Iso kiitos fanikatsomolle, kaikille kausikorttilaisille sekä irtolipun ostajille siitä, että jaksavat peleissä käydä ja tukea seuraa, niin kannustuksen kuin taloudellisenkin näkökulman puitteissa. Nämä ovat elintärkeitä asioita urheiluseuralle, mutta juuri sen takia toivoisinkin, että niiden merkitys tälle organisaatiolle toden teolla osoitettaisiin.
Jos yhteisön voimalla sovittaisiin, että tätä nykymenoa boikotoitaisiin esimerkiksi yhden kotipelin ajan niin, että sinne peliin ei yksinkertaisesti vain mennä. Jos esimerkiksi nyt lauantain kotipelissä olisi alle 1000 katsojaa, niin pakkohan se olisi jumalauta jotain toimenpiteitä aiheuttaa.
Tästä on varmasti monia mielipiteitä, että seuraa tulee vaikeillakin hetkillä kannustaa ja tukea, mutta kyllä se tuki pitää myös ansaita. Pitkään on ollut myös puhetta, ettei organisaatiosta välity kiinnostus "tavallisia" lipunostajia kohtaan. No jos niistä tavallisista lipunostajista jäisi vaikkapa 3/4 yhtäkkiä pois, niin luulisi alkavan kiinnostaa.
Organisaation edustajilla on varmaan joo kaikenlaisia "vaikka ja mitä hommia", eikä jokaiseen palautteeseen ehditä vastata, mutta kyllä ne "vaikka ja mitä hommatkin" äkkiä loppuu, jos tuotteelle ei löydy maksavia asiakkaita.