Mainos

JYPiläiset maajoukkueessa

  • 325 884
  • 1 153

JTM

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ole varsinkaan Jerryllä oikein lähteny maajoukkuepaidassa, ihan kuin varjo siitä, kun vertaa liigapeleihin. Ei pysty pelaa vahvuuksillaan yhtään. Ei ole näillä näytöillä mitään asiaa MM-kisoihin.
Ei tuu pelitapa ja ratkaisut selkäytimestä, niin joutuu miettii liikaa ratkaisuja, niin silloin peli näyttää tuolta.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Ei ole varsinkaan Jerryllä oikein lähteny maajoukkuepaidassa, ihan kuin varjo siitä, kun vertaa liigapeleihin. Ei pysty pelaa vahvuuksillaan yhtään. Ei ole näillä näytöillä mitään asiaa MM-kisoihin.
Juu ei tuo niin yksinkertaista ole. Kamppailupelaamisessa joutuu antamaan aivan liikaa tasoitusta. Vaikka Liigassa pärjää hyvin kulmissa, niin näissä peleissä ollaan ihan eri tasolla. Pelinopeudesta ja taidoistahan tuo ei kiinni jää. Jerrystä tulee vielä varmasti kv-tason pelaaja, mikä on harmi homma JYPille.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jotenkin hassua ollut seurata kaksikon tekemistä etenkin tuossa ylivoimassa, kun tuntuu etteivät luo oikein minkäänlaista uhkaa - eli täysin päinvastoin kuin Liigassa tähän saakka. Etenkin Turkulaisen pelaaminen siinä on tuonut mieleen sen en-lauo-koskaan -version jota emme kaipaa.

Ei se aina lähe. Ja onhan nuo muutaman pelin turneet ihan eri homma pelitapoineen jne.
 
Rallattaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jerryllä kyllä paisto eilen paha jännitys ja varsinkin yvllä tuli huonoja ratkaisuja. Toki suht vähäinen oli otanta kun pelas kakkosyvssä. Ei valitettavasti taida kisoihin taistella noilla näytöillä. Mutta eipähän tarvii keväällä kiroilla että olis poissa kun ratkotaan loppusijoituksia.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jotenkin hassua ollut seurata kaksikon tekemistä etenkin tuossa ylivoimassa, kun tuntuu etteivät luo oikein minkäänlaista uhkaa - eli täysin päinvastoin kuin Liigassa tähän saakka. Etenkin Turkulaisen pelaaminen siinä on tuonut mieleen sen en-lauo-koskaan -version jota emme kaipaa.

Ei se aina lähe. Ja onhan nuo muutaman pelin turneet ihan eri homma pelitapoineen jne.

No, kun se ei riitä ykköseksi liigaan sentteri on poissa tekemästä luontaisella osaamisella maskia, eikä siellä siihen stunttia ole, niin noin se menee. Toki puolustuksetkin on parempia kuin liigassa.
 
Rallattaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mitä tarkoitat? MM-kisat ovat tietenkin vasta Liiga-kauden jälkeen.
ruotsin turneeta tosiaan tarkoitin mikä pelataan helmikuussa niinkun tossa muutkin mainitsi. Se yleensä ollut aikalailla se turnee missä on sekaisin varmoja kisapelaajia ja niitä mitkä vielä taistelee paikoista ja noilla näytöillä vähän veikkaan että jerryllä ei asiaa.
 
-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olikos se viime kaudella, kun Jalonen liigastudiossa hehkutti Jerryä vuolaasti?

Turkulaisen mahdollisuudet kisoihin lienevät pitkän leirityksen kautta, mutta JYP-kannattajana en toivo yhdellekään JYP-pelaajalle pitkää leiritystä.
 
Coutinho

Jäsen
Ei ole varsinkaan Jerryllä oikein lähteny maajoukkuepaidassa, ihan kuin varjo siitä, kun vertaa liigapeleihin. Ei pysty pelaa vahvuuksillaan yhtään. Ei ole näillä näytöillä mitään asiaa MM-kisoihin.
Kyllä tuossa Jalosen pelisysteemissä on vaikea lähes kenenkään loistaa. Varmaan käyvät wc:ssäkin siten, että muut odottavat ovella niin kauan, että kaikki ovat saaneet tarpeensa tehtyä ja sitten voidaan ehkä yhdessä lähteä pois.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei Jerry mitenkään huonosti pelannut, jos ei mitenkään loistanutkaan. Taso on kova ja tuolla tontilla vaatimus on todella kova. Tulosta olisi vähän pakko tulla tai kutsuja ei tule... Noin seuran kannalta hyvä koska jos Jerry olisi tehnyt samat tehot kun Suomela, niin Sveitsin rahakaukalot olisi ollut askeleen lähempänä...
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tobias Winbergille ehkä hieman odotetustikin kutsu joulunalus-turnaukseen Sveitsiin.

JYPin kannalta isona miinuksena se, että on sitten ensi viikolla Ässät - ja Lukko-peleistä pois.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Tobias Winbergille ehkä hieman odotetustikin kutsu joulunalus-turnaukseen Sveitsiin.

JYPin kannalta isona miinuksena se, että on sitten ensi viikolla Ässät - ja Lukko-peleistä pois.
No pääseepähän Eronenkin sitten pelaamaan isossa roolissa, kun on yksi pakki edestä pois.
 
Mimesis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ei mikään yllätys, mutta Lassila valittiin U20-joukkueen kapteeniksi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Lassila oli eilen joukkueen ehdotonta parhaimmistoa. Nymanin ohella minusta ainoa joka kykeni tekemään vähän kiekolla jotain. Kamppailemisessa ihan eri planeetalta muihin verrattuna. Itse laittaisin Lassilan suoraan ykkösen keskelle, Helenius oli pirun heikko.

Pulkkinen taas ei ihmeitä esittänyt, mutta se ei toisaalta yllätä kun Suomen peli ja etenkin avauspelaaminen oli niin sekaisin koko ottelun. Fyysisyyttä olisin kaivannut kun pystyy varsinkin noita junnuja varmasti kääntämään katolleen.
 
JJLehto

Tohdin olla eri mieltä. Pulkkisen statsit eilen 0+1=1 +1 ja peliaikaa 16:02. Lassilan maalin alustuksen lisäksi sai omalla loistosuorituksellaan aikaan sen 2-0 hyökkäyksen josta olisi pitänyt tulla maali 999/1000 mutta nyt se kerran tuhannesta torjunta saatiin aikaiseksi. 0+2 Kanadaa vastaan olisi ollut huikea suoritus. Kiekollisesti muutama hasardi (mutta näitähän junnupeleissä nähdään ja nähtiin puolin ja toisin, toki Suomelta kertaluokkaa enemmän). Näin myös hyviä kamppailuvoittoja sekä fysiikalla että mailalla. Mitä voi yhdeltä puolustajalta odottaa enemmän Kanadaa vastaan, joka ei saa edes yv-aikaa (puolustajista #3 ja #10 oli ihan skeidaa)?
 
Viimeksi muokattu:

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos en ihan omiani kuullut niin taisivat äsken ainakin studiossa sanoa että Pulkkinen oli eilen Suomen paras pakki. Nostivat myös esiin että kyseessä on NaHiLaan varaamaton pelaaja.

Jotain positiivistakin välillä, niin on meillä sentään tämmöinen hiomaton timantti hyppysissä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit Red Wings, Manchester United
Jos en ihan omiani kuullut niin taisivat äsken ainakin studiossa sanoa että Pulkkinen oli eilen Suomen paras pakki. Nostivat myös esiin että kyseessä on NaHiLaan varaamaton pelaaja.

Jotain positiivistakin välillä, niin on meillä sentään tämmöinen hiomaton timantti hyppysissä.
Ei olla vielä keretty pilaamaan ;)
 
Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Jos en ihan omiani kuullut niin taisivat äsken ainakin studiossa sanoa että Pulkkinen oli eilen Suomen paras pakki. Nostivat myös esiin että kyseessä on NaHiLaan varaamaton pelaaja.

Jotain positiivistakin välillä, niin on meillä sentään tämmöinen hiomaton timantti hyppysissä.
Puhtaasti tilastojen valossa tämä analyysi, mutta kuitenkin.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jos en ihan omiani kuullut niin taisivat äsken ainakin studiossa sanoa että Pulkkinen oli eilen Suomen paras pakki. Nostivat myös esiin että kyseessä on NaHiLaan varaamaton pelaaja.

Jotain positiivistakin välillä, niin on meillä sentään tämmöinen hiomaton timantti hyppysissä.

Tänään Pulkkinen oli sitten aivan farssi ja toki nuoren pelaajan taso nyt heittelee eikä luonnollisesti pidäkään odottaa vain älykkään valmiita ja voittavia valintoja.

Tänään Saksaa vastaan Jesse Pulkkinen antoi itselleen sellaisen "synttärilahjan" että muutenkin vihkoon vetäneestä joukkueesta erottui alati huonoilla ratkaisuilla.

Ehkäpä erityismainintana tuo että ajoi itsensä pakkina hyökkäyspäätyyn yksin, ei mitään suojeluvaistoa jos pakkina yksin hukkaa kiekon, hukkasi sen ja otti jäähyn tuohon kruununa. Tuossa oli todellinen potpuri huonoja valintoja ja vastaavantyylistä uhkapeliä oli ilmoilla paljon.

Ja pointtina se ettei Pulkkisen valinnat olleet pelirohkeutta saati edes ajatusta edistää peliä. Ihan mysteeristä showta läpi ottelun.

No, tuosta ei voi kun parantaa, mutta tsiisus mikä esitys verrattuna otteluun Kanadaa vastaan. Eli ehkäpä ne scoutitkin pohtivat että missä Pulkkisen potentiaali menee kun silmäillään pelin tason heittelyä. Eli miten suuri tuo kuilu on.

Tästä huolimatta toivon Pulkkiselle ensiksi tason nostoa nuorten kisoissa ja muutenkin solidia kehitystä.
 
Hieroja

Muutaman A-junnujen pelin olen käynyt syksyn aikana katselemassa ja Pulkkisen pelin taso kyllä ilmeisesti ailahtelee jonkin verran. Yhdessä pelissä viskoo kaikki ukot syrjään kuin Big Buff ja toisessa pelissä surffailee ylimielisesti ja menettelee kiekkoa sekä ottaa siihen päälle jonkun todella typerän jäähyn. Aivan huikea kaveri, mutta pelottanut ettei nouse hattuun kun on liian helppoa. Eniten ihmetytti ettei päävalmentaja Turunen reagoinut tähän mitenkään vaan Jesse painoi aitiosta suoraan jäälle ja veti aivan ylipitkän vaihdon samalla kaavalla - tosin ilman sitä typerää jäähyä. Ehkä kopissa juteltiin sitten pelin jälkeen asiasta, koska koko peli oli Jessen tasoon nähden surkea muutenkin, mutta kyllä mielestäni jonkinlaista noottia voisi antaa samantien.

Tähän tosin ilmeisesti tullut muutos liigassa palstalta sekä mediasta lukemani perusteella, ja uskoisin nuoren miehen olevan ensi kaudella liigan dominoivinpia puolustajia. Pelejä seuranneet osaavat varmasti kertoa enemmän.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei todellakaan ollut häävi peli Pulkkiselta tänään, mm. idioottimainen jäähy loppuminuuteilla ja muutenkin hapuilevaa pelaamista. Mutta siitä huolimatta statsirivi oli 0+0 +1 ja peliaikaa 18:04. Kolme pelaajaa pääsi tänään plussalle. Pulkkiselle yksi miinus siitä kampista seuranneesta maalista eli oli jäällä kahden Suomen maalin aikaan.

Toisin sanoen, kummassakin pelissä (CAN ja GER) Pulkkinen on jäällä ollessa voittanut pelinsä, tänäänkään ei yv-aikaa eikä taasen osumia av:lla ollessakaan tainnut tulla.

Eli vaikka ei todellakaan ollut häävi esitys, niin tuon majun ongelmat on ihan jossain muualla kuin Pulkkisessa. Ekana mieleen tulee luokaton yv, nallipyssyhyökkääjät ja ison profiilin katastrofipakit.
 
JimStorm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp&Arsenal
Kertokaa joku viisaampi miksei Pulkkinen saanut tänään syöttöpistettä Suomen 3-2 maaliin? Toimitti kiekon viivasta Hemmingille joka laukoi ja riparista Bau survoi sisään. Mielestäni Jesse on ollut joukkueen parhaimmistoa, vaikka eihän tuossa Mikkolan katastrofikiekossa kukaan voi täysin positiivisesti esiintyä edukseen. Saksan voittomaalikin olisi kääntynyt tänään Pulkkisen vastustajalle hommaamaksi jäähyksi, jos vaan tuomarit olisivat olleet hereillä kyseisessä tilanteessa. Toki taso nuorella miehellä vielä heittelee, mutta se kuuluu kehitykseen ja luulenpa että tämän timantin hionta on vasta alkutekijöissään.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Pulkkiselta huonompi peli, sitä ei käy kiistämän. Junnuvalmentamisesta kokeneemmat voivat sitten valaista, mitenkä huolestuttavaa nuo tason ailahtelevuudet ovat nuorelle pelaajalle. Näin amatöörin ajatuksin asiasta ei tarvitse olla kovinkaan paljoa huolissaan, kunhan pitkässä juoksussa huonoja päiviä on vähemmän kuin niitä hyviä. Lisäksi amatöörinä kuvittelisin, että on huomattavasti vaikeampaa nostaa omia maksimejaan kuin vähentää heikkojen päivien määrää. Kokemuksen ja rutiinin kehittymisen kautta nuo ohipelit tuntuvat jäävän vähemmälle lajissa kuin lajissa. Kyllä Pulkkisesta vielä kovan luokan pelimies leivotaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös