Kärpät CHL:ssä 2016–2017

  • 81 437
  • 471

Zinetula

Jäsen
Enpä ole ainoa, joka pitää CHL -pelejä harjoitusotteluina. Esimerkiksi muuan Esa Pirnes on sanonut CHL peleistä: 'Kivoja harjoitusotteluita turnausmuodossa.' Tämä lausahdus on tarkistettavissa tältä saitilta kunhan vaan jaksaa etsiä sen.
No joo. Kuka tietää tarkemmin Pirneksen puheista asian suhteen. Pirneksen kommentti oli CHL-finaalin alla ja varmaan suurelta osin kieli poskessa annettu ja taisi kuvata koko europelien perinnettä kun muisteli Ruotsin aikoja ja Nordic Trophya. Toinen vaihtoehto oli, että 39-vuotias konkari halusi lausunnoillaan ottaa isompia paineita pois nuorelta joukkueelta tai jtn. Kolmas vaihtoehto, että konkari olisi vähätellyt vuoden kovimpia pelejä, CHL-pudotuspelejä ja revanssia Frölundasta. Uskallan epäillä viimeistä.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Sehän on aivan sama, mitä Junno ja muut sanovat CHL:n tärkeydestä, jos CHL -peleissä hallit kumisevat tyhjyyttään. Esimerkiksi vuonna 2014 Tapparan yleisökeskiarvo CHL -peleissä oli 2720 ja liigapeleissä 4861 (Joko kiinnostaisi? Katso CHL-otteluiden yleisökeskiarvot Liigaan verrattuna - linkki vie iltalehden uutiseen).

En löytänyt tuoreempia tilastoja tähän hätään, kun en halunnut käyttää aikaani niiden etsimiseen. Eli maksava yleisöhän sen päättää, kuinka arvostettuna CHL: ää pidetään. Ei Junno eikä kukaan muukaan jäkiekkopomo.
 
Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild

Toki tässä pitää muistaa se, että tuohon Liigan keskiarvoon on aina laskettu mukaan kausikorttilaiset. CHL -peleihin taas ei ole laskettu eli myös kausikorttilaiset joutuivat ostamaan lipun. Eihän tuo eroa kokonaan vie pois, mutta kaventaa kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Enpä ole ainoa, joka pitää CHL -pelejä harjoitusotteluina. Esimerkiksi muuan Esa Pirnes on sanonut CHL peleistä: 'Kivoja harjoitusotteluita turnausmuodossa.' Tämä lausahdus on tarkistettavissa tältä saitilta kunhan vaan jaksaa etsiä sen.

Niin, jutun mukaan Pirnes sanoi tarkalleen näin:

− Olen tykännyt alusta saakka. Jo siitä lähtien kun Nordic Trophy alkoi 2006. Olin itse Ruotsissa silloin ja tuntui silloin todella hienolta lisältä. Olen aina tykännyt pelata tuollaisia harjoituspelejä turnausmuodossa, Pirnes heittää.

Minä saan tuosta käsityksen, että Pirnes tarkoittaa Nordic Trophya, kun se alkoi 2006. Mutta parempi olisi tietysti kysyä mieheltä itseltään. Minä veikkaan, että "Castrenin Gretzky" ei tarkoittanut CHL:ää eikä sen finaalia.

Esimerkiksi vuonna 2014 Tapparan yleisökeskiarvo CHL -peleissä oli 2720 ja liigapeleissä 4861

Miinusta tuosta luvusta 4861 kausikortit niin saat Liiga-pelin irtolippu-katsojat. Menee aika lähellä CHL:n irtolippujen määrää. Aika samoissa olisi yleisömäärä, jos kausikortit laskettaisiin CHL:n pottiin mukaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sehän on aivan sama, mitä Junno ja muut sanovat CHL:n tärkeydestä, jos CHL -peleissä hallit kumisevat tyhjyyttään. Esimerkiksi vuonna 2014 Tapparan yleisökeskiarvo CHL -peleissä oli 2720 ja liigapeleissä 4861 (Joko kiinnostaisi? Katso CHL-otteluiden yleisökeskiarvot Liigaan verrattuna - linkki vie iltalehden uutiseen).
En minä nyt vaan ymmärrä, mitä Tapparan kauden 2014 CHL:n yleisökeskiarvolla on tekemistä Kärppien kauden 2016-2017 CHL:ään panostamiseen. Kyllä minä olen niin hurja, että uskallan väittää, jotta Kärppien toimitusjohtajan ja urheilutoimenjohtajan sanomisilla on ainakin hivenen suurempi merkitys kuin esittämilläsi höpölöpö-perusteilla.Tähän kun lisätään päävalmentaja Suikkasen Junnoa ja Ahoa tukeva näkemys asiaan, voidaan CHL-pelien vertaaminen harjoituspeleihin pistää suoraan roskakoriin.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
En myöskään ole löytänyt tietoja siitä (en ole etsinytkään), että mikä on debet-kredit tilanne. Eli paljonko se CHL -lysti maksaa seuralle ja paljonko niistä peleistä on tuottoja. Palkintosummat eivät päätä huimaa. Joku seura saattaapi jäädä plussalle, mutta entäs jos lasketaan kaikkien CHL: ään osallistuvien seurojen yhteenlaskettu debet-kredit tilanne?

CHL mielestäni on epäonnistunut tuote. Ei nappaa meikäläistä. Kannatan Kärppien liittymistä johonkin kansainväliseen sarjaan (en KHL:ään) ja toivottavasti CHL:stä muovautuu sellainen. Liigamme taso on laskemaan päin. Ei tarvitse kuin ottaa aikahyppy aikaan ennen KHL: ää todetakseen sen. KHL tarvitsee kilpailijan Länsi-Eurooppaan. Kansallisen liigamme resurssit eivät pysty haastamaan KHL :ää. Suomi, Ruotsi, Sveitsi, Saksa, Slovakia, Tsekki, Tanska ja Norja yhdessä pystyisivät.

Ajatusleikki. Silloin kun Nokia niminen firma oli voimissaan kännypuolella, niin aivan varmasti sieltä olisi irronnut enemmän sponssirahaa kansainväliselle liigalle, jossa suomalaiset olisivat olleet mukana. Eli sponsoripotti olisi kasvanut ja sitä kautta seurojen budjetit + pelaajabudjetit. Uskon, että ainoastaan raha on motiivina monelle pelaajalle siirtyä KHL :ään. Jos nykyiset liigaseuramme pystyisivät maksamaan parempaa palkkaa, niin aika moni pelaaja jäisi kotimaahansa.

Jos CHL:stä on kehittymässä oikea sarja, niin jotakihan tuolle Raksilan ladolle olisi tehtävä. Ääh ... Kukin pitäköön tunkkinsa itse ja CHL -mielipiteensä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos CHL:stä on kehittymässä oikea sarja, niin jotakihan tuolle Raksilan ladolle olisi tehtävä. Ääh ... Kukin pitäköön tunkkinsa itse ja CHL -mielipiteensä.
Toki sinä voit pitää CHL-pelejä harjoituspeleinä, ei siinä mitään. Mikään, siis mikään, ei puhu kuitenkaan sen puolesta, että Kärppien organisaatiossa kukaan olisi kanssasi samaa mieltä. Näin ollen harjoituspeliajatuksesi menettää aikalailla kokonaan merkityksensä, paitsi tietenkin sinulle itsellesi.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Ajatusleikki. Silloin kun Nokia niminen firma oli voimissaan kännypuolella, niin aivan varmasti sieltä olisi irronnut enemmän sponssirahaa kansainväliselle liigalle, jossa suomalaiset olisivat olleet mukana. Eli sponsoripotti olisi kasvanut ja sitä kautta seurojen budjetit + pelaajabudjetit. Uskon, että ainoastaan raha on motiivina monelle pelaajalle siirtyä KHL :ään. Jos nykyiset liigaseuramme pystyisivät maksamaan parempaa palkkaa, niin aika moni pelaaja jäisi kotimaahansa.
Sitä ihan tosissaan puuhattiin siihen aikaan mm. Hjalliksen ja Kummolan toimesta. Ei saanut vaan riittävästi kiinnostusta muualta euroopasta.

Yleisömääristä sen verta, että keskieuroopassa ja näissä eksoottisimmissa maissa kyllä yleisöä käy. Ruotsissa ja suomessa tuntuu kiinnostavan vain loppupään pelit. Osasyynä on varmasti maikkarin surkea markkinointi ja tuntuu myös, että liigajoukkueet eivät jaksa niin hirveästi näitä CHL-pelejä markkinoida. Mielestäni CHL on menossa kuitenkin hyvään suuntaan.
 
Löysin ihan mielenkiintoisen artikkelin CHL:stä. Pvm. 10.08.2016

Poimintoja:

Everi jatkoi yleisökeskiarvon olleen yli 3000, jota piti sekä hyvänä että parannettavissa olevana.
* tuohan on surkea yleisökeskiarvo

Ensi kaudella seuroja on enää vain 32 eli pudotus on todella suuri. Kun tavoite on se, että osallistuvien liigojen määrä on vähintään sama, niin joukkuemäärän vähentäminen voi tapahtua vain isojen maiden kohdalla.

Liigassa luovutaan automaattiosallistumisesta ja ainoaksi kriteeriksi tulee menestyminen. Suomen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että nykyisen kahdeksan joukkueen sijasta ensi kaudella mukana on nykytilanteen mukaan vain viisi. Näin liigaan pääsevät mahdollinen CHL:n voittaja, mestari, runkosarjan voittaja, runkosarjan kakkonen, finaalien häviäjä ja tarvittaessa välierien häviäjät runkosarjan menestyksen perusteella.

*tämä on hyvä uudistus

CHL:n tiedetään tarjoavan erinomaiset ja mielekkäät harjoituspelit ennen kotimaisen kauden alkua, mutta vasta joukkueen mennessä jatkoon alkaa myös menestys laajasti kiinnostaa.

*toimittaja samaa mieltä kuin minä. Nämä alkupään ottelut toimivat harjoitusotteluina

Håkan Loob uskoo sarjaan ja hänen intonsa varmasti tarttuu myös muihin. Jääkiekko ansaitsee ja tarvitsee myös menestyvän eurooppalaisen sarjan.

*Samaa mieltä. Jääkiekko ansaitsee eurooppalaisen sarjan. Nykymuotoinen CHL ei ole sitä.

Linkki kyseiseen artikkeliin:
Håkan Loob ja CHL:n tulevaisuus - Kiekkoareena
 
Viimeksi muokattu:

karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Esa "Essi" Pirnes päivitti tiistaina hlökohtaiseen instagram-tiliinsä itsestään kuvan jossa on tekemässä maalia CHL:ssa Frönlundaa vastaan. Kuvatekstinä "Tänään starttaa jääkiekon Champions Hockey League! Kuka voittaa Mestaruuden? Good luck for all the teams". Hästäginä mm. #mestaruudenmetsästys.

Minä en epäile kyllä Essin arvostusta CHL:ää kohtaan. Eipä taida harkkapeleistä pahemmin liigapelaajat päivitellä kuvia tunnisteella mestaruudenmetsästys. Tämähän on toki vain oma näkemykseni asiasta mutta enemmän tuo kyseinen postaus tukisi sitä väitettä, että Essikin pitää CHL:ää kovana juttuna.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Sitä ihan tosissaan puuhattiin siihen aikaan mm. Hjalliksen ja Kummolan toimesta. Ei saanut vaan riittävästi kiinnostusta muualta euroopasta.
Niin. Tässä yleisurheilun alkamista odotellessa aloin pohtimaan lainaamaani kohtaa. Aika voisi nyt olla otollisempi CHL:n kehittämiseen NHL/KHL -tyyppiseksi. Syynä se, että ei liigamme ole ainoa liiga, jota KHL on kuihduttanut. Sama ilmiö on aivan varmasti Ruotsissa, Sveitsissä, .... Ei noidenkaan maiden liigat pysty kilpailemaan palkanmaksussa KHL:n kanssa. Sen näkee siitä, että ne, jotka eivät pääse NHL:ään, menevät KHL:ään.

CHL etsii vielä muotoaan, se tuntuu muuttuvan joka vuosi. Ensi vuonna sen perustajajäsenillä ei ole automaattista osallistumisoikeutta. Pitää menestyä myös kansallisessa sarjassa. Suomen tapauksessa, jotta saisi osallistumisoikeuden kaudelle 2017-2018, pitää olla viiden parhaan joukossa liigassamme, kun liigakausi 2016-2017 on pantu pakettiin. Tämähän taas takaa sen, että Junno&Aho tulevat palkkaamaan uusia pelaajia tällä kaudella, jotta Kärpillä olisi osallistumisoikeus CHL:ään kaudeksi 2017-2018. Hehän kun puheissaan sanovat CHL:n olevan tärkeä asia Kärpille. On aivan selvä asia, että Kärppien nykyrosteri on liian ohut (ei kestä loukkaantumisia juuri lainkaan), jotta Kärpät olisi viiden parhaan joukossa kauden päättyessä liigassamme.

Löysinhän perskules yhden hyvän asian nykymuotoisesta CHL: stä. Se takaa sen, että Kärpät vahvistuu ennen kuin tosipelit CHL:ssä alkavat tai siis ennen kuin on liian myöhäistä menestyä kotimaisessa liigassamme.
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Suikkasen 'Camoon jätkät' huutelusta voi tulla rasite pelaajille - jaksavatko kuunnella sitä koko kauden?
Hokin, TPS:n ja Pelicansin menestyksestä Suikkasen alaisuudessa päätellen veikkaan, että jaksavat hyvinkin kuunnella ja jopa tykkäävät kun heitä kannustetaan. Ilmeisesti ovat saaneet itsestään jotain irtikin, kun kauden päätteeksi kaulassa on roikkunut mitalit.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Hokin, TPS:n ja Pelicansin menestyksestä Suikkasen alaisuudessa päätellen veikkaan, että jaksavat hyvinkin kuunnella ja jopa tykkäävät kun heitä kannustetaan. Ilmeisesti ovat saaneet itsestään jotain irtikin, kun kauden päätteeksi kaulassa on roikkunut mitalit.
Samaa mieltä. Etenkin kun Suikkaseen on varmasti jonkinlainen kunnioitus pelaajien keskuudessa toisin kuin joillakin muilla koutseilla mahollisesti. Siinä mielessä tuo olemassaolon muistuttaminen ja tsemppaus on varmasti aivan toimiva työkalu. Ei se Kaitsun tsemppi-huuto ole kuitenkaan mitään et "no pelataan nyt tässä" vaan enemmänkin "nyt jätkät sitä cohonessia siihen touhuun!"
 
Aivan huipputasolla se kyllä välillä on melkein rakettitiedettä, mutta aika heikkotasoisessa nykyliigassa voi toivoakseni menestyä myös Suikkasen luomukiekolla. Materiaalilla on tietysti ratkaisevan suuri merkitys tuollaisessa pelitavassa, jossa valmentaja ei kahlitse pelaajia yhtä tiukasti kuin esimerkiksi Marjamäki. Kärppien pelihän näytti siltä, miltä jääkiekko näyttää, kun kaukaloon laitetaan viisi ammattilaista ilman kovin sitovaa ohjeistusta. Eivät ammattipelaajat (eivätkä edes höntsäilijät) siellä jonossa luistele, vaikka pelaisivatkin vain oman mielensä mukaan.

Mitkä ovat nämä luomulätkän piirteet, että tiedän mitä seurata? Itse näen monissa pelitavoissa hyvin paljon samaa, enkä pysty esim. A-P Selinin kiekosta löytämään asioita, jotka erottavat hänet Suikkasesta. Silti hänestä ei samoja asioita nosteta esiin. Ja muuten Alatalon Kärpät luisteli jonossa ekalla kaudella :)

Valmentajan osaaminen punnitaan sitten siinä tilanteessa, kun vastaan tulee nyt nähtyä huomattavasti kovempia joukkueita eikä luomulätkä enää riitäkään. Millä tavoin reagoidaan tappioasemaan ja mitä muutoksia tehdään ja missä vaiheessa? Ja onko mitään muutoksia edes tehtävissä, jos selkeää pelitapaa ei ole? Aina voidaan huutaa, että "luistelkaa kovempaa" tai "kamoon", mutta mitä tulee sen jälkeen, se ratkaisee.

Tästä olen samaa mieltä täysin. Ensin meidän täytyy odottaa ja katsoa, että onko tekeminen pelistä toiseen samanlaista. Ei tässä vielä voi suurempia johtopäätöksiä vetää, vaan menee lopulta monta peliä nähdä onko nämä valmennuksen juttuja vai kumpuaako nyt oleva pelitapa pelaajista. Itse uskon, että Suikkanen pyrkii peluuttamaan pystysuunnan lätkää, mutta säilyttämään muun valmennusryhmän näkemyksiä. Tämä ensimmäinen näkemäni peli tukee tätä ajatusta.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
@outolintu hyvä pointti, kumoaa myös aika tehokkaasti välikausiteorian. Olisi Kärppien kannalta todella noloa yhtäkkiä pudota tuosta kelkasta menestyksen puutteen takia.
Oikeasti nyt on Kärpillä kriittinen vuosi CHL:n suhteen. Samanaikaisesti yritetään rakentaa uutta Kärppärunkoa ja säilyttää paikka siellä CHL: ssä. Runko tulee näistä omista kasvateista kuten ennenkin ja siihen niitä vahvistuksia päälle ja mahdollisia paluumuuttajia jatkossa. Esim. Jokinen alkaa olemaan jo siinä iässä, että paluu Ouluun sen puoleen alkaa olemaan ajankohtaista. En tiedä, onko Jokisella vuosien varrella syntynyt voimakas side P-Amerikkaan ja hän pysyisi siellä uransa jälkeenkin ja pelaisi viimeiset vuotensa siellä.

En ole yksin CHL -kritiikkini kanssa. Kärppien urheilutoimenjohtaja (11.2.2016) haluaa heittopussit pois CHL: stä ja näinhän ei ole käymässä vaan päinvastoin. Vahvojen maiden kuten Ruotsin ja Suomen maaosuuksia vähennetään joukkuemäärän tippuessa 32 kappaleeseen. Eli heittopussit jäävät ja laadukkaiden joukkueiden määrä tippuu. Näimmehän itse Tsekin ja Saksan tason näissä alkusarjaotteluissa. Ei niiden maiden taso häävi ole ainakaan noiden kahden joukkueen osalta, jotka Kärpät kohtasi.

Joukkuemäärä 32 mahdollistaisi sen, että mentäisiin suoraan pudotuspelivaiheeseen. Eli kaikilla otteluilla olisi merkitystä. Tietenkin tulee ne alkulohkot - toivottavasti kuitenkin niin, että kussakin pelaisi 4 joukkuetta ja kaksi menisi jatkoon. Nythän lohkoissa on kolme joukkuetta joista kaksi menee jatkoon. Varsinainen karsintakierros. Eli Kärppien lohkosta menee yksi ei niin tasokas joukkue jatkoon. Siksi Kärppien olisi syytä voittaa oma lohkonsa, jotta ensimmäisellä pudotuspelikierroksella tulisi helpompi vastus.

Eli olen Ahon kanssa samaa mieltä: mukana on liian paljon tasottomia joukkueita ja siinäkin olen Ahon kanssa samaa mieltä, että CHL: n pudotuspeleissä on sitä tunnelmaa ja sykettä. Alkusarjaottelut keskimäärin ovat sitä itseään.

Luin hieman tuota CHL historiaa eri lähteistä ja sen tavoite ainakin jossain vaiheessa oli muodostua kilpailija KHL: lle. Nykyformaatissa se ei tule onnistumaan. Jotta CHL: stä tulisi kilpailija KHL: lle, niin sen on oltava kuten KHL tai NHL ovat. Taitaa vaan olla liian vaikea pala eri maiden kansallisille liigoille luopua omasta liigastaan ja perustaa yhdessä muiden maiden kanssa uusi liitto. Sehän tapahtuu kuitenkin joko itkun kanssa tai ilman. KHL:n olemassaolo takaa sen. CHL voisi olla sitä (kilpailija KHL:lle), jos eri maiden liigat yhdistettäisiin yhdeksi CHL -nimen alle.

Tästä seuraisi tietenkin monia asioita. Mestiksen taso nousisi, luultavasti CHL paikkakunnille alkaisi rakennusprojekteja Areenoiden suhteen, CHL joukkueiden budjetit (myös pelaajabudjetit) nousisivat ja mitä vielä. Itse ainakin menisin katsomaan mieluummin jotakin Frölundaa kuin joitakin nykyliigajoukkueita oikeassa CHL -sarjassa.

Kärppä-pomo haluaa heittopussit pois CHL:stä: "Keskustelun paikka on nyt" | Yle Urheilu | yle.fi
-linkki vie Harri Ahon haastatteluun CHL:stä
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ole yksin CHL -kritiikkini kanssa.
Uskon, että lähes kaikki kiekkoa seuraavat ihmiset yhtyvät kritiikkiisi, myös minä. Tällä hetkellä haetaan vasta suuntaviivoja tulevaan. Se, että CHL ei ole vielä parhaassa mahdollisessa muodossaan, ei tarkoita sitä, etteikö Kärpät Junnon komennossa pyrkisi sitä tosissaan voittamaan. On siis hullua väittää, että CHL-kamppailut olisivat Kärpille harjoitusotteluita, yksittäiset kannattajat voivat toki näin ajatella. Kärpät joukkueena ja organisaationa hakee kuitenkin tosissaan CHL:n voittoa.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Uskon, että lähes kaikki kiekkoa seuraavat ihmiset yhtyvät kritiikkiisi, myös minä. Tällä hetkellä haetaan vasta suuntaviivoja tulevaan. Se, että CHL ei ole vielä parhaassa mahdollisessa muodossaan, ei tarkoita sitä, etteikö Kärpät Junnon komennossa pyrkisi sitä tosissaan voittamaan. On siis hullua väittää, että CHL-kamppailut olisivat Kärpille harjoitusotteluita, yksittäiset kannattajat voivat toki näin ajatella. Kärpät joukkueena ja organisaationa hakee kuitenkin tosissaan CHL:n voittoa.
CHL:n tiedetään tarjoavan erinomaiset ja mielekkäät harjoituspelit ennen kotimaisen kauden alkua, mutta vasta joukkueen mennessä jatkoon alkaa myös menestys laajasti kiinnostaa.

Håkan Loob ja CHL:n tulevaisuus - Kiekkoareena

Ahokin kritisoi näitä alkusarjan otteluita. Vastustajat kun Ahon mukaan ovat heittopusseja. Aho myös totesi saman kuin tuo ylläoleva linkki - yleisö herää pudotuspeleihin CHL :ssä. Mitä muuta nuo kaksi ensimmäistä CHL -peliä olivat kuin harjoitusotteluita? Vastustajat heikkoja ja Kärppien rosteri ei ole edes valmis ja liigamme ei edes ole alkanut. Nuo kaksi ensimmäistä CHL -ottelua toimivat harjoitusotteluina. Myös kaksi seuraavaa CHL -ottelua Kärpät hoitelee vasemmalla kädellä.

Tottakai minäkin haluan Kärppien menestyvän CHL: ssä. Kritisoin vain sen formaattia.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Nykyinen alkusarjaformaatti on tehty enemmänkin Keski-Euroopan tarpeisiin kuin Suomen ja Ruotsin kärkijoukkueiden tarpeisiin. Kärpille nämä alkusarjaottelut ovat harjoitusotteluluonteisia varmasti. Tuloksella on väliä, joten ammattimaisuutta pitää otteissa olla. Sekin on ihan hyvä asia joukkueen yhteenhitsaamiseksi. Kärppäyleisölle tulevat kotiottelut ovat vähän outoja kun panosta ei oikein enää ole kun vierasottelut on voitettu. Ehkä näitä kahta kotiottelua voisi käyttää vaikka ilmaislippujen jakamiseen kouluille tms. Vähän uutta verta katsomoon kun lehtereillä varmasti on tilaa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Kausikorttilaisethan pääsee paikoillensa, joten se vaikeuttaa huomattavasti irtolippujen jakamista. Niitä taitaa kuitenkin jo noin 3500 olla? Loput voisi kyllä aivan hyvin laittaa jakoon, että saataisiin mökki edes puolilleen.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
Tässä pähkäilen edelleen tuota CHL -formaattia. Koittakaa kestää.

Miksei siinä voisi olla A -luokan joukkueet ja B -luokan joukkueet eri sarjoissa.

Eli Suomesta, Ruotsista ja Sveitsistä ne A -luokan joukkueet ens alkuun samaan lohkoon taistelemaan CHL -herruudesta. Heikoin joukkue tippuisi B -lohkoon seuraavaksi kaudeksi. B -lohkon paras joukkue nousisi vastaavasti A -lohkoon. Muutoin systeemi samankaltainen kuin nykyinen. Eli A -lohkossa olisi finaali ja jumbofinaali. B -lohkossa pelkkä finaali. Toinen vaihtoehto olisi se, että A -lohkon heikoin ja B -lohkon paras pelaisivat keskenään A -lohko paikasta.

Tuo ylläoleva vaatii asian purkamista, mutta en nyt ala siihen.

Tällä systeemillä kaikilla otteluilla olisi merkitystä. Tämä olisi tietenkin pieni askel kohti oikeaa sarjaa, mutta jostakinhan sen pystyttäminen on aloitettava tai muuten KHL syö meidät ja liigastamme tulee junnusarja höystettynä jäähdyttelijöillä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
CHL:n tiedetään tarjoavan erinomaiset ja mielekkäät harjoituspelit ennen kotimaisen kauden alkua, mutta vasta joukkueen mennessä jatkoon alkaa myös menestys laajasti kiinnostaa.
Luonnollisesti kiinnostus kohoaa sitä mukaa, kun panokset kasvavat. Sama koskee myös Liigaa ja itseasiassa kaikkea urheilua. CHL:ssäkin alkukamppailut on hoidettava, mikäli pidemmälle haluaa. Kärpät haluaa pidemmälle. Tämän vuoksi CHL-pelit eivät ole harjoituspelejä edes elokuussa.
Mitä muuta nuo kaksi ensimmäistä CHL -peliä olivat kuin harjoitusotteluita? Vastustajat heikkoja ja Kärppien rosteri ei ole edes valmis ja liigamme ei edes ole alkanut. Nuo kaksi ensimmäistä CHL -ottelua toimivat harjoitusotteluina. Myös kaksi seuraavaa CHL -ottelua Kärpät hoitelee vasemmalla kädellä.
No, ainakin sinä olit kovin huolissasi Kärppien mahdollisuuksista ennen molempia pelejä. Vitkovicen kaaduttua olit sitten kuitenkin sitä mieltä, että Mestis-joukkue oli vastassa. Krefeldin piti olla mielestäsi niin fyysinen, että Kärpät joutuu aivan uuteen testiin. No, Kärpät pelasi loistavasti ja voitti senkin. Kärpät hoiteli tyylikkäästi molemmat joukkueet, joita sinä niin kovasti pelkäsit. Nyt nämä kamppailut ovat mielestäsi harjoitusotteluita? Ihmettelen kovin.
Tottakai minäkin haluan Kärppien menestyvän CHL: ssä. Kritisoin vain sen formaattia.
Formaatin kritisoiminen on ymmärrettävää. CHL-otteluiden pitämistä harjoitusotteluina on typerää.
 
outolintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Muutama sm -liigasta
No, ainakin sinä olit kovin huolissasi Kärppien mahdollisuuksista ennen molempia pelejä. Vitkovicen kaaduttua olit sitten kuitenkin sitä mieltä, että Mestis-joukkue oli vastassa. Krefeldin piti olla mielestäsi niin fyysinen, että Kärpät joutuu aivan uuteen testiin. No, Kärpät pelasi loistavasti ja voitti senkin. Kärpät hoiteli tyylikkäästi molemmat joukkueet, joita sinä niin kovasti pelkäsit. Nyt nämä kamppailut ovat mielestäsi harjoitusotteluita? Ihmettelen kovin.

Formaatin kritisoiminen on ymmärrettävää. CHL-otteluiden pitämistä harjoitusotteluina on typerää.
Olin tietämätön siitä, kuinka heikkoja joukkueita nuo tyvipään porukat ovatkaan. Tätä heitopussijoukkuemeininkiä Kärppien Ahokin on kritisoinut. CHL: ää menneinä vuosina olen alkanut seuraamaan vasta, kun ne tosipelit ovat alkaneet. Nyt on ollut aikaa myös tähän.

Kiinnititkö edes huomiota siihen, että Krefeld ottelussa ei juuri taklailtu. Taklausten puuttuminen kertoo aika paljon siitä, että ei kumpikaan joukkueista pelannut sata lasissa. Molemmat vierasottelut täyttävät harjoitusottelun määritelmän. Tottakai, kun ennakoi, pitää varautua siihen, että on väärässä. Alkusarjaottelut ovat olleet tasollisesti pettymys. Siksi kirjoitinkin tähän ketjuun ajatuksiani A -ja B lohkoista.

Odotin kiihkeämpiä otteluita, siksi ajattelin ennakkoon, että nyt uudistuneelle Kärpille tulee oikea testi ja paskanmarjat.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiinnititkö edes huomiota siihen, että Krefeld ottelussa ei juuri taklailtu. Taklausten puuttuminen kertoo aika paljon siitä, että ei kumpikaan joukkueista pelannut sata lasissa. Molemmat vierasottelut täyttävät harjoitusottelun määritelmän.
En kiinnittänyt huomiota kyseiseen asiaan. Muutoinkaan en Unibetin tarjoamasta streamista aistunut harjoitusottelutunnelmaa, pikemminkin päinvastoin. Kovaa yritystä ja taistelua puolin ja toisin. Kärpät osoitti yllättävää valmiutta haasteellinen tilanne huomioiden. En voi kun olla tyytyväinen siihen suuntaan, johon suosikkijoukkuettani ollaan tällä hetkellä Suikkasen toimesta ohjastamassa.
Tottakai, kun ennakoi, pitää varautua siihen, että on väärässä.
Näinhän se on. Arvostan kyllä kovin ihmisiä, jotka rohkenevat näkemyksensä esille tuoda, eivätkä vain tyydy jälkikäteen lällättelemään muiden virheille. Siispä, nostan peukkuni ylös sinulle rohkeasta CHL-ennakoinnista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös