Mainos

JYP kaudella 2021–2022

  • 601 145
  • 4 307

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisi näköjään pitänyt myös tuohon ensimmäiseen lauseeseen laittaa kenttäpelaajien/pelitavan puutteen syytä, niinkuin seuraavassa kohdassa laitoin. Tai no semmonen kuva sun kirjoituksista on jäänyt että se syy on ollut milloin mikäkin, yleensä pelitavan puute, mutta ei missään nimessä se että veskareiden taso ei vaan riitä.

Itse olen siinä mielessä avomielinen, että tiedostan että osa syy varmasti oli kenttäpelaajien ja valmentajien toiminnassa mutta en kyllä voi pois sulkea sitäkään vaihtoehtoa että noiden veskareiden taso ei vaan ainakaan vielä viime kaudella ollut/eikä ole tulevalla kaudellakaan riittävä. Kumpikaan ei vielä ole pystynyt pelaamaan pidempää jaksoa sillä tasolla, että pitäisin kumpaakaan liigatason ykkösveskariksi riittävän hyvänä, toivottavasti ensi kaudella pelaa.

Tuota en vaan voi ymmärtää että ruvetaan nimittelemään toista kirjoittajaa kun hän on eri mieltä jostain asiasta/asioista.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
tse olen siinä mielessä avomielinen, että tiedostan että osa syy varmasti oli kenttäpelaajien ja valmentajien toiminnassa mutta en kyllä voi pois sulkea sitäkään vaihtoehtoa että noiden veskareiden taso ei vaan ainakaan vielä viime kaudella ollut/eikä ole tulevalla kaudellakaan riittävä. Kumpikaan ei vielä ole pystynyt pelaamaan pidempää jaksoa sillä tasolla, että pitäisin kumpaakaan liigatason ykkösveskariksi riittävän hyvänä, toivottavasti ensi kaudella pelaa.

Tuota en vaan voi ymmärtää että ruvetaan nimittelemään toista kirjoittajaa kun hän on eri mieltä jostain asiasta/asioista.

Niin, sehän on katsojan ymmärryksessä, millä asioilla näkee olevan painavin merkitys niihin tulemiin joihin on päädytty. Itse katson, että joukkueellinen ammattipelaajia ei ole se isoin huono tekijä, vaan kokonaisuuteen ja tulemaan vaikuttaa eniten asiat, joilla tuloksenteko mahdollistetaan tai ei mahdollisteta, eli organisaation tila ja valmennuksen taso.

Kumpikaan ei ole tosiaan lunastanut nimitystä liigaeliittiin, mutta kummallekin näen sen reaalisena mahdollisuutena ja tämän pohjaan näkemiini herrojen peleihin, ikäänsä ja myös siihen oletukseen, että siinä kun kenttäpelaajatkin, niin maalivahdit tekee parempaa tulosta, kun taustatekijät on kunnossa. Tarkoittaa, että kummankaan veskarin kohdalla en näe syytä henkilökohtaisessa tekemisessä, joka sinne liigan kärkitason vaateeseen estäisi nousemasta. Eivät siis ole paskoja veskareita tai suurimpia kysymysmerkkejä, joita täällä maalaillaan ilmeisesti vakavalla naamalla.

En ole huomannut nimitteleväni ketään kirjoittamassani, mutta jos tällaisen esimerkin nostat tutkittavakseni, lupaan tutkia ajatuksella omaa kirjoittamistapaani asioista, sillä sen kummemmin kuin perinteisen lätinän verran en omasta mielestäni ole ottanut ketään tikun nokkaan tai nimitellyt henkilötasolla. Tietääkseni useammassakin postauksessani olen korostanut erimielisyyksien arvoa tällä palstalla, jopa niin, että voi sen katsoa olevan minun agendani.

Ensi kaudella JYPissä pelaa kaksi riittävän hyvää veskaria ja heidän tekemisistään ei joukkueen tulos tule riippumaan, mark my words.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän maalivahdin tilastoihin moni asia myös vaikuttaa ja moni on esimerkiksi Rajaniemeä pitänyt melko hyvänä liigatasolle mutta Ruusu on tuossa esimerkiksi parina edellisvuotena torjunut paremmalla torjuntaprosentilla. Eikä varmasti Jukureiden puolustus kovin paljon huonompi voinut olla kun vaikka JYPin vastaava.

Tietenkään ei voi eri joukkueita ja pelaajia suoraan verrata mutta tuossa kun lopulta Ruusuakin vielä miettii niin kyseessä on lopulta vasta 23v eli vielä on hyvä mahdollisuus parantaa ja on kausi kaudelta myös parantanut sen jälkeen kun tänne palasi. Sitten kun joukkueessa on lopulta muutkin pelipaikat enemmän tai vähemmän arpojen tai potentiaaliin perustuva niin ei tuossa nyt niin suurta ongelmaa näkisi juuri maalivahtiosastolle.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

Tähän kommenttiin pakko vielä lisätä. Jos verrataan Ruusu vs Rajaniemi, niin Ruusu täyttää pian 24v. Samassa iässä Sami Rajaniemi vasta siirtyi Jukuri-organisaatioon. Näkyikö Rajaniemen tuleva potentiaali JYPin tai Pelicansin vuosina? Mielestäni ei, vaan se suurin kukkaan puhkeaminen tapahtui vasta noin kaksvitosena Mikkelissä. Toivottavasti Makella on samanlainen polku vielä kuljettavanaan.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
JYPin ensi kauden runkosarja alkaa 10.9. kotona ja eka peli on vähemmän yllättäen HIFKiä vastaan.

Koko otteluohjelma löytyy tästä (linkki johtaa Liigan sivulle).
 
Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Rapakon takana välieräjoukkueet selvillä ja yhteinen nimittäjä "vahva maalivahtipeli".

Jännä nähdä mihin asti riittää JYPin tandemi keväällä, vai koittaako kevät Jyväskylässä ollenkaan.

Annan kuitenkin mahdollisuuden, mutta toivon tarpeen tullen reagointia.
 
Hack

Jäsen
Aika jännä. Lopussa JYPillä kasa vieraspeljä (5:stä viimeisestä neljä vieraissa ja 11 viimeisestä peräti 8 vieraissa).

Onkohan tuo ollut peräti JYPin toive? Viimeksi, kun Hippoksen projektista kuului uusia uutisia, niin oli maininta, että halliremontista koituu jääurheilulle merkittävää haittaa, joten mikäli lopullinen päätös ja rahoitus saadaan syksyllä niin rakentaminen alkaa keväällä ja työmaa alue saattaa karkoittaa yleisöä.

Toinen kyynisempi ajatus on se, että ensi kaudelle ei ole uskottu isoon menestykseen ja pelkona on loppukaudesta yleisökato tulosten takia :)
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Nyt kun Hurricane on saanut makustella tulevan kauden kokoonpanoa, niin puolustus on selkeästi vahvistunut ja lupauksia herättävä. Sen sijaan hyökkäykseen vielä kaipaisin yhtä tulosketjun laituria.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun Hurricane on saanut makustella tulevan kauden kokoonpanoa, niin puolustus on selkeästi vahvistunut ja lupauksia herättävä. Sen sijaan hyökkäykseen vielä kaipaisin yhtä tulosketjun laituria.
Minä sanoisin, että jos Lambert pysyy mukana, niin hyökkäyskin on riittävä jo nyt. Jos Lambert lähtee, niin yksi lisähankinta on tarpeen. Jos jotain hankintaan, niin tuloksentekoon kykenevä ja vääntövoimainen laituri olisi omissakin toiveissa. Ei ehkä tarvitse olla ihan puhdas voimahyökkääjä, mutta hieman sinne suuntaan kallellaan saisi olla.
 
Periaatessahan tuossa puuttuu Rooban korvaaja täysin, myös osittain roolinkin osalta. Toisaalta nykyisessä tilanteessa hyvin ymmärtää ettei pelkästään hankkimisen ilosta pelaajia hankita, nuoret saa näytönpaikan ja talous edellä on hyvä mennä. Ehkä artistisopimuksella tai sopimuksilla pelaajia sitten kauden aikana voi olla monelta kannalta hyvä juttu. Näillä voi tarvittaessa aloittaa ainakin kauden jos ei sopivia hinta/laatusuhde hankintoja tule eteen.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä sanoisin, että jos Lambert pysyy mukana, niin hyökkäyskin on riittävä jo nyt. Jos Lambert lähtee, niin yksi lisähankinta on tarpeen.
Mistäs muuten nyt tuo spekulaatio kumpuaa vai olenko vaan ollut liikaa auringossa? Vai vieläkö viittaat keväiseen pohdiskeluun?

Täytyy kyllä sanoa, että jos oli se Lambertin IG-seuraamisen lopettaminen JYPin osalta tietoinen trolli, niin oli kyllä hävyttömän hienosti vedätetty.

Tähän aikaan vuodesta jatkuvasti ja yltäpäältä hikisen pentin mielestä tällä rosterilla on hyvä lähteä kauteen!
 
Keväiseen pohdiskeluun ja siihen, että Lambertia ei ole näkynyt JYPin sosiaalisessa mediassa. Tai jos on näkynyt, niin en ole huomannut. Varmaankin joku on hänet bongannut JYPin somesta, niin voitaisiin lopettaa spekulointi?
 
Pottakameli

Ainakin on markkinoissa käytetty Lambertin kuvia.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keväiseen pohdiskeluun ja siihen, että Lambertia ei ole näkynyt JYPin sosiaalisessa mediassa. Tai jos on näkynyt, niin en ole huomannut. Varmaankin joku on hänet bongannut JYPin somesta, niin voitaisiin lopettaa spekulointi?

Kyllä se Lambert treeneistä otetuissa Instagram-pätkissä oli jo toukokuussa. Eiköhän se pieni poissaolo liittynyt vain maajoukkuereissuun.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä se Lambert treeneistä otetuissa Instagram-pätkissä oli jo toukokuussa. Eiköhän se pieni poissaolo liittynyt vain maajoukkuereissuun.

Ainakin kaikki nuorten maajoukkueen pelaajat liittyi jälkikäteen joukkueen mukaan ja instagramin seuraamisessa ei voi varmaan lopulta hirveästi päätellä mitään vaikka johtopäätöksiä toki voi yrittää arvuutella.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällä hetkellä JYPin ensi kauden joukkueessa on vain alle 30v-pelaajia, mutta tämä fakta pätee enää tämän päivän, sillä Salmio täyttää huomenna 30.

Mutta tosiaan, Mikko Salmio on joukkueen vanhin pelaaja. JYP on varsin todennäköisesti koko liigan nuorin joukkue. Kuvastaa sitä isoa muutosta, mitä veteraaniosaston poistuminen on saanut aikaiseksi. Toisaalta meillä on myös valmentaja, joka on uransa aikana valmentanut nuoria pelaajia paljon ja onnistunut siinä hyvin.

Eli nuoruuden innolla luistellaan vastustajilta jalat alta!
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Tällä hetkellä JYPin ensi kauden joukkueessa on vain alle 30v-pelaajia, mutta tämä fakta pätee enää tämän päivän, sillä Salmio täyttää huomenna 30.

Mutta tosiaan, Mikko Salmio on joukkueen vanhin pelaaja. JYP on varsin todennäköisesti koko liigan nuorin joukkue. Kuvastaa sitä isoa muutosta, mitä veteraaniosaston poistuminen on saanut aikaiseksi. Toisaalta meillä on myös valmentaja, joka on uransa aikana valmentanut nuoria pelaajia paljon ja onnistunut siinä hyvin.

Eli nuoruuden innolla luistellaan vastustajilta jalat alta!

Moni muukin itseni lisäksi vaati jo hieman vinkumiseen asti nuorennusta joukkueeseen jo usean vuoden ajan. Nyt se on totta ja on tätä odotettu, nyt ei parane enää kitistä...nyt saatiin sitä mitä haluttiin!
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pistetään pieni pohdinta joukkueesta näin kesähelteellä, kun lätkässä muuten suht hiljaista. Kun arvioidaan tulevan kauden joukkuetta kokonaisuutena, tulee muistaa, missä tilanteessa oltiin vielä hetki sitten. Seura konkurssin partaalla, toiminnan jatko vaakalaudalla, valmentajasekoilua, YT-neuvotteluja, toistuvia pelaajien palkkojen leikkauksia ja kruununa historian ensimmäinen viimeinen sija liigassa. Edellä mainittujen tosiasioiden toteaminen ei ole mitään tuhkan ripottelua ja kurjuudessa piehtaroimista, vaan nostin ne esiin muistuttamaan siitä, kuinka mukavalta tuntuu nyt, kun akuutein uhka toiminnan jatkosta ja sekoilun jatkumisesta on selätetty.

Maalivahtiosasto on tuttu ja uskon, että molemmilla on mahdollisuus mennä eteenpäin. Puolustus on ennalta vahvin osa-alue, joten siitä en ole pätkääkään huolissani. Hyökkäyksessä on useita kysymysmerkkejä, joten hahmottelin alle, miltä ensi kauden ketjut voisivat about näyttää.

Puistola-Christoffer-Turkulainen
Gardiner-Kalapudas-Lambert
Lahtinen-Helenius-Siikanen/Valkeejärvi/Kemelle
Salmio-Alanen/Koskela-Siikanen/Valkeejärvi/Kemell/Niskanen

Nyt kun tuota katsoo, niin kyllä minä tällä paketilla olen valmis kauden aloittamaan. Tietysti se koodinimi Jormakka, Joo Nättinen, Palola, tms. olisi maistunut, mutta siinä kohtaa täytyy varmaan palata tämän postauksen ensimmäiseen kappaleeseen ja arvioida tämän hintaluokan pelaajien tilannetta uudelleen. Täytyy myös muistaa että Puistola on edelleen todella kova lupaus surkeasta viime kaudesta huolimatta. Lambert on oletetusti tuleva NHL-pelaaja, joten nuoresta iästä huolimatta on hänellekin ennakkokaavailuissa tulosyksikön paikka laitettava. Kun tuota hyökkäystä katsoo, niin ihan rehellinen oletus on, että jokainen pelaaja on ensi kaudella paremmalla tasolla kuin viime kaudella. Koskee myös kokeneempaa Salmiota, joka viime kaudella hiihteli muun joukkueen tavoin varjoissa.

Hyvä tästä vielä tulee. Kärkikahinoihin ei liigassa ole mitään asiaa muutamaan vuoteen, jos ihmeitä ei tapahdu. Tavoitteena on kuitenkin oltava viimeisen sijan parantaminen ja toivottavasti uskottava taistelu pudotuspeleihin pääsystä.

Alla muutamia asioita vielä listattuna, joista olen iloinen viime vuoden kamaluuden jälkeen:
-Seurajohto, hallitus ja omistajat tekivät kylmäpäisesti tarvittavat ja kipeät ratkaisut jatkuvuuden pelastamiseksi
-Kaikista nuorista pelaajista, joista haluttiin pitää kiinni, pidettiin kiinni ja saatiin jatkot. Tästä iso peukku!
-Sopimukset lähes poikkeuksetta mallia 1+1 seuran optiolla kertovat, että opiksi on otettu.
-Ahvenjärven nälkä paistaa läpi kauas. Valmennusjohto kokonaisuutena raikas, kuten joukkuekin.
-Viitasen preesens haastatteluissa hyvin uskottava ja henkii määrätietoisuutta.
-Nuori joukkue täynnä mahdollisia läpimurtajia!
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hyvä tästä vielä tulee. Kärkikahinoihin ei liigassa ole mitään asiaa muutamaan vuoteen, jos ihmeitä ei tapahdu.

Ihan hyvää hellehorinaa, propsit.

Minusta homma kiteytyy kahteen seikkaan. Seuran visio ja sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen. Yhteinen toimiva pelitapa, johon pelaajat luottavat.

Ensimmäiseen ei lie mitään lisäiltävää, lienee selkeä jokaiselle, jälkimmäiseen huomioksi se, että vallan hyvin näillä ukoilla voi kauteen lähteä, emmehän me ole nähneet mihin rahkeet riittää, jos on se kuuluisa pelitapa kirjastoineen käytössä. Oletan, että jälki on ihan muuta, kuin nähdyn kauden kyykkäilyä. Silti, ei pidä kuvitella liikoja tuloksen suhteen, ei toipilaat dominoi kenttiä missään lajissa ja tavallaan voi ajatella, että JYP on nyt se toipilas. Tämä on iso steppi eteenpäin suhteessa vuodepotilaaseen, joka oltiin viime kaudella.

Mitä kenttiin tulee, näen siellä niin monta erilaista ja mahdollisesti toimivaa versiota, etten edes helteen pehmentämällä päällä lähde kenttiä arvailemaan. Puolustus on vahvistunut ja veskarikaksikkoon luotan, joten loppu on kiinni siitä millaisen viisikkoliikkeen valmennus saa luotua ja kuinka hyvin sitoutumaan yhteiseen pelitapaan.

Ei olla kärkikahinoissa, mutta oltaisko keskikastin musta hevonen?
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Ei olla kärkikahinoissa, mutta oltaisko keskikastin musta hevonen?
En tiedä olenko liian kyyninen vai helle vienyt mehut miehestä, mutta itse näkisin JYPin paikan valitettavasti olevan bottom3:ssa. Ihan jo säälipoffipaikka on jo hyvä suoritus tuolta porukalta. Meillä on tosi kokematon porukka valmentajaa (Liiga-kokemus) myöten. Joukkueen perusrunko on sekin melko kokematon, laskeskelin tuossa että Liigan puolella paikkansa vakiinnuttaneita pelaajia on Honka, Salonen, Salmio, Kalapudas, Lahtinen, Turkulainen ja Puistola. Kakkonen on vähän siinä rajoilla, yksi kokonainen kausi on jo toisaalta plakkarissa Liigassa.

Tuosta rosterista voidaan sanoa, että Honka ja Turkulainen ovat ainoat, joilta en odota suurta tasonnostoa, vaan viime kauden taso oli jo hyvä. Kalapudas myös väläytteli välillä, kunhan saadaan tasaisuutta suorittamiseen niin viime kauden tasosta on hyvä jatkaa. Sen sijaan Salmio ja puolustaja-Salonen katosivat harmaaseen massaan viime kauden joukkueessa, mikä on aika erikoista, koska tuon tasoisessa joukkueessa pitäisi pystyä erottumaan tuolla kokemuksella. Puistolalta ja Lahtiselta odotetaan sitä lopullista steppiä Liigan eliittiin, eli näille kahdelle asettaisin ne suurimmat odotukset. Lambertista taas toivotaan uutta Mikkeä, Patea tai Puljua.

Liigassa hampaitaan ei ole vielä näyttäneet Ahvenjärvi ja ulkomailta tullut porukka. Jännä nähdä miten homma lähtee toimimaan. Eniten tässä huolettaa ehkä rymistelijäosasto, että istuuko heidän toimintansa ollenkaan Liigaan, vai kuluuko kausi kurinpitokäsittelyissä.

Minun odotukseni JYPin suhteen eivät ole keväässä 2022, vaan jossain parin-kolmen vuoden päässä. Sen jälkeen kun Veltsu lähti, JYPistä on puuttunut tietty jatkumo ja pelitapa. Viimeiset kolme kautta ollaan räpiköity vähän kaikkea tosi huonolla menestyksellä. Jos minulta kysytään, niin näen JYPin mieluummin tavoittelevan nousevaa käyrää, kuin "äkkirikastumista". Nyt luodaan pohjia uudelle JYPille ja sen luominen vie väkisinkin aikaa. Omissa pelikirjoissani tulevalla kaudella voidaan olla tyytyväisiä sääli-poffeihin, seuraavalla kaudella pitää olla sääleissä ja kolmannella kaudella tähdätään jo TOP6-sijoihin.
 
Lainaan vain tämän viimeisen kappaleen, vaikka koko kirjoitus oli ansiokas. Tämän kappaleen suhteen ollaan kartan samalla sivulla, juuri tuo "äkkirikastuminen" olisi pahin mahdollinen skenario JYPin tilanteessa ja isosti olisi uhka "unohtaa" ne rakenteelliset toimet, joilla siihen oikeaan menestysputkeen on mahdollista yltää.

Senkin mahdollisuuden jaan näkemyksessäsi, että säälipaikka voi olla ensi kauden mestaruus, mutta senkin kestää mainiosti, jos tekemisessä näkyy eväät parempaan tulevaisuudessa. Silti tekisi mieli ennustaa, vaikka pelaajat nuoria onkin, että oikein valmennettuina nuo pystyy monta porrasta kovempaan esittämiseen kuin tähän asti. Nähtäväksi jää, toteutuuko.

Siinä mielteemme taas eivät ihan kohtaa, että toisin kuin sinä, minä en nostaisi yksittäisiä pelaajia tikunnokkaan, olivat sitten kokeneita tai märkäkorvia, koska ilman toimivaa pelitapaa yksittäiset pelaajat jää olosuhteen "uhreiksi", kyseessä on joukkuepeli ja liigan tasolla se tarkoittaa, että yksilö voi loistaa vain jos pelin rakenne sen mahdollistaa ja tämä koskee niin kenttäpelaajia kuin maalivahteja. Mielestäni viime kausi antoi tästä oikein esimerkkien tulvan.

Jotta hiukan selventäisin ajatuksen juoksuani asiassa, teen sen paradoksin omaisesti nimen kautta, kun äskön tuon ajatuksen ehdin jo lyttäämään, mutta esimerkkinä.

Nostit tuossa esiin nimen Salmio. No kysyppä itseltäsi, onko hän pelaajatyyppinä koskaan ollut luonteeltaan liideri missään joukkueessa, eli se kuuluisa reppuselkään ottaja. MInusta ei ja siksi hänen arvottamisensa tuon kautta kokemusta perusteena käyttäen ontuu, jos ei ole liideri ei ole liideri vanhanakaan, mutta kun katsoo muita avuja, mitä kykenee joukkueeseen tuomaan, on mun mielestä siellä kuuluisassa aliarvostetut pelaajat kastissa. Olematta tämmöinen liideri, hän kumminkin toi isosti ryhtiä pelatessaan kokemattomien märkäkorvien kanssa ja oli minusta isossa roolissa esim. Heleniuksen esiin marssissa. Kokemus ja lahjat ovat siunanneet häntä myös kyvyllä antaa tarkka ja tämän alleviivaan _oikea aikainen_ syöttö, tästä sai esim. Kemell nauttia, kun ensimmäisen liigamaalinsa teki, toki se ensimmäinen syöttö, josta ei kyennyt laittamaan oli sitäkin komeampi. Näitä kauden mittaan tuli aika helvetin monta, kukaan ei vaan kyennyt niistä kuittaamaan ja se ei Salmion vika voi olla. Myös omiin mun silmin Salmio pelasi rooliaan, mutta jos kenttä "vuotaa" ei sitä yksi ukko korjaa oli nimi selässä mikä tahansa. Tietenkin, myös Salmiolle on tärkeää löytää oikeat ja toimivat palaset ympärille, ihan niin kuin kelle tahansa pelurille ja siinä on sitten mihin valmennus kykenee ja osaa kemioita luoda kyseessä.

Ihan tarkoituksella en ottanut turhaan parjattuja veskareita esimerkiksi, mutta myös se on juutaksen tosi, että veskari on tasan niin huono/hyvä kuin on joukkue edessä ja ammattilaistasolla varsin pienin heittelyin tuosta. Monet vaikuttavat tekijät vielä ovat pelin ulkopuolisia asioita, luotetaanko, kokeeko olevansa omien joukossa, vai sylkykuppina, jotta oikeasti mokanneet pääsisivät kuin koira veräjästä. Monen sortin kysymyksiä nää on ja tietenkin kannattajille näkyy vain jäävuoren huippu ja mon issa tapauksissa vielä tarkoitushakuisasti maalailtu jäävuoren huippu. Välillä on paha mennä laukomaan totuuksia asioista niiden näkymien pohjalta ja tämän kirjoitan itsekin siihen syyllistyneenä, en muita arvostellakseni.

Joo, siis tässä helle horinaa hyvään kirjoitukseesi tangenteeraten. Houkkako lienen, mutta kokonaisuutena jostain syystä odotan selvää tasonnostoa laajalla rintamalla tulevaan kauteen ja olen näkevinäni myös eväät siihen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös