Mainos

Kaapo Kakko – Release the Kaapo!

  • 719 840
  • 2 408

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voimatasot alkaa Kakolla olemaan jo ihan hyvällä tasolla ja juttujen perusteella miehen pitäisi olla kovassa kunnossa. Painoa tullut kuulemma kesän aikana lisää sellaiset kolmisen kiloa. Kohta nähdään onko tuo voima saatu hiottua nopeudeksi ja miten parantunut fysiikka muuten näkyy pelisuorituksissa.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida

Tuossa on myös vaaransa, jos ei vain ole siunaantunut kovin paljoa nopeita lihassoluja jalkoihin. Niiden määräähän ei sinänsä pysty treenamalla lisäämään lainkaan. Toki yksittäisiä nopeita lihassoluja voi vahvistaa oikeanlaisella treenillä. Silti tuossa suuressa voiman lisäämisessä on riskinsä (varsinkin massan kasvamisessa), mikäli ei ole syntymälahjana saanut suhteellisen suurta nopeiden lihassolujen määrää.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Varsinkin Kaapo Kakko on tällä kaudella suomalaispelaajista se, jolta sopii odottaa nyt sitä kunnon läpimurtoa. Viimeinen kausi tulokassopparista lähtee, ja kyllä nämä huippupelaajat yleensä tässä vaiheessa viimeistään rupeaa jo sovittelemaan selvästi isompaa viittaa harteilleen. Elikkä suomeksi sanottuna tulosta odotetaan nyt enemmän.

Tuo kilojen kerääminen nyt itsessään ei kerro välttämättä oikein mitään mistään. Aivan karmea oli esimerkiksi se Viasatin mainos tässä pari vuotta sitten, jossa ihan nimenomaisesti hehkutettiin sitä, kun Laine oli kerännyt lisää kiloja kesän aikana. Ja se mitä sitten syksyllä siellä kaukalossa nähtiin oli entisestään hidastunut Patrik Laine.

Varsinkin tänäpäivänä se fysiikan eteenpäin vieminen pitää johtaa siihen, että nopeusominaisuudet ja luisteluvalmius ei kärsi. Ei kilojen kerääminen itsessään ole mikään itseisarvo. Kamppailuvoimaa se toki tuo lisää, ja varsinkin Kakon kaltaiselle pelaajalle siitä on hyötyä, joka rouhii paljon kulmissa. Saa pelaaja luultavasti siitä itseluottamustakin, kun tietää pärjäävänsä kaksinkamppailuissa. Mutta Kakko on myös semmoinen pelaaja, että hänellä pitää luistelun olla niin hyvällä tolalla, että pääsee sieltä kulmista irti kiekon kanssa ja saa luotua tilaa itselleen, jonka kautta hän pääsee käyttämään sitä erinomaista luovuuttaan joka hänellä on.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Varsinkin tänäpäivänä se fysiikan eteenpäin vieminen pitää johtaa siihen, että nopeusominaisuudet ja luisteluvalmius ei kärsi. Ei kilojen kerääminen itsessään ole mikään itseisarvo.

Juurikin näin. Voimaa pitää olla ja painoakin sen verran että ei ihan joka kontaktista kaadu mutta itse lihasmassasta ei lätkänpelaajalle taida olla kuin haittaa. Onneksi nyt puhutaan kuitenkin aika pienestä painonnoususta ja kuvienkin perusteella näyttää aika pitkälti samanlaiselta kuin ennenkin. Jos nyt oikein olen ymmärtänyt niin Ika Lehkosen vetämillä kesäjäillä on ollut mukana Tiia Hurme joka on opettanut luistelutekniikkaa näille NHL-pelaajille.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kaapo on myös kesän aikana some postauksien perusteella viettänyt paljon aikaa Rantasen kanssa, reenatessa ja reenien ulkopuolella. Siinä on aika hyvä roolimalli kaverille.

Kyllähän Kaapo on tämän kauden Suomalaisista mielenkiintoisin nimi. Viime kaudella tuli iso harppaus oman pään pelaamisessa ja edistyneet tilastot ennustivat hyökkäyspäässäkin parempaa tulosta. Jos nyt saisi olla samassa ketjussa pidempään kuin viikon niin saattaisi jotain kemiaakin muodostua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Jos ja toivon mukaan kun Kaapo saa nyt pelata pysyvämmin tuossa kakkosketjussa Panarinin ja Stromen kanssa, luulisi tehojen puolesta tulevan väkisilläkin paras kausi toistaiseksi. Viime kaudella Quinnin alaisuudessa pääsi piipahtamaan tuossa paikassa aina välillä mutta kun kemiaa ei heti löytynyt, lähtö tuli aika nopeasti. Nyt on siinä mielessä ideaalitilanteessa että oikeaan laitaan siirretty Lafreniere pelaa ykkösketjussa niitä vastustajan ykköspakkeja vastaan ja kovin paine tuloksesta ei ole heti niskassa, mutta myöskään alemmista ketjuista ei pitäisi olla tulossa ketään paikanvaltaaja, ellei Vitali Kravtsov lähde vetämään heti alusta alkaen jollain maagisella tahdilla. Ekan kauden Kaapo totutteli NHL-kiekon vaatimustasoihin ja nopeuteen, tokalla kaudella oli selvästi paremmin kärryillä pelin lainalaisuuksista, ja kaiken järjen kehityksen pitäisi jatkua noususuhdanteisena tälläkin kaudella. Vakituinen rooli top kutosessa, vakituinen yv-tontti ja siinä sivussa sellaiset 45-50 pinnaa olisi aika nappisuoritus alkavalle kaudelle.

Siitä vielä tuoretta porinaa kesäharjoittelusta yms:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jotenkin tulee sellainen fiilis Kaapoa katsoessa, että miettii koko ajan "voi vittu näitä kysymyksiä".

Jollain se pitää vaan toimittajien Pohjois-Amerikassakin lehtensä täyttää.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kakon tapauksessa puhutaan kohtuullisesta 3kg lisämassasta. Ei pitäisi hirveästi hidastaa.

Kuitenkin kun puhutaan 20v pelaajasta niin voisi kuvitela, että rasvaa ei ole kauheasti tullut kylkiäisenä.

Kakon tapauksessa siis tuo ei voi olla kuin hyvästä. Saa lisää massaa/balancea painia isompia vastustajia vastaan. Samoin myös tasapaino varmasti paranee.

Tulevalla sesongilla Kakolta odotetaan isoa breikkausta. Nimenomaan pisteiden valossa.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Kakon tapauksessa kyllä tiedetään myös että on tämä kesän aikana viettänyt aikaa (kuten muutama muukin pelaaja) luisteluvalmentajan kanssa ja sanonut että luisteluun panostettu. Tekikö Laine näin missään vaiheessa? Mene ja tiedä.

Tulevana yönä Kakko sitten tositoimissa, hyvin suurella todennäköisyydellä myös Pajuniemi ja Reunanen.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

”Hänellä on nyt valmiudet olla täydellinen kiekkoilija. Haluan hänen tekevän hieman enemmän kaikkea kuten kulmavääntöä ja maalineduspelaamista. Nuoreksi pelaajaksi hänellä on paljon taitoa.”

Paljon Kaapokin toistelee tuota, mitä varmaan koutseilta on kuullut, että maalille pitää mennä. Jännä että puhtaasta taitopelaajasta koitetaan vääntää tuollaista maalinedus -rouhijaa.

No, voi olla ihan hyväkin tuossa hommassa.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Paljon Kaapokin toistelee tuota, mitä varmaan koutseilta on kuullut, että maalille pitää mennä. Jännä että puhtaasta taitopelaajasta koitetaan vääntää tuollaista maalinedus -rouhijaa.

Uskoisin että tällä ohjeistuksella haetaan vaan lisää röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta Kaapon peliin. Kulmissa ja laidoilla pyöriessä kiekko pysyy hyvin lavassa, mutta se tarkoittaa myös sitä että kiekko pysyy kulmissa ja laidoilla, ja sieltä sitä tulosta suorilta harvemmin tulee. Taitoa ja kokoa on, rohkeammin pelaten noita molempia saadaan hyödynnettyä paremmin.

Ihan mielenkiinnolla odotellen kyllä tuota ensi yön ottelua Bruinsia vastaan missä kakkosketjukin pääsee peliin mukaan.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Paljon Kaapokin toistelee tuota, mitä varmaan koutseilta on kuullut, että maalille pitää mennä. Jännä että puhtaasta taitopelaajasta koitetaan vääntää tuollaista maalinedus -rouhijaa.
Tämä oli se ongelma, joka mielestäni oli Kakolla, kun pelasi Panarinin kanssa. Ajoi usein sokeasti maalille, ja "unohti" ne omat vahvuudet, jonka vuoksi on kärkivaraus. Alemmissa kentissä Kakko uskalti pelata enemmän omialla vahvuuksialla ja peli oli vapaantuneempaa. Uskon, että ketsuppipullo kyllä aukeaa, kunhan hyökkäyspäässä tulee onnistumisia ja jokaista virheestä ei joudu koirankoppiin.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Kakon tapauksessa kyllä tiedetään myös että on tämä kesän aikana viettänyt aikaa (kuten muutama muukin pelaaja) luisteluvalmentajan kanssa ja sanonut että luisteluun panostettu. Tekikö Laine näin missään vaiheessa? Mene ja tiedä.

Tulevana yönä Kakko sitten tositoimissa, hyvin suurella todennäköisyydellä myös Pajuniemi ja Reunanen.
Laine oli myös luisteluvalmentajan opissa, kuten muutkin Rautalan ryhmässä. Ihmeen tiukassa tämä harhakäsitys, ettei olisi mitään tehnyt luistelunsa eteen. Se ettei tuloksia saada siihen tapaan aikaan mitä toivotaan ei aina kerro siitä, ettei mitään olisi tehty. Usein on kyseessä vain se, ettei ole erityistä lahjakkuutta tietyllä osa-alueella. En ole ainakaan vielä vakuuttunut siitä, että Kakollakaan sitä olisi erityisen paljon luisteluun liittyen. Toki nähtäväksi jää miten kummankin kuviot menevät tällä kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Laine oli myös luisteluvalmentajan opissa, kuten muutkin Rautalan ryhmässä. Ihmeen tiukassa tämä harhakäsitys, ettei olisi mitään tehnyt luistelunsa eteen. Se ettei tuloksia saada siihen tapaan aikaan mitä toivotaan ei aina kerro siitä, ettei mitään olisi tehty. Usein on kyseessä vain se, ettei ole erityistä lahjakkuutta tietyllä osa-alueella. En ole ainakaan vielä vakuuttunut siitä, että lakollakin sitä olisi erityisen paljon luisteluun liittyen. Toki nähtäväksi jää miten kummankin kuviot menevät tällä kaudella.
Ei Laine ole ollut tänä kesänä treenaamassa Kakon ja Rantasen kanssa, vaan ollut Tampereella. Jos oli alkukesästä Rautalan kanssa, silloin ei käydä jäällä.

Siihen Turun NHL-rinkiin kuuluneet pelaajat on listattu toisessa ketjussa, Laine ei siihen kuulunut.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Tämä oli se ongelma, joka mielestäni oli Kakolla, kun pelasi Panarinin kanssa. Ajoi usein sokeasti maalille, ja "unohti" ne omat vahvuudet, jonka vuoksi on kärkivaraus. Alemmissa kentissä Kakko uskalti pelata enemmän omialla vahvuuksialla ja peli oli vapaantuneempaa. Uskon, että ketsuppipullo kyllä aukeaa, kunhan hyökkäyspäässä tulee onnistumisia ja jokaista virheestä ei joudu koirankoppiin.

Se pelirohkeus ja itseluottamus olisi ehdottomasti ensisijainen tavoite kiekolliseen pelaamiseen ensi kaudelle. Viime kaudella Panarinin ja Stromen kanssa pelatessaan hän yritti lähinnä pysyä pois tieltä ja pelkäsi virheitä, kun taas juuri kolmosketjussa nimenomaan Kakko otti vastuuta ketjunsa pelinrakentamisesta. Näkisin kuitenkin Panarin/Kakko -laituriparissa yhä järkyttävän potentiaalin nimenomaan kiekonhallintapelissä.

Toivotaan Gallantilta hieman parempia otteita kuin edeltäjältään pelaajien itseluottamuksen suhteen.
 
Kakko on puhunut pääasiassa hyvää DQ:sta, mutta jossain kesän haastattelussa (olisko ollut tämä Tepsin podcast haastattelu) pystyi kyllä helposti lukemaan rivien välistä että ei ollut ihan tyytyväinen peluutukseen. "Jokainen kyllä sai palautetta virheistä, tähtipelaajille se tarkoitti tiukkaa palautetta ja joillekin sitä että istui sitten penkillä" tjsp.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jyyd

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Ei Laine ole ollut tänä kesänä treenaamassa Kakon ja Rantasen kanssa, vaan ollut Tampereella. Jos oli alkukesästä Rautalan kanssa, silloin ei käydä jäällä.

Siihen Turun NHL-rinkiin kuuluneet pelaajat on listattu toisessa ketjussa, Laine ei siihen kuulunut.
En toki sinänsä puhunutkaan tästä kesästä tai viime kesästäkään. Mutta useana vuonna ehti Lainekin treenata jo heinäkuun aikana saman luisteluvalmentajan (Max Kolu) opastuksella millä muutkin Rautalan ryhmässä. Ja Barkovin kanssa ovat sitten olleet Tampereella Tapparan treeneissä mukana.
 
Viimeksi muokattu:

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Koosteen varassa mennään, mutta jos saa olla vähän innoissaan, niin terävältä näyttää liike. Ilmeisesti Kakolle kaavaillaan myös alivoimavastuuta alkavalle kaudelle, joten lähtökohtaisesti YV+AV+TOP6 näyttää aika mukavalta vastuulta.
 
Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Vauhtia ei vielä ensimmäisissä preseason-matseissa hirveästi ole, mutta siltikin oli silmiinpistävää, kuinka Kaapolla on tullut terävyyttä etenkin ensimmäisiin potkuihin. Liike oli kokonaisuudessaan kevyemmän ja taloudellisemman oloista, luisteluasentokin vaikutti hieman muuttuneen. Kyllähän sitä kauden alkua jo vesi kielellä odottelee...
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin se vaan Kaapo polki keskiviivalta karkuun niin perkeleesti ruutireisi-Subbanilta, ja kiekko komeasti reppuun läpiajon päätteeksi.

Hyvä merkki jos jalkakin on räjähtävästi liikkeessä tähän kauteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös