JYP kaudella 2023–2024: prosessikausi 2/3

  • 783 449
  • 6 482

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hyökkäykseen ollaan lähtökohtaisesti hankkimassa vain ykkössentteriä, jonka palkkaa voidaan maksaa niistä rahoista, millä tällä kaudella pelasivat Platt, Kemell, Stråka ja Salonen.

Tämä yksi sentteri ei kyllä millään riitä, jos korkeammalle kurotellaan. Yleensäkin, joukkueen kustannus on sitä kovempi, mitä kovempaa kokonaistasoa halutaan. Kuuden sakkiin yksi takuu sentteri yhden tuen varassa ei riitä, vaikka miten pyörittelisi. Luottaen Koskelan potenttiin, vähimmillään sentteriosaston paikkaa kahdella riittävän kovalla hankinnalla. Oma taitolajinsa on sitten kasata riittävä kokonaistaso verrokkeja halvemmalla, sekin on yksi liigajoukkueiden kilpailun aihe. Yksi ykkössentteri ei siis riitä jos säälejä pisemmälle on halu kurkottaa.

Silti, en minä näe ylivoimaisena rastina riittävää panostusta joukkueeseen ja sen puutteisiin, kunhan ei sorruta pelipaikoissa, jotka on kriittisiä kompromisseihin, eli arpoihin. Noiden kahden sentterin lisäksi minä hommaisin vielä kolmannen sentterin, joka osaa pelata myös laidassa, jostain syystä ei riitä luotto siihen, että nuo haastajat vielä ensi kauteen riittäisivät kestävään sentterirooliin, jos tarve tulee, toki ansaitsevat stinttejä rosterissa, mutta kantaa kauden vastuuta roolissa on ihan eri juttu. Aina saa toki lunastaa ja tehdä allekirjoittaneesta huru ukko.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tarkennuksena, että kun puhun vain yhden ykkössentterin hankinnasta, niin puhun sillä oletuksella, että Platzer jatkaa. Eli kolme ensimmäistä sentteriä olisi se hankittava ykkönen, Platzer ja BC.

Tämä toki selviää myös aiemmista teksteistäni, jos niitä on lukenut kunnolla.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti tuota Welshia on käyty katsomassa, eikä (taas) hankita "Teksti-tv scouttauksella". Teves vaikutti tilastojen perusteella myös ihan pätevältä hankinnalta, mutta työn jälki oli lähellä katastrofia.
 
Tämäpä on sitten niitä urheilu mystiikka juttuja. Miksi toisessa ympyrässä takoo tulosta ja toisessa katastrofia? Ihan siihen en usko, että Teves olisi ollut "teksti-tv" perustalla haalittu, mutta ei istunut millään rooliin, johon oli tarve. Mun mieleen jäi jotenkin, että hyppy suomikiekkoon oli taktisesti liian iso, siitä tuli tuo adhd sählääminen, kun luonnostaan ei lähtenyt roolin tuotto mitenkään. Näki, että on siellä eväät, mutta ei millään saa niitä ulos. Ehkä tosiaan isoin ongelma syntyi omissa, kun tukipelaaminen pa:n kentillä on toisenlaista ja se sitten vaikutti valtavasti siihen, miten liikkui ja mitkä valinnat kentällä teki. Tulos Sveitsin maallahan on ollut ihan muuta, ehkä siellä peli on hänelle ollut luontaisempaa rakenteeltaan.

Monesti täällä palstoilla pohditaan kenellä pelaajilla, jotka pa:n farmeista tulee liigaan olisi onnistumisen mahdollisuus ja veikkaan, että ihan sama pohdinta on niin pelaajia hankkivilla, kuin pelaajilla itselläänkin. Vaikka pelattu on vuosikaudet ja peli samaa, ne sopeutumistekijät niin peliin kuin kulttuuriinkin saattaa yllättää isosti ja joku kovilla statseilla tuleva olla aivan lapanen, kun taas ei niin mairittelevilla onnistua itseäänkin yllättäen. Voinee kai johtopäätellä, että näissä ollaan vähän samassa kun hittibiisien teossa, jos tietäisi kuinka ne tehdään ja syntyvät elämä olisi helppoa, mutta aina on faktori, että arpa onkin tyhjä, eikä selkeää selitystä ole miksi kenelläkään.

Teves kuului ikävä kyllä varmasti niin itselleen kun seurallekin näihin tyhjiin arpoihin, mutta niinhän se on, jos ei koita ei voita, enkä minä kyllä löydä suolattavaa kinkkua uunista tässäkään keississä. Tieto ja oletusarvo vaan oli toinen kuin tulos, näin käy joskus. Tähän pelaajien hankkimiseen kuuluu myös ihan sama oletusarvo, kuin siihen pohtimiseen, mikä on pelaajan onnistumisen mahdollisuus heti Eurooppaan tultuaan. Statsien perusteella ja pelaajan oman halukkuuden myötä syntyy oletusarvo, mutta takuita ei ole kenellekään miten toteutuu.
 
MiksaK

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti tuota Welshia on käyty katsomassa, eikä (taas) hankita "Teksti-tv scouttauksella". Teves vaikutti tilastojen perusteella myös ihan pätevältä hankinnalta, mutta työn jälki oli lähellä katastrofia.
Parikymmentä Nürnbergin maalikostetta tullut nyt katsottua satunnaisotannalla. Muutama huomio nyt näitten perusteella, muistettava toki, että kyseessä maalikosteet niin voi mitään isompia johtopäätöksiä vedellä.

Hanakasti tuntuu hyökkäyksiä tukevan, jokusen kerran ollut näissä koosteissa ylivoimahyökkäyksissä mukana, miinuspuolena tullut sitten myös näistä yv-hyökkäyksiä omiin. Oikeana pakkina näyttänyt vetävän, alivoimaa myös pelannut. Hyvin avaa myös peliä omista, tämä plussana Tevesiin verrattuna, jonka "avaaminen" oli usein sitä kiekon kuskaamista. Viivalla liikkumisesta tulee mieleen yksi Sveitsissä pelaava pakki.

Omassa päässä tuleekin sitten koosteiden perusteella vahvat Teves-fiilikset. Maalinedessä tuntuu hukkavaan ukkoa oikein urakalla, useassa maalissa näissä peleissä häviää oman 1vs1:n ja Welshin ukko pistää kiekon sisään. Toki tuo puolustuspelaaminen näyttää tuolla DEL:ssä muutenkin aika sekavalta liigaan verrattuna niin tiedä sitten. Mutta näiden perusteella ei tuo kyllä puolustuspelaamiseen mitään sellaista, mitä täällä viime kaudella kaivattiin.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Omassa päässä tuleekin sitten koosteiden perusteella vahvat Teves-fiilikset. Maalinedessä tuntuu hukkavaan ukkoa oikein urakalla, useassa maalissa näissä peleissä häviää oman 1vs1:n ja Welshin ukko pistää kiekon sisään.

Tätä ihmettelin Tevesin tekemisessä pitkin kautta, sitten kävi oivallus, että selvästi on tottunut toisenlaiseen viisikkotapaan pelata. Esim. selvästi näki, että viisikossa reagoidaan toisin hänen tekemiin valintoihin, eli oletti, että viisikossa löytyy heti ruudulle paikkaaja, kun tekee pelillisen valinnan ja kun viisikko ei reagoikaan, niin piruhan on pian merrassa. Sama tuossa avaamisessa (kuskaamisessa) koki selvästi ongelmana syöttää ahtaaseen ja liian seisovaan keskikenttään, joten liian usein oli umpikujassa avaamisen kanssa. Toisaalta pa:n tapa on pelata pystyliikkeeseen keskialueella, jotta saa liikeylivoiman murtoon ja tämä siinä tekemisessä kummitteli. Siksi minulle tuosta tekemisestä kiteytyi adhd pelaaminen, jossa touhuttiin liikaa ja touhuttiin turhaan siellä täällä, eikä se viisikkoon istunut millään.

Toivottavasti, jos tämä Welsh huhu toteutuu, hänellä olisi jo kuitenkin parempi tuntuma lähtökohtaisesti Eurooppalaiseen peliin, ettei saman moiseen kulttuuri shokkiin joudu pelinsä kanssa kuin Teves.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä, että onko täällä nostettu aiemmin esiin, mutta olen tällä kaudella pistänyt merkille Imatran Ketterän 99-vuonna syntyneen puolustajan Jere Vertasen. Kyseessä iso kokoinen 191 cm oma kasvatti, jolla tilastojen perusteella ollut nousujohteisuutta viime kausien ajalta Mestiksessä, esimerkkinä mainittakoon kolmen edelliskauden pisteet 17, 35, 49 ja plusmiinuksetkin +7, +11 ja +23. Ihan "taso riittää vain ja ainoastaan Mestikseen" -pelaaja ei liene kyseessä, koska kävi 21-22 kaudella Kärpissä parin ottelun lainalla. Ja disclaimerina todettakoon, että peliäkään en ole häneltä nähnyt, vaan täysin tilastojen perusteella tämä nosto. Onko täällä näkemystä hänestä?

Edit: Elite Prospect -pelaajakortti
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Kyllähän toi Erosen pelaaminen on aika silmiä hivelevää. Tosi paljon samaa kun Nikussa, mutta pelaa selkeästi kovempaa ja fyysisemmin.
Sillä erolla kuitenkin, että Nikun luistelu on sulavampaa ja pehmeämpää, ja saa siten luotua tilaa itselleen paremmin. Mutta kyllä Erosen mielellään tänne otan paikkaamaan Nikua. Tehokkuus vissiin hieman ongelma, eli viivapelissä ei niitä maaleja oikein tällä kaudella ole tehnyt.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sellainen olo ettei haittaisi yhtään jos jompi kumpi Rooba tai Puustinen vaihtaisi maisemaa. Luultavasti hinta / panos suhde ei ihan riitä enää?

Toki saavat vaikka molemmat pelata niin hyvin ensi kaudella, että on mukava olla väärässä. Ja vielä JYP.ssa.

Toisaalta Gardiner, Turkulainen ja Lahtinen mielestäni Puustisen ja Rooban edellä. Lisäksi vielä Vidgren ja Petman jotka tuollaisia voimahyökkääjä tyyppejä jotka voi vetää hyvin kolmosessa. Ihan ei oikein osu enää sopivaa ruutua molemmille Puustiselle ja Rooballe. No aika näyttää.
 
JTM

Rooba on ainakin täällä jatkamassa ens kaudella. Puustisen sopparista taas on todella vaikea päästä eroon. Oli mielestäni Viitaselta iso moka tehdä suora 3 vuoden sopimus.
 
Puustisesta voi tulla kyllä vielä murheenkryyni. Oletettavasti kallispalkkainen pelaaja, joka ylivoimatilanteiden ulkopuolella hyötysuhteeltaan aika vähäinen. 30 tehopistettä tältä menneeltä kaudelta mairittelee Pudia ja voivat äkkinäistä johtaa harhaan. Kaksi pitkää vuotta edessä, jos ei tulevissa kesätreeneissä saada liikettä ja kuntoa paremmaksi.
 
Ja oon sitä mieltä, että Ilman Jerryä pistemäärä olisi ollut huomattavan paljon pienempi.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puustisesta voi tulla kyllä vielä murheenkryyni. Oletettavasti kallispalkkainen pelaaja, joka ylivoimatilanteiden ulkopuolella hyötysuhteeltaan aika vähäinen. 30 tehopistettä tältä menneeltä kaudelta mairittelee Pudia ja voivat äkkinäistä johtaa harhaan. Kaksi pitkää vuotta edessä, jos ei tulevissa kesätreeneissä saada liikettä ja kuntoa paremmaksi.
Näin se valitettavasti on. Tämä oli vähän kuin Opan seitsemän vuoden pahvin (onneksi lyhyempi, mutta kallis) toisinto. Usein viime kaudella näytti siltä, että kyse oli riittämättömästä fyysisestä kunnosta verrattuna vierustovereihin, joten luulisi että pitkällä kesätauolla tuota asiaa olisi mahdollista laittaa kuntoon. Pelatahan Pudi kyllä osaa, ei se siitä jää kiinni.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Sellainen olo ettei haittaisi yhtään jos jompi kumpi Rooba tai Puustinen vaihtaisi maisemaa. Luultavasti hinta / panos suhde ei ihan riitä enää?

Outo ajatus. Liigassa pärjäämisen yksi kulmakivi on kokonaistaso ja jos kerran joukkueessa näiden kaverien myötä on, niin mikä järki niitä olisi vaihdella? Voisiko vastaavaa osaamista edes löytää samalla, saati halvemmalla hinnalla? Jos sinun mielestä onnistuu, niin nimiä ja hintaa kehiin vaan, niin asiaa voi sen kautta pohtia onko siinä mitään järkeä.

Itse kyllä tykkäsin kun Puustinen kurvaili nelosessa, roti viisikossa parani heti monta luokkaa. Ajattelen siis ihan päin vastoin, siitä pitää pitää kiinni, mikä hyvää on ja keskittyä vahvistamaan joukkueen heikkoja kohtia. Puolustushan meneekin kokolailla uusiksi, mutta sentteriosasto on vielä täysin sumussa.

Jos miettii, niin sinne kolmoseen/ neloseen vielä mahtuu jokunen ruutu kokonaisuutta vahvistamaan, mutta pääasiassa tilkit on löydyttävä puolustukseen ja sentteristöön. Kuinka sitten lienee on suunniteltu kokonaisuutta, mulla on pieni epäilys, että nuo puuttuvat ruudut menee lähtökohtaisesti nuorille ja kehittyville lunastamaan liigatasoa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Minusta tässä pitäisi enemmän miettiä sitä, miten Puustisesta ja Roobasta saadaan joukkueen kannalta paras irti. Sopimukset on voimassa ja niitä ei liene varaa lähteä purkamaan, joten ratkaisu on se että pyritään vielä vahvistamaan joukkuetta.
Sentteriosastolle oletettavasti tulevat kaksi ukkoa tekevät sitä omalta osaltaan, mutta kyllä minä tuossa laituriosastossakin näen selkeän tarpeen.
Siellä on Turkulainen sekä Gardiner. Ja sen jälkeen jokaisen vaihtoehdon kohdalla on suhteellisen isoja kysymysmerkkejä. Että kyllä tuohon 2-3 ketjuun yhden "valmiin" laiturin selkeästi tarvitsisi.

Onko se sitten esim. se Barach, joka pystyy tarpeen vaatiessa pelaamaan keskelläkin. Noh, mielenkiinnolla odotetaan, ketä sieltä lopulta on rosteriin haalittu.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Outo ajatus. Liigassa pärjäämisen yksi kulmakivi on kokonaistaso ja jos kerran joukkueessa näiden kaverien myötä on, niin mikä järki niitä olisi vaihdella? Voisiko vastaavaa osaamista edes löytää samalla, saati halvemmalla hinnalla? Jos sinun mielestä onnistuu, niin nimiä ja hintaa kehiin vaan, niin asiaa voi sen kautta pohtia onko siinä mitään järkeä.

Itse kyllä tykkäsin kun Puustinen kurvaili nelosessa, roti viisikossa parani heti monta luokkaa. Ajattelen siis ihan päin vastoin, siitä pitää pitää kiinni, mikä hyvää on ja keskittyä vahvistamaan joukkueen heikkoja kohtia. Puolustushan meneekin kokolailla uusiksi, mutta sentteriosasto on vielä täysin sumussa.

Jos miettii, niin sinne kolmoseen/ neloseen vielä mahtuu jokunen ruutu kokonaisuutta vahvistamaan, mutta pääasiassa tilkit on löydyttävä puolustukseen ja sentteristöön. Kuinka sitten lienee on suunniteltu kokonaisuutta, mulla on pieni epäilys, että nuo puuttuvat ruudut menee lähtökohtaisesti nuorille ja kehittyville lunastamaan liigatasoa.

Niin millä hinnalla Puustista tai Roobaa kannattaa peluuttaa nelosessa?

Ymmärtääkseni peruspeliin pitäisi pystyä suhteellisen halvalla sopparilla. Jos on varaa maksaa niin maksetaan sitten. Uskoisin että parempaa hintalaatusuhdetta voisi olla saatavissa mutta ei tietysti kannata maksaa mitään sopimuksen ulosostamisesta.

Puustisella on rightin kätisyys ja lisäksi kokemusta niin siinä on jo tietty yleisavain kokoonpanoon.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Rooba on ainakin täällä jatkamassa ens kaudella. Puustisen sopparista taas on todella vaikea päästä eroon. Oli mielestäni Viitaselta iso moka tehdä suora 3 vuoden sopimus.
Eikä ees oo ensimmäinen pitkä sopimus viime vuosilta, jonka teko paljastuu erheeksi... Ensin tehtiin Louhivaaralle 5v pahvi joka paljastui riesaksi, nyt Puustinen ja 3v. Oiskohan seuraava väärin tehty pahvi vain vuoden pituinen tällä kehityskaarella?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ymmärtääkseni peruspeliin pitäisi pystyä suhteellisen halvalla sopparilla. Jos on varaa maksaa niin maksetaan sitten.

Tämän ajatuksen voi kääntää ja se pitää kääntää myös toisin päin. Peruspeliin pystyvillä halvan sopparin pelureilla kamppaillaan ankarasti jumbo paikasta, ja joskus se saattaa lipsua käsistä ihan viime metreillä, mutta aina siihen on eväät. Näin tehdään jos ei ole varaa tai järkeä tai molempia.

Jos pärjätä haluaa oikeasti ja kamppailla niistä pleijaripaikoista pitää olla neljä tulokseen kykenevää viisikkoa, ei neljää ykköskenttää, yksi riittää, vaan neljä riittävän tasokasta viisikkoa vastaamaan kaikissa tilanteissa.

Onhan se toki ymmärrettävää, että pelaajia, kuten nyt Roobaa ja Puustista katsellaan yksilöinä teksti tv- pohjaisesti, mutta tässä se juuri menee vikaan. Tämän kauden joukkueessa oli monta muutakin pelaajaa, joiden tulos ontui pelitavan opettelun myötä, jos tuota ei ota huomioon kokonaisuutta katsellessa niin ihme on. Toisaalta monella varmaan hämärtää oletusarvot omassa päässä pelaajille ja niitä eivät täytä, niin kiertoon vaan.

Minä taasen katselen ihan toisin perustein niitä pelaajia, yritän esitysten pohjalta mieltää millaisessa roolissa niistä saa ulos optimin. Kumpikaan nimetyistä ei varsinaisesti vetänyt tykkikautta, mutta millään perustein eivät vetäneet täysin vihkoonkaan. Potentiaali siellä siis on, olennaista on se jalkauttaa viisikkoihin tuottamaan, eikä ryhtyä taas mylläämään mylläämisen ilosta, kun samaan hintaan tai kohtuullisemmin laadun löytyminen ja joukkueeseen sitoutuminen on enemmän kuin arpapeliä.

Mitä vankemmin palasin saa syvyysosaston rakennettua, sitä turvallisemmin niitä omia kasvatteja on siinä muiden mukana oppia ottamaan laittaa ja kukaties, joku niistä voi olla sitten tosipeleissä palanen koodinimellä korvaamaton.

Organisaation osalta koko hommassa on kyse kahdesta asiasta, onko visio menestyä ja onko siihen laittaa polettia minkä se vaatii. Sulo Vileenit lomailee, kun muut pelaa.
 
Mihinkäs meinaat mahduttaa niitä omia kasvatteja?

Sanoisin että potentiaali on olemassa niin on myös mahdollisuus taantua edelleen. Puustisen luistelu vaikuttaa siltä että käyrä on vahvasti alaspäin. Luistelunopeus näkyy muuten myös txt tv.llä. Ei jaksa käydä katsomassa txt tv.ltä kuinka monta maalia esim Puustinen teki tasakentällisin. Nämä nyt on tällaisia nippelijuttuja.

Osittain samaa mieltä että ei walaketjuja voi jättää pelkkien junnujen varaan ja että Puustinen ja Rooba antaa enemmän kuin pelkät pisteet, mutta oma näkemys on se että Vidgren, Petman tai joku oma kasvatti Ratinen tekee saman halvemmalla. Ja ura menossa mielummin eteenpäin.

Ei ole mitään kumpaakaan Roobaa tai Puustista vastaan en vaan ihan näe mikä rooli heillä on. Jos esim. Immonen oltiin valmis päästämään muualle niin miksi ei sitten Puustista tai Roobaa. Joo molemmilla soppari jatkuu, mutta jos paikka tai hyvä tarjous tulisi niin mielestäni voisi päästää eteenpäin.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Oli miten oli, niin se Pudi nyt kuitenkin teki juurikin ne pisteet mitä hän teki. Oli se nyt sitten ketjukavereista tai tuurista kiinni. Ite uskon, että kokonaisuudessaan JYP tulee olemaan ensi kaudella vahvempi JOUKKUE ja osana sitä sakkia mä uskon, että Juuso pärjää ihan hyvin.
En osaa sanoa paljonko milläkin pelaajalla maksaa yksi piste euroissa, voihan ne tietty Pudin osalta olla kalliitakin. Ois hauska melkein nähdä taulukko joka ukon osalta.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mihinkäs meinaat mahduttaa niitä omia kasvatteja?

Sanoisin että potentiaali on olemassa niin on myös mahdollisuus taantua edelleen. Puustisen luistelu vaikuttaa siltä että käyrä on vahvasti alaspäin. Luistelunopeus näkyy muuten myös txt tv.llä. Ei jaksa käydä katsomassa txt tv.ltä kuinka monta maalia esim Puustinen teki tasakentällisin. Nämä nyt on tällaisia nippelijuttuja.

Osittain samaa mieltä että ei walaketjuja voi jättää pelkkien junnujen varaan ja että Puustinen ja Rooba antaa enemmän kuin pelkät pisteet, mutta oma näkemys on se että Vidgren, Petman tai joku oma kasvatti Ratinen tekee saman halvemmalla. Ja ura menossa mielummin eteenpäin.

Ei ole mitään kumpaakaan Roobaa tai Puustista vastaan en vaan ihan näe mikä rooli heillä on. Jos esim. Immonen oltiin valmis päästämään muualle niin miksi ei sitten Puustista tai Roobaa. Joo molemmilla soppari jatkuu, mutta jos paikka tai hyvä tarjous tulisi niin mielestäni voisi päästää eteenpäin.

Niinhän taisin kirjoittaa, että siellä on muutamia ruutuja olemassa ja oletukseni oli, että niihin näitä kokelaita pyritään istuttamaan. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että ne muut palaset viisikoissa ei ole mitään peruspeliin pelkästään pystyviä, vaan, että niillä on potenttia olla tuottavia. Jos nyt ajattelee vaikka Puustista, minusta hän loppukauteen veteli nelosessa lähes kauden parhainta viisikkopeliä, ei toki tullut itseään nopeammaksi alkukauteen verrattuna, vaan aina yksi ominaisuus tai sen puute ei määritä, mihin pelaaja kaukalossa pystyy yhteispelissä.

Vidgren ja Petman meillä jo on ja ovat yhtä lailla isoja tärkeitä palasia kuin arvostellen mainitutkin kilpailukykyisen joukkueen rakentamisessa, muuta merkitystä näillä nimillä en näe po. asian suhteen. Ratinen on toki KK aikanaan kehittynyt ja olisi palanen myös JYPpiin, mutta epäilen hänen olevan mitään halpuutus hinnoilla liikkuvaa sorttia ja huhuissa tuota on viety käsittääkseni Ilvekseen ensi kaudeksi. Kilpahuudannassa Ilveksen kanssa veikkaan, että Ratinen ei tulisi senttiäkään halvemmaksi, tai omaisi tulospotentiaalia merkittävästi enemmän, jotta jompikumpi meillä jo olevista olisi mitään järkeä sivuuttaa.

Minä kyllä näen heillä molemmilla roolin joukkueessa, mutta asiat on hassusti kiinni enemmän siitä miten viisikko ympärille rakentuu pelaaja tyyppien myötä, kuin varsinaisesti mihin itse kykenevät. Toimivassa tuottavat, se jo tiedetään ja ei toimivassa eivät niinkään, sekin jo tiedetään. Siksi kai on ajateltava, että joukkue ei voi olla palikkaleikki, jossa vaan asetellaan ns. palikat paikoilleen, vaan yksilöitä, joista muodostuu joukkue, jolla on niiden yksilöiden avuille käyttöä. Jokainen viisikko voi olla enemmän kuin osiensa summa ja tämä pitää olla rakentamisen johtotähti, ei riitä, että vain joku viisikko on sitä.

Jos mitään oikeata perustetta ei ole, ei ole mitään järkeä tietentahtoen heikentää joukkuetta, edes halpuutuksen nimissä, kun päämäärään ei ilman rahallista panosta voi yltää. Kannattaa muistaa, että niin kuin ne Vidgren ja Petman, niin myös Puustinen ja Rooba on sen osaston ydintä, johon pohjaten joukkueen laatua kasataan. Sentteriä vajaasti meillä on jo kova ns. kärkiosaaminen, niihin ei tarvitse sijoittaa, joten luoda olevasta entistä kovempi on lisäpanostuksen suhteen halvempaa juuri noiden olevien nimien lisäksi.

Se tekee mieli vielä näitä nimiä pyöritellessä todeta, että jos vertaan Ratista ja Siikasta, minä näen kovemman potentin Siikasessa, vaikka loukit kovasti on hidastaneetkin lunastamista. Takeitahan ei tietty ole, eikä kenenkään kohdalla, että lunastaako potentiaalinsa, mutta eväät on, jotka on viisasta mitata.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun mielestä noi Puustisen tehot oli ihan ok, kun ottaa huomioon että edeltävä kausi SHL:ssä meni sairastuvalla ja ajoittain nelosessa. Ei tuota 30 pojoa saavuta pelkästään hyvillä ketjukavereilla. Mulla on ollut koko kauden ja on jatkossakin täysi luotto Pudin kykyihin olla iso pelaaja meille.

Joo ja kun tuossa puhuttu siitä että vain ylivoimalla hyötyä niin onhan Puustinen kuitenkin toiseksi eniten maaleja myös tasaviisikoin joukkueessa tehnyt, joukkueena tuossa on enemmän epäonnistuttu.

Tässä myös pitää muistaa se ajankohta milloin Puustinen sopimus tehtiin, silloin ei vielä KHL pelaajat ollut markkinoilla. Ainahan sitä tietenkin voi tehdä samoin kun Jormakan kanssa tehtiin, tarjoillaan jotain vuoden sopimusta tryoutilla niin ei tarvitse ihmetellä kun pelaajat menee muualla ja täällä vain jotain Salosia ja Heljankoja pyörimässä kärkikejtuissa.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun mielestä noi Puustisen tehot oli ihan ok, kun ottaa huomioon että edeltävä kausi SHL:ssä meni sairastuvalla ja ajoittain nelosessa. Ei tuota 30 pojoa saavuta pelkästään hyvillä ketjukavereilla. Mulla on ollut koko kauden ja on jatkossakin täysi luotto Pudin kykyihin olla iso pelaaja meille.

Niin eikä oletus siitä että Puustinen tienaa paljon perustu oikein mihinkään. Voihan olla että ei tienaakkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös