Kärpät kaudelle 2013–2014

  • 1 467 558
  • 3 416
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mitä se Aho höpöttää että markkinoilla ei ole pelaajia, kun vastahan Marjamäki kehui kuinka paljon huippupelaajia on tarjolla? Huolestuttavalta kuulostaa.
 

JPL

Jäsen
Olen edelleen sitä mieltä, että nykyisessä markkinatilanteessa (sentterien osalta) Plihal on hyvä vaihtoehto 3/4 ketjun sentteriksi. Kallis toki, mutta so not? Ei sillä pitäisi olla väliä, jos kerta parempia vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Kukaan ei tule ottamaan Plihalin nykyistä sopparia kontolleen, jolloin hänen tilalleen tulevan palkan päälle pitäisi laskea myös Plihalin ulostamiseen kuluva summa ja todennäköisesti mentäisiin +/- 0 tilanteeseen hinta-laatusuhteen kanssa. Plihalilla voi kuitenkin olla potentiaalia selvästi parempaan kauteen, oikeammassa roolissa.

Sentterit: Surovy, Viuhkola, Plihal & Kemppainen olisi ihan liigan eliittiä, vaikka absoluuttinen kärki sieltä puuttuisikin. Periaatteessa kaikki neljä olisivat 2-3 ketjujen senttereitä missä tahansa liigajoukkueessa ja monessa ylempänäkin. Lisäksi todennäköisiä loukkaantumisia pystyy esimerkiksi Komulainen paikkaamaan vallan mainiosti.

Tietenkin jos mahdollista saada Plihal kaupattua ja tilalle joku AHL:n ja NHL:n rajamailla vuosia pyörinyt huippunimi, tilanne on toinen. En usko kuitenkaan että se on mahdollista, kun samalla sekä KHL:ssä että SM-Liigassa on seuroja, joilla sentteritarve on Kärppiäkin suurempi. Vähintään hinnat nousevat pilviin.

Huml - Surovy - X
Pyörälä - Viuhkola - Donskoi
Kähkönen - Plihal - Junttila
Komulainen - Kemppainen - Keränen/Alikoski/Körkkö/Suoranta

Pakiston mahdollisiin tarpeisiin voidaan reagoida kauden aikana. Nykyisellä porukallakin kuitenkin ollaan ihan liigan kärkipäätä sillä saralla:

Kukkonen - Lehtonen
Ohtamaa - Pokka
Vallin - Niemelä / Eminger

Pälve - Nutivaara
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Sentterit: Surovy, Viuhkola, Plihal & Kemppainen olisi ihan liigan eliittiä, vaikka absoluuttinen kärki sieltä puuttuisikin.

Nää on kivoja leikkejä, mutta kun ei tuolla pelaajalistassa ole ketään Surovya.

Jos nyt ihan oikeasti katsotaan tuota joukkuetta ja verrataan edelliseen kauteen (sijoitus 9.) niin ihan jokainen osa-alue on ensi kaudella paperilla heikompi.

Aho ei saanut sitä sentteriä hankittua tammikuussa ja tuskin saa nytkään.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Aika pettynyt fiilis tästä Kärppien hankintapolitiikasta. Kiekollinen puolustaja olisi tarvittu eikä hankittu. Kakkossentteriä ei aiota hankkia vaan mennään näillä kahdella viime kauden flopilla. Nyt kun on kaksi tärkeää palasta päätetty jättää hommaamatta, niin jos vielä epäonnistutaan maalivahdin ja ykkösentterien hommaamisessa, niin voi antaa jo aika huonon arvosanan jälleen. Eikö noilla rahoilla mitkä käytettiin Valliniin ja Alikoskeen olisi voinut saada kohtuullista kakkossentteriä. Vai päivärahoillako ne pelaa? Jos se kiekollinen pakki olisi hommattu niin Vallinin hankinta olisi ollut turha, Alikosken hankinta on sitä jo nyt.

Kukkosen ja Pyörälän hankinnat hyviä, mutta kun jätkät on paluumuuttajia, niin ei siinä Ahon ja Junnon mitään jänistä ole tarvinnut hatusta vetää. Tuntuu että Kärppiin saadaan vaan paluumuuttajia ja työsulun aikaan pelaajia, kun käytännössä hudin mahdollisuus on erittäin pieni. Rynnäs olisi toteutuessaan virkistävä poikkeus.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mjaa... Täytyy itsekin narista tuosta pakki -casesta. Muistelisin, että Vallinin hankinnan jälkeen painotettiin, että tämä ei ollut se ykkösjätkä puolustukseen, vaan sellainen on vielä tulossa. Tämä oli siis tilanne huhtikuun lopussa. Nyt reilu kuukausi myöhemmin tilanne onkin se, että pakiston osalta ollaan jo valmiita.

Mikäs siellä on muuttunut? Menikö a, b, c ja d vaihtoehdot sormien ohi ja nyt on päätetty palata tammikuussa asiaan. Vai Lehtonen vetänyt cooperissa sellaiset kellotukset, että ykköspyssyä ei enää ulkopäin tarvita? Lehtonen ei ole pystynyt pelaamaan kokonaista kautta puolustuksen liiderinä ja Kukkosen kiekolliset avut eivät riitä kovan tason kiekolliseen pelaamiseen illasta toiseen. Siirtoikkunan aikana sitten vasta vahvistusta?

Laitureissa ohi taisi vilahtaa Tuppurainen, Kaspar ja JMA. Ainakin huhujen mukaan. Harmi, varsinkin Tuppurainen olisi kelvannut. Hagmanin lappu taitaa olla pöydällä, siinä HIFKin ja muiden tarjousten kanssa pinossa odottamassa valintaa. Jos ei Hakki tule, onkohan Junnolla hihassa vielä muita nimiä?

Senttereissä nimenä roikkunut Surovy pelasi muuten vähän vaisussa Slovakian porukassa ihan ok kisat. Tuli seurattua parissa matsissa paikan päällä mitä touhusi ja vaikutti aika monipuoliselta paketilta. Pärjäsi kulmissa, vahva suoraluistelija ja laukauskin lähti ihan hyvin. Pelasi ainakin kisoissa molempiin suuntiin ihan hyvin. Varmaan joku voi kertoa lisää, jos on nähnyt enemmän pelejä. Krepsille ei Ahon mukaan sopparia oltu tarjottu. Muita sentterinimiä ei ole tainnut olla esillä.

Rynnästä odotellaan maaliin, Plihal näemmä saa näyttää Marjamäelle mitä osaa ja Viuhkolalle työnnetään kakkosen sentterin virkaa. Kaksi jälkimmäistä ei oikein lähtökohtaisesti maistu.

Ei tuo joukkue ainakaan viime kaudesta tällä hetkellä vahvistunut ole.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Lauri Marjamäki: "Nimipelaajia on paljon tarjolla, mutta meidän pitää osata valita juuri se meille paras, joukkueurheilija."

Juha Junno: "Meille on vielä hakusessa myös ykkösmaalivahti, huippuluokan keskushyökkääjä sekä yksi puolustaja ja laitahyökkääjä." Junno on lisäksi huudellut juttujen mukaan keskustan kaljakuppiloissa, että kovia nimiä on tulossa. Maajoukkuetason pelaajia, hei!

Harri Aho: "Kysyntää on, mutta tarjontaa ei niinkään."
___________________

Ihan linjassa nuo kommentit joukkueen kasaamisesta eivät nyt ole. Aholle voisi joku laittaa suukapulan suuhun ja kieltää miestä kommentoimasta pelaajahankintoja millään tavalla.

Onhan se nyt selvää, että pelaajia täytyy vielä tulla. Kaksi vähintään, kolme olisi sellainen sopiva määrä. Ja kaikkien hankittavien tulee olla kärkipelaajia ratkaisurooleihin. Täytemiehet löytyvät jo omasta takaa, mutta ratkaisijaosasto on ohut. Kyllähän se jo Ahon paniikista kertoo aika paljon, jos Jarin ja Plihalin varaan pitää sentteriosastoa rakentaa..
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sentterit: Surovy, Viuhkola, Plihal & Kemppainen olisi ihan liigan eliittiä, vaikka absoluuttinen kärki sieltä puuttuisikin. Periaatteessa kaikki neljä olisivat 2-3 ketjujen senttereitä missä tahansa liigajoukkueessa ja monessa ylempänäkin. Lisäksi todennäköisiä loukkaantumisia pystyy esimerkiksi Komulainen paikkaamaan vallan

Kanssasi täysin samaa mieltä. Plihalilla on mahdollisuus uuteen alkuun uuden valmentajan kanssa. Jos Plihalista ei päästä hyväksyttävin ehdoin irti, on järkevää katsoa, mitä Marjamäki saa miehestä irti. Plihal alisuoritti viime kauden. Nyt on miehellä kaikki pelissä, joten en tuomitse häntä epäonnistumaan.

Nää on kivoja leikkejä, mutta kun ei tuolla pelaajalistassa ole ketään Surovya.

Aho ei saanut sitä sentteriä hankittua tammikuussa ja tuskin saa nytkään.

Lähes kaikki kiekkoa seuraavat ihmiset sinua lukuunottamatta tiedostavat, että Kärpät hankkii ykkössentterin. Siinä olet kyllä oikeassa, että Aho ei sitä hommaa. Junno hoitaa sen homman.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Mjaa... Täytyy itsekin narista tuosta pakki -casesta. Muistelisin, että Vallinin hankinnan jälkeen painotettiin, että tämä ei ollut se ykkösjätkä puolustukseen, vaan sellainen on vielä tulossa. Tämä oli siis tilanne huhtikuun lopussa. Nyt reilu kuukausi myöhemmin tilanne onkin se, että pakiston osalta ollaan jo valmiita.

Minä muistelen, että ennen Vallinin hankintaa sanottiin, että, 1 pakki vielä hankitaan. Mitään muistikuvaa ei ole siitä että Kärppien puolelta olisi sen jälkeen sanottu, että pakkeja olisi vielä tulossa. Muistan kyllä fanien epäuskoista ja epätoivoista toistelua, että tämä ei voinut olla se pakkihankinta. Taitaa muuttua mielikuvissa totuudeksi, kun sen tarpeeksi monesti lukee.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lauri Marjamäki: "Nimipelaajia on paljon tarjolla, mutta meidän pitää osata valita juuri se meille paras, joukkueurheilija."

Marjamäki on myös sanonut, että NHL määrittää paljolti sen, ketä vahvistuksia meille tulee. Samasta asiastahan Ahokin nyt haastelee. Haulan ja Aaltosen kohdalla NHL-peikko vei pidemmän korren. Rynnäksen kohdalla ei taida tuosta peikosta olla enää pelkoa. Eiköhän kohta ala rysähtelemään. Ei Junno tyhjää kaupungilla uhoile. Elämmä mielenkiintoisia aikoja.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Rynnäksen kohdalla ei taida tuosta peikosta olla enää pelkoa.

Pedon raapaisussa oli juuri kommentti, että Rynnäksen suhteen NHL-peikko on edelleen vahvana mukana ja Kärppiin tulo on kaikkea muuta kuin varmaa. Sanatarkasti näin:

"Kovasti maalille huhutun Jussi Rynnäksen saapumiselle on vielä mutkia edessä, sillä jatkaminen Torontossa on vahvasti pöydällä suomalaisvahdilla."

Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Marjamäki on myös sanonut, että NHL määrittää paljolti sen, ketä vahvistuksia meille tulee.

Tai sitten Marjamäki vain tarkoitti sitä, että pelaajia, joilla on nimi, on paljon tarjolla. Tiedä näistä. Toimittajat saattavat kirjoittaa kuulemaansa väärin kirjoittamiinsa juttuhin.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pedon raapaisussa oli juuri kommentti, että Rynnäksen suhteen NHL-peikko on edelleen vahvana mukana ja Kärppiin tulo on kaikkea muuta kuin varmaa. Sanatarkasti näin:

"Kovasti maalille huhutun Jussi Rynnäksen saapumiselle on vielä mutkia edessä, sillä jatkaminen Torontossa on vahvasti pöydällä suomalaisvahdilla."

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Voihan nakki. NHL määrittelee todellakin Kärppien vahvistukset. Ei Aho ja Marjamäki turhia höpise.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä muistelen, että ennen Vallinin hankintaa sanottiin, että, 1 pakki vielä hankitaan. Mitään muistikuvaa ei ole siitä että Kärppien puolelta olisi sen jälkeen sanottu, että pakkeja olisi vielä tulossa. Muistan kyllä fanien epäuskoista ja epätoivoista toistelua, että tämä ei voinut olla se pakkihankinta. Taitaa muuttua mielikuvissa totuudeksi, kun sen tarpeeksi monesti lukee.

Se kyllä voi olla, että x -kirjain jokaisessa pakkisommitelmassa ekan pakin paikalla ja parin palstaveljen tomera toteaminen, että yksi tulee vielä pakistoon on sokaissut. Toisaalta jos vertaa viime kauden pakistoa, lähtijöitä, on nyt muut korvattu paitsi Eklundin paikkoa olisin jotenkin vailla.

Sentterihakua ei varmaan helpota se, että sentteriapajille pamahti mukaan kalaan Jokerit, joka menetti Ilarin KHL:ään. Ja siihen pystyisikö Viuhkola tai Plihal hoitamaan kakkosentterin roolia ensi kaudella. Ei ainakaan pystynyt viime kaudella.

Mikäli odotellaan änärilappujen laukeamisia ollaan varmasti isojen kalojen perässä. Kunhan ei vaan jää lopulta tyhjä käsi kun hakusessa oli niin kovat jätkät, jotka ei tarttuneetkaan täkyyn/menivät NHL:ään. Kuten jotkut sanoo HIFKille käyneen viime kauden alussa.

Vaikeammaksi on varmasti mennyt tuokin touhu KHL:n kehityksen myötä.

Toivottavasti ykkösveska ja sentteri löytyisi. Laitureiden kanssa on helpompaa. Epäilen, että Haataja voisi olla tyrkyllä tammikuussa takaisin Ouluun.
 
Viimeksi muokattu:

Conroy#22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tärpätti, Southeast Division Champions
Epäilen, että Haataja voisi olla tyrkyllä Tammikuussa takaisin Ouluun.
Eipä taida olla, koska näissä KHL-sopimuksissa on yleensä pykälä että lähtöseuraan ei voi palata kesken kauden vaikka kenkää tulisikin.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Voihan nakki. NHL määrittelee todellakin Kärppien vahvistukset. Ei Aho ja Marjamäki turhia höpise.
Ehei todellakaan. NHL ja KHL miettivät rauhassa pelaajahankintojaan, sitten Elitserien ja NLA ottavat edellämainittujen rippeistä omansa, jonka jälkeen SM-Liigan ja DEL:n joukkueet pääsevät kaluamaan luita.

Tuon kaiken jälkeen Kärppien ongelmaksi tulee vielä se vanha tuttu: ei tänne ole tulijoita. Pitkä ja pimeä talvi, ei hirvittävästi vapaa-ajan aktiviteetteja, kohtuullisen heikot yhteydet minne tahansa muualle kuin Suomeen, eikä joukkue itsessään näytä voittavalta. Jos olet pelaaja, joka uskoo itseensä ja osaamiseensa, etkä ole saanut haluamaasi sopimusta mihinkään parempaa palkkaa maksavaan liigaan niin valitsetko Suomesta sitten Oulun, jos koko kautesi voi olla pimeässä vittuuntumista? Valitsisin jonkun pääkaupunkiseudun joukkueista jokaisena päivänä vuodesta, jos olisin tuollaisessa tilanteessa.

Onneksi Viuhkola on valmiina ET:n peleihin jo....
 

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Jotenkin aina menee päivä pilalle, kun lukee nuita Ahon haastatteluita. Voi vittu sentään. Ei kai nyt jumalauta mies voi olla tosissaan, että tuo puolustus on tuossa? Päissäänkö se saatana nuita haastatteluja antaa vai onko ollu liikaa kaveri auringossa? Ei se vittu voi olla tosissaan. Taas toivotaan, toivotaan ihmeitä ja sitte taas harmitellaan jälkeenpäin.

Vai Viuhkola saadaan sitten heinä-elokuussa kuntoon. On varmasti taas vitunmoisessa iskussa. Vituttaa nii saatanasti, että vieläkin uskotaan, että kyllä Viuhkola pysyy ehjänä. No ei se saatana pysy! Sitte taas ollaan ihmeissään, kun ei ole keskushyökkääjiä. Ukkovarvas Plihaliki sitten on vielä rasitteena joukkueessa.Yeah! Siinä taas huikea pelimies. Odotellaan sellaista 15 pisteen kautta tältä kaverilta.Todennäköisesti puolet kaudesta saikulla. On se vaan niin hyvä joukkuepelaaja. Humlistako se ykkösen sentteri sitten tulee? Ei yllätä tämäkään.

Ei yllätä sekään, jos se Rynnäs ei tulekkaan. Eihän siinä sitten. Otahan Aho ihmeessä Backlundiin yhteyttä. Tiedä vaikka haluaisi vielä Kärppiin tulla takaisin.

Ei tuo joukkue ole vahvistunut yhtään viime kaudesta. Edelleen niillä kaikista tärkeimmillä paikoilla todella isoja kysymysmerkkejä. Saa nähdä milloin seuraavaksi saadan tuon vitun Ahon selityksiä kuunnella. Selitykset pois. Tee työsi Aho!
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ehei todellakaan. NHL ja KHL miettivät rauhassa pelaajahankintojaan, sitten Elitserien ja NLA ottavat edellämainittujen rippeistä omansa, jonka jälkeen SM-Liigan ja DEL:n joukkueet pääsevät kaluamaan luita.

Kärpät on neuvotellut Haulan, Aaltosen ja Rynnäksen kanssa. Jokainen heistä on ollut ilmeisen kiinnostunut pelaamaan Kärpissä. He ovat olleet rajatapauksia NHL:n suhteen. Nyt Aaltonen ja Haula ovat hiukan yllättäenkin saaneet NHL-sopimukset. Rynnäs on vielä epävarma. Tätä kolmikkoa Marjamäki tarkoitti puhuessaan, että NHL:n paljolti määrittää Kärppien vahvistukset. Haulan ja Aaltosen tilalle on nyt uudet miehet työn alla. Olisivatkohan he Hagman ja Surovy? Asiat voi nähdä aina kovin tummasävyisenä, jos niin haluaa. Minä olen tyytyväinen ja jännittynyt seuratessani joukkueemme kasaamista.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Minä olen tyytyväinen ja jännittynyt seuratessani joukkueemme kasaamista.

Jaa mitenkä mahdat tätä toimitusta seurata kun seuran tiedotus on mitä on? Itse olen ainakin pysynyt koko operaation suhteen täysin uutispimennossa.

Kausikortin etuosto-oikeuden päättymisajankohdan Kärpät tiedotti hyvin huolellisesti. Sikaa säkissä kaupataan.
 

Outlander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
On kyllä iso virhe jos tosissaan jätetään se 2 sentteri hankkimatta sillä sellaista ei tämän hetkisestä joukkueesta löydy. Omasta mielestäni sen 1 sentterin:kään ei tarvitsisi välttämättä olla mikään stara vaan mieluummin 2 laadukasta sentteriä jotka ovat realistisesti saatavilla olisi parempi. Viuhkolaa en vakavissaan laskisi 2 enkä myöskään 3 ketjun keskelle koska tulee olemaan kauden alkaessa puolikuntoinen kun ei pysty vieläkään treenaamaan ja onhan se niin nähty ettei Jari pysy ehjänä hetkeäkään.

Vaikea niellä tuota Ahon selitystä että markkinoilla ei ole tällä hetkellä tarjontaa, kyllä siellä varmaan on jos hieman laskettaisiin rimaa ja tavoiteltaisiin pelaajia joita voisi mahdollisesti SM-liigaan saada. Tähän mennessa se rima on ollut liian ylhäällä ja on jäänyt luu käteen.
 
Viimeksi muokattu:
Viime vuonnahan taisi käydä niin, että valmennus ja johto huomasi joukkueen tarvitsevan vahvistuksia. Katsoivat markkinoilta pari nimeä. Kun niitä ei saatukaan, niin kakkosvaihtoehtoja ei ollutkaan. Liekkö nyt käymässä samalla tavalla?
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jaa mitenkä mahdat tätä toimitusta seurata kun seuran tiedotus on mitä on? Itse olen ainakin pysynyt koko operaation suhteen täysin uutispimennossa.
Ihan tuttuun tyyliin seurailen seuran johtohenkilöiden kommentointia mediassa. Lueskelen jatkoajasta ja Pedon raapaisusta josko olisivat pikkaisen vuotaneet tietoa kenen kanssa neuvotellaan jne... Miten haluaisit, että Kärpät tiedottaisi asioista? Rynnäkselle tarjottu 1+1 kausihintaan 220 000€, Surovylle vuoden sopimusta hintaan 250 000€? Eihän se näin toimi. Kyllä sinä tiedät, ettei asioista voi tiedottaa virallisesti ennen kuin läski nainen on laulanut. En ihmettele, että olet pimennossa ollut, kun et tiedä Kärppien hankkivan ykkössentteriä.
Kausikortin etuosto-oikeuden päättymisajankohdan Kärpät tiedotti hyvin huolellisesti. Sikaa säkissä kaupataan.
Kyllä minä ainakin tiedän, mitä olen lunastamassa. Kärppien, maailman parhaan jääkiekkojoukkueen kausikorttia. Innolla sen teenkin.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Eihän tämä nyt hirveän lupaavalta taas vaikuta. Nyt täytyisi Ahon ja kumppaneiden viettää kesä jossain ihan muualla kuin vihertävien ruohokenttien ja valkoisten pallojen maailmassa. Sen verran ison kuopan pohjalle Kärpät on jo valahtanut, että vaatii todella kovaa duunia löytää tänne pelaajia. Töitä, töitä, töitä, töitä nyt siellä!! Ei mitään markkinat on tyhjät paskaa, vaan nyt kaikki peliin saatana!
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Eli kärppätoimistolla lasketaan edelleenkin sen varaan että Viuhkolasta saadaan vielä teipattua kasaan pelimies? Montako vakavaa loukkaantumista vielä tarvitaan ennenkuin kärppäpamput tulevat järkiinsä?
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Piku ei ole enää se pelaaja, jona hänet tunnemme. Kyllä loukkaantumiset ovat veronsa vaatineet. Jos hänen varaansa lasketaan, pitäisi Pikun itsensä lyödä jarruja pohjaan ja todeta mikä on todellinen tilanne. Hän ei varmastikaan enää saa huippupalkkaa ja jos saa, siinä on peiliin katsomisen paikka sekä Pikulla että Kärpillä. Jotain rajaa pitää ahnehtimisessakin olla ja tietoisuus siitä, ettei ole palkan arvoinen. Ikävä kirjoittaa näin, mutta asialle ei voi mitään.

On suoranaista fanien kusetusta, jos Rynnäksen haun pettäessä maalille luistelee keskinkertaiseksi todettu mokke ja pidetään vaan peukkuja pystyssä.
AHL:ssäkin on myös kovia pelimiehiä, mutta kuinka kovia scouttaajia löytyy Kärpistä, sitä en tiedä, mutta varmasti liigaamme kovina hankintoina löytyviä potentiaaleja taatusti on!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös