Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

JYPin joukkueenrakennus ja spekulaatiot 2018–2019

Viestiketju osiossa 'JYP' , aloittajana Tj, 07.12.2017 klo 14.04.

  1. Flou Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Ravens
    Newton vielä sekoittamaan tuota puolustuspakkaa ja omiin menee jatkossa se 5 per peli. Osa pakeista on tällä hetkellä aivan kuutamolla kiekollisena ja kiekottomana. Toisella puoliskolla ei taas meinaa jalka riittää mihinkään. Merikivi sentäs tajusi erottaa Honka-Kalteva parin edelliseen matsiin.
     
  2. Oli erottanut jo CHL peliin. Väheni Kaltevan ja Hongankin miinustilin kasvu.
     
  3. moelsky Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Tuokkola tuuraamassa ainakin hetken aikaa Voutilaista (loukkaantunut) miehistössä.
     
  4. spaceman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, #26, #15, #11, #45
    Aika nopeasti tapahtui, missä välissä Voutilainen loukkaantui, kun pelasi lauantaina? Harjoituksissa kai sitten. Onko Tuokkola pelannut alkukaudella?

    Jestas, mikä legendakokoonpano nyt kun nevöfoget MVP-mestarimaalivahtikin mukana :D
     
  5. Vanhapuuma Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYPinkylä, Green Bay Packers, HJK
    Lainaus:
    Wallinheimo luukulle!

    No ei, en minä Tuokkolaa voi parjata - aina tulee olemaan hieno mies. Mutta menneet on menneitä, toivottavasti pystyy vielä paikkaamaan Laurikaista tarvittaessa. Jos Peki nyt aloittavan roolin vie, ja kaikella kunnioituksella Pekiä kohtaan: se kertoo enemmän Laurikaisesta kuin Tuokkolasta...
     
  6. Eduuz21 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Winnipeg Jets
    Lainaus:
    JYPin sivujen mukaan Voutilainen loukkaantui lauantain pelissä. Tuokkola ollut ilman seuraa alkukauden, mutta harjoitellut säännöllisesti.
     
  7. JYP#44 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tyyni Kari & Klassikkopaidat
    Mikähän mahtaa olla Pekin nykykunto? Eikö mies tosiaan ole pelannut peliäkään tänä syksynä?
     
  8. Nelfor Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Ei ole näemmä pelannut, mutta luulisi harjoitelleen jonkun joukkueen mukana. Muuten ei kyllä voi olla pelikunnossa.
     
  9. Tj Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Melchester Rovers
    Kieltämättä JYPin näköinen ja ikäinen hankinta.

    Vähän kyseenalaistaisin tuota EBEL-liigan tasoakin, vaikka miten mestaruuden siellä torjui. Tällä kaudella ei kuitenkaan ole sopimusta ilmeisesti ollut mihinkään.
     
  10. Nelfor Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Eikös tuo Pekin viime kauden seura, eli HC Bolzano ole menossa CHL:ssä jatkoon ja taisi voittaa HIFK:n kahdesti? Ei se ihan paska sarja voi olla, kun tuohon pystyvät.

    Eihän EBEL nyt kotoiselle liigallemme pärjää, mutta aika paljon taitaa löytyä sarjasta pelaajia, jotka ovat pelanneet lähtökohtaisesti kovemmissa sarjoissa (kuten AHL) aiemmin urallaan. Voisikohan tason puolesta verrata Ruotsin Allsvenskaniin?

    Peki muuten totesi haastattelussa juuri, että on käynyt viikoittain jäällä ja pitänyt kuntoa yllä. Ei maininnut kyllä mitään, että olisi jonkun joukkueen harjoituksissa ollut mukana.
     
  11. tjj67 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Liverpool
    Lainaus:
    Nujersihan tuo Bolzano, EBEL-liigan viimekauden mestari, Hifk:n 2 kertaa tässä hiljattain.
     
  12. Toimitus Jäsen

    Hei palstalaiset!
    Tiedoksi: Jatkoaika julkaisee tänään laajan artikkelin, jossa käydään läpi JYPin pelaajapolitiikkaa, tulevaisuuden näkymiä ja Jukka Holtarin työnjälkeä. Myös Holtari pääsee ääneen pitkässä haastattelussa. Tymäkkää tavaraa aiheesta, josta ei ole liiemmin journalistisessa mediassa puhuttu.

    Herättäviä lukuhetkiä toivoen,
    - Toimitus
     
  13. kummitus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    JYPiin on perinteisesti kuulunut kovaotteinen isäntähahmo, joka tekee sääntöjen puitteissa vastustajien olon epämukavaksi maalilla ja laitojen lähellä. Samalla tämä mustelmia pelkäämätön "isäntä" omalla panoksellaan tuo peliin kaivattua tunnetta ja tartuttaa lataustaan joukkuekavereihin. Fyysisisissä ja kovaotteisissa peleissä tällaisen johtajahahmon merkitys on tavattoman suuri etenkin nuorille pelaajille. Minusta rosteristamme puuttuu nyt tuollainen asennepelaaja tai pari.

    Esimerkkejä tuosta pelaajatyypistä Jyväskylässä ovat olleet vaikkapa pakit J. Marttinen ("Hippoksen isäntä"), J. Glad, M. Viitanen, N Yonkman ja hyökkääjistä esim. T. Pihlman, J. Virtanen, Darryl Boyce.

    Mitä mieltä muut?
     
  14. Huikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
    Jonne ja Darryl pois tuolta listalta. Molempien panos seuraan kyseenalainen.
    Eikä tuon tyyppisille pelaajille ole nykykiekossa oikein käyttöä. Pujottelukeppejä ja jäähyautomaatteja.
     
  15. ZayWest Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
    Lainaus:
    @kummitus on mielestäni kartalla sen suhteen että fyysisemmän profiilin pelaaja tuo parhaimmillaan lisäarvoa vaikuttaessa vastustajaan ja herätellen joukkuetta. Nyt tosin tuollaisen pelaajatyypin tulisi olla kiekolliseenkin peliin kykenevä kaveri. Narreihin mennyt Max Wärn oli JYPissä paras esimerkki nykytarpeesta. Ja kyllähän Boyce myös pelata osasi.
     
  16. JypFabu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jyp
    Lainaus:
    Terve!

    Mä oon samaa ja eri mieltä, vanha jakomielitauti. Mun silmään Rooba on tuossa joukkueessa se herra asenne ja sytyttäjä, jos joku ja Kuukka alakerrassa. En vaan ole ihan varma, ratkeaisiko mikään pelillinen umpisolmu sillä, että sinne tuotaisiin joku esimerkki roolipelaaja, vai pitäisikö markkinoilta alkaa kalastaa nopeutta joukkueeseen.

    tarkkaan pitäisi myös myös hankinnoissa katsoa millaisia pelaajia hankkia sitä isoa rungon murrosta silmälläpitäen. Tällä hetkellä olevassa rosterissa ne tukijalat on aika vähissä, jos mä listaan oman mielen ja muistin mukaan tähän jotain, niin laittakaa korjausta ja erimielisyyttä arastelematta kehiin: Nykyrosterista näen siis tärkeää ruutua seuraaville: Rooba, Saari, Nättinen ja mahdollisesti Turkulainen (esitykset voi viedä rahakkaampiin ympyröihin, siksi ehkä) Nämä Ratiset, Jokiset ym. ei vielä mun silmään kannuksiaan hankkineet, mutta toki ovat mahdollisia myös.

    Sitten, jos ajattelee alakerran ukkoa, niin pelaajia parhaassa iässään rungoksi en näe kuin Vainion. Uskon toki, että Allen, Viinikainen ja kumppanit omaa potentiaalia, mutta lunastamatta se vielä on, jos ajattelee liigassa menestyvän joukkueen runkomiehistöä.

    Siinä on aika ohkanen orkesteri luokkakokouksen jälkeiseen aikaan ja tarkoittaa varmasti, että JYP joutuu raottamaan pussinnyörejään ja ostamaan sitä osaamista joukkueeseen, kun omista ei riitä rungoksi asti ja ei voi ajatella hankittavan vain kärkiosaamista ulkoa. Siksi JYPin on nyt oltava tarkkana liikkujen kanssa, mitä hankitaan, milloin hankitaan jne.

    Maalivahtien suhteen mä toivoisin nyt kärsivällisyyttä, olevasta kaksikosta työllä ja hyvällä koutsaamisella kasvaa vielä kovan luokan kassarit pitkäksi aikaa. Minulla jostain syystä riittää uskoa tähän kaksikkoon, vaikken tällä hetkellä liigan kärkipäähän kassareihin heitä sijoitakaan. Ehkä tästä, ja toki monesta muustakin syystä hyväksyn sen, ettei tästä kaudesta välikautta kummempaa tulisikaan. Nyt on se ihan oikea nahanluomisen aika käsillä ja toivottavasti fokus säilyy ja asiaa kehitellään hötkyilematta. Eli hankinnat, jos niitä tehdään, sen tulevan pelitavan vision mukaisina ja mielellään sopivana ikärakenteeltaan siihen tulevaan.
     
  17. kummitus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Juu, Wärn tosiaan ajaisi hienosti asian tälläkin hetkellä.

    Listassani oli tarkoituksella hieman historian havinaa. Tarkoitukseni oli toki vielä lisätä tuohon edelliseen viestiini, että tällaisessa isäntä-/asennepelaajahankinnassa tulisi olla myös muutkin pelimiehen ominaisuudet kohdillaan, eikä mikään yksipuolinen puukätinen pujottelukeppi. Tuollaiset monipuoliset laatupelaajat ovat kalliita ja vaikeita hankkia tässä vaiheessa kautta.

    JypFabu: Kuukka on hyvä mustelmia pelkäämätön luuta ja näyttää loistavaa esimerkkiä joukkueen eteen uhrautumisesta vaikka kiekkoja blokatessaan, mutta edellä mainittujen nimien veroinen "isäntä" hän ei mielestäni aivan kuitenkaan ole.
    Pidän Roobasta. On voimahyökkääjä ja esimerkillinen asennepelaaja ja urheilija. Taklaa ja menee ahtaisiin paikkoihin, mutta en usko Rooban aiheuttavan sellaista jännäkakkaa vastustajassa laidan lähellä kuin vaikkapa tilanteeseen nykypelaajista kaahaava Miika Lahti tai entisistä Pile tai Jonne. He kun lähestyivät vauhdilla, vastustajan kiekollisella pakilla päädyssä seurasi poikkeuksetta hätäroiskaisu JYPin eduksi. Tämä tietenkin siksi, koska tiesivät em hyökkääjien taklaavan niin, että todella tuntuu (epämukavalta).

    Maalivahtien suhteen minäkin olisin vielä kärsivällinen.
     
  18. Flou Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Ravens
    Lainaus:
    Those are fighting words. Boyce olisi vahvistus tämänkin vuotiseen joukkueeseen. Aika harvassa on joukkueessa pelaajat ollut viime vuosina, jotka ovat pelkällä henkilökohtaisella panoksellaan purkaneet vastustajan pitkän myllyn omissa ilman pitkää kiekkoa. Siihen vielä päälle taklauspeli ja halukkuus puolustaa omia.
    Boycen puolustuspeli mahdollisti mm. Perrinin ja Pihlmanin hyökkäyspeliä, ja tasapainotti ketjua omissa.

    Vain sokea tai radio/tekstariseuraaja voi väittää, että Boycen panos oli kyseenalainen.
     
  19. kummitus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Tämä. Onko tällaista elementtiä näkynyt edellä mainittujen pelaajien poistuttua. Ehkäpä vielä ei ole ollut tarvettakaan, mutta katsellaan miten jatkossa kun pelit kovenevat ja pelikavereita alkaa tippumaan vastustajien sikailuista saikulle. Astuuko Kole tai Kuukka esiin? Tomasek on (vielä) nuorempana osoittanut tuota asennetta Youtuben perusteella, mutta eipä tuon pitäisi olla hänen roolinsa. Mutta hatunnosto asenteesta. Tomasekin kuumaverisyydestä kertonee myös viime aikaiset juputusjäähynsä. Kaveri pelaa suurella tunteella - pidän siitä, kunhan jättää turhautumisjäähyt ottamatta.
     
    Viimeksi muokattu: 20.10.2018 klo 15.44
  20. Tepi#45 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Toki tämä kiekollinen puoli pitäisi toimia myöskin, riittävästi. Mutta minulle lätkässä on kyse myös viihteestä ja olen aina nauttinut siihen liittyvästä intensiteetistä ja vastakkainasettelusta joita joidenkin joukkueiden ja pelaajien välille syntyy. Olen jäänyt kaipaamaan myös Jokereita, joilla oli tarjota vastaan monelaista värikästä pelaajaa, joka osaltaan tätä vastakkainasettelua ja tunnetta sai aikaan. Toki suurempi saalis on aina myös mukavampi kaataa, sekin on osa viihdettä.

    JYPissä ei ole tällä hetkellä todellista Isäntää joka täyttäisi tämän roolin merkityksen, ainakaan minulle. Ei ole Kuukasta siihen, eikä Roobasta. Niin paljon kuin muutoin Roobasta ja hänen kehityksestä jääkiekkoilijana pidänkin, ei hän edusta missään nimessä Isäntää joka pudottaisi tarvittaessa hanskat puolustaessaan omia. Jos muutaman esimerkin pelaajatyypistä antaa niin vaikkapa Mike Halmo (Ilves) tai Ed Wittchow (KooKoo), tämän tyypin pelaajilla voisi olla jotain annettavaa myös fyysisemmän kiekon ystäville, ainakin sitä tilattaessa.
     
    Viimeksi muokattu: 20.10.2018 klo 16.08
  21. JypFabu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jyp
    Lainaus:
    Onhan sulla tossa pointti. Mä oon vaan suopeudella katsonut Rooban tekemistä. Liike riittää, urheilusellisuus riittää ja asenne 100% Mä en käsitä, jos tuo ei sytytä omaa joukkuetta tekemään ja laittamaan itseään enemmän likoon.

    Papparaisista Tuppurainen miellyttää samasta syystä. Lahden kohdalla vaan tilanne alkaa nykymenon suhteen olla, että ei tahdo ehtiä mainitunlaisen paineen antoon, tai jos ehtii, niin ei ehdi omiin. Asenne on kyllä taatusti kohdillaan.

    Nää on tietty myös aina taktisiakin juttuja, jolloin samanlaiset sytyttäjät ja roolipelaajat tulee olla toisin ominaisuuksin kuin ennen. Tonne pakkipäähän kyllä kaipaisi jonkinlaisen fyysisen roikaleen, joka osaa lukea peliä ja puolustaa, mutta osaa myös liikkua ja taas tää on kiinni osin siitä, mitä valkku korvaan kuiskuttaa, mikäli oma pää jätetään viisikon miehityksessä kokonaan vastustajan armoille, niin samahan se on oli siellä millainen karpaasi tahansa, ehkä koodinimi skrbek olisi paikallaan.

    Mutta kuten huomioitu, sulla on osuva pointti ja mua härnää, kun mieli väkisin pohtii sitä tulevaa aikaa ja mitä siitä rakennetaan.
     
  22. Hexa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, Leijonat
    Lainaus:
    Boycehan oli itse asiassa kiekollisenakin varsin pätevä, kun sai olla kiekollisemmassa roolissa, sekä hänen luistelu oli myös varsin sulavaa. 2016 playoffeissa oli yksi JYPin parhaita pistemiehiä, ellei jopa paras, lähes ppg-tahdissa. Silloin piti oikein hieraista silmiä, että kukas siellä oikein pyörittääkään peliä kaukalossa. Harmi että on jo lopettanut uransa.
     
  23. Tepi#45 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP
    Lainaus:
    Samaa mieltä, ei todellakaan ole Tomasekin rooli. Pidän myös, että siellä on tulta ja tappuraakin, mutta ei mitään mussunmussun jäähyjä liikaa kiitos. Hassua sinänsä, mutta Tomasek on ainoa pelaaja joka ensimmäisenä tulee asenteen puolesta mieleen ja tämä latistaa omaa fiilistä, ei voi mitään.
     
  24. Coutinho Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ei pysty.
    Telian 360 lähetyksessä kerrottiin äsken, että newtonin jakke palaa JYPiin.
     
  25. Frankie Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
    Lainaus:
    Olin juuri tulossa kysymään täältä JYP-henkisiltä, mistä tämä virallinen tieto löytyy? JYPin sivuilla ei äsken ollut mitään mainintaa asiasta.