JYP kaudella 2021–2022

  • 591 145
  • 4 307

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Toivotaan että meillä on vielä liigaseuran pystyssä kun olosuhteet valmistuvat. JYP on ensimmäisiä joka kuukahtaa jos koronapassillakin laitetaan yleisöltä pelit kiinni.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Tärkeää olisi minusta pystyä pitämään Turkulainen Kalapudas 2 sentteriksi, kunhan hommataan se ykkönenkin. Ja Mahdollisuuksien rajoissa Honka. Ukkareista puutarhuri ja OB. Kuten sanottua, Christoffer menisi esim. 3 sentterinä. Tukipilarit ensikautta ajatellen. Uusi veskari myös laitetaan tilaukseen pukinkonttiin. Ja uutta järkeä ensikauteen.
 
Baldrick

Jäsen
Hienoo, että jaksat tämmöisiäkin pläjäyksiä laitella, kiinnostavaahan noita on tutkiskella.

Semmosen huomion, oikean tai väärän noista tein, että kuinkahan hyvin Kalaputaan kohdalla toteutuu niinkään oman tekemisen seuraukset. On kyllä ollut tilanteita, jossa on maalin eduskamppailun hävinnyt ja omissa soinut, mutta toisaalta, hyökkääjä pakin sijaan on tuossa hiukka väärä tulipalon sammuttaja. Sen sijaan tuon kentän iso ongelma on omissa pelaaminen viisikkona ja nimenomaan laiturien huonous siinä. On silmiin sattunut aika monessa pelissä, kun on katsonut, että miksi tuo kenttä on omissa aivan pulassa, mutta kykenee ylittämään/voittamaan keskialueen kiekollisena ja luomaan isosti paikkaa vastustajan päähän sen ansiosta. Tokihan siinä on rasitteena Kalaputaalla alkukauden alakentissä kurvailu, jos koko kautista yhteen vetää.
Väittäisin, että kyllä Kalaputaassakin jotain mätää on, jos yksin on miinuskuningas ja erottuu kärjessä vielä selkeällä porrastuksella perässään Siikanen ja Honka, joista edellämainittu ei ole edes tainnut juuri samaan aikaan kentällä olla.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Väittäisin, että kyllä Kalaputaassakin jotain mätää on, jos yksin on miinuskuningas

Niin, onhan siinä mätää, mutta jos sulla on kaksi laituria viisikossa enemmän pujottelukeppeinä omissa, eivätkä oikein pysy kärryillä kiekottomana se selittää kyllä osan. Nuo on niin monen mutkan juttuja, etten ihan niiden pohjalta pelkästään lähtisi tuomioita jakelemaan, osana analyysiä vaikuttaa kyllä. Kalaputaan yksi heikkous on tuo aloittaminen ollut, vaikka on kyllä ihme ja kumma sitä kyennyt parantamaan alkukauteen verraten, jolloin vaaramomentti syntyy jo pelkistä omissa hävityistä aloituksista, varsinkaan jos muu viisikko ei ole ihan kartalla miten pelata pois tasuri tai tappio omissa.

Se on selvä, että liikaa siinä on miinusta herralla. Kyllä minua tuo Christofferin -16 hiukan enemmän silmämunia pullottaa, kun miettii tosiaan, että osa Kalaputaan miinuksista on eri roolista alkukaudella syntynyt. Samaten, että Gardinerkin on maalimääristään huolimatta Kalaputaan takana tuossa +- erotuksessa. Voisi kuvitella, että jos Siikasen lisäksi olisi rooliin pätevä sentteri Gardinerilla, nuo lukematkin olisi ihan toiset. Siikasen pitkä loukkikin toki tuon kentän työtä on ollut sotkemassa, kun siihen ei ihan sopivaa palasta ole tuuraamaan löytynyt.
 
Baldrick

Jäsen
Niin, onhan siinä mätää, mutta jos sulla on kaksi laituria viisikossa enemmän pujottelukeppeinä omissa, eivätkä oikein pysy kärryillä kiekottomana se selittää kyllä osan. Nuo on niin monen mutkan juttuja, etten ihan niiden pohjalta pelkästään lähtisi tuomioita jakelemaan, osana analyysiä vaikuttaa kyllä. Kalaputaan yksi heikkous on tuo aloittaminen ollut, vaikka on kyllä ihme ja kumma sitä kyennyt parantamaan alkukauteen verraten, jolloin vaaramomentti syntyy jo pelkistä omissa hävityistä aloituksista, varsinkaan jos muu viisikko ei ole ihan kartalla miten pelata pois tasuri tai tappio omissa.

Toisaalta sitten taas myös alkukauden voitoistakin paljon pois ollut ja jämärooleja kolunnut, nykyinen ketjukaveri Lahtinen päästää yli maalin vähemmän per 60min.

Toinen mikä vähän hämmästyttää on Honka, jonka ollessa jäällä myös helisee, kuten toisaalta myös Turkulaisellakin. Nämä varmasti samaan aikaan olleet paljon jäällä ja voi olla, että tietyt puolustuspelin elementit ja koko kentällisen vähäisempi kamppailuvoima kostautuvat. Sekä tietty ottavat isoimmat minuutit vastustajan parhaita vastaan, Kalapudas mukaan lukien, mikä nostanee heidät varsin erottuvaksi kolmikoksi. Kuten myös ilman maalivahtia pelatessa kaikki kolme ovat käytännössä kokoajan jäällä ja näitäkin on tällä kaudella jokunen otettu.

Mielenkiintoista myös huomata Scotkan sijoitus Peltolan seurassa pakiston vähäisimmillä miinuksilla ja keskiverrolla tuotolla. Vaikka siis ajoittaiset riskinotot keskialueella ja hyökkäyspäässä värittävät Scotkan peliä, se ei kuitenkaan ole kostautunut niin kummoisesti kuin monella muulla. Scotka kuitenkin pelaa myös kovia minuutteja, toisin kuin oletettavasti ja perstuntumalla vähän suojatumman roolin Peltola.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivotaan että meillä on vielä liigaseuran pystyssä kun olosuhteet valmistuvat. JYP on ensimmäisiä joka kuukahtaa jos koronapassillakin laitetaan yleisöltä pelit kiinni.

Isoin pelkohan tässä alkaa olemaan että kerkeekö JP pelata vieläkään sitä viimeistä matsiaan yleisölle pelata. Tuo peli olisi todennäköisesti myös taloudellisesti tärkeä ollut seuralle.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peltola on lahjakas junnu, jolla on moni osa - alue vielä työn alla ja ei se nyt mun silmään ihan hirveä ole ollut, kuin tuossa Sport pelissä, jossa oli pupu ajovaloissa koko pelin ajan. On ymmärrettävää, että vajaalla fysiikalla ilman viisikon tukea kokematon junnu on ongelmissa ja varoo tekemisiään kovasti. Niinpä rentous ja vaistonvaraisuus tekemisessä puuttuu ja kun se puuttuu, puuttuu aika paljon pelaamisesta.

Joo ja tämähän on tosiaan Peltolan eka kausi liigassa, että ehkä turhankin paljon välillä saanut negatiivista faneilta, enemmänhän tuo kausi menee posin puolelle kun omat odotukset oli ainakin että on lähinnä reserviä ja pyörii KeuPassa suurimman osan kaudesta. Näyttäisi että on tulevilla kausilla osa joukkueen runkoa.
 
david

Peltola on selkeästi tuleva pelimies, vaikka melkoisia virheitä kokemattomuuttaan vielä sattuu. Minulle tulee jotenkin nuori Jyrki Välivaara mieleen Peltolaa seuratessa ja se ei voi olla huono asia se.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Huomasin tuossa tuon jutun syyskauden top 5 puolustajat ja tietenkin nuo on aika puhdasta höpö höpöä ja parhaimmillaankin subjektiivista mielipidettä, mutta jotenkin oletin, että Honka kuuluisi moiselle listalle ilman muuta, vaan aina sitä oppii. Toki, kun puhutaan puolustajista, jokaisella on painopisteensä mitä siinä työssä arvostaa, toisille hyökkäävä ns. kiekollinen pakki kuuluu huomioitaviin, toisille stay at home tyyppi ja joillekin jokapaikan höylä tyyppinen monipuolinen vääntäjä, jotta vaikea kai tuosta on listoja rakentaakaan, itse olisin Hongan tuohon listaan lyönyt pelaajatyyppinsä pätevänä edustajana liigassa.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks

Honka on kyllä ollut katsomissani peleissä hyvä, mutta kenet hän tuolta listalta mielestäsi siis ohittaa?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Honka on kyllä ollut katsomissani peleissä hyvä, mutta kenet hän tuolta listalta mielestäsi siis ohittaa?

En mää ajatellut asiaa lainkaan tuolta kannalta, en edes ajattele olevan järkeä laittaa joukkuepelaajia järjestykseen kuin pituushyppääjiä tuloksen mukaan. On eri joukkueet erilaiset pelitavat jne. Ehkä ajattelin moisen vertailun pohjautuvan pelaajatyypin perusteella, ottaen huomioon ympäristönsä, onko kärkijoukkueessa, huonomman rosterin paketissa ja mitä tuottaa joukkueelleen yksilönä. Sellaisin pohjin voi päätyä eri tuloksiin, sen silti merkitsemättä isojakaan.

Mitä nyt syksyn olen nähnyt kokolailla kaikkien joukkueiden tekemistä, minä pidin itsestään selvänä Hongan moisessa listauksessa olevan. Toisaalta eri painotuksia ja asia on toinen, niinkuin kirjoitinkin aiempaan.
 
En myöskään ole ihan varma onko tuollaisten listojen tekeminen millään muotoa hyödyllistä, mutta selityksesi oli melkoisen sekavaa.

Jos mietitään noita listalla edelle päätyneitä puolustajia, niin kaikki nuo pelaavat voittavissa joukkueissa ja ovat olleet isoja syitä niihin voittoihin. Heikommassa joukkueessa on usein helpompi myös loistaa.

Puhtaasti hyökkäävinä puolustajina Eronen, Saarijärvi ja Niemelä ovat kaikki olleet Honkaa tehokkaampia tällä kaudella. Ohtamaa ja Parikka taas ovat kokonaisvaltaisesti todella laadukkaita, ja molemmat tehneet runsaasti pisteitä. Parikka selvästi vähemmän kuin muut, johtuen yv ajan puutteesta.

Itse en millään saisi Honkaa listalle, joten siinä mielessä kommenttisi siitä, että Hongan tulisi ehdottomasti siellä olla kuulosti erikoiselta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jos mietitään noita listalla edelle päätyneitä puolustajia, niin kaikki nuo pelaavat voittavissa joukkueissa ja ovat olleet isoja syitä niihin voittoihin. Heikommassa joukkueessa on usein helpompi myös loistaa.

Tässä me nähdään asiat eri sortilla, toimivassa joukkueessa yksilö ei minun mielestä ole välttämättä tuottava, vaan osana toimivaa viisikkopeliä. Sekavassa orkesterissa loistaminen säännöllisesti ei ole yleistä ja ymmärrettävästi näin.

Niinpä silkka yksilövertailu täysin eri asetelmista ponnistaville on aika mahdoton rasti mitattavaksi. On tietenkin myös totta, että niihin kovemman rosterin jengeihin palkataan myös kovemman meriitin kaverit, joten se puoltaa näkemystäsi tietenkin.

Tuon sekavan punainen lanka vissiin oli kertoa, että minä näen järkeä ainoastaan moisissa vertailuissa, jos se on pelaajan ominaisuuksien ja pelaajatyypin kautta katseltua, muuten se on niin sekava suo, ettei moisen listaamisessa olisi mitään järkeä.

Mutta ei tämä ole mitään sen valavampaa. Hyvää ja rauhallista joulua sinne!
 
Seinänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Siis hetkinen, onko täällä joku ihan tosissaan ehdottamassa Anttoni Honkaa koko liigan TOP-5 pakkien joukkoon syyskaudella?

Hyökkäyssuuntaan voisi ehkä olla TOP-10:ssä, ehkä jopa lähellä TOP-5, mutta tuo puolustussuuntaan tapahtuva järkyttävä hiihtely, merkkausvirheet ja sijoittumisongelmat vie miehen kyllä kauas kauas TOP-5 listalta jos siis katsotaan kokonisvaltaisesti pakkien peliä.

Aikalailla kyllä JYP-lasien läpi saa peliä ja otteita katsoa, jotta tuohon päätelmään Hongan osalta tulee.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
tuo puolustussuuntaan tapahtuva järkyttävä hiihtely, merkkausvirheet ja sijoittumisongelmat vie miehen kyllä kauas kauas TOP-5 listalta jos siis katsotaan kokonisvaltaisesti pakkien peliä.

Eri pelejä ollaan katseltu näköjään. Viime kaudella näin tuollaistakin, mutta en enää tällä kaudella. Kiekko on siitä veikeä laji, että jos viisikko/joukkue ei toimi, niin yksilö vaistomaisesti pyrkii paikkaamaan, minkä pystyy. Ja kukaanhan ei pysty, vaan johtaa noihin mainitsemiltasi näyttäviin analyyseihin pelaajan tasosta ja tekemisestä. Tätä samaa, jos olet JYP pelejä sattunut seuraamaan, olet nähnyt tällä kaudella tsekin mj mies scotkalta, ero pelaamisessa toimivissa viisikoissa/JYPin ei niin toimivissa on megalomaaninen.

Laitoit kyllä oikeasti aika hyvän selityksen sille, miksi ns. huonompien joukkueiden pelaajat ei saa samanlaista ja reilua kohtelua näissä vertailuissa, vaikka toki yhtä tyhjän kanssa moiset ovatkin.

Joulurauhaa.
 
Joo, eri pelejä näköjään katsottu.

Kummallinen homma, kun herran suorituksia ei ole kuitenkaan noteerattu missään aviisissa kovin korkealle, vaikka JYP-palstan virallinen pelikirja ja pelitietämys nimimerkki otteita ilmeisesti varsin korkealle arvostaa. Luulisi, että edes jossain artikkelissa tai edes mr. Jalosen EHT -valinnoissa olisi huippukautta pelaavan pakin otteet näkyneet, mutta olen ilmeisesti myös täysin vääriä artikkeleita lukenut kuten eri pelejä katsonut.

Ennenkaikkea joulunrauhaa ja puhtaammat lasit nokalle.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ennenkaikkea joulunrauhaa ja puhtaammat lasit nokalle.

Juu, älä ota nokkiisi. Jalosen valintoihin JYPistä menee vielä jokunen vuosi vähintään, oli esitykset mitä tahansa, varsinaiselle mj tasolle sentään kelpasi Scotka JYPistä, olisitko uskonut moiseen valintaan JYPin esitysten perusteella?

Kannattaa mietiskellä.
 
Seinänen

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Juu, älä ota nokkiisi. Jalosen valintoihin JYPistä menee vielä jokunen vuosi vähintään, oli esitykset mitä tahansa, varsinaiselle mj tasolle sentään kelpasi Scotka JYPistä, olisitko uskonut moiseen valintaan JYPin esitysten perusteella?

Kannattaa mietiskellä.
Nokkiin, minä. Ei kuulu tapoihin.

Jos olet valmentajan ns. luottoratsu niin välttämättä peliesitykset seurajoukkueessa ei vaikuta valintoihin millään tavalla. Onhan näitä nähty aiemminkin ja myös Suomen maajoukkuevalinnoissa. Joten vastaus kysymykseen, en ollut yllättynyt.

Ei taida tämän kauden JYPissä olla montaa ukkoo, ketkä parin vuodenkaan päästä on Jalosen valinnoissa mukana. Pari nuorta hyökkääjää ehkä, riippuu vähän miten urat etenee.

Parempaa mieltä ennenkaikkea ja juhlapyhien jatkoa.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Huomenna varmaan jo toivon mukaan puolustusosasto on vähemmän huumoriosastoa kun Raumalla, kun Scotka ja OB palaavat kokoonpanoon. Mielenkiintoista myös nähdä mikä on Lahtisen rooli, kun istui Lukkoa vastaan kaksi erää penkin päässä. Melkein kaikki kombinaatiot noihin kahteen kärkikenttään ovat melkoisen hasardeja, mutta kyllä mä ehkä lähtökohtaisesti laittaisin suoraviivaisemman Siikasen Kalaputaan ja Jerryn kanssa. Lahtinen voisi sitten luoda Gardinerille paikkoja toisessa kentässä.

Lahtinen-Christoffer-Gardiner
Siikanen-Kalapudas-Turkulainen
Valkeejärvi-S.Koskela-Heljanko
Salmio-Stråka-Brodecki

Siinä olisi jokaiseen ketjuun kiekollista osaamista ja työntekoa. Hivenen hirvittää tuo ykkösketju puolustussuuntaan

Scotka-Honka
OB-Kakkonen
Peltola-Salonen
Seppälä

Junnujen palattua laittaisin ketjut näin:

Lahtinen-Christoffer-Gardiner
Siikanen-Kalapudas-Turkulainen
Lambert-Helenius-Kemell
Salmio- Alanen/Stråka-Valkeejärvi

Aika leveähän tuo meidän laituriosasto on kun rupeaa miettimään, että tuohon ei edes Brodecki mahtuisi. Junnukentässä Helenius olisi ihan selkeä puolustava sentteri ja laiturit pääsisivät sitten jossain ideaalimaailmassa vauhdikkaisiin suoriin hyökkäyksiin ja tekemään taikojaan hyökkäysalueella. Eikä välttämättä tarvitsisi pelata vastustajan parhaita vastaan joka pelissä. Kyllä tuosta varmaan Stråka saa lähteä jos ei ihmeitä tapahdu. Alasella ehkä kovempi potentiaali tulevaisuutta ajatellen. Heljangolla tarjoaisin ihan välittömästi loppukauden sopparia ja sen jälkeen jopa suoraa parin vuoden pahvia.

Scotka-Honka
OB-Ottavainen
Peltola/Seppälä-Kakkonen
Salonen

Ei tuo puolustuskaan oikeasti paperilla näytä edes niin kehnolta. Siinä on neljä ainakin paperilla top-4 rooliin pystyvää pakkia, Ottavainen ja pari alivoimajyrää.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voitaneen sanoa että JYP on käytännössä jo jumbosijalla, kun Ässillä on neljä peliä vähemmän pelattuna. No ihan sama toki sikälis, tällä pelillä siellä pohjalla ollaan joka tapauksessa kauden päätyttyä.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tällä kaudella tavoite on saada jotain uskoa seuraan ja välttää peräkkäinen jumbosija. Ja mieluiten näkisin Leinosen debyytin aloittavana maalivahtina sekä ainakin Lassilan Liigadebyytin.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todettava toki se että on myös JYP yksi niitä isompia kärsijöitä U20 kisojen takia + flunssaa ollut, mutta ehkäpä juuri tuolloin pitäisi sen joukkueen pelata yksinkertaisemmin ja taistella vielläkin kovempaa. Nyt kun olisi ollut vähän heikommin pelannut Kärpät mahdollista yllättää joulun jälkeen niin ei edes yritetty vaan luovutettiin suoraan voitto. Eikä edes poissaoloihin oikein voi mennä kun kärkipelaajat Kemeliä lukuuun ottamatta kuitenkin mukana.

Sen sijaan että edes jotain toivoa olisi pudotuspeleihin niin 8.1 taidetaan pelata siitä että vieläkö on mahdollisuuksia jumbopaikalta pois.
 
Hexa

Jäsen
Ässät meni siis jo nyt ohi pisteissä kaadettuaan HIFK:n ja sillä on vielä kolme ottelua vähemmän pelattuna. SaiPasta tuli siis päävastustaja jumbosijasta. Ei mene hyvin mestarivalmentajallakaan, jolla käytössä suurin piirtein saman tason materiaali kuin JYPillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös