JYP kaudella 2022–2023 – JYP 2.0:n toinen vuosikurssi

  • 652 387
  • 4 984

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
mutta eipä noissa julkaisuissa ole näkynyt kuin Valtra vaikka muitakin sponsoreita onkin.
Täällä porukka luulee että suu vaahdossa ja housut märkinä koko suomi odottaa JYPn pelaaja uutisia.
Vaikka ei näkyisi Valtraakaan, niin oleellista on, että JYP on esillä. Ei niitä sponsoreita tarvitse erikseen olla esillä kaikessa JYP-uutisoinnissa, mutta kun JYP on itsessään esillä, niin se on sponsoreille positiivinen asia.

Ja ihan turha lähteä liioittelemaan taas. On toki ihan selvää, että JYPin pelaajauutiset eivät kiinnosta kaikkia, mutta se ei muuta sitä faktaa, että ajankohdalla on merkitystä.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän tuo julkaisuajankohta vaikuttaa siihen miten porukka siirrot rekisteröi. Itsekin on nyt kun kiekkoa ei kauheasti tule, niin tullut huomioitua kaikki mahdolliset Descheneaun siirrot SaiPaan ja Tajalan siirrot Ässiin joita tuskin tulisi huomioitua/jäisivät mieleen jos olisi julkaistu esim MM-kisojen aikaan. Julkistavan joukkueen fanit tottakai huomioi nuo julkistukset milloin vaan, mutta esim muiden joukkueiden fanien mieleen ne jää paremmin kun ei ole kauheasti muuta siinä samaan aikaan. Ja jos siellä julkaistaan joku tyyliin Nättinen/Niku/Vatanen niin kyllä semmoisest huomioidaan myös tuolla "etelän medioissa", ja huomio on sitä isompi mitä vähemmän kiekkoon/urheiluun liittyvää juttua on tarjolla sinä päivänä.

Toisaalta pakko arvostaa näitä tyyppejä niinkuin tässä tapauksessa snake70, että kun on päättänyt että sillä julkaisuajankohdalla ei ole merkitystä, niin asia on niin, ihan sama vaikka yleisesti porukka on toista mieltä/ vaikka pystytään osoittamaan että kyllä seurat noita miettii ja mittaa näkyvyyttä. Tavallaan arvostettava piirre että pidetään omasta mielipiteestä/ajatuksesta kiinni, ihan sama kuinka vääräksi se osoittautuu.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Parhaassa tapauksessa yli MM-kisojen kestävä hiljaisuus tarkoittaa sitä, että julkistettavien sopimusten pelimannit ovat MM-joukkueessa, eivätkä siksi pääse tiedotustilaisuuteen ennen sitä. Kisojen jälkeen sitten pidetään tiedotustilaisuus, jossa Vadu ja Härski nähdään Valtran pipoissa. Hymiö.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
.
Täällä porukka luulee että suu vaahdossa ja housut märkinä koko suomi odottaa JYPn pelaaja uutisia.
Ei, kun juuri päinvastoin! Jos kaikki seuraisivat JYPiä ja odottaisivat "suu vaahdossa ja housut märkänä" JYPin uutisia, niin silloinhan niillä julkistusajankohdilla ei olisi hirveästi väliä. Mutta kun kaikki ei automaattisesti niitä odota, niin silloin julkistusajankohdalla ja -tavalla on merkitystä.

Minun mielestäni esimerkiksi Petman & Vidgren-julkaisu oli eräänlainen onnistuminen. Nämä on uutisoitu/huhuttu mediassa jo ennen vuodenvaihdetta. Julkistusta edeltävällä some-tiiserillä saatiin ainakin yksi valtakunnallinen kiekkomedia arvuuttelemaan, ketä sieltä tulee? Kaksi päivää huomiota, sillä mitä näköjään useat fanitkin pitävät "turhina neloskentän jätkinä, joilla ei vielä kausikortteja myydä". Se on näkyvyyden kannalta erinomainen onnistuminen.

Samoin kun Puustinen julkaistiin, niin se näytti olevan Jatkoajan luetuin juttu koko sen päivän, ja jos en väärin muista, niin silloin julkaistiin kuitenkin myös muiden seurojen toimesta ihan merkittäviäkin uutisia.

Mutta mukava olisi tietää minkälainen ajatustyö käydään taustalla, kun ulospäin näyttää että soppareita julkaistaan milloin sattuu. Kellonajat vaihtelee, ja ehkä erikoisin oli vappuna julkistettu Winberg-soppari. Harvoin näitä pyhäpäivinä julkistellaan, mutta nyt on koettu sekin.
Jopa pelottavana ajatuksena on käynyt mielessä, että eikö JYP ole aiemmin kerännyt mitään dataa ja analytiikkaa siitä miten julkaisuajankohdat vaikuttaa ja nyt vähän testaillaan ja kerätään dataa.

No tällä viikolla tulee taas lisää uutisia ja minä iloitsen siitä, kun JYP järjestää näitä arvausleikkejä faneille, varsinkin niille salapoliisifaneille, jotka tuntuvat ratkovan kaikki mahdolliset vinkit! Tällä kertaa vinkkejä voi löytää kuulemma Ravintola Hurrikaanista...
 
Baldrick

Jäsen
Sillä on aika paljonkin väliä, että missä "mediailmantilassa", minä viikonpäivänä ja jopa mihin kellon aikaan JYP julkaisee sopimuksia. Nämä vaikuttavat huomattavasti näyttöihin, klikkauksiin ja myös myyntiin. Sillä on aika varmasti paljonkin eroa vuoden mittakaavassa jo lipunmyyntiin, että julkaiseeko JYP uutiset optimaaliseen aikaan vai vaikka esim. aina lauantai-iltaisin kymmeneltä.

Aina näkyvyyttä hakiessa tulee olla tavoite saavuttaa mahdollisimman monta ihmistä erityisesti Keski-Suomen alueella, mutta tärkeissä pelaajasopimuksissa myös valtakunnallisesti, jotta JYP on kiinnostava vastustaja ja vierasfanit vaivautuvat myös paremmin paikalle.

JYP tarvitsee satunnaiskatsoja ja uskon sillä olevan merkitystä lipunmyyntiin paljonkin, jos kesällä jää mieleen, että JYPille tuli kova valmentaja ja pari tähtipelaajaa. Sitten kauden aikana helpottaa JYPin asemaa, kun se kilpailee katsojan ajasta mm. Finnkinoa, ravintolailtaa ja Huutokauppakeisaria vastaan.

Uskallan myös väittää, että JYPin sponsorointi ja sen tuoma näkyvyys vaikuttaa myönteisesti traktorinhankkijoiden mielikuviin erityisesti Keski-Suomessa. Vaikka kukaan tuskin kallista traktoria ostaa vain sen takia, että näkee logon pelipaidassa, niin tuttu logo on turvallisempi ostopäätös. Kukaan tuskin väittää, että JYPin sponsorointi on Valtran parhaiten konvertoiva markkinointikanava ja sen kannattavuutta investointina voidaan vain arvioida (koskee yleisesti urheilusponsorointia), mutta on väärin siitä huolimatta väittää, ettei sillä ole mitään merkitystä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä tuleva joukkue tuo hiljalleen mieleen päivitetyn version tuosta kevään -09 mestarijoukkueesta. Nyt on vain vastinetta tämän päivän jääkiekolle.
Juuri näin. Itselle tulee herkästi mieleen, että ensi kausi saattaa tietyllä tapaa olla aika samanlainen kuin 07-08 kausi oli tuolloin, eli noustaan uskottavaksi pleijarijoukkueeksi heti, sekä sitten seuraavalla kaudella taistellaan tosissaan mestaruudesta.

RD aloitti tuolloin 07-08 kaudella ruorissa, nyt Jukka tekemässä samaa. 06-07 kaudella sijoitus oli 12, mutta heti seuraavalla kaudella 5. Loppu on historiaa.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin mille päivälle näitä pelaajauutisia oli kaavailtu? Mennyt ohi tässä tykityksessä...
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Juuri näin. Itselle tulee herkästi mieleen, että ensi kausi saattaa tietyllä tapaa olla aika samanlainen kuin 07-08 kausi oli tuolloin, eli noustaan uskottavaksi pleijarijoukkueeksi heti, sekä sitten seuraavalla kaudella taistellaan tosissaan mestaruudesta.

RD aloitti tuolloin 07-08 kaudella ruorissa, nyt Jukka tekemässä samaa. 06-07 kaudella sijoitus oli 12, mutta heti seuraavalla kaudella 5. Loppu on historiaa.

Itse veikkaan välieristä pronssiotteluun menoa ja takaisin mitalijoukkueeksi. Rautakorpi rikkoo hopea-kaavansa.

Huhuihin liittyen käytän kömpelöä aasinsiltaa tuosta 08-09 joukkueen tekstistäni ja en välttämättä kaipaa mitään dominoivaa pelintekijää ruokkimaan maalitykkejä. Saa sellainen tulla, mutta tärkeintä on saada valmennuksen haluama kokonaisuus ja pelitavan kautta kaikki sylinterit kuntoon. Kyllä ylivoimille sitten joku yllättäjä löytyy pelintekijäksi. Ei Puustinen, Gardiner ja Kemell myöskään mitään paskoja syöttelijöitä ole.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Rooba-Platzer-Puustinen
Lahtinen-Christoffer-Gardiner
Valkeejärvi-Siikanen-Kemell
Vidgren-Koskela-Petman

Aika selkeää on että 1. ja 4. sentteri puuttuu. Mielenkiintoista kyllä että tuossa on 4. laituria joilta voi odottaa täyden kauden pelatessaan 20 maalia. Näkisin että laituriosasto on Rooban tulon myötä valmis. Tuossa jää jo nyt rannalle pelaajia joiden kanssa on pidempi jatko.
 
-pasi-

Ainakin Joonas Nättisestä vahvasti huhuttu, menisi varmaan tässä joukkueessa sentterin tontille hyvin. Silloin nelosen keskellä olisi varmaan Valkeejärvi/Siikanen/Heljanko/Koskela/Perttu vähän tilanteen mukaan.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Rooba-Platzer-Puustinen
Lahtinen-Christoffer-Gardiner
Valkeejärvi-Siikanen-Kemell
Vidgren-Koskela-Petman

Lahtinen on oikea laita ja Siikanen ei ole koskaan pelannut sentteriä, joten ehkä todenmukaisempi ketjuruletti näyttää tältä.

Rooba - x - Puustinen
Stransky(?) - Platzer - Gardiner
Petman - Christoffer - Kemell
Vidgren/Siikanen - x - Lahtinen

+ Salonen, Valkeejärvi, Heljanko
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lahtinen on oikea laita ja Siikanen ei ole koskaan pelannut sentteriä, joten ehkä todenmukaisempi ketjuruletti näyttää tältä.
Tietääkseni Siikanen oli ennen JYP-siirtoa profiloitunut enemmän nimenomaan sentteriksi ja pelannut pääasiassa sentterinä ainakin viimeiset junnuvuodet. Myös JYPissä pelasi aluksi jonkin verran sentterinä.

Pelityylikin soveltuu sentterin tontille ihan hyvin, eli eipä tuo täysin hullu ajatus olisi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Lahtinen on oikea laita ja Siikanen ei ole koskaan pelannut sentteriä, joten ehkä todenmukaisempi ketjuruletti näyttää tältä.

Rooba - x - Puustinen
Stransky(?) - Platzer - Gardiner
Petman - Christoffer - Kemell
Vidgren/Siikanen - x - Lahtinen

+ Salonen, Valkeejärvi, Heljanko

Ei noilla laidoilla nyt varsinaisesti ole väliä, leftinä vaan vaikea oikeassa laidassa ottaa syöttöjä haltuun. Sanoisin myös että Lahtinen on ihan satavarmasti Petmania ylempänä peluutuksessa ja Siikanen myös. Leveyttä löytyy kyllä laituriosastoon jo liikaakin jos Stransky tulee.

Jännä sinäänsä että esimerkiksi Heljangolle, Saloselle ja Valkeejärvelle tehtiin jatkot, jos sisään oli jo tulossa samoista rooleista taistelevat Petman ja Vidgren. Kaksi ekaa kuitenkin tuli juuri peliajan perässä suurseuroista. Mä en tietenkään näistä päätä, mutta on kyllä hurja joukkue jos tuohon vielä lisätään se ykköspakki, Nättinen ja joku satavarma nelossentteri.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Sanoisin myös että Lahtinen on ihan satavarmasti Petmania ylempänä peluutuksessa ja Siikanen myös.

Minä en kyllä edellenkään jaksa ymmärtää tätä Lahtisen jumalointia. Okei, pelasi hyvän kauden. Umpisurkeassa JYPissä.
Nyt puhutaan joukkueesta joka taistelee lähtökohtaisesti vähintään suorasta playoff-paikasta. Onko Severi Lahtinen tässä joukkueessa tulosyksikön pelaaja? Ei missään nimessä ainakaan satavarmasti, mahdollisuuden voi toki saada. Etenkin jos Kemell lähtee nyt jo rapakon taakse.

Mikko Petman on vasta 20-vuotias, kaikki junnumaajoukkueet läpi kolunnut ja taskussa on jo Suomen mestaruus. Missään nimessä ei ole satavarmasti Lahtisen ja Siikasen alapuolella.

Minusta jo Petmanin kolmevuotinen soppari kertoo siitä, että hänen suhteensa JYPin valmennusjohdolla odotukset ovat korkealla.
 
Tietenkään vapaalippuja ei ole mihinkään paikoille ja se on loistava asia. Peli ei kulje tai muuten asiat ei maistu niin muut tulee sun tilalle. Lahtisen tulosketjun paikka perustuu pelityyliin. Laidat on täynnä maalintekijöitä, mutta ei varsinaisesti niitä kavereita jotka melkein joka vaihdossa luo maalipaikan. Ja siihen Seve sopii.

En usko että Seve teki jatkosopparin nelosketjuun kiekkoja syömään ja alivoimaa pelaamaan. Sen sijaan uskon että Mikko Petman saattoi alustavasti tehdä. Siikanenkin on siihen rooliin viisi kertaa Lahtista soveliaampi. Ja parastahan tuossa on että parhaat pelaa ja kyse on kolmesta jätkästä, joista kuka tahansa saattaa ottaa sen hypyn liigan huipulle jo ensi kaudella. Siksi on vähän vaikea ymmärtää että ostetaan rahalla kärkiketjut täyteen. Etenkin ajatus Stranskysta Rooban lisäksi tuntuu vähän överiltä.

Hankala kyllä nähdä Kemelliä ensi kaudella NHL:ssä. Otteet liigassa ja u18-kisoissakin on niin ailehtelevia että ei pitäisi olla mitään asiaa edes huonon nhl-joukkueen kokoonpanoon vielä.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
En usko että Seve teki jatkosopparin nelosketjuun kiekkoja syömään ja alivoimaa pelaamaan. Sen sijaan uskon että Mikko Petman saattoi alustavasti tehdä. Siikanenkin on siihen rooliin viisi kertaa Lahtista soveliaampi. Ja parastahan tuossa on että parhaat pelaa ja kyse on kolmesta jätkästä, joista kuka tahansa saattaa ottaa sen hypyn liigan huipulle jo ensi kaudella. Siksi on vähän vaikea ymmärtää että ostetaan rahalla kärkiketjut täyteen. Etenkin ajatus Stranskysta Rooban lisäksi tuntuu vähän överiltä.

No kyllä se Petmankin varmasti isompaa roolia on tullut Jyväskylään hakemaan kun nelosketjua ja av:tä. Ja varmaan Lahtinenkin jatkoon nimensä kirjoittaessaan kaavaili isompaa roolia.

Se on sitten mielenkiintoista, onko esim. Petman jo Rautakorven hankinta ja onko Lahtisen sopimus tehty ennen TukkaJukan kiinnitystä. Osa soppareistahan on tehty ennen Rautakorven tuloa, näinhän mies itsekin sanoi. Todennäköisesti tämä ylitarjonta hyökkääjissä johtuu osittain siitäkin.

Överiltä tai ei, Rautakorpi ei jätä tulosyksikön paikkoja kovinkaan paljon kysymysmerkkien varaan.
Tästä syystä uskon että sieltä vielä se Stransky tai joku muu on tuloillaan kakkosketjun vasemmalle laidalle.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Täällä jo nostettu, mutta Siikanen pelasi ensimmäisellä JYP-kaudellaan enimmäkseen nelosen keskellä.

Joo, my bad. Ei riittänyt vanhan miehen muisti noin pitkälle.

Lahtis Seve tulee olemaan entistä parempi ja todella tärkeä palanen. Nemolle tuttu ja tämä valmennus tekee erittäin hyvää ja tulee olemaan tärkeässä roolissa.

Perustuuko tämä tietoon vai toivoon?
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, my bad. Ei riittänyt vanhan miehen muisti noin pitkälle.

Perustuuko tämä tietoon vai toivoon?
Perustuu ihan tietoon ja uskoon. Tärkeä ja hyvä pelaaja, jonka jokaisen jääkiekkoa seuranneen pitäisi tietää. Askeleita mennään taas eteenpäin ja nuori kaveri kuitenkin kyseessä. Rikkoo 30 pisteen rajan, jos tarpeeksi myös yv-vastuuta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Perustuu ihan tietoon ja uskoon. Tärkeä ja hyvä pelaaja, jonka jokaisen jääkiekkoa seuranneen pitäisi tietää. Askeleita mennään taas eteenpäin ja nuori kaveri kuitenkin kyseessä. Rikkoo 30 pisteen rajan, jos tarpeeksi myös yv-vastuuta.
Juuri näin. Seve on mennyt isoja askeleita eteenpäin, kun ennen oli vähän laiska näpertelijä, niin nyt on saanut peliin lisää suoraviivaisuutta ja paiskii hommia vaihdosta toiseen esimerkillisesti. Peliälyä ja käsiä Sevellä on aina ollut, joten aika hyvä paketti alkaa olla kasassa.

Enkä usko, että Seve myöskään ottaa taka-askeleita nykyisen valmennuksen alla. Tulee olemaan tärkeä pelaaja ensi kaudella ja voi nousta kauden aikana ottamaan aika suurtakin tulosvastuuta.
 
Seinänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Hyökkäyspäässä riittää juonikkuutta, taitoa ja älyä ei siinä mitään.

Ongelmat tulevat nimenomaan oman pään pelaamisessa ja siellä nimenomaan merkkauspelissä, ratkaisuina kiekollisena paineen alla sekä pelinluvussa yleisesti.

Pahaa pelkään, että hankintojen kautta ja takia ei ole top6 -laituri Jyväskylässä ensi kaudella ja yllä olevat selkeät pelilliset vaikeudet taas eivät missään nimessä saa olla bottom6 -laiturin heikkouksia missään jengissä. Vaikka asenetta on ja olisi niin se ei vielä riitä jos junnumaisia virheitä tulee omassa päässä ja keskialueella toistuvasti.

Näiden perusteella arvelen vaikeaa kautta Lahtiselle, varsinkin vielä kun valmennuksen vaatimustaso tulee olemaan ihan tapissa kokoajan tunnetusti.
 
Mielestäni tässä näkemyksessä paistaa vähän se, miten sekaisin koko JYP oli parin edellisen kauden ajan. Käytännössä jokainen pelaaja näytti huonommalta kuin oikeasti on. Päättyneellä kaudella Seve ei todellakaan pistänyt silmiin erityisen virheherkkänä, vaan oikeastaan päinvastoin pystyi omilla vaistoillaan pelastamaan tilanteita, vaikka joukkueen pakka olikin todella sekaisin.

Luotan erittäin vakaasti siihen, että joukkueen selkeä pelisysteemi auttaa myös Seveä todella paljon, kun ei tarvitse joka tilanteessa arpoa, että missähän ne omat kaverit ovat ja mitä tässä pitäisi tehdä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.22
  • 6.90
  • 9.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös