- Kyllä me ollaan pyritty vielä nostamaan meidän runkosarjan pistetavoitetta, että me pystyttäisiin lähtemään vielä paremmista asemista kevään kahinoihin. Se vaan ihan sen takia, että se meidän arjen vaatimustaso nousisi. Pelaaja kehittää toistaan, kun sä vaadit itseltäsi ja muilta, niin siellä tulee hyvää tekemistä. Se on näille nuorille pelaajille ihan elinehto, että se saavat koko ajan tarpeeksi vaativaa tekemistä, Virtanen paalutti.
Täh, tuliko muka lehdistötilaisuus? Minulta meni aivan ohi, vaikka mielestäni Cityä kuuntelin pelin jälkeen ja odotin pressiä kuulematta sitä.Citylläkö ei ole enää siis omaa JYPin pelien konseptia? Ainakin eilen mitä matsin jälkeen kuuntelin, niin lehdistötilaisuus tuli, mutta tosiaan en muista kuulleeni mitään juonnettua studio-osuutta. Toki henkkoht en ole kuunnellut matseja radiosta vuosiin, mutta varmaan paljon keski-ikäisiä on joille se on vieläkin ensisijainen pelienseurantamuoto (YLEn teksti-tv:n kanssa).
Okei, saattoi olla että lannistuin liian aikaisin ja pelin jälkeen musiikkien alettua vaihdoin kanavaa. Kiitos tiedosta!Tuli, joskin alkoi ihan puskista ilman mitään juontoja suoraan Kiven puheenvuorosta. Yleensä en jaksa niitä pelaajien lätinöitä kuunnella niin en tiedä tuliko niitä.
Täh, tuliko muka lehdistötilaisuus? Minulta meni aivan ohi, vaikka mielestäni Cityä kuuntelin pelin jälkeen ja odotin pressiä kuulematta sitä.
Sama täällä. Oli muuttuneet systeemit joten ajattelin, että eipä taida tulla enää lehdistötilaisuutta Citylta. Ilmeisesti luovutin liian aikaisin.
Toivottavasti JYP saa nopeutettua lehdistötilaisuuden lähetyksen Hurrikaani TV:n.
Meniköhän se niin et Cityn uudistuksen myötä matsi kuuluu parissa kaupungissa. Esim. IFK - JYP kuuluu "ifk:n kotiselostuksella" myös Jyväskylässä. Käsitinköhän mä nyt ihan väärin tän touhun vai?Aleksis Ärje eilen Twitterissa kertoi Radio Cityn uudesta pre game-lähetyksestä.
Ärje ei selosta enää jokaista JYPin matsia, mutta ilmeisesti suurimman osan.
Huonommaksi on mennyt.
Meniköhän se niin et Cityn uudistuksen myötä matsi kuuluu parissa kaupungissa. Esim. IFK - JYP kuuluu "ifk:n kotiselostuksella" myös Jyväskylässä. Käsitinköhän mä nyt ihan väärin tän touhun vai?
Ja vastaavassa JYP - HIFK matsissa Helsingissä kuuluu Ärjen selostukset. Homma menee vähän säästöliekillä. Jos pelipaikkakunnalla ei ole samaa settiä niin silloin Ärje matkustaa selostamaan vieraspeliin selostamaan.Meniköhän se niin et Cityn uudistuksen myötä matsi kuuluu parissa kaupungissa. Esim. IFK - JYP kuuluu "ifk:n kotiselostuksella" myös Jyväskylässä. Käsitinköhän mä nyt ihan väärin tän touhun vai?
Tyylikkäitä JYP-mainoksia Jyväskylän Liikenteen busseissa! Bongasin yhden tänä aamuna työmatkalla ja nyt löytyy kuvaa myös JYPin Facebook-sivulla. Muutenkin tuntunut tänä syksynä, että brändinäkyvyys alkaa olla pikkuhiljaa asiallisella tasolla. Logoa bongaa kaupungilla liikkuessa jatkuvasti ja sosiaalisessa mediassa on selkeästi aiempaa laadukkaampi meininki.
Itselläni on etäfanina viime vuodet tapana ollut katsoa kaikki pelit tietenkin telkusta ja sitten siihen päälle haastattelut, jälkispekulaatiot ja lehdistötilaisuus radiosta. Viime peleissä en ole laittanut radiota edes päälle, koska olin saanut ekoja matseja kuunnellessa käsityksen, ettei lehdistötilaisuuksia enää tule radiosta! Ilmeisesti ne sieltä kuitenkin tulevat? Kiitti Pasi tiedosta, jos näin on....pitkän tauon jälkeen lähtee lehdistötilaisuus pyörii ja taas lähtee heti musiikki soimaan...
Itselläni on etäfanina viime vuodet tapana ollut katsoa kaikki pelit tietenkin telkusta ja sitten siihen päälle haastattelut, jälkispekulaatiot ja lehdistötilaisuus radiosta. Viime peleissä en ole laittanut radiota edes päälle, koska olin saanut ekoja matseja kuunnellessa käsityksen, ettei lehdistötilaisuuksia enää tule radiosta! Ilmeisesti ne sieltä kuitenkin tulevat? Kiitti Pasi tiedosta, jos näin on.
Älä suotta syytä autosi radiota. Joku mättää lehdistötilaisuuden lähetyksessä, rätisee niin perkeleesti ettei saa mitään selvää. Aiempina kertoina rätinä on ollut siedettävää, mutta tänään jouduin vaihtamaan kanavaa koska ei jaksanut kuunnella. En tiedä meneekö tuo sitten JYPin ja viallisen mikin vai Cityn lähetyksen piikkiin. Kuitenkin todella heikko esitys.Juu tuleehan ne, tosin itsellä oli tälläkertaa vara-auto käytössä jossa radio ei kunnolla pelitä joten en mene vannomaan tuliko sitten pelaajien haastattelut, jotain jukureista ja mikkelistä ne siellä höpötti joten en tiedä tuliko haastattelu tästä pelistä vai ei, mutta musiikki soi vielä lehdistötilaisuuden ja pelaajien haastattelujen välissä eikä alkanut heti niikuin yleensä.