Vaikka AHL on varmasti hyvä reitti, niin en vieläkään ymmärrä, että miksi pidät sitä automaattisesti paljon parempana vaihtoehtona (tai luojan lykkynä), jos pelaaja lähtee AHL:ään, kun ei ole vielä valmis NHL:n puolelle? Kun suomalaispelaajista puhutaan, niin vähintään yhtä hyvin on kehitytty SM-liigassa, kuin AHL:n puolella. Ei kumpikaan ole automaattisesti parempi vaihtoehto, kun tähtäimessä on NHL.Odotetusti Jesse varattiin NHL:n NYI toimesta. Seuraavaksi soppari, sitten leirille näytille. Toimiston päässä kannattaa alkaa viimeistään jo nyt miettimään sitä skenaariota, että Jesse jää sille tielleen. Erityisesti, kun on jo nyt vuoden ”yli-ikäinen”, niin voisi kuvitella Islesin haluavan kaverin silmiensä alle. Kemelillekin oli luojan lykky, kun pääsi täältä ajoissa pois (kiitos JR). Samaa suosittelisin Jesselle eli AHL:n oppimaan pienen kaukalon salat (ja kesällä kielikurssit) tietämättä sen enempää millainen tää meidän uusi koutsi on.
Vaikka Jokke on toki esimerkki siitä, että maisemanvaihto tuli tarpeeseen, niin eipä tuo AHL-taival nyt ole mitenkään hirvittävän hyvin lähtenyt. Esimerkiksi päättyneen kauden runkosarjassa 67 otteluun 16 maalia ei ole erityisen paljon - etenkin, kun suurin osa tainnut tulla ylivoimalla, eli tasakentällisin on jäänyt hyvin vähäiseksi näytöt. JYPissä olisi voinut hyvässä valmennuksessa kehittyä selvästi nopeammin (mikä ei toki nyt ollut vaihtoehto).
Ymmärtääkseni Jesse ei itse ole tällä hetkellä ollenkaan halukas lähtemään rapakon taakse, koska tiedostaa, että JYP on hyvä paikka kehittyä. Haluaa keskittyä täysillä harjoitteluun ja peleihin, eikä kaipaa ylimääräisiä häiriötekijöitä mukaan. Tietysti jos sopimus Islesin kanssa syntyy, niin seurahan sen lopulta päättää. Yleensä näissä kuitenkin kuunnellaan pelaajan omia toiveita ja ajatuksia kohtalaisen paljon.