JYP kaudella 2024–2025 – taas kerran takaisin lähtöruutuun

  • 657 518
  • 5 054

Coutinho

Jäsen
Samaa peliä katsottiin. Ihmettelen miten jotkut näkivät pelin niin, että oltaisiin missään vaiheessa taisteltu voitosta.

Ja kaiken lisäksi Ilves pelasi mielestäni alle oman tasonsa.
Minusta nimenomaan taisteltiin voitosta. Ei todellakaan pelattu siten, että todennäköisyydet olisivat olleet siten, että voiton on pakko tällä pelillä tulla.

Joskus vaan kovempia joukkueita vastaan ainut tapa on taistella ja hyödyntää omat paikat. Tovi sitten Växjössä oltiin kanssa aivan vastaantulijoita koko peli, vain hyvä puolustaminen ja huikea maalivahti antoivat mahdollisuuden taistella voitosta.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Joo ja pelattiin kuitenkin vieraspeli yhtä kärkijoukkuetta vastaan ja oltiin pitkään pisteissä vielä kiinni. Enemmän minusta suuntaus on ollut kokoajan että pisteitä voisi kertyäkin niin paljon että oltaisiin pudotuspeleissä. Ei tuossa esim. edessä olevien joukkueidenkaan pelilliset otteet mitenkään loistavia. En sano että mihinkään kuuhun mentäisi mutta hyvinkin otettavissa 10-12 sijat tällä suuntauksella varsinkin jos nyt edes jotenkin selvitään tästä loukkaantumiskierteestä.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Tulipa vihdoin kuunneltua tuo Salmisen haastattelu Hurrikaanin pyörteissä -podcastissa ja kiinnitin huomiota muutamaan kohtaan: Raipen ja Jokisen joukkueissa treenataan kovaa ja luistelu on tärkeää. SaiPassa pelatessa kuulemma muut joukkueet tuntuivat välillä hitailta. Ja Jokisen treeneissä mentiin ihan pää punaisena aina.

Sitten Salminen kertoo ekan viikon kuulumisia tyyliin: "Viime viikolla oli kolmet treenit, joissa keskityttiin yksityiskohtiin ja tänään oli sitten kovempi treeni."

Lopussa korvaan särähti myös heitto: "Kyllä sen huomaa, että porukka haluaa päästä enemmän pelaamaan kuin treenaamaan. Niinkuin viime viikolla kun ei ollut pelejä niin se on aina vähän sellaista. Että niinku kohta on tulossa peli niin se on sellaista totisempaa. Mä en ehkä niinkuin välitä sellaisesta treenaamisesta, että siellä vedetään puolivaloilla. Että se on veskarin mielestä ärsyttävää kun itse pitäis yrittää täysiä ja sitten jos ei yritä ja sitten menee maaliin niin sitten ärsyttää sekin."

En ole ihan varma miten tuon tulkitsisi, mutta jos viittaa puolivaloilla JYPin treeneihin niin voe voe.

Tähän kun yhdistää sen, mitä Viitasen suusta nyt kuulee, että viiteen vuoteen ei ole treenattu kunnolla.

Ja sitten nuo Puustisen ja Erosen vastaukset kysymyksiin, että onko treenattu kesällä kovaa niin molemmat vähän ärsyyntyivät kysymyksestä ja Eronen taisi sanoa että "joo joo, on treenattu kovempaa kuin koskaan jne."

Samoin Jormakka tullessaan muisteli lämpimästi Jokisen isällisiä otteita, kuika raikulipojasta kuorittiin piinkova ammattilainen työnteon kautta.

Ainoastaan Schnarr kehui treenejä koviksi, mutta toisaalta Schnarr kehui ihan kaikkea JYPissä ja Jyväskylässä ja elämäsä ylipäätään, joten hyppysellinen suolaa sinne.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Ainoastaan Schnarr kehui treenejä koviksi, mutta toisaalta Schnarr kehui ihan kaikkea JYPissä ja Jyväskylässä ja elämäsä ylipäätään, joten hyppysellinen suolaa sinne.

Natesta ei voi kyllä päätellä mitään. Olisi varmaan onnensa kukkuloilla, vaikka päässä olisi parin tuuman naula
 
Viimeksi muokattu:

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Natesta ei voi kyllä päätellä mitään. Olisi varmaan onnensa kukkuloilla, vaikka päässä oli parin tuuman naula

Nate on kyllä ihan täydellisesti suomalaisen ihmisen vastakohta mitä nyt haastisten ja yhden tapaamisen perusteella voi sanoa. Iloinen, energinen ja tyytyväinen äijä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado Avalanche #8 #29 #39 #96
K.Ojis ja "Ratcliffe" sisään niin ketjut voisivat olla jotain tämmöstä, tämä tosiaan vain oma näkemykseni loukit huomioiden,Lassilan ja Pudin halusin erilleen. Paperilla katsottuna ainakin omaan silmään 4 suht tasaista ketjua.

Huovila-Schnarr-"Ratcliffe"
Tieksola-Lassila-Vidgren
Dostie-Perttu-V.Ojantakanen
Ali/Hut/Toh-K.Ojantakanen-Puustinen

Eronen-Peltola
Jonsson-Persson
Pulli-Pulkkinen
Jokinen
Liikonen
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Minkkinen heivattu Tutoon loppukaudeksi
Minkkinen tänään ensimmäistä kertaa TUTOn edustuksen mukana mestiksessä. Ennen tätä on pelannut pari ottelua TUTOn U20 mukana joissa 0+2.

Katsotaan saako Minkkinen tänään peliaikaa mestiksessä ja jos saa, niin kuinka paljon. Ellei olisi tänään JYPin peliä katsoisin TUTOn ottelun.

E: @Nepi asiasta mainitsikin jo positiivisuusketjussa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JYP, Kiekko-Espoo
Olipa todella hävettävä esitys. Kauden surkein matsi vaikka näennäisesti taas oltiin iskuetäisyydellä. Ei tainnut olla yhtään kontrolloitua sinisen ylitystä koko pelissä JYPillä.

Oma vaatimaton analyysini.

– Jypin hyökkäyspeli ei ylipäätään toimi. Peleissä ei ole paljoakaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Välillä saadaan kyllä pyöritys aikaiseksi, mutta usein se lähtee liikkeelle esim. irtokiekosta.

– Jypin nykyinen pelitapa on lähteä viiveellä omista ja pysähtyä keskialueelle, kun vastustaja nappaa kiekon pois. Useissa tapauksissa kiekko lähtee lavasta jo omalla alueella, mistä seuraa pitkä pyöritys omaan päähän.

– Jypillä ei ole ykköskenttää ollenkaan. Ei sellaista tulosketjua, jota monilla muilla joukkueilla on. Schnarr oli huippuhankinta tälle kaudelle, mutta hän on jäänyt ykkösessä yksin.

– Salminen on ihan normaali maalivahti, potentiaalisesti tosi hyvä, joka kuitenkin päästää maaleja, kun joukkue ympärillä on huono. Harmillisesti Salminen vielä pohtii, mitä ylipäätään haluaa urallaan tehdä, joten ei ole varmaa, että hän jatkaa ensi kaudella joukkueessa.

– Sami Vatanen on tulossa puolustuspäähän ensi kaudeksi, mutta aika paljon pitää tapahtua, että joukkue ympärillä on tarpeeksi vahva Liigaan.

– Päävalmentaja Pennerbornilla ei ole kunnon otetta joukkueeseen. Saipan menestys nojaa mm. kovaan harjoitteluun. Jyväskylässä ei ole ilmeisesti harjoiteltu oikeita asioita tai tarpeeksi kovaa. Lisäksi pelaajien toistuva penkittäminen kielii huonosta luottamuksesta joukkueen sisällä. Jos pomo ei luota alaisiin, se ei pidemmän päälle tuota mitään hyvää.

– Olen pohtinut myös Jypin omistajien tilannetta. Seppänen tienasi viime vuonna miljoonan. Paljon rahaa, mutta kuitenkin vain miljoona. Entä jos Jypiin pitäisi seuraavien vuosien aikana pumpata joka vuosi yksi miljoona lisää, että joukkue säilyy kilpailukykyisenä?

– Uusi halli auttaa vain, jos tuote on kunnossa. Nyt se ei ole. Vaikka olosuhteet muuttuisivat, myös joukkueen on menestyttävä.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
– Olen pohtinyt myös Jypin omistajien tilannetta. Seppänen tienasi viime vuonna miljoonan. Paljon rahaa, mutta kuitenkin vain miljoona. Entä jos Jypiin pitäisi seuraavien vuosien aikana pumpata joka vuosi yksi miljoona lisää, että joukkue säilyy kilpailukykyisenä?

– Uusi halli auttaa vain, jos tuote on kunnossa. Nyt se ei ole. Vaikka olosuhteet muuttuisivat, myös joukkueen on menestyttävä.
Tartun näihin. Seppänen päätti maksaa itselleen sen 1.3 miljoonaa yrityksistään. Enemmän kuin vuosiin. Silti, eihän tuo rahanpoltto pitkään voi jatkua. Eikä jengi edes ole kilpailukykyinen.

Jälkimmäiseen pitänee modernisti sanoa "tämä".
 
Jaatis

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Lohi
Oma vaatimaton analyysini.

– Jypin hyökkäyspeli ei ylipäätään toimi. Peleissä ei ole paljoakaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Välillä saadaan kyllä pyöritys aikaiseksi, mutta usein se lähtee liikkeelle esim. irtokiekosta.

– Jypin nykyinen pelitapa on lähteä viiveellä omista ja pysähtyä keskialueelle, kun vastustaja nappaa kiekon pois. Useissa tapauksissa kiekko lähtee lavasta jo omalla alueella, mistä seuraa pitkä pyöritys omaan päähän.

– Jypillä ei ole ykköskenttää ollenkaan. Ei sellaista tulosketjua, jota monilla muilla joukkueilla on. Schnarr oli huippuhankinta tälle kaudelle, mutta hän on jäänyt ykkösessä yksin.

– Salminen on ihan normaali maalivahti, potentiaalisesti tosi hyvä, joka kuitenkin päästää maaleja, kun joukkue ympärillä on huono. Harmillisesti Salminen vielä pohtii, mitä ylipäätään haluaa urallaan tehdä, joten ei ole varmaa, että hän jatkaa ensi kaudella joukkueessa.

– Sami Vatanen on tulossa puolustuspäähän ensi kaudeksi, mutta aika paljon pitää tapahtua, että joukkue ympärillä on tarpeeksi vahva Liigaan.

– Päävalmentaja Pennerbornilla ei ole kunnon otetta joukkueeseen. Saipan menestys nojaa mm. kovaan harjoitteluun. Jyväskylässä ei ole ilmeisesti harjoiteltu oikeita asioita tai tarpeeksi kovaa. Lisäksi pelaajien toistuva penkittäminen kielii huonosta luottamuksesta joukkueen sisällä. Jos pomo ei luota alaisiin, se ei pidemmän päälle tuota mitään hyvää.

– Olen pohtinut myös Jypin omistajien tilannetta. Seppänen tienasi viime vuonna miljoonan. Paljon rahaa, mutta kuitenkin vain miljoona. Entä jos Jypiin pitäisi seuraavien vuosien aikana pumpata joka vuosi yksi miljoona lisää, että joukkue säilyy kilpailukykyisenä?

– Uusi halli auttaa vain, jos tuote on kunnossa. Nyt se ei ole. Vaikka olosuhteet muuttuisivat, myös joukkueen on menestyttävä.
Alan vähän epäillä haluaako Vatanen tällaiseen joukkueeseen tulla. Ykköskentästä olet oikeassa, näyttää ettei Schnarr - Ojantakanen ainakaan toimi, mutta sillä vaan vedetään.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Nyt alkaa keskittyminen siihen, että karsinnat vältetään.
Sen olisi pitänyt alkaa ensimmäisen 10 pelin jälkeen. Eikä se ala nytkään kun elätellään viimeiseen saakka toivoa. Sitten se tulee päin naamaa ja vastassa on koko kauden siihen varautunut ja pelitapansa siihen hionut Jukurit.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Alan vähän epäillä haluaako Vatanen tällaiseen joukkueeseen tulla. Ykköskentästä olet oikeassa, näyttää ettei Schnarr - Ojantakanen ainakaan toimi, mutta sillä vaan vedetään.
Riippuu paljon siitä, mikä olisi hänen perimmäinen motiivinsa. En usko, että kannun tai liksan nostelu on ensimmäinen prioriteetti. Luultavasti haluaa palata kotiin ja maksaa tiettyä "velkaa" seuralle. Niin hieno mies on Vatasen Sami. Sanomattakin selvää, että vaikuttaa myös siihen ketä jää ja tulee ensi kaudelle joukkueeseen.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Oma vaatimaton analyysini.

– Jypin hyökkäyspeli ei ylipäätään toimi. Peleissä ei ole paljoakaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Välillä saadaan kyllä pyöritys aikaiseksi, mutta usein se lähtee liikkeelle esim. irtokiekosta.

– Jypin nykyinen pelitapa on lähteä viiveellä omista ja pysähtyä keskialueelle, kun vastustaja nappaa kiekon pois. Useissa tapauksissa kiekko lähtee lavasta jo omalla alueella, mistä seuraa pitkä pyöritys omaan päähän.

– Jypillä ei ole ykköskenttää ollenkaan. Ei sellaista tulosketjua, jota monilla muilla joukkueilla on. Schnarr oli huippuhankinta tälle kaudelle, mutta hän on jäänyt ykkösessä yksin.

– Salminen on ihan normaali maalivahti, potentiaalisesti tosi hyvä, joka kuitenkin päästää maaleja, kun joukkue ympärillä on huono. Harmillisesti Salminen vielä pohtii, mitä ylipäätään haluaa urallaan tehdä, joten ei ole varmaa, että hän jatkaa ensi kaudella joukkueessa.

– Sami Vatanen on tulossa puolustuspäähän ensi kaudeksi, mutta aika paljon pitää tapahtua, että joukkue ympärillä on tarpeeksi vahva Liigaan.

– Päävalmentaja Pennerbornilla ei ole kunnon otetta joukkueeseen. Saipan menestys nojaa mm. kovaan harjoitteluun. Jyväskylässä ei ole ilmeisesti harjoiteltu oikeita asioita tai tarpeeksi kovaa. Lisäksi pelaajien toistuva penkittäminen kielii huonosta luottamuksesta joukkueen sisällä. Jos pomo ei luota alaisiin, se ei pidemmän päälle tuota mitään hyvää.

– Olen pohtinut myös Jypin omistajien tilannetta. Seppänen tienasi viime vuonna miljoonan. Paljon rahaa, mutta kuitenkin vain miljoona. Entä jos Jypiin pitäisi seuraavien vuosien aikana pumpata joka vuosi yksi miljoona lisää, että joukkue säilyy kilpailukykyisenä?

– Uusi halli auttaa vain, jos tuote on kunnossa. Nyt se ei ole. Vaikka olosuhteet muuttuisivat, myös joukkueen on menestyttävä.

Jos vastustaja on tarpeeksi paska, saadaan hyökkäyspeliä karvauksella ja vastustajan virheillä. Hyviä jengejä vastaan hyökkäyspeliä ei ole. Se on nyt nähty esim. Lukkoa, Ilvestä ja TPS:ää vastaan.

JYPin pelitapa omissa on helvetin hidasta. Tänäänkin oli tilanteita joissa yksinäinen karvaaja ehti antaa paineen kolmeen JYPin pelaajaan yhden tilanteen aikana. Niin vitun hidasta kiekon liikuttelua että karvaaja ehti luistella kaksi syöttöä kiinni. Tuon ei pitäisi missään universumissa olla edes mahdollista.

Ja JYPin ykkösketjusta. Ojantakanen ei ole ykkösketjun pelaaja. Ei ole Dostie, Huovila, Tieksola eikä Puustinenkaan. Oikein mikään ketju ei toimi muutenkaan tällä hetkellä ja myös kovalla itseluottamuksella aloittanut Perttu on valahtanut tavalliseksi kuolevaiseksi.

Huovila, Tieksola ja Perttu on niitä pelaajia jotka pystyy henk.koht taidolla ylittämään sitä keskialuetta ja saamaan aikaan hyökkäyspeliä. Muilla on helvetin nihkeää.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulipa eilen oltua pelissä pitkästä aikaa ja voin sanoa etten ihan hetkeen ole menossa ottelua katsomaan. Eilen ei vielä pystynyt kirjoittamaan, sillä olisin saanut bännit palstalle, syytteet kunnianloukkauksesta sekä karkoituksen Jyväskylästä.

Ennakkoasetelmissa oli molemmille melko merkityksellinen peli, mutta alusta saakka näki ettei kumpikaan joukkue ollut kovin kiimaisena tullut otteluun. Vierasjoukkueen kiima oli kuitenkin suurempi ja ansaitut pisteet Turkuun.

Jatkan kohta negatiivisisuus ketjussa.
 
jyppimies-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noin se on sitten Jukuritkin tiivistänyt ja piristänyt peliä. Alkaa saada hissukseen otetta samalla kun Jypillä se vähäinenkin ote on viime aikoina lipsunut. Mestikseen ollaan kovaa vauhtia menossa.
 
Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Noin se on sitten Jukuritkin tiivistänyt ja piristänyt peliä. Alkaa saada hissukseen otetta samalla kun Jypillä se vähäinenkin ote on viime aikoina lipsunut. Mestikseen ollaan kovaa vauhtia menossa.
Olen katsonut noin kymmenkunta Jukurien peliä tällä kaudella ja olen kokoajan ollut sitä mieltä, että ovat pelillisesti paljon parempia kuin JYP. Vaihtaisin päikseen JYPin ja Jukureiden valmennustiimit milloin tahansa. Ainut syy miksi Jukurit on JYPin takana sarjataulukossa, on huonompi pelaajamateriaali.
 
Myös HPK on ollut pelillisesti ihan älyttömän paljon JYPiä edellä. Ollaan siis liigan paskin jengi.
 
LapaLammas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noin se on sitten Jukuritkin tiivistänyt ja piristänyt peliä. Alkaa saada hissukseen otetta samalla kun Jypillä se vähäinenkin ote on viime aikoina lipsunut. Mestikseen ollaan kovaa vauhtia menossa.
Juu onhan tuo aika surullista, että Jukurit tasoittanut JYP:n voittoputken pituudessa KAHDELLA peräkkäisellä voitolla. Mutta, kyllä tuo Jukurit tuonne peräpäähän jää. Itsellä yhä usko, että JYP menee playoffeihin kiitos tämän uuden 12 joukkueen playoff järjestelmän.

Minimisuoritushan on voittaa kaksi joukkuetta ja kyllä JYP siihen tulee pystymään. Tällä hetkellä näyttää pahalta, mutta katsellaan.
 
Timeout

Jos nyt vältettäisiin karsinnat. Toisaalta, onhan siinä jännitystä.
 
jyppimies-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Totta, 12 sakkiin pitäisi olla helppo päästä ja toki ottelumäärät on kaikilla joukkueilla edelleen miten sattuu, vaikka luulisi että otteluohjelma olisi helppo tehdä tasaiseksi kun joukkueita on parillinen määrä. Mutta Jypiltä vaatisi nyt kaksi voittoa enemmän kuin viivan yläpuolella olevilta. Ja tosiaan kun muut ovat nyt parantaneet peliään. Osalle on mahdollisesti vielä jotain vahvistuksiakin tulossa.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Myös HPK on ollut pelillisesti ihan älyttömän paljon JYPiä edellä. Ollaan siis liigan paskin jengi.
Oliko myös ennen valmentajanvaihdosta, vai vasta Mannerin tultua puikkoihin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös