Ensimmäinen osa on nyt pelattu. JYP pelaa neljättä vuotta peräkkäin välierissä, se on helvetin hyvä saavutus. Mutta itseäni ei lämmitä pronssipelit lainkaan, ei tänä vuonna ainakaan. Tässä on taas se mahdollisuus voittaa jotakin suurta, ja tästä pitää ottaa nyt kaikki irti. (Minä muuten olen alkanut salaa pitämään näistä Ahon paljon viljelemistä kolmesta termistä, "mahdollisuus", "kärsivällisyys" ja "tylyys", sillä vaikka ne ovatkin klisheisiä, ne ovat helposti juntattavissa pelaajien päähän - jääkiekko ei ole kuitenkaan suurta metafysiikkaa. Samoin ne kuvastavat juuri niitä ajatuksia, mitä pelaajilla tulee olla mielessä, kun pelejä halutaan voittaa: mahdollisuus viittaa peliä edeltävään tunnetilaan "me voidaan voittaa", oli asetelma mikä tahansa; kärsivällisyys on pelinaikainen tunnetila, jossa uskotaan tilanteesta riippumatta siihen, että peli voidaan tasatilanteessa tai tappioasemassa kääntää ja käännetäänkin omalla pelillä voitoksi; sekä lopulta tylyys viittaa siihen tunteeseen, mikä pitää olla pelissä silloin, kun ollaan johtoasemassa ja lopetetaan vastustajan pyristelyt. Tämä kattaakin lopulta kaiken sen, mitä voittavan joukkueen pelaajan mielessä pitää pyöriä. Hyvä Aho.)
Minulle on aivan se ja sama tuleeko sieltä jokerit vai pelsut vai bluessit vastaan, kaikki pitää voittaa joka tapauksessa. Media hypettää jo jokereita suurimpana suosikkina kun se kävi läpsyttelemässä aneemisen edarin kumoon, uuuu. Ässät olisi kaatanut edarin myös 4-0, ei epäilystäkään. Antaa viittojen mennä minne vaan, tämä on JYPin kevät.