JYPin ottelutapahtuma – suoraa palautetta

  • 88 065
  • 538

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Saman olen pistänyt itsekin huomiolle kuin ylläoleva. Onhan se totta että tuo katsomorakenne on todella haastava, kun istumakatsomo katkaisee seisomakatsomon aktiiviset puolet.

Se mikä on ollut hienoa nähdä, on se että Hippoksella näkyy isoja vaihto-oppilasporukoita pelejä katsomassa. Parikin kertaa he ovat olleet ne äänekkäimmät ja innostuneimmat katsojat seisomakatsomossa ja tuoneet kansainvälisyyttä omalla tavallaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Eilisessä Lukko pelissä DJ soitti mun mielestä hyvää musaa, välillä vanhoja hevareita ja ottelun lopussa vähän uudempaa tuotantoa, ainut ikuisuus ongelma on että sen pitää pauhata niin kovalla, että vaikut lähtee korvista. Volumen takia ääni särkee pahasti, joka vähentää musiikki nautintoa oleellisesti, eli vähän volyymia vasemmalle, niin kuullostaa entistä paremmalta.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noista peliä edeltävistä välkkyvistä valoista voisi joku antaa vinkkiä järjestäjille, että lippuja myytäessä tulisi olla selvästi näkyvillä teksti, missä varoitettaisiin tapahtuman olevan erittäin vaarallinen epileptikoille. (ei vitsi, asiantuntemusta löytyy tältä saralta)
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Ei varsinaisesti kuulu ottelutahtumaan, mutta radio Cityllä pistettiin musiikkia tulemaan normaalisti ja selostaja unohti mikin päälle. Biisi oli suht pitkä ja kesti yli 4 minuuttia. Tänä aikana selostaja kertoili jollekin viereiselle henkilölle selostusuransa alkutaipaleesta, millä huoltsikalla käy syömässä Jämsänkoskella (ottaa kuulemma buffetin, mutta kahvin laatu siellä huonoa) lopuksi vielä alkoi selittää pistäneensä pitkävetoon ristin, mutta uskoo Kalpan kuitenkin vievän.

....

Edit: S kirjain yhteen sanaan
 

Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ei varsinaisesti kuulu ottelutahtumaan, mutta radio Cityllä pistettiin musiikkia tulemaan normaalisti ja selostaja unohti mikin päälle. Biisi oli suht pitkä ja kesti yli 4 minuuttia. Tänä aikana selostaja kertoili jollekin viereiselle henkilölle selostusuransa alkutaipaleesta, millä huoltsikalla käy syömässä Jämsänkoskella (ottaa kuulemma buffetin, mutta kahvin laatu siellä huonoa) lopuksi vielä alkoi selittää pistäneensä pitkävetoon ristin, mutta uskoo Kalpan kuitenkin vievän.

....

Edit: S kirjain yhteen sanaan

Nämä on aina hauskoja! Selostajan sääntö nro 1: tarkista mikrofoni.
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Ei varsinaisesti kuulu ottelutahtumaan, mutta radio Cityllä pistettiin musiikkia tulemaan normaalisti ja selostaja unohti mikin päälle. Biisi oli suht pitkä ja kesti yli 4 minuuttia. Tänä aikana selostaja kertoili jollekin viereiselle henkilölle selostusuransa alkutaipaleesta, millä huoltsikalla käy syömässä Jämsänkoskella (ottaa kuulemma buffetin, mutta kahvin laatu siellä huonoa) lopuksi vielä alkoi selittää pistäneensä pitkävetoon ristin, mutta uskoo Kalpan kuitenkin vievän.

....

Edit: S kirjain yhteen sanaan

Joo näitä on noissa radio city Jyväskylän lähetyksissä sattunut muutamaan kertaan tässä lähiaikoina. Kerran ihmettelin kun sieltä biisin taustalta kuului kaikkea naurunremakkaa ja sitten juurikin pitkävedosta puhuttiin. Taitavat olla aika kovia veikkausmiehiä siellä studiossa.
 

Sannoittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään Tuppuraisen 4 - 1 -maalin kuulutuksessa maali kanonisoitiin JYPin 6 000. maaliksi pääsarjassa (sm-liiga, Liiga, pudotuspelit). Jos lasketaan kaikki maalit ajalla 1985 - 2019 käyttämällä lähteenä Kari Ruuskan Suuria tunteita 90 vuotta, Jyväskylän Palloilijat - JYP Jyväskylä 1923 - 2019 (Kopijyvä Oy, Jyväskylä 2013) ja liigan sarjataulukoita 2013 - 2019 (liiga.fi) päästään riidattomasti tehdyt maalit -lukemaan 5 987, joista runkosarjamaaleja on 5 499 ja pudotuspelimaaleja 488. Jos mukaan olisi luettu liigakarsintamaalit kausilta 1981 - 1982, 1982 - 1983 ja 1983 - 1984, olisi maalilukema ylittänyt 6 000 rajan jo aiemmin.

On mahdollista, että eri kausien eri taulukoinneissa on toisistaan poikkeavia maalimääriä. Mutta joka tapauksessa riita on nyt 13 maalista.

Tuo viimeinen 4 - 1 maali oli Tuppuraisen 399. tehopiste JYPissä. Seuraava tehopiste vie Tuppuraisen tehopisteissä omalle sataluvulle.
 

viikst

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Washington Capitals
Tänään Tuppuraisen 4 - 1 -maalin kuulutuksessa maali kanonisoitiin JYPin 6 000. maaliksi pääsarjassa (sm-liiga, Liiga, pudotuspelit). Jos lasketaan kaikki maalit ajalla 1985 - 2019 käyttämällä lähteenä Kari Ruuskan Suuria tunteita 90 vuotta, Jyväskylän Palloilijat - JYP Jyväskylä 1923 - 2019 (Kopijyvä Oy, Jyväskylä 2013) ja liigan sarjataulukoita 2013 - 2019 (liiga.fi) päästään riidattomasti tehdyt maalit -lukemaan 5 987, joista runkosarjamaaleja on 5 499 ja pudotuspelimaaleja 488. Jos mukaan olisi luettu liigakarsintamaalit kausilta 1981 - 1982, 1982 - 1983 ja 1983 - 1984, olisi maalilukema ylittänyt 6 000 rajan jo aiemmin.

On mahdollista, että eri kausien eri taulukoinneissa on toisistaan poikkeavia maalimääriä. Mutta joka tapauksessa riita on nyt 13 maalista.

Tuo viimeinen 4 - 1 maali oli Tuppuraisen 399. tehopiste JYPissä. Seuraava tehopiste vie Tuppuraisen tehopisteissä omalle sataluvulle.

Erittäin todennäköistä, että noissa Suuria tunteita kirjan tilastoissa on virhe. Muutenkin se kirja on täynnä asia-/kirjoitusvirheitä.

Laskeskelin eliteprospectsin tilastoista, että runkosarjamaaleja on tuo mainitsemasi 5499 ja playoff-maaleja olisi tasan 500.
Tuon yhden puuttuvan maalin pistän laskuvirheen piikkiin, koska playoff-maaleja joutui laskemaan pelaajien tilastoista.
Mahdollista on myö se, että eliteprospectsin tilastoista puuttuu joku yhden maalin tehnyt pelaaja.
 

Sannoittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Erittäin todennäköistä, että noissa Suuria tunteita kirjan tilastoissa on virhe. Muutenkin se kirja on täynnä asia-/kirjoitusvirheitä.

Tehty tarkistuslaskelma play off - ja pronssipelimaalien suhteen. Ruuskan teoksen taulukot ovat validia kamaa ja sieltä saa aineistot kevääseen 2013 saakka koskien noita pudotuspelimaaleja. Play off - ja pronssipelimaaleja kevääseen 2013 saakka JYPillä ja JyP HT:lla on yhteensä 357. Seuraavien keväiden pudotuspelimaalit laskin kausi kaudelta käyttäen HPK:n, KalPa:n ja HIFK:n kotisivujen uutis- ja peliraportteja sekä suoratoistopalvelu Youtuben maalikoosteita. Tarkistuslaskelman mukaan JYP on tehnyt pudotuspelimaaleja vuosina 2014 - 2019 yhteensä 144. Näin saadaan pudotuspelimaalimääräksi 357 + 144 = 501. Kun lasketaan yhteen nuo 5 499 runkosarjamaalia (tilanne 30.11.2019), hallikuulutus 6 000 maalin rajan rikkoutumisesta on täysin oikea.

Laskuvirhe paikantui kevääseen 2015, jossa laskin virheellisesti 36 tehtyä maalia. Oikea lukema oli tietysti 39. Jäännösvirhettä 10 maalia en osaa selittää muutoin kuin näppäilyvirheenä.

Virhelukemia ei siis ole Ruuskan juhlateoksessa eikä hallikuulutuksessa, vaan vikaa on Sannoittajan laskutaidoissa.

Pahoittelen virhettä ja siitä aiheutunutta mielipahaa kaikille kannattajille, urheilutaulukoijille ja ennen kaikkea kannattamalleni seuralle. Kuten Jatkoajan keskustelupalsta kirjoittajiaan ohjaa, pitäisi aina hetki miettiä ennen enter -painikkeen käyttöä.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Hakusessa hiphop-biisi joka soi JYPin alkulämpöjen aikana siinä parikymmentä minuuttia ennen peliä. Mielestäni soi säännöllisesti joka kerta. Laulukieli on suomi, miesääni, itsellä tuli mieleen Gasellien Imus mutta ei tainnut olla se mutta lähellä sitä tyyliä. Jos joku olisi vaikka listaillut joskus koko alkulämpöjen biisikattauksen tai sattuisi muuten vain muistamaan... Äänensävy ja rytmi pyörii vain mielessä mutta ei yhtäkään sanaa. Kiitoksia jäsenyydestä Jatkoajalle!
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Hakusessa hiphop-biisi joka soi JYPin alkulämpöjen aikana siinä parikymmentä minuuttia ennen peliä. Mielestäni soi säännöllisesti joka kerta. Laulukieli on suomi, miesääni, itsellä tuli mieleen Gasellien Imus mutta ei tainnut olla se mutta lähellä sitä tyyliä. Jos joku olisi vaikka listaillut joskus koko alkulämpöjen biisikattauksen tai sattuisi muuten vain muistamaan... Äänensävy ja rytmi pyörii vain mielessä mutta ei yhtäkään sanaa. Kiitoksia jäsenyydestä Jatkoajalle!
Luulen, en tiedä, että kyseessä VOI olla Gettomasan Muijii Stadissa, jonka vokaalit on miksattu jonkun toisen kappaleen instrumentaalin päälle. Tätä olen itse ainakin joskus miettinyt että mikäs versio se tuo on.

JYPin DJ on @larreng Instagramissa, niin hän lienee tietää tarkalleen mistä kappaleesta on kyse. :)
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Hakusessa hiphop-biisi joka soi JYPin alkulämpöjen aikana siinä parikymmentä minuuttia ennen peliä. Mielestäni soi säännöllisesti joka kerta. Laulukieli on suomi, miesääni, itsellä tuli mieleen Gasellien Imus mutta ei tainnut olla se mutta lähellä sitä tyyliä. Jos joku olisi vaikka listaillut joskus koko alkulämpöjen biisikattauksen tai sattuisi muuten vain muistamaan... Äänensävy ja rytmi pyörii vain mielessä mutta ei yhtäkään sanaa. Kiitoksia jäsenyydestä Jatkoajalle!
Onko tämä kenties?

 
Suosikkijoukkue
JYP
Tuossa kun tuli kotona-ajankuluksi katseltua Viaplaylta vuoden 2017 Stanley Cupin finaalit melkein kokonaisuudessaan, niin ei voi kuin ihailla Nashvillen ja Pittsburgin halli-dj:n työskententelyä, sen kummemmin erittelemättä tai muistamatta että kummassa soi minkäkin tyylinen musiikki. MUTTA, ai että sitä fiilistä kun täydessä Predatorsin kotihallissa ennen hyökkäyspään aloitusta pärähtää Du Hast tai vaikkapa jokin Metallican fiiliksennostattaja soimaan! Menee kylmät väreet melkein kotikatsomoissa asti ja toivoo että linjuri edes hetken odottaisi ennenkuin pudottaa kiekon. Miksi ei Suomessa osata niin hyvin tätä, vaan hyvät kappaleet ovat enemmänkin yksittäistapauksia, ja biisivalikoima muutenkin suoraan jostain radiokanavien soittolistoilta? Eihän sen musiikin tarvi olla vain taustamusiikkia tai sellasta jota ihmiset muutenkin kuuntelee, vaan tunnelmaan sopivaa ja sitä nostattavaa.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tämä on näitä ikuisuus kysymyksiä ja mielipide asioita, yleinen konsensus taitaa olla se, että musiikin pitäisi olla fiilistä nostava. Miten tuo toteutetaan eli minkälaisella musiikilla jakaa sitten ihmiset.

Itse olen aina digannut IFKn kotiotteluiden musiikista, nordiksella soi rock musiikki, pääosin vanhoja hyvä biisejä, mutta muutamalla uudella tulokkaalle höystettynä. Vaikka olen alle kolmekymppinen niin siinä mielessä vanha jäärä, että omasta mielestäni parasta jäähallimusiikkia tuo rock- painotteinen setti.

Onkin huvittavaa kun noita klassikkopelejä katsellut yleisesti, niin jos kuvaa ei katsoisi ja fiilistelisi vain äänimaailmaa niin joku IFKn esim 90-luvun kotipeli voisi aivan hyvin olla tältäkin kaudelta. Musiikki on yhä samaa kuin tuolloin, kuuluttajana sama henkilö jne. Itselle toimisi tuo IFKn lista suoraan myös JYPin peleissä, mutta toisaalta ymmärrän myös niitä jotka kaipaavat uusia tuulia hallimusiikkiin.

Toisaalta vaikka IFK soittaa samoja musiikkeja kuin aina ennenkin, tuo on virkistävää ja freshiä samalla, sillä tuntuu että kaikki muut paikkakunnat soittaa juurikin jotain radioiden listahittejä pääosin, muutamalla klassikolla höystettynä.

Itse jos saisin päättää pääosa musiikista olisi rockia jota höystettäisiin muutamalla hyvällä EDM-biisillä, radioiden listahitit ja popit ei minusta jäähallille ja peleihin kuulu. Eivät ainakaan itsessä nostata tunnelmaa tai fiilistä ollenkaan, pikemminkin päinvastoin.

Ja olen yleisesti musiikissa ns kaikkiruokainen, ja monipuolisesti tulee kuunneltua, että ei minulla myöskään poppia tai listahittejä vastaan mitään ole. Niiden paikka ei vain minusta ole jäähalli ja kiekkopelit ja tapahtumat.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Suruketjun kamaa tämäkin: olisin toivonut, että seurat olisivat tarjonneet jotain mahdollisuutta faneille osallistua ottelutapahtumaan tai ilmaista kannatusta. Jokereilla oli hyvä tapa ennen playoffeja kerätä faneilta tsemppiviestejä ja laittaa ne kopin seinälle. Liigassa en muista moista käyneen. Jos halutaan nostaa tunnelmaa yleisöttömissä peleissä, niin olisiko ollut vaikea rasti esimerkiksi pyytää faneilta video- tai ääniviestejä, missä tuuletetaan maalia. Sitten vain näistä palasista editoimaan "uutta" (lue: faceliftattua) maalilaulua. Sen oi joi joinkin laulaminen olisi voinut onnistua samalla kaavalla, vaikka tiedän ettei Hooligan tästä ideasta tykkääkään.
Siirretään tämä tänne, ei tosiaan olisi kovinkaan vaikeaa toteuttaa vastaavaa mitä sanot tai peräti livestreamiä, missä kannattaja voi antaa palautetta maaleista ja muista tapahtumista. Tätähän on esimerkiksi maajoukkuetapahtumissa tehty.
 
Suosikkijoukkue
JYP
JYP lähestyi ja halusi tietää kannattajien näkemyksiä ottelutapahtunasta sekä somesta, eli kaksi isoa kokonaisuutta mielessä. Ottelutapahtuma ja some. JYP haluaa siis kerätä palautetta molemmista.

Mikä on hyvää, mikä vaatisi parannusta ja mitä ei tarvitsisi ollenkaan. JYP tietää, että molemmissa on paljon parannettavaa, mutta seura haluaa myös tietää, mitkä asiat myös toimii.

Vaikkapa tähän tyyliin:
Mikä on hyvää?
Mikä on huonoa?
Mikä olisi tärkeä säilyttää?
Mitä pitäisi muuttaa?

Kaikki varmasti tietää, että hallille ei suuria tehdä ennen isompaa remonttia, mutta sitä ei kannata ajatella vastauksissa liikaa.

Olisi hyvä, että jengi oikeasti miettisi hetken. Mikä on hallilla tärkeetä, mitä ei saa muuttaa. Ja mikä olis tärkeetä saada uudistettua. Mitä kokonaan uutta olis hyvä saada.

Samat ajatukset tietysti somen suhteen, ja täysin nimettömänä menee eteenpäin. @Hurrikaanisydän haluaa auttaa JYPiä tässä ja tuoda myös jatkoajan käyttäjien näkemykset esiin, että saadaan mahdollisimman laajasti mielipiteitä tuotua JYPin suuntaan.

Marko Karhunen, Hurrikaanisydän vpj.

E: Toivoisin vastauksia tähän ketjuun, mutta saa laittaa myös yksityisviestiä jos ei halua edes nimimerkin takaa laittaa ehdotuksia tähän yleiseen ketjuun. Mieluiten kuitenkin ehdotukset tähän ketjuun!
 
Viimeksi muokattu:

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka en etäfanina paljoa pelejä kaudessa näe paikan päällä, niin laitetaan muutama huomio:

- Tuo alun valoshow on erittäin ärsyttävä. Epilepsiaa sairastaville voi olla suuri riski saada kohtaus - pysyvätkö siksi pois näistä tapahtumista, kenties? Toki nämä välkkyshowt taitaa kuulua tänä päivänä jääkiekkoon niin kuin Quiet Riotin 'Cum on feel the noize', mutta jos itse saisin päättää, vaihtaisin siihen jotain muuta.
- Nuo nakit on ihan surkeita verrattuna perinteisiin makkaroihin, mutta ilmeisesti uuden ajan mukaisia, käteviä viedä katsomoon ja helpompi/nopeampi myydä.
- Erätaukojen junnutapahtumat on aina hauskoja. Miten olisi esim. alle 10-vuotiaiden viiden minuutin peli (jos ei ole vielä jo ollut)?
- Nyt on ollut ihan hyvää toimintaa somessa, kun on ollut tarve kerätä rahoja. Toivottavasti vastaavanlaista actionia nähdään jatkossakin, ilman että joka kerta lähtee kymppi pois kukkarosta.
- Uudesta hallista: kai ne tietää, että 0-rivin paikoista pitää päästä eroon? Se on noloa myydä halvemmalla lippuja, joissa lukee "rajoitettu näkyvyys". No, ostajahan se tekee päätöksensä, mutta muualta tulevat eivät välttämättä tiedä mistä on kyse. Vähän niin kuin sinne tolppien taakse tehtäisiin oma sektori, minne saa lipun puoleen hintaan normaalista seisomakatsomopaikasta.

Varmaan moni on noista joistakin kohdista kanssani eri mieltä, mutta tulipahan sanotuksi edes jotakin.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Lähtökohta ottelutapahtumalle pitäisi olla ehdottomasti se, että siellä on jotain sellaista, mitä ei kotisohvalle saa. JYP-buumin ollessa kuumimmillaan se oli Hippoksen tunnelma, kun tuote myi Tynin sanojen mukaan itse itseään ja halli oli (ainakin lähes) täynnä joka ikinen peli. Katsojamäärien tippuessa sekä kannattajatyötä heikentävät tekijät (istumapaikat päätykatsomoon jakamaan seisomakatsomoa) ovat kuitenkin vähentäneet merkittävästi tunnelmaa hallissa. Viimeisen parin vuoden aikana sitä tunnelmaa on tuntunut löytyvän vain muutamiin viikonloppu-peleihin.

Minä olen näillä näkymin tuleva ex-kausarilainen, joka vaihtaa koronan innoittamana kausikortin Cmoreen. Syy ei ole yksin JYPin, eli tässä on taustalla myös muutoksia minun elämäntilanteissa, mikä tarkoittaa jatkossa vaikeampaa pääsyä hallille (suurella todennäköisyydellä en pääse kaikkiin otteluihin), mutta Cmoren saan auki koska tahansa. Valitettava fakta on myös se, että kanavapaketilla saat rahoillesi enemmän vastinetta: taidan maksaa paketista vähemmän kuin kausikortista, vaikka näen kaikki pelit vierasreissuja myöten sekä näen tilanteet uusintojen, koosteiden ja selostusten kera.

Ottelutapahtuma on ottanut valtavia askelia eteenpäin Tynin aikakauden askeettiudesta, mutta sitä voisi parantaa entisestään. Erityisesti erätauot ovat puuduttavia: tauko kestää 18 minuuttia, eikä sen aikana ole oikeastaan minkäänlaista ohjelmaa. Tämä korostuu meillä seisomakausarilaisilla, jotka haluamme pitää hyvistä paikoista kiinni. Ihan perus pallonheittokisat yms ovat jo aika iso juttu tuomaan mielenkiintoa tyhjän jään tuijottamisen sijasta.

Valleniuksen alkuaikoina ottelutapahtumaan tuli JYP-rulettia ja muuta mukavaa, jotka tipahtivat jossain kohti pois. Sinänsä "turha" juttu, mutta kyllä se jonkinlaista lisämielenkiintoa toi ottelutapahtumaan. Tykkäsin myös desibelimittarista, joka oli joskus käytössä. Erityisen siistiä se oli silloin, kun mittari lyötiin taululle spontaanisti, esimerkiksi tuomarivirheen jälkeisessä vihellyskonsertissa. Kisscamit ansaitsevat myös maininnan, vaikken niistä varsinaisesti tykkää. JYP-faktat taisivat pudota myös kelkasta jossain vaiheessa?

Viimeisellä kaudella oli erittäin hyvä juttu studioisännän mukaantulo äärimmäisen hienolla rotsilla. Yleisön aktivoimisesta myös iso peukalo JYPille, tämä on juuri sitä toimintaa, minkä vuoksi hallille haluaa tulla. Jonkin verran jäi vielä kehitettävää, minulle jäi esimerkiksi syksyltä mieleen sellainen kerta, että olisin halunnut osallistua Whatsapp-kilpailuun, mutta sitä tarvittavaa puhelinnumeroa en saanut ekalla kerralla talteen, eikä sitä tullut uudestan joten jäin ulos kisasta. Pieni juttu, mutta iso merkitys.

Mediakuutiota voisi käyttää tehokkaammin itse ottelutapahtumaan, kun nyt sen rooli on näyttää vain mainoksia. Ymmärrän kyllä yskän, että mainokset tuovat seuralle rahaa, mutta tässä ollaan juuri sen tasapainottelun äärellä, että mennäänkö ottelutapahtuman vai mainosnäyttöjen ehdoilla. Liika mainoskäyttö latistaa tunnelmaa, heikentää ottelutapahtumaa ja ajaa porukkaa kotikatsomoihin (jossa näet tilanteet uusintana jne).

Kysyitte myös sitä, mihin ei saisi koskea. Mielestäni kaikki se mitä tapahtuu JYP-lipun jäälletulon ja pelin alkamisen välillä tulisi pitää ennallaan. Minulle tulee jotenkin kylmiä väreitä siitä ottelun aloitusrituaalista, missä halli pimenee, ensin tulee JYP-lippu, sitten tuomarit ja vastustaja ja lopulta Rock you like a hurricanen tahdissa JYP. Sen jälkeen vähän vihellellään vastustajan avauskokoonpanolle, ennen kuin Crowd Chant alkaa soimaan. Sama juttu myös oleellisten biisien kanssa, eli ylivoiman aloittavat musiikit, maalilaulut jne pitäisin samana. Jotain perinteitä pitää olla.

Jotta en nostaisi pelkästään epäkohtia esiin, laitetaan myös kehitysehdotuksia: Jokaisen pelin tulisi pitää sisällään jonkinlainen "teema", jolla markkinoidaan ottelutapahtumaa. Se että marraskuussa pelataan tiistaina Jukureita vastaan otteluisäntänä Valtra ei hirveästi herätä kiinnostusta, vaan siihen tarvitaan jonkinlainen täky. Voisiko esimerkiksi jokaiseen runkosarjan otteluun ottaa jonkun ex-pelaajan muistelun? En tarkoita tällä mitään isoa paidan jäädytykseen/HOF:iin verrattavaa seremoniaa, mutta voisiko esimerkiksi ottelun alumnista vääntää vähän isompaa numeroa?

Ottelutapahtumassa voisi olla jotain lyhyttä muistelua alumnin urasta JYPissä, erätaukohaastatteluja tai vaikkapa alumniin liittyviä JYP-faktoja. Ylipäätään muutenkin JYPin olisi hyvä tuoda ilmi entistä enemmän perinteitä ja historiaansa niin hallilla kuin somessa.

Sosiaalisen median puolella meininki on ihan hyvää. Mitä enemmän JYP pystyy avaamaan "kulissien takaista" pelaajien elämää faneille, niin aina vain parempi. Koskis-Kallen sohvan voisi nostaa tämän kevään perusteella mestaruusviirien viereen, sillä sen verran hyvää kontenttia Kalle on sieltä sohvalta käsin tuottanut. Käyttäkää Kallea rohkeasti enemmän matskussa ja ainakin allekirjoittanutta kiinnostaa nuo "aiheeseen liittymättömät tarinat" Kaltsin lompakoista auton katolla tai Kallen ensitapaamisesta Pessin kanssa.

JYP voisi benchmarkata esimerkiksi Aleksi Laakson Sportille tekemät videot muutaman vuoden takaa. Allucamissa oli todella laadukasta vlogimaista tarinaa pelireissuilta ja noihin videoihin jää helposti koukkuun. Etenkin nyt kun JYPin joukkue koostuu nuorisosta, jotka ovat tottuneet elämään sosiaalisessa mediassa, niin ehkäpä heillä olisi pienempi kynnys osallistua moisen materiaalin tuottamiseen.





Nyt ruokatunti lähenee loppuaan. Palaan luultavasti myöhemmin vielä uudelleen tähän ketjuun.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Lähtökohta ottelutapahtumalle pitäisi olla ehdottomasti se, että siellä on jotain sellaista, mitä ei kotisohvalle saa.
Tuo, ja 100% kaikki muukin, mitä oli hienosti saatu tiivistettyä edelliseen postaukseen.

Oli kyllä niin hyvin mietitty ja kirjoitettu yhteenveto, että joku bisneskonsultti olisi veloittanut siitä kymppitonnin - aika hyvin pelkäksi ruokatunnin ratoksi :)

Kaksi asiaa korostaisin tuosta:
  • Hallin tunnelma - pitää verrata livemusiikkiin, saman biisin voi kuunnella Spotifysta, mutta kun sen tekee tuhansien muiden samanmielisten kanssa, ollaan eri leveillä. Eli se hallille menemisen olennaisin asia.
    • Tähän liittyen: hallille lähtemisen kynnys mahdollisimman pieneksi. Tarjotaan niitä kaveripaketteja, perhepaketteja, ilmaislippuja K-Raudasta tms. täkyjä. Uusia käyttäjiä hakemaan lipunmyynnistä saatavan hyödyn varjolla, ja siitä innostus liikkeelle.
  • Pelaajat lähemmäksi kansaa - vaikka sitten somen välityksellä ja erätauolla nopeat kommentit pelistä. Ja pelaajat ihmisinä, ne pienet tarinat kulissien takaa. Vaatii työtä, mutta on tehtävissä.

Uskon, että kun hallille taas päästään, väki on (ainakin aluksi) hyvällä fiiliksellä liikkeellä ja siinä on sauma takoa kuumaa rautaa.

Bonus: Kehtaisikohan hallin kuuluttajaa käyttää kansan yllyttämiseen pelin aikana: "Oho, siinä taisi Bomanilta jäädä Tappara-rike jos toinenkin näkemättä" tai "Mitä tuomari hakkaa pöytään tuomion merkiksi?"

No, tuosta voisi tulla sanomista.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
- Uudesta hallista: kai ne tietää, että 0-rivin paikoista pitää päästä eroon? Se on noloa myydä halvemmalla lippuja, joissa lukee "rajoitettu näkyvyys". No, ostajahan se tekee päätöksensä, mutta muualta tulevat eivät välttämättä tiedä mistä on kyse. Vähän niin kuin sinne tolppien taakse tehtäisiin oma sektori, minne saa lipun puoleen hintaan normaalista seisomakatsomopaikasta.
Tähän sellainen huomio, että vaikka itse olen ollut kanssasi samaa mieltä tästä, niin olen kuullut jo useammasta suunnasta kuinka lapsiperheet tykkäävät noista alimman rivin paikoista, kun siihen voi ottaa lastenvaunutkin kätevästi mukaan. Näkyvyys on toki heikolla tasolla, mutta kokemus silti lapsiperheille varsin hyvä.

Eli kyllä ne paikat voi pitää, mutta täytyy markkinoida oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Iso peukku, että toimistolta ollaan lähestytty ja asiaa kysytty. Kiitokset @Hurrikaanisydän asian nostamisesta tänne. Hyviä nostoja on tullutkin tässä paljon ja omat ajatukset ovat osin edellisen toistoa. Vuosien saatossa olen käynyt pelejä katsomassa teininä vähän kauempaa (miten saadaan maakunnasta uusia ja vanhoja kannattajia hallille?), köyhänä opiskelijana ja duunarina seisomakatsomossa. Nykyään on sitten istumapaikkakausari. Näkökulmia siis kaikilta näiltä ajoilta.

Hallille saapuminen ja ennen peliä
Nykyään helppoa. Auto parkkiin tai linja-autolla riittävän lähelle. Pysäkiltä kävellessä sitten salaa tuikku iloon/murheeseen, kun sille päälle sattuu. Hallilla olut ja hyvässä lykyssä tuttujen kanssa pulisemista ennen peliä. Vaikka rokkimiehiä olenkin, se hurrikaanivaroitus sireeneineen ja jumputuksineen on ihan hyvä. Tajuaapa juoda sen kaljan nopeammin.
Ennen oli sitten kiire löytää seisomakatsomosta hyvä paikka ja kuten mainittua, eipä sieltä oikein viitsinyt lähteä ettei menetä paikkaansa. Tähän voisi miettiä etenkin seisomakatsomolaisille ohjelmaa vai olisiko jopa joku keino siihen, että seisomakatsomostakin voisi rauhassa käydä oluella tai kahvilla?

Joitain vuosia sitten tuli käytyä Keski-Euroopassa katsomassa lätkämatsia. Oli about Hippoksen kokoinen halli ja arvata saattaa, että tunnelma aika lailla eri planeetalta. Tuossa pisti silmään se, miten päätykatsomossa seisseet kovan luokan kannattajat huomioitiin ihan eri tavalla. Ottelun kuuluttaja marssi ennen peliä jäälle päätyyn ja siinä sitten yhdessä huudettiin ja pidettiin elämää. Nostatti kummasti fiilistä ennen joukkueen jäälletuloa (Hells Bells) ja peliä. Kulttuurierot toki huomioitava; se mikä siellä päin toimii, voi aiheuttaa täällä vain suurta myötähäpeää.

Teininähän sitä tultiin helvetin hyvissä ajoin, että ehti saamaan nimmarit käytävillä juosseilta pelaajilta ja tsekkaamaan alkulämmittelyt. Alkulämpöjä ei ole tullut kateltua, mutta siinähän voisi ehkä hitusen suoda myös huomiota jo paikalle saapuneille (kiekko pleksin yli pikkutytölle/-pojalle/-henkilölle tms.).

Pelin aikana
Pyhitetään yksi pääty/ osa fanikatsomoksi ja koitetaan saada se täyteen pelissä kuin pelissä. Osaltaan tyhmää verrata taas muihin, mutta Borussia Dortmundin "keltainen seinä" lienee katsomonosana jopa halpa. Tosin kausaria saat jonottaa vuosia. Eli ne, jotka sen fiiliksen pelaajien lisäksi luo, pitäisi päästää mahdollisimman halvalla halliin. Minulle se tunnelma on kuitenkin isoimpia asioita, miksi hallilla tulee käytyä.

Jotkut kritisoi maalintekijän nimen huudattamista, mutta mun mielestä se on hyvä. Toivottavasti jatkuu ja useampikin huutaa jatkossa. Minäkin siitä omalta jakkaraltani, vaikkei ehkä siihen istumakatsojan profiiliin moiden huutelu sovikkaan. Hauskana esimerkkinä maailmalta erään futisseuran kotipeleissä uusi pelitilanne kuulutetaan yleisön kanssa yhdessä. Kuuluttaja kertoo joukkueen, yleisö maalit. Kotijoukkueen maalimäärä aina oikein, vierasjoukkueen maalimääräksi yleisö huutaa aina nollan.
Oijoijoi jakaa kansaa kahtia - minä peukutan. Ei ole niin haastavat lyriikat, ettei onnistu istumakatsomostakin.
Kisscam, ei stna. Huutaa voin jakkaralta, mutta tuollaisesta huomionosoituksesta nolostui taannoin jo Hiki-Penttikin - ei jatkoon.

Pelin jälkeen
Etenkin tässä itse kaipaisin paljon enemmän sitä yhteisöllisyyttä. Että olemme kaikki yhtä: organisaatio, pelaajat, yleisö, sponsorit = JYP. Kärjistettynähän nyt joukkue kiertää kaukalon pelin jälkeen, kun toimistolla on niin käsketty. Ei se minun mielestä olisi keneltäkään kovasti pois, jos siitä lasin takaa voisi muutaman sanan vaihtaa fanikatsomon (miksei muidenkin) kanssa. Ottelun jälkeen otetaan sitten pelaajahaastattelu toimitsija-aitoiden edessä - voisiko tämänkin viedä sinne fanien lähelle? Ja ollaan rehellisiä, jos menee päin persettä, niin kyllä siitä voi kasvojaan menettämättä pahoillaan olla fanien suuntaan. Tästäkin loistava esimerkki Euroopan kentiltä niin myötä- kuin vastamäessäkin - jos kiinnostaa tarkemmin katsoa, niin googlatkaapa vaikka "Roman Weidenfeller farewell". Jostain löytyi sitten myös video, missä pelaajat kiipesi samaiselle aidalle puimaan huonoja esityksiä turhautuneiden fanien kanssa. Eri tavalla tuollaisesta syntyy yhteisö, kuin siitä, että vähän vilkutellaan pelin jälkeen. Kalle Koskisen jäähyväisissä tätä olikin jo vähän aistittavissa (olisko JYP noin vuoden takaa videon julkaissut).

Ravintola Hurrikaania pitäisi jotenkin ehkä vielä enemmän mainostaa, että sinne voi/kannattaa mennä pelin jälkeen. Sinnehän on oikeasti mukava mennä vielä olut pari ottamaan ja kuuntelemaan pelaajahaastattelut. Taannoin TPS-ottelussa ihan kuningasliike ottaa Eki (silloin TPS) Hurrikaaniin haastatteluun. Ens kaudella Jakke ja Allu? Voisko Hurrikaani olla jopa pitempään auki pelipäivinä? Tai saisko sitä kaljaa vaikka käytäviltäkin pitempään? Kyllä, pidän kaljasta.

Silloin, kun ei kaljaan ollut varaa tai sitä ei myyty iän takia, jäätiin hengailemaan hallille, että päästiin pelaajien kanssa ne yläfemmat heittämään. Toki köyhän opiskelijana ei sitten tuota niin kehdannut tehdä. Paitsi baarissa. Eipä turkulaistaustaiset Hauhtonen ja Virtanen kovin vakavasti ottaneet, kun sanoin, että tulitte Turusta tekemään meistä mestareita. Eipä ottanut moni muukaan, en minäkään.

Muuta
Vaikken kohderyhmään kuulu, niin Myrsky on kova - jatkoon.
Isosti kaipaan sitä yhteisöllisyyttä ja takavuosien tunnelmaa. Nyt tosiaan tuntuu keski-ikäistyneen kannattajan silmin vähän etäiseltä tuo touhu. Jos tuollainen toimiva yhteisö sidosryhmien kanssa saataisiinkin, niin voihan siitä pelaajillekin jäädä ihan eri muistot Jyväskylästä.
Some ollut hyvää viime aikoina. Kallen sohva ja Kakkosen signausvideo: Iso peukku.
Oman tarinan kautta se fani heräsi minussa pikkuhiljaa pojannassikkana, kun Urheiluruudussa näytettiin divarituloksia ja joskus jopa klippejä. Tynin radioselostuksistahan se sitten lähti lopullisesti laukalle. Ja kun tuossa iässä kaveria vietiin, niin se kantaa hautaan asti. Mites tällainen 'kannattajapolku' tänä päivän voitaisiin rakentaa?

EDIT: Tärkeä baaridetalji lisätty.
 
Viimeksi muokattu:

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Muuta
Vaikken kohderyhmään kuulu, niin Myrsky on kova - jatkoon.
Hikisellä Pentillä oli paljon hyvää juttua mille kompata, mutta tartun Myrskyyn kun se edellisestä viestistä uupui. Myrsky on yksi onnistuneimpia juttuja ottelutapahtumassa viimeisinä vuosina. Aluksi suhtauduin epämääräiseen jänikseen vähän nuivasti, mutta ennakkoluulot katosivat heti kun hahmon näki ensimmäistä kertaa. Myrskyn parkour-temput, kikkailut ja muut jekut ovat loistavia. Ymmärtääkseni Myrskyn takana on kaksi eri "näyttelijää", joista toinen ei tee aivan yhtä paljoa temppuja. Ainakin tältä se näyttää, kun toisina iltoina Myrsky ei paljoa tee fyysisesti vaativia temppuja.

Vaikka Myrsky on ensisijaisesti lasten hahmo, se viihdyttää myös meitä aikuisia. Minun puolestani Myrsky saisi olla vieläkin provosoivampi sekä kantaaottavampi hahmo. Jos muistatte keväältä 2009 "Hippoksen mystisen taikurin", niin tämä kaverihan kannusti yleisöä kannustamaan. Taikuri juoksi A- ja B-puolen väliä koittaen repiä molemmista puolista entistä enemmän ääntä irti. Nykyään taitaa ahtaampi väli ja aita estää moisen juoksun.

Pakko nostaa yksi hyvä ja hauska muisto Myrskystä. Jossain pelissä olin seisomakatsomossa aivan portaiden vieressä ja näppäilin tekstiviestiä pelin ollessa käynnissä. Myrsky hiipu salakavalasti viereeni ja alkoi mukamas itsekin näpyttelemään puhelinta - ihan kuin vain korostaen minulle sitä, että pistä se puhelin pois kun peli on käynnissä. Vaikka siinä periaatteessa piikiteltiinkin minua, niin otin homman huumorilla ja heitin puhelimen taskuun. Oli hyvä ja aiheellinen näpäytys. Jotain vastaavia temppuja näkisi mielellään Myrskyltä, vaikka se vaatii aika paljon pelisilmää.

Minun puolestani Myrsky voisi hieman provosoida yleisöä pitämään ääntä. Jos JYPin maalia tarkastetaan videolta, Myrsky viittoisi keskiympyrään. Jos JYPin rankkari jää viheltämättä, kädet ristiin pään ylle ja niin edespäin.

Yksi uusi idea Myrskyn ulkopuolelta: voisiko yleisöä kannustaa keskenäiseen kilpailuun kannustuksessa? Laitetaan desibelimittarit sekä A- että B-puolelle ja aletaan mittaamaan säännöllisesti kummalta puolelta irtoaa enemmän ääntä. Kyllähän siinä kummasti tekee mieli huutaa enemmän, jos huomaa vastapään olleen kovaäänisempi. Mikit nimenomaan siten, että ne mittaavat myös istumakatsomon ääntä - ei revitä tällä tavalla lisää kuilua RR:n ja HS:n välille.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko nostaa yksi hyvä ja hauska muisto Myrskystä.
Eli eikun kausikorttia uusimaan! Myrsky ei eksy kotisohvalle vielä nykyteknologialla. Vakavasti ottaen, ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin C Moren vaihtoehtona varsinkin elämäntilanteiden vaihdellessa.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Ottelutapahtumasta muutama oma huomio:
- Muita kirjoittajia kompaten suurin syy lähteä hallille on se tunnelma. Viime vuosina tunnelma on ollut melko kädenlämpöinen jopa silloin kun on pelattu kovia pelejä pitkälle kevääseen. Kaihoten olen seisomakatsomossa kaivannut sitä hornankattilaa ja parhaillaan huumaavaa mölyä, johon ehti jo melkein tottua ensimmäisen mestaruuskauden molemmilta puolin. Paha sanoa mitä seura voisi tähän hätään tehdä tämän parantamiseksi, sillä mielestäni koko hornankattila oli yksi suuri lumipalloefekti, joka lähti liikkeelle yhtenäisen seisomakatsomon mölystä ja siihen on helppo istumakatsomostakin lähteä mukaan. Nykyinen rikottu seisomokatsomo ei vain luo samaa efektiä, kun siinä välissä on 100 ihmistä istumassa. Puhumattakaan kahdesta toistensa kanssa kilpailevasta huutosakista seisomakatsomon eri päissä. Mitä enemmän helppoja yhteisiä "JYPPI TAP TAP" chanttejä saadaan aikaiseksi, sitä enemmän aktivoidaan satunnaiskatsojia ainakin taputtamaan mukaan. Joku rohkea saattaa mutista mukanakin. Jos lauletaan jotain omia karaokerallatuksia niin niihin ei lähde (edelleenkään) kukaan mukaan, vaikka sitäkin on jo vuosia siellä jouduttu kuuntelemaan.

- Pelaajien sisääntulon kirkkaalle strobovalolle soraääni täältäkin. Vaikken siitä mitään kohtausta saakkaan, niin ei se efekti niin hieno ole, etteikö sitäkin voisi päivittää johonkin vähän vähemmän sokaisevaan versioon. Muuten olen myös sitä mieltä, että sisääntuloihin klassikoiksi muodostuneet lipun tuonnit ja musiikit jne. saavat olla lähtökohtaisesti ennallaan.

- Mediakuution uusiminen / näyttöjen vaihtaminen. En ole sattuneesta syystä hallilla vajaaseen vuoteen käynyt, mutta viimeinen muistikuva mediakuutiosta on melko rujo kuolleiden pikseleiden sotku. Jopa siinä määrin, että pelaajaesittelyitä, mainoksia ja muita tekstejä on ajoittain vaikea seurata tai lukea, kun joltain nurkalta kolmasosa näytöstä on pimeänä. Vaikka näiden vaihtaminen varmasti kallista onkin, niin mielestäni senkin aika alkaisi olemaan käsillä. Puhkiammuttu kuutio kuvastaa riipaisevan paljon tämän ja edellisen kauden JYPin nuhjuista imagoa.

- Otteluihin ehdottomasti lisää tarjouksia, täkyjä, Koti-Pizza-yhteistyötä jne. Nykyään kun ihmiset ei muuta teekkään kuin syö Woltin tai Foodoran tuomaa ruokaa niin tähän bandwagoniin vaan mukaan ja lipun oheen muutaman euron alennuskoodeja tms. Paikan päällä joku "päivän tarjous"-tyyppinen nakkimuki jota työnnetään aina reilusti muuta valikoimaa enemmän. Lapsille, teineille ja köyhille opiskelijoille iso juttu, jos hekin pääsevät jotain lämmintä syömään muutamalla kolikolla.

- Isoa peukkua pikkujunnujen taitokilpailuista ja rankkareista, sekä kaikesta muusta taitoluistelusta ja mitä ikinä erätauoilla on ollutkaan. Pikkujunnuille isoja juttuja päästä muutaman sadan ihmisen edessä vetämään muutama rankkari ja joskus näyttää siltä, etteivät millään malttaisi lopettaa. Todella mukavaa seurattavaa ja tätä toivon jatkossakin.

- JYP-appia enemmän esille ottelussa, kun sellaiseen on kuitenkin panostettu ainakin jonkin verran. Henkilökohtaisesti unohdan koko appin olemassaolon, paitsi silloin kun näen sen mainoksen jonkun kebabbilan ovessa. Siltikään en ole ladannut.

- Myrsky. Kaksijakoinen fiilis. Isoa posia siitä, että maskotti on viimein löytynyt ja sitä käytetään niin kuin maskottia kuuluukin, eli markkinoinnissa, pehmolelujen kanssa lastensairaalalle jne. tosi hienoja juttuja. Sen sisällä touhuaville henkilöille todella iso käsi, sillä sitä energiaa riittää aivan perkeleesti ja jollain kierolla tavalla se tarttuu varttuneempaankin katsojaan. Hyvä huumorintaju ja ottaa kivasti lapsia mukaan ja käy heittämässä yläfemmoja. Kaikki mikä tapahtuu puvun sisällä on ihan silkkaa timanttia. Mutta. Se Myrskyn pukudesign on ihan hirveä. Eläimen valintana hiiri/rotta en tiedä edelleenkään miten liittyy JYPiin, mutta ei ole ideana kauhean imarteleva. Mutta se toteutus on kirpaisevan lähellä näitä turri/furry-pukuja ja siihen liittyvää kulttuuria, jonka konnotaatiot seksuaalisista perversioista, huumeidenkäytöstä jne. eivät ole myöskään kauhean imartelevia kaupungin ylpeyden maskotiksi. Puku ei myöskään näytä klassiselta maskotilta koomisen ison pään kanssa, vaan jonkun opiskelijarassukan kotiprojektilta, joka on sitten päässyt toteuttamaan fantasioitaan ison yleisön eteen. Olen suorastaan yllättynyt, ettei tästä Myrskyn puvusta ole nostettu meteliä aikaisemmin, sillä minulle siitä ei tule mieleen mitään muuta kuin, että sen sisällä touhutaan ronttinaamarin kanssa pelin jälkeen jotain ihan muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös