Kärppien peliesitykset 2012–2013

  • 420 419
  • 1 419

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Tappio on aina tappio ja on sinänsä sama, tuleeko se haluttoman fleguilun jälkeen 6-0 sarjajumbolle vai armottomasta taistelusta huolimatta 4-3 sarjakärjelle. Silti, vielä tässä vaiheessa kautta on hyvä nähdä tuloksen taakse.

Ensinnäkin tämä oli Kärppien ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla sitten lokakuun Saipa-pelin, eli liki kuukauteen. Lisäksi tämä oli ylipäätään vasta kuudes suora tappio tällä kaudella, kun 24 ottelua on pelattuna. Eli näitä tulee. Barcelonallekin.

Itse peli oli melkoista vuoristorataa, mutta en nyt menisi suoraan sanomaan, että parempi voitti tällä kertaa. Jokerit sai maalinsa vastahyökkäyksistä ja osittain tuurillakin, kun taas Kärpillä ei ollut onnea matkassa sitten yhtään. Maalipaikat menivät aikalailla tasan, mutta ensimmäisen erän loppupuolella Kärpillä oli paikat ottaa kuskin paikka. Kärpät hallitsi peliä käytännössä kaksi erää kolmesta, Jokerien selkeää hallintaa oli noin kymmenen minuuttia. Nyt ei vain onnistunut ja Jokerit karkasi saavuttamattomiin. Siitä huolimatta täytyy antaa krediittiä, että niin lohdutonta kuin 4-1 tappioasema vieraskentällä onkin, joukkue sai vielä uskottavan kirin aikaiseksi. Ikävä kyllä se alkoi tuottaa hedelmää liian myöhään.

Ykkösketjua parjattiin ylempänä, mutta omaan silmääni se oli jälleen kerran Kärppien terävin ja vaarallisin ketju. Erityisesti ensimmäisessä erässä Jokinen pelasi varmaan hyökkäävintä peliään tällä kaudella ja sai luotua valtavat määrät maalipaikkoja. Toisessa erässä pelistä lähti ilmeisesti maku, ykkönen piristyi seuraavan kerran vasta aivan lopussa. Tällä välin Turrisin kenttä otti pelinrakentajan roolin.

Nyt ei ollut pakkien päivä. Pokka, Ohtamaa ja Mikkola (edelleenkin, MITÄ VITTUA ILU TEKEE YKKÖS-YV:SSÄ????) munivat oikein urakalla, eikä Demerskään ollut aivan siinä iskussa missä hänet on totuttu näkemään. Ja voi hyvää päivää tuota Mikko Lehtosen pelaamista... Pakiston ainoa selkeä onnistuja oli Mikko Niemelä, joka oli alakerran ainoa varma lenkki.

Mutta kuten sanoin, yksi ottelu ja yksi tappio, tärkeintä on nollata tämä peli ja lähteä samalla sykkeellä seuraavaa voittoa etsimään. Siitä lähdemme liikkeelle, että HPK:n sarjajohto on väliaikainen tilastokummajainen. Pääasiassa Kärppien peli oli kuitenkin edelleen hyvää vieraspelaamista, joka ilman pakiston selkeitä virheitä ja kärkimiesten hiukan terävämmällä viimeistelyllä olisi riittänyt tuomaan voiton. Niitä on nimittäin tullut tällä kaudella huonommillakin otteilla.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Eilinen peli vahvisti entisestään käsitystäni siitä, ettei ykkösen muuttamisessa ollut mitään järkeä. Ei siis yhtikäs mitään. Haataja-Turris-Huml uudelleen kasaan ja kaikki muut sitten sen mukaan.

Ai miksikö? No siksi, etten pidä ollenkaan järkevänä rikkoa SM-liigan tuloksellisinta kentällistä Jokisen kahden viikon periodin takia. Mikäli Haatajan, Humlin ja Turrisin yhteinen sävel nyt kärsii siitä, että Ara pakkopeluuttaa Jussia vain ja ainoastaan ykkösen sentterinä, niin silloin hän ei ole ollenkaan kartalla.

Tämä tuossa viisi sivua aiemmin, Ilves-pelin jälkeen. Vitutti jo silloin ja vituttaa entistä enemmän. Huml, täysin hukassa. Haataja yrittää ja yrittää, mutta tuntuu juuri niin raskaalta kuin näyttää. Ja Jokinen ei liiku kentällä ollenkaan.

Klassinen esimerkki, miten ei kannata lähteä korjaamaan sitä, mikä ei ole rikki. Eli ykköskenttää. Niin hieno ja loistava pelaaja kuin Jussi Jokinen onkin, ei ykkösen rikkomisessa ollut mitään järkeä. Ei varsinkaan kuuden ottelun ja kahden viikon takia.

Tästä virheestä maksellaan nyt. Peli on ollut tauon jälkeen pieniä jaksoja lukuun ottamatta aivan karmean näköistä.
 

eepee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, ex-Kärpät(ei kaikki) ja NHL:n suomalaiset
Illalla pelin jälkeen oli semmoinen tunne, että kaikki mitä joukkue teki, oli täyttä paskaa.
Nyt kuitenkin pahimman vitutuksen laannuttua osaa jo hieman positiivisemmaltakin kantilta eilistä esitystä ajatella.

Otteluhan lähti vieraspeliksi yllättävänkin hyvin käyntiin, ensimmäisen erän ollessa Kärppien lähes täydellistä hallintaa, ei vain saatu paikoista sisään ja Jokerit pääsi kerran rokottamaan.
Toisessa erässä sitten tasoituksen jälkeen pari henkilökohtaista virhettä(Lehtonen, Pokka) ja hups, peli onkin 1-3. Siihen vielä päälle Ruudun onnenkantamoinen ja tuloshan rupesi olemaan varsin synkän näköinen.

Kolmannen erän ensimmäinen kymppi haettiin kavennusta siinä kuitenkaan onnistumatta ja kahden peräkkäisen ylivoiman tyriminen näytti jo katkaisseen selkärangan, kunnes tultiinkin vielä lopussa hieman yllättäenkin takaisin peliin mukaan. Viimeiselle minuutille lähtö olikin jo toivoa täynnä, mutta siinä ei sitten yhtään mitään aikaiseksi saatukaan.

Kaiken kaikkiaan ykkösketju tuntuu hiipuvan peli peliltä, erittäin väsyneen näköistä meininkiä. Haetaan aivan ihmeellisiä syöttöjä ja hukataan aivan liian paljon maalipaikkoja. Jokinenkin on tosiaan kuin varjo edellisestä visiitistään, Huml on vajonnut varjojen maille ihan täysin ja Haatajan maajoukkuekomennuksen tuoma buusti ei kestänyt kuin Ilves-pelin verran, vaikka edellisen pelin komealla maalillaan ratkaisikin.

Onneksi sentään kakkonen on viime aikoina ollut Turrisin johdolla vireessä, mutta yksin pelejä ratkovaksi ketjuksi heistä ei vielä aivan ole.

Kolmonen taas, eipä tainneet eilenkään saada kiekkoa kertaakaan Junttilalle täyteen vauhtiin, joka on tuon ketjun suurin vahvuus yhdessä Komulaisen oivallusten kanssa. Ehdottomasti Kemppaista kolmosen keskelle ja pelatkoon Plihal sitten nolla-nollaa nelosessa 5 minuutin peliajoilla "kuntoon" päästäkseen.

Pakistosta eniten harmaita hiuksia aiheuttaa eilisenkin pelin "ratkaisseet" Lehtonen ja Pokka. Lehtonen on todella vaisu kaikessa tekemisessään ja tekee pääsääntöisesti vääriä ratkaisuja yksi toisensa jälkeen. Pokka taas ei tällä hetkellä tunnu olevan missään hyvä, ylivoimalla täysin hyödytön ja joitain varsin näppäriä oman alueen suorituksia lukuunottamatta ei puolustus suuntaankaan kovinkaan vakuuttava ole ollut.

Maalivahtipeli sentään on kunnossa tällä hetkellä, vaikkakin viime keväinen katastrofi pientä pelkoa persiiseen vieläkin aiheuttaa, luottamus Backlundiin on kuitenkin peli peliltä vankempi, eikä enää tarvitse jokaista vastustajan vetoa pelätä niinkuin alkukaudesta.

Ja uskoahan ei menetetä, ei ole mitään syytä vaipua synkkyyteen, vaan täältä tullaan vielä, Kärpät parantaa varmasti!

Jos joukkuetta vituttaa edes puoliksi yhtä paljon, kuin fania kotisohvalla eilen, saa perjantaina Kalpa semmoista kyytiä, etteivät muista ennen saaneensa!
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämä tuossa viisi sivua aiemmin, Ilves-pelin jälkeen. Vitutti jo silloin ja vituttaa entistä enemmän. Huml, täysin hukassa. Haataja yrittää ja yrittää, mutta tuntuu juuri niin raskaalta kuin näyttää. Ja Jokinen ei liiku kentällä ollenkaan.

Klassinen esimerkki, miten ei kannata lähteä korjaamaan sitä, mikä ei ole rikki. Eli ykköskenttää. Niin hieno ja loistava pelaaja kuin Jussi Jokinen onkin, ei ykkösen rikkomisessa ollut mitään järkeä. Ei varsinkaan kuuden ottelun ja kahden viikon takia.

Itse olen täysin samaa mieltä. Eilisen ykkönen ei ole toiminut missään vaiheessa tauon jälkeen. Ylivoima on ollut luokatonta ja Huml on kadottanut täysin otteensa ja siinä samassa Haatajakin on vajonnut ties minne.

Taitaa olla toivetta vaan, mutta toivoisin, että Ara reagoisi nyt mahdollisimman pian, sillä muuten nyhjätään perjantaina taas yhtä tai kahta maalia Kalpan vieraana ja niillä maalimäärillä pelejä ei voiteta. Lauantaina Pelicans ei ole kyllä mikään mittari, mutta ennen sitä Kalpa on.

Kaksi kenttää samaan muottiin mitä ne oli ennen taukoa, kun niillä otettiin voittoja illasta toiseen ja ne toimivat suhteellisen hyvin. Ainakin paremmin kuin nykyiset. Jussilla lähtö lähenee ja senkin jälkeen on pystyttävä voittamaan.

Huml-Turris-Haataja
Kähkönen-Salomäki-Junttila
Jokinen-Plihal-Komulainen
Suoranta-Kemppainen-Mäkilä

Eli kutakuinkin sitä mitä täällä huudeltiin jo ennen Jussin hyppäämistä remmiin. Voittavaa kokoonpanoahan ei voi vaihtaa, mutta häviävanhän voi. Eikö vain Ara?
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Näkisin pitkälti mentaalisena eilisen pelin ongelmat. HPK-voitto painoi vatsassa. Kärppien pitää nyt palata pelin alkulähteille ja tehdä asioita yksinkertaisemmin. Ylivoimalla tämä tarkoittaa esimerkiksi laukomista.

Ykköskentällä painaa myös fysiikka, peliajat ovat olleet hurjia. Mäkilää voisi rohkeasti kokeilla alivoimalla Haden tilalla ja pakeista jakaa huilivuoroja kokeneimmillekin. Ehkä marraskuun pimeinä iltoina Kemppainen voisi pelata enemmänkin kuin 10min? Hänen fysiikkansa sen kyllä kestäisi.

Eilisestä illasta löytyy muuten kaksi pelaajaa, jotka todistivat jäällä vastustajan kolmea maalia: Julius Junttila ja Erik Karlsson.
 

Hypnotised

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllähän tuo ykköskentän sekoittaminen pelkästään Jokisen muutaman pelin takia tuntui aluksi täysin käsittämättömältä aivopierulta ja kyllä se tuntuu edelleen olevan sitä. Tuli mieleen nähdessäni ykköskentän muutoksista, että kun Jokisen ensimmäinen keikka sai Kärppien pelin loksahtamaan kohdilleen, niin toinen keikka saa sen taas sekoamaan. Ja niinhän siinä on käymässä. Ja mitä tapahtuu, kun Jokinen lähtee pois? Laitetaanko Turris takaisin ykköskenttään vai Plihal tai odotetaanko Viuhkolan kuntoutumista ja muut sentterit sillä aikaa suhailevat vuorotellen ykköskentässä, jos vaikka sattuisikin natsaamaan? Kai tässä Aralla on jokin Master Plan takana, toivottavasti. Sitten tietenkin NHL:n mahdollinen alkaminen tuo omat haasteensa Kärpille. Silloin Kärpille jää jäljelle hitaat sentterit ja ihan ok pakisto.
 

matiasrust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Negatiivisuus on sillä tavalla ihmeellinen voima, että se saa väkeä liikkeelle. Palstallakin on taas parin hiljaisemman päivän jälkeen uutta vipinää kun Kärpät pelinsä hävisi ja minunkin mielestä huonolla pelillä. Toki ei se vastustajakaan kovin kaksinen ollut ja onnen avustamana tämäkin peli olisi ollut vielä voitettavissa.

Sen enempää edes yrittämättä pelikokonaisuutta avata joukkueen yleisilme vaan on yksinkertaisesti huonompi. Se mikä vielä hetki sitten oli lähes erinomaista vaikuttaa juuri nyt pelkästään keskinkertaiselta. Ehkä selkeimmin muutos näkyy ylivoimassa. Kun se parhaimmillaan oli liikkuvaa, luovaa ja erittäin nopeaa missä suorilla syötöillä avattiin paikkoja näyttää se nyt seisovalta ja väkinäiseltä eli helposti torjuttavalta. Varmasti se korreloi suoraan ykkösketjumme laskevaan käyrään.

Yksittäisten pelaajien tämänhetkisestä suoritustasosta jaan mielipiteeni usean ylläkirjoittaneen kanssa.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli kyllä melkoista kuraa Kärppien peli, eikä Jokerien peli sen kummempaa. Haluttomuus loisti suorastaan meistä. Heti alkuun näki, kun ei syötöt menneet kunnolla perille vaan oli tietynlaista huolimattomuutta jatkuvasti, että ei ole terävyys kohdillaan. se kielii sitten asenteesta. Oli kyllä peli, joka sai huonolle tuulelle. Ei tollaista paskaa ja erityisesti kokeneet konkarit saavat katsoa peiliin ja hävetä.
 

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Valmennusjohdolle toivomus: Jokinen laitaan. Mies on laituri, ei siitä mihinkään pääse. Vielä alkusyksystä pystyi pelamaan keskellä liigatasolle oikein kelvollisesti, mutta pelien kovetessa ja eteenkin Turrisin löydettyä pelirytmin Haatajan kanssa hänestä ei ole enää siihen hommaan. Sitä paitsi kaikki tietävät, millä tasolla Jokinen pystyy pelaaamaan laidassa. Turrisin tasoisen sentterin kanssa on lupa odottaa hyytävää jälkeä.

Sitä paitsi, mielestäni valmennusjohto on sen velkaa Raksilan kotiyleisölle, että tämänkertaisen pestin päättyessä saisimme vihdoin nähdä Jokista parhaimmillaan, ei vain tasaamassa sentteriosaston kuormaa. Mies lähtee kuitenkin pian pois, eikä valmistautuminen tuohon ole ollenkaan tyhmä ajatus. Päinvastoin.

Siispä: Jokinen-Turris-Haataja. Tällä lauantaille tai en ala.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Siispä: Jokinen-Turris-Haataja. Tällä lauantaille tai en ala.
Meinaat että tuhotaan sen viimeisenkin tulosta tekevän sentterin peli-ilo ja kolme muuta kentällistä on "ynnämuuta" -osastoa? Jep.

Jokinen ja Haataja ovat nyt maajoukkuetauon jälkeen olleet laiskoja ja ylimielisiä. Eilen he olivat suorastaan oksettavuuteen saakka sitä. Aralta vaaditaan nyt tekoja, jotta näiden kahden ureantäyteiset päät saadaan pois sieltä pilvistä ja jalat lähelle maankamaraa. Koeta siinä toisaalta osaomistajaa alkaa käskemään, käy vielä Tuokkolat..

Jokisen paluu sekoitti pakan totaalisesti. Nyt piti kultapojun mieliksi heittää kahdeksi viikoksi toimivat kentälliset romukoppaan? Lopputulos on nähtävillä.

Huml - Turris - Salomäki
Kähkönen - Kemppainen - Haataja
Junttila - Komulainen - Jokinen
Suoranta/Huovinen - Plihal - Mäkilä

Pakistossa Jäälin papoille lepoa. Ilmeisesti viiksenkasvattaminen on raskasta, kun ei putki kulje?
 

matiasrust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jokinen ja Haataja ovat nyt maajoukkuetauon jälkeen olleet laiskoja ja ylimielisiä. Eilen he olivat suorastaan oksettavuuteen saakka sitä. Aralta vaaditaan nyt tekoja, jotta näiden kahden ureantäyteiset päät saadaan pois sieltä pilvistä ja jalat lähelle maankamaraa. Koeta siinä toisaalta osaomistajaa alkaa käskemään, käy vielä Tuokkolat..

Jokisen paluu sekoitti pakan totaalisesti. Nyt piti kultapojun mieliksi heittää kahdeksi viikoksi toimivat kentälliset romukoppaan? Lopputulos on nähtävillä.


Aika rankka yhteenveto ja tuomio mikä voi toki olla ihan oikeudenmukainenkin, en käy sitä kiistämään.
Mietin vaan, että miten on mahdollista että kaveri joka vielä muutama viikko sitten kehuttiin maasta taivaaseen juuri pelaajana joka pelaa joukkueelleen ja sitoutuu yhteisen hyvään kurvailisi nyt "kusi päässä" erityiskohtelua odottaen. Puhun siis Jokisesta. Itse en olisi Jokisesta sitä sylkykuppia tekemässä ja kuvittelisin tämän tason ammattilaisella ainakin pään kestävän.
 
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Valmennusjohdolle toivomus: Jokinen laitaan. Mies on laituri, ei siitä mihinkään pääse.

Siispä: Jokinen-Turris-Haataja. Tällä lauantaille tai en ala.

Tässä vaiheessa ei enää kannata alkaa mitään ketjuja muuttelemaan ku Jokinen palaa taas kohta Atlantin toiselle puolelle.

Ehdotan, että sit ku Jokinen lähtee, ni meidän ykkösketju olisi muotoa Huml-Komulainen/Plihal-Haataja. Kakkosessa Kähkönen-Turris-Salomäki..
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät vetää kovaa punttia siitä liikkeen hidastuminen, kun ei jalat toimi ei toimi muukaan.

Tämähän selittäisi paljon. Maajoukkuetauollako punttikuuri alkoi? Ei ole joukkueemme peli ollut tauon jälkeen yhtä irtonaista. Kun paikat on jökissä, ei luistun kulje ja peli näyttää tällöin helposti haluttomalta. Esimerkiksi Demers on ollut selkeästi epävarmempi viime peleissä ja vaikuttanut väsyneeltä. Luulin sen johtuvan siitä, ettei hän jaksa pelikuormaa. Ilmeisesti rapsakka punttikuuri on kuitenkin tämän takana. Entisenä yleisurheilumiehenä en tiedä, miten jääkiekossa fysiikkaharjoittelu jaksotetaan kauden aikana. Olisin kuvitellut, että tällainen punttikuuri ajoitetaan lähemmäksi joulua. No, tokihan joukkueemme varmasti tietää mitä tekee ja on keväällä parhaassa tikissä niin fyysisesti, henkisesti kuin pelitavallisestikin.
 

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
On se kyllä, kun yksi peli tauon jälkeen hävitty ja heti joukkue on tämän palstan perusteella suurin piirtein kriisissä.

Perustelen nyt vielä hiukan, miksi haluaisin nähdä Jokisen laidassa. Ensinnäkin mies ei ole sentterinä parhaimmillaan. Hyvä, mutta ei samalla tavalla maailmanluokan pelaaja kuin laidassa. Uskon, että laidassa ne maalihanatkin aukeaisivat aivan eri tavalla ja niitähän häneltä on lupa odottaa. Vai?

Toiseksi nimen omaan Turris on tällä hetkellä sellainen pelaaja, joka pystyy kannattelemaan joukkuetta. Mikä olisi miehelle loogisempi paikka kuin ykkösketjun keskellä? Sitä paitsi, eivätkö kaikki olleet jo valmiiksi sitä mieltä, ettei ykkösketjua olisi alunperinkään pitänyt rikkoa? Nyt on valmistauduttava myös Jokisen jälkeiseen aikaan.

Turris-Haataja on se lenkki, joka dominoi liigaa, Huml on ketjun heikko lenkki. Siksi näen loogisena palauttaa tämän parin ykköseen, Jokisen sen laitaan ja Humlin hakemaan vauhtia kolmosesta. Se herätti hänet viimeksikin.
 
Turris-Haataja on se lenkki, joka dominoi liigaa, Huml on ketjun heikko lenkki. Siksi näen loogisena palauttaa tämän parin ykköseen, Jokisen sen laitaan ja Humlin hakemaan vauhtia kolmosesta. Se herätti hänet viimeksikin.

En ole samaa mieltä. Minusta Haataja-Turris-Huml oli kova kokonaisuus ja painottaen sanaa kokonaisuus. Huml on aivan tarpeeksi jäätävä pelaaja tekemään huikeita peliliikkuja, kun tilaa tulee vähänkään. Turris on pidetty tuon ketjukoostumuksen ollessa kiinni aika hyvin. Sitten Huml onkin tarjoillut takatolpalle haatajalle ja kiitos. Haataja-Jokinen-Huml toimi myös erittäin hyvin. Näissäkin jotenkin yhteistä oli kuitenkin Huml-Haataja yhteistyö, eikä mikään muu. Toivoisin sinun tapaan Jokisen siirtyvän laitaan, mutta pitäisin Haatajan ja Humlin yhdessä. Se laittaisi oman kylän pojan kakkosketjun laitaan, jolloin Salomäki olisi sentterinä ja Kähkönen toisella laidalla. Avot, roolitukset jälleen kohdillaan, pelintekijänä vain laituri.

Minusta Kähkönen-Turris-Salomäki toimii, koska kahden tilaa tekevän pelaajan kanssa on peliälyinen sniper. Turris pääsee käyttämään rannettaan hivenen enemmän. Tämä ei suoraan johdu siitä, että Salomäki-Kähkönen olisi parempia kuin Haataja-Huml vaan siitä, että noiden pelaajien energinen peli jättää joka tapauksessa aukkoja kentälle. Niissä aukoissa Turris on kuitenkin hyvä. Nyt on jo parissa pelissä nähty, millaisia kuteja Turrisilta lähtee, jos tilaa jää.

En tyhmänä lukenut aiempia viestejä eli millainen paniikki on päällä, mutta pysyn alkuperäisessä mielipiteessäni. Ykkönen kuten se oli (Turris siis keskellä voittamassa aloituksia) ja Jokinen tekemässä jonkun muun ketjun tehokkaaksi. Veikkaan, että tämäkin malli antaa kahdelta ketjulta tulosta, jos vain Jokisen poissaolo veropakolaisena ei jätä liian isoa gappiä.

Yksi heikko peli vahvaa Jokeripakkaa vastaan ei aiheuta aineksia paniikkiin. Tulee se heikko peli joskus Ilvestäkin vastaan. Tai Hifkiä. Tai TPSää tai mitä tahansa. Joskus vain ei natsaa. Kärppien voittollinen käyrä on ollut sinänsä hetken aikaa laskeva, että vaikka ollaan voitettu pelejä, niin hallintaa on annettu yhä enemmän vastustajalle. Siitä pitää olla huolissaan, ei yksittäisestä tappiosta. Ehkäpä tämä on vain herätyskello, eikä mitään muuta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
On se kyllä, kun yksi peli tauon jälkeen hävitty ja heti joukkue on tämän palstan perusteella suurin piirtein kriisissä.
Ei tässä kovinkaan moni tappion vuoksi kritisoi, eikä kukaan mistään kriiseistä ole puhunut. Montako ottelua tauon jälkeen Kärpät on mielestäsi pelannut hyvin? Siitähän tässä muut keskustelee, mutta sinä nyt olet eri sivulla ilmeisesti.

Turris-Haataja on se lenkki, joka dominoi liigaa, Huml on ketjun heikko lenkki. Siksi näen loogisena palauttaa tämän parin ykköseen, Jokisen sen laitaan ja Humlin hakemaan vauhtia kolmosesta. Se herätti hänet viimeksikin.
Vai olisiko se sittenkin niin, että Huml oli kuitenkin Huml-Jokinen-Haataja sekä Huml-Turris-Haataja -koostumusten työmyyrä? Miksi Haatajan maalisarake ja Humlin syöttösarake kasvoivat samaa tahtia? Nyt kun Jokinen ja Haataja ovat "punttikuurin vuoksi jumissa" (ja paskat) niin Humlin heivaat huisvittuun katsomatta otteita peleissä? Kyllähän Turris on ollut ihan ok, kuten on Huml myöskin. Nyt tätä ei tehdä liigapörssin tai tekstiteeveen kautta vaan ihan peliotteiden perusteella.

Haataja ja Jokinen ovat olleet heikoimmat nippa nappa ennen Jäälin pappoja. Huml on ollut Jokisen kentälliseen takaisin siirtämisen jälkeen selkeästi se ainoa, joka siinä kentällisessä on tehnyt edes jotain joukkueen eteen.

Kannattaisi muuten katsoa niitä pelejä. Jommalla kummalla niistä kahdesta mitkä ovat teipattuna lärviisi, eikä sillä minkä avulla tuo viestisi sitten intterwebbiin saakka sait aikaiseksi.

"Turris-Haataja on se lenkki, joka dominoi liigaa".. allekirjoituskamaa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Jaha, täälä on yhden tappion jälkeen joillakin paniikkinappula pohjassa. Tuo narri tappio menee minusta huonon valmistautumisen piikkiin eli Ara ei saanut poikia ladattua oikeaan tunnetilaan. Jokerit oli surkea mutta Kärpät onnistui olemaan huonompi. Puntin piikkiin ei voi mitään laittaa, sielä vetää toisetkin joukkueet punttia ihan yhtälailla. En ole edes huolissani Humlin ja Haatajan pienestä taantumisesta, aivan normaalia pitkässä sarjassa nuo huonommat jaksot. Minusta tästä kärppien on hyvä jatkaa kohti runkosarjan voittoa. Voittamisen kulttuuri on tullut takaisin Ouluun, se on tärkeintä.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Yksi peli meni hieman heikommin ja ei se nyt niin vakavaa ole. Pienillä marginaaleilla hävittiin se peli ja sillä hyvä. Onhan toki mukavaa, että täällä syntyy keskustelua ja päteviä argumentteja heitellään suuntaan jos toiseen usein ihan perustelujenkin kanssa. Mutta synkkyyteen ei kannata vaipua yhden jokeri-tappion vuoksi :)

Siihen haluaisin ottaa kantaa, mistä esimerkiksi GT ansiokkaasti ottikin kiinni, eli Jokisen pyhä lehmä-asemaan. Tämän kuuden pelin rupeaman vuoksi ei olisi kannattanut lähteä hajottamaan hyvin pelannutta ykköskenttää. Näin on toki helppo sanoa ainakin jälkikäteen, mutta Jussi olisi pitänyt laittaa kakkoskenttään, joko keskelle tai laitaan.

Ykkönen pelasi huikean hienosti muodossa Huml-Turris-Haataja ja nyt se mentiin hajoittamaan ilman kunnon perusteita. En tiedä Humlin henkisestä kantista sen enempää, mutta mielestäni Jokisen tulo ja siitä seurannut alennus hierarkiassa sekoitti Humlin pelin. Tauon jälkeiset pelit Huml on pelannut heikosti, se on fakta. Tai sitten kyse on Aravirran halusta karsia tunne Humlin pelaamista pois.

Tuloksellisesti ollaan pelattu hyvin tauon jälkeiset matsit, mutta pelillinen taso on ollut heikompaa verrattuna ennen taukoa pelattuihin otteluihin. Onko syynä sitten lisääntynyt treenaaminen, väsymys, muiden joukkueiden parantunut pelaamisen taso, vai kaikkien näiden yhteisvaikutus?

Väsymys on varmasti yksi tekijä ja esimerkiksi Haatajan pelaamisessa näkyy selvästi fyysinen väsymys, mikä ei ole tosin mikään ihme. Haatajahan muutti treenaamistaan kauden alla ja vähensi kovaa punttitreeniä, mikä piti paikat irtonaisina alkukauden aikana. Ehkäpä kropasta alkaa olla paras puhti pois isojen minuuttien, maajoukkuekomennuksen yms. vuoksi ja sen vuoksi Hadenkin meno on hieman hyytynyt tauon jälkeisessä matseissa. Esimerkiksi HPK-pelissä Haataja oli suorastaan heikko lukuunottamatta tietysti sitä maagista JA-maalia. Jokeri-pelissä sama tahti jatkui ja sama vaikutus on nähtävissä muistakin kärppäpelaajista.

Alkukausi on vedetty todella rajulla kuormituksella johtuen loukkaantumissumasta ja Aran kolmen kentän peluutuksesta alkukauden otteluissa. Useimmissahan matseissa neloskenttä on istunut käytännössä kolmannet erät villassa, ykkösen ratkoessa pelit. Tämä toimi vielä siinä vaiheessa, mutta nyt kun kärkiäijät piiputtavat hieman, niin sitten ollaankin oltu hieman vaikeuksissa. Eikä tämä Jokisen mukanaan tuoma ketjurulettikaan ole asiaa helpottanut. En siis missään nimessä ole Jussin paluuta ja tätä verokikkailua vastaan! Ettei vaan tule epäselvyyksiä tämän asian suhteen, mutta en olisi itsekään halunnut, että koko muun joukkueen tekeminen alistetaan Jokisen mukaan. Jussi on uskomaton lisä joukkueelle, se on selvää, mutta ehkäpä olisi ollut viisaampaa peluuttaa Jusaa eri tavalla ja eri ketjussa.

Ykkösketjun mukana ollaan eletty ja kuoltu tämän kauden aikana ja nyt Ara meni vaihtamaan sen, mikä ei ollut rikki eli toimivan ykköskentän. Onhan paine Jokisen peluuttamiseen ykköskentässä varmasti valtaisa ja ymmärrän senkin, että alkukauden hyvin mennyt jakso ehkä pakotti Aran laittamaan Jokisen Turrisin paikalle, vaikka Turris oli juuri saanut juonesta kiinni Humlin ja Haatajan kanssa. Onneksi Turris on löytänyt huippuvireen myös Kähkösen ja Salomäen kanssa, mutta nyt ykkösketju on hieman ulapalla jostain syystä, ja jos meinataan pelata jatkossa voitosta, niin ykköskentän on oltava jälleen joukkueen syömähammas.

Kärpät on edelleen sarjataulukossa kolmantena hyvissä iskuasetelmissa eikä tässä sen suurempaa hätää ole. Edessä on kohta kuitenkin se tilanne, että Jussi lähtee jälleen pois ja sitten onkin miettimisen paikka, että meneekö Ara jälleen rikkomaan yhden toimivan koostumuksen (Kähkönen-Turris-Salomäki). Kuka laitetaan ykkösen keskellä Haatajan ja Humlin mukaan? Turris? Plihal? Komulainen? Isoja asioita ja päätöksiä, sillä joukkueen kemia on vaikea saada kuosiin, mutta se on helppo mennä rikkomaan.

Melkein toivoisin Jokisen lähdön jälkeen Humlin ja Haatajan keskelle laitetaan joku muu, kuin Turris. Turris on pelannut viimeiset matsit loistavasti Kähkösen ja Salomäen kanssa. Noh, katsellaan nyt, että mitä Aravirta päättää.

Menipäs tämä nyt sittenkin melkoiseksi negailuksi itsellänikin... höh... No, Kärpät on pelannut hienoa alkukautta ja sama tahti tulee varmasti jatkumaankin, vaikka tässä nyt hieman kysymysmerkkejäkin on ilmassa. Pelitapa toimii, maalivahdit ovat loistavia, pelaajamateriaali on leveä ja valmennus motivoitunut. Yleisö ja löytänyt jälleen tiensä Raksilaan ja kannatusta on koti- ja vierasmatseissa kiitettävästi. Kärpät on löytänyt kadoksissa olleen voittamisen kulttuurin ja siitä pitää nyt pitää kiinni. Joukkueella on kaikki mahdollisuudet pelata mestaruudesta tulevana keväänä ja siihen uskotaan täydellisesti! Pimein ja raskain aika kaudesta pitää nyt selvitä ilman isompia romahduksia, niin keväällä koittavat jälleen hienot ajat, näin uskon.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voiskohan tuota Aravirtaa joku toimittaja haastaa ihan tosissaan ja kysyä suoraan että mitä hemmettiä se ajatteli kun rikkoi toimivan ykkösen ja tunki Jokisen väkisin siihen kun varsin hyvin oli tiedossa että Jokinen pelaa vain kuusi matsia? Ottakaapa Hepolat ja muut koppia jos luette näitä palstoja. Painostatte vielä siten ettette hyväksy mitään liirum laarum vastausta joka sieltä varmasti ensiksi tulee.
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä vaiheessa ei enää kannata alkaa mitään ketjuja muuttelemaan ku Jokinen palaa taas kohta Atlantin toiselle puolelle.

Ehdotan, että sit ku Jokinen lähtee, ni meidän ykkösketju olisi muotoa Huml-Komulainen/Plihal-Haataja. Kakkosessa Kähkönen-Turris-Salomäki..

Jos kakkonen pelaa viikon loput pelit yhtä tehokkaasti kuin nyt muutaman pelin niin kylmästi kokeilisin Plihalia pelin tai pari ykkösessä. Ehkä varjoista parrasvaloihin on tällä hetkellä juuri sitä mitä Plihal tarvitsee. Joo, toiveajattelua. Mutta kokeilemisen arvoinen juttu.

Ihmetyttää kyllä tuo ykkösketjun hyytyminen, se on paperilla niin kova että joka pelissä pitäisi tulla ainakin yksi maali. Etenkin jos tarjotaan 5vs3 ylivoimaa. Kyllähän ne paikkoja luo mutta viimeistely ei ole ollut ihan terävimmällä tasolla. Kirsikkana kakun päällä Jokisen avopaikka HPKta vastaan.

Nyt kun tuo Jokerit-matsi tuotti tappion niin Kalpa pitää kyetä voittamaan. En lähtisi tässä vaiheessa tekemään suurempia muutoksia. Jokerit päästettiin maalin eteen rauhassa temmeltämään ja sieltä iskivät kovalla rosentilla. Jotenkin ihmeellisesti koko kauden hyvin toiminut viisikkopuolustus hajosi yksilövirheiden kautta. Ei löytynyt sitä paikkaajaa vaan yhtäkkiä maalilla olikin valtavasti tilaa. Uskon että toimi hyvänä herätyksenä.

Tsemppiä Kärpät!
 

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Vai olisiko se sittenkin niin, että Huml oli kuitenkin Huml-Jokinen-Haataja sekä Huml-Turris-Haataja -koostumusten työmyyrä? Miksi Haatajan maalisarake ja Humlin syöttösarake kasvoivat samaa tahtia? Nyt kun Jokinen ja Haataja ovat "punttikuurin vuoksi jumissa" (ja paskat) niin Humlin heivaat huisvittuun katsomatta otteita peleissä? Kyllähän Turris on ollut ihan ok, kuten on Huml myöskin. Nyt tätä ei tehdä liigapörssin tai tekstiteeveen kautta vaan ihan peliotteiden perusteella.

Ja sinusta Huml on ollut jotenkin hyvä? Omaan silmääni miehen pelaaminen on väsynyttä, päämäärätöntä ja mielikuvituksetonta. Kaiken kruunasi Jokeri-pelin kahden miehen ylivoima, jonka aikana Iivana ei saanut toimitettua kiekkoa yhtään mihinkään, vaikka oli tilanteessa pelinrakentaja.

Turris-Haataja -tutkapari on ollut kasassa HIFK-peleistä asti. Menikö silloin huonosti, vaikka Huml oli pelikiellossa ja pelasi sen jälkeen yhden ottelun kolmosessa? Ei. Päinvastoin, kolmoskomennuksensa aikana Huml sai näytönhalua pelikiellon jälkeen ja tehot oikeuttivat paluun ykkösen laitaan. Tämän haluan nähdä uudestaan.

Haataja ja Jokinen ovat olleet heikoimmat nippa nappa ennen Jäälin pappoja. Huml on ollut Jokisen kentälliseen takaisin siirtämisen jälkeen selkeästi se ainoa, joka siinä kentällisessä on tehnyt edes jotain joukkueen eteen.

Melko rajua sanoa "selkeästi", kun tälläkin foorumilla vallitsee Humlin heikentyneistä otteista jonkin sortin yksimielisyys. Katsoitko muuten ollenkaan Jokeri-ottelun avauserää? Sekö todella vastaa käsitystäsi heikosta pelistä?

Kannattaisi muuten katsoa niitä pelejä. Jommalla kummalla niistä kahdesta mitkä ovat teipattuna lärviisi, eikä sillä minkä avulla tuo viestisi sitten intterwebbiin saakka sait aikaiseksi.

Ehkä me näemme asiat eri tavalla? Tarpeettoman loukkaavan sävyn painan tällä kertaa villasella.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Omaan silmääni miehen pelaaminen on väsynyttä, päämäärätöntä ja mielikuvituksetonta.

Näihin silmiin Humlin pelaaminen on pari viikkoa näyttänyt siltä, että jalat eivät käy lainkaan. Tiedä sitten, onko syynä vitutus vai punttikuuri, mutta itse ajattelin ensimmäisenä, että jonkunasteinen loukkaantuminen sitä vaivaa.
 

Kramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voiskohan tuota Aravirtaa joku toimittaja haastaa ihan tosissaan ja kysyä suoraan että mitä hemmettiä se ajatteli kun rikkoi toimivan ykkösen ja tunki Jokisen väkisin siihen kun varsin hyvin oli tiedossa että Jokinen pelaa vain kuusi matsia?

Kokenut valmentaja on kuin karkkikaupassa NHL-vahvistuksen astuessa tupaan. Mies pelaa kärppien rosteria kuin lätkämanageria finnit naamassa. Jospa Ara on nyt oppinut läksynsä ja palaa menestyskentällisiin.
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
KFC:n sivuilla linkki facebook sivustolle, jossa Ara tuoreeltaan kommentoi eilistä ja tulevaa. Ketjuja ei huomenna yhden tappion jälkeen vaihdeta ja peräänkuulutti joukoiltaan perusasioihin palaamista. Ei voida katseella puolustaa vaan tiukasti äijät kiinni. Backlund huomenna maalissa ja Karhunen lauantaina. Kärpille pitkästä aikaa lauantaina tilanne, että joutuu väsyneenä kohtaamaan levänneen vastustajan. Aikaisemminhan nämä olleet toisinpäin, haastetta kerrakseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös