Kärppien maalivahtitilanne

  • 605 751
  • 2 002
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilman muuta Rynnäs maaliin lauantaina. Eikä siitä tarvitse vetää mitään johtopäätöksiä epäluottamuksesta Karhusta kohtaan. Rynnäs osoitti eilen loppupelin aikana olevansa kunnossa ja valmis näihin peleihin. Nyt hävityn matsin jälkeen on se sauma antaa Rynkylle mahdollisuus. Jos homma ei lauantaina toimi ja Kärpät häviää, sarja on vasta 2-1 ja on vielä hyvin aikaa laittaa Karhunen takaisin luukulle. Toisaalta Rynnäs voi onnistuessaan olla se viimeinen niitti Tapparan kaatoon.
 

Tuamas

Jäsen
Rynnäs on voittajatyyppi joka vihaa häviämistä, omalla tasolla pelatessaan liigan selkeä ykkösveskari. Karhusen suonenveto todennäköisesti päättyi eiliseen otteluun.

Näkisin että Rynnäksellä jatkamalla Kärpät on mestari ja Karhusen kanssa homma menee tiukaksi.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tämä on oikeastaan mennyt sillä tavalla, jolla aiemmin kirjoitinkin. Jo HPK-sarjasta lähtien asiasta on jauhettu maailman tappiin asti. Selvää oli koko ajan, että Karhunen jatkaa tasan niin kauan kuin hän voittaa ja pelaa helvetin hyvin. Ja ansaitusti näin.

Eilen ei tapahtunut kumpaakaan. En heitä yhtään kiveä Karhusta kohti, mutta hän pelasi huonoimman pelinsä ties sitten kuinka pitkään aikaan. Maaleista kolmas olisi pitänyt ottaa, mutta Metsolan olisi pitänyt ottaa kaksi Kärppien kolmesta. Vaikka lopputulos oli Tapparan voitto, eilisen ottelun huonoin maalivahti oli Tapparan maalilla.

Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, että Rynnäksellä jatketaan. Tämä ei ole epäluottamuslause Karhuselle, hän on piru vie kaiken ansainnut. Syy on kuitenkin se, että Tapparalla on 4-5 sellaista laukaisijaa, joille on kerrottu missä se tila Karhusella on ja he osaavat kiekon toimittaa tarkalleen kerrottuun osoitteeseen.

Kärpät ei ole joutunut kohtaamaan näissä pudotuspeleissä vielä yhtään kunnollista maalintekijää, mutta nyt niitä on useampi. Siksi Rynnäksen enemmän ylänurkkia peittävä hahmo täytyy olla se ratkaisu, jolla huomenna jatketaan.
 

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Pyydän anteeksi huutelua vieraisiin pöytiin, mutta maalivahtipelistä sentään jotain ymmärtävänä pidän täysin järjettömänä ajatusta, että aloittava maalivahti vaihdettaisiin eilisen perusteella.

Jos Kärpät aikoo tässä finaalisarjassa vielä jotain saavuttaa, niin ilman muuta Karhusen pitää jatkaa.

Vieraassa pöydässä minäkin, mutten edes pahoittele sitä. Tuskinpa tätä on rajattu vain kärppäfaneille kun keskustelun aiheena on Kärppien maalivahdit.

Nyt on pakko pyytää perusteita, olen nimittäin täysin eri mieltä. Jos tilanne olisi esim. se kuin Kärpillä oli marraskuussa (eli hemmetin hyvin pelaava ykkönen ja semikysymysmerkkikakkonen), ei pelaava maalivahti vaihtuisi. Tässä kuitenkin vaihtoaitiossa aloitti runkosarjan paras veskari, joka antoi erittäin vahvan työnäytteen melkein 2kk tauosta huolimatta. Lisäksi Tappara hyödynsi Karhusen heikkouksia jokaisessa maalissa, Rynnäkselle ei samoihin paikkoihin vedot mene vaan heikkoudet ovat enemmänkin muualla.

Luulen toki jotain itsekin ymmärtäväni maalivahtipelistä.

Tapparan maalivahti on lyhyempi kuin Karhunen. Jos se on niin helppoa, että laukoo vaan ylös ja sinne menee lyhyelle maalivahdille, niin voittaminenhan on helppoa.

Metsolan tekniikka on aivan erilainen kuin Karhusella. Siksi aivan erilaiset heikkoudet. En niin tarkkaan ole Karhusen pelejä katsonut, mutta lyhyen kokemuksen perusteella esimerkiksi vastaantulossa on järkyttävä ero. Metsolahan on melkein lähempänä siniviivaa kuin maalia, Karhunen taas vaikutti minun silmääni pelaavan rauhallisemmin ja enemmän reflekseillä kuin peittävyydellä.

Olen siis nähnyt Karhusen pelejä eilisen.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Saapa nähä mitä Late ja Hilli keksii. Pitkästä aikaa kun näki Rynnästä tositoimissa, niin voi todeta, että vielä se pelata osaa. Uskon että nyt on kyseessä tavallaan win-win tilanne. Ei kai tuossa oikeasti huonoa vaihtoehtoa olekaan. Kumpi vaan sinne häkkiin lyödäänkin, niin voittoon on täydet mahdollisuudet.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Vieraassa pöydässä minäkin, mutten edes pahoittele sitä. Tuskinpa tätä on rajattu vain kärppäfaneille kun keskustelun aiheena on Kärppien maalivahdit.
Tervetuloa vaan! Mukavaa kun täällä agendamiesten määrä lantraantuu, kun tulee kaltaisiasi objektiivikkoja. Itsehän olen kallistunut sille kannalle, että nyt mennään Rynnäksellä, koska en ole agendamies. Sitä myöten MVP-palkinnon saa ensi viikolla Mika Pyörälä, ellei Lasse sitten keksi jotakin erikoista ja hänet nähtäisiin joukkueen niin suurena henkisena johtajana, ettei lestojen seuroissakaan ole moista johtajuutta nähty.
Karhunen taas vaikutti minun silmääni pelaavan rauhallisemmin ja enemmän reflekseillä kuin peittävyydellä.
Häntä ovat kriitikot sanoneet ylipelaavaksi. Mukava kuulla myös tällainen analyysi. Ennenhän hän oli rauhattomampi. Varsinkin silloin, kun pelasi noin yhden pelin kuukaudessa. Rynnäs hieman suomi itseään eilisestä voittomaalista. Liekö sekin maali sitten meni kuitenkin pelaamattomuuden piikkiin, kun sanoi, että: "Itse vähän liukui siitä ohi, olisi pitänyt pysähtyä ja ottaa vaan räpylään".

PS. Allekirjoituksesi on huisa!
 

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Tervetuloa vaan! Mukavaa kun täällä agendamiesten määrä lantraantuu, kun tulee kaltaisiasi objektiivikkoja. Itsehän olen kallistunut sille kannalle, että nyt mennään Rynnäksellä, koska en ole agendamies. Sitä myöten MVP-palkinnon saa ensi viikolla Mika Pyörälä, ellei Lasse sitten keksi jotakin erikoista ja hänet nähtäisiin joukkueen niin suurena henkisena johtajana, ettei lestojen seuroissakaan ole moista johtajuutta nähty.

Myönnettäköön, että oma joukkuehan jatkaa vielä kauttaan, joten täytyy olla aivan eri mieltä tuosta MVP-palkinnon saajasta ja jopa saajan joukkueesta ;)

Häntä ovat kriitikot sanoneet ylipelaavaksi. Mukava kuulla myös tällainen analyysi. Ennenhän hän oli rauhattomampi. Varsinkin silloin, kun pelasi noin yhden pelin kuukaudessa. Rynnäs hieman suomi itseään eilisestä voittomaalista. Liekö sekin maali sitten meni kuitenkin pelaamattomuuden piikkiin, kun sanoi, että: "Itse vähän liukui siitä ohi, olisi pitänyt pysähtyä ja ottaa vaan räpylään".

Rynnäshän on "aina" ollut tuollainen. Suoritukset kun eivät viimeisellä kaudella Ässissä tyydyttäneet, reenasi itsensä aika pahaan ylikuntoon ja kausi päättyi. Tuohan on kaverista tehnytkin noin tasokkaan maalivahdin, ei ollut mikään superlahjakkuus tai muutenkaan, vaan aivan älyttömän kovalla työllä on tuolla. 2007 sai muistaakseni monoa Ässistä ja aloitti kauden jossain kakkosdivarissa, intilläkin saattoi olla vaikutusta. Sitten asenne muuttui ja tulokset ovat nähtävillä.

Katselin Karhusen osalta SaiPa-sarjan pelikoosteet 3 ja 4 Ruudusta, eikä kyllä minun silmääni iskenyt ylipelaamista. Toki jos Rynnäs pelaisi samalla tavalla, sitä kutsuisin ylipelaamiseksi. Karhusen peliä analysoitaessa on pakko huomioida että kaveri on suoranainen kääpiö (sentin allekirjoittanutta pidempi) ja tietyllä agressiivisuudella on pakko korvata ne puuttuvat sentit. Hyvä verrokki on mielestäni Metsola, joka pelaa paljon agressiivisemmin ja ainakin minun silmääni siinä on jopa ylipelaamista sen verran, että allekirjoittaneen pumppu on kovilla pelejä katsoessa.

PS. Allekirjoituksesi on huisa!

Kiitos :) En usko parempaan törmääväni :P
 

Krutov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
On tämä kyllä huiman loistava tilanne. Ilman Karhusen loistavia otteita Kärpät olisi jo tippunut pudotuspeleistä. Siis kausi ohi. Karhunen on ollut pudotuspelien paras maalivahti. Se on fakta, eikä mielipide.

Faktaa? Perustelut puuttuu. Kuulostaa fanipoitsun selittelyltä. Tottahan Karhusen kevään otteet olisi mukavampi muistaa näin kuin siitä eilisestä sulamisesta. Mutta ei voi mitään - eilinen ei helposti unohdu.

Rynnäs oli valmiina aikaisemminkin, siis puki kaikkiin peleihin. Ilmeisesti tiedät ettei olisi voinut pelata? Miksi edes vaivutui paikalle jos ei pelaamaan pystyisi? Hä? :-)

Ja jos Rynnäs ei olisi päässyt paikalle niin onhan meillä junioreita. Vahva väite sekin että olisi pudottu mikäli jokin näistä nuorista olisi laitettu kovaan paikkaan. Itseasiassa olisi ollut kiva nähdä nuorten esiinmarssia joissain näistä aikaisemmista peleistä - ei toki enää tässä vaiheessa.

Ohessa Tuamaksen viesti vielä kerran, timanttista asiaa:

Rynnäs on voittajatyyppi joka vihaa häviämistä, omalla tasolla pelatessaan liigan selkeä ykkösveskari. Karhusen suonenveto todennäköisesti päättyi eiliseen otteluun.

Näkisin että Rynnäksellä jatkamalla Kärpät on mestari ja Karhusen kanssa homma menee tiukaksi.
 

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Kärpillä oli pleijareiden lähtiessä kaksi loistavaa maalivahtia, joilla kummallakin pystyi voittamaan otteluita. Karhunen torjui Kärpät finaaleihin kevään kuumimpana maalivahtina. Eilinen ei ollut Karhuselta vain yksi huono peli, vaan loistavan putken loppu. Jääkiekko on myös psykologinen peli ja jumalmoodia on pirun vaikea saada takaisin, kun se kerran katkeaa.

Oleellisempaa on kuitenkin se, että Karhusen pelatessa Kärpät hävisi 3-0 - Rynnäksen saapuessa maalille peli kääntyi ja kolmas erä voitettiin 3-1. Siksi Rynnäs maaliin huomenna.

Nyt on ensimmäistä kertaa tänä keväänä tilanne, jossa Rynnäksen vaihtamisella on jotain voitettavaa. Ei Kärpät Karhuseenkaan kaatuisi, mutta juuri nyt Rynnäs on se taikaliemi, mitä pohjoinen pikku kylämme tarvitsee hullujen manselaisten kaatoon.
 

Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Sen verran heittää soppaan kommenttia,että esa tikkasta torstailta lainaten,aivan sama kumman kärpät heittää maaliin,heillä on liigan kaksi parasta veskaria.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Sen verran heittää soppaan kommenttia,että esa tikkasta torstailta lainaten,aivan sama kumman kärpät heittää maaliin,heillä on liigan kaksi parasta veskaria.

Suora lainaus taisi olla "kaksi Suomen parasta" :)

Uskoisin, että Rynnäs pelaa huomenna. Varmistus saadaan varmaankin aamusella joltain toimittajankaltaiselta.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Veikkaan, että tässä käy just niin, että eilen kun Karhunen vaihdettiin Rynnäkseen ja samalla nähtiin Jussin taso, Rynnäs jatkanee maalissa ja se asia ratkaisee Kärpille mestaruuden. Kyseessä kuitenkin tämän kauden paras molari ja sen näemme vielä myös finaaleissa.
 

Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Suora lainaus taisi olla "kaksi Suomen parasta" :)

Uskoisin, että Rynnäs pelaa huomenna. Varmistus saadaan varmaankin aamusella joltain toimittajankaltaiselta.
Joo niin olikin,korjasi sen liigan sitten vähän jälkijunassa. Yhtä kaikki,ei me molariin kaaduta, kumpi sitten pelaakin:)
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Maaleista kolmas olisi pitänyt ottaa, mutta Metsolan olisi pitänyt ottaa kaksi Kärppien kolmesta. Vaikka lopputulos oli Tapparan voitto, eilisen ottelun huonoin maalivahti oli Tapparan maalilla.

Jere Myllyniemen twiitti eiliseltä

Mutta onneksi tiedätte paremmin.

Eihän tuota olisi ottanut kiinni kuin armottomalla tuurilla. Aivan helvetin vaikea tilanne kaikin puolin. Tässä aivan väkisin halutaan saada Karhusen eilinen pelaaminen näyttämään huonommalta, kuin se todellisuudessa oli. Tämä sen vuoksi, että Rynnäs halutaan tolppien väliin. Luotan itsekin Rynnäkseen, mikäli maaliin astelee, mutta ihmetyttää todella paljon tuo epäluottamus Karhuseen. En näe mitään syytä, miksei Karhusella voitaisi jatkaa.

Kuten jo toiseen ketjuun kirjoitin, kumpi vaan maalille käy mulle. Uskon, että molemmat voittavat kuitenkin Metsolan, joka toki myös pelasi eilen hyvän pelin. Metsolalle vaan on ihan oikeasti mennyt niitä helppoja, kuten eilenkin meni yksi.
 

And77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Häviäminen tuntuu niin pahalta, että sitä yritetään lievittää keksimällä sille yksittäinen syyllinen. Maalivahti on helpoin kivittää. Kyllä muutamien nimimerkkien analyyseistä on saanut hyvät naurut aamulle.

Minulle ei ole mitään väliä kumpi pelaa tänään, molemmat ansaitsevat peliaikaa yhtälailla. Pieni totuuden siemen kyllä sillä,että Palola ja kumppanit ovat hoksanneet mihin Karhuselle pitää ampua... mutta arvatkaapa onko Karhunen hoksannut mihin Palola ja kumppanit ampuvat jatkossakin?
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Karhusta on turha mustata, ehkä yksi oli otettavissa ja olihan siellä myös maalivahdin häirintääkin, josta ei pilli huulille noussut. Jormakka kumppaneineen oli kuulemma harkoissa harjoitellut just sellaisia laukaisuja, jotka ovat Karhulle vaikeita pienenä mokkena. Karhulle kuuluu iso kiitos, että olemme täällä asti!

Rynnäs otettiin ja mielestäni nyt ei pidä viuhtoa tuuliviiren lailla, vaan Jussilla mennään sitten tänäänkin pelin loppuun asti ja sitten mietitään Karhua, JOS Rynnäs ei onnistunut.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Kärpillä on fantastinen maalivahtitilanne. Rynnäs tulee nälkäisenä avaukseen, kun taas Karhunen haukkoo hieman happea huikean hienon jakson jälkeen. Rynnäs on odottanut vuoroaan Karhusen takana, joka on pelannut niin hyvin, ettei valmennus ole yksinkertaisesti voinut laittaa Jussia maalille. Ennen edellisen pelin 0-3 tilannetta. Molemmat veskarit tietävät pelin hengen, peliesitykset määrittävät peliajan ja näinhän sen pitääkin mennä. Jussi saa nyt saumansa, into on varmasti huippuluokkaa ja Karhunen on valmiina, jos jotain tapahtuu. Oli maalilla kumpi tahansa, niin Kärpät voi pelata luottavaisesti tietäen, että maalin suulla on huippukuntoinen maalivahti.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Nyt on pakko pyytää perusteita, olen nimittäin täysin eri mieltä.

Vaihtamalla startteria tässä vaiheessa valmennusjohto antaisi joukkueelle signaalin, että on epävarma maalivahtipelin suhteen eikä luota enää Karhuseen. Sellaiseen ei mielestäni ole mitään syytä, koska maalivahtipeliin Kärpät ei ole kaatunut.

Rynnäs on ollut niin kauan pelaamatta, että hänen vaihtamisensa aloittavaksi on valtava riski, jota Kärppien ei yksinkertaisesti kannata ottaa, ainakaan vielä nyt. Tilanne on toki toinen, jos Karhunen epäonnistuu tänään.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Rynnäs on tänään aloittava maalivahti. Hyvä näin.

Juurikin näin. Nähtiinhän se toissapäivänä kuinka Karhunen on skoutattu. Toki se sitä oli myös HPK:ta ja SaiPaa vastaan mutta näillä ei ollut eväitä käyttää sitä hyväksi. Rynnäs jo pelkällä läsnäolollaan vaikeuttaa Tapparan pelaamista, enää siellä yläkulmissa ei olekaan tilaa!
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuota en tiennytkään, no nyt tiedän.

Se tarkoittaa sitä, että Kärpillä on enää yksi maalivahti. Rynnäksen on paras onnistua, vaihto takaisin Karhuseen olisi henkinen katastrofi joukkueelle.
No höpö höpö. Ei tuo mikään epäluottamuslause Karhusta kohtaan ole että Rynkky aloittaa tänään. Nyt oli vain hävityn pelin jälkeen hyvä sauma laittaa Rynnäs maalille. Sarja on vasta 1-1 tilanteessa joten mitään ei ratkea suuntaan tai toiseen vielä tänään vaikka peli päättyisi miten. Rynnäs määrittää tänään sen kuka pelaa loput pelit. Jos onnistuu, saa jatkaa. Jos epäonnistuu, Karhunen palaa seuraavaan peliin maalille. Ei tuosta sen kummempia kriisejä kannata alkaa järjestämään.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Maalivahdit ovat sikäli outoa porukkaa, että tuonkaltainen suunnittelematon sekoilu vaikuttaa hyvinkin paljon otteisiin kaukalossa. Tätä on nähty vuosi toisensa jälkeen maajoukkueessa.

Joku viisas on joskus sanonut, että maalivahtipelistä 25% on fyysisiä ominaisuuksia, 25% teknistä osaamista ja 50% korvien välissä. Finaalit ratkaistaan siellä korvienväliosastolla.
 

JJ#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Rynnäs on ollut niin kauan pelaamatta, että hänen vaihtamisensa aloittavaksi on valtava riski, jota Kärppien ei yksinkertaisesti kannata ottaa, ainakaan vielä nyt. Tilanne on toki toinen, jos Karhunen epäonnistuu tänään.

Voe elämän kevät sä oot jäbä retkellä... Satuitko näkeen Rynnäksen peliä torstaina? Näkyikö pelaamattomuus? Kerrotko mulle, miks aloittavana maalivahtina kotikaukalossa olo on vaikeempaa, ku kylmiltään kesken matsin 2. finaalissa maalille meno vieraskaukalossa?

Sanoisin et torstainen kesken pelin maalille tulo oli lähtökohtasesti henkisesti ja fyysisesti kovempi paikka ku tänään aloittavana maalivahtina olo. Tää on tietenki vaan teoriaa, käytännössähän Rynnäs voi olla tänään sit aivan sysipaska, mutta sen näkee vasta illalla.

10 pistettä ja puolen Suomen papukaijamerkki Marjamäki & Hilli & co:lle, että laittavat Rynnäksen maaliin. Siitä on helvetin jees lähtä kohti lauantai-illan huumaa!
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Voe elämän kevät sä oot jäbä retkellä... Satuitko näkeen Rynnäksen peliä torstaina?

Maalivahdille ei ole juuri helpompaa paikkaa pelata, kuin tulla kesken pelin sisään. Jos tulee voitto, niin olet sankari. Jos tulee tappio, niin kukaan ei syytä sinua siitä, koska "kaikki ymmärtävät, kuinka kovaan paikkaan jouduit".

On kokonaan toinen asia olla aloittava maalivahti tilanteessa, jossa Rynnäs nyt on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös