Toki, jos pelaisi aina sillä tasolla mihin parhaimillaan pystyy, niin pelalisikin jossain muualla. Joka tapauksessa ansaitsisi kyllä nykyistä enemmän startteja tällä hetkellä. Tuntuu että Karhunen arvotetaan liian korkealle vanhojen näyttöjen myötä.Parhaimmillaan helvetin hyvä. Sitten taas tulee niitä pelejä, että ei rantapalloa kiinni ja flow ihan kadoksissa.
No ei kyllä todellisia paikkoja ole ollut. Lähinnä tarkoitan sitä kun omissa on vuotanut sairaan paljon viime aikoina sitä ei ole nyt nähty. Ei ole samanlaisia virheitä tehty.Onhan noita paikkoja ollut Kerholla. Xg on myös parempi
Kerhokin vaivautui paikalle.Minne se ekaerän alun energia on kadonnut?
Just noteerasin saman, ihan sama mitä tapahtuu kerhofanien reaktio on vitullinen ulina. Ihan hirveää kuunneltavaa :DTämä Hämeenlinnan yleisö on kyllä jokseenkin raskas - kaikki ääni on huutoa tai vihellystä tuomareille tai vierasjoukkueelle, ei mitään omille.
Alleviivaa, kuinka hieno kannattajanurkkaus Oulussa on.
Vielä perään että en ole tyytyväinen lähellekään vielä. Vaan hieman on lapselliset virheet hävinnyt.No ei kyllä todellisia paikkoja ole ollut. Lähinnä tarkoitan sitä kun omissa on vuotanut sairaan paljon viime aikoina sitä ei ole nyt nähty. Ei ole samanlaisia virheitä tehty.
Kaksi läpiajoa, toinen rankkari. On ne selviä paikkoja.No ei kyllä todellisia paikkoja ole ollut. Lähinnä tarkoitan sitä kun omissa on vuotanut sairaan paljon viime aikoina sitä ei ole nyt nähty. Ei ole samanlaisia virheitä tehty.
Nopiaa ja semmosta vai pelitavatonta ja semmosta?Olipa nopia erä.
Näistä en eri mieltä, mennyt kuitenkin liikaa Mertsin kelkkaan toivomaan Kerhon kavennusta mikä tuntuu naurettavalta siinä mielessä, että Kärpät on kaukalossa olevista jengeistä selvästi parempi.AIka monta oikeaa asiaa nostanut kärpistä:
Alkukauden avauspeli ollut surkeaa
Melnick ei täytä vahvistuksen merkkejä
Kärpät ei ole ansainnut ylivoimaa alkukaudella, kun ei mennä kunnon asenteella
Björk on kova vahvistus
20min meni että hujahti semmosta.Nopiaa ja semmosta vai pelitavatonta ja semmosta?
Hpk on luonut enemmän vaarallisempia paikkoja kuin Kärpät.Vielä perään että en ole tyytyväinen lähellekään vielä. Vaan hieman on lapselliset virheet hävinnyt.
Joo no vertaa aiempiin peleihin paljon on tullut paikkoja.Kaksi läpiajoa, toinen rankkari. On ne selviä paikkoja.
Just noteerasin saman, ihan sama mitä tapahtuu kerhofanien reaktio on vitullinen ulina. Ihan hirveää kuunneltavaa :D
Ei tässä mistään semmoisesta ole kyse. Jokainen varmaa muistaa mitä tälle kauteen on nähty. Varsinki omassa päässä. On siihen saatu hieman jämäkkyyttä nyt.Hpk on luonut enemmän vaarallisempia paikkoja kuin Kärpät.
Aika paljon tämän hetkinen tulos taululla sokaisee monia
No en mä tiiä. Se rankkari oli ja Kiiskisellä vielä pari paikkaa päälle. Siinäpä se. Olihan siinä Kärpilläkin Reijon huippupaikkaa, väärin perustein hylätty maali jne.Hpk on luonut enemmän vaarallisempia paikkoja kuin Kärpät.
Aika paljon tämän hetkinen tulos taululla sokaisee monia