Mainos

JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

  • 521 831
  • 3 975

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Päivä alkoi kivasti, klo 12 upea sopimus, oli mukavaa ja kyllä tämä tästä. Tuli iltapäivä, tummia pilviä kasaantui, Kökin kaveria ilman osaamista tuodaan Utj:ksi, hyvä kääntyi paskaan. Paskan tulo vaan jatkuu ja jatkuu kuran muodossa, kun Reiska paukkaa Näätiin. Voi jumalauta.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä varmasta, kun huhuja ei pahemmin ole kuulunut. Väärä ketjukin, mutta menköön nyt tänne mutta Kärpät näköjään päättänyt, että yhtään arpaa ei oteta ja vahvistukset ovat sitten vahvistuksia.

Tuskin JYPillä on tällaiseen kilpailuun mitään jakoa nykypäivänä.
Valitettavasti ei nyt ihan riittänyt tämä täkäläinen nykyaikainen johtamiskulttuurikaan tässä skabassa.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Lähtökohtaisesti annan mahdollisuuden onnistua, mutta odotukset ei ole korkealla Viitasen jälkeen.

Se että täällä on maailmanlopun odottelu käynnissä ei yllätä ollenkaan. Kusi valuu pitkin lattioita kuin vanhan miehen käydessä seisoviltaan kusella.

Itse aion antaa myös Mälkiälle myös mahdollisuuden. Työrauhaa annan jopa niin paljon, että ihan heti ei tule välttämättä hallille lähdettyä.

En ollut ikinä kaverista kuullutkaan, joten en nyt ala totaalisesti tuomitsemaankaan. Mitkään järkiseikat eivät kuitenkaan puolla tätä rekrytointia. Nyt vain täytyy toivoa, että Seppäsellä käy aivan järkyttävä tuuri tämän kanssa.

Aika masentavaa, että tänään julkaistiin oikean ykkössentterin sopimus ja silti päivä jäi Jypin kannalta nettonegatiiviseksi. Vaihtoehdot ovat nimittäin nämä:
1) Tehtävään ei ollut ketään pätevämpiä tulijoita
2) Tämä on osa jotain kosmista pelipaikattomuus-/reagointivisiota, jota me kuolevaiset emme vain ymmärrä.

Kumpikin vaihtoehto on Jypin kannalta aika karmaiseva.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
En tiedä varmasta, kun huhuja ei pahemmin ole kuulunut. Väärä ketjukin, mutta menköön nyt tänne mutta Kärpät näköjään päättänyt, että yhtään arpaa ei oteta ja vahvistukset ovat sitten vahvistuksia.

Tuskin JYPillä on tällaiseen kilpailuun mitään jakoa nykypäivänä.
Ymmärrän Kärppien lähtökohdan, mutta onko kuitenkaan niin, ettei JYPillä olisi fyffeä vastata? Ihan kovalla budjetilla me kustiin näet tämä(kin) kausi.
 
Pottakameli

Varmaan samalla tavalla kuin Vaikka Niku tuli saataville. Olisi varmasti onnistunut aika pitkälle huutokauppa myös tässä tilanteessa.

Mutta ei kaikkia pelaajia voi pitää. Monta kautta meni Jyväskylässä ja aika kokeilla jotain muuta. En tiedä miksei Saksa lopulta kutsunutkaan... Sieltä olisi voinut tullut Kärppiä enemmän rahaakin.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän Gardinerkin vaan kyllästynyt tohon sekoiluun mitä jypissä nyt on ja ilmeisesti ei saanut sit Keski-Euroopasta miellyttävää sopimusta niin ennemmin menee vaikka Ouluun ku jatkaa jypissä. Rahasta ainakaan ei oo saanu jäädä kiinni, Gardiner on niitä pelaajia joiden kohdalla jypin pitää vastata rahallisesti kaikkiin tarjouksiin mitä muut liigajoukkueet tekee, säästää voi sit jostain muualta.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Ymmärrän Kärppien lähtökohdan, mutta onko kuitenkaan niin, ettei JYPillä olisi fyffeä vastata? Ihan kovalla budjetilla me kustiin näet tämä(kin) kausi.

Kärppien kassassa on kovasti rahaa ja nyt sitä ei säästellä. Pääomaa Kärpillä on aika tavalla saatanasti enemmän kuin kellään, mutta ihan päin vittua sitä on täälläkin käytetty.. kun katsoo noita hankittuja ulkomaalaisia ja kotimaisia ( Tiivola, Antonen, Bunnaman…)
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Kärppien kassassa on kovasti rahaa ja nyt sitä ei säästellä. Pääomaa Kärpillä on aika tavalla saatanasti enemmän kuin kellään, mutta ihan päin vittua sitä on täälläkin käytetty.. kun katsoo noita hankittuja ulkomaalaisia.
Ok, voi olla. Lähinnä siitä tuli mieleen, että sen vähän mitä olen seuraillut toteutuneita pelaajabudjetteja niin ei Kärpät mitenkään erityisellä tavalla ole erottunut JYPistä(kään). Eli oli ihan aito kysymys, enkä sinänsä epäile.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Ok, voi olla. Lähinnä siitä tuli mieleen, että sen vähän mitä olen seuraillut toteutuneita pelaajabudjetteja niin ei Kärpät mitenkään erityisellä tavalla ole erottunut JYPistä(kään). Eli oli ihan aito kysymys, enkä sinänsä epäile.

On siinä eroa kuitenkin
pikkusen vajaa miljoona euroa. Kärpillä liigan suurin pelaajapudjetti ( 3.25 milj) ja JYPillä ( 2.5 milj)

Nämä toki ilmoitettuja ja en osaa arvailla miten paljon todellisuudessa ylittyvät.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
On siinä eroa kuitenkin
pikkusen vajaa miljoona euroa. Kärpillä liigan suurin pelaajapudjetti ( 3.25 milj) ja JYPillä ( 2.5 milj)

Nämä toki ilmoitettuja ja en osaa arvailla miten paljon todellisuudessa ylittyvät.
Joo, no on siinä sitten eroa. Jos JYPa nyt ei ois kussut juhlakauttaan niin olisin voinut kuittailla, ettei se Kärppien fyffemäärä kovin lähellä mestaruuden realisoitumista lopulta ollut mutta enpä kehtaa. Ja tein sen silti, koska olen sniikki äpäränpoikanen.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Joo, no on siinä sitten eroa. Jos JYPa nyt ei ois kussut juhlakauttaan niin olisin voinut kuittailla, ettei se Kärppien fyffemäärä kovin lähellä mestaruuden realisoitumista lopulta ollut mutta enpä kehtaa. Ja tein sen silti, koska olen sniikki äpäränpoikanen.

Oulussa jos jossakin tiedetään, että mestaruutta ei osteta rahalla ja toisaalta se nimenomaan ostetaan rahalla. Melkoinen paradoksi.
 
Jaakko81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,JYP
Varmaan vielä muutama vuosi on rasitteena Sepäsen tämän päättyneen kauden sekoilut, noihin isoihin rooleihin ei kukaan halua niin kauan kuin Sepänen on puikoissa, jos etsittiin valmentajaa kissojen ja koirien kanssa niin UTJtä etsittiin varmaan kala-Antin kera, se voi kuulkaas olla niin että siinä ei isokaan raha auta jos jengi tietää että ohjeistus tulee mrtuhatkuussataselta jatkuvasti. Valmentaja hommattiin niin kaukaa ettei välttämättä tiedäkkään mitä pesti sisältää. Narrikin ehtii vielä tehdä omat ratkaisunsa kun se ulkkisoptio siellä pykälässä vielä on, vaikka on sanonutkin ilmeisesti ettei sitä käytä. Tää voi tyhjentyä tästä vielä nätisti ennen pitsiturnausta tää paletti.
 
Huoli pois, Simo kyllä hoitaa.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Ymmärrän Kärppien lähtökohdan, mutta onko kuitenkaan niin, ettei JYPillä olisi fyffeä vastata?
Itse olen saanut sen kuvan Kärppien uudesta UTJ:sta Myllykoskesta että jos laatupelaajia on saatavilla, niin niille tarjotaan sellaista palkkaa ettei ainakaan sen takia lähdetä muualle. Huhujen mukaan Turunen on jo sen verran kallis pelaaja, ettei muilla kuin ehkä Tampereella ja hifkillä ollut sanaa sanottavana.

Itse tykkään tästä linjasta, saa nähdä pitääkö tämä huhu paikkaansa vai ei.
 
sebutin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyppi
Reijon maalimäärä saadaan muiden toimesta varmasti kasaan tulevallakin kaudella, eikä mies ainakaan siltä osin ole korvaamaton, mutta siirto kotimaan sisällä raastaa sydäntä kovasti.

Vaikutti aina olevan niin seuran miehiä, mutta sitten puskista hyppy Kärppiin, joka ainakin itsellä KalPan ohella se ärsyttävä, mutta samalla niin rakas kilpakumppani monenlaisten kommellusten kautta.

Toisaalta Reidin ura kuitenkin mennyt melko kapealla tilipussilla nykyiseen tasoon nähden, joten suotakoon miehelle jokainen penni mitä vielä tarjotaan, oli kuitenkin loppuun asti täällä ollessaan isolla sydämellä mukana.

Ihmetyttää kuitenkin se mihin Kärpät tarvitsee näin kallista maaliruiskua kun joukkueesta paljon tulivoimaa löytyy jo entuudestaan.
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se että Gardiner menee toiseen liigaseuraan tottakai harmittaa.
Mutta, JYP naulasi myös Reijon kohtalon 20.12 alkaneella touhulla. Kärpistä en pidä mutta tottakai he lyö rahat tiskiin kun mahdollisuus tuollaiseen pelaajaan tulee.
Gardineriakaan on paha syyttää kun eteen annetaan iso kasa rahaa mitaliseurasta ja juuri olet ottanut turpaan kolme vuotta.
JYPillä ei enää tässä kohti ollut mitään tehtävissä.
Paljon mukavampaa se toki olisi ollut jos Gardiner olisi mennyt huhuttuihin Saksaan tai Sveitsiin.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onnea vaan Oulu ja miksei koko JYP yhteisö. Mikäli Reid ei muualta Euroopasta sopimusta saa, olisi pitänyt olla automaatio pitää täällä.

Vahvat Petr Ton fiilikset juuri nyt.

Nyt on vaan niin että organisaatio tekee tämän ihan itse. Turha ainakaan Gardineria syyttää jos ei jaksa katsella tällaista touhua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös