JYP kaudelle 2012-13

  • 866 383
  • 2 410

Luikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Myönnän itsekin olleeni heittämässä Sipiläistä joskus Missio-aikoihin hus helvettiin koko porukasta, mutta jälleen kerran olin väärässä. Tuon tyylisiä nöyriä ja tasan tarkkaan oman hommansa tekeviä tyyppejä tarvitaan jokaisessa menestyvässä joukkueessa. Pistepörssejä on turha tuijottaa sokeasti, koska lopulta duunariosasto luo kuitenkin mahdollisuuden tähdille onnistumiseen omalla väsytystyöllään ja nolla-nollaa pelaamalla. Sipiläisen tyyliset pelaajat eivät koskaan saa otsikoita pelisuorituksiensa tai persoonansa puolesta, mutta joukkueen sisällä PITÄÄ olla iso tekijä.

Sipiläiseen kohdistui aikoinaan kaikkein pienimmät odotukset näistä mestishankinnoista (Niemi, Piiroinen ja Sipiläinen), ketä silloin JYPiin tuli, mutta siellähän tuo tuulitukka edelleen viipottaa kaksi mestaruutta vyöllään. Tuolla otteluketjussa moni Jonnen pelaamista kehui, mutta kyllä nelosen paras ja tasaisin on ollut Sipliäisen Olli.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota Sipin pelaamiseen? Omaan silmään vaikuttaisi siltä, että Sipillä on kehittynyt kiekollinen pelaaminen sekä hänestä on tullut vahvempi kaksinkamppailuissa.

Sama puukäsi se tosiaan on kun aina ennenkin, mutta ehkä tuossa on viimekausina tullut enemmän järkevyyttä tuohon hyökkäyspelamiseen. 412 matsia sm-liigaa nyt takana runkosarjassa ja 25 maalia. Monikohan noista maaleista on tullut tärkeässä paikassa, joko alivoimalla tai tyhjiin pelin lopussa.. Suurin osa. Omassa roolissaan kyllä tärkeä mies ja voi pistää tilanteessa kun tilanteessa jäälle ( paitsi ylivoimassa) ja aina saadaan varmaa suorittamissta. Vaikka Jääskeläisen sopimusta taisin jossain kohti kritisoida niin Sipiläisen ohella näitä taistelijoita ja rutinoituneita pelaajia kyllä joukkueet tarvitsevat jos meinaavat menestyä. Vaikka tilastoissa se ei ehkä näy.

Kaiken kaikkiaan tällähetkellä hieman skiptisesti suhtaudun hankintojen suhteen kun joukkueen peli toimii muutenkin kohtalaisen hyvin, toki ykkösketjuun ehkä pitäisi apuja saada, Jaatisen loukkaantuminen jo syö hyökkäyspään tehoja ja laajuutta aika paljon. Ei kärkipelaajien loukkaantumista oikein kestäisi. NHL pelaajien varaan ei juuri kannattaisi laskea, mielummin rahoja loppukauden kestäviin hankintoihin, ellei sitten "ilmaiseksi" joku tule pelamaan. Ei ehkä mitään maailmantähtiä tarvittaisiin, mutta rutinoituneita kärkiketjujen kavereita lisää ja mieluiten maalintekijän vikaa saisi olla..
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Uusille pelaajille on omat ketjunsa, enkä jaksa kaikkiin alkaa kirjoittelemaan erikseen, niin otetaan tähän ketjuun pikku yhteenveto tässä vaiheessa JYPin tämän kauden hankinnoille tai "hankinnoille".

1. Ramzi Abid
- JYP on sarjan kärjessä ja Ramzi Abid johtaa JYPissä sekä piste-, maali-, että jäähypörssiä. On kaikkea sitä mitä odotin, paitsi hitusen parempi! Tässä vaiheessa voisi antaa melkeimpä viisi tähteä...no, muutama jäähyistä on ollut vähän typeriä. Se ainoana miinuksena.

2. Max Wärn
- alku oli vähän vaikea, mutta nyt on alkanut kulkemaan paremmin. 0,57p/peli tässä vaiheessa. Jos tahti pysyy samana, niin 34-35 pinnaa ois tuloillaan. 35 pinnaa on se, minkä itse asetin ennen kauden alkua tavoitteeksi Wärnille jos pelaisi kaikki ottelut. Wärnillä on mahdollisuus ottaa se rooli, jossa Pihlman ei viime kaudelle ikävä kyllä onnistunut. Wärnille tässä vaiheessa 3,5 tähteä, mutta vahvassa nousuputkessa!

3. Cory Quirk
- Pisteiden valossa ja muutenkaan ei vielä sitä mitä kärkijengin kärkisenttereiltä odotetaan, mutta potentiaalia on. Se mitä olen 1.-2.ketjujen sentteriltä odottanut ei ole toteutunut. Toisaalta mitä odotin herralta nimeltä Cory Quirk? En paljon mitään...joten ehkä tämä 0,43p/ottelu on ihan ok tässä vaiheessa. Mutta painotan sitä, että odotukset kärkisentterille olisivat korkeammat. Vaikea arvioida...verratako henk.koht. odotuksiin vai roolin odotuksiin? Annan 2,5 tähteä, koska pelaa roolissa joka on merkittävä. Tehoja on saatava irti enemmän.

4. Mikko Kalteva
- neljä pelattua ottelua, kaksi syöttö pistettä ja teholukema +7!! Vaan Hubacekilla on parempi +/- tilasto tällä hetkellä ja Huba on sentään pelannut kaikki 7 ottelua (kuusi voitettua). Ehdottomasti tyytyväinen Kaltevan otteisiin, loukkaantuminen on ainoa miinus :) 4,5 tähteä.

5. Jyrki Välivaara
- vaikea ajatella Välivaaraa hankintana, mutta täksi kaudeksi kuitenkin siirtynyt takaisin Jyväskylään. Pari syöttöpistettä, tehotilasto 3 pykälää plussalla. Välivaaran taso ei juuri heittele. 4 tähteä.

6. Matias Myttynen
- Odotin paljon enemmän. No, on yksi viimeisimmistä saapujista ja varmasti tarvii aikaa sopeutua. Potentiaalia hänessäkin, mutta kovin on epätyypillinen JYP-pelaaja...minun mielestäni (on kyllä sanottu hyväksi kahdensuunnan pelaajaksi, mutta minua ei ole vakuuttanut vielä kumpaankaan suuntaan). Jos NHL-kausi perutaan, niin maistuuko näytönpaikka ja vastuu Akatemiassa, vai etsitäänkö kenties seuraa, joka lainaisi hänet loppukaudeksi? Kuitenkin tässä vaiheessa vain yksi tähti ja selkeä pettymys.

7. Jason Lepine
- kohtuullisen iso rooli ja hyvät otteet pre-seasonilla sai toivomaan paljon tältä mieheltä. Kauden alettua ei otteet ole mairitelleet. Yksi syöttöpiste ja vielä Myttystäkin huonompi tehotilasto, itse asiassa joukkueen huonoin, -3. Yksi tähti myös Jasonille. Tällä hetkellä Peverleyn pitäisi napata ulkolaispaikka nimenomaan Lepineltä.

8. Tuomas Tarkki
- Liigavahdeista eniten peliminuutteja, voittoja, torjuntoja, paras torjunta prosentti, toisiksi paras päästettyjen maalien keskiarvo ja toisiksi paras voittoprosentti vain kaksi ottelua pelanneen Mika Norjan jälkeen.
JYP on ollut ongelmissa jäähyjen kanssa viime otteluissa ja silloin on ollut Tuomas Tarkki mies paikallaan ja pitänyt joukkuetta pystyssä vaikeina aikoina. Nollapelikin on jo takataskussa, ja kun JYP vähentää jäähyjä, niin niitä tulee lisää. Tarkille annetaan tässä vaiheessa tähtiä 5, kuten Abidille. Jos jatkaa tähän tahtiin koko kauden on varmasti palkkansa arvoinen ja olen erittäin tyytyväinen. Tietysti voidaan sanoa, että parannettavaakin voidaan löytää, mutta 11 päästettyä maalia ja niistä (mikäli oikein katsoin) 4 on tehty yv:llä, 2 av:lla ja yksi voittomaalikilpailusta laskettava..eli 7 erikoistilanne maalia. Eli niin Tarkille kuin koko JYPille on kehuna sanottava että vain neljä maalia seitsemässä ottelussa on tehty 5 vs. 5 pelissä JYPin verkkoon!

Ruohomaan pelejä en ole nähnyt muutakuin Akatemiassa, joten jätetään hänet vielä tässä vaiheessa arvioimatta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JYP
6. Matias Myttynen
- Odotin paljon enemmän. No, on yksi viimeisimmistä saapujista ja varmasti tarvii aikaa sopeutua. Potentiaalia hänessäkin, mutta kovin on epätyypillinen JYP-pelaaja...minun mielestäni (on kyllä sanottu hyväksi kahdensuunnan pelaajaksi, mutta minua ei ole vakuuttanut vielä kumpaankaan suuntaan). Jos NHL-kausi perutaan, niin maistuuko näytönpaikka ja vastuu Akatemiassa, vai etsitäänkö kenties seuraa, joka lainaisi hänet loppukaudeksi? Kuitenkin tässä vaiheessa vain yksi tähti ja selkeä pettymys.
Muuten kyllä samaa mieltä arvioista, mutta Myttysestä vähän eriävää mielipidettä. Alku ehkä vähän hakemista, mutta parantanu peliään ja viime peleissä saanu muutaman paikankin luotua. Lisäks kolmessa viime pelissä pelannut alivoimaakin kohtuu paljon ja hyvin. Reilun 10 minuutin peliajalla mun mielestä suoriutunu ihan hyvin ja omiin menneet maalitkaan ei oo ollu Myttysen virheistä eikä oo tullu kiekonmenetyksiäkään keskialueella.

Käsiähän Myttyseltä löytyy, joten olis hieno nähdä jossain vaiheessa ylivoimaa pelaamassa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muuten kyllä samaa mieltä arvioista, mutta Myttysestä vähän eriävää mielipidettä. Alku ehkä vähän hakemista, mutta parantanu peliään ja viime peleissä saanu muutaman paikankin luotua. Lisäks kolmessa viime pelissä pelannut alivoimaakin kohtuu paljon ja hyvin. Reilun 10 minuutin peliajalla mun mielestä suoriutunu ihan hyvin ja omiin menneet maalitkaan ei oo ollu Myttysen virheistä eikä oo tullu kiekonmenetyksiäkään keskialueella.

Käsiähän Myttyseltä löytyy, joten olis hieno nähdä jossain vaiheessa ylivoimaa pelaamassa.

Myttynen kyllä täyttänyt roolinsa ihan hyvin kyllä, eilenkin meni ihan täydestä "Sipiläisenä" nelosketjussa ja pelasi hyvin alivoimaa. Eniten tuossa häirinnyt Myttysen kohdalla varmaan tuo että pelipaikka ja rooli on enemmän rikkova kun Ilveksessä. Pitää sisäistää ensin tuo laiturin homma ja rikkovampi rooli ja miehestä on varmasti hyvin iloa pitkin vuotta. Ainakin kädellisempi versio Sipiläisestä jos ei muuta.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Joo, pari viimeistä peliä on ollu mulla huonolla seurannalla. Saipa peliä kuuntelin kännykällä sairaalavuoteelta ja Ässät-peli meni sivusuun häävalmistelujen vuoksi. MuTu, radio, mediakoosteet ja tilastot tietolähteenäni :)

Hienoa jos Myttynen myös on parantanut otteitaan. Kuten sanottu, itsellä on jostakin syystä melko isot odotukset Myttysestä, ja uskon että aikavälillä X, niin on myös seuralla. Ei kolmivuotista sopparia muuten tehdä tuosta noin vaan.

Nostetaan Myttynen sitten vaikka 2 tähteen...tekihän se kuitenkin maalinkin Lukkoa vastaan, vaikka Lahti meinasi sooloilla tilanteen hukkaan. (ja kaikki rispecti Lahdelle...pelaa taas hienosti omassa roolissaan!)
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota Sipin pelaamiseen? Omaan silmään vaikuttaisi siltä, että Sipillä on kehittynyt kiekollinen pelaaminen sekä hänestä on tullut vahvempi kaksinkamppailuissa.
En ole huomannut. Samaa taattua Sipiläistä jo vuosia. Ollille löytyy paikka joukkueesta. Ei valita peliajasta ja kun pääsee kentälle pelaa puolustussuuntaan eikä pisteet mielessä. Siinä mielessä Jarin kanssa "tärkeitä" pelaajia. On ihan yhtä vahva kuin esim 3 vuotta sitten.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sorry lyhykäisyydestäni, mutta raportteja Mikko Kaltevan pelistä? Tilastojen perusteella vahvaa suorittamista: 5 matsia, 0+2, +7
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Sorry lyhykäisyydestäni, mutta raportteja Mikko Kaltevan pelistä? Tilastojen perusteella vahvaa suorittamista: 5 matsia, 0+2, +7
Harjoituskaudella oli usein myöhässä tilanteista ja sijoittui hieman oudosti. Tosin koko joukkue pelasi alle tasonsa. Runkosarjassa nosti tasoaan ehkä eniten koko ryhmästä. Nyt sijoittuu hyvin ja pelaa varmasti. On ollut tavallaan näkymätön ja se on erittäin hyvä asia puolustavalle puolustajalle. Jakaa varmasti perussyötöt omille eikä yritä yli kykyjensä kiekollista peliä.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
...ja pelejä ei ole taskussa tosiaan kuin tuo 5 - oliko se nyt ongelmaa nivusissa, vai mikä? Voisi kyllä tulla takaisin puolustukseen, vaikka tuskin sieltä niitä tämän hetken heikoimpia lenkkejä (Välivaara, Koskinen - imo) tullaan pudottamaan ulos kokoonpanosta.
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt harmittaa katsoa tuota JYPin puollustus pelaamista. Miksi se vastustaja hukkuu niin helposti maalintekopaikoille?

Välivaara. Luulin sinun olevan tämän joukkueen tukipilari. Olet heikoin lenkki.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt harmittaa katsoa tuota JYPin puollustus pelaamista. Miksi se vastustaja hukkuu niin helposti maalintekopaikoille?

Välivaara. Luulin sinun olevan tämän joukkueen tukipilari. Olet heikoin lenkki.

Boldatulle :D

No anywhore, itseänikin ihmetyttää mitä Välivaaralle on tapahtunut Venäjän reissun aikana. HPK:ta vastaan liikettä ei ollut nimeksikään ja yksinkertaisimmatkin syötöt menivät aivan vituiksi. Ensimmäisessä erässä JYPin ollessa ylivoimalla HPK:n pelaaja lähti kiertämään liu'ussa ollutta Välivaraa. Jyrki-poika olisi muutamalla potkulla saanut estettyä kerhon hyökkääjän menon etupuolelta jäähyttömin keinoin. Nyt Välivaara jäi paikalleen, ja kerhon miehen mentyä ohi heitti rapalan kainaloon ja ei muutakuin pariksi minuutiksi boksiin... Niin, ellei HPK olisi tehnyt ylivoimalla johtomaalia.

Me vaadimme Auvista kokoonpanoon.
 

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Kyllä se Välivaara sieltä vielä löytää peli-ilonsa. Nyt eletään lokakuuta ja parhaimmillaan miehen tarvitseekin olla tuolla maalis-huhtikuussa. Odotukset miehen suhteen ovat aika kovat - eihän JYPin puolustus surkea ole nytkään ollut.

Se pahin puute on itse asiassa hyökkäysten avaamisessa. Peverleyn ketju olisi melkoisen hurja, jos sen takana peliä avattaisiin hyvin ja ripeästi. Mutta hyvin kausi on liikkeelle lähtenyt ja tiistaina saadaan Jokereiden muodossa kunnon mittari koko joukkueelle. Voitto jaffalasta kun haetaan, niin ehkä Urheilulehti ja Veikkaajakin heräävät
 

Fordél

Jäsen
Mites uskotte reagoitavan jos ja kun Peverley lähtee jossain vaiheessa takaisin rapakon taakse: lähteekö JYP hankkimaan jostain sentteriä?

Nythän näyttää siltä, että Peverleyn lähtiessä alempiin kenttiin löytyy senttereitä, mutta kärkikenttiin vain yksi. Hubacekia ei kannata siirtää keskelle eikä Quirkista, Myttysestä, Virtasesta tai Ruohomaasta ole kärkikenttiin. Lahtikin on optimaalinen kolmosen keskelle. Mun näkemyksissä JYP:n on ihan pakko lähteä hankinnoille ja todennäköisesti vahvistusta on haettava ulkkareista.
 

Baldrick

Jäsen
Mites uskotte reagoitavan jos ja kun Peverley lähtee jossain vaiheessa takaisin rapakon taakse: lähteekö JYP hankkimaan jostain sentteriä?

Taitaa olla aika selvää, että joku 2. sentteri on hankittava, mikäli työsulku päättyy kauden aikana. Kuka se sitten olisi, sitä en tiedä. Quirk tuskin nousee 2. sentterin rooliin nykyisten tietojen perusteella tehdyn ennustuksen mukaan.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Taitaa olla aika selvää, että joku 2. sentteri on hankittava, mikäli työsulku päättyy kauden aikana. Kuka se sitten olisi, sitä en tiedä. Quirk tuskin nousee 2. sentterin rooliin nykyisten tietojen perusteella tehdyn ennustuksen mukaan.

Olen antanut itselleni kertoa että liikehdintää pelaajarintamalla on tapahtumassa. Nimiä en nyt ala tässä vielä heittelemään mutta voihan jokainen nyt jotain kuluvan kauden otteista päätellä. Niin ja lähde on edelleen varma. Eiköhän maajoukkuetaukoon mennessä ratkaisuja tule.
 

Sudan1

Jäsen
Olen antanut itselleni kertoa että liikehdintää pelaajarintamalla on tapahtumassa. Nimiä en nyt ala tässä vielä heittelemään mutta voihan jokainen nyt jotain kuluvan kauden otteista päätellä. Niin ja lähde on edelleen varma. Eiköhän maajoukkuetaukoon mennessä ratkaisuja tule.

Suomeksi sanottuna Quirk & Myttynen, varauksin Lepine. Tämä siis arvailua. Eipä tuolta muita voi otteiden perusteella oikein potkia.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Suomeksi sanottuna Quirk & Myttynen, varauksin Lepine. Tämä siis arvailua. Eipä tuolta muita voi otteiden perusteella oikein potkia.

Suomeksi sanottuna Myttysen nimen liittäminen tähän spekulointiin on täyttä roskaa.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Köpi on oikeassa. Myttynen ei kuulu liikutettavaan porukkaan.
Eikä pitäisikään. Oikeastaan ainoa joka pitäisi siirtää hiuksista karvaisen saksalaisen miehen takapuoleen on Lepine. Vie ulkomaalaispaikan eikä ole esittänyt liigapeleissä mitään sellaista minkä takia hänen pitäisi vielä pelata liigapelejä JYPin paidassa. Näiden otteluiden perusteella Lepine oli tyhjä arpa. Quirk nyt vielä voi antaa näyttöjä. On kuitenkin sentteri ja sellaista tarvitaan jos NHL alkaa ja Peverley lähtee hippulat vinkuen takaisin Bostoniin.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Toki tähän kuvioon kuuluu myös tulopuolelle tavaraa. Tuo änäri tosin vielä sekoittaa markkinoita. Rahastahan tässä tietysti kysymys on,enää ei ole varaa huteihin tälle kaudelle. Hutilyönnit on käytetty.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt on opelixilla näytön paikka. Jos nyt menee pieleen, menee mulla viimeinen usko kyseisen nimimerkin kuulemiin huhuihin. Quirk ja Lepinehän tässä tietenkin tapetilla ovat olleet - eli siis Lepine olisi lähdössä. Puolustuksessa on sen verran paljon hyviä nimiä, että sieltä olisi ihan hyväkin karsia. Jos toiveisiin laittais, niin venäläiset ostaisivat Välivaaran sopimuksen: voi voi kun tulisi hyvä mieli. Mutta eiköhän se taida olla parempi vain odotella, että Välillä alkaa välillä pelaaminen taas kiinnostaa. Kyllähän se osaa jos yrittää. Lepinestä en sen sijaan tiedä ja kuten todettua, kiintiöpaikan vievänä miehenä täysin turha. Mielenkiintoista nähdä ketä ja mistä päin maailmaa siellä on pelaajia tulossa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Quirk ja Lepinehän tässä tietenkin tapetilla ovat olleet - eli siis Lepine olisi lähdössä.

Melkein sanoisin, että molemmille etsitään seuraa. Vapautuu eräälle aurinkorannikon miehelle ulkkaripaikka kokoonpanoon. Turha niitä on molempia siellä pitää, kun kotimaiset ajavat asian.

Ei mulla muuta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Niin eiköhän seurajohdon pyrkimyksenä ole luoda tuohon porukkaan mahdollisimman aikaisin se runko että olisi aikaa harjoitellakin. Nämä ulkkarihudit ovat aiheuttaneet todellakin tuon kiintiöpaikan viennin vaikkei miehistä juuri hyötyä ole ollut. Kun on vielä tämä työsulku on seurajohdolla oltava kaksi suunnitelmaa.

1. Työsulkusuunnitelma johon kuuluvat Peverley ja jos koko kausi menee vihkoon niin pari hankintaa kevääksi( laituri+pakki)
2. NHL-kausi alkaa jolloin tarvitaan pystyvä sentteri. Eri kaliiberia kuin Quirk mutta kumminkin kaveri joka saadaan sidottua loppuvuodeksi.

On selvää että Lepine+Quirk ovat ensimmäisenä tulilinjalla molemmissa tapauksissa. Nimistä en uskalla puhua vielä mitään mutta saamieni tietojen mukaan hereillä ollaan ja se rauhoittaa fanin mieltä.
 
Quirk ja Lepine molemmat ulos. Jo siinävaiheessa kun nimet julkaistiin itselle oli selvää että ei nämä vahvistuksia ainakaan ole.
Quirk ei saa edes mestiskessä mitään aikaiseksi. Lepinellä kulkee höntsäpeleissä, mutta ei sitten tosipeleissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös