Mainos

JYPin mediaketju

  • 1 965 860
  • 8 805
Suosikkijoukkue
1992-1993 JyP HT, no smoking team
Hyvät pöhinät näemmä ollu tällä lätäköllä. Tynin nostattamat aallot lyö maininkeja vielä vuosikymmenenkin jälkeen. Julistan täten JYPin onnistuneen tavoitteessaan olla se isoin kala Eurooppa mukaan lukien näissä some- ja mediatouhuissa. Tulkaa joku tökkäsemään 2031 niin muistan satavarmasti näin myös olleen.

Näin etäkannattajan näkökulmasta toivoisin todellakin kaikkea mielellään ilmaista sisältöä lisää jota voisin lukea, kuunnella ja katsella. Harmillisen etäinen asia minulle JYP nykyään on.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hienoa on myös, jos yhteistyökumppanit tällaista sponssaavat. Jos näin tapahtuu, uskon sen kuitenkin tapahtuvan enemmän rakkaudesta lajiin tai seuraan kuin traktorien tai kiukaiden näkyvyyden lisäämiseksi verrattaen pienelle kohderyhmälle. Oli niin tai näin, kaikki seuraan tuleva raha ja yhteisön kehittäminen saa täältä peukun.

Joo toki todettava että esim. tuota Immosen ja Tuppuraisen haastattelua on katsonut 13k ihmistä pelkästään Youtubesta (en tiedä onko muualla julkaistu), että kyllähän tuommoinen näkyvyys on jossain määrin sponsoreillekin varmasti mielenkiintoinen, tuo ei enää jää hirveästi jälkeen vaikka siitä mitä katsojamääriä on tv:ssä (+paikanpäällä). Nuokin käytännössä ilman että hirveästi on seuraajia Youtubekanavalla kun sisältö on aika rajallinen ja mitätöntä ollut, varmasti jos sinne jotain ohjelmaa aktiivisesti tuotetaan nuokin tuosta nousee.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45

Ironista, että kyseessä on läksiäishaastattelu, kun näkyvyys on hyvä. Jukurisponsorit keräävät hedelmät ensi kautta varten.

Mutta joo, kyllähän videoilla ja Koskisen hotseatilla saisi kivasti näkyvyyttä jatkossakin. Pelaajat ja tarinat esiin kentän ulkopuolellakin, kaikki voittavat.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Näin kesällä on hyvä tehdä tikusta asiaa mitä tulee JYPiin ja jääkiekkoon, mutta kirjoitetaan se silti tänne. Maikkarin ohjelmassa Pitäisikö olla huolissaan? oli vieraana Jukka Jalonen ja Säynätsalon oma poika Miika Nousiainen tahtoi muistella ohjelmassa Jalosen pelejä JYP-paidassa. Tässä yhteydessä Miika kertoi lottoavansa satunnaisesti ja hän luetteli kuin apteekin hyllyltä omat lottonumeronsa, jonka jälkeen hän kysyi Jukalta osaako hän yhdistää mihin nämä liittyvät. Hetken miettimisen jälkeen Jalonen sanoi että olisiko jyppiläisten pelinumeroita ja nehän ne olivat. Miika väitti täyttävän lottorivinsä JYPin 1980-luvun ykköskentällä, jonka nimet hän kävi läpi sellaisella tahdilla että tällainen 2000-luvun puolella fanituksensa aloittanut tunnisti sieltä nipin napin Kurkisen ja Rastelan.

Tähän samaan viestiin voisi vielä lisätä sen, että mikäli Kallen sohvalla -haastattelusarjaa on tarkoitus jatkaa isossa mittakaavassa (lue: vieraaksi muitakin kuin pelaajia), niin Nousiaisen Miikalla lieneisi paljon tarinaa JYPistä ja sen vaikutuksesta jyväskyläläisyyteen sieltä Liiga-nousun ajoilta asti.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Miika väitti täyttävän lottorivinsä JYPin 1980-luvun ykköskentällä, jonka nimet hän kävi läpi sellaisella tahdilla että tällainen 2000-luvun puolella fanituksensa aloittanut tunnisti sieltä nipin napin Kurkisen ja Rastelan.
Paitsi että nuo pitääkö olla huolissaan, keskustelut on pääosin käsikirjoitettuja, ja lukevat ne usein paperilta. Ettei ihan hatusta niitä vedetä
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viitasen Veikko kertoo joukkueen rakentamisesta ja tavoitteista:

Eniten tuosta jäi mieleen Veikon useampaan kertaan painottama luisteluvoima. Hankittiin luisteluvoimaisia pelaajia, sekä halutaan, että joukkue liikkuu hyvin ja jaksaa liikkua.

Minä tykkään. Joukkueesta kyllä näkee, että sellaisia suoranaisesti hitaita pelaajia siellä ei ole, eli voidaan toivottavasti luistella vastustajilta jalat alta mahdollisimman usein. Vaatii toki myös erinomaista valmistautumista kauteen, että kuntopohja on riittävä.
 
david

Sama täällä, tykkään. Tuo Veikon kommentti alleviivasi varmasti osaltaan myös sitä, miksi pappaketju haluttiin päästää nyt kokonaisuutena uusien haasteiden pariin. Ei se lätyn heittäminen ilman riittäviä jalkoja oikein toimi.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens

Ihan järkeviä Viitanen tosiaan puhuu. Peli nopeutuu kuitenkin koko ajan täälläkin ja siihen ei pystytä vastaamaan, jos kentällä on yksi kentällinen kavereita kenen luistin ei liiku enää riittävän nopeasti.

Ja ennen kaikkea, joukkue on täynnä kehittyviä pelaajia. Niin hyviä kuin Immonen, Tuppurainen, Kalteva ja Louhivaara ovat ja ovat olleet, ei heitä voi enää kuvailla kehittyvinä pelaajina. Ei jäähyttelijöitä tai jo lähes kaiken voittaneita, vaan nälkäisiä pelaajía joilla pitäisi kaiken järjen mukaan riittää intoa ja latausta marraskuun räntäsateissakin.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eniten tuosta jäi mieleen Veikon useampaan kertaan painottama luisteluvoima. Hankittiin luisteluvoimaisia pelaajia, sekä halutaan, että joukkue liikkuu hyvin ja jaksaa liikkua.

Minä tykkään. Joukkueesta kyllä näkee, että sellaisia suoranaisesti hitaita pelaajia siellä ei ole, eli voidaan toivottavasti luistella vastustajilta jalat alta mahdollisimman usein. Vaatii toki myös erinomaista valmistautumista kauteen, että kuntopohja on riittävä.

Kyllä ja toinen hyvä asia on, että on haluttu hankkia myös lisää kamppailuvoimaa, ja toki se luisteluvoima tuohon osaltaan liittyy, mutta tarvitaan siihen muutakin voimaa, asennetta ja sopivasti kokemusta. JYP oli liian lapanen tällä saralla viime kaudella ja näinhän myös Viitanen totesi, että ongelma-alueet on tunnistettu ja niihin on haluttu päivitystä parempaan.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joukkue nykäisi eilen jonkinlaisen Amazing Race -tyyppisen kisan ja kierteli sponsoreiden luona kuvailemassa. Facebookista löytyy kasa kuvia: JYP - Facebook

Iloisia ilmeitä on kaikissa kuvissa ja vaikuttaa olevan rento meininki. Joukkuehenki on hyvin tärkeä asia ja näistä kuvista päätellen sen suhteen ollaan oikealla tiellä!

Jep, tuo oli mukavaa seurattavaa. Ainut mikä itselle tuli mieleen, että olisi mukavaa, jos puuttuva ulkkarikolmikko olisi myös jo mukana.

Tuosta löytyy myös videokuvaa jonkin verran JYPin instasta. Linkki johtaa JYPin instaan.

Amazing Race 21 - @jypjyvaskyla
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä fiilis jäi tuosta videosta, vaikkei siinä nyt pelikirjan saloihin mentykään syvälle. Käytännössä omat ajatukset siitä minkä takia tällaisia hankintoja on tehty, vahvistui. Scotka ja Honka jo jutteli selvästi johonkin jääkiekkoon liittyvästä(?) (videon alussa) - ihan varma pakkipari.
 
Hexa

Jäsen
Sama täällä, tykkään. Tuo Veikon kommentti alleviivasi varmasti osaltaan myös sitä, miksi pappaketju haluttiin päästää nyt kokonaisuutena uusien haasteiden pariin. Ei se lätyn heittäminen ilman riittäviä jalkoja oikein toimi.
Veikolla on oikeansuuntainen näkemys millainen tulevaisuuden joukkueen pitää olla ja mihin suuntaan peliä pitää kehittää. Ensi kaudesta voi tulla ihan hyvä jälleen, viime kauden harhailun jälkeen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Veikolla on oikeansuuntainen näkemys millainen tulevaisuuden joukkueen pitää olla ja mihin suuntaan peliä pitää kehittää. Ensi kaudesta voi tulla ihan hyvä jälleen, viime kauden harhailun jälkeen.

Ensi kaudesta tulee taatusti parempi kuin menneestä, mutta vielä muistuttaisin, että kesässä ei iisakin kirkkoa pystytetä, eli toivoisin kannattajilta malttia ja halua katsoa sinne "pelin taakse" sitä suurta kuvaa. Minä nääs uskon, että nyt luodaan sitä pelillistä kivijalkaa usean kauden päähän perustaksi, joka sitten määrittää kuinka kestävästi joukkue menestyy. Peli on varmasti rakenteeltaan toimivampaa ja myös tuloksekkaampaa jo ensi kaudella, mutta valmista se ei vielä tule olemaan, eli kannattaa huomioida odotuksissa.

Ihan mun mielestä oikeisiin asioihin on joukkueen kasaamisessa tähdätty Viitasen sanomisien perusteella ja erityisesti lämmitti hänen puheensa viisikkopelaamisen perustasta, jossa viisikko reagoi, ei pelkästään yksittäiset pelaajat. Jos meinaa kyetä kovatempoiseen peliin, tuon se vaatii. Samoin kamppailuvoima oli murheellista viime kaudella ja sitä pyritään parantamaan.
 
Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Joukkue nykäisi eilen jonkinlaisen Amazing Race -tyyppisen kisan ja kierteli sponsoreiden luona kuvailemassa. Facebookista löytyy kasa kuvia: JYP - Facebook

Iloisia ilmeitä on kaikissa kuvissa ja vaikuttaa olevan rento meininki. Joukkuehenki on hyvin tärkeä asia ja näistä kuvista päätellen sen suhteen ollaan oikealla tiellä!
Sama tunnelma välittyi joukkueesta tänään Kirittärien ottelussa, jossa JYPin pelaajat kannustivat hienosti kotijoukkuetta. Keskisuomalaisen otteluraportin lopussa on Nalle Viljasen kehut äänekkäälle kannustusjoukolle.
 
Tähtipakki

Joo, oli paikan päällä kyllä äärimmäisen viihdyttävää seurattavaa. Yhteishenki vaikutti ainakin olevan kondiksessa porukan kesken.

Huhuillaan samalla sen verran (vaikka ketju tälle väärä onkin), että Jaakko Jokinen oli Hippoksella JYPin porukan mukana. Kaiken järjen mukaan ei kuitenkaan ole JYPiin tulossa (”puolustus on valmis” by Viitanen). Enkä ainakaan henkilökohtaisesti häntä tuohon joukkoon enää kaipaisikaan.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
JYP Facessa Juhannus terveiset!
Hieno video.

Joku skarpimpi voinee kertoa, ketä nämä videon jannut ovat?
En tunnista ketään, mutta veikkaan Valtra-leikkauksen ja perseen kehityksen perusteella, että viimeinen vaimari päällä on kanukki.

Rautaista riffiä ja hyvää asennetta koko video kyllä, muutaman kerran piti kierrättää.
 
Viimeksi muokattu:

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joku skarpimpi voinee kertoa, ketä nämä videon jannut ovat?
En tunnista ketään, mutta veikkaan Valtra-leikkauksen ja perseen kehityksen perusteella, että viimeinen vaimari päällä on kanukki.

Rautaista riffiä ja hyvää asennetta koko vide kyllä, muutaman kerran piti kierrättää.

Skarpimmasta en tiedä, mutta jos on oikeasti epäselvää ketkä videossa esiintyi niin nehän kerrotaan tuossa postauksessa "Valtteri Kakkonen, Santeri ja Valtteri Koskela sekä Niko Seppälä pääsivät ajamaan ja testaamaan Valtran uudet 5. sukupolven mallit..."

Ensimmäisenä esiintyi Valtteri Kakkonen, toisena Koskelan veljekset ja viimeisenä Sheriffi Niko Seppälä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös