Mainos

JYPin taloustilanne

  • 768 966
  • 3 147

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se tässä on hyvä muistaa, että jos liikkeillä olevat jutut yhtään pitävät paikkansa, niin JYPillä ei ole erityisesti maksamattomia laskuja tai päälle painavia velkoja, vaan suurin ongelma on se, että kassassa ei ole erityisesti rahaa, eli juoksevien kulujen kanssa on vaikeaa. Samalla toki on syytä muistaa, että rahaa tulee kyllä sisään jossain määrin, kun yleisötuloja kuitenkin on ja Telialta saadaan rahaa kuten muutkin.

Eli jos nyt menoja saadaan suhteutettua tuloihin riittävästi, niin JYP kyllä pärjää. Vakavaan konkurssiuhkaan en edelleenkään usko, kun ynnäilen kaikkia niitä huhuja ja tietoja, mitä olen eri suunnilta JYPin tilanteesta saanut.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
En tiedä onko lätkäjoukkueilla vähän "suomalaisen miehen syndroomaa", eli jostain syystä on tosi vaikeaa puhua suoraan niistä ongelmista. Jos joku koittaa auttaa, tuhahdetaan vain sitä, ettei tarvita apua.

Minun mielestäni ei ole laisinkaan häpeä kertoa faneille missä mennään. Korona on sellainen ongelma, joka yllätti kaikki, eli ei siitä voi syyttää yksin ja ainoastaan seuraa. Veikkaan myös sitä, että kun yksi rohkea seura sanoo sen suoraan, että nyt menee huonosti ja tulevaisuus on vaakalaudalla, muut seuraavat perässä.

Mieluummin seuralta nyt vain tilanteen vakavuus tiedoksi kaikille ja sen mukaiset toimenpiteet. Jos/kun faneilta kaivataan rahallista tukea, niin sitä voi pyytää. "JYP tarvitsee nyt fanien tukea, koska pääsylipputulot eivät vastaa odotettua. Voit tukea seuraa ostamalla pääsylippuja kotiotteluihin tai tekemällä ostoksia JYPin verkkokaupassa."
 
Hexa

Jäsen
Joo tämä tuli seuraavaksi itsellä mieleen myös. Edelleen olen varma, että pomo on tuon kuullut tai käsittänyt väärin. Jos tuo pitäisi paikkaansa, niin olisi äärimmäisen kohdistettu tarjous enkä itse todellakaan lähtisi siitä huutelemaan keskustelupalstalla.
Vielä pelkät istumapaikat voisi jotenkin ymmärtää tuohon hintaan, mutta niitäkin vain yksi kappale, ei neljää. Sitten vielä mainokset päälle tuohon samaan hintaan, niin se on jo täysin mahdoton yhtälö. Puhdasta spekulaatiota, mutta voisiko olla niin, että firma olisi ostanut nuo mainospaikat erikseen jollain kalliimmalla summalla, ja sitten ikäänkuin sen vastikkeeksi olisi saanut nuo paikat tuohon ale-hintaan.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
YT-neuvotteluja ei voi raportoida kesken neuvottelujen. Neuvottelujen aluksi voidaan kertoa yleisesti mikä on yhtiön säästötavoite, mutta minun käsittääkseni laki jo sanoo sen, että käsittely käydään asianomaisten kesken ja alku- ja lopputulema informoidaan. Keinoista ei tarvitse / kannata informoida.

Mitä olen itse johtoryhmässä joutunut näitä käsittelemään, en toki neuvottelujen vetäjänä, niin alkuun kerrotaan yleinen tavoite, esim. säästötavoite 500t€ per vuosi / 5 henkilötyövuotta jne. ja syyt miksi olemme neuvotteluissa. Lopuksi informoidaan henkilöstö mihin tulokseen YT-neuvotteluissa päädyttiin.

Se minkä Jyp voisi tiedottaa on sen neuvottelujen kokonaistavoite, mutta mitään velvoitetta tähän ei ole. Itse näkisin fiksuna ilmoittaa, että "Jyp tavoittelee 400.000 € säästötarpeita YT-menettelyssä, lomautuksien/irtisanomisten/koko YT-skaalan mukaisella käytännöillä. Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä pelaajat, valmentajat, A-nuoret jne."

Nämä ovat muuten ihan helkutin raskaita prosesseja ja jättävät kyllä jälkensä tuohon yhteisöön ja urheilutoimintaan, mutta ei muutakaan mahdollisuutta Jypillä kyllä nyt ole.
 
knttrtknkn1

Voisi kuvitella ettei yt.t ammattilaisurheilussa ole ihan samalla tavalla raskaita työntekijälle työn luonteen vuoksi. Kaikkihan on enemmän tai vähemmän pätkäsopimuksella töissä, tsto. tietty eri juttu. Jossain normi työpaikassa ihmiset on saattanut ajatella olevansa töissä seuraavat 20v joten pudotus on hieman erilainen. Väheksymättä yhtään tämän hetkistä tilannetta.

Eikös JYP ilmoittanut että YT.t kestävät 5pvä? Tuskin täytyy kauhean kauan odotella uutisia asiasta. han mielenkiintoista nähdä mitä mahdollisesti tapahtuu jos 5 pelaajaa lomautetaan.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Voisiko olla esim. niin, että omat "halvat" miehet kotiutetaan Keuruulta ja Savonlinnasta. Eli Kuusela, Niku, Airo, Valkeejärvi ja Parkkinen nostettaisiin ylös, paikkaamaan näitä mahdollisia lomautettuja.
Mistä lähteestä on tämä tieto että viisi pelaajaa lomautettaisi?
periaatteessahan tuo mahdollista jos ne katsotaan omiksi työntekijöiksi, lomautusten aikanahan on rekrytointi kielto ainakin oikeassa elämässä, mutta miten tämä tulkitaan urheilujoukkueessa,
Paljonhan se ratkaisee ketkä nämä viisi pelaajaa olisi ja kuinka pitkäksi aikaa lomautus tapahtuu, oletettavastihan se koskisi todennäköisemmin palkkalistalla korkeammassa päässä olevia, alapäästähän ei merkittäviä säästöjä saisikaan.
 
Ei tuossa muusta ole kyse kuin huhuilusta, eli voi olla myös ettei tuossa ole mitään perää.

Itse en lomautuksiin jaksa uskoa, enkä todellakaan toivo niitä. Tuskin siihen tarvitseekaan lähteä, jos pelaajat suostuvat leikkaamaan palkkojaan.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Eikös pelaajilla ole määräaikainen työsopimus? Ei heitä saa silloin YT-lain mukaan lomauttaa, edes poikkeuslain aikana.
 
irteppetri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HP
Eikös pelaajilla ole määräaikainen työsopimus? Ei heitä saa silloin YT-lain mukaan lomauttaa, edes poikkeuslain aikana.

"Työnantaja voi lomauttaa myös määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän samassa laajuudessa kuin toistaiseksi voimassa olevan työntekijän. Tästä säädetään työsopimuslain 5 luvun 2 §:ssä.

Määräaikaisen työntekijän lomauttaminen on siis lain mukaan mahdollista, jos työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen peruste työsopimuksen irtisanomiseen. Lomauttaminen on mahdollista myös, jos työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti eikä työnantaja voi kohtuudella järjestää työntekijälle muuta sopivaa työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa koulutusta. Lisäksi työnantaja ja työntekijä saavat sopia määräaikaisesta lomauttamisesta silloin, kun se on tarpeen työnantajan toiminnan tai taloudellisen tilan vuoksi."

HampaatOn

Jäsen
Jyväskylän talousalue on loppujen lopuksi pieni ja yritysten markkinointiyhteistyö ei taida olla kovinkaan tuottoisaa. Oikeita isoja sijoittajia ei ole taustalla, kuten joillakin muilla liigajoukkueilla. Harmi homma. Mielenkiintoista on nähdä, miten tämän kauden pelit hoidetaan.
 
makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvin ristiriitaisia asioita kuuluu nyt eri puolilta, joidenkin mukaan ei ole mitään hätää ja joidenkin mukaan hätä on suuri. Juuri tämän vuoksi JYPin kannattaisi nyt tulla esiin avoimesti. Ei tästä huhumyllystä ole kenellekään mitään hyötyä.

Ketkä muut kuin jatkoaikalaiset pitää sitä huhumyllyä päällä?
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Jyväskylän talousalue on loppujen lopuksi pieni ja yritysten markkinointiyhteistyö ei taida olla kovinkaan tuottoisaa. Oikeita isoja sijoittajia ei ole taustalla, kuten joillakin muilla liigajoukkueilla. Harmi homma. Mielenkiintoista on nähdä, miten tämän kauden pelit hoidetaan.

Kenellä muilla liigajoukkueilla on "oikeita isoja sijoittajia" taustalla. TPS nyt hukattuine miljoonineen, mutta ketä muita?

Että silleen...
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kenellä muilla liigajoukkueilla on "oikeita isoja sijoittajia" taustalla. TPS nyt hukattuine miljoonineen, mutta ketä muita?

Että silleen...
Onko se nyt sitten onni ja autuus jos taustalla on ''oikea iso sijoittaja'' ? Lisätietoja voi kysellä vaikka Ilves leiristä !
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Yksi tuote minkä JYP voisi ottaa myyntiin on hintakategorioittain valittava ottelulippu, jonka voi vaihtaa tulevaisuudessa mihin tahansa samanarvoiseen lippuun. Niitä voisin ostaa, koska ei ole harmainta aavistusta milloin ehkä saattaisin hallille päästä.
 
Tämä on ajatuksena hyvä, toimii vallan mainiosti jos peliareenalla on tilaa, Tosin tänä vuonna kausikortteja on myyty huonosti joten saattaisi toimiakin. Mutta ns kiinnostaviin otteluihin liput pitää ostaa hyvissa ajoin jos meinaat istua johtuen hallin koosta, mutta nythän joukkue tekee kolmatta vuotta putkeen "hyvää työtä" siihen että istumapaikkojakin on hyvin tarjolla
 
Noihin mahdollisesti erityisen halvalla myytäviin istumakausareihin sen verran. Jos kyseessä on ne alarivin paikat mistä et koko peliä näe, niin sehän on jopa hyvä hinta tässä tilanteessa ne saada myytyä. Oikeastihan tuommoissta paikasta ei saisi pyytää minkäänlaista hintaa. Yhden kerran olen tuommoiselle paikalle "joutunut" ja kokemus oli että ennemmin katselee vaikka radiosta.
Vaikea kuvitella että yksikään tuommoinen paikka menee kaupaksi ennen kuin taas on tilanne että halli alkaisi olemaan loppuunmyyty, ja siihen menee taatusti aikaa, vaikka rokote koronaan olisi saatavilla hetti.

Vähän sama homma jos nuo perheliput 2+2 edullisesti on noille alarivin paikoille, niin itselle kävi kerran Tapparan peliin koko perhe perhelipulla, niin oli viimeinen kerta. Eihän sieltä viimeisen ylärivin takaa mitään nähnyt. Itse kuitenkin kun lähden paikan päälle, niin kyllä se koko peli olisi nähtävä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Pienistä puroista se joki syntyy. Juolahti noist YT-neuvotteluista mistä niitä säästöjä tulee, Joutuukoha moni pelaaja etsimään halvempaa kämpää tai rupevat maksamaan oikeaa vuokraa, Skodan avaimia palautelaan Laakkoselle, Aamupalat syödään kotona. Huoltajat kun lomautetaan niin terottavat luistimensa ja pyykkäävät pelipaidat itse.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jos kyseessä on ne alarivin paikat mistä et koko peliä näe, niin sehän on jopa hyvä hinta tässä tilanteessa ne saada myytyä. Oikeastihan tuommoissta paikasta ei saisi pyytää minkäänlaista hintaa. Yhden kerran olen tuommoiselle paikalle "joutunut" ja kokemus oli että ennemmin katselee vaikka radiosta.

Vähän sama homma jos nuo perheliput 2+2 edullisesti on noille alarivin paikoille, niin itselle kävi kerran Tapparan peliin koko perhe perhelipulla, niin oli viimeinen kerta.
Korjatkoon muut jos olen väärässä, mutta JYP ei myy tällä kaudella merkittyjä istumapaikkoja. Istumakatsomossa on lattiassa tarra, jos kausikorttilainen on ostanut juuri kyseisen paikan, mutta muuten istumalipun ostaneet saavat valita vapaasti paikkansa katsomosta. Eli siis paikan saa valita itse, jolloin kukaan tuskin haluaa sinne nollariville mennä.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
JYP voisi irtisanoa/lomauttaa kaikki kalliit pelaajat ja pelata halvoilla nuorilla kauden läpi, jos kausi saadaan pelattua. Joukkueen pärjääminen tai sijoitus on aivan yhdentekevää jos toisella puolella vaakakuppia painaa konkurssi. Louhivaarat sun muut vaan pois. Jos tuo on mahdollista, en siis tiedä.

On tuossa pelaajillakin mietittävää kun yhtäkkiä loppuu duunit, eikä ole ketään muutakaan joka heidät palkkaisi. Heilläkin ammattinsa puolesta nyt yhtäkkiä tulevaisuus aivan hämärän peitossa kun ammatti meinaa lähteä alta, ainakin hetkellisesti.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Törmäsin tällaiseen...

"SM-liigan osakkaat ovat päättäneet, että mikä tahansa joukkue saa jättää kauden kesken ja silti jatkaa ensi kaudella kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan."

Lähdekin on Jortikka.

Tämä on mielenkiintoista, jos on totta.
Silloin paketoisin tämän kauden tähän välittömästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös