Mainos

Kärpät CHL:ssä 2015–2016

  • 101 962
  • 380

Larhii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jäähonka
Puljujärvi onnistui ensimmäisessä erässä hyvin, mutta katosi jatkossa kuvasta. Vääriä ratkaisuja liukuhihnalta. Vuosi sitten pelasi tässä vaiheessa CHL:ää valmiimpana. Pirneksen dieselissä ei ole vielä kaikki pytyt käytössä. Mäenalanen pelaa niin hyvin, ettei jarrukenttään kuulu. Saku on mennyt kesän aikana harppauksen eteenpäin. Ei sitten jatkossa hokkikomennuksia tai lainoja pelsuihin.
Puljujärvi vielä todella nuori ja väistämättä hiipii puseroon onko paine liian kova nuorelle pojalle. Paljon on puhetta ja hypeä ympärillä. Mäenalanen pelaa todella hyvin, mutta kenet sitten heität jarrukenttään kun kaikki pelaajat kunnossa?
 
H

Hidas_ja_kankea

Mäenalanen pelaa todella hyvin, mutta kenet sitten heität jarrukenttään kun kaikki pelaajat kunnossa?

Eilisen pelin rosterista laskisin ainoastaan Suorannan olevan hyökkäävään ketjuun sopimaton. Kerästä voisi käyttää hyvin laidalla. Pikkaista vajaa on, että saisi myös 4-ketjun hyökkääväksi, Kahteen kärkikenttään mahtuu mukavasti puolustavaa osaamista, kun sen käyttämiselle tarvetta on.

On jäänyt epäselväksi hyökkäyksen rotaatiopelaajien taso. Tippuuko taso dramaattisesti Kestilän jälkeen? Uhkakuvana näen, kuinka hyvin Kärpät kestäisi loukkaantumissuman tyyliin HIFK viime keväänä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
On jäänyt epäselväksi hyökkäyksen rotaatiopelaajien taso. Tippuuko taso dramaattisesti Kestilän jälkeen? Uhkakuvana näen, kuinka hyvin Kärpät kestäisi loukkaantumissuman tyyliin HIFK viime keväänä.
Eipä ole ihme että on jäänyt epäselväksi kun eihän Kärpillä edes ole niitä rotaatiopelaajia hyökkäyksessä. Ei ketään muuta kun Kestilä ja Pekkala jotka molemmat on junnuja vailla kokemusta miesten peleistä. Jaa no, Kalapudas tietysti vielä kolmantena.

1-2 loukkaantumista Kärpät vielä kestää mutta kolmannen kohdalla taso tippuu jo melko reippaasti jos Pekkala joudutaan nostaan rinkiin.
 

Zinetula

Jäsen
On jäänyt epäselväksi hyökkäyksen rotaatiopelaajien taso. Tippuuko taso dramaattisesti Kestilän jälkeen? Uhkakuvana näen, kuinka hyvin Kärpät kestäisi loukkaantumissuman tyyliin HIFK viime keväänä.

Kärpät toimii tässä pitkälti kuten aiempinakin kausina. Eli jos tulee lyhytkestoisia poissaoloja, Pentikäinen, Siikaluoma, Kestilä, Kalapudas ja Anttila hoitavat varsinaiset vakimiehet (6+12) ja katsotaan miten ja kenellä homma lähtee toimimaan. Jos tulee pidempiä poissaoloja ns. isoille nimille, Kärpät reagoi todennäköisesti menemällä kaupoille. Toki Kestilän nykyvire näyttää sille, että tulisi korvaamaan aika monenkin laiturin poissaolon, tietysti yhden kerrallaan!

Jk. Minusta tämä on hyvä linja. Kärpät peluuttaa ns. ylimääräisiä miehiä/poikia Hokissa ja A:ssa ja he kehittyvät siellä ja pitävät virettään yllä. Kaikki ovat riittävän hyviä kokeilemaan liigassa esim. 1-5 pelin ajan ja itse ainakin ilomielin näen näitä omia junnuja kehissä. Jos tulee pitempiaikaisia poissaoloja, Kärpät taatusti reagoi. Ei mitään järkeä ostaa kalliita rotaatiomiehiä valmiiksi ja ennakoida pitkiä loukkaantumisia Kukkoselle, Junttilalle, Niemelle ja kumppaneille. Kaikille ei riitä peliaikaa, pääasiassa 6+12 pelaa. Jo nyt aiheuttaa monissa närää, jos Kestilä ei pelaa.
 
Viimeksi muokattu:

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Aika suvereeni esitys on Kärpillä ollut omassa lohkossa. Jokaisesta pisteestä saa muuten nykyisin 1000e joukkueelle ja Kärpillä on niitä nyt yhdeksän. Aika karkkirahoja, mutta kyllä sillä varmaan joukkueen yhdet lentoliput maksaa. Käsitääkseni viimekaudella Kärpät taloudellisesti teki CHL-seikkailun aikalailla +/- 0. Toivottavasti Kärpät jatkaa tappiin saakka niin rupeaa tekemään taloudellisestikkin jo plussaa CHL:ssä vaikkakin talous on ollut hyvissä näpeissä jo pitkän aikaa.

Niin kuin moni sanonut niin pelillisesti Kärpät on kyllä hyvässä jamassa. Puolustus on ja maalivahtiosasto on rautaa. Maalipaikkoja tuhlaillaan vielä hieman liikaa, mutta eiköhän se maalinteko terävöity liiga-kauden alkaessa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nopeasti maalipaikat Wien-matsista ennen Suomen korispeliä. Suluissa paikat ylivoimalla:

1.erä: 3-0 (0-0)
2.erä: 5-2 (0-0)
3.erä: 7-1 (3-0)

yhteensä: 15-3

Taas selvääkin selvempää Kärppien hallintaa siis. Huonoin jakso oli toisessa erässä alusta siihen asti, kun Junttila teki 1-0-johtomaalin. Siihen asti maalipaikat olivat erässä Wienille 0-2.

Vielä paikkojen jakaantuminen pelaajittain:

Junttila 3 (maali+ylärima)
Pirnes 3 (yks tolppa?)
Pyörälä 2 (kovaa suorittamista, molemmista paikoista maali)
Kestilä 2 (jälkimmäisestä paikasta seurasi rankku, josta maali)
Puljujärvi 2 (molemmat paikat samassa yv:ssä kolmannessa erässä)
Niemi 1
Ikonen 1
Kalapudas 1

Nyt Vargarna-peliin...
 

sinikettu

Jäsen
Tuli vilkuiltua tämäniltailta peliä hieman sivusilmällä muun tekemisen ohessa. Joku keskittyneempi voi kertoa pelistä hieman tarkemmin, mutta tässäpä muutamia huomioita:

-Ykköserä vähän mitäänsanomatonta peliä kummallakin puolella. Tokassa erässä Vienna painoi alussa, mutta Junttilan maalin jälkeen käytännössä Kärpät vei miten halusi.

-Puljujärvi on aikamoinen turhake tällä hetkellä tuolla ykkösketjussa. Nuoren miehen Duracell-energiaa riittää, mutta kokonaisuudessaan huonoa pelaamista, liikaa hätiköimistä, kiekonmenetyksiä, liian vaikeita ja pehmeitä haastoyrityksiä, huonoa sijoittumista ja surkeita laukaisuyrityksiä.

-Junttila pelaa todella vahvasti. Nopeutensa avulla rakensi taas todella monia vaarallisia hyökkäyksiä ja maalipaikkoja. Ylipäänsä tällä kakkosketjulla oli verraten monia maalipaikkoja ja tekihän se loppuviimein kolme neljästä maalista.

-Kestilä ei mielestäni hirveästi erottunut niin hyvässä kuin pahassakaan, poislukien puolittainen läpiajo ja siitä seurannut rangaistuslaukaus.

-Mäenalanen on saanut viime vuodesta todella paljon jämäkkyyttä ja suoraviivaisuutta pelaamiseensa. Koko alkukauden perusteella ansaitsisi kokeilupaikan ylemmistä ketjuista.

-Joukkueen puolustuspelaaminen on silkkaa rautaa ja vieläpä todella uhrautuvia blokkeja ja joukkueelle pelaamisia näinkin panoksettomaan otteluun. Aittokalliolta taas todella varmaa pelaamista. Veikkaanpa, että mies tulee olemaan kultaakin arvokkaampi tämän kauden Kärpille.

-Ylivoima on edelleen melkoisen mielikuvituksetonta. Lähinnä tyydytään viemään kiekko alueelle ja syöttelemään laitojen ja siniviivan väliä kunnes joku päättää laukoa. Noh, tuli kuitenkin yksi maali ylivoimahyökkäyksestä.

-Kestilä-Aaltonen-Ikonen ketjusta ei jostain syystä jäänyt paljoakaan mieleen. Tulkitaan tämä siten, että ketju hoiti hommansa ihan ok.
 
Tuli vilkuiltua tämäniltailta peliä hieman sivusilmällä muun tekemisen ohessa. Joku keskittyneempi voi kertoa pelistä hieman tarkemmin, mutta tässäpä muutamia huomioita:

Hyviä huomioita mutta olet liian kiltti Kestilää kohtaan. Kyllä se pitää myöntää, että tämäniltainen oli täydellinen ohipeli Akulta, vaikka jatkoikin käsittämätöntä pistetehtailuaan maalin muodossa. Pelin huonoin kärppä yhdessä Puljujärven ja Kalaputaan kanssa. Tässä pelissä olin kuitenkin näkevinäni Kalaputaan pelissä sentään jotain yritystä, toisin kuin edellisessä pelissä, missä hän sai peliaikaa. Ärsyttää kirjoittaa Puljujärven nimi jatkuvasti epäonnistujien joukkoon mutta näin se vain menee.

Onnistujista myös samoja huomioita minulta. Mielestäni pelin top-3 kärpät olivat 1. Pyörälä, 2. Junttila ja 3. Mäenalanen. Mäenalanen nostettiin ansaitusti Aaltosen ketjuun, kun Kestilällä ei suksi kulkenut. 4-0 pelissä on tietysti aina paljon onnistujia mutta mainitaan nimeltä myös Niemi, Hakanpää, Nutivaara ja Pentikäinen. Kyllä, Pentikäinen. Minusta pelasi oikeinkin jämerän pelin, vaikka otti sen perinteisen tyhmän kakkosen. Ja Aittokalliota ei meinaa edes muistaa enää mainita, kun nollapelit alkavat olla niin arkipäivää. Ei paljoa töitä tänäänkään mutta pari ihan hyvää torjuntaa kuitenkin.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tulipa tuo Capitalskin nähtyä, kun viime kaudella jäi väliin. Aika väritön joukkue. Odotin vähän enemmän, kun Itävallan peli oli aika kuuma, mutta kaipa ratkennut lohkotilanne vei terän tästä pelistä.

Hyvää:

- Junttila, Pyörälä ja Mäenalanen.
- Puolustuspeli toimii todella hyvin. Capitals ei montaa paikkaa saanut ja nekin vähät Aittokallio poimi mallikkaasti. Nyt ei tullut ripareitakaan samaan tahtiin kuin Krefeldiä vastaan

Huonoa:

- Puljujärvellä vieläkin ihmeellistä neppailua. Voisi ottaa Mäenalaselta oppia, miten pelataan suoraviivaisen tehokkaasti.
- Raksilan kuuluttaja ja pätkivä videotaulu. Kumpikin vaihtoon.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyviä huomioita mutta olet liian kiltti Kestilää kohtaan. Kyllä se pitää myöntää, että tämäniltainen oli täydellinen ohipeli Akulta, vaikka jatkoikin käsittämätöntä pistetehtailuaan maalin muodossa. Pelin huonoin kärppä yhdessä Puljujärven ja Kalaputaan kanssa.
Olen hieman eri mieltä tästä. Kestilä ei ihan niin näkyvä ollut kuin aiemmin, mutta muutama hyvä suoritus nähtiin tänäänkin. Kerran ajoi laidasta hyvin vetopaikkaan mutta laukaus oli heikohko. Kerran antoi hyvän syötön toiseen aaltoon, meni ohi kelle. Ja tietysti sitten lopussa vielä läpiajo ja rankkarista maali.

Puljujärvi edelleen ihan paska. Vaikka olen Jesseä jo aiemminkin haukkunut niin nyt tuli kyllä jo mieleen että ei se voi sentään noin huono olla. Jessellä on selkeästi jo pientä kipsiäkin päällä. Mikään ei onnistu ja yritystä on vähän liikaa. Nyt pitää palata nöyrästi perusasioihin ja sieltä uuteen nousuun.

Junttila, Pyörälä ja Mäenalanen ihan loistavia.

Mäenalasesta on sanottava ihan erikseen vielä että noilla esityksillä kausi ei takuulla jatku pitkään nelosketjussa.

Aittokallio kuittaa kyllä helpolla noita nollapelejä itselleen. Kärppien puolustus on niin rautaa ettei Vienna saanut oikeastaan edes paikkoja ja Sami hoiti varmasti ne vähätkin yritykset.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Täällä on hämmentävä konsensus eikä minullakaan ole mitään vastaansanomista mihinkään. En ole Kestilän nähnyt aikaisemmin pelaavan. Ihmeellisen tahmeaa hänen pelaamisensa oli. Aina kun luisteli alasnpäin, niin näytti siltä, että oli ihan hapoilla, vaikka eihän hän ollut. Kyllähän tuota Kestilän pistetehtailua on silti syytä arvostaa.

Pirnes oli tänään myös ihan kelpo.

Aittokallion torjuntaprosentti tällä kaudella CHL:ssä on suurin näkemäni torjuntaprosentti tällä tasolla, jos täysiä satasia ei huomioida: 98,88!
 
Aittokallion torjuntaprosentti tällä kaudella CHL:ssä on suurin näkemäni torjuntaprosentti tällä tasolla, jos täysiä satasia ei huomioida: 98,88!

Käsittämätöntä! Joku voisi epäillä, ettei neljän pelin perusteella voi vielä kummempia johtopäätöksiä vetää ja numerot tulevat laskemaan, mutta itse asiassa Aittokallio on pelannut jo seitsemän peliä tällä kaudella. Luulaja-nollapelistä ei löydy tilastoja mutta pelin nähneenä arvioisin torjuntoja kertyneen noin 20. Näin ollen Aittokallion koko kauden seitsemän ottelun torjuntaprosentti on suurin piirtein 98,10. Kai se on uskottava, että taso on vakiintunut sinne 98:n korville. No joo...mutta eipä olisi parempaa starttia voinut uneksia Aittokallion Kärppä-uralle. Karhunenhan muuten taisi myös hätyytellä 98:n rajoja alkuvuodesta mutta me tiedämme, kuinka siinä kävi lopulta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Saku ja Aku vaihtoivat pelin aikana pelipaikkoja päittäin 3. <-> 4.
Huomasin kyllä. Tuon oman päätelmäni tein oikeastaan jo Krefeld pelissä ja Vienna pelissä eka erässä sanoinkin kaverilleni asiasta. Eipä tarvinnut muutosta kovin kauaa odotella.

Toki sieltä oli vakiokokoonpanon Aho pois kolmosesta mutta silti uskon Mäenalasen valtaavan paikan ylemmistä ketjuista itselleen. Lähimpänä liipaisimella on tällä hetkellä valitettavasti Puljujärvi.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Mielenkiintoista nähdä mitkä ovat Marjamäen päätelmät Puljun pelistä. Omasta mielestäni ketjumuutoksia kannattaisi harkita. Esimerkiksi Mäenalanen joka pärjää tällä hetkellä todella hyvin pelaa samallain suoraviivaisesti kuin Jessekin mutta myös ketjukaverit ajattelevat pelistä samalla tavalla.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielenkiintoista nähdä mitkä ovat Marjamäen päätelmät Puljun pelistä. Omasta mielestäni ketjumuutoksia kannattaisi harkita. Esimerkiksi Mäenalanen joka pärjää tällä hetkellä todella hyvin pelaa samallain suoraviivaisesti kuin Jessekin mutta myös ketjukaverit ajattelevat pelistä samalla tavalla.

Pohdin tuota itsekin. Tavallaan Puljujärvestä näkee, että aihioita olisi olemassa, mutta nyt ei vaan lähde kuten voisi. Mäenalanen oli eilen todella hyvä ja erottui kentällä jatkuvasti, joten hänelle voi kyllä ennustaa hyvää kautta. Jossain vaiheessa olisi varmasti syytä pohtia Mäenalasen ja Puljujärven sijoittamista samaan ketjuun.

Aaltosen sentteripeli huolettaa kyllä hieman, kuten huoletti heti kun kuulin, että häntä kaavaillaan sentteriksi. Kärpillä on kuitenkin laituripaikat täynnä eikä ylimääräisiä senttereitä oikein löydy, joten Aaltoselle on vaikea löytää paikkaa laidastakaan. Eikös Davisin suhteen ollut vähän sama homma, että hänet hommattiin sentteriksi, vaikka hän on ollut parhaimmillaan laiturina. Näiden kanssa voisi olla kyllä tarkempanakin.

Ja Aittokalliosta pitää vielä sanoa, että onhan hän ollut kyllä huikea. Eilinen oli aika helppo peli, mutta kaikki tekeminen näyttää vaan niin ihailtavan helpolta ja varmalta.
 

sinikettu

Jäsen
Pohdin tuota itsekin. Tavallaan Puljujärvestä näkee, että aihioita olisi olemassa, mutta nyt ei vaan lähde kuten voisi. Mäenalanen oli eilen todella hyvä ja erottui kentällä jatkuvasti, joten hänelle voi kyllä ennustaa hyvää kautta. Jossain vaiheessa olisi varmasti syytä pohtia Mäenalasen ja Puljujärven sijoittamista samaan ketjuun.
Tässä on vaan vähän se ongelma, että Kärpät on kuitenkin pelannut niin hyvää joukkuepeliä, että tuntuisi todella typerältä sekottaa täysin ketjuja, mikä väistämättä tapahtuisi, jos Pulju ja Mäenalanen lyötäisiin yhteen. Pyörälä-Pirnes-Junttila on aikalailla sementtiin valettu ketju, Huml ja Niemi -akseli toimii lähtökohtaisesti myös ihan hyvin. Yksi potentiaalinen ketju toki olisi Mäenalanen-Aaltonen-Puljujärvi ja sitten Ikonen/Aho ykkösketjuun.

edit: väärä lainaus
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Onkohan tuosta eilisestä pelistä koostetta jossain?

katsomo.fi ja sieltä haku. Laittaisin linkin mutta en ole jaksanut opetella siistimään sitä.

Ja vielä Puljujärvi-Laine vertailuun; Hiitelän mukaan Laine on mennyt nyt virallisestikin ohi NHL-seurojen rankkauksessa. Toki tuo on ollut ainakin itselleni selvää koko harjoituskauden.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aaltosen sentteripeli huolettaa kyllä hieman, kuten huoletti heti kun kuulin, että häntä kaavaillaan sentteriksi. Kärpillä on kuitenkin laituripaikat täynnä eikä ylimääräisiä senttereitä oikein löydy, joten Aaltoselle on vaikea löytää paikkaa laidastakaan. Eikös Davisin suhteen ollut vähän sama homma, että hänet hommattiin sentteriksi, vaikka hän on ollut parhaimmillaan laiturina. Näiden kanssa voisi olla kyllä tarkempanakin.
Mikä siinä Aaltosen sentteröinnissä huolettaa? Minusta Miro on suoriutunut tähän asti varsin kelvollisesti. Erityisesti Ikosen kanssa yhteistä säveltä tuntuu löytyvän. Toinen laiturihan tuossa ketjussa on vaihdellut eri syistä lähes koko ajan.
 

Yeap

Jäsen
Huonoa:
- Raksilan kuuluttaja ja pätkivä videotaulu. Kumpikin vaihtoon.

Mikäs tämä uusi kuuluttaja oikein oli? Puheesta ei saanut joka kerta selvää, luki pelikellosta ajan väärin (olisi pitänyt sanoa esim 8:30 kun sanoi pelikellon ajan 11:30), unohti kuuluttaa joukkueet täysilukuiset, ei huomannut kuuluttaa mv-vaihtoa rankkarissa jne jne. Harjoitus tekee mestarin mutta voisi aloittaa vaikka tuolta D-junnujen peleistä ensin, mutta toivottavati ei säikäytä karjumisella itse pelaajia :D
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikä siinä Aaltosen sentteröinnissä huolettaa? Minusta Miro on suoriutunut tähän asti varsin kelvollisesti. Erityisesti Ikosen kanssa yhteistä säveltä tuntuu löytyvän. Toinen laiturihan tuossa ketjussa on vaihdellut eri syistä lähes koko ajan.

Oma otanta on tältä kaudelta pieni, joten hyvä jos homma toimii. Tosin tuo mainitsemasi "varsin kelvollisesti" on termi, joka itsellenikin tuli valitettavasti mieleen näkemieni esitysten perusteella. Eli Aaltonen oli ihan ok, mutta moni kuitenkin odottaa tai ainakin toivoo hänen olevan ensi kaudella liigan parhaita pelaajia. Tuohon on mielestäni vielä matkaa, kuten on Ikosellakin, tosin hänen kohdallaan odotukset ovat maltillisemmat parista heikosta kaudesta johtuen. Kausi on toki vasta alussa, mutta en tiedä, onko Aaltonen esittänyt koskaan todellisia huippuotteita sentterinä. Voi olla että on, mutta ehkä en vaan ole tietoinen niistä.
 

Meeps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Frölunda
Mikäs tämä uusi kuuluttaja oikein oli? Puheesta ei saanut joka kerta selvää, luki pelikellosta ajan väärin (olisi pitänyt sanoa esim 8:30 kun sanoi pelikellon ajan 11:30), unohti kuuluttaa joukkueet täysilukuiset, ei huomannut kuuluttaa mv-vaihtoa rankkarissa jne jne. Harjoitus tekee mestarin mutta voisi aloittaa vaikka tuolta D-junnujen peleistä ensin, mutta toivottavati ei säikäytä karjumisella itse pelaajia :D

Hän on Tuukka Myllymäki ja on aikaisemmin toiminut kuuluttajana ainakin Oulun Tervareilla ja Ynnin Koripallolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös