Mainos

JYPin mediaketju

  • 1 965 799
  • 8 805

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@ZayWest , olen vahvasti eri mieltä kanssasi. Minusta #meollaanjyp pitäisi olla enemmän kuin pelaajat ja valmentajat kopissa. Olen saattanut joskus olla siellä sponsoripuolellakin ja kyllä minä arvostan avoimuuden lisäämistä joukkueesta ulospäin niin kannattajana kuin sponsorinkin pallilta. Ravaahan ne kummipelaajatkin kummiyritysten tilaisuuksissa, vaikkeivät varmasti kaikki siitä nauti. Miksei Jusu ehtisi sohvalle juttelemaan puoleksi tunniksi?

Olemme sitten tästä eri mieltä. Toki pointtisi tavoitan yhteisöllisyydestä sekä avoimuudesta. Olisi itseltäni aika mulkkua kannattaa sisäsiittoisuutta kun juuri siitä itse olen halunnut eroon.

Juuri nyt tuntuu vain siltä että valmennuksen on priorisoitava asioita kun pieni breikki sen sallii. Eli mietin vain sitä että irtoaako Jususta nyt mitään sellaista mitä hän ei voisi seuraavaan konne-ennakkoon heittää kun taatusti kertoo mitä tauolla on tehty.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
NYT. EI. OLE. AIKA. KALLEN. SOHVALLE.

Minusta kauden päätyttyä olisi ihan tervetullut idea istuttaa Ahvenjärvi Kallen sohvalle. Tuolloin olisi riittävä otanta ja samalla saataisiin herran tuntemukset tuloksineen ja samalla tuo olisi palautetta organisaatiolle. Oli Ahvenen jatkokohtalo mikä vain.

Nyt tuolla pitää minusta päävalmentajan tiimeineen käydä alkukausi läpi, tehdä analyysit ja kehittyä. Ihan riittävästi työmaata piisaa nyt jo imo.

Mutta edelleen kannatan ideaa kauden päätyttyä.
Samaa mieltä. Vaikka kannatan yhteisöllisyyttä ja avoimuutta, niin kaikkea ei kannata aina vaatia nyt ja heti. Valmennuksella on riittävän vaikea tilanne jo muutenkin, joten siellä tarvitaan nyt työrauhaa ja mahdollisuutta keskittyä oleelliseen. Jos pitäisi lähteä purkamaan asioita vaikeimmalla mahdollisella hetkellä julkisesti, niin tuskin siitä pitkässä juoksussa seuraisi mitään hyvää.

Pelin kuntoon saattaminen on juuri nyt tärkeämpää, kuin kannattajien hetkellinen tyytyväisyys.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
..kaikkea ei kannata aina vaatia nyt ja heti.
Avaatko tätä vähän enemmän? En ymmärtänyt, mihin viittaat.

Sen sijaan ymmärrän myös tuon toisenkin näkökulman työrauhasta. Toisaalta aika usein yritysmaailmassakin vastuussa olevilta johtajilta vaaditaan selvityksiä sidosryhmien suuntaan huomattavasti useammin silloin, kun on haasteita.

En epäile, etteikö näitä organisaation sisällä keskustella, mutta sidosryhmien suuntaan toivon parempaa yhteydenpitoa. En kaikkea nyt ja heti, vaan tämä toive on tullut täälläkin nostetuksi tasaisin väliajoin ylös.

Eilinen oli minusta rohkaiseva esitys ja toivo siitä, että pohjalta on nyt lähdetty ylöspäin on hengissä. Eli ollaanko nyt siis keskellä pahinta kriisiä? En tiedä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Avaatko tätä vähän enemmän? En ymmärtänyt, mihin viittaat.
En oikein tiedä miten tuo on vaikea ymmärtää? Toki jos kukaan ei tässä toivonut Jusua Kallen sohvalle nyt, niin sitten tulkitsin jotain väärin. Mitään muuta tulkintaa en kuitenkaan käydystä keskustelusta kykene tekemään.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En oikein tiedä miten tuo on vaikea ymmärtää? Toki jos kukaan ei tässä toivonut Jusua Kallen sohvalle nyt, niin sitten tulkitsin jotain väärin. Mitään muuta tulkintaa en kuitenkaan käydystä keskustelusta kykene tekemään.
Ei näköjään ole. Piti varmistaa, kun oli sen verran yliampuva kärjistys ja pääsääntöisesti fiksuja tänne kirjoittelet. Heitin idean Jususta Kallen sohvalla -> "kaikkea ei kannata aina vaatia nyt ja heti".

Eri mieltä saa ja pitää olla, niin saadaan keskustelua. Minäkin olen valmis mielipiteitäni muuttamaan, kun hyviä argumentteja tulee. Tuota johtopäätöstäsi vaan vähän ihmettelen.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olemme sitten tästä eri mieltä. Toki pointtisi tavoitan yhteisöllisyydestä sekä avoimuudesta. Olisi itseltäni aika mulkkua kannattaa sisäsiittoisuutta kun juuri siitä itse olen halunnut eroon.

Juuri nyt tuntuu vain siltä että valmennuksen on priorisoitava asioita kun pieni breikki sen sallii. Eli mietin vain sitä että irtoaako Jususta nyt mitään sellaista mitä hän ei voisi seuraavaan konne-ennakkoon heittää kun taatusti kertoo mitä tauolla on tehty.

Kannatan myös itse avoimuutta, yhteisöllisyyttä ja rehellistä puhetta. Minulle on piirtynyt Jususta kuva, että on halukkaampi käymään keskustelua kannattajien suuntaan kuin vaikkapa Veltsu tai Tirkkonen oli.

Jusu on aika usein äänessä Konnekuljetuksen otteluennakoissa ja se on hyvä asia, mutta pidän myös siitä, että otteluennakoissa asioista kertoo välillä myös muut valmentajat.

Olisi ihan hyvä ja myös itse toivoisin sitä, että päävalmentaja istuu vaikkapa Kallen sohvalle jossain vaiheessa kautta, eikä vain kauden jälkeen, ja kertoisi mahdollisimman avoimesti asioista. En kaipaa niinkään myyntipuhetta jonka tarkoitus on vain miellyttää minua ja muita kannattajia, vaan rehellistä ja avointa puhetta, mutta kuitenkin niin, että esiintyisi juuri sellaisena kuin oikeasti on. Silloin viesti yleensä menee parhaalla tavalla perille.

Kuitenkin, minusta juuri nyt tärkeintä on, että Jusu ja muu valmennus keskittyy siihen tärkeimpään työhönsä, eli joukkueeseen, pelaajien ja pelin kehittämiseen.
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Sitä en tiedä mitä hyötyö olisi Jusua istuttaa Kallen sohvalle, jauhamaan jotain liirum laarumia, Kuka siitä hyötyisi mitään? Tilaisuushan menisi kun tyhjien lupailemiseksi, kuulemaa korulaiseta miten ahkerasti sitä töitä tehdään ym ym. Käytännössä mihinkään ei sieltä kunnollista vastausta tulisi. Vai luulekko joku ihan oikeasti jos joukkueen sisällä on sisäisiä ristiriitoja että niitä huudeltataisiin ulospäin, Tosin tässä jo Salonen ja Seppälä on tiettyä kirjoittamatonta sääntöä jo rikkonutkin, Iät ajat on ollut sääntö mitä kopissa tapahtuu se pysyköön kopissa. Ja uskon Jusun vielä olevan vanhan liiton kiekkoäijä.
Seuraavaa valmentajaa kun etsivät se sitten olkoon enemmän kannttajille oleva valmenta joukkueesta viis ei se nyt niin tärkeä ole, tärkeintähän nykyään näyttää olevan mitä kannattajat ja fanit saa, kunhan joku on tiedottamassa niille mitä joukkueessa tapahtuu ja mikä oli kakan koostumus tänä aamuna.

Kyllähän tuolla kopissa on ihan riittävästi tekemistä joka valmentajalle, Heidän maajoukkue tauko taitaa kumminkin olla lyhyempi kuin pelaajilla, suotakoon myös heille pieni hengenveto ja irtiotto. Kyllä sitä tauon jälkeen otteluissa näkee, toimiiko mikään vai ei. Ei "poliitikon" vaalilupauksia ole mitään virkaa, sama päteisi näihin tarinatuokiohin. intohimoisimmat ostaa kaiken mitä suosikki joukkueen valmetaja/poliitikot sylkee suustaan ulos. Toimittajat vääntävät siitä taas oman näköisen jutun jotta jonkin sortin kohu saataisiin pystyyn.
 
Ei millään pahalla, mutta tämä edustaa minusta niin entisten aikojen juttuja kuin olla ja voi. Että ei nähdä arvoa sille, että paavalmentajan kyvyllä olla avoin ja yhteisöllinen kannattajien suuntaan, ei olisi arvoa. Kyllä sillä mielestäni on.

Vaikka Jusu on kokenut lätkämies, niin kaikesta näkee, että nimenomaan haluaa viestiä kaikille, eikä vain pelaajille kopissa.
Edellisen kotipelin alla Jusu nimenomaan heitti haasteen kaikille kannattajille ja totesi, että joukkue ja kannatajat voisi vaikka kokoontua ulkoilemaan yhdessä joulukuussa.

Jokainen ymmärtää miten raskas työ on toimia valmentajana ja varsinkin päävalmentajana Liigassa. Jusu ja kumppanit ansaitsee jokaisen hengähdystauon minkä saavat, mutta kokonaisuus ei varmasti kaadu siihen, jos päävalmentaja kerran tai kaksi kauden aikana keskittyy antamaan viestiä kannattajien suuntaan ja silloin puhutaan noin 10-20 minuutin haastattelusta tyyliin Kallen sohvalla. Ei kai nyt kukaan oleta, että päävalmentaja tulee tuossa hetkessä rääpimään jotain yksittäistä pelaajan kommenttia sen enempää. Kyse on yleisesti avoimuuden ja yhteisöllisyyden lisäämisestä, joka ei ainakaan minun kohdalla liity millään tapaa Salosen tai Seppälän ulostuloihin.

Se on ihan ok, jos sinä et saa tuollaisesta mitään irti tai näe sillä arvoa, mutta aika moni muu voi nähdä ja saada.
 
Viimeksi muokattu:

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jusu olisi pitänyt ehdottomasti saada Kallen sohvalle, mutta puhun imperfektissä. Näin kesken kautta tai jopa kesken valmentajakautta se on vähän niin ja näin, että kannattaako enää ottaa. Etenkin kun nyt oltiin pitkässä tappiokierteessä, niin tuollaisina hetkinä JYPin oman videotuotannon tekemä haastattelu voidaan helposti tulkita valkopesuksi, jolla koitetaan keinotekoisesti kiillottaa sameaksi muuttunutta kilpeä. Siinä on vähän sellainen vaara, että jakso joko onnistuu, tai sitten se epäonnistuu täysin.

Kallen sohvan mainitseminen oli hyvä nosto ja täytyy vähän harmitella sitä, miten hyvin alkanut konsepti jäi totaalisesti piippuun kevään jälkeen. Kaikki varmaan odottivat uusien tulokkaiden istuttamista sohvalle Kallen juttutuokioon, mutta näköjään jaksot jäivätkin vain alleviivaamaan rosterista poistuvia pelaajia. Siis täh, miksi? Vähän sama juttu, kuin BMW tekisi markkinointisisältöä aiheella "parhaat uutuudet Audilta" tai "tämän takia sinun ei kannata vaihtaa nykyistä Bemariasi uuteen". Tavallaan hyvää sisältöä, mutta se sotii julkaisijan liiketoimintaa vastaan.

Viime keväänä Kallen sohvalla nähtiin kaksi lopettavaa pelaajaa (Opa ja Kaltsi) sekä Mikkeliin siirtyvä parivaljakko yhteisjaksossa. Ensimmäinenkään uusi tai edes seurassa jatkava pelaaja ei päässyt estradille. Kallen sohvilla muisteltiin vain vanhoja, kun olisi ollut myös mahdollisuus markkinoida tulevaa kautta ja herättää innostusta JYPin tulevaisuuteen liittyen. Jusun lisäksi sinne sohvalle olisi ollut hyvä saada Kemell ja Lambert, joista ainakin ensiksi mainitun pätkiä olisi varmasti moni katsellut jopa Jyväskylän ulkopuolella.

JYP tarvitsisi mielestäni jonkilaisen oman "Petopodin" (Oulun Kärppien podcasti, jossa Lasse Kukkonen ja Antti Meriläinen juttelee Kärpistä). Tämä on sitä nykyaikaa, jolla tavoitetaan porukkaa hallille. Minun feedini ainakin täyttyvät Petopodin päivityksistä, vaikken edes seuraa Kärppiä missään some-kanavassa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jusu Kallen sohvalle vastailemaan kannattajien kysymyksiin.

Ajatus ei lie kiero tai väärä, mutta itse, mustan huumorin ja hirtehisen viestinnän ystävänä piirtyy kokolailla herkullinen kuva eilisen pelin avaus haastiksen perusteella.

Siinähän Jusu kertoili, että JYP menee koko ajan tietoisten periodien mukaan, eikä mitään yllättävää ole menossa, hajaantukaa. Väkisinkin tuota ajatusta sitten seurailee kauden ensi kolmannekseen peilaten. Ensin oli aloitusperiodi. Sitten voittoperiodi, jonka jälkeen otettiin tappioperiodi. Nyt väkisinkin odottelee tuleeko tauon jälkeen tasapeliperiodi (periodit ja tappioille ja voitoille sisällytettyinä). Kurjalta tuntuu, missä vaiheessa otetaan rökäletappio periodi, mutta samalla toivoo, että pisin ja viimeisin periodi olisi rökälevoitto periodi runkosarjan loppuun, jolloin mahdollisesti seuraisi pleijariperiodi, jossa mentäisiin neljän voiton sapluunalla, vaikka tappiotakin joukkoon menisi.

Tämän vuoksi on siis viisasta, ettei mitään meille kannattajille kummemmin rupateta, säilyy iso jännitys seuraillessa, että missä vaiheessa mikäkin periodi läpi käydään ja kuinka siinä onnistutaan. Voidaan saada eloa lisää tähänkin palstaan, kun väännetään ties minkämoisin perustein siitä, mikä periodi nyt mahtaakaan olla menossa. Kauden loppuun voidaan sitten kuorossa todeta, että Ruusun vika ja siirtyä juottola - asiakkaaksi syksyä ja uusia periodeja odottelemaan. Tietysti jokaisessa kännyssä on tilastot eli totuus ja hyvä peruste ottaa taas uusi tuikku murheeseen.

Siitä kun tuskin on mitään toiveita julkisuuteen kommenttia odotellen, että onko hierottavana pelitapa ja millainen? tietääkö valmennus, pelaajat ei vaan osaa? Osaako pelaajat, mutta valmennus ei vaan tiedä, vai onko kaikki kuutamolla ja odottelee, että liituraidat kertoo mikä on JYP identiteetti ja odotellessa kohellellaan mitä sattuu?

On siis koko lailla selvä, että mitään sisältöarvoltaan merkittävää on mahdoton julkisuuteen puristaa, edes inkvisition keinoin. Isompi julkisuusarvo syntyy, jos kuvataan JYP joukkueen vanhojen tanssit valtakunnan verkkoon jonkun tyttöjengin pelaajien kanssa ja sisällöltään saman arvoinen.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Jusu olisi pitänyt ehdottomasti saada Kallen sohvalle, mutta puhun imperfektissä. Näin kesken kautta tai jopa kesken valmentajakautta se on vähän niin ja näin, että kannattaako enää ottaa. Etenkin kun nyt oltiin pitkässä tappiokierteessä, niin tuollaisina hetkinä JYPin oman videotuotannon tekemä haastattelu voidaan helposti tulkita valkopesuksi, jolla koitetaan keinotekoisesti kiillottaa sameaksi muuttunutta kilpeä. Siinä on vähän sellainen vaara, että jakso joko onnistuu, tai sitten se epäonnistuu täysin.

Kallen sohvan mainitseminen oli hyvä nosto ja täytyy vähän harmitella sitä, miten hyvin alkanut konsepti jäi totaalisesti piippuun kevään jälkeen. Kaikki varmaan odottivat uusien tulokkaiden istuttamista sohvalle Kallen juttutuokioon, mutta näköjään jaksot jäivätkin vain alleviivaamaan rosterista poistuvia pelaajia. Siis täh, miksi? Vähän sama juttu, kuin BMW tekisi markkinointisisältöä aiheella "parhaat uutuudet Audilta" tai "tämän takia sinun ei kannata vaihtaa nykyistä Bemariasi uuteen". Tavallaan hyvää sisältöä, mutta se sotii julkaisijan liiketoimintaa vastaan.

Viime keväänä Kallen sohvalla nähtiin kaksi lopettavaa pelaajaa (Opa ja Kaltsi) sekä Mikkeliin siirtyvä parivaljakko yhteisjaksossa. Ensimmäinenkään uusi tai edes seurassa jatkava pelaaja ei päässyt estradille. Kallen sohvilla muisteltiin vain vanhoja, kun olisi ollut myös mahdollisuus markkinoida tulevaa kautta ja herättää innostusta JYPin tulevaisuuteen liittyen. Jusun lisäksi sinne sohvalle olisi ollut hyvä saada Kemell ja Lambert, joista ainakin ensiksi mainitun pätkiä olisi varmasti moni katsellut jopa Jyväskylän ulkopuolella.

JYP tarvitsisi mielestäni jonkilaisen oman "Petopodin" (Oulun Kärppien podcasti, jossa Lasse Kukkonen ja Antti Meriläinen juttelee Kärpistä). Tämä on sitä nykyaikaa, jolla tavoitetaan porukkaa hallille. Minun feedini ainakin täyttyvät Petopodin päivityksistä, vaikken edes seuraa Kärppiä missään some-kanavassa.

Kaikella kunnioituksella Oulun poikia kohtaan, on kyllä aika säälittävä nimi podcastille kun Kärppä on suurin piirtein yhtä vaikuttava petoeläin ihmisen näkökulmasta kun orava. Mutta asiaan, JYPin somessa on ollut hyvää toi Kallen korneri ja nykyiset otteluennakot. Alkaa kuitenkin olla aika väsynyttä jo kuvailla ne iänikuiset instastooridumppaukset peleistä, joissa on aina se sama kaava ja anti minusta seuraajalle aika vähäinen. Toi Vesiksen tsemppauspätkä on hyvä osa, mutta itseä ei ainakaan jaksa enää perus klipit treeneistä tai alkulämmöistä suuremmin kiinnostaa, saatika ne loppusummeriklipit eristä joissa näytetään nopeasti tulostaulua. Instan käytössä on siis vielä parannettavaa. Pitäisi keskittyä niihin juttuihin mitkä houkuttelee porukkaa hallille, esimerkiksi yleisön reaktioiden ja kannustusten kuvaamista. Tubehommat on pääosin olleet jees. Jotain tuollaista 20-30 minuuttista höpinää voisi eetteriinkin laittaa, mitä Harvian erätaukokornerissa on ollut, vieraiksi voisi lisätä vaan pelaajia.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei näköjään ole. Piti varmistaa, kun oli sen verran yliampuva kärjistys ja pääsääntöisesti fiksuja tänne kirjoittelet. Heitin idean Jususta Kallen sohvalla -> "kaikkea ei kannata aina vaatia nyt ja heti".

Eri mieltä saa ja pitää olla, niin saadaan keskustelua. Minäkin olen valmis mielipiteitäni muuttamaan, kun hyviä argumentteja tulee. Tuota johtopäätöstäsi vaan vähän ihmettelen.
Sen takia en suunnannut sitä suoraan kenellekään. Se oli toki kärjistys, mutta mielestäni niin päivänselvä sellainen, että en ajatellut kenenkään ottavan sitä erityisen vakavasti.

Toki en itsekään yleensä kauheasti pidä kärjistelystä, joten olisi pitänyt ymmärtää jättää tuo väliin. Pahoittelut.
 
Nou hätä ja kiitokset vastauksesta. Arvostan.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Itsekään en ehkä tässä vaiheessa kannata lisäpaineen luomista varsinkin, kun on olemassa riski, että mikäli jotain jargonin sijasta tulee puhuttua niin haastiksessa saattaa tulla jotain huonosti muotoiltua ulosantia tai vastaavaa, ja lisää taas kohistaan JYPin ympärillä vähemmän positiiviseen sävyyn.

Kunhan nyt kurssi vähän kääntyy ja akuutti tappioputki lakkaa kummittelemasta, niin sitten voisikin olla ihan kiva saada kuulla vähän pinnallista analyysiä siitä, miten tilanteeseen ajauduttiin.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Jos on joku HurrikaaniSydämen (tai RumpuRyhmän tai muun porukan) jässikkä kyseessä, niin ilmotelkaahan henkilöllisyys JYPille mitä pikimmiten. Viittaan nyt siis ylläolevaan viestiin, en väitä minkään ryhmän tai heidän jäsenensä olevan hölmöilyn takana.

Tuollaisia pellejä ei Hippokselle tarvita. Vieraskannattajilta hölmöillessä myös on vaadittu henkilön ilmoittamista ylimenevässä häiriökäyttäytymisessä, ja samaa tulee soveltaa myös "omiin".

Toivon mukaan henkilö tajuaa itse ilmoittautua JYPille, pyytää anteeksi ja kantaa vastuunsa jos sieltä nyt jotain porttikieltoa tulee. Seurankin puolesta anteeksiantaminen on helpompaa, jos tunnustaa omat hölmöilyt.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Viitaten ao. juttuun....kuulin, että ko. pelissä oli HS:n porukassa ollut jotain ylilyöntejä/häiriökäyttäytymistä, jotka olivat johtaneet poistamisiin hallista tai vastaavaa....liittyykö tähän tapaukseen ?

Jos on joku HurrikaaniSydämen (tai RumpuRyhmän tai muun porukan) jässikkä kyseessä, niin ilmotelkaahan henkilöllisyys JYPille mitä pikimmiten. Viittaan nyt siis ylläolevaan viestiin, en väitä minkään ryhmän tai heidän jäsenensä olevan hölmöilyn takana.

Tuollaisia pellejä ei Hippokselle tarvita. Vieraskannattajilta hölmöillessä myös on vaadittu henkilön ilmoittamista ylimenevässä häiriökäyttäytymisessä, ja samaa tulee soveltaa myös "omiin".

Toivon mukaan henkilö tajuaa itse ilmoittautua JYPille, pyytää anteeksi ja kantaa vastuunsa jos sieltä nyt jotain porttikieltoa tulee. Seurankin puolesta anteeksiantaminen on helpompaa, jos tunnustaa omat hölmöilyt.

Itse ainakin olin HS:n katsomossa eikä ainakaan kukaan aktiiveista, jotka lähestulkoon jokaisessa kotipelissä on tunnelmaa luomassa, ole asialla, koska pelin jälkeen keskityttiin pakkaamaan tarpeelliset kamppeet seuraavan päivän vierasreissulle + chantattiin useampaan kertaan miten ollaan JYPin tukena.

Jos saa veikata niin joku satunnaiskatsoja saanut kuningas alkoholin aikaisena pikku pieruissa tämän idean. Toki järjestyksenvalvojienkin suuntaan voisi vähän heittää kysymysmerkkiä et miten tämä on mennyt heidän silmien ohitse...
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Itseä kiinostaisi tämä JOS kyseinen henkilö saadaan kiinni ja hänelle langetettaisiin porttikielto, mitenkähän näitä porttikieltoja valvottaisiin? Ruvetaanko ovilla kyselemään passeja yms.

Sankitiohan tuosta tulee seuralle, mikä on luultavammin sakko, toinen olisi määrätä seuraavia otteluita pelattavaksi tyhjille katsomoille, mikä ei varmaan ensimmäisenä ole liigan ajatuksissa, jos ei sitten haluta antaa varoittavaa esimierkkiä, varoittavaksi esimerkiksi JYP olisi hyvä, koska ei mikään tärkeä seura liigaan isossa kuvassa, kuten olsi noi isot seurat. mutta kuka laiminlöi tehtäväänsä? Eikö jyväskylässä järjestysmies valvonta ole vartiointi firmalla pääsääntöisesti (eli osto palvelu) tukenaan näitä vapaaehtoisi ja jonkun allahan hekin toimivat.
Päivän selvää joku on jättänyt ns ruutunsa hoitamatta. kun joku asiaankulumaton pääsee vaihtoaitioon. Ainahan on mahdollisuus että pääsee kiertämään valvonnaan. käytännössähän jyväskylässä on kolme selkeää kulkureittiä vierasjoukkueen vaihtoaitioon, Jypin vaihtoaition kautta, jään kautta tai vierasjoukkueen vaihtoaition vierestä katsomon ala tasanteelta mutta eikös tässä kohtaan ole pleksi/portti että sekään ei pitäisi ihan suora kulku, mutta kyllähän ihminen oven osaa avata jos se ei ole lukittu tai edessä seiso valvojaa. neljäs ja epäterveellisin vaihoehto on kivuta pleksien yli vaihtoaition takaa katsomosta mitä ei välttämättä pysty järjestyksenvalvojakaan estämään ihan heti, mutta siinä on hyvä mahdollisuus satuttaa itsensä alastulolla. ja pidän epätodennäköisenä lähestymis suuntana.

Tärkeintähän tässä on että mitään ei tainnut tapahtua, Nyt korjataan puutteet ja mahdolliset seuraavat uhat on pois suljettu ennenkun löytyy seuraava epäkohta tai vaaran tilanne.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sankitiohan tuosta tulee seuralle, mikä on luultavammin sakko, toinen olisi määrätä seuraavia otteluita pelattavaksi tyhjille katsomoille, mikä ei varmaan ensimmäisenä ole liigan ajatuksissa, jos ei sitten haluta antaa varoittavaa esimierkkiä, varoittavaksi esimerkiksi JYP olisi hyvä, koska ei mikään tärkeä seura liigaan isossa kuvassa, kuten olsi noi isot seurat. mutta kuka laiminlöi tehtäväänsä? Eikö jyväskylässä järjestysmies valvonta ole vartiointi firmalla pääsääntöisesti (eli osto palvelu) tukenaan näitä vapaaehtoisi ja jonkun allahan hekin toimivat.

Tällä kertaa JYP selvisi varoituksella.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos on joku HurrikaaniSydämen (tai RumpuRyhmän tai muun porukan) jässikkä kyseessä, niin ilmotelkaahan henkilöllisyys JYPille mitä pikimmiten. Viittaan nyt siis ylläolevaan viestiin, en väitä minkään ryhmän tai heidän jäsenensä olevan hölmöilyn takana.

Tuollaisia pellejä ei Hippokselle tarvita. Vieraskannattajilta hölmöillessä myös on vaadittu henkilön ilmoittamista ylimenevässä häiriökäyttäytymisessä, ja samaa tulee soveltaa myös "omiin".

Toivon mukaan henkilö tajuaa itse ilmoittautua JYPille, pyytää anteeksi ja kantaa vastuunsa jos sieltä nyt jotain porttikieltoa tulee. Seurankin puolesta anteeksiantaminen on helpompaa, jos tunnustaa omat hölmöilyt.

Itse en ota kantaa mihinkään ryhmään. Olipa tämä henkilö kuka tahansa, mutta jos kokee olevansa JYPin kannattaja, niin tällä tavalla seuralle aiheutetaan vain vahinkoa. Nyt JYP selvisi onneksi varoituksella, mutta seuraavasta vastaavasta tulee varmasti isompi sakko. JYPin kassa ei kiitä.

Ei ole (onneksi) tapahtunut pitkään aikaan vastaavaa, että katsoja tunkeutuu pelin aikana joukkueille varattuun tilaan, joten pelaaja-aitioiden valvonta voi löystyä ajan kanssa, vaikka ei tietenkään saisi. No, nyt on ainakin "muistutettu" asiasta tällä tempauksella. Edelleen olisi suotavaa, että tietyt sektorit valvottaisiin myös teknisin keinoin, jolloin tämänkin asian selvittäminen jälkikäteen olisi helpompaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olipa tämä henkilö kuka tahansa, mutta jos kokee olevansa JYPin kannattaja, niin tällä tavalla seuralle aiheutetaan vain vahinkoa. Nyt JYP selvisi onneksi varoituksella, mutta seuraavasta vastaavasta tulee varmasti isompi sakko. JYPin kassa ei kiitä.

Kai tuosta tapauksesta jollain videomateriaalia löytyy? Olikohan isä Ross hallilla, peliurallaan ainakin oli melko kuumaverinen kaveri ja poika sai Ässäpelaajalta tylyä kohtelua kaukalossa.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Julkisuudessa. Varmasti on kulissien takana tullut sakko. Liigaseuroille tulee paljon vähäpätöisimmistäkin asioista sakkoa.

Tämä on spekulointia. Koska kurinpitopäätöksessä sakkoa ei ole mainittu, oletan luonnollisesti kyseessä olevan varoitus. En ymmärrä miksi sakkoa ei mainittaisi, jos sellainen annetaan.
 
Viimeksi muokattu:

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ei ole (onneksi) tapahtunut pitkään aikaan vastaavaa, että katsoja tunkeutuu pelin aikana joukkueille varattuun tilaan, joten pelaaja-aitioiden valvonta voi löystyä ajan kanssa, vaikka ei tietenkään saisi.
Tämä koskee ihan kaikkia ja kaikkialla, jos mitään ei tapahdu niin homma vaan rupeaa väljähtymään jopa unohtumaan. Vähän sama kuin aikoinaan intissä, ensimmäisen kerran kun vahdit tyhjää metsää niin olit into piukeana ja havahduit jokaiseen tuleen heiluttamaan oksaa, muutaman kerran kun olit yö väijyssä niin rupesit jo ottamaan torkkuja. Uskon tässäkin että ottelu lopussa ja tylsistynyt järkkäri on jo ajatuksissa kotimatkallaan. varsinkin jos kyseinen kohta kuuluu näille talkoolaisille niin kyllä he ovat jo palkkamakkara jonossa tuossa vaiheessa. tai jos kyseessä järjestyshenkilö on habitukseltaan kuivan kesän nälkiintynyt orava ja tunkeutuja on hyvässä humalatilassa oleva pakastejääkaappi, niin altahan siitä lähtisi pois ihan oman hyvinvoinnin vuoksi, Harva sitä rupeisi olemaan oma elämänsä sankari toisen puolesta. kun järkkäri hommassa kiinnostaa enemmän ilmainen ottelun näkeminen kahvi makkaralla kuin itse mahdollinen järjestyksen valvonta jonkin sortin yhteen otolla. Siksi kaikki järjestysmies tehtävät pitäisi olla ammattilaisten hoidossa riittävällä miehityksellä, mutta se on kohtuu iso kustannuskysymys, siksihän näitä talkoolaisia otetaan osaksi toimintaan, ennenhän kaikki oli talkoolaisia mutta nyt se ei enää ole mahdollista
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä koskee ihan kaikkia ja kaikkialla, jos mitään ei tapahdu niin homma vaan rupeaa väljähtymään jopa unohtumaan. Vähän sama kuin aikoinaan intissä, ensimmäisen kerran kun vahdit tyhjää metsää niin olit into piukeana ja havahduit jokaiseen tuleen heiluttamaan oksaa, muutaman kerran kun olit yö väijyssä niin rupesit jo ottamaan torkkuja.

Näin se ihmismieli tuppaa tosiaan toimimaan. Se mitä ei tapahdu, ainakaan pitkään aikaan, ei ikään kuin ole mahdollista ja aletaan oikoa. Näin kärjistetysti. Intti vertaus oli tosiaan osuva, heräsi muistoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös