Näen asian niin että suurta downia osan kanssa ei ollenkaa tulisi työnteon puolesta, olisi sitten kuka vain kuvaamistani nelosessa. En tekstistäsi huomannut mitään perusteluja siihen, miten näiden työnteon vähyys näkyisi. Muita pelillisiä perusteluja kyllä joista olen samoilla linjoilla. Mutta työnteon jälkeen downia kaikessa muussa, helppo kyllä.Niin, eli kuka tahansa sieltä poppareilta, noin käytännössä. En usko itse kenenkään tuosta nelikosta olevan edes hyvänä päivänään yhtä työteliäitä kuin tämä nykyinen kaksikko on ollut. Ehdottomia downgradeja jokainen nykyiseen verrattuna.
Kossu osaa aloittaa, mutta muuten ollut hasardi kun on pelille päässyt. Heikkala tikkaa niin vitusti, mutta mitään ei oikeasti tapahdu. Tai no silloin tällöin on itse pää edellä laidassa taklauksensa jälkeen. Hermonen on ikilupaus, hyökkäyspotentiaalia on aina ollut, mutta sekin jäänyt ehkä kokonsa takia aina vähän piippuun, sekä sellaisia "nelosketjun raatajan viitteitä" en ole oikein koskaan nähnyt hänen otteissaan. Jacobssonin tilalle oikeastaan olisi fysiikkansa puolesta sama laittaa vaikka kukkakeppi.
Tuo edeltä pudotettava pelaaja sinällään helppo - sehän on tietenkin Tiivola. Tiivolallakin toisaalta voisi olla neloseen annettavaa fysiikkansa ja hyvän aloittamisen muodossa, sekä näppäsihän tuo viime kaudellakin muutaman ihan tekijämiehen maalin, mutta kun miestä itseään ei vois vähempää kiinnostaa.
Entäs sitten se Tiivola neloseen, jos Tiivola taas työnteon puolesta sopisi neloseen vaihtaa nii ihmettelen. Jos nelosen vaatimat tehtävät täytyisi mies olisi painanut jo jonku 5-10 pistettä.
Sitten se asian toinen puoli. Kuinka paljon enemmän tulisi hyötyä jos A-R ja Hyry pääsisi Markosta eroon ja tilalle koodi Turunen jne. Nelonen täytettäisiin ehdottamillani pelaajilla. Näen tässä enemmän plus merkkejä kuin miinusmerkkejä.