Mainos

JYPin taloustilanne

  • 769 044
  • 3 147

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Jotenkin keskustelu kanssasi tuntuu turhalta jos nostelet vain tiettyjä asioita irralleen asiayhteydestä ja siirtelet samalla maalien tolppia.

Kannattaa muistaa, että JYPin viime vuosien talouslukemia rasittaa suuresti D team/JYP-Akatemia kuvio. Tuollainen 2,5 miljoonan alaskirjaus näyttää pahalta talouslukemissa vaikka oikeasti ei vaikuta toimintaan, kun noita rahoja ei oikeasti kukaan koskaan ole edes odottanut takaisin.

 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ainakin kalpan pääoma on oli ennen nyt olevaa kautta 1,5 miljoonaa kun JYPillä esimerkiksi -1,2 miljoonaa, siellä jatkuvasti voittoa kun täällä miinusta ja JYPin talousluvut myös ollut liigan surkeimpia monella mittarilla viimevuodet. Tästä kaudesta myös tulossa pelien peruuttamisen takia miinusta. Seppänen ainakin puhunut että miljoona pitäisi saada säästettyä kuluissa ,vaikka JYPin henkilöstökulut on yksi liigan suurimpia niin se on vain yksi osa henkilöstön lomautus. Ei välttämättä olla lopulta ihan paljon siitä että tuo 25% tarvitaan. Tietenkin onneksi JYPin omistajilla on loputtomasti raha pumpata.
Mistä tämä tieto JYPin -1,2 miljoonan pääomasta on peräisin? Tietääkseni pääoman suhteen ollaan kuitenkin edelleen plussan puolella. Lisäksi pääoma ei välttämättä tarkoita juuri mitään, kun asioita kirjataan eri tavoilla, ja pääoma ei tarkoita, että käytössä olisi pääoman verran rahaa.

Seppäsen puheeksi ottama miljoona on jotakuinkin sellainen minimisumma, joka koskee kaikkia liigaseuroja. Kun lasketaan yhteen päättyneen kauden lopussa menetetyt rahat, muun liiketoiminnan tappiot ja ensi kauden sponsoritulojen menetykset, niin jokainen seura on lähellä tuota miljoonaa. Osa seuroista menee selvästi yli miljoonan.

Ja käytännössä jokaisen seuran kohdalla tuota menetettyä rahamäärää korvataan eniten lomautuksilla ja palkkojen leikkauksilla, sekä pelaajahankintojen vähentämisellä tai hankkimalla edullisempia pelaajia. Pelaajabudjetit tulevat laskemaan lähes kaikilla seuroilla suhteellisen merkittävästi.

JYP ei todellakaan ole sellaisessa tilanteessa, että tuota 25% palkkojen leikkausta oikeasti tarvitaan. Monissa muissakin seuroissa on varmasti lähdetty ehdottamaan jotain vastaavaa, vaikka sitä olekaan tuotu julki. Kyse on vain luvusta, joka on neuvotteluiden alussa isketty pöytään.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä tämä tieto JYPin -1,2 miljoonan pääomasta on peräisin? Tietääkseni pääoman suhteen ollaan kuitenkin edelleen plussan puolella. Lisäksi pääoma ei välttämättä tarkoita juuri mitään, kun asioita kirjataan eri tavoilla, ja pääoma ei tarkoita, että käytössä olisi pääoman verran rahaa.


https://yrityselaman360blog.files.w...iiga-seurojen-taloudelliseen-tilanteeseen.pdf tuossa on ainakin yksi paikka jossa eri lukuja voi katsella, tietenkin luvut on vain lukuja. Itse vaan en jotenkin usko että kovin kestävällä pohjalla on jokakautinen tappioden kuittaus omistajien kautta, varsinkin nyt kun tappiota taas tuli tämän kauden osalta lisää. Kaikki on myös omaa tulkintaa luvuista, en ole mikään kirjanpitäjä itse, mutta minusta tilanne ei kuitenkaan kovin hyvältä näytä. Siis jo ennen koronaa saati että se vielä vaikuttaa päälle. Veikkaisin myös vaikuttavan tähän kuinka helposti rahaa saa tappioden kuittaukseen jatkossa.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kannattaa myös muistaa sponsoreista se, että vaikka Seppänen on sanonut että isoa tiputusta tulee, niin JYPillä on se hyvä tilanne että isoimmat sponsorit on Harvia ja Valtra ja kummallakaan korona ei ole vaikuttanut tilanteeseen negatiivisesti. Harvia osti vasta ison saksalaisen toimian itsellelleen ja Valtralla on ennätystilaukset Kiinasta odottomassa toimitusta.
Kaikki on myös omaa tulkintaa luvuista, en ole mikään kirjanpitäjä itse
Näinpä, mielestäni varsin arvelluttavaa tulla omia tulkintojaan tänne faktaksi esittämään, kun noissa tulkinnoissa on pitänyt vetää mutkia suoriksi ja toisaalta ei omaa myöskään alan osaamista. En todellakaan ole keskustelua kieltämässä, mutta jotain järkeä saa käyttää ja kaikkea mitä sylki suuhun tuo tai omat aivot lähes salaliittoteoriaksi kehittää, ei minun mielestäni tarvitsisi tänne julkaista tai jos julkaisee olisi hyvä sanoa jo suoraan niiden olevan omia tulkintoja.

https://yrityselaman360blog.files.w...iiga-seurojen-taloudelliseen-tilanteeseen.pdf tuossa on ainakin yksi paikka jossa eri lukuja voi katsella, tietenkin luvut on vain lukuja.
Niin ja tuossakin otit tuon 1,2m summan irti asiayhteydestään, siinä myös sanotaan seuraavaa:

"Jos
pääomalaina lisätään omaan pääomaan, tilikauden oma
pääoma olisi ollut 336 000 euroa positiivinen."

Joka taas vastaa JYPin omaa ilmoitusta.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
https://yrityselaman360blog.files.w...iiga-seurojen-taloudelliseen-tilanteeseen.pdf tuossa on ainakin yksi paikka jossa eri lukuja voi katsella, tietenkin luvut on vain lukuja. Itse vaan en jotenkin usko että kovin kestävällä pohjalla on jokakautinen tappioden kuittaus omistajien kautta, varsinkin nyt kun tappiota taas tuli tämän kauden osalta lisää. Kaikki on myös omaa tulkintaa luvuista, en ole mikään kirjanpitäjä itse, mutta minusta tilanne ei kuitenkaan kovin hyvältä näytä. Siis jo ennen koronaa saati että se vielä vaikuttaa päälle. Veikkaisin myös vaikuttavan tähän kuinka helposti rahaa saa tappioden kuittaukseen jatkossa.
Tuossa on ulkopuolinen henkilö tehnyt omia tulkintojaan löytämistään luvuista. JYPin oman ilmoituksen mukaan plussalla ollaan 300ke ja samasta kerrotaan myös tuossa linkistä löytyvässä selvityksessä. Kyse on paljolti siitä millä nimikkeillä ja tavoilla eri asioita eri seuroissa kirjataan. Ulkopuolelta kun niitä tulkitaan, niin ei koskaan päästä täydelliseen totuuteen.

Jos Akatemian kuluja ei lasketa, niin JYP on menestynyt taloudellisesti suhteellisen hyvin. Ei mitään suurta voittoa ole tehty, mutta ei myöskään katastrofaalista tappiota. Parin kauden isommat tappiot ovat liittyneet tärkeisiin investointeihin.

Olen ajoittain kuullut JYPin talouteen liittyvistä asioista suoraan organisaation sisältä, eikä sieltä ole mitään erityisen huolestuttavaa kuulunut. Kokonaisuutena tilanne on hallinnassa, vaikka välillä onkin tehty virheitä, jotka ovat johtaneet astetta huonompaan tulokseen.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näinpä, mielestäni varsin arvelluttavaa tulla omia tulkintojaan tänne faktaksi esittämään, kun noissa tulkinnoissa on pitänyt vetää mutkia suoriksi ja toisaalta ei omaa myöskään alan osaamista. En todellakaan ole keskustelua kieltämässä, mutta jotain järkeä saa käyttää ja kaikkea mitä sylki suuhun tuo tai omat aivot lähes salaliittoteoriaksi kehittää, ei minun mielestäni tarvitsisi tänne julkaista tai jos julkaisee olisi hyvä sanoa jo suoraan niiden olevan omia tulkintoja.

Salaterioista en tiedä mutta tarkoitus oli kuitenkin noissa aikaisemmisssa kommenteissa sanoa että eiköhän JYPiltä riitä kuitenkin hyvät perustelut lomautuksille jos niihin päädytään. Keskustelu myös taisi hieman lähteä laukalle tuosta Kalpalla tosiaan on rahatilanne nykyään melko hyvä ja myös Lukolla tietenkin aina ollut. Varmasti neuvottelut suoriltaan ollut paljon lähempänä niin seuran kun pelaajien toiveita.
 

Sammeri2

Jäsen
Kannattaa myös muistaa sponsoreista se, että vaikka Seppänen on sanonut että isoa tiputusta tulee, niin JYPillä on se hyvä tilanne että isoimmat sponsorit on Harvia ja Valtra ja kummallakaan korona ei ole vaikuttanut tilanteeseen negatiivisesti. Harvia osti vasta ison saksalaisen toimian itsellelleen ja Valtralla on ennätystilaukset Kiinasta odottomassa toimitusta.
Näinpä, mielestäni varsin arvelluttavaa tulla omia tulkintojaan tänne faktaksi esittämään, kun noissa tulkinnoissa on pitänyt vetää mutkia suoriksi ja toisaalta ei omaa myöskään alan osaamista. En todellakaan ole keskustelua kieltämässä, mutta jotain järkeä saa käyttää ja kaikkea mitä sylki suuhun tuo tai omat aivot lähes salaliittoteoriaksi kehittää, ei minun mielestäni tarvitsisi tänne julkaista tai jos julkaisee olisi hyvä sanoa jo suoraan niiden olevan omia tulkintoja.


Niin ja tuossakin otit tuon 1,2m summan irti asiayhteydestään, siinä myös sanotaan seuraavaa:

"Jos
pääomalaina lisätään omaan pääomaan, tilikauden oma
pääoma olisi ollut 336 000 euroa positiivinen."

Joka taas vastaa JYPin omaa ilmoitusta.
Kyllähän se korona koettelee myös Valtraa tällä hetkellä. Tehdas on kiinni, eikä tuotanto pyöri, joten varmasti vaikuttaa taloudelliseen tulokseen sielläkin.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kyllähän se korona koettelee myös Valtraa tällä hetkellä. Tehdas on kiinni, eikä tuotanto pyöri, joten varmasti vaikuttaa taloudelliseen tulokseen sielläkin.
Tottakai koettelee, mutta tilauskanta on hyvä. Olisi typeryyttä ajatella, jonkin sektorin olevan ulkopuolella korona tilanteesta. Valtra tilanne on kuitenkin kaikesta huolimatta niin positiivinen kuin tässä tilanteessa mahdollista on.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Salaterioista en tiedä mutta tarkoitus oli kuitenkin noissa aikaisemmisssa kommenteissa sanoa että eiköhän JYPiltä riitä kuitenkin hyvät perustelut lomautuksille jos niihin päädytään. Keskustelu myös taisi hieman lähteä laukalle tuosta Kalpalla tosiaan on rahatilanne nykyään melko hyvä ja myös Lukolla tietenkin aina ollut. Varmasti neuvottelut suoriltaan ollut paljon lähempänä niin seuran kun pelaajien toiveita.
Jos en nyt ihan väärin muista, niin kovin montaa vuotta ei tarvitse mennä taaksepäin, kun KalPa oli lähes konkurssin kynnyksellä. Silloin tehtiin iso korjausliike, joka on jatkunut tähän päivään saakka. Ei sielläkään tilanne siit mitenkään erityisen hyvä ole vieläkään, vaikka homma onkin saatu tasapainoitettua.

Uskallan väittää, että KalPa ja JYP ovat tässä tilanteessa pitkälti samalla viivalla, eli tilanne tuottaa yhtä paljon vaikeuksia. KalPan lähtökohtainen taloustilanne voi olla rahtusen parempi, mutta JYPin taustatuki ja sponsoreiden tilanne on KalPaa edellä.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jos ensi kausi pelataan normaalisti tai lähes normaalisti, tästä varmaan JYP selviää. Jos ei, niin se on eri juttu.

Uskoisin maksavan kansan arvostavan ihan eri tavalla päästä katsomaan marraskuista JYP-SaiPa -tiistaipeliä syksyllä 2020 kuin syksyllä 2019. Eli jos pelataan, väkeä saapuu hallille viime kausiin verrattuna paremmin. Hinnoittelussa jos tarvitsee tehdä jotain, niin dynaamista hinnoittelua, on kalliitta paikkoja ja sitten on halpoja paikkoja.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
HäSa: JYP ja Pelicans panivat pelaajansa yt-neuvotteluihin – Nyt viiden Liiga-seuran pelaajat lomautusuhan alla Itse aiheeseen, nyt ainakin useasta lähteestä ollut että myös JYPillä nuo pelaajien YT päällä, ei toki virallista julkaisua missään vielä näkynyt.
Tämähän edelleen vastaa Viitasen sekä Seppäsen sanoja, ei ole tarkoitus pelaajia lomauttaa vaan sopia palkanalennuksista, mutta jos niistä ei päästä yhteisymmärrykseen niin lomautuksetkin on sitten "viimeinen" vaihtoehto tästähän oli KSML juttua jo yli viikko sitten

Tuossa jatkoajan uutisessa ei tule mitään uutta tietoa tms esiin:
"Yhteensä viisi Liiga-seuraa käy nyt yt-neuvotteluja pelaajiensa kanssa: Pelicans, JYP, Sport, Jukurit ja SaiPa. Pelicans ja JYP eivät ole tiedottaneet asiasta. Yt-neuvottelut tarkoittavat käytännössä sitä, että pelaajia uhkaa lomautus. Neuvottelujen todennäköisin lopputulos ovat joko palkanalennukset tai lomautukset"
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos ensi kausi pelataan normaalisti tai lähes normaalisti, tästä varmaan JYP selviää. Jos ei, niin se on eri juttu.
Jos ensi kautta ei päästä pelaamaan edes lähes normaalisti, niin lähemmäs 10 liigaseuraa on konkurssin kynnyksellä. Uskallan väittää, että joltain suunnalta saadaan silloin isompaa avustusta, jotta koko liiga ei murene käsiin.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Jos ensi kautta ei päästä pelaamaan edes lähes normaalisti, niin lähemmäs 10 liigaseuraa on konkurssin kynnyksellä. Uskallan väittää, että joltain suunnalta saadaan silloin isompaa avustusta, jotta koko liiga ei murene käsiin.
Näinpä, liigalla on myös aikaa aloittaa kausi myöhässä ja silti pelata normaali 60 kierroksen sarja + playoffit.

Mikäli liigaa ei pelata koronan takia, niin tilanne on paha kaikille liigaseuroille ja koko sarja sekä seurat murenisi ilman avustusta. Toisaalta jotkut urheiluromantikot saivat tällöin amatöörisarjat takasin ja täten myös nousut ja putoamisest sarjojen välillä. Suomalaiselle jääkiekkoilulle ja pelaajatuotannolle tuo olisi hirvittävä isku.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos ensi kausi pelataan normaalisti tai lähes normaalisti, tästä varmaan JYP selviää. Jos ei, niin se on eri juttu.

Uskoisin maksavan kansan arvostavan ihan eri tavalla päästä katsomaan marraskuista JYP-SaiPa -tiistaipeliä syksyllä 2020 kuin syksyllä 2019. Eli jos pelataan, väkeä saapuu hallille viime kausiin verrattuna paremmin. Hinnoittelussa jos tarvitsee tehdä jotain, niin dynaamista hinnoittelua, on kalliitta paikkoja ja sitten on halpoja paikkoja.

Aikahan tuon näyttää kuinka nopeasti ihmiset sitten "uskaltautuu" yleisötapahtumiin jos rajoitukset sattuisi vaikka juuri syyskuussa lähtemään pois. Firmojen kausikorttit tässä taitaa eniten olla kortilla. Toisaalta onhan tuo sitten myös mahdollisuus jos hyviä uusia paikkoja hallissa vapautuu irtomyyntiin.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos ensi kautta ei päästä pelaamaan edes lähes normaalisti, niin lähemmäs 10 liigaseuraa on konkurssin kynnyksellä. Uskallan väittää, että joltain suunnalta saadaan silloin isompaa avustusta, jotta koko liiga ei murene käsiin.

Tuo riski on ihan todellinen, jos noin kävisi. Jostain muistelen lukeneeni, että hallitus on suunnitellut tai keskustellut jonkinlaisesta tuesta myös ammattiurheilusarjoihin. Ei mitään tietoa konkretiasta kuitenkaan.

Jos veikata pitää niin en yhtään ihmettelisi, jos Liigassa varaudutaan myös siihen, että vanha normaali on mahdollista vasta, kun koronaan on saatu rokote ja riittävä määrä kansasta on rokotettu.

Taisi Tommi Kerttula twiittailla, että Italian ammattikoripallossa olisi tehty päätös, että yleisöä pääsee lehtereille vasta tammikuussa 2021. Kyllä tätä samaa skenaariota varmasti mietitään myös Liigassa, tai ainakin osassa seuroista.

Aika näyttää.
 
Viimeksi muokattu:

RamonesUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Lähtökuopissa ainakin...

Honka
Lintuniemi
Siikonen
Turkulainen
Nättinen
Rooba
Puistola

Mutta ei haittaa.
D-Kiekosta ja Riemusta korvaajat.
Uskoisin maksavan kansan arvostavan ihan eri tavalla päästä katsomaan marraskuista JYP-SaiPa -tiistaipeliä syksyllä 2020 kuin syksyllä 2019. Eli jos pelataan, väkeä saapuu hallille viime kausiin verrattuna paremmin.
Jep!
Näinhän sen on pakko olla.
Hippos natisee liitoksistaa ja kaikki halukkaat eivät mahdu edes katsomoon.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lähtökuopissa ainakin...

Honka
Lintuniemi
Siikonen
Turkulainen
Nättinen
Rooba
Puistola

Toivottavasti löytävät pelipaikat.. Suomesta voi olla vähän hankala löytää, mutta kaikki menee Tapparaan.

Varmasti osaat perustella nämä tietosi. Tosin esimerkiksi Nättisen lähtemiseen ei tarvita viruksia, vaan ollut varmaankin olettamus lähes kaikilla.
 

Hexa

Jäsen
Uskallan väittää, että KalPa ja JYP ovat tässä tilanteessa pitkälti samalla viivalla, eli tilanne tuottaa yhtä paljon vaikeuksia. KalPan lähtökohtainen taloustilanne voi olla rahtusen parempi, mutta JYPin taustatuki ja sponsoreiden tilanne on KalPaa edellä.
Hieman epäilen. Valtran tilanne ei tällä hetkellä kovin hyvä ole.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mihin tietoon tämä perustuu. Ei ne pohjattomat ole Seppäsen ja kumppaneiden taskutkaan.
Joo ei ole Supercell tai Salonoja syvyyttä ne taskut joista sitä pumpataan.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Toivottavasti löytävät pelipaikat.. Suomesta voi olla vähän hankala löytää, mutta kaikki menee Tapparaan.

Varmasti osaat perustella nämä tietosi. Tosin esimerkiksi Nättisen lähtemiseen ei tarvita viruksia, vaan ollut varmaankin olettamus lähes kaikilla.
Näitten huhujen kertoja liittynyt perjantai klo 16.03, viestejä 1kpl.

Liekköhän vanha poispotkittu tuttumme kyseessä...?
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieman epäilen. Valtran tilanne ei tällä hetkellä kovin hyvä ole.
Ja miten hyvä se tilanne on muilla liigajoukkueiden sponsoreilla? Hyvin harvassa ovat ne, jotka eivät tästä tilanteesta kärsi. Siinä on sitten paljon eroja, että miten paljon kärsitään ja miten paljon tämä vaikuttaa kokonaisuudessaan yrityksen toimintaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös