Oman muistikuvan mukaan JYP ei ole karvannut kolmella vaan viidellä pelaajalla. Ja oma näkemys on sellainen ettei kolmella karvaamisesta tule mitään hyvää. Pakkien on pakko olla karvaamisessa mukana, joten viidellä mennään. Muuten pakit saa ottaa koko ajana vastaanvastustajan YV-hyökkäyksiä
Tämä kuulostaa siltä kuin JYP:n pelaaminen Ahon ja Dufvan aikana olisi tapahtunut hajanaisen viisikon voimin. En ole erimieltä em. lainatun
@JypFabu n tekstin kanssa, mutta tuntuu että ehkä tässä on vedetty jossain määrin mutkia suoraksi. Mikäli oma muisti ei kovin pahasti sakkaa, niin Ahon & Dufvan aikana karvattiin ja haettiin paineistusta omien hyökkäysten jälkeen viidellä pelaajalla, jolloin mahdollisen riiston tai irtokiekon tullessa tuet on oli lähellä. Sama keskialueella. Tiiviinä viisikkona puolustettiin. Peli perustui hyvää karvaus- ja riistopeliin, sekä laadukkaaseen puolustamiseen omalla- ja keskialueella, sekä nopeaan pelin kääntämiseen. JYP:n nykyisellä joukkueella tätä ei varmaan tarvitse yrittää mutta se ettei tuolla voisi joku muu joukkue pärjätä. Vaikka, en tiedä tarkoititko sitä myös muiden kuin JYP:n osalta.
Mitä tuohon rakenteettomuuteen tulee niin tarvitseehan tuo "kolmen muuttujan" pelaaminenkin jonkunlaisia rakenteita ja sovittuja juttuja millä tavalla peliä yritettään esim. kiekollisena eteenpäin viedä. Hyvä esimerkki tästä varmaan on Marjamäen Kärppien ketju Junttila - Niemi - Donskoi, jotka tuli vauhdikkaasti kiekon kanssa ka:n yli ja jota jossain määrin voidaan pitää esimerkkinä tällaisesta pelitavasta. Tuostakin tekemisestä näki kun esim. Junttila tai Donskoi hakivat kiekon vauhtiin ja lähti sitä yhdessä kiekotellen tuomaan ylös. Haku ja kovalla vauhdilla vastustajan alueelle meno oli yhdessä fläpille piirretty.
Virtanenhan yritti lanseerata oman reagointikiekon, joka kuulostaa joltain poliitikon tai markkinointifirman keksinnöltä. Miten muuten joukkuepeliä voi pelata kuin reagoimalla kulloiseenkin tilanteeseen?
Hyviä, keskustelua avaavia pointteja, kommentoisin tähän tapaan:
Jos/kun vertaa johonkin entisaikojen tapoihin, jotka toimi silloin ennen, kannattaa muistaa, että kaikkien joukkueiden pelitavat oli toiset. Silloin vastakkain olivat taktisesti rakenteella pelaavat joukkueet, joilla muoto saneli kenttätasapainoa. Tavallaan siis on ihan totta, että oikeastaan pelattiin hajanaisin viisikoin, vastassa olevat eivät kuitenkaan nekään pelanneet pelikirjansa vastaisesti, jolloin tuloksenteko noinkin oli mahdollista.
Mutkia toki on pakko laittaa suoriksi johtuen asian laajuudesta, mutta yritykseni on pyrkiä avaamaan muutoksia joita pelin evoluutio on tuonut ja millä tavoin se pakottaa muuttamaan ajatusta millaisella kiekolla nykyään voi menestyä, eli vähän tietoisesti yksinkertaistamallakin.
Käyttämäni termit olivat rakenteeseen nojaava pelitapa, jossa sillä viisikon rakenteella vastataan vastustajan pelin elementteihin ja taas tilanteeseen pohjaava pelitapa joka on alisteinen siihen, että reagoidaan liikkeellä jokaiseen niin puolustussuuntaan kuin hyökkäyssuuntaan tapahtuvaan tilanteeseen, tämä ei ole niin riippuvainen pelipaikoista ja pelitavan rakenteesta, vaan kyvystä lukea peliä edistävästi.
Kiinnostaa kuulla miten aukikirjoitat tuon kolmen muuttujan pelaamisen, termi on minulle tuntematon, mutta omin sanoin ja termein vedettynä näkemykseni jotenkin näin, tilannepohjaisessa pelissä on viisikon pelaajalla aina reagointivastuu lähitukeen, millä tahansa pelialueen osalla ja tilanteella, se luo hetkellisiä ylivoimia hyödynnettäväksi liukuhihnalta, jos vastassa on jäykkä rakenteeseen nojaava joukkue. pelissä on myös oleellista, että kiekollisella on aina useampi liikkuva tarjonta, jolloin sen pois pelaaminen vastustajan viisikolta on äärimmäisen hankalaa ja kuluttavaa. Pakottaa siis koko viisikon jatkuvaan liikkeeseen, siksi nykykiekossa pitää olla liikevoimaisia ja kiekkovarmoja pelaajia, mikäli menestyä haluaa. Liike ja kiekolla luotu tempo lisättynä jo luettelemiini puolustus sapluunoihin, jotka on tehokkaita, kuluttavat omaa viisikkoa vähän ja siitä saa alun nopealle käännölle, jolla voittaa keskialue, tai kiekonhallinnan, jolla juoksuttaa vastustajaa. Tietenkin kaikki joukkuepelaaminen sisältää "sovittuja juttuja" ja yhteisen käsityksen siitä mitä kentällä tehdään, mutta mihin ne on sidottu, se on pihvi.
Virtasen reagointikiekko lähemmin tarkasteltuna ei ollut pöllömpi idea, mutta loppuun asti se ei mun mielestä ollut mietitty. Mun silmiinhän se oli sukua venäläiseen hyökkäyspelaamisen malliin, jossa keskialue oli ainoastaan ylitettävä, ei pelattava alue. Jotta se olisi toiminut, olisi hyökkääjien pitänyt olla sekä liigan nopeimpia, että kiekollisesti parhaita. Siinä ymmärsin jotenkin sen niin, että kenttätasapaino syntyy kaksivaiheisesti, toisin kuin nykyään, eli ensin reagoi osa viisikosta ja jos reagointi tuottaa tulosta reagoivat loput. JYP versiossa se sitten johti siihen, että sinisellä seisoskeli hyökkääjiä, joiden osallistuminen peliin tapahtui katseella ja siinäkin tapauksessa, että avaava olisi haltuun saanut, seisoskelulla liikeylivoima oli menetetty jo ennen kuin tilanne syntyi ja kääntäen omiin jäi aina alivoimainen vastaanottaja. Ihmeen hyvin noillakin vajavaisuuksilla tulosta saatiin, mikä kertoo osaltaan siitä, että rosterin laatu riitti siihen, mutta ei päätyyn saakka.
Mitä tulee Marjamäen kiekkoon, siinä oli toki elementtejä napsittu kv - kentiltä hoksattuihin asioihin, mutta trappipeli oli ihan perinteistä liigatrappia. Liigassa sillä oli mahdollista menestyä rosterilla ja liikevoimalla, maajoukkueessa sitten totuus löi naamalle, kun rosteri ja liikeylivoimaa ei enää ollut.
Tässä jotain, tartu ihmeessä jos jostain saat kiinni, niin jatketaan rautalangan vääntelyä, toki ihmeessa kaikki muutkin astialle, jos siltä tuntuu.
