Mainos

JYPin mediaketju

  • 1 966 841
  • 8 820

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ymmärrän Seppäsen idean - jos tehdään samaa kuin resursseiltaan alemman keskiluokan seurat, on näkymä ylöspäin ohuenlainen.

Sitä en tiedä miten realistinen strategia on ja millä palikoilla sitä yritetään toteuttaa. Juhlapuheissa voidaan olla innovatiivisia ja rohkeita (lisää joku konsulttihypetermi), mutta kuten takavuosina puhuttiin, ei mopolla pärjää moottoritiellä. Koskee yhtä lailla valmentajia kuin toimiston väkeä.

Presidentti Paasikiveä lainaten "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen". Yksi sellainen viisaus on, että Jyväskylä on pieni talousalue huonoilla puitteilla jääkiekkobusinekseen. Ja parin vuoden sisään mitä todennäköisimmin Liigassa tai sen seuraajassa on 2-3 joukkuetta pääkaupunkiseudulla Tampereen kahden joukkueen lisäksi, sekä tietenkin siellä on TPS ja Kärpät. Näin ollen pääseminen edes 8 parhaan joukkoon runkosarjassa tekemällä asiat samalla tavalla kuin kaikki muutkin tulee olemaan meidän mestaruus.

Helpoin tie on tyytyä keskinkertaisuuteen, eli ollaan osallistumassa ja vältellään tippumista kun sarja on sitten auki. Syyksi kelpaa vedota meidän "kastiin" eli että ei tällä mopolla moottoritielle (eli ei ole resursseja ja vetovoimaa verrokkeihin nähden). Sellaista meno on ollut viime vuodet.

Tai sitten asialle voi yrittää tehdä jotain. Esimerkiksi Raumalla tämä työ tehtiin jo aikaa sitten, siellä on vankka talouden tukijalka jääkiekon ulkopuolelta. Siellä on siis omin toimin tehty yhteiskunta/kastiluokkanousu.

Täällä meillä alkaa pian olla viimeiset hetket etsiä meille se jokin suhteellinen kilpailuetu, millä ollaan kastiamme isompia.

Ainakin minä haluaisin nähdä selkeästi yritystä tähän suuntaan, meni se syteen tai saveen. Koskee taloutta (mistä rahaa jääkiekon ulkopuolelta?), markkinointia (mitä tahansa tänne), pelaajahankintoja (joku yhteistyösoppari P-Amerikkaan?) ja omaan pelitapaan (en kyllä usko paikattomaan pelitapaan, se on yksisarvinen) jne.

Osallistuminen johonkin syntyvään A Liigaan tai menestyminen B Liigassa (joku 12+12 malli) ei itseäni kauheasti kiinnosta. Mutta tämä on siis vain oma mielipiteeni.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Nyt, kun töiden lomassa podcastia kuuntelen, niin Korkalaiselle terveisiä tätä kautta, että tuo iltävaltalaismaalari-läppä lienee Hitleriin jollain tapaa liittyvä vitsi, jonka lähettäjä on luultavasti onnellinen kun meni läpi ja lähetykseen. Kannattaa suhtautua varauksella kaikkiin outoihin yleisökysymyksiin.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Äärimmäisen negatiivinen "onnittelu" Jatkoajan toimitukselta JYPin 100-vuotiseen taipaleeseen liittyen. Päätoimittajan tuore kolumni.

"JYP juhlii satavuotista taivaltaan. On syytä onnitella."

Ja sen perään täyslaidallinen ryöpytystä siitä miten kaikki on perseestä jyppilässä ja miksi edes juhlitaan.

"Satavuotias JYP on perinteikäs ainoastaan vankkumattomien kannattajien ja keskisuomalaisten mainostoimistokonsulttien puheissa."

Selevä.
 
jakke-

Ohhoh, olipas erikoisen kulman valinnut päätoimittaja kolumniinsa. Ehkäpä tällaisilla saa sitten paremmin klikkauksia.

Nooh, rakkikoirat räksyttää, mutta karavaani kulkee. Ei välitetä puskista huutelijoista.
 
Baldie Jr

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Äärimmäisen negatiivinen "onnittelu" Jatkoajan toimitukselta JYPin 100-vuotiseen taipaleeseen liittyen. Päätoimittajan tuore kolumni.

"JYP juhlii satavuotista taivaltaan. On syytä onnitella."

Ja sen perään täyslaidallinen ryöpytystä siitä miten kaikki on perseestä jyppilässä ja miksi edes juhlitaan.

"Satavuotias JYP on perinteikäs ainoastaan vankkumattomien kannattajien ja keskisuomalaisten mainostoimistokonsulttien puheissa."

Selevä.
Jep! Eniten ehkä sylettää tyyli millä Seppäsen roolia menestysvuosissa vähätellään ja RD:n roolia korostetaan. Toki kaikki kunnia Ristolle mutta Seppänen oli mahdollistaja ja toimeenpanija kuka Ristonkin tänne hommasi. Faktat olisi hyvä ottaa haltuun mutta eihä sellainen nyt myy klikkejä..
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jees, selvä klikkiartikkelihan tuo oli, harkittu julkaisuaika artikkelille, jonka olisi voinut julkaista kuukausi sitten ilman 100-vuotisjuhlan kytkentää. Harmillisesti moinen alatyylinen klikkien kalastelu lisääntynyt Jatkoajassa.

No, olin nyt itse osa ongelmaa linkkaamalla artikkeliin.
 
Coutinho

Jäsen
JYPillä 100-Vuotis juhlapäivä ja vähemmän yllättäen jatkopaskan toimitus kirjoittaa taas jällein kerran pelkkää negaa. Koska oikeasti viimeksi lähes ylipäätään mistään Liigaan liittyvästä on kirjoitettu mitään posia? Yleisellä tasolla parhaat yleisömäärät 10 vuoteen. JYPin osalta viime kauteen verrattuna hyvä startti ollut kauteen, loistavia yksilöitä jne, eteenpäin mennyt some.

Valittaisitte jonain muuna päivänä. Pellejä koko ”toimitus” nykyään.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Melkosta skeidaa toimittelija puskee eetteriin. Eikö toimituksessa kukaan tarkista mitä sieltä lähtee pihalle vai eikö vaan vittujakaan kiinnosta? Alku vaikutti lupaavalta, mutta kylläpä meni loppuakohden vituiksi.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Kommentoin jo tuonne Jatkoajan Faceenkin tän että hyvin ovat sivuuttaneet kolumnissa puitteet joilla annetaan "tasotusta" vuosi vuodelta enemmän. Ei siinä kummosta matemaatikkoa tarvita jos lähdetään vertaamaan vaikka pienempääkin hallia (puitteet) Jyväskylän "latoon"? Ei tartte verrata edes kahden liigaseuran kotiareenaan ja Suomen kolmanneks suurimman kaupungin halliin.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Niin kyllä JYP on puitteet huomioon ottaen ollut hieno seura jo sata vuotta. Pienestä lähdettiin liikkeelle ja kuitenkin saavutettiin suuria vaikka edelleen puitteet olivat ihan muuta kuin jossain isoissa kaupungeissa. Konteksti puuttuu ja ainahan näissä jutuissa on kyse näkökulmista. Toimittaja näki tämän tältä kannalta ja joku toinen näkisi sen uskomattomana menestystarinana.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Niin kyllä JYP on puitteet huomioon ottaen ollut hieno seura jo sata vuotta. Pienestä lähdettiin liikkeelle ja kuitenkin saavutettiin suuria vaikka edelleen puitteet olivat ihan muuta kuin jossain isoissa kaupungeissa. Konteksti puuttuu ja ainahan näissä jutuissa on kyse näkökulmista. Toimittaja näki tämän tältä kannalta ja joku toinen näkisi sen uskomattomana menestystarinana.
-amen! Sinä muotoilit tuon minun ajatuksen paremmin sanoiksi. Ei lisättävää.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Laatujournalismia mallia katkoaika. Vaikka yrittäisi kuinka saada punaisesta langasta kiinni, niin en saa. Yhtälailla voisi heittää saman kysymyksen monen muunkin liigaseuran kohdalle.

Toinen hyvä kysymys - ollaanko enemmän hmv-seura jolla ei ole perinteitä, vai seura jolla on perinteitä häviämisen ja konkurssikypsyyden saralla? (mallia lahti/lappeenranta jne)
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Veinihän on oikeasti yllättävän hyvä ja ei varmaan paljon mene pieleen jos sanoo että pärjäisi varmaan kisoissa ylimmässä amatööriluokassa melko hyvin. Jereltäkin pari ihan hyvää heittoa.
Ei usko, että pärjäisi ylimmässä AM luokassa, mutta varmaan Suomessa ainakin pienemmässä kisoissa oikein hyvin tasoilla MA2-MA4.

Frisbeegolf on yllättävän vaikea ja kovatasoinen laji Suomessa, joten ihan hyvältä näyttävä jees heittely ei edes am tasoilla riitä. Lisäksi huomioitava, että tuo rata oli ihan täysi neppirata, yleisesti putterilla pelattava

Kieltämättä Veinillä hyvin potentiaalia ja taitoa tuolla panostuksella, Jerelle vähän vaikeampaa ja klassisempia aloittelija virheitä, mutta pari ihan hyvää heittoakin tuli

Hyvää viihdettä kyllä, kiitos DGFn ja JYPin puolelle tästä.
 
Maalari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPillä 100-Vuotis juhlapäivä ja vähemmän yllättäen jatkopaskan toimitus kirjoittaa taas jällein kerran pelkkää negaa. Koska oikeasti viimeksi lähes ylipäätään mistään Liigaan liittyvästä on kirjoitettu mitään posia? Yleisellä tasolla parhaat yleisömäärät 10 vuoteen. JYPin osalta viime kauteen verrattuna hyvä startti ollut kauteen, loistavia yksilöitä jne, eteenpäin mennyt some.

Valittaisitte jonain muuna päivänä. Pellejä koko ”toimitus” nykyään.
Ehdottamasti näin. Kun juhlitaan 100 -vuotiasta, niin jonkunlaista alkeellista käytöstapaa ja tilannetajua luulisi toimitukselta tähän löytyvän. Onko toimittajalla ollut niin kiire, ettei ole saanut mitään muuta aikaiseksi? Kaivettu muutama vanha kommentti? Ei toimittaja ole viitsinyt katsoa edes peliä? Melko raikkaalta tuo meno kyllä kaukalossa nykyisin näyttää. Tähän olisi voinut hakea vaikka Seppäsen haastattelua tai kaivaa jotain mielenkiintoista historiatietoa. Kun on väsy niin on väsy. Kiekkokulttuurin ymmärtämisen puutetta!
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Äärimmäisen negatiivinen "onnittelu" Jatkoajan toimitukselta JYPin 100-vuotiseen taipaleeseen liittyen. Päätoimittajan tuore kolumni.

"JYP juhlii satavuotista taivaltaan. On syytä onnitella."

Ja sen perään täyslaidallinen ryöpytystä siitä miten kaikki on perseestä jyppilässä ja miksi edes juhlitaan.

"Satavuotias JYP on perinteikäs ainoastaan vankkumattomien kannattajien ja keskisuomalaisten mainostoimistokonsulttien puheissa."

Selevä.
Ja kun kirjoittaja on vielä JYP-kannattaja (ainakin entinen sellainen), niin on kyllä ihmeellinen.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jep! Eniten ehkä sylettää tyyli millä Seppäsen roolia menestysvuosissa vähätellään ja RD:n roolia korostetaan. Toki kaikki kunnia Ristolle mutta Seppänen oli mahdollistaja ja toimeenpanija kuka Ristonkin tänne hommasi. Faktat olisi hyvä ottaa haltuun mutta eihä sellainen nyt myy klikkejä..
En lukenut juttua, koska en halua tukea Jatkoajan paska-artikkeleja. Mutta vähän hihityttää, jos nyt tässä artikkelissa vuorostaan kehuttiin Dufvaa. Silloin kun RD kertoi lopetuspäätöksestään, niin Jatkoajan toimittajien viikkoyhteenvedossa (onko sen juttusarjan nimi nyt Maanantaijää?) Dufva lytättiin maahan. Siinä artikkelissa sanoma oli karkeasti sanottuna se, että onneksi RD jää viimein eläkkeelle, koska 30 vuotta valmentamista ja vain yksi mestaruus on surkea lopputulos. Eikä siinä jutussa tietenkään puhuttu mitään Mestis-vuosista tai maajoukkueen kanssa pyörimisiä, pelkät Liigassa saadut mitalit laskettiin tulospuolelle, mutta koko valmennusura taas ajallisesti laskettuna.

Okei joo, eri kaverit kynässä silloin vrt. tämä päätoimittajan oksennus, mutta kertoo kyllä osaltaan jotain Jatkoajan toimituksesta. Kaikkeen on aina kaivettava negatiivinen kulma, eikä sitäkään tehdä edes rakentavasti tai kerrota miten olisi pitänyt tehdä. Jos Teemu Selänne kuolisi tänään sydäriin, Jatkoajan uutisen kärkenä olisi varmasti viime vuosien some-sekoilu, ja jääkiekon puolelta muistettaisiin lähinnä Coloradon pukukopit ja miten Leijonissa jäi kirkkain saavuttamatta.
 
SempreJYP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AC Milan, San Diego Wave, Azzurri
Dufva lytättiin maahan. Siinä artikkelissa sanoma oli karkeasti sanottuna se, että onneksi RD jää viimein eläkkeelle, koska 30 vuotta valmentamista ja vain yksi mestaruus on surkea lopputulos. Eikä siinä jutussa tietenkään puhuttu mitään Mestis-vuosista tai maajoukkueen kanssa pyörimisiä, pelkät Liigassa saadut mitalit laskettiin tulospuolelle, mutta koko valmennusura taas ajallisesti laskettuna.
Joo tätä meinasin itsekin tulla sanomaan. Se on hauska, että puhuttiin tosiaan koko 30:n vuoden valmentajaurasta, mutta ei lasketa esim. vuosituhannen vaihteen Jukurit kausia mukaan. Ei mainintaa siitä, miten Dufva nosti Jukurit samantien kakkos divarista Mestikseen kahdessa kaudessa. Mestis mestaruuskin tuli heti toisella kaudella. RD teki Jukureista Mestis-dynastian. Mutta mitäs tuommoisia ja esim. Kalevi Numminen-palkintoa mainitsemaan.

Palaten hieman tämän päiväiseen artikkeliin, niin eihän medialla yleensäkkään ole mitään käytöstapoja kun klikkejä metsästetään, mutta voisi sitä edes jonkinlaista tyylitajua ja eteenkin kunnioitusta olla.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Tilannetajuton, tilannetajuttomampi, jatkoaika.

Jos haluaa mainostaa Suomen #1 kiekkomediana, kannattaisi varmaan panostaa siihen sisältöön. Itselläni jatkoaika aukeaa lähinnä foorumin takia. Kolumnit ja muut jää lukematta, koska tietää jo avaamatta, että joku Internetin edgelordi siellä yrittää olla edgy.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eniten juuri tuo ajankohta miksei jatkoaika kirjoittanut mitään tulevasta 100-v ottelusta ja JYPin 100v historiasta tuon oksennuksen sijaan? Haastateltu vaikka entisiä pelaajia tai valmentajia pohjustamaan juttua. Tuon oksennuksen olisi saanut ulos vaikka myöhemmin.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Kieltämättä ihmeellinen oli näkökulma Jatkoajan päätoimittajalta. Ei sen nyt tarvitse mikään ylitsevuotava riemukirjoitustakaan olla, mutta lyttää meitä miellyttääksemme JYPin perinteet täysin nolliin. Joo, ei JYP ole Ilves eikä HIFK, mutta on se nyt saatana kun kaikkien pitää olla 1600-luvun Jaakoppi Eunukinpojan siemenestä lähtöisin olleita itiöitä ja siitä sitten symboliikat selvitetään historiografiikoiden kautta kuka otti suihin ja keneltä.

Jatkoajan toimitus voi haistaa pitkän paskan täydellisestä tilannetajuttomuudesta, kun kuitenkin kyse on aika viattomasta ja mukavasta rajapyykistä, jota voisi miettiä kerrankin positiivisen kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Eniten mietityttää miksi lähteä noin negatiivisellä sävyllä kun melkein kaikki asiat kuitenkin on viimeajat ollut positiivista joukkueen ympärillä. Kaikkia asioita ei ehkä täydellisesti ole tehty mutta suunta on kuitenkin oikea. Eniten tässä varmaan olisi juuri voinut kirjoittaa että onko löytämässä sen oman identiteettinsä kun voittoja tulee, joukkue tekee taloudellisesti plussaa ja suunta oikea monelta osin.
 
Veterano

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Posin kautta. Kuvia eilisestä pelistä löytyy TÄÄLTÄ. Kuvakooste eiliseltä on tulossa myöhemmin tänään Jatkoajan verkkolehteen.
 
Liitteet

  • 0igIMG_6363.jpg
    0igIMG_6363.jpg
    847,6 KB · kertaa luettu: 125
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös