JYP kaudelle 2012-13

  • 866 471
  • 2 410

jyppimies-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Määttäkös se Vatasen korvaaja sitten onkin?
Jos ajatellaan Heleniusta, on päivänselvää että nyt kannattaa lähteä. Huikea kausi, itseluottamus huipussaan, mestaruus. Miksi jäädä samaan joukkueeseen ja samaan liigaan yrittämään samaa temppua uudestaan kun voisi kehittyä ja nousta astetta korkeammalle? NHL olisi luonteva suunta. Ei tätä itsekkäästi oman joukkueen kannalta kannata ajatella, kuitenkin liigaseuran tärkeä tehtävä on kasvattaa miehistä kovempia miehiä. Sitten hytöset ja louhivaarat on erikseen. Kunnia heille.
Uskon että vaikka maalivahteja tarpeeksi on, täytyy Myllykosken kaveriksi jonkin tason vahti hankkia jo pelkän loukkaantumisriskin vuoksi, jollei sitten omista nuorista olisi jo liigaan? Jarno Laitinen pelasi kelvollisesti Sportissa, jos edullista ja tuttua ratkaisua haetaan.
Runsas puolustajien määrä selittyy kevään loukkaantumisilla, akatemialla ja mahdollisuudella käydä KHL-kauppaa. Tiedossa on että esim Välivaara olisi haluttua tavaraa.
 
kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Mikäli Helenius lähtee ja ketään ei tule tilalle, niin eiköhän kausi tule näyttämään, että jos joka paikasta säästetään niin kyllä se joukkueen suorituksissakin varmasti näkyy. Holtari voisi kaivaa siihen jonkun uuden "Heleniuksen" tilalle.

Itse suoranaisesti toivon Heleniuksen lähtevän, ei JYPin vuoksi vaan miehen itsensä. Tuli, näki ja voitti, yksi kausi ja mestaruus. Hieno mies.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Oikeastaan nyt vain toivon, että ei lähdetä epätoivoisena ostamaan jotakin kallista korvaajaa Helgelle, vaan annetaan selvä ykkösveskarin vastuu Myllärille ja luotetaan noihin varamaalivahteihin tiukan paikan tullen. Ei se Mylläri huonosti viime kaudellakaan pelannut: huippumokke. Aika vähissä ovat ne teamit, joilla on kaksi samalla tasolla olevaa maalivahtia.

Aivan samaa mieltä. Myllykoski pelasi huippurunkosarjan toissa kautena, playoffseissa ikävä hyytyminen sai monet meistäkin unohtamaan, että kyseessä ei ole ihan tusinatavaraa. Tämän vuoden runkosarjaotteet olivat täysin kelpo kamaa, Heleniukselle alkoi tulemaan voittoja joulun jälkeen, ja siirrettiin ykkösveskan viitta vähin äänin Helgen harteille. Pudotuspeleissä voittavaa maalivahti oli luonnollisesti turha erityisen paljoa enää vaihdella.

Jos joku uskomaton löytö, josta myös Siekkinen & Holtari on vakuuttunut, löytyisi halvalla hinnalla, sitten ehkä voi signata jonkun - muuten olisi aika antaa Rajaniemelle/Perhoselle paikka kakkosmaalivahtina. Jossakin vaiheessa tuotakin luottoa on alettava kehittämään.
 
-pasi-

Itsekin antaisin ainakin tälle kaksikolle oman näytönpaikan, kyllä sitä kauden aikanakin niitä kakkosveskareita on tarpeeksi tarjolla jos Helenius lähtee ja Myllykoskella aloitetaan. Junnuille oma näytönpaikka annettava ehdottomasti. Myös A-junnujen Eetu Laurikainen antoi ihan vakuuttavia näyttöjä mestiksessä loppukaudesta, että kyllä noita maalivahteja omastakin takaa riittää. Sitä voidaan vaikka tammikuussa sitten joku kokenut kakkosveskari ottaa remmiin mukaan jos näytää siltä ettei juniorit pysty kehitysaskelia ottaman. Jossain kohti tuota JYP-Akatemian kasvatustyön hedelmiäkin on pakko alkaa poimia.
 
Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Akatemia/liiga ruletti pitää saada ensi kaudella kunnolla käyntiin. Kolmos kentässä voisi aina vierailla 1-2 junnua haistelemassa liiga vauhtia ja uskon että keväällä meillä olisi muutama valmis pelaaja liigaan jopa vakio kokoonpanoon. Jos me ei saada tästä nyt kunnon reserviä niin sitten voitaisiin melkein kuopata koko homma.

Millos saadaan tietää saako Akatemia edes jatkoa?
 
Suomessa ei kuitenkaan ole kuin pari seuraa jotka voi kilpailla rahakkailla soppareilla ja niistäkin soppareista menee osa ulkomaalaisille. SM-liiga on kasvattaja sarja ja sellaisena tulee pysymäänkin. Täytyy luottaa Holtariin että löytää niitä hyviä aihioita jatkossakin...

Kuitenkaan JYP:ssä pelaaminen ei ole mikään meriitti itsessään, ainakaan Keski-Suomen ulkopuolella. Siksi näitä Ville Peltosen, Jarkko Ruutun tai Jozef Stumpelin kaltaisia korkean profiilin pelaajia ei tulla varmuudella Hippoksella (tai Synergia-areena kai se on nykyään) jatkossakaan näkemään. Tuppurainen ja Pihlström olivat toki JYP:ltä vähän yllättäviäkin vetoja noin hankintoina uransa vaiheeseen nähden, mutta loppujen lopuksi linjassa seuran toimintatyylin kanssa.

En osaa sanoa miten kovaa palkkaa ulkomaalaispelaajat nykyisellään SM-Liigassa hankkivat mutten usko että nämä ovat pääasiallinen kuluerä kenellekään. Sen voin tosin arvata että Perrin ei JYP:n pelaajistosta ole sieltä halvimmasta päästä eikä myöskään Stumpel ollut Kärpille halpa mies. Kun muuten katsoo ulkomaalaispelaajia noin yleisimmin niin ei voi sanoa että liigaseurat ovat tehneet hankintojaan medianäkyvyys mielessä: Jokereidenkin ensi kauden tuore vahvistus on käytännössä täysin tuntematon yliopistokiekkoilija jolla on lisäksi pikajuoksijaa muistuttava nimi (Steve Moses).
 
Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuitenkaan JYP:ssä pelaaminen ei ole mikään meriitti itsessään, ainakaan Keski-Suomen ulkopuolella.
Kun organisaatio kerää kolme mitallia ja kaksi runkosarjan voittoa neljään vuoteen niin kyllä se jonkin verran antaa luottoa töitä etsivälle pelaajalle. Vaikea sanoa kuinka paljon Dufvan maajoukkue suhteet vaikutti esim Tussun hankintaa, mutta se on jo toinen tarina
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuitenkaan JYP:ssä pelaaminen ei ole mikään meriitti itsessään, ainakaan Keski-Suomen ulkopuolella.

Meinaat ettei mestari-seurassa pelaaminen ole meriitti? Mikähän sitten on? JYPin sivuilla on luettavissa seuran strategia jossa sanotaan mm. se että joukkue pelaa voittavaa ja JYPin näköistä kiekkoa. Se ei ole muuttunut mestaruuden takia mihinkään suuntaan. Nuo sinun mainitsemat pelaajat ovat mielestäni aika kaukana JYPin strategiasta. Jo ihan taloudellisten realiteettien vuoksi. JYP voi maksaa joillekkin pelaajille arvoisensa palkan mutta en laske esim. Ruutua millään muotoa sellaiseksi pelaajaksi joka istuisi tähän ruutuun(heh ite keksin...).

Tarkoitan tällä kaikella sitä ettei JYPiä ja vaikka Jokereita pidä verrata "kiinnostavuudessa", koska molemmat hakevat täysin erilaisia pelaajia rosteriinsa. JYP ei pysty kilpailemaan palkkapussilla joten homma on tehtävä kiinnostavaksi jotenkin muuten. Se tehdään siten että valmennus, joukkueen johto, hallinto ja muut kaukalon ulkopuoliset asiat tehdään niin että pelaajan on hyvä olla joukkueessa ja Jyväskylässä. Ei se aina onnistu sekään(Esim. Sopanen) mutta pääsääntöisesti viime vuosina pelaajat ovat ilmoittaneensa halunsa palata Jyväskylään jossain vaiheessa uraansa.

JYP ei ehkä houkuttele noita mainitsemasi tyyppisiä pelaajia mutta varmasti houkuttelee pelaajia jotka hakevat nousua ja nostetta uralleen. Ja näitä Holtari etsiikin. Se on ainoa mahdollisuus saada toiminta pysymään hallinnassa ja budjetti sellaisena että pelaaminen onnistuu myös tulevaisuudessa. Tällaisena taloudellisena aikana ei auta rueta keulimaan liikaa mestaruudella. Kasahtaa kintuille aika nopeasti...
 
Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuitenkaan JYP:ssä pelaaminen ei ole mikään meriitti itsessään, ainakaan Keski-Suomen ulkopuolella. Siksi näitä Ville Peltosen, Jarkko Ruutun tai Jozef Stumpelin kaltaisia korkean profiilin pelaajia ei tulla varmuudella Hippoksella (tai Synergia-areena kai se on nykyään) jatkossakaan näkemään. Tuppurainen ja Pihlström olivat toki JYP:ltä vähän yllättäviäkin vetoja noin hankintoina uransa vaiheeseen nähden, mutta loppujen lopuksi linjassa seuran toimintatyylin kanssa.

En osaa sanoa miten kovaa palkkaa ulkomaalaispelaajat nykyisellään SM-Liigassa hankkivat mutten usko että nämä ovat pääasiallinen kuluerä kenellekään. Sen voin tosin arvata että Perrin ei JYP:n pelaajistosta ole sieltä halvimmasta päästä eikä myöskään Stumpel ollut Kärpille halpa mies. Kun muuten katsoo ulkomaalaispelaajia noin yleisimmin niin ei voi sanoa että liigaseurat ovat tehneet hankintojaan medianäkyvyys mielessä: Jokereidenkin ensi kauden tuore vahvistus on käytännössä täysin tuntematon yliopistokiekkoilija jolla on lisäksi pikajuoksijaa muistuttava nimi (Steve Moses).

Mikä tässä on pointti? Luin kolme kertaa, eikä jaa vieläkään.. Kohtalaisen heikosti kirjoitettu.
 
jyppimies-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vielä 90-luvulla JYPin voittaminen ei hetkauttanut yhtään, mutta nyt ollaan haluttu päänahka. Aiemminhan se oli ihan ookoo jos voitti mutta jos voitto tuli Jokereita tai Tepsiä vastaan, se oli suuri juttu jollekin SaiPalle. Mutta nyt viime aikoina JYP on kasvanut liigan neljän suurimman joukkoon ja pysynyt sillä paikalla. Luulisi että JYPin pelaajat kiinnostavat muitakin kuin jyväskyläläisiä, mutta ilmeisesti näin ei kaikkien mielestä ole. Tottahan se on, että meiltä puuttuu todella liigan nimekkäimmät pelaajat, Granlund, Peltonen ja Janne Pesonen mutta jääkiekkohan onkin JOUKKUEurheilua. Miksi edes pitäisi olla sellainen pelaaja kokoonpanossa joka veisi puolet joukkueen budjetista?
 
Meinaat ettei mestari-seurassa pelaaminen ole meriitti? Mikähän sitten on?

Kun kirjoitan vaikka kritisoidenkin JYP:iä ei siitä tarvitse ottaa itseensä - ei tässä solvata kenenkään äitiä.

Ensi kertaa kävin Hippoksella kun seurassa pelasivat Geordie Robertson ja Mickey Volcan sekä kulkenut styroksipönttö kaulassa huutamassa "JÄÄÄTELÖÖÖ". Siksi perspektiiviä uskon omaavani pidemmältäkin ajalta kuin tämä jolloin punainen koirankikkara ensi kertaa laitettiin paidan rintaan.

Seura on tehnyt hienoa työtä ja ansaitsee tunnustuksen siitä. Toiminnan realiteetit ja markkina-asema on kuitenkin ymmärretävä oikein jotta Valtra ei kävelykadulla karkaa käsistä.

Esimerkiksi kahdella helsinkiläisseuralla on tietynlainen imago joka omaa statusta myös kentän ulkopuolella. Vaikkei mainitut seurat pääsisi edes pudotuspeleihin kyseisellä kaudella on silti eri asia olla Jokeripelaaja kuin JYP-pelaaja. Siinä missä Jokereiden Jarkko Ruutu kertoo tunnin verran elämänviisauksiaan YLE:n ajankohtaisohjelmassa, JYP-pelaajan mediahetki jää Radio Keski-Suomen pikaiseen pelin jälkeiseen haastatteluun.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jos joku uskomaton löytö, josta myös Siekkinen & Holtari on vakuuttunut, löytyisi halvalla hinnalla, sitten ehkä voi signata jonkun - muuten olisi aika antaa Rajaniemelle/Perhoselle paikka kakkosmaalivahtina. Jossakin vaiheessa tuotakin luottoa on alettava kehittämään.

Seppänen sanoi lehdessä kuun vaihteessa, että mitään muuta tavoitetta ei ole kuin rakentaa Jyväskylään edelleen joukkue joka taistelee sijoista 1-6, edelleen.

Kaikki kunnia Myllykoskelle, Perhoselle ja Rajaniemelle, mutta JOS Helenius lähtee, mielestäni maalivahtiosastolla leikitään hivenen riskillä. Myllykoski on onnistuessaan hyvä SM-liigavahti, mutta kokemusta selkeän ykkösen roolista ei ole. Perhosen ja Rajaniemen kokemus taas liigapeleistä on täysi nolla.

Heleniuksen kannalta KHL:ään lähtö olisi kyllä ihan helvetin suuri riski tässä vaiheessa, muuten kuin rahan kannalta. Pohjois-Amerikka ja NHL on eri asia, mutta sinnekin suuntaan katsellessa kannattaisi harkita jotain toista organisaatiota kuin Tampa Bayta (ovatko Heleniuksen oikeudet Tampalla vielä?). Lightningin ykkösveskarina pelaa tällä hetkellä lokakuussa 43 täyttävä Dwayne Roloson.

Viitasen jatko yllätti minut. Peliesitysten puolestahan tuossa ei ole mitään kummallista, mutta nyt sitten Auvitu tippuu jo hierarkiassa sijalle 8 ja Viitanen on tyytyväinen rooliinsa lähtökohtaisesti 7.pakkina.
Samoin olisin jo odottanut Auviselle mahdollisuutta suurempaan vastuuseen, mutta ilmeisesti Koskisella on sitten ollut joku optio jolle JYP ei vaan voinut/halunnut sanoa ei.
 
Handyy

Jäsen
Esimerkiksi kahdella helsinkiläisseuralla on tietynlainen imago joka omaa statusta myös kentän ulkopuolella. Vaikkei mainitut seurat pääsisi edes pudotuspeleihin kyseisellä kaudella on silti eri asia olla Jokeripelaaja kuin JYP-pelaaja. Siinä missä Jokereiden Jarkko Ruutu kertoo tunnin verran elämänviisauksiaan YLE:n ajankohtaisohjelmassa, JYP-pelaajan mediahetki jää Radio Keski-Suomen pikaiseen pelin jälkeiseen haastatteluun.
Täytyy kyllä sanoa, että iiron_troikalla on harvinaisen hyvä mielikuvitus keksiessään perusteluita. Tietenkin jos leikitään mukana ja tällä olisi mitään tekemistä minkään kanssa, niin olisin todella tyytyväinen että JYPiin pelaajat eivät tule, jotta pääsisivät jauhamaan paskaa telkkariin.
 
Tässä nyt on käynyt niin että puhutaan aidasta ja aidanseipäästä. Ei YLE:n ajankohtaisohjelmiin sieluaan syväluotaamaan Mirja Pyykön kanssa pääsyllä ole seuravalinnan kannalta merkitystä. Se on vain suora seuraus siitä että tähtistatusta ei pääse nauttimaan maakunnissa eikä henkilökuvia tai otsikoita tehdä Hämeenlinnasta.

Pointtini on että ajatusmalli jotta urheilijan kohdalla seuravalinnan määräävät yksin urheilulliset tekijät on kaunis mutta harhainen. Joko seurassa ja sen paikkakunnassa on ns. "imua" syystä tai toisesta tai sitten jäljelle jäävänä vaihtoehtona joukkueella on laittaa rahaa pöytään niin paljon että millään muulla ei ole merkitystä (ja juuri tähän perustuu KHL:n profiilinnosto).

Mutta näistä metatason pelaajapoliitiikan kuvioista ensi kauden joukkueeseen. Onko miten yleinen mielipide että Myllykoski pystyy vetämään koko kauden ykkösveskarina jos Helenius lähtee? Jos Vatanen lähtee, kuka korvaa? Missä iskussa ovat ensi kaudella vuoden vanhemmat Välivaara Venäjän kauden jälkeen ja Kalle Koskinen? Syvyyspelaajia toki löytyy rosterista mutta mites muuten - kuka junaa kuljettaa?
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun kirjoitan vaikka kritisoidenkin JYP:iä ei siitä tarvitse ottaa itseensä - ei tässä solvata kenenkään äitiä.

Ensi kertaa kävin Hippoksella kun seurassa pelasivat Geordie Robertson ja Mickey Volcan sekä kulkenut styroksipönttö kaulassa huutamassa "JÄÄÄTELÖÖÖ"...

Ymmärsit väärin, en minä ole itseeni ottanut. Koitin vain selittää oman näkemykseni joukkueiden toiminta tavoista. Mielestäni olet väärässä siinä ettei JYP ole kiinnostava seura. Kyllä se mestaruus vain on sellainen meriitti että sillä on imua. Raha ei ratkaise kaikkea...

Mitä taas perspektiiviin tulee niin oma historia JYPin kohdalta alkaa jo tekojään ajoilta jolloin isä-vainaan mukana tuli käytyä peleissä juomassa kuumaa kaakaota nurkka kioskista... Monta vuotta on kulunut ja monta joukkuetta olen nähnyt. Seppänen on tehnyt JYPistä vihdoin sellaisen joukkueen että sitä kunnoitetaan ja sinne halutaan tulla pelaaman. Tommi Mäkisen rallipajan palkintokaapissa on kyltti jossa lukee "Menestys ei ole paikka jonne saavutaan vaan se on hetki josta matka alkaa...". Kuvaa nykyistä JYPiä mielestäni varsin osuvasti.

Säälin saa pyytämättä mutta kateus täytyy ansaita...
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Olisi kyllä mahtavaa, jos Helenius lähtisi Venäjälle eikä tarttisi katsoa sen kiekkojen pompottelua.

Paljon mielummin katson Myllykoskea, joka ei kiekkoja turhaan pomputa vaan päästää ne suoraan maaliin.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tiedättekö miksi Kärpillä, Lukolla ja myös helsinkiläisseuroilla on menestykseen nähden järkyttävän isot budjetit? Koska kukaan ei halua muuttaa Raumalle, Ouluun tai Helsinkiin asumaan. Siksi ne joutuvat maksamaan pelaajilleen extraa. Jyväskylä on mukava paikka elää ja siksi sinne saa hyviä pelajia suhteessa halvemmalla.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jos Helge lähtee niin kyllä uskon että täällä joku kaveri raijataan Myllärille kaveriksi. Hannu Toivonen on huhujen mukaan lähdössä Malmöstä, sopisi ainakin minun JYPiini. Yhtäläisyyksiä Heleniukseen havaittavissa.
 
Fordél

Samat ajatukset tuli itselläkin mieleen. Toivonen voisi olla hyvä kaveri Myllykoskelle ja Toivosella on potentiaalia tehdä Heleniukset. Lisäksi en usko, että Toivonen on erityisen kallis, kun alla ei ole nappikausi. JYP:ssä olisi myös hyvä paikka saada taas uutta nostetta uralleen.

Muita mahdollisia korvaajia voisivat olla:

Ville Hostikka (jos huhu Backlundin sopparista realisoituu)
Jani Nieminen (ei korvaaja vaan kakkosveska Myllykoskelle)
Mika Noronen (varmaankin turhan kallis)
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viitasen jatko yllätti minut. Peliesitysten puolestahan tuossa ei ole mitään kummallista, mutta nyt sitten Auvitu tippuu jo hierarkiassa sijalle 8 ja Viitanen on tyytyväinen rooliinsa lähtökohtaisesti 7.pakkina.
Samoin olisin jo odottanut Auviselle mahdollisuutta suurempaan vastuuseen, mutta ilmeisesti Koskisella on sitten ollut joku optio jolle JYP ei vaan voinut/halunnut sanoa ei.
Moni odotti Koskisen lopettavan, mutta kuulemani mukaan hänellä oli sopimuksessaan pelaajan optio jonka sitten käytti. JYPillä ei ole kuitenkaan mitään velvollisuutta peluuttaa Koskista. Itse nostaisin Auvitun ja Viitasen pelaavaan kokoonpanoon. Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, mielestäni Koskinen ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon varsinkin kun Viitanen pelasi vahvasti ja Auvitu nosti pelaamisensa tasoa roimasti. Koskisen yleinen pelaamisen taso on laskenut koko ajan.

Ja mitä tulee tähän seuran imuun yleisesti, totean vain että monella nuorella pelaajalla hyvä valmennus, pelaavassa kokoonpanossa paikka ja seuran menestysmahdollisuudet ovat suurempi asia kuin seuran brändi. Vanhemmilla parruilla perinteet saattavat vaikuttaa enemmän. Esimerkiksi juuri mainitut Peltonen ja Ruutu ovat kotoisin sieltä pääkaupungin suunnalta ja siksi varmasti pelaavat pääkaupunkiseudun joukkueissa. Ulkomaalaiset pelaajat puolestaan usein arvostavat kovempaa palkkatarjousta ja menestysmahdollisuuksia. Kuulin vasta tässä, että tuo Matt Murley, joka JYPin kanssa neuvottelee, oli sanonut että hänelle on tärkeää menestysmahdollisuudet ja siksi hallitseva mestari on etusijalla.

Monet näistä ns. "isoista nimistä" ovat mediaseksikkäitä ja siksi ovat mediassa esillä. Mediaseksikkyytensä ovat kyllä hankkineet ihan muualla kuin Jokereissa tai HIFK:ssa. Maajoukkueessa sankariteot ja NHL:ssa mainetta tavalla tai toisella saanut tuovat kivasti mediaseksikkyyttä Suomessa edelleen vaikka maineteoista on aikaa todella paljon. Suomalaisuus on luonnollisesti suuri bonus tässä asiassa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
...Muita mahdollisia korvaajia voisivat olla:

Ville Hostikka (jos huhu Backlundin sopparista realisoituu)
Jani Nieminen (ei korvaaja vaan kakkosveska Myllykoskelle)
Mika Noronen (varmaankin turhan kallis)

Eeeiiii.... Ketään näistä en halua nähdä Jyväskylässä. Mieluummin vaikka Rajaniemi Myllykosken aisapariksi kärkkymään ykkösen paikkaa. Minkä pitäisi olla helpostikin otettavissa Myllykoskelta.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Jos nyt veskoista puhutaan, niin ei voi millään lähteä millään Myllykoski ja Rajaniemi kaksikolla. Toivonen olisi kyllä hyvä ja mielestäni myös Hostikka.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Jos nyt veskoista puhutaan, niin ei voi millään lähteä millään Myllykoski ja Rajaniemi kaksikolla. Toivonen olisi kyllä hyvä ja mielestäni myös Hostikka.
Ihan loukkaantumisriskin takia ei voi. Rajaniemi ei käsittääkseni ole sellainen lahjakkuus, että pystyisi liigajoukkueen ykkösenä pelata jos Mylläri sattuu pahasti loukkaantumaan enkä Perhosenkaan siihen vielä pystyvän. Siksi pitäisi hankkia uusi maalivahti jos Helge sopimuksesta huolimatta lähtee. Joko uusi ykkönen tai sitten Mylläriä kirittämään. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa jos Helge lähtee.

Toki olisi hyvä jossain vaiheessa kokeilla sekä Perhosta että Rajaniemeä liigapeleissä ja uskon niin tapahtuvankin ainakin harjoituspeleissä ennen European Trophy matseja. Luulen että JYP pelaa pari harkkamatsia ennen ET matseja.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Jos nyt veskoista puhutaan, niin ei voi millään lähteä millään Myllykoski ja Rajaniemi kaksikolla. Toivonen olisi kyllä hyvä ja mielestäni myös Hostikka.

No vakavasti puhuen ei tietenkään, mutta jos vaihtoehdot ovat nuo esitetyt...

Myllykoski ei ole JYPin tasoisen liigajoukkueen ykkösvahti. Toivosen saattaisin hyväksyä, mutta iso riski siinäkin on. Ehkä liian iso.
 
Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
No vakavasti puhuen ei tietenkään, mutta jos vaihtoehdot ovat nuo esitetyt...

Myllykoski ei ole JYPin tasoisen liigajoukkueen ykkösvahti. Toivosen saattaisin hyväksyä, mutta iso riski siinäkin on. Ehkä liian iso.

Tottahan se on. Toivosella oli heikko kausi Malmossa, mutta jotenkin mielelläni näkisin Toivosen ja Myllykosken pelaamassa aika tasaisesti. Voisi toimia hyvin. Hostikka kelpaisi itselleni kyllä samalla tavalla, mutta onhan kummassakin kysymysmerkkejä. Joku sinne kuitenkin pitää hommata. Onko Välivaaran tilanteesta jotain päivtystä? Jossain mielestäni antoi ymmärtää, että ei oikein Venäjä nappaa, mutta harkitsee vissiin kuitenkin jatkoa siellä vielä ensikaudella? Hyökkäykseen sitten toivoisi saavan piaan selvyyttä kuka paikkaa Tuppuraisen ja Perrinin. Muutenhan nippu on aikalailla kasassa.

Hostikka?
Toivonen?
Sailio?
Sena?
Laituri?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös