JYPin kapteenisto

  • 25 674
  • 125

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Oho, olipa yllättävä kapteenivalinta.

Eli Jan Scotka.

A:t Turkulainen, Helenius, Christoffer ja Salmio.

Tykkään tästä.

Scotkan yhteydessä puhuttiin että tavoite on korkeammalla ja tuo viittaa kunnianhimoon. Siihen oikeaan sellaiseen. Nyt on myös ulkomaalaisille painetta kun johtotehtäviä pukkaa. Ei voi vain kellua mukana.

Selkeästi Scotka vakuuttanut off-ice myös. Ykköspakille asiaan kuuluva statement.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Mainio valinta näin ensisilmäykseltä. Kertoo aina jotain persoonasta joka tulee täysin ulkopuolelta ja ehtii muutamassa kuukaudessa iskeä itsensä sen verran joukkueeseen sisälle, että saa arvostuksen kapteenina. Tämä lupaa hyvää kauteen lähtiessä! Tykkään myös Heleniukselle annetusta A:sta, hänkin on näyttänyt olevan esimerkillinen työntekijä ja nöyrä roolissaan, A siitä osoituksena on nuorelle pojalla kova juttu.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yllätti kyllä, mutta en pistä pahakseni ollenkaan. Voi olla todella hyväkin valinta.

Varakapteenistossa Helenius ja Christoffer hieman yllättivät myös, mutta ei toki mitään näitäkään valintoja vastaan.
 

Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvät valinnat. Hienoa kun joskus menee näin että uusi tulija valitaan kapteeniksi. Onko aikasemmin valittu? En äkkiseltään muista. Jos tämäkin on sitä uutta Jyppiä.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Yllätti kyllä, mutta en pistä pahakseni ollenkaan. Voi olla todella hyväkin valinta.

Varakapteenistossa Helenius ja Christoffer hieman yllättivät myös, mutta ei toki mitään näitäkään valintoja vastaan.

Tässä on myös selkeä linja uudistumisen suhteen imo. Helenius edustaa nuorta kaartia, Jerryläinen ja Salmio selkeät ja ns. ykkössentterille myös painetta.

Scotkalle sitten se kovin paine.

Ei ilmaisia lounaita JYPissä enää.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Eipä tule mieleen, että ulkkaria olisi kapteeniksi valittu ennen ensimmäistäkään kautta, mutta näen tämän posina. Tosiaan harkkapeleistä huokunut hyvä henki miehen tekemisissä ja on todella toivottua tämä uusi veri kapteenistoon. Näen tämän uskaliaana vetona, mutta ehkä paras mahdollinen ratkaisu tässä kohtaa, toivottavasti kantaa hedelmää!
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suu on vieläkin auki kun tätä viestiä kirjoitan. Nämä nimet tuli kyllä Salmiota ja Jerryä lukuunottamatta aivan puskista. Selvästi huokuu läpi ajatus siitä, että nyt puhaltaa uudet tuulet. Kapteenin pitää tietenkin automaattisesti mahtua kokoonpanoon - ehkä siksi Salmio tai Salonen ei saanut C-kirjainta rintaan? Saloselle odotin A-kirjainta, mutta hyvä näin. Tosi hyvät valinnat!
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Sen ymmärrän että ihmiset näillä foorumeilla tai netissä ei jaksa noita erikoismerkkejä aina kaivaa esiin, mutta olettaisi nyt sentään että seura itse osaisi kirjoittaa pelaajansa nimen oikein?

Yllättävä valinta tietysti, kai tuossa vähän haettiin sellaista isähahmoa kapteeniksi nuorelle joukkueelle (ei sillä että Ščotka nyt itsekään kovin vanha olisi) mutta pelaajana vähän kokeneempi. Jerryn valinta kapteenistoon myös ihan selviö. En myöskään usko että kapteeni on Tuppuraisen tyyliin koko ajan sössöttämässä tuomaristolle, ei ainakaan yhtään sentyyliseltä tyypiltä ole vaikuttanut.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Scotkaa harjoituspeleissä seuranneena tulee mieleen Hubacek: kannustaa muita pelikatkoilla ja vaikuttaa joukkuepelaajalta. Hyvä valinta siis.
JYPin IG-haastattelussa Scotka mainitsee muuten Huban. Ymmärtääkseni Hubalta oli kysytty ennen tänne tuloa suosituksia Jyväskylästä ja niitähän Huba-duba-duu tietenkin antoi kernaasti. Hieno nähdä, että nämä vanhat ulkomaan konkarit saavat houkuteltua tänne uusia pelaajia, vaikka eivät enää edes pelaa täällä. Huban lisäksi Yonkman taisi olla jonkinlaisessa roolissa O'Brienin hankinnassa.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se, että ensimmäistä kautta joukkueessa aloittava Scotka on heti joukkueen kippari, kertoo kyllä jotain joukkueen sisäisestä arvostuksesta jo näin lyhyellä otannalla. Sama pätee tietysti myös Christofferiin, kun varakapteenin natsat sai.

Herrojen on täytynyt vakuuttaa joukkuekaverit ja valmennus varsin nopeasti. Hyvä signaali, jos minulta kysytään. Hieman yllätyin, mutta vain positiivisesti.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
Sen ymmärrän että ihmiset näillä foorumeilla tai netissä ei jaksa noita erikoismerkkejä aina kaivaa esiin, mutta olettaisi nyt sentään että seura itse osaisi kirjoittaa pelaajansa nimen oikein?
Tulipa tuosta mieleen että ei tunnu myöskään suuressa ja mahtavassa NHL:ssä olevan käytäntö käyttää pelaajien nimissä erikoismerkkejä.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Yllättyneet nostavat kädet pystyyn :o

Mutta nostetaan nyt hattua samalla, aikamoinen tempaus koko kapteenisto! Mutta hyvällä tavalla, siltä ainakin alustavasti tuntuu. Salmio toki, koska on "vanhin" JYP, Turkulainen on moderni JYP-ikoni, mutta Christoffer ja Ščotka saavat heti ottaa uutta joukkuetta johtavina pelaajina tuettavakseen. Helenius kapteenistossa lienee jonkinlainen linkki TikTok-sukupolveen, ja huokuuhan hän kaikessa tekemisessään ja sanomisissaan määrätietoista, nöyrää tekemisen asennetta.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Jos jollakin tavalla saatiin kapteenisto ilmentämään uutta jyppiä niin tämä on se tapa toimia. Tehtiin peräti radikaali toimenpide ja myönnettiin C sellaiselle henkilölle, joka sai sen ihan puhtaasti näyttöjen mukaan kuten kuuluukin. Tässä ei ole tippaakaan nevöforgettia tai muuta hekumaa taustalla joka on ihan helvetin hyvä juttu.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Hieman vielä aiheen vierestä: minä en juur änäriä seuraa, mutta ymmärtääkseni viime vuosina on siirrytty tähän suuntaan, että pelaajien nimet kirjoitetaan sielläkin oikein. Esimerkkinä eräs meillekin tuttu pelaaja:



Vau, miljardien dollarien kansainvälinen organisaatio ja vihdoin saavat ääkköset kehiin! Uskoni ihmiskuntaan on palautettu #2021

Hieno juttu oikeasti ja hyvä, että tapahtui.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt löytänyt sopivaa ketjua tälle, niin laitetaan vaikka tänne, kun koskee joukkueen kaikkien aikojen kapteenia numero 1. Kun katselen parhaillaan SaiPan Ville Kohon paidan jäädytystä, niin pohdin, olisiko JYPin jo aika veivata Hytösen paita kattoon? Mielestäni olisi ja tästä saisi hienon tapahtuman jonkin ottelun yhteyteen.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt löytänyt sopivaa ketjua tälle, niin laitetaan vaikka tänne, kun koskee joukkueen kaikkien aikojen kapteenia numero 1. Kun katselen parhaillaan SaiPan Ville Kohon paidan jäädytystä, niin pohdin, olisiko JYPin jo aika veivata Hytösen paita kattoon? Mielestäni olisi ja tästä saisi hienon tapahtuman jonkin ottelun yhteyteen.
Käsittääkseni JP ei ole vielä virallisesti lopettanut uraansa, joten ehkä aika on sitten, kun ura oikeasti loppuu.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Käsittääkseni JP ei ole vielä virallisesti lopettanut uraansa, joten ehkä aika on sitten, kun ura oikeasti loppuu.
No näinhän se tietysti on. Kun tämä päivä koittaa, että J-P:n paitaa hilataan kattoon, niin se tulee olemaan kyllä mahtava hetki.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
En nyt löytänyt sopivaa ketjua tälle, niin laitetaan vaikka tänne, kun koskee joukkueen kaikkien aikojen kapteenia numero 1. Kun katselen parhaillaan SaiPan Ville Kohon paidan jäädytystä, niin pohdin, olisiko JYPin jo aika veivata Hytösen paita kattoon? Mielestäni olisi ja tästä saisi hienon tapahtuman jonkin ottelun yhteyteen.
Hytönen ehdottomasti kuuluu kattoon, mutta mielestäni aika ei ole vielä ja ei mielestäni myöskään heti sen jälkeen kun virallinen lopetus päätös tulee, vaan joskus abaut 5-10v päästä. Tämä toki vain minun mielipiteeni.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Hytönen on niitä ainoita pelaajia mestaruusvuosilta, joka ansaitsee kunnian saada paitansa hallin kattoon. Yksi iso ero JP:n ja esimerkiksi Jaken tai Allun välillä oli se, että hurrikaanisydän ei sallinut pelaamista JYPiä vastaan. Hytönen sai tarjouksia Liigasta, mutta lähti mieluummin pelaamaan ulkomaille. Tämän vuoksi Hytönen ansaitsee sen kunnian ja puolestani vaikka heti uran päättymisen jälkeen. Saisi ainakin boostattua lippumyyntiä.

Meillähän on muuten tämmöinenkin ketju, jonka nimi on areenan sponsorinimen vaihdoksen myötä vähän jäänyt, mutta sieltä löytyy lisää keskustelua aiheesta:

 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Nonni, Scotka lähti ja ensi kauden kapteenistossa on mahdollisesti enemmän paikkoja vapaana, kuin niitä on käytetty. En tiedä onko tätä vähän liian aikaista vielä spekuloida, koska joukkueen kasaaminen on vielä kesken, mutta nostetaan tämä kapteenistoketju ylös suon syvyyksistä.

Viime kauden kapteenit:

C: Scotka
A: Turkulainen
A: Helenius
A: Salmio
A: Christoffer

Eli Scotka, Helenius ja Salmio poistuivat muille pelikentille. Turkulainenkin poistui, mutta tuli takaisin, joten hänet näkisin yhä A-kirjain rinnuksissa. Onhan Jerry ikäänsä nähden ihan älyttömän kokenut peliveikko, ainakin jos katsotaan pelkkää Jyväskylä-historiaa.

Christofferin A-kirjainta ihmettelin pitkin viime kautta, enkä rehellisesti sanoen edes muista, että pysyikö se varakapteenin status aina kevääseen asti (etenkin kun JYP kierrättää näitä). Bradenilla oli viime kaudella lukuisia paikkoja, joissa puurokattila kiehui yli, keskittyminen herpaantui ja jäähyboksin saranat kävivät. Olen ihan varma siitä, että Christoffer halusi voittaa jäähykuninkuuden, sillä sen verran typeriä jäähyjä etenkin viimeiselle kymmenelle kierrokselle mahtui. Minun on vähän vaikea ymmärtää sitä, miksi mies on kapteenistossa, vaikka muuten hän onkin viihdyttävä pelaaja. (Vara)kapteenin pitäisi kuitenkin olla jonkinlainen esikuva koko joukkueelle.

Oli uusi kapteeni kuka tahansa, toivottavasti hän ei saa C-kirjaimen kirousta. En tiedä mikä siinä merkissä on pielessä, mutta se yksi kirjain tuntuu painavan muutaman kymmenen kiloa, eli kapteenin status saa pelaajan hitaammaksi, heikompikätiseksi ja huonommaksi keskittymään. Keitä meillä nyt onkaan kapteenina ollut, Pile, Perrin, Tuppurainen ja viimeisenä Scotka, niin kyllä siinä C-kirjaimen kera ollaan otettu aina napsu taaksepäin aiemmista otteista. Juuso Vainio taisi hoidella kapteenin hommat varsin mallikkaasti, ikikapteeni Hytösestä nyt puhumattakaan.

Oma arvaukseni ensi kauden kapteenistosta:

C: Rooba (hyvä linkki ulkkarien ja suomalaisen väliin)
A: Turkulainen
A: Puustinen
A: Winberg (musta ratsu)

Toki Rooba tulee mitä ilmeisemmin pelaamaan täällä vain kauden, ennen kuin hän tähyää taas kansainvälisiin kaukaloihin, joten siinäkin mielessä pitäisin ratkaisusta, että Rautakorven JYP hakisi jonkinlaista jatkumoa kapteenistoon heti ensimmäisestä kaudesta lähtien.

Ai niin, vai onko Jukka Rautakorpi sitä paitsi kahden varakapteenin miehiä? Tämähän on Jyväskylän erikoisuus, että kapteenisto on näin laaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös