Kärpät – HIFK Ke 5.1.2005

  • 22 857
  • 138

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Vokoun torjui hifkillr pisteen siitä ei käy kieltäminen. Homma olisi ollut eka erän jälkeen paketissa ilman vokounia. Tosin kärppien maalinteko meni välillä käsittämättömäksi leikkimiseksi. Kärpät taas päästi hifkin tekemään maalit todella helpon näköisesti, mutta helppoa se kai on kun osaa.

Ottelusta saattoi myös joku provosoitua. Jotain kertoo se, että Jere Karalahti kuului joukkueen fiksuimpiin ja parhaimmistoon. Lisäksi Pirjetä ja Vokoun olivat hyvä, ehkä myös Luttinen jota ei tosin tehojen ulkopuolella juuri näkynyt.

Muu joukkue olikin sitten kuin päiväksi vapaalle päässyt poikakodin erikoisluokka. Niin käsittämätöntä touhua. Jarkko Ruutu esitti todellisen pohjanoteerauksen. Olisi aika lähellä pelimiestä, jos jalat ja kädet liikkuisivat yhtä vikkelään kuin suu ja jos sillä olisi edes jonkinlaiset hermot. En jaksa enempää avautua sillä Hifk teki tästä taas katselemisen arvoista tuolla egoilullaan. No täytyy vielä sanoa, että huvittavista huvittavin oli Kim Hirchoviz, jonka ego ei tunnu millään mahtuvan kukkakeppiäkin kapeampaan vartaloon. No se siitä... Loistavaa viihdettä ja parempi lopulta voitti.

Tänään olisi nähty useampikin hanskaus, jos linja ei liigalla olisi niin säälittävä. Boumedienne ja Ruutu oltaisiin nähty matsissa, kuten myös Kukkonen ja Pärssinen (!!).. Kertokoon loput enemmän. Kiitos Hifk ja Kärpät loistavasta viihteestä!
 

julijussi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jack "matkalla" Kerouac
Loistava matsi!! Kauden viihdyttävin kiekkoilta tähän mennessä. Ottelun lopputulos kelvannee kummallekin joukkueelle.

Pelin alku oli kuin elokuvista, ensimmäinen hyökkäys ja maali. Ei ollut Vokounille kaikista helpoin alku. Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan kotijoukkueen, mutta Vokoun sai pelin juonesta kiinni ja otti - välillä jopa tuurillakin - kiekot kiinni. Sama tahti jatkui hänen kohdallaan sitten melkein loppuun asti. Itse kiinnitin huomiota siihen, että varsin hanakasti hän lähti alueeltaan hakemaan kiekkoja. Vaatinee hyvää kommunikointia pakkien kanssa kun noin "sooloilee"

Parit ranskalaiset viivat:

- H. Laine. Brändin mukainen mies viimeistä perskarvaa myöten. Taklasi hanakasti ja sääntöjen rajamailla. Yksi päähänkohdistunut tuli ja jäi viheltämättä.

- J. Ruutu. Rotta, oikea kuningasrotta joka kelpaisi jokaiseen porukkaan. Tänäänkin traagisia joutsenia ja suunsoittoa. Kävi torikokouksen jälkeen höpöttämässä Nikelle jotain ja tämän jälkeen höpsötti kärppäpakkeja sellaisella "böö"-tyylisellä säikäytyksellä. Kovuutta ei tänään häneltä nähty, mutta ihan ok-matsi varsinkin kun joutui höntsäämään pakkina.

Muuta maininnan arvoista lienee Pärssisen ihmeellinen pimeneminen Nikelle, jonka jälkeen kärppälasein sanottuna Kukkonen kävi näyttämässä hänelle että mistä kana pissii - toisinsanoen halaili Pärssistä kakkosen arvoisesti.

Kolme pistettä olisi ollut otettavissa tänään, mutta viimeinen vaihde jäi löytymättä. HIFK:n vähille pakeille olisi voinut antaa enemmän painetta ja hoitaa pisteet kotiin.
 

Sparta

Jäsen
Ottelu alkoi vauhdikkaasti, kun Tenkrat karkasi laidalta maalintekoon ja ampui kiekon takanurkkaan Vokounin ohi. Kärpät jatkoi painostusta koko erän ajan, vain huono tuuri ja Vokounin hyvät torjunnat pitivät numerot tasaisina.

Toinen erä oli jo huomattavasti tasaisempi, ehkä jopa hienokseltaan HIFK:n hallintaa. Heti erän alkuun Kurvinen pääsi siirtämään kiekon maaliin, katsomoon näytti jo että Bäckström oli torjunut tilanteen. Erän loppupuolella Ruutu heitti perussukellukset, josta ansaittu kymppi.

Kolmas erä myös tasaista puurtamista. Kärpät 2-1 johtoon Viuhkolan ylivoimamaalilla. Mikkola ampui viivalta ja Viuhkola sai ilmassa olleeseen kiekkoon mailan väliin ja Vokoun oli voimaton. HIFK pääsi kuitenkin tasoihin Luttisen punnertaessa maalin edestä laatan reppuun.

Tunteetkin pääsivät kuumenemaan kolmannessa erässä. Bäckström kopautti mailallaan Pärssistä maalinedustatilanteessa, jälkitilanteessa Pärssinen meni kostamaan Nikelle ja Kukkonen tuli puolustamaan omaa maalivahtia. Tuomarien arpoessa jäähyjä Ruutu hiipi vaihtoaitiosta Bäckströmin maalille sanomaan Nikelle jotain ja sai lopulta seurakseen Boumediennen jota Ruutu yritti säikytellä...onnistumatta.

Voi sanoa, että Vokoun oli pelaamassa pisteitä HIFK:lle. Paljon hyviä torjuntoja, vaikka ottelun alkupuolella otteissa oli pientä epävarmuutta helppojenkin kiekkojen tippuessa.

Pisteet Kärpille kuitenkin lahjoitti Ville Varakas karkealla virheellä omalla hyökkäysiniviivalla. Varakas yritti vipata kiekkoa Kärppien maalille, mutta se napsahti suoraan Kukkosen lapaan ja Lasse lähetti Tenkin läpiajoon. Kiekko hienosti yläpesään ja kaksi pistettä jäivät Kärpille.

Tunnelma loppuunmyydyssä hallissa oli hyvä. Tämmöisiä pelejä lisää.
 
Viimeksi muokattu:

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Saatte HIFK:n kannattajat olla todella tyytyväisiä Vokounista. Mies esitti parasta maalivahtipeliä, mitä olen tällä kaudella liigassa nähnyt. Vokoun masensi kärppä-pelaajat varmoilla torjunnoillaan, jolloin Kärpät alkoi pelata liian hienoa ja yrittää syöttöä varmaan paikkaan takatolpalle, kun olisi pitänyt laukoa nopeasti kohti. Näin Vokounista osittain myös tehtiin sankari, mutta loistavasti mies pelasi yhtäkaikki.

HIFK oli muutenkin hyvin pelissä mukana. Punanutut pitivät kiekkoa ajoittain Kärppien päädyssä hyvin, mutta Kärpät puolusti hienosti, eikä paikkoja juurikaan auennut. Kärpät sai luotua maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui.

HIFK pelasi koko ajan sääntöjen rajamailla ja kolmannen erän puolivälissä hifkiläset yrittivät nakata löylyä kiukaalle oikein kunnolla. Kuumentaminen huipentui tilanteeseen, jossa peli oli ollut vihelletty poikki jo kymmenisen sekuntia sitten, Raksilan yleisö huusi jostain kärppä-pelaajan kokemasta vääryydestä, jota en huomannut ja hifkin pelaaja luistelee suoraan päin Bäcksiä ja pistää hänet poikittaisella kohti maalikehikkoa.

Tässä vaiheessa manasin sekä HIFKin sikajoukkuetta, että Junnoa, joka hankkii meille vain taitavia vipeltäjiä, mutta tuomitsin hätiköidysti. Hässäkän seurauksena Kärpät sai ylivoiman ja otteen pelistä ja Viuhkola teki johtomaalin. Maalin jälkeen myös IFK rauhoittui ja alkoi pelaamaan, jolloin tuloksena oli maali. Olisi ehkä kannattanut keskittyä pelaamiseen koko matsin ajan?

Kaikkiaan matsi oli tylsähkö kaksi ensimmäistä erää, mutta kolmannen erän tapahtumat käänsivät fiilikset plussan puolelle. Matsi oli paras tällä kaudella näkemistäni otteluista, kevätkauden otteluista siis. Kiitokset täten IFK:lle jälleen hyvästä pelistä.

Vierailija voi loistavan mokkensa myötä odottaa kevättä levollisin mielin, mutta Kärpillä on hankala tilanne. Bäckström ei ole pelannut tällä kaudella mielestäni yhtään todellista loistopeliä. Tämä viime kevään sankari ei ole kuitenkaan ollut niin huonokaan, että Kärpät voisi hankkia jonkin NHL-vahdin ykkösmokeksi, joten keväällä maalivahtipeli, se pelin tärkein osa-alue, on Kärppien suurin kysymysmerkki.

Tällä hetkellä ainakin Vokoun, Roloson ja Thomas ovat Bäckströmiä parempia maalivahteja, jos eivät jopa Noronen, Rinne ja Vehanenkin. Bäcks on edelleen hyvä mokke, mutta ei tällä hetkellä se maalivahti, joka torjuu mestaruuden.
 
Viimeksi muokattu:

vanhakja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mahtava peli. Oli tunnetta molemmilla joukkueilla. Kiitoksia HIFK aina varmasti tunnerikas peli. Ja kiitoksia tasoituksesta, kun joukkue pelas neljälla pakilla ja lisänä Jarkko Ruutu.........niin ja olihan siellä myös Ville Varakas. Varakas kannattais vaihtaa vaikka Niclas Hedbergiin. Jopa Hedberg olis vahvistus verrattuna Ville Varakkaaseen.

On teillä nyt loistava maalivahti, vaikka eka laukaus menikin sisään. Sen jälkeen varmaa työtä. Antakaa myös seuravan kerran pakkien suhteen tasoitusta, jotta meillä on mahdollisuuksia voittoon.
 

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Kauden viihdyttävin matsi ehdottomasti. Kärpät pelasi ihan hyvin ja IFK oli IFK - vitusti mussuttamista ja pari tyhmää jäähyä.

Ruutu oli varsinkin liekeissä, joka katkolla oli asiaa täysin hukassa olleelle Toivolalle ja muutama hieno heittäytyminenkin nähtiin. Hirso aukoi päätä samaan tapaan ja oli muutenkin yhtä huono kuin aina ennenkin. Siinä on IFK:n omat anttitörmänen ja anttiaalto.

Vokoun oli tosiaan erittäin hyvä. Eka meni mielestäni aika helposti, mutta otti varsinkin ekassa erässä Kärppien ylivoimien aikana muutaman hienon kopin.

IFK:n parhaat Vokoun, Pirjetä, Luttinen, Karalahti ja H. Laine. Neljästä pakista Varakas oli eniten hukassa. Zidlicky oli muuten hyvä, mutta otti ihan helvetin tyhmän jäähyn selästä taklaamisesta. Pärssinen ei oikein erottunut, muutama hyvä kiekonriisto ja yksi ryntäysjäähy. Kuhta ei osaa pysyä pystyssä.
IFK:lta hieno taistelu tuolla rosterilla.

Kärpiltä hyvä eka ja kolmas erä, toisessa erässä ei ollut hirveästi liikettä. Luttisen 2-2 -tasoitus jäi vähän harmittamaan, pakit pelasivat tuon tilanteen tosi löysästi. Niinimaaltakin muuten hyvä matsi, tuo kyllä Kärppien ylivoimaan paljon hyvää.
Tenkrat oli todella liekeissä, jos niitä tehoja alkaisi nyt tulemaan ihan kunnolla. Viuhkolakin oli erittäin hyvä, nyt on saatu pelituntumaa.

Kiitos Kärpät, IFK ja IFK:n cheerleaderit. Lisää tämmöisiä tapahtumia.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Isaksson
Sitähän tuo on vedellyt. IFK:lta oli ennen peliä 4 pakkia poissa loukkaantumisten ja kuumeen takia. Nyt on kaksi pelannut itsensä ulos pelistä. Tuo ja runsas alivoima huomioiden yksi päästetty toistaiseksi on aika kohtuu suoritus.
Juu ja jep. En seurannut matsia muutoin kuin sm-liiga.fi ja radio Suomen välityksellä. Kuitenkin sellainen huomio, että Spenglerin vittumaisuudesta huolimatta on meidän naapureilla jotakin kunnossa. Tuolla rosterilla taisteltu piste Kärpistä Oulussa kertoo ainakin sen, ettei joukkueessa ihan huono fiilis ole. Kutsuisin tällaisissa olosuhteissa Oulusta saatuja pisteitä ns. asenne-pisteiksi. Ihan sama oliko yksi tai kaksi pakkia sivussa, vaikuttaa siltä että ovat ukot ainakin taistelleet. Näin ei toimita jos jotakin suurta vitutusta tai vikaa joukkueessa olisi.

MV Voikun sais jotain kiinni pikkaisen harmittaa. Olisitte vaan ottaneet Jamon, joka käsittääkseni on ilta toisensa jälkeen vaihdettu pois saamatta mitään kiinni. Tää teidän äijä voi torjua voittoja eli ei se kauan Hifk:ssa voi pelata.

Vaan Kärpät, mikä takkuaa ? Teidän rosteri ja rampa Hifk, pitäis olla pässinlihaa, vai ettekö vieläkään ole oppineet kuinka naapureitamme vastaan pitää pelata. Antaa niiden koheltaa ja leikkiä kunkkua, siitä vaan kylmästi luistinta liikkeelle ja kiekkoa pömpeliin, lopuksi katsomaan näiden "kurkojen" ilmettä. Jotenkin sain matsikuvauksista sen käsityksen, että Kärpät olisi lähtenyt Hifk-peliin mukaan ja osallistunut torikokouksiin jne. Ei noin pojat, sitä kuuluisaa omaa peliä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Pieni pettymys Kärpät oli kun Hifk tulee Ouluun ilman pakkeja eikä Kärpät pysty silti voittamaan varsinaisella peliajalla.
Se huolettaa hifkin jatkoa että joukkueessa ei ole minkäänlaista tehonyrkkiä viime kauden tapaan.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Lähinnä olisi kiva kuulla myös millaisia olivat Harkinsin otteet? Vai onko herra jo asennoitunut siihen, että ensi kaudella pelaillaan Sveitsissä ja pelaaminen ei kiinnosta meillä enää pätkän vertaa?
 

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Viestin lähetti ruoska
Lähinnä olisi kiva kuulla myös millaisia olivat Harkinsin otteet? Vai onko herra jo asennoitunut siihen, että ensi kaudella pelaillaan Sveitsissä ja pelaaminen ei kiinnosta meillä enää pätkän vertaa?

Eipä erottunut oikeastaan ollenkaan. Otti sen yhden jäähyn ensimmäisen erän alussa, ja kai se jotain ylivoimaakin pelasi. Jostain syystä ihan eri kaveri kuin viime kaudella, tiedä sitten mistä tuo johtuu.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Viestin lähetti Eddie
Tänään olisi nähty useampikin hanskaus, jos linja ei liigalla olisi niin säälittävä.

Yhdyn edelliseen puhujaan. V*tuttaan tämä Liigan neiteilylinja. Kohta voisi seurata mieluummin OPSsia ja OLSsia jääallomatsissa, mutta se siitä. Vokoun oli ekan maalin ukahdusta lukuunottamatta todella jäätävän hyvä!
 

Tulvantuoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien hyökkääjien kädet jääty kun veskari pitää räpylää "väärässä" kädessä. Avopaikoissakin siirrellään kiekkoa kaverille kun ei osata päättää mihin pitäisi ampua ja sitten ei ammuta ollenkaan.

Hirso yritti ilmeisesti opettaa Toivolalle ja linjureille sääntöjä kun joka tilanteessa piti mussuttaa, jopa pitkän kiekon jälkeen.

Mitä se Bäckström oikein Pärälle teki kun siltä paloi käämit totaalisesti?
 

canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Pieni pettymys Kärpät oli kun Hifk tulee Ouluun ilman pakkeja eikä Kärpät pysty silti voittamaan varsinaisella peliajalla.

Samaa mieltä. Ensi kerralla ilman maalivahtia, eikö ne sitten... No Koivun aika Kärpissä on joka tapauksessa ohi, Jokinen tai Ruutu tilalle.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
No jos lyhyesti.

Tuossa kun pikasilmäyksellä ehdin jo selailla mitä muut olivat kirjoittaneet, niin ottelua kehuttiin jopa kauden parhaimmaksi. Olisin kyllä aika lailla eri mieltä. Toki tämä parempi oli kuin se syksyn IFK-matsi, jossa jopa kahvattiin ja rankasti, nyt tuo oli onneksi aika vähäistä. Nyt sentään taklailtiin ja jopa molemminpuolin. Kuitenkin jotenkin vaisu fiilis jäi.. ensimmäisen erän alkua ja kolmatta erää lukuunottamatta.

Kärppien hallintaahan se kokolailla oli. Siksikin kaksi pistettä tästä matsista on melkoinen pettymys, kyllä tällaiset pitäisi hoitaa. Kärppien hyökkäykseenlähdöissä on edelleen parantamisen varaa kuten myös siinä viimeistelyssä, karkeimpana esimerkkinä Jokisen ja Tenkratin pelleily kahdella nollaa vastaan. Ja tuo ei todellakaan ollut eka kerta kummaltakaan. Niinimaan panos näkyi eritoten ylivoimalla. Kyllähän oli erilaista pyöritystä kun Janne pelasi viivalla ja nähtiin jo vähän erilaisempiakin ratkaisuja mihin on totuttu.

Hifkin suuri yksinäinen oli Vokoun, joka jätti kohtuu hyvin pelanneen Bäckströmin kyllä varjoonsa. (Hitto vie, annetaankohan me muille tasoitusta keväällä molariosastolla). Kenttäpelaajista erottui Pärssinen, uusi kaveri H. Laine ja Jere (koska oli koko ajan kentällä). Ruutu erottui muista syistä.
 

SePuree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja Hokki
Saamaton, haluton, väsynyt? Tunne!

Ilman kolmannen erän Hollywood -tyyppistä tunnekuohua ottelu muistutti kolmosdivarikiekkoilua. Riks Räks ja Poks!

Vastustajan maalivahti masensi jälleen puukätemme...

You - me - You - me - You... NO!
... ne lapselliset kärppien kikkailut...

IN

#62 We trust
#44 Was also good

HipHei ja syökää Kanaa!
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oulusta saapuvien tietojen mukaan Toivolalla on jääpussi olkapäällä. Ottelun aikana kuulema oli joku pääkaupunkiseudun pelimanneista koko ajan hihassa roikkumassa.

"Bat... Mistör referee..."

Pyysikö esim. Hirso tekemään uudet jaot, pyysikö armoa vai opettiko Toivolaa tuomitsemaan?
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Polliisi: "Kauden viihdyttävin matsi ehdottomasti. Kärpät pelasi ihan hyvin ja IFK oli IFK - vitusti mussuttamista ja pari tyhmää jäähyä. "

vanhakja: "Mahtava peli. Oli tunnetta molemmilla joukkueilla. Kiitoksia HIFK aina varmasti tunnerikas peli. Ja kiitoksia tasoituksesta, kun joukkue pelas neljälla pakilla ja lisänä Jarkko Ruutu.........niin ja olihan siellä myös Ville Varakas."

Lare: "HIFK pelasi koko ajan sääntöjen rajamailla ja kolmannen erän puolivälissä hifkiläset yrittivät nakata löylyä kiukaalle oikein kunnolla. Kuumentaminen huipentui tilanteeseen, jossa peli oli ollut vihelletty poikki ..."

Sparta: "Tuomarien arpoessa jäähyjä Ruutu hiipi vaihtoaitiosta Bäckströmin maalille sanomaan Nikelle jotain ja sai lopulta seurakseen Boumediennen jota Ruutu yritti säikytellä...onnistumatta."

julijussi: "Loistava matsi!! Kauden viihdyttävin kiekkoilta tähän mennessä."

Eddie: "Ottelusta saattoi myös joku provosoitua."

Peacemaker: "- IFK:n ikioma pelityyli toimi:)"



Jösses I Love This Team! Joku saattaisi sanoa: tää on mun IFK
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viestin lähetti mixu
Pieni pettymys Kärpät oli kun Hifk tulee Ouluun ilman pakkeja eikä Kärpät pysty silti voittamaan varsinaisella peliajalla.
Se huolettaa hifkin jatkoa että joukkueessa ei ole minkäänlaista tehonyrkkiä viime kauden tapaan.

Brett Harkins on kuin varjo viime kaudesta.. no ei edes varjo... Käsittämätöntä miten PELIMIES voi muuttua yhden kesän aikana noin surkeaksi. Vaihtakaa Pirjetä Pärssisen ja Kuhdan väliin niin jotain voi tapahtuakin. Harkins keskittyy lähinnä äänenavaamiseen ja jatkuvaan pikkusikailuun, kun tuomarin silmä pikkasenkin välttää. Hankkikaan nyt hyvän tähden joku kunnon tsena tämän miehen tilalle niin voitte olla Vokounilla todella lähellä nakkikippoa. Yai sitten Harkins veryttelee vasta kohti finaaleja.

Niin vaikka hifkillä ei olisi ollut edes nuita pakkeja mitä siellä oli kärpät ei olisi saanut maaleja aikaan, sillä jos ei kädet jäätyny niin vokoun oli jäätävä. Kenttätapahtumien perusteella tämä olisi voinut päättyä vaikka 5-2. Se on muuten kumma ettei kärpissä voi kaksi tsekkiä loistaa yhtäaikaa. Kun tenkillä osuu niin Ujcik ei osu edes tyhjiin, kuten myös toisinpäin..
 

Kasatonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, San Jose Sharks
Mikä Ihana Ilta..

Kyllä tarjosi ilta sitten koko rahan edestä. Juuri sellaiset Kärpät ja IFK jotka haluankin nähdä. Edellinen kiitää, jälkimmäinen nostattaa tunteita.

Vokoun - erikoinen tyyli. Puuttuu todella paljon peliin ja pelaa paljon mailalla. Tulee aiheuttamaan paljon sydämmentykytyksiä punaisille faneille. Ainakin vielä pudotteli aika paljon mutta puolustus siivosi. Siinä on kyllä mies joka mahdollistaa IFKn matkan unelmafinaaliin Kärppiä vastaan :) Oli muuten todella poikki 60min kohdalla, hieman kesäterässä?

Ruutu pelasi tosiaan pakkina ja sekoitti mussukympillä kyllä peliä, Z kun oli jo boxissa. 4llä pakilla siitä eteenpäin. Z oli flegmaattinen, ei tuntunut henkisesti siirtyneen kehä3n ulkopuolelle. Ilmekään värähtämättä penkille tuijottamaan eteenpäin, oli vaihdossa sitten tullut superhazardi tai mainio oivallus. Vaihtoi 60min kohdalla pari sanaa Vokounin kanssa, muuten ei kyllä kukaan tai mikään kiinnostanut.

Luttinen oli oiva ilmestys. Kuhta turhautui välillä penkillä kun Pirjetä&Co. saivat vastuuta. Hirsolle plussat, antoi pienelle kärppäfanille vaihtoaitiosta kiekon, muuten sitten ei oikein mitään ihmeellistä. HLaine repi, raastoi, koukki ja mussutti, rotta-ainesta, I like. Pirjetä pelipäällä. Vopi oma itsensä.

Kärpistä ilahdutti Tenkin paluu. Ujcik jatkoi huikeita otteita vaikkei pisteitä herunutkaan. Niinimaa-Boumedienne oli kyllä upeaa katseltavaa viivassa ylivoimassa, siitäpä maajoukkuepari.

Alun Niinimaa-sponsoriesittely oli naurettava, kyllä hävetti. Jere tiivisti aika hyvin kun luisteli pois siniviivalta: "Ei jumalauta".

Tätä pitää saada lisää, mieluiten play-offeissa!
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Mikä Ihana Ilta..

Viestin lähetti Kasatonov
Alun Niinimaa-sponsoriesittely oli naurettava, kyllä hävetti. Jere tiivisti aika hyvin kun luisteli pois siniviivalta: "Ei jumalauta".

Silkasta mielenkiinnosta asiaa kohtaan: et tohtisi kertoa enempää?
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Senior
Jösses I Love This Team! Joku saattaisi sanoa: tää on mun IFK
Palautetaan varttuneempikin fani maanpinnalle. Pitäisiköhän myös koota ne viestit, joiden mukaan J.Ruutu osoitti todellista äijämaisuutta filmaamalla, mussuttamalla tuomareille jne. Tuttua Jakkea.

Vaan ei, hieno homma, kyllä mun maailmaan mahtuu yksi värikäs Hifk. Joskus vaan tuntuu, että olette kyllä mestareita kääntämään filmaamisen, roikkumisen ja mussuttamisen värikkyydeksi. Vaan jos Kiprusoff hyppää filmatakseen, sitä syytetään huonosta tukasta, Jakke taas on kone.

Anyway, minnuu pelottaa, teillä on maalivahti. EI hyvä, ei ollenkaan.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Että sellainen ottelu.

Alkujärkytys oli, kun mallailin seisomapaikkaani siinä, kun Tenkrat jo maalasi. Siltä istumalta soitto Vuosaareen. Noh, vihollisleirin miehen kanssa tuumasimme, että kyllä tässä on vielä 59 minuuttia ja 53 sekuntia ottelua jäljellä. Mutta, kuinka väärässä olimmekaan, sitähän oli vielä 61 minuuttia ja 14 sekuntia, ennen kuin Tenkrat maalaa sitten toisenkin kerran, vaan tätäpä emme tienneet.

Mikäs siinä, ensimmäiseen erään "myhäillen", mutta niin vain Vokoun näytti hauista. On siinä kanssa vahti, oikea Maalivahti. Tuollaisen moken työskentelyä on ilo seurata, vaikka kuinka olisi vihollisen vaattehissa (Lukkofanit, eat yourheart out, Roloson on liigakassari, Vokoun on The kassari)! Lisää näitä!
Eli niin juu, hehkutukset sikseen, Kärpät vei, IFK mussutti. Tai jäähyili.

Toinen erä, Toivolalta sekosi kasetti. Eikä tuntunut millään saavan oikeaan kohtaan kelattua, jäljessä tai muuten vain jäässä oli dumari. Erikoisia vihellyksiä, etten sanoisi. Ei ratkonut, mutta pisti *tuttamaan. Kärpät tinki työnteosta, mutta sitähän nuo toiset erät johtoasemassa ovat olleet. Ei oikeastaan mitään jäänyt tästä erästä jälkisukupolville muisteltavaksi... No oli se Kurvisen nousu ja tilanteen loppuun asti pelaaminen hienoa.
Ai niin, saihan se TPS-pelaaja sen ansaitun kympin sukelluksesta. Hamekangasta.

Kolmas? Helvetti, 20 minuutin erä, kestikö sen noin 40 minuuttia? Siinä jäi vaimokkeen kanssa aiottu kauppareissu haaveeksi... Mutta täällähän ehti tapahtua, jotain. Viuhkola teki maalin. Ja Vallin pelasi näennäisesti tilanteen, eli IFK tasoitti. No, paskaakos tässä, tällaistahan tämä kiekko tuppaa olemaan.

Jatkoaika? Oikeastaan voisi sanoa, että Vokounin maali, mutta paha sanoa sittenkään. Meni hivenen liian aikaisin jäihin, tai maanmies vain oli tarpeeksi kylmähermoinen odottamaan sitä. Tiedä häntä, mutta hieno maali, hieno tuuletus, hieno fiilis. "Oikeus on, voittanut taas..."

Pari hajahuomiota, ensin kotijoukkue Kärpät:
+ Niinimaa, oli joltisenkin ihmeissään hänelle tarjotuista maalintekopaikoista. Puolustupäässä luuti erittäin hyvin. Pikkunättiä, varmaa. Kiitos!
+ Viuhkola, on se kone.
+ Tenkrat, kärsii ketjukavereistaan jo, mutta kyllä se kassin tekee tarvittaessa.
+ Saarenheimon vitja, ilman tehoja, mutta IFK oli pulassa näiden ollessa hyökkäyspäässä. Erityismainintana Saarenheimon itsensä peli, todella vahvaa, uhrautuvaa ja luotettavaakin.
- Somervuori... Tuhlaajapoika? Aina, kun Pyörälä, Viuhkola ja random-puolustajat kehittävät tilanteen, kiekon ajautuminen Eerolle tarkoittaa joko päätöntä/myöhässä olevaa/kiekon menetykseen johtavaa syöttöä, tai vaihtoehtoisesti tilanteen kuivumista kulmaruuhkaan/vastustajan purkuun.
- Vallin. Asennetta jmlt! Ainoat plussat mahtoivat olla se hieno perstaklauksen tapainen heitto Jaana Ruudusta, ja yksi vahva nousu maalille.
- 4. kenttä. Ei mitään. Aaltonen Juntusen tilalle, pian (jos siis pelikunnossa). Aarnio säästelee.

(EDIT!)+ Jaakola. Pelasi hyvän ottelun, taklasi enemmän kuin uransa aikana, varmaa, asennetta.... kunnes tuli pipi. Harmi.
- Bäckström... Mikä on kun pitää pomputtaa kuten Rinne toissa kaudella?

HIFK:
+ Varakas. Sanokaa mitä sanotte, muistelkaa yhtä virhettä (niin, kuinka moni pakki tuossa tilanteessa ehtii Tenkratin ottamaan kiinni?), mutta mielestäni nuori kaveri täytti tonttinsa. Tästä tullee vielä pelimies.
+ Vokoun. Käyttäkää superlatiiveja, niihen on syytä. Mutta älkää nyt silti nuolaisko ennen kuin tipahtaa, vaikka tuon luokan mokke onkin, ei voi voittaan yksin otteluita (kuten tämä päivä todisti).
+ Karalahti, vaikka taklaa lähes poikkeuksetta kädet ylhäällä, oli puolustuksen liideri tänään.
+ Pirjetä. Lepo-Lassella oli leppoista kotosuunnalla, moneen otteeseen vaihteli kuulumisia hymyissä suin Kärppä-pelaajien kanssa, eritoten Niinimaan.
+ Sakari Lindfors, tukka oli hyvin.
- Ruutu, Kuhta, Hirsovittumitensekirjoitetaan. Spenglerissä opittua, vai vanhan kertaamista? Hamekangasta koko sakille! Tai TPS:n rosteriin, saisivat kauan kaivatun rottaketjun takaisin. Sillä erotuksella ettei Hirsosta olisi siihen kuin mussuttamisensa vuoksi mukaan... Ämmät.
- 1. ketju. Olisi kova, Mestiksessä. Harkins on vain töissä täällä, näemmä.
- Vopat. Niin turha, niin turha.

Mitäs sitä, kiekkoviihdettähän se. Toivola voisi ensi kerraksi petrata kyllä.

Mukavaa Loppiaista.
 
Viimeksi muokattu:

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti bozik
Palautetaan varttuneempikin fani maanpinnalle.

Mies Ranskasta käsin palauttaa mitä miehen Ranskasta käsin pitää palauttaa...


Viestin lähetti bozik

Pitäisiköhän myös koota ne viestit, joiden mukaan J.Ruutu osoitti todellista äijämaisuutta filmaamalla, mussuttamalla tuomareille jne. Tuttua Jakkea.

No hän sitten kokoaa ne viestit, jos siltä tuntuu.

Viestin lähetti bozik

Vaan ei, hieno homma, kyllä mun maailmaan mahtuu yksi värikäs Hifk. Joskus vaan tuntuu, että olette kyllä mestareita kääntämään filmaamisen, roikkumisen ja mussuttamisen värikkyydeksi. Vaan jos Kiprusoff hyppää filmatakseen, sitä syytetään huonosta tukasta, Jakke taas on kone.

Olet nyt tässä ottelussa kartalla tällä kertaa filmaamisesta, mussuttamisesta, roikkumisesta ja mussuttamisesta, kun olet valmis kommentoimaan?

Kipru ja IFK - ........ jeps, annetaan olla.

Kysyn vielä haavoja kaivaakseni: onko pakko kommentoida kaikkea?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös