerkiksi eilen aivan selvästi tein mutta silti minulla olisi edelleen, jos ulkopuolisena tätä lukisin, vähän harhaanjohdettu olo.

Mielestäni yhtään sen huonommin kuin nyt meni ei olisi mennyt kenenkään toisen valmentajan alaisuudessa ja minä kuitenkin haluan antaa painoarvoa myös näkemälleni. Tässä itse pelillä nimeltä jääkiekko on helvetisti merkitystä ja sen organisointi on jääkiekkoseurassa yksinomaan valmennuksen (TPS:ssä jatkossa toki ilmeisesti valmennuksen + mentorin) harteilla. Tästä ei pääse mihinkään. Eikä siitä että pelejä katsonut pystyy toteamaan että kaikki muut liigajengit (jopa pisteissä lopulta paskempi ollut KalPa mukaanlukien) luottivat johonkin tiettyyn tapaan pelata kiekkoa tai näiden käydessä Artukaisissa pystyi pelistään erottamaan selkeästi harjoiteltuja ja organisoituja asioita. Samaa ei TPS:stä voi sanoa.

Ymmärrän täysin että Suikkasen toivotaan onnistuvan ja lukeudun itsekin niihin jotka toivovat näin. Tuota joukkueen suorittamista katsellessa nyt nauhalta kauden päätteeksi (katson siis ihan kauden alun matseja tällä hetkellä) ei voi todeta muuta kuin että se on aivan jumalattoman epätodennäköistä. Pystyn kyllä hyväksymään Suikkasen viimeisen näytönpaikan ja moni muukin on jo todennut että se on viimeinen sauma Kaitsulle itselleenkin urasa kannalta. Ideaalitilanne olisi edelleen mielestäni kuitenkin se, että aivan kaikille annettaisiin potkut. Hallitus uudistuisi, valmennus potkittaisiin, ja pelaajistosta uusittaisiin mahdollisimman suuri osa pl. oma tuotanto. En kuitenkaan pidättele hengitystäni näiden suhteen.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Pitäisikö Suikkanen kengittää, jos samalla ei kengitetä Vuorta?

Kuka tänne tulisi valmentajaksi? Vapaina olevista kiinnostaisi Pikkarainen, mutta eihän nää sitä uskalla palkata, ensi töikseen vetäisi pataan Vuorta, Össeä ja Lentokapteenia.

Suikkanen veti vihkoon tämän kauden, mutta oliko suurin syyllinen?
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Oikeastiko olet tätä mieltä? Meillä oli aivan luokaton pakisto ja melkoisen epävarmat maalivahdit. Siihen lisätään melkoisen vaatimaton hyökkäys, niin hieman ihmetyttää tämä lausahdus kevyestä pleijaripaikasta. Kannattaa katsoa sitä kokoonpanoa ja miettiä, että olikohan se paperilla ihan niin kova mitä tuohon helppoon pelijaripaikkaan vaaditaan. Esim. avausottelussa pakisto oli muodossa:

Morrisonn - Seigo
Vittasmäki - Seikola
Palmroth - Pulli

Tämäkö oli sitten playoff-joukkueen pakisto? Hyökkäyksessä mm. Laakso kakkosen keskellä, Virtala kolmosen sentterinä, Mähönen ja Bertrand kakkosen laitureina. Tällä kokoonpanolla oltiin ihan siellä missä odotettavissa oli. Toki itse odotin jumbopaikkaa, mutta KalPa onnistui olemaan vielä huonompi.

Ja edelleen Suikkanen epäonnistui lähes humoristisella tavalla, mutta ei se Arsella myöskään ihan ruusuilla tanssimista ollut.

Mielestäni tuossa lainaamassani viestissä on osuttu todella hyvin asian ytimeen.

Kuten tälläkin palstalla on usein todettu, niin hyvä maalivahti ja liigatason puolustus joka puolustusparissa, on menestyvän joukkueen peruspilari. Tällaista ei Suikkaselle Arse pystynyt hankkimaan, joten menestysmahdollisuudet kariutuivat käytännössä jo ennen kauden alkua. Tämä on syy, miksi itse annan Suikkaselle "synninpäästön" kuluneesta kaudesta.

Suikkasella on oltava ensi kautta silmällä pitäen joukkueen rakentamisessa oikeata päätösvaltaa, kuka otetaan ja kuka ei. Ei sitä Össe eikä Arse eikä vielä vähemmän hallitus saa päättää, jos aiotaan olla muutakin kuin pelkkä vitsi koko Euroopan jääkiekkoihmisten silmien alla.

Pelikirjakeskustelu on hupaisaa seurattavaa esimerkiksi siksi, että A - juniorien kovasti kehutun "pelikirjavalmentajan" Juuso Niemisen pelikirja suli näyttävästi Pelicansien käsittelyssä. Todennäköisesti ja jopa aivan varmasti TPS:n johdon sekoilut olivat suurena osasyynä tähän, mutta kuitenkin.

Jääkiekkoa ei edelleenkään pelata millään pelikirjalla vaan kiekolla ja mailalla.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pitäisikö Suikkanen kengittää, jos samalla ei kengitetä Vuorta?

Taisin jo kirjoittaa että koska ei muita muutoksia liene realistista odottaa, niin pitäisi. Silti mielestäni Palloseuran tuhkasta nousemiseen ei kyllä tule vaikuttamaan pelkkä valmentajanvaihto, vaikka se joitain muutoksia parempaan päin saattaisikin tuoda mukanaan lyhyelläkin tähtäimellä. Ulos joutaisi lentokapteeni, Österlund, Ketonen, Koivu ja Vuori. Ennen Suikkasta. Mutta Suikkanenkin joutaisi ulos, omasta mielestäni. Pessimistinä olen taipuvainen olemaan äärimmäisen skeptinen sen suhteen että ketään muita kuin valmentajaa vaihdettaisiin ja se ei välttämättä pitkässä juoksussa autuaaksi tee. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa olemasta että valmennuksellisestikin kaivattaisiin uusia tuulia Suikkasen tämänhetkisen inkompetenssin vuoksi.

Kuka tänne tulisi valmentajaksi? Vapaina olevista kiinnostaisi Pikkarainen, mutta eihän nää sitä uskalla palkata, ensi töikseen vetäisi pataan Vuorta, Össeä ja Lentokapteenia.

Suikkanen veti vihkoon tämän kauden, mutta oliko suurin syyllinen?

Eipä tainnut olla. Itselläni ei juurikaan ole toiveita tai odotuksia tulevista koutseista. Eikä kiinnostusta koko seuran toimintaa kohtaan. Kuten jo kirjoitin, mulle alkaa olemaan aivan sama mitä siellä tehdään ja ketä roudataan kenenkin tilalle, kunhan siellä tapahtuisi edes jotain.

Mielestäni tuossa lainaamassani viestissä on osuttu todella hyvin asian ytimeen.

Kuten tälläkin palstalla on usein todettu, niin hyvä maalivahti ja liigatason puolustus joka puolustusparissa, on menestyvän joukkueen peruspilari. Tällaista ei Suikkaselle Arse pystynyt hankkimaan, joten menestysmahdollisuudet kariutuivat käytännössä jo ennen kauden alkua. Tämä on syy, miksi itse annan Suikkaselle "synninpäästön" kuluneesta kaudesta.

Tämä ymmärrettävää. Itse en synninpäästöjä anna koska olen äärimmäisen tuskastunut siihen että yhtä heikoilla pakistoilla operoitiin muualla paremmin koska pelaamisessa oli jotain tolkkua. Ja Suikkanen itse tuon Pullin tuonne taisi haluta. Miksi vitussa?

Suikkasella on oltava ensi kautta silmällä pitäen joukkueen rakentamisessa oikeata päätösvaltaa, kuka otetaan ja kuka ei. Ei sitä Össe eikä Arse eikä vielä vähemmän hallitus saa päättää, jos aiotaan olla muutakin kuin pelkkä vitsi koko Euroopan jääkiekkoihmisten silmien alla.

Arse siihen nyt tulee vaikuttamaan, haluttiin sitä tai ei. Lisäksi Suikkiksella taisi olla lopulta melkoisen iso rooli tämän kauden jengin rakentamisessa. Tai riippuu miten asiaa tarkastelee. Näin päättelisin itse siitä mitä mies itse ennen kautta jutteli. Ja siitä että huhut Pullin ja VMV:n suosiosta käyvät vahvoina tällä(kin) hetkellä. Näiden lisäksi tuonne hankittiin Morrisonn, Seigo ja Seikola. Päteviä jätkiä kaikki, Suikkanen todennäköisesti vaikutti jälkimmäisenkin tuloon (oma mutu). Pelaajia joita ei hankittu, vaan jotka jo olivat rosterissa ja joiden piti olla ok-tason suorittajia (tiedä sitten kenen mielestä) olivat tosiaan Palmroth ja Vittasmäki. Kesken kauden hankittiin Jurcina, joka statukseltaan oli kova tekijä, tämän tason kaverin olisi pitänyt saapua jengiin jo aiemmin.

Sitten taas toisaalta Arsen/hallituksen toimesta mukaan mahtui myös Vahagate, jonka lopputulemaan voisi kuvitella että Suikkanenkin oli helvetin pettynyt.

Sanoisin että oli Kaitsulla jokin vaikutus siihen millaisen jengin sai käsiinsä, ja että myös Arse/hallitus spedeili joukkueen rakennuksen osalta aika kovalla kädellä.

Pelikirjakeskustelu on hupaisaa seurattavaa esimerkiksi siksi, että A - juniorien kovasti kehutun "pelikirjavalmentajan" Juuso Niemisen pelikirja suli näyttävästi Pelicansien käsittelyssä. Todennäköisesti ja jopa aivan varmasti TPS:n johdon sekoilut olivat suurena osasyynä tähän, mutta kuitenkin.

Jääkiekkoa ei edelleenkään pelata millään pelikirjalla vaan kiekolla ja mailalla.

Tämä on ihan ymmärrettävä näkemys myös, etenkin jos ei pelejä ole katsonut. Jos on, niin ihmettelen hieman.

Olen taipuvainen uskomaan ettet ole nähnyt kovin montaa TPS:n ottelua (pl. maalikimarat), etkä varsinkaan A-nuorten otteluita. Jos olet nähnyt esim. jälkimmäiset niin kaipaisin kovasti lisätietoja tuohon "näyttävästi sulamiseen" liittyen. Näyttäväksi kuvailisin ainakin itse sellaista jota olen omin silmin todistanut. Oma mielipiteeni TPS:n A:n kaudesta (olen nähnyt ~10 ottelua) oli että se pelasi erinomaista kiekkoa runkosarjassa, muttei ollut tarpeeksi reaktiivinen siinä vaiheessa kun Pelicans oli etukäteisskoutannut tuon touhun todella tehokkaasti. Vasta-argumenttina pelikirjojen puolesta heitän maajoukkueen ja junnumaajoukkueen äärimmäisen hiotut esitykset Olympialaisissa sekä Ruotsin junnukisoissa. Varsinkin U20-porukka oli niin hyvä esimerkki selkeää pelillistä sapluunaa noudattavasta jengistä, ettei paremmasta väliä. Samaa voi sanoa esim. Liigan puolivälierissä porskuttavasta SaiPasta.

Pelikirjakeskustelua olen itsekin kritisoinut siitä että se tulvii ajoittain yli, mutta yhtenä toimintamallina jatkoa varten tarkemmin hiottu ja organisoitu joukkuepelaaminen on kuluneen kauden tuloksia silmälläpitäen yksi varteenotettavimmista asioista joihin tulisi keskittyä.

E: Lisäksi tuo treenaushomma on mennyt aivan vituralleen valmennuksen toimesta. Tuli mieleen jäsen Pressiboxin naapuriketjuun kirjoittamasta. Itse olen kuullut etteivät ne treenivammat kolmeen edes jääneet. Tämä tuon pelillisen sekoilun ohella ihan yhtä lailla päin helvettiä vedettyä settiä kuin hallituksen mulkkuilu. Kalliiksi kävi. Kalliista puheenollen, ei mikään valtakunnan edullisin koutsi taida Suikkanenkaan olla. Ihan oheishuomiona moinen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös