JYPin mediaketju

  • 1 827 656
  • 8 004

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja tää ei ollut mitään kuittailua sulle vaan nostin vaan esille noita asioita mitä olet kuullut ja aistinut. Vaikka niitä suunnitelmien epäonnistumisia tulisi, niin niistä pitäisi vaan päästä yli eikä jäädä murehtimaan niitä, se on se kaikista huonoin tapa toimia.
Jälkikäteen selvisi, että se havaitsemani lannistuminen ja isolta osin myös suunnitelmien pettäminen johtuivat oikeasti silloisen markkinointipäällikön saamattomuudesta.

Tällä hetkellä kärsitään siitä, että kyseisen kaverin poistuttua kukaan ei ole kunnolla ottanut hänen vastuualueitaan haltuun. Ei tilanne silti ole merkittävästi huonompaan mennyt (lue ylempi kappale), mutta ei ole myöskään mennyt parempaan suuntaan.

Näkisin, että päävastuu tilanteesta on Korpelalla. Vaikka Korpela on pitkälti hoitanut asioita hyvin, niin parannettavaa on hänelläkin, koska vastuu on suuri ja se ulottuu joka puolelle.
 
Jaska66

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FCV

Allonenhan jäi isyysvapaalle 2023 loppuvuodesta muistaakseni ja onko sen jälkeen sitten irtisanoutunut tehtävästä vai onkohan vielä palaamassa tuohon hommaan?
 
Baldrick

Jäsen
Kyllä siellä on nyt sellainen sekametelisoppa viime kauden jäljiltä vielä selvitettävänä ja ovi käynyt sen verran, että saranoihin dynamon liittämällä olisi katettu hallin jäähdytyslaitteiston energiatarpeet kesäaikana. Ainakin toivon, että nyt on vedetty joukkue edellä ja fokus on urheilussa. Ymmärrän hyvin, että siellä on vielä vähän puuhaa. Ja parempihan se on pitää kick-off, kun joukkue on valmis, sekä nimenomaan herätellä kautta kohti. Muutenkin tuntuu vähän hölmöltä pitää "kick-off" ja sen jälkeen kesäloma, kun eikö tuon tapahtuman tarkoitus ole nimensä mukaisesti käynnistää uusi kausi. Ehkä kausarimyynnille tekee hyvää, mutta oikeastaan mikään muu ei puolla kick-offin pitämistä kuukausia ennen harkkapelien alkua. Harvoin myöskään joukkue on valmis kesäkuun alussa, vaan viimeisiä neuvotteluja käydään vielä pidemmälle.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
JYPin mediataidot ei petä koskaan! KÖKin sopimuksenpurkuunkin ympättiin kausarimainos samaan!

Ei siinä, kyllä minä tuon uutisen jälkeen olisin kausarin ostanut, jos vain Keski-Suomessa asuisin...
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Näin on. Haetaan Elmeri sitten Kiriin, kun nousu tapahtuu ja pääsee kausarilla kattelee jatkuvasti JYPiä.
Ei ole sellaista kuin Kiri, ja mikä "kun"? :Dd
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Se on Kiri vaikka mitkä numerot olisi perässä. Kiri on aina Kiri. Kun on sitten kun se tapahtuu. Tulevat jollain aikavälillä nousemaan ja sitä tulee toivoa, että Superpesis palaa miesten puolelle myös.

Erittäin hyvin sanottu siellä perällä. Kiri on aina Kiri.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Tällä uudella viritelmällä ei ole mitään tekemistä sen alkuperäisen kanssa. Jyväskylän Kiri 1930-2018.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nykyisenkin seuran nimessä on Kiri ja se on täysin selvästi perustettu jatkamaan Kirin perinnettä. On ihan huuhaa juttuja, että nykyistä seuraa ei saisi kutsua Kiriksi.
Näin se on, mutta osalla on joku ongelma asian kanssa. Itsekin "edellisessä" seurassa pelanneena se on mulle ihan sama asia, kuten oikeastaan kaikille muillekin ketä pesispiireistä tiedän, mutta joillekin se on jostain syystä kitisemisen paikka. Sattuneista syistä nimeä on jouduttu muokkaamaan, mutta samaa perinnettä jatkaa.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Miksei tämä uusi seura sitten maksanut vanhan seuran maksamattomia velkoja?
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksei tämä uusi seura sitten maksanut vanhan seuran maksamattomia velkoja?
Miksi maksaisi. Turha näistä on meidän muiden miettiä ja arvostella sitä kautta.

Sulle näyttää nyt olevan Lohi se juttu ja Kiri kiristää. Itsellä ei mitään Lohea vastaan, vaan tärkein asia, että yleisesti pesis voisi hyvin ja olisi superissa myös joukkue. Kiri sinne joka tapauksessa ennemmin menee kuin Lohi. Mutta eiköhän tämä riitä tästä, kun jääkiekkoon ja JYPiin liittyvää tämän kuuluisi olla.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Miksi maksaisi. Turha näistä on meidän muiden miettiä ja arvostella sitä kautta.

Sulle näyttää nyt olevan Lohi se juttu ja Kiri kiristää. Itsellä ei mitään Lohea vastaan, vaan tärkein asia, että yleisesti pesis voisi hyvin ja olisi superissa myös joukkue. Kiri sinne joka tapauksessa ennemmin menee kuin Lohi. Mutta eiköhän tämä riitä tästä, kun jääkiekkoon ja JYPiin liittyvää tämän kuuluisi olla.
Minkä takia tämä meni henkilökohtaiseksi nyt?
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minkä takia tämä meni henkilökohtaiseksi nyt?
No en nyt sitä sinällään henkilökohtaiseksi tarkoittanut. Mutta näistä kommenteista tuli tunne, että jostain syystä Kiri on paha ja ei voi kutsua sillä nimellä, kun vähän muokattu nimi on ja tuo suosikkijoukkue Lohi paistoi silmään. Ikävää edelleen on, että osalla Lohen kannattajista on liikaa Kiriä vastaan, kun jotain vanhan ajan jäänteitä ja siitä tulee ajatus, että Kiriä tai sen toimintaa pitää arvostella. Itse tosiaan olen Kiriä, Valoa ja Lohea edustanut ja pystyn elää kaiken kanssa ja toivoa hyvää, toki Kiri kasvattiseura, niin se on ykkössuosikki.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Vahvoja oletuksia ja aiheen luisuttamista muualle yllä oleva. Tässä keskustelin tästä ristiriidasta. Jos seura x tekee konkurssin ja seura x.2 hetken päästä tekee selväksi että on aidosti uusi seura. Jossain kohtaa huomataan että konkkaan menneestä seurasta otetaan markkinointiin ja brändäykseen kaikki mahdollinen. Ryhdytään muotoilemaan asia niin että kyseessä onkin vain eri nimi mutta seura on sama. Antaa ulospäin melko sekavan kuvan. Mutta ne velkojen maksamiset vanhalta seuralta ei kiinnostele, historian omiminen sen sijaan kelpaa.
 
Ahaa, eli tämä meni nyt taloudellisten asioiden päivittelyksi.

Eiköhän tilanne ole sellainen, että vanhan seuran osalta asiat ajettiin niin huonoon jamaan, ettei rahat enää riittäneet. Jos ei maksajaa löytynyt silloin, niin tuskin löytyy vieläkään.

Tarvitseeko 90 vuotiasta seuraa kuopata pysyvästi, jos seurajohto on tuon pitkän taipaleen lopussa päästänyt taloudellisen tilanteen liian huonoksi? Suurin osa Jyväskylän pesisväestä taitaa olla sitä mieltä, että seuraa ja sen perinteitä ei ole tarvetta kuopata pysyvästi, vaan sitä voidaan nykyisen seuran kautta nostaa jälleen henkiin.

Tietysti osa velkojista voi olla eri mieltä, mutta sille me emme voi mitään. Suomen huippu-urheilussa on kohtalaisen yleistä, että konkurssin jälkeen nousee uusi yhdistys jatkamaan seuran perinnettä, eikä vanhoja velkoja yleensä enää ole rasitteena.
 
Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin ne jäi aikanaan Loheltakin velat maksamatta, joten ehkä sillä asialla ei kannata pullistella.

Mutta jos palataan asiaan vaihteeksi, niin olisi aika hyvä idea tehdä juttuja enemmän tai vähemmän tunnetuista Jyp-faneista. Elmeri Lieto tuli ainakin ihan yllätyksenä itselleni. Olisi hauska tietää mistä innostus Jyppiä kohtaan on lähtenyt ja miten se ilmenee.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Niin ne jäi aikanaan Loheltakin velat maksamatta, joten ehkä sillä asialla ei kannata pullistella.
Mistähän tämä pullistelu on keksitty kun tässä ei vieläkään ole tehty mitään seuravertailua. Tuo laittamasi väite ei ole totta.
 
Baldrick

Jäsen
Jos JYP vetäisi konkurssin tänä vuonna, ja parin vuoden päästä Olli Määttä ja Lauri Markkanen hyppäisivät vetämään uutta JYP-projektia (lisänumeroilla tai ilman), niin kyllä minä JYPistä puhuisin ja ajattelisin sen vanhan jatkeena, vaikka vanhoille omistajille velkarästejä jäisikin. Kulttuurisesti tärkeä, taustayhtiön rajat ylittävä instituutio ja sitä ei saa joidenkin yksittäisten henkilöiden tunarointi kuopata.

Jos vähän aihettakin sivutaan, niin olisi kiva jos vähän tippuisi haastiksia esim. viikon välein, niin pysyisi JYP hyvin mielessä myös kesän aikana. Uusia tulijoita joukkueeseen on useampi ja kiinnostaisi myös nuorten pelaajien ja miksei vanhempienkin mietteitä. Seuraavat ainakin näin hatusta heitettynä kiinnostaisi:
- Vargaa voisi vähän jututtaa loikasta Liigaan ja Suomeen muuttamisesta kiekon perässä.
- Siikaselta voisi kysellä kuulumisia ja pientä perkausta, että miten on mennyt oman näkemyksen mukaan viime vuodet ja mitä odottaa tulevalta kaudelta.
- Pertulta voisi kysäistä ensimmäisestä täydestä Liiga-kaudesta ja tavoitteista tulevalle.
- Schnarrilta pitää tietysti kysyä ummet ja lammet.
- Pulkkista olisi hyvä jututtaa sensaatiomaisesta noususta Liigaan ja tulevaisuuden tavoitteista.
- Kapteeni-Erosen haastis tietenkin ja kunnon analyysit tulille uudesta joukkueesta ja valmentajasta.
- Puustisen lupsakka juttutuokio.
- Mäkinen, Tieksola, Ojantakanen tietysti perussetit uusille hankinnoille.
- Huovilaa ja Tohilaa tietysti täytyy jututtaa Liigan kynnyksellä olemisesta.
- Oishan näitä, mutta jätetään tähän, kun alkaa koko joukkue olla kohta käyty läpi.

Haastattelut tietysti voisi aina päättää klassisesti kysymyspatteriin, johon kaikki vastaavat. Ei ole uusi keksintö, mutta silti toimiva jos hyvät kysymykset. Kysymyksiä voisi olla mm.:
- Mieleisin "kakkoslaji"?
- Viimeisin lukemasi kirja?
- Miten ruotsi sujuu? (Tämän voi sit jättää pois, jos kukaan ei osaa, hehe)
- Joukkueen kovin suunpieksäjä?
- Joukkueen kovin harjoittelija?
- Penan maksimit ja tuliko Hiki?
- Cooper-tulos?
- Jotain muuta kovaa treenaamista, työntekoa tai urheilullisuutta korostavaa.
- Kenet joukkueesta ottaisit mukaan autiolle saarelle, ja miksi?
- Ketä pelaaja vastaan odotat pääseväsi pelaamaan?

Näillä vinkeillä jotain kiinnostavaa peruskontsantynkää voisi saada aikaiseksi, kun vielä vähän (Jopen äänellä: paljonnnn) jalostaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös