Mainos

JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

  • 807 340
  • 6 441

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Olenko mä ihan eksykyksissä, kun on sellainen vaikutelma, että näille vanhoille tutuille, "varmoille valinnoille", ollaan valmiita avaamaan kukkaron nyörejä helpommalla? Esimerkkeinä vaikkapa Louhivaaran ja Rooban comebackit?
Ne on kato niitä strategian mukaisia omia poikia tai JYP-taustaisia pelureita, niin niille laitetaan palkka ihan pyynnön mukaan.
 
Eki25

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kai muistatte viime kevään hyvän fiiliksen JYPin ilmoittaessa ettei myynteihin lähdetä? Silloin saatiin positiivista julkisuutta ja runkosarjan viimeinen peli oli hieno kotivoitto IFK:ta vastaan.

JYP on saanut nyt niin paljon paskaa niskaan mediassa, että mielestäni maanantaina olisi munakasta laittaa taas tiedotus eetteriin, että hope dies last ja JYP taistelee loppuun saakka. Edes sen fanit ansaitsee, vaikkei menestystä lopulta tulisikaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Osittain pelin katsoneena kauhean kaksijakoiset fiilikset. Taisteluilme toisaalta omissa oli jotain mitä monesti ei tällä kaudella ole nähty ja se kantoi voittoon. Sitten se kääntöpuoli, sinä aikana kun peliä katsoin, ei JYPillä ollut suunnilleen yhtään maalipaikkaa tasaviisikoin. Pisteet kelpaa, mutta se ei kanna pitkälle, ettei ole kiekon kanssa muuta annettavaa kuin roikottaa sitä keskialueelle.
 
pallero

Christofferin 3+1 nevöfooget
 
Coutinho

Jäsen
JYP on saanut nyt niin paljon paskaa niskaan mediassa, että mielestäni maanantaina olisi munakasta laittaa taas tiedotus eetteriin, että hope dies last ja JYP taistelee loppuun saakka. Edes sen fanit ansaitsee, vaikkei menestystä lopulta tulisikaan.
Ja eikös Seppänen ihan suoraan maikkarille sanonut, että ”liikennettä ei ole ulospäin ilman, että pelaajia tulee sisään” ja ”omistajat pistävät kättä taskuun”

Olisi kyllä aika viimeisiä rättejä hetkeen kannattajien ja tukijoiden kasvoille kaiken tämän sekoilun jälkeen vielä lyödä hanskat tiskiin.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tohilasta tulee vielä hyvä liigapelaaja, mutta ehkä joutuu vielä kantamaan vähän liikaa vastuuta.
Kyllä. Jossain tasapainoisemmassa joukkueessa olisi varmasti helpompaa hakea pelikokemusta, mutta meidän bottom6 on valitettavan usein selviytymässä kaukalossa. Jos jatkuvasti Tohilan ketjukaveritkin ovat "selviytyjiä", niin se ei siinä ole junnun häävi hakea pelituntumaa. Siksi Tohila on näyttänyt viime aikoina huonommalta kuin varmasti oikeasti on.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Osittain pelin katsoneena kauhean kaksijakoiset fiilikset. Taisteluilme toisaalta omissa oli jotain mitä monesti ei tällä kaudella ole nähty ja se kantoi voittoon. Sitten se kääntöpuoli, sinä aikana kun peliä katsoin, ei JYPillä ollut suunnilleen yhtään maalipaikkaa tasaviisikoin. Pisteet kelpaa, mutta se ei kanna pitkälle, ettei ole kiekon kanssa muuta annettavaa kuin roikottaa sitä keskialueelle.
Pelicans oli hyvä ja pakotti JYPin purkamaan keskialueelle. Ensimmäinen erä JYPiltä hyvä ja toisen erän jälkimmäinen kymppi. Muu aika Pelicans loi aika kovan paineen. Toisaalta, ei Pelicansillakaan ollut lopulta kovin paljon sellaisia huippupaikkoja, koska JYP puolusti hyvin.
 
Kelmu

Juurikin näin. Ja jos sitä paljon puhuttua reagointia mietitään niin välillä pelaajan pitäisi osata valita kun on aika paikka tylylle norsukiekolle. Eilen oli ja osaattiin valita. Tuloksena iloa ja ihanuutta ja sitä hauskuutta.

Vaikka eilen olisi tullut tappio olisin ollut esitykseen tyytyväinen. Tai no 2 erän ekaan kymppiin en mutta ilme oli wanha kunnon Jyppi.
 
Nyt ei hölmöilty ja tehty virheitä. JYPin pelitapaan kuuluu se, että painetta puretaan lyhytsyöpelillä omalta alueelta ja saadaan pidettyä kiekko itsellä. Pelicans laittoi vain niin kovaa painetta, että välillä oli pakko pistää varmasti ulos alueelta.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Mahtava viikonloppu pisteiden suhteen. Täysi potti ja toinen joukkueista vielä yksi päävastustaja pleijareita ajatellen ja toinen kärkijoukkue. Lisäksi lämmittää se, että KooKoota vastaan noustiin kahden maalin takaa johtoon ja Sportia vastaan kahden maalin takaa voittoon. Myös kotipeikon selätys nostaa uskoa, ja lauantain pelissä kotiyleisönkin tuki löytyi hienosti.

Onnistujia eilisen pelissä mm. Veini, Lassila, Gardiner ja Malinen, mutta ennenkaikkea kyseessä oli koko joukkueen taistelu. Tuuriakin oli vaihteeksi matkassa, mutta kyllä kelpaa.

Vilkaisin tulevia matseja. JYPillä on jäljellä 16 peliä runkosarjaa. Noista peleistä:
  • 8 on päävastustajia vastaan (KalPa 2x, TPS 2x, Ässät, Sport ja lasken mukaan sijalla 7 olevan Lukonkin 2x)
  • 2 on jumbojoukkueita vastaan (SaiPa, HPK)
  • 6 on TOP6-joukkueita vastaan (Tappara, Ilves, Jukurit, HIFK, Pelicans, Kärpät)
Eli sinänsä voisi ajatella, että paljon on vielä omissa käsissä.

Koska tämän viikon peleistä saatiin hyvin pisteitä, toivo sääleistä heräsi eloon. Ensi viikolla kaksi äärimmäisen tärkeää matsia: vieraissa keskiviikkona KalPa, jonka kurssi on osoittanut alaspäin ja kotona varsin hyvävireinen TPS. Nuo pelit voittamalla ollaan kympin sakissa ja nuo pelit häviämällä ollaan taas todella kaukana.

JYP on viime aikoina osoittanut, että voi voittaa melkein kenet vaan ja voi hävitä kenelle vaan. Mihin suuntaan vaaka kallistuu ensi viikolla?

Kotimaan siirtoraja sulkeutuu keskiviikon jälkeen, joten toimisto voi tehdä vielä peliliikkeitä KalPa-pelin tuloksen perusteella. Samoin jos TPS-peli(kin) hävitään, voi vielä parin viikon ajan kaupata Gardineria ja Jerryä ulkomaille.

Nyt sormet ristiin, että saadaan olla alkuviikko ilman JYP-uutisia (koska ne ovat tämän kauden otannalla olleet pääosin negatiivisia) ja että keskiviikkona lähdetään haastamaan KalPaa tosissaan.
 
Meillä on ihan kilpailukykyiset 1- ja 2-ketjut, mutta 3- ja 4-ketjujen koostamiseen tarvittaisiin lisäpalikoita nyt vielä kun Perttukin on poissa. Hitto kun saisi Malisen nelosen keskelle, niin sekin olisi ok ja sitten kolmoseen vähän jotain lisää.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Meillä on ihan kilpailukykyiset 1- ja 2-ketjut, mutta 3- ja 4-ketjujen koostamiseen tarvittaisiin lisäpalikoita nyt vielä kun Perttukin on poissa. Hitto kun saisi Malisen nelosen keskelle, niin sekin olisi ok ja sitten kolmoseen vähän jotain lisää.
Täsmälleen näin. 1-2 -kentät kantavat joukkuetta, koska ovat katsoneet peiliin Heiskasen innoittamana, mutta alakentistä ei löydy mitään muuta kuin selviytymistä. Malisenkin maali tuli, kun pääsi hetkeksi ylivoimalle Lassilan ja Turkulaisen kanssa.

Ja nyt kun Siikanenkin tippui taas kokoonpanosta, Roobaa ei uskalla penkittää, vaikka Vargalla kuinka hyvä kroppa olisi. Tohilaakin on pakko peluuttaa, koska Perttu puuttuu. Malinen "uhrataan" kolmosen keskelle, jotta se toimisi edes jotenkuten.

Kaikki kulminoituu edelleen siihen, että sitä yhtä "myyttistä sentteriä" ei koskaan hankittu. Ja myyttisellä tarkoitan ketä tahansa täysi-ikäistä aiemmin Liigassa tai vastaavalla tasolla pelannutta sentteriä, joka osaa sitoa luistimen nauhat.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP on viime aikoina osoittanut, että voi voittaa melkein kenet vaan ja voi hävitä kenelle vaan. Mihin suuntaan vaaka kallistuu ensi viikolla?
Joukkueen pitäisi hakea voimavaroja siitä, että tässä tilanteessa joka matsi ja piste merkitsee. Ei tosiaankaan mitään pimeän marraskuun läpsyttelyitä joista ei tiedä mikä merkitys matsilla on keväällä, vaan joka ilta on nyt saatava parasta pöytään. Vielä voi itse vaikuttaa paljonkin siihen mihin suuntaan vuoristoratakausi lopulta kääntyy.
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Rautakorven aikana oli tunnetusti kova treenikulttuuri. Osaakohan joku sanoa millainen se on nyt Heiskasen aikana? Helposti pelaajilla se saattaa lipsahtaa kun vaativa päävalmentaja vaihtuu kolmoskoutsiin, mutta ne jotka on treenejä seuranneet, niin onko siellä tekemisen meininki tai vaatimustaso yleisesti ottaen "kova"?
 
Coutinho

Jäsen
On muuten sitten isosti tärkeä viikko! Keskiviikkona vastaan sarja 10. Kalpa ja lauantaina sarja 9. Tps.

Kalpalla viisi tappiota putkeen, joista kolme kotona. Näissä peleissä 6 tehtyä ja 19 päästettyä maalia. Tulevat varmasti kovaa kotonaan.

Tepsillä taas viimeisestä viidestä edellisestä kaksi voittoa ja kolme tappiota, joista yksi jatkoilla.

Näistä vähintään toisesta voitto niin pysytään hyvin mukana kamppailussa. Isosti heti Kalakukkoon kiinni keskiviikkona.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Nyt kun fyssari Jake Hyde on ollut tänään uutisissa sankaritekojensa ansiosta, niin kysytään kauan mieltäni askarruttanut kysymys? Mikä on Jaken tausta? Tullut ilmeisesti ulkomailta, mutta osaako esimerkiksi suomea? Jake näkyy paljon JYPin someissa, mutta en ole koskaan kuullut hänen puhuvan. Sen verran olen kuitenkin kuullut, että erittäin pidetty kaveri olisi kopissa ja kova nostattamaan joukkuehenkeä.
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Nyt sormet ristiin, että saadaan olla alkuviikko ilman JYP-uutisia (koska ne ovat tämän kauden otannalla olleet pääosin negatiivisia)
Olis pitäny pari ave-mariaa heittää vielä päälle, ei riittänyt sormien ristimine. Tän kauden on siis pakko ollu joku Netflix-spesiaali siinä virtuaalitodellisuudessa, missä elämme. Joka päivälle on "päivän Jyp"... ja nyt olis voinu olla tosi huono tuuri, mutta onneksi nilkasta ei vuoda niin nopeasti kuin kaulasta. Ja voi tehdä tourniquetten, jos tarvii.

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Olis pitäny pari ave-mariaa heittää vielä päälle, ei riittänyt sormien ristimine. Tän kauden on siis pakko ollu joku Netflix-spesiaali siinä virtuaalitodellisuudessa, missä elämme. Joka päivälle on "päivän Jyp"... ja nyt olis voinu olla tosi huono tuuri, mutta onneksi nilkasta ei vuoda niin nopeasti kuin kaulasta. Ja voi tehdä tourniquetten, jos tarvii.

Joo. Onneksi ei tuon pahempaa.

@Coutinho sinne juhlakauden ketjuun lisää päivtettävää...
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Argumentit, Avtomobilist, FCV, Happee, JyP, Lohi
Saas nähdä monenko vuoden sopimuksella Pikkarainen valmentaa ja kuka tulee apuriksi..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös