Mainos

Kärpät kaudelle 2014–2015 – Marjamäen toinen kausi

  • 759 790
  • 1 657
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo.
Pelissä oli kaksi mielenkiintoista katsojaa, Kiekko-Espoon takeissa: Iiro Itämies ja Esa Pirnes.

Mielenkiitoista sinänsä, että Itämies ja Pirnes eivät ole koskaan pelanneet samaan aikaan Espoossa. Pirnes ei myöskään ole edustanut Kiekko-Espoota vaan Bluesia. Saatat sekoittaa Pirneksen nyt Jani Ojalaan, mutta samapa tuo.

Pirneksestä sen verran vielä, että on tervetullut takaisin Espooseen ensi kaudeksi.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Suurin syy miksi "inhoan" Pirnestä on se, että Kärppien mestaruusvuosina 2000-luvulla Pirnes itki avoimena kaikissa medioissa kuinka hän ei kelvannut Kärpille ja nyyh, Iltalehdet ja Sanomat mukaanlukien. Itseäni vitutti kyseinen itkeminen ja hän ansaitsi silloin mielestäni "tissiposki"-kunniamerkin. Kai joku muukin muistaa tapauksen?

Pirnes on nyt ok, kunhan vain pitää turpansa kiinni kiitos. Silti Pirnes on "tissiposki" meikän kirjoissa jatkossakin, kunhan osoittaa jotain muuta. On helppo tulla voittavaan joukkueeseen, näytähän jotain ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

elmorautio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal vs Toronto, KHL-Jokerit
Suurin syy miksi "inhoan" Pirnestä on se, että Kärppien mestaruusvuosina 2000-luvulla Pirnes itki avoimena kaikissa medioissa kuinka hän ei kelvannut Kärpille ja nyyh, Iltalehdet ja Sanomat mukaanlukien. Itseäni vitutti kyseinen itkeminen ja hän ansaitsi silloin mielestäni "tissiposki"-kunniamerkin. Kai joku muukin muistaa tapauksen?

Niin, onhan se kauheaa, kun joku parhaassa iässä oleva pelaaja haluaisi palata kasvattajaseuraansa silloin, kun se olisi myös uran kannalta optimaalisinta.
 
Slobo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Tampa Bay Lightning & Huuhkajat
New York Islandersin toimittaja Arthur Staples kirjoittelee twitterissä, että on hyvin mahdollista että Ville Pokka pelaisi vielä ensi kauden Kärpissä ja suuntaisi vasta sitten Pohjois-Amerikkaan. Olisi aivan loistava uutinen Kärpille ja pakisto olisi sitä myöten kasassa.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes

Pokan jääminen olisi kyllä mainio juttu. Pokalla on vieläkin paljon kehitettävää, eikä hänellä ole mikään kiire Atlantin toiselle puolelle.

Tämä mahdollistaisi myös jokaiseen pakkipariin sen rightin kaverin, joka olisi tärkeä asia koskien hyökkäyksiinlähtöjä.
 
Slobo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Tampa Bay Lightning & Huuhkajat
Jos Pokka jää ja Lehtonen olisi kunnossa, niin TOP-6 olisi pakkien osalta: Kukkonen, Pokka, Spang, Masuhr, Glenn & Lehtonen, seiskoina sitten Vallin, Eminger tai Niemelä. Voitaisiin varmasti puhua jo 2000-luvun yhdestä parhaimmasta puolustuksesta.
 
Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Upea pakisto olisi kasassa jos Pokka sekä Lehtonen jatkaisi, mutta Lehtosen hyväksyisin vain jos suostuu oikeasti kovaan palkan alennukseen tai palkkaan pelatuista otteluista.
 
Slobo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Tampa Bay Lightning & Huuhkajat
Täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Vaikka Lehtonen ei jatkaisikaan, ei tuo pakisto silti paljoa heikkenisi. Niemelä / Vallin olisi todella hyvä kuutospakki muiden rinnalla, sen suhteen pakisto on valmis, jos Polle vain Ouluun vielä jää pelaamaan. Toivotaan parasta.

Pokalla on kuitenkin vielä kehitettävää jokaisella osa-alueella, eikä Pohjois-Amerikkaan ole mikään kiire. Yksi hyvä kausi täällä vielä ja sitten valloittamaan NHL:ää.
 
Valdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Upea pakisto olisi kasassa jos Pokka sekä Lehtonen jatkaisi, mutta Lehtosen hyväksyisin vain jos suostuu oikeasti kovaan palkan alennukseen tai palkkaan pelatuista otteluista.

Tämä varmaan voi olla punaisen vaatteen kommentti. Jos seura tekee pelkästään voittoa vuosi toisensa jälkeen, en katsojana murehtisi siitä, mitä yhdelle pelaajalle maksetaan peruspalkkaa. Toki Lehtosen, Viuhkolan ja muiden loukkaantumisherkkien kavereiden kohdalla voisi sorvata sopimuksen pelattujen pelien perusteella. Sitä en tiedä, onko tällainen sopimus minkään lakipykälien osalta kuitenkaan mahdollinen.
 
matiasrust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pokalla on kuitenkin vielä kehitettävää jokaisella osa-alueella, eikä Pohjois-Amerikkaan ole mikään kiire. Yksi hyvä kausi täällä vielä ja sitten valloittamaan NHL:ää.

Nuori lahjakas lupaus. Mutta vielä raakile. Jokainen osa-alue kehittyy parhaiten isolla vastuulla yhtenä sm-liigan kärkipuolustajana. Siihen Pokalla on hyvät eväät. Toivottavasti tyytyy / tyytyvät vielä tähän.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien pakisto ON jo nyt valmis. Jos Pokka jää vielä ensi kaudeksi Kärppiin, se on extraa. Aivan kuten Aaltonen oli tällä kaudella.

Kärpät voitti mestaruuden pakistolla jossa pelasi säännöllisesti Vallin + Eminger/Niemelä. Tuskin Kärpillä on mitään haluja hommata enää enempää äijiä puolustukseen kun nykyinenkin riittää. Niemelä&Eminger combosta toinen jää seiskapakiksi ja todennäköisesti Nutivaara tai joku muu nostetaan A:sta vielä mukaan.

Tuosta pelaavasta kuusikosta oletettiin lähtijöiksi Ohtamaa ja Pokka. Ne on jo korvattu Spang & Glenn kaksikolla.

Toistan vielä että jos Pokka jää, se on extraa. Vaikkei jäisikään, näillä mennään.
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niemelä&Eminger combosta toinen jää seiskapakiksi ja todennäköisesti Nutivaara tai joku muu nostetaan A:sta vielä mukaan.
Niemelä - Eminger parista ensinmainittu voisi käydä Mestiksessä osoittamassa tasonsa ja Ema vois muuten vaan kehittyä jossain muualla kauden. Siis jos Pokka oikeasti tänne jää. Ja jos Pokka ei jää, niin Niemelä vois siltikin kokeilla jossain muualla..
 
Olen periaatteessa henkilökohtaisesti samaa mieltä. Mutta ajattelen asiaa Kärppäjohdon kantilta. Jos tuo pakisto riitti mestaruuteen niin mikä saisi heidät uskomaan etteikö se riitä myös ensi kaudella kun voi olettaa että erityisesti Niemelä&Eminger parivaljakkokin varmasti kehittyy vielä jonkin verran?

En usko hetkeäkään että Kärpät hankkii enää pakkeja. Pokka jää jos on jäädäkseen ja hänelle raivataan takuulla tarvittaessa tilaa mutta jos ei jää, uskon että näillä mennään. Kauden aikana saattaa tietysti jotain muutoksia tulla jos sellaiselle nähdään tarvetta.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Uskon vahvasti, että Pokka pelaa vielä kauden Kärpissä.
Tekee hyvää saada vielä yks vahva kausia alle ja sitten oikeasti kokeilemaan.

Kyllä Kärppien alakerta on jo valmis, ilman Pokkaakiin, kuten täällä on jo monesti todettu. Lehtosen Mikolle ei sitten jäänyt enään tilaa. Hyvä näin.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Uskon vahvasti, että Pokka pelaa vielä kauden Kärpissä.
Tekee hyvää saada vielä yks vahva kausia alle ja sitten oikeasti kokeilemaan.

Kyllä Kärppien alakerta on jo valmis, ilman Pokkaakiin, kuten täällä on jo monesti todettu. Lehtosen Mikolle ei sitten jäänyt enään tilaa. Hyvä näin.

Islandersin puolustus on sen verran levällään, että Pokalla on ihan realistiset mahdollisuudet hyvän leirityksen jälkeen nousta pelaavaan kokoonpanoon. Jos Pokan joukkue olisi joku Anaheim, jossa on farmissakin älyttömästi hyviä puolustajia niin sitten ymmärtäisin paremmin saattaisi olla houkuttelevampi vaihtoehto jäädä Liigaan. Islandersissa taas kuten jo sanoin jopa NHL-paikka on mahdollisuuksien rajoissa ja ei se farmikoulukaan huono paikka Pokalle olisi.

Voi jopa olla, että vuoden odottamalla Pokka tekisi itselleen vaan hallaa, koska vaikka Islandersilla on tällä hetkellä sekalainen puolustus on siellä ihan kelvollisia lupauksia. Näille lupauksille, kun antaa mahdollisuuden päästä paremmin kuvioihin sisälle niin ensi vuonna sen paikan lunastaminen olisi luultavasti paljon hankalempaa kuin nyt.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat

Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Pokka pelasi jo Kärpissä erittäin hyvän kauden ja nyt on kolme kautta alla liigaa. En näkisi, että liigassa pelatessaan ottaa mitään suurta harppausta.

Rapakon taakse vaan ja aika sitten näyttää onko paikkaa AHL:ssä vai ylhäällä. Uskon, että ainakin AHL:ssä pärjää ja saa paljon peliaikaa. Samalla saa totutella pohjois-amerikkaliseen pelityyliin. Jos tavoite on NHL:ssä turha sitä liikoja odotella.
 
Pokka otti viime kaudella todella suuren harppauksen eteenpäin ja on niin nuori että toinen samanlainen on mahdollista myös liigassa. Niin hyvä ja potentiaalinen pelaaja kuin Pokka onkin, niin hänellä on vielä puutteita joita pitää korjata. Hitaus, heikohko laukaus ja 1vs1 pelaaminen, eli voiman/fysiikan puutteet ovat mielestäni näitä. Käynti pohjois-amerikassa leirillä ja sieltä hyvät opasteet mitä korjataan ja tämän jälkeen asiat kuntoon täällä. Tämän jälkeen paikka NHL:ssä on hyvinkin mahdollinen. Bussiliigaankin on moni vajonnut jos sinne ei mene valmiina.
 
SASamuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Seattle Kraken
Pokka onkin, niin hänellä on vielä puutteita joita pitää korjata. Hitaus, heikohko laukaus ja 1vs1 pelaaminen, eli voiman/fysiikan puutteet ovat mielestäni näitä.

Puhutaanko nyt samasta laukauksesta jota mm. Karri Kivi nuorten kisojen aikana ja sen jälkeen on useaan otteeseen kehunut? Muut "heikkoudet" allekirjoitan varauksin toki nuo ovat heikkouksia jos vertaa NHL-tasoon, jos vertaa liigan pakkeihin Pokalla ei omasta mielestäni varsinaisia heikkoja kohtia ole.
 
Konowalchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Hokki, NHL, KHL
Pokka otti viime kaudella todella suuren harppauksen eteenpäin ja on niin nuori että toinen samanlainen on mahdollista myös liigassa. Niin hyvä ja potentiaalinen pelaaja kuin Pokka onkin, niin hänellä on vielä puutteita joita pitää korjata. Hitaus, heikohko laukaus ja 1vs1 pelaaminen, eli voiman/fysiikan puutteet ovat mielestäni näitä. Käynti pohjois-amerikassa leirillä ja sieltä hyvät opasteet mitä korjataan ja tämän jälkeen asiat kuntoon täällä. Tämän jälkeen paikka NHL:ssä on hyvinkin mahdollinen. Bussiliigaankin on moni vajonnut jos sinne ei mene valmiina.

Kuten edellä jo sanottiin, niin nuo ovat Pokan heikkouksia, jos vertailukohdaksi otetaan joku kärkipään yleispakki änäristä. Muuten on ihan naurettavaa nostaa esiin heikkouksia, jotka ovat pelote liigassa ja niillä pärjäisi jo nyt änärissä. Harmi, vaan että pitkään kontanneen Islesin pakkipuolen prospect-osasto on tupaten täynnä. Jossain eri tilanteessa olevassa seurassa Pokka melkein kävelisi pelaavaan kokoonpanoon.
 
Eikö Pokka ole NHL:ään menossa eli heikkouksiakin vertaan nimenomaan sinne. Eikä Pokan laukaus ole SM-liigassakaan mikään tappava ase jos verrataan vaikka Mikko Lehtoseen terveenä. Suomalainen perisynti löytyy myös häneltä, eli laukaukset eivät tahdo mennä maalille asti vaan jäävät blokkauksiin tai usein jopa ensimmäiseen pelaajaan, tässä on opittavaa esim. KHL:ään siirtyneestä Bailenista. Pokka on erittäin hyvä pelaaja liigaan mutta hiomista ja kehitettävää löytyy, pelisilmältään ja omasta päästä hyökkäyksiin lähdöissä NHL tasoa jo nyt. Pokka on lahjakkuudelta ja ominaisuuksilta sellainen pakki joka tulevaisuudessa pelaa NHL:ssä peliätekevänä puolustajana ylemmissä pareissa ja tällöin on turha antaa tasoitusta millään osa-alueella. Joukkueen alempiin pareihin on sitten eri pelaajat joilta löytyy taas ominaisuuksia joita häneltä ei löydy. On naurettavaa väittää että hän olisi joka osa-alueella jo nyt valmis sinne, jos näin olisi, hän olisi jo siellä.
 
Viimeksi muokattu:

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toki Lehtosen, Viuhkolan ja muiden loukkaantumisherkkien kavereiden kohdalla voisi sorvata sopimuksen pelattujen pelien perusteella. Sitä en tiedä, onko tällainen sopimus minkään lakipykälien osalta kuitenkaan mahdollinen.

Ei varmastikaan pelattujen pelien perusteella, mutta pistemäärän tai plusmiinustilaston perusteella maksettujen bonusten kautta kyllä.

Esimerkiksi 100000 euron peruspalkka, mutta mahdollisuus jopa tuplata se mikäli pelaa koko runkosarjan ja tekee sopimuksen edellyttämän määrän tehopisteitä. Karalahdella oli hieman vastaava sopimus Jokereihin, tosin paljon isommilla summilla.
 
Valdin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei varmastikaan pelattujen pelien perusteella, mutta pistemäärän tai plusmiinustilaston perusteella maksettujen bonusten kautta kyllä. Esimerkiksi 100000 euron peruspalkka, mutta mahdollisuus jopa tuplata se - - .

Kuulostaa järkevältä kaikkien kannalta. Junno ja Aho ovat tehneet mainiota työtä, mikä on entisestään korostunut M.Keränen-shown myötä. Uskon, että tuollainen sopimus voisi jopa syntyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös