JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 652 436
  • 4 984

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelitapa ja sen toteutus näyttelee omasta mielestäni paljon suurempaa roolia kuin nimet selässä.
Näinpä juuri. Se on ennenkin tässä sarjassa (ja muuallakin) nähty, ettei niillä pelkillä nimillä selässä voi noin vaan ratsastaa voittoon(HIFK, TPS ja sitä rataa). Monta hyvää esimerkkiä nostitkin tuossa esiin siitä, miten "nimettömällä" jengillä pystyy isoihin juttuihin, kun vaan systeemi on selkeä ja kaikki sitä toteuttaa.

Tähän kauteen on loppumassa sopimukset 4-5 puolustajalla, joten tän kauden jälkeen voi olla puolustuksen vuoro mennä isomminkin uusiksi. Tai sitten sorvaillaan jatkoja.
Näkisin niin, että tulevalla kaudella "erotellaan jyvät akanoista" pakistossa. Kaudelle 23-24 sitten mukaan ne, joilla nähdään vaadittava taso tai vielä riittävän korkea potentiaali ja mahdollisuudet lunastaa se. Olisihan se melkoinen jackpot monellakin tapaa, mm. jatkuvuuden kannalta, jos oikeasti jokainen ottaisi niin kovia steppejä nyt kesän ja ensi kauden aikana ja näyttäisi osaamistaan, ettei ketään tarvitsisi "pudottaa" pois, vaan voitaisiin halutessa sorvata kaikille jatkot, mikäli vaan joku iso seura ei tule väliin. Ihan täysin realististahan tuo ei välttämättä ole, kun sitten pitäisi jo kaikki mennä lähes täydellisesti. Ottavainen toki poikkeus, eiköhän tuleva kausi ole hänelle viimeinen täällä voimassa olevasta sopparista huolimatta, jos ei mene ihan penkin alle.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Eipä näitä voi edes mielestäni verrata keskenään. Hyppy saipaan täysin eri organisaatioon ja rakentamaan palapeliä uudelleen alusta, kun LUKOSSA se viimeinen palanen saatiin jo asetettua.
Eikös se oo vähän sama JYPissäkin?
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Jos näihin asioihin ei voi oletusarvoisesti luottaa, niin miksi Rautakorpi tänne hankittiin? Tuskin ihan vaan kiiltokuvapojaksi... Kyllä tässä kohtaa nimenomaan näihin asioihin pitää luottaa 100%:sti!
No jokainen toki luottaa mihin haluaa.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Mutta jos ei luota sen kummemmin tämän hetken valmentajaan kuin pelaajiinkaan, niin ei miljoonan upottaminen parin "nimen" hankintaan mitään muuta.
Laitureihin ja Ediin luotan (+ toki valmentajiin). Muihin en ainakaan tällä hetkellä. Saa(vat) toki todistaa, että oon turhaan huolissani.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta jos ei luota sen kummemmin tämän hetken valmentajaan kuin pelaajiinkaan, niin ei miljoonan upottaminen parin "nimen" hankintaan mitään muuta.
Joukkue täyteen miljoona per pelaaja, niin ehkä sitten luottoa löytyisi. (tähän vapaavalintainen hymiö, se naama mutkalla oleva "woozy" tai länkkäri itseltä)
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Niin, totta kai nimillä on merkitystä :D Vaikka Möttönen Kuusamon veikoista voi olla parempi kuin Edi mutta ennakkoon totta kai Edi on se kumpaan luotan enemmän.
Eli todistit juuri, kuinka mielestäsi vain niillä nimillä selässä on merkitystä, joukkueesta viis.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Voi juku tästä tulee hieno kausi. Lähden lämmittämään poppareita. Jatkakaa <:o)
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Ottavainen pelaa "liian hyvä Liigaan" -kauden, niin kuin jotkut kenties saattavat jo visioida, niin eihän tässä mitään hätää. Seppälä vastaavasti on hyvänä päivänä oikein jämäkkä äijä omassa päässä. Jospa ensi kausi olisi tasonnostoa ja joka päivä olisi hyvä päivä. Steppejä tarvitaan, vaikka yksi hyvä puolustaja vielä hankittaisiinkin. Ja eiköhän niitä steppejä tule. Jos hankintoja tehdään, niin Scotka tarvitsisi viereen jonkun Koskisen Kallen tyylisen takuuvarman suorittajan (toki ei Koskinen tätä aina ollut, mutta pelaajatyyppinä). Scotkan pelityylistä ei ihan saanut kunnon kuvaa viime kaudella, mutta se tuli selväksi, ettei hänestä mihinkään kiekollisen pakin varmistajaksi ole. Tykkää enemmän sählätä menemään ja osallistumaan hyökkäyksiin. Ensi kausi tulemaan ihan varmasti parempi ja hyvällä peluutuksella sieltä voisi aueta ehkä hanoja enemmänkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: KOLT

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Ottavainen pelaa "liian hyvä Liigaan" -kauden, niin kuin jotkut kenties saattavat jo visioida, niin eihän tässä mitään hätää.
Ehkä ei sentään ihan noin yliampuvasti. Mulla ainakin on odotukset kohtuu korkealla Ottavaisen suhteen ja uskon, että tulee tekemään sen läpimurron ensi kaudella. Tuskin kuitenkaan ihan "liian hyvä Liigaan" -tyylistä on tulossa, mutta sellainen, mikä kyllä jää viimeiseksi kaudeksi Suomessa.

Jos hankintoja tehdään, niin Scotka tarvitsisi viereen jonkun Koskisen Kallen tyylisen takuuvarman suorittajan (toki ei Koskinen tätä aina ollut, mutta pelaajatyyppinä). Scotkan pelityylistä ei ihan saanut kunnon kuvaa viime kaudella, mutta se tuli selväksi, ettei hänestä mihinkään kiekollisen pakin varmistajaksi ole. Tykkää enemmän sählätä menemään ja osallistumaan hyökkäyksiin. Ensi kausi tulemaan ihan varmasti parempi ja hyvällä peluutuksella sieltä voisi aueta ehkä hanoja enemmänkin.
Tästähän juuri päästään yhteen viime kauden erikoisuuksista. Scotka oli enempi kiekollinen puolustaja ennen tänne tuloaan, mutta syystä tai toisesta miestä ei tuohon rooliin istutettu ainakaan viime kaudella. Jos en ihan omiani puhu niin pelasi lähinnä Honksin kanssa, jossain vaiheessa taisi myös Ottavaisen parina olla. Muistaakseni jossain haastattelussa tuosta myös puhuikin (yritin etsiä, mut ei löydy sitten millään). Jännä nähdä mitä tuon suhteen tapahtuu nyt uuden valmennuksen alla, mutta itse olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
No jokainen toki luottaa mihin haluaa.

Laitureihin ja Ediin luotan (+ toki valmentajiin). Muihin en ainakaan tällä hetkellä. Saa(vat) toki todistaa, että oon turhaan huolissani.
Niin, eli luotat toki valmentajiin, mutta et siihen että he saisivat pelitavan ja viisikkopuolustuksen kuntoon? En nyt oikein pysty seuraamaan ajatuksenjuoksuasi, mutta mihin sitten valmentajissa luotat?

Viimekaudella ongelmia oli paljon, mutta yksi suurimmista oli se, että viisikkopeli toimi vain ajoittain. Hyökkääjien ja puolustajien välillä oli isoja aukkoja molempiin suuntiin pelatessa. Se vaikeutti hyökkäyksiin lähtöä, ja ennen kaikkea helpotti vastustajan hommaa niiden jyrätessä kohti meidän päätyä. Viisikkopelin toiminta kuntoon, niin viime kauden jengilläkin olisi mahdollisuus playoffeihin. Nyt joukkue on kuitenkin vahvistumassa, olettaen että sentteri ja puolustaja vielä tulee.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Niin, eli luotat toki valmentajiin, mutta et siihen että he saisivat pelitavan ja viisikkopuolustuksen kuntoon? En nyt oikein pysty seuraamaan ajatuksenjuoksuasi, mutta mihin sitten valmentajissa luotat?
Saako huonoista puolustajista todella hyviä sillä, että pelitapa muuttuu? Ei. Vähän tuntuu siltä, että te luotatte liikaakin siihen, että ’kyllä ne valmentajat hoitaa’… Varmasti vaikuttaa jonkin verran eikä tällä kertaa päästetä jokaisessa pelissä noin neljää tai viittä maalia mutta ei varmasti niin paljon, että voitaisiin olla edes lähellä TOP 6.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Saako huonoista puolustajista todella hyviä sillä, että pelitapa muuttuu? Ei. Vähän tuntuu siltä, että te luotatte liikaakin siihen, että ’kyllä ne valmentajat hoitaa’… Varmasti vaikuttaa jonkin verran eikä tällä kertaa päästetä jokaisessa pelissä noin neljää tai viittä maalia mutta ei varmasti niin paljon, että voitaisiin olla edes lähellä TOP 6.
Ja vaikka Turkulaisen tulo olikin loistava juttu niin olisihan sillä voinut hankkia sen Liigan kärkipäätä olevan puolustajan. Jos siis kerta tuli ”suunnitelmien ulkopuolelta”, kuten on ollut puhetta.
 
Eli mihin tarkalleen ottaen luotat ensi kauden valmennuksessa? Siihenkö, että "ei päästetä jokaisessa pelissä neljää tai viittä"? Eikä edelleenkään viime kauden pelit kerro ihan koko totuutta tuosta pakistosta. Viisikkopeli, kuten @rosswell tuolla mainitsi, vaikuttaa todella paljon. Minulle edelleen näyttää siltä, että kuvittelet puolustamisen olevan yksinään niiden tehtävä, jotka ovat pelipaikaltaan puolustajia ja samalla hyökkääjät surffailevat selkä suorana odottaen, milloin on heidän vuoro pelata.
Ja vaikka Turkulaisen tulo olikin loistava juttu niin olisihan sillä voinut hankkia sen Liigan kärkipäätä olevan puolustajan. Jos siis kerta tuli ”suunnitelmien ulkopuolelta”, kuten on ollut puhetta.
Ei, ei ja ei. Näen jo ne sinun ja monen muun viestit, kun Jerry olisikin mennyt toiseen seuraan Liigan sisällä. Jossain määrin myös itseni mukaanlukien, koska piti olla selvää, että Jerry lähtee ulkomaille. Siinä olisi ollut helvetti irti.

"Suunnitelman ulkopuolelta" kielii minulle ainakin myös siitä, että oli ekstraa ja ei ole mitenkään pois esim. juuri tuon puolustajan hankinnasta. Jerryn tulon myötä ei myöskään ole niin iso katastrofi, jos Jokke lähtisikin jo tulevaksi kaudeksi pois. En tähän usko, mutta sitä ei voi tietää ennenkö selviää, mihin hänet draftataan ja mitä kyseinen organisaatio sitten haluaa.

Minkälaista puolustajaa tarkemmin odotat, kun puhut "Liigan kärkitasosta"? Mitään Kemiläinen -tason ukkoa on ihan turha haihatella, noin esimerkkinä.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Eli mihin tarkalleen ottaen luotat ensi kauden valmennuksessa?
Siihen, että peli ei ole jatkuvasti sekaisin. Ehkä vähän liioiteltua mutta periaatteessa väitätte, että jollain C-junnuillakin voitaisi pärjätä kunhan vaan valmennus on kunnossa.
"Suunnitelman ulkopuolelta" kielii minulle ainakin myös siitä, että oli ekstraa ja ei ole mitenkään pois esim. juuri tuon puolustajan hankinnasta. Jerryn tulon myötä ei myöskään ole niin iso katastrofi, jos Jokke lähtisikin jo tulevaksi kaudeksi pois. En tähän usko, mutta sitä ei voi tietää ennenkö selviää, mihin hänet draftataan ja mitä kyseinen organisaatio sitten haluaa.
Tällä hetkellä laiturit on todella hyvät, JOS sieltä ei ketään poistu. Suunnitelmien ulkopuolelta voi taasen tarkoittaa pariakin asiaa mutta mulle se on vähän sitä, että ketään ei oltu enää ottamassa mutta tämä tulikin tarjolle ja se vielä otettiin.
Minkälaista puolustajaa tarkemmin odotat, kun puhut "Liigan kärkitasosta"? Mitään Kemiläinen -tason ukkoa on ihan turha haihatella, noin esimerkkinä.
Mä nyt en varsinaisesti jokaista puolustajaa tiedä mutta joku sellainen, joka on todistanut pystyvänsä pelaamaan (noin) TOP 4 joukkueen ekassa pakkiparissa todella hyvin.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Jypin uutta nousua on ollut todella mielenkiintoista seurailla joukkueen rakentuessa, ja täällä palstalla. Toivottavasti ette tuomitse vieraisiin pöytiin huutelijaa.

Ulkopuolisen silmiin Jyp on rakennettu hyvin mielenkiintoisella tavalla. Usein jääkiekossa on puhuttu maalivahdin, ja ykköspakin, sekä sentterin tärkeysestä.
Moni kärkiseura on nojannut vahvaan pakistoon, ja sentterikalustoon. Nyt mennään tämän suhteen täysin vastakarvaan, ainakin näillä näkymin. Jyp on panostanut laitureihin, jotka ovat aivan liigan huippua.

Miksi ulkopuolisen silmin Jyp näyttää oudosti rakennetulta, ja sitä on vaikeaa verrata muihin?

Jos katsotaan vain kärkipuolustajia, eikä varata ”potentiaalisten” nousijoiden varaan on Jyp suurinta osaa keskikastinkin joukkueita huomattavasti jäljessä. Tuntuu, että johtava ns ykköspakki puuttuu kokonaan, ja muilta kilpailijoilta se löytyy. Esimerkiksi Pelicansilta Eronen, HPKlta Hietanen, Kalpalta Lappalainen.

Jypin puolustuksessa on todella paljon ”jos” pelaajia. Lindgren voi olla kohtuullisen hyvä kiekollinen pakki. Winberg on pelannut liigassa lyhyitä jaksoja kerrallaan ”ihan hyvin” mutta ovatko nämä otteet enemmänkin seurausta siitä, että on ylittänyt matalat odotukset?

Viime kaudella pelanneista pelaajista voidaan kaikista puhua termillä ”jos” valmennus saa pelitavalla puutteet kuntoon. Ei se Virrallakaan ollut helppoa Saipassa.

Sentteriosastolla Jyp on myös lähellä sarjan heikointa. Kirjoitin jo viime kaudella Kalapudaksesta, joka oli siinä vaiheessa Jypin ykkössentteri, että pisteet heikossa joukkueessa hämäävät, ja lopulta miestä ei sovitella edes Kärppien pelaavaan kokoonpanoon. Christofferin kohdalla on vaikeaa nähdä miksi tämä olisi yhtäkkiä ”hyvä” kakkossentteri, jos viime kaudella mies oli heikon joukkueen ok tason kakkossentteri.

Platzer on ykkössentterinä tasoa ok, ehkä alempaa keskikastia. Viime kaudella oli Tapparan kolmosena.

Kolmos ja nelossentteriä (liigatasolla pätevää) ei oikeastaan olekkaan.

Onko siis viime kauden otteet mahdollista kääntää täysin päälaelleen paremmalla valmennuksella? Todella vaikea kysymys, parannusta tulee varmasti.

Voivatko laiturit vetää joukkuetta viisikkopelissä perässään, tehden muista parempia? Mahdollistahan tämäkin kai on.

Jypin nousun selkärankana on oikea ykkösmaalivahti, joka jo viime kauteen verrattuna nostaa voitto-odottamaa huomattavasti.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siihen, että peli ei ole jatkuvasti sekaisin. Ehkä vähän liioiteltua mutta periaatteessa väitätte, että jollain C-junnuillakin voitaisi pärjätä kunhan vaan valmennus on kunnossa.
Ei. Ei edes periaatteessa, kärjistettynä tai mitenkään muutenkaan kukaan väitä tuollaista. Lähtökohtaisesti pelaavassa pakistossa ei ole edes yhtä "A-junnu" -tasoa olevaa pelaajaa, joten on ihan älyvapaata puhua tuollaisia. Taas kerran.

Suunnitelmien ulkopuolelta voi taasen tarkoittaa pariakin asiaa mutta mulle se on vähän sitä, että ketään ei oltu enää ottamassa mutta tämä tulikin tarjolle ja se vielä otettiin.
No tottakai se tarkoittaa tuota? :D Nähtiin, että laituriosasto on tarvittavan kova eikä ketään enää sille tontille haettu. Jerryn ei pitänyt olla enää mahdollinen, mutta totta helvetissä tuollainen oman kylän poika pidetään, kun kerran mahdollisuus tulee. Se ei silti automaattisesti tarkoita, että Jerryyn käytetyt rahat olisi pois tuosta pakista tai sentteristä.

Mä nyt en varsinaisesti jokaista puolustajaa tiedä mutta joku sellainen, joka on todistanut pystyvänsä pelaamaan (noin) TOP 4 joukkueen ekassa pakkiparissa todella hyvin.
Eiköhän nämä ole jo astetta isommissa seuroissa ja/tai sarjoissa. Olettaen, että puhutaan nyt Liigan top4 jengeistä.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kolmos ja nelossentteriä (liigatasolla pätevää) ei oikeastaan olekkaan.
Ansiokasta pohdintaa ja hyvin pitkälti olen kaikesta kanssasi samaa mieltä.

Tähän kuitenkin pakko tarttua, sillä Anton Stråka on kyllä ihan kelpo liigatason nelossentteri. Ei toki mikään huipputason tekijä tähän rooliin eikä juhli pisteillä, mutta pelaa varmasti puolustussuuntaan ja pitää kentällisen kasassa.

Kolmossentterihän rosterista tosiaan puuttuu, toivottavasti se on lopulta Christoffer.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Ei. Ei edes periaatteessa, kärjistettynä tai mitenkään muutenkaan kukaan väitä tuollaista. Lähtökohtaisesti pelaavassa pakistossa ei ole edes yhtä "A-junnu" -tasoa olevaa pelaajaa, joten on ihan älyvapaata puhua tuollaisia. Taas kerran.
Malinen on aika reilusti A-junnu tasoa. Kuten myös se Minkkinen. Eivät toki alustavasti ole pelaavassa mutta yksikin loukkaantuminen niin alkaa jo olemaan.
No tottakai se tarkoittaa tuota? :D Nähtiin, että laituriosasto on tarvittavan kova eikä ketään enää sille tontille haettu. Jerryn ei pitänyt olla enää mahdollinen, mutta totta helvetissä tuollainen oman kylän poika pidetään, kun kerran mahdollisuus tulee. Se ei silti automaattisesti tarkoita, että Jerryyn käytetyt rahat olisi pois tuosta pakista tai sentteristä.
Ei automaattisesti mutta hyvin mahdollista se on. Rahoja ei ole kenelläkään loputtomiin.
Eiköhän nämä ole jo astetta isommissa seuroissa ja/tai sarjoissa. Olettaen, että puhutaan nyt Liigan top4 jengeistä.
No kai sitä voi sitten jonkun ”ihan ok” tason pakin ottaa mutta käytännössä se on täysin turha hankinta. Tuohon puolustukseen todellakin tarvitsee jonkun todella hyvän pakin, mikään ”jos?” puolustaja ei riitä.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos katsotaan vain kärkipuolustajia, eikä varata ”potentiaalisten” nousijoiden varaan on Jyp suurinta osaa keskikastinkin joukkueita huomattavasti jäljessä. Tuntuu, että johtava ns ykköspakki puuttuu kokonaan, ja muilta kilpailijoilta se löytyy. Esimerkiksi Pelicansilta Eronen, HPKlta Hietanen, Kalpalta Lappalainen.
Jotain tähän suuntaan siellä varmasti on hakusessakin vielä. Yhtä pakkia sen sentterin lisäksi JYP tosiaan etsii. Joku "Hietanen" olisi kova, mutta ei välttämättä ihan sellaista löydy. Eiköhän luulisi löytyvän kuitenkin joku kokenut ja jo tasonsa osoittanut peluri.

Tuo sentterin hankinta myös poistaa ongelman hyökkäyksen osalta. Stråka ajaa asiansa kyllä nelosen keskellä ja sinne 3.-4. ketjuihin on kyllä haastajia mm. Lassila, jos ei kulje.

Olettaen siis, että tuo sentteri ja pakki löytyy. Ja eiköhän ne vielä löydy, mahdollisesti lähempänä kauden alkua, mutta kuitenkin.

Edit: kirjoitusvirje korjattu
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Malinen on aika reilusti A-junnu tasoa. Kuten myös se Minkkinen. Eivät toki alustavasti ole pelaavassa mutta yksikin loukkaantuminen niin alkaa jo olemaan.
Minkkinen varmasti menee lähtökohtaisesti koko kauden A:ssa. Malinen ja V. Koskela on nimenomaan niitä, joiden jollain tasolla kuuluukin paikata loukkeja. Ja muutenkin saada peliaikaa, jos meinataan ajaa heitä sisään ja täten saada heistä meille Liigaan pelureita. Ei tuonne ole kellään varaa hankkia kauden alussa reserviin loukkeja paikkailemaan mitään "kunnon" pelaajia varmuuden vuoksi.

Edelleen haussa on se yksi puolustaja, jonka jälkeen ei automaattisesti Malinen/V. Koskela paikkaa yhtä loukkia. Toki sitten voivat otteillaan sen paikan ottaa, mutta noin lähtökohtaisesti "paperilla".

En myöskään usko, että sinne mitään "jos?" puolustajaa haetaan. Eiköhän se ole selvää jokaiselle, että yksi kokenut ukko tuohon on se viimeinen tarvittava palanen. Myöskin näitä "ihan ok" pakkeja löytyy sitten myöhemminkin tarvittaessa, esimerkkinä tuo aiemminkin käyttämäni Aleksi Laakso nyt vaikka.

Hirveää panikointia.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Hirveää panikointia.
Kuka tässä on varsinaisesti panikoinut? Ihan järjetöntä touhua, jos ei saa olla eri mieltä asioista.
En myöskään usko, että sinne mitään "jos?" puolustajaa haetaan. Eiköhän se ole selvää jokaiselle, että yksi kokenut ukko tuohon on se viimeinen tarvittava palanen. Myöskin näitä "ihan ok" pakkeja löytyy sitten myöhemminkin tarvittaessa, esimerkkinä tuo aiemminkin käyttämäni Aleksi Laakso nyt vaikka.
Etkös sä just ite sanonut ettei mitään top 4 joukkueen ykkösparin pakkia ole tulossa? Toki joku top 6 kelpaa myös mutta sitten alkaa menemään jo vähän liian kauaksi siitä, mitä oikeasti tarvitaan.

Edit. Tai no toisaalta, ei tarvitse ehkä olla sellainen joka pelannut TOP 6 joukkueen ykkösessä mutta on (99%) varmasti sellainen joka siihen pystyy.
 
Viimeksi muokattu:

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuka tässä on varsinaisesti panikoinut? Ihan järjetöntä touhua, jos ei saa olla eri mieltä asioista.
Tietysti saa olla eri mieltä. Osin senkin takia vaikuttaa negailulta/panikoinnilta, kun juurikaan mitään perusteluja ei puheissasi ole ollut.

Lisäksi tässä kuitenkin on ollut puhe siitä, miten JYP edelleen hakee puolustajaa. Silti yksi loukki tuntuisi olevan suunnilleen maailmanloppu, kun "joudutaan" peluuttamaan Malista/V. Koskelaa.

Etkös sä just ite sanonut ettei mitään top 4 joukkueen ykkösparin pakkia ole tulossa? Toki joku top 6 kelpaa myös mutta sitten alkaa menemään jo vähän liian kauaksi siitä, mitä oikeasti tarvitaan.
En minä sitä tyrmää täysin mahdottomaksi. Juuri nyt en ehdi alkaa selailemaan tarkemmin, mutta tuskin tuollaisia on enää vapaana ja saatavilla. Eikä sen yhden pakin mikään stara tarvitse olla, miltä tuo vaatimuksesi lähinnä kuulostaa.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Ansiokasta pohdintaa ja hyvin pitkälti olen kaikesta kanssasi samaa mieltä.

Tähän kuitenkin pakko tarttua, sillä Anton Stråka on kyllä ihan kelpo liigatason nelossentteri. Ei toki mikään huipputason tekijä tähän rooliin eikä juhli pisteillä, mutta pelaa varmasti puolustussuuntaan ja pitää kentällisen kasassa.

Kolmossentterihän rosterista tosiaan puuttuu, toivottavasti se on lopulta Christoffer.
Stråkan näytöt liigasta ovat kyllä todella ohuet, että häntä voitaisiin tituleerata kelpotason liigasentteriksi. Tähänkin voi ottaa vertailuksi noita muiden joukkueiden nelossenttereitä. Näyttöjen puolesta Ståka on aivan heikoimpia pelaajia omassa roolissaan, vaikka laskettaisiin, että mies on liigatason pelaaja.

Ståka on pelannut vakituisesti liigaa pidemmän pätkän viimeksi kaudella 19-20, eikä ainakaan sen kauden osalta ole säväyttänyt. Muistanko oikein, että pelasi Jypissä viime kauden lopulla? Noita loppukaudella paineettomassa tilanteessa mahdollisuuden menettäneessä joukkueessa pelattuja ”ihan hyviä” pelejä katsoisin aika tarkalla suurennuslasilla.

Voin silti olla ihan hyvin väärässäkin, pelaaja ei ole kovin tuttu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös