Mainos

JYP kaudella 2020–2021

  • 422 487
  • 2 267

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
On kyllä yhtä tyhjän kanssa tuo Salosen paluu, mikäli toteutuu. Paikattavana on todennäköisesti useampi top4-pakki ja sitä tasoa Salonen ei ole. Ei tuo oikeastaan mitään lisäarvoa Alleniin tai jopa Ikoseen.

Loistavaa, jos Sählä palaa kotiin. Iloista ja ennakkoluulotonta suorittamista. Uskon, että ihan eri tavalla pääsee Tirkkosen tiimissä esille kuin edellisten valkkujen koirankopissa. Peukku täältä.

Salonen on yrittänyt aika monen valmentajan tiimissä jo esillenousua Veltsun koirankopin jälkeen ja edelleenkään taso ei ole kovinkaan peruspelaajaa kummoisempi. Vaikea nähdä että paikkaisi kumpaakaan Honkaa ensi kaudella tai edes Mäenpäätä.
Ainakin roolia on tarjolla, mutta näytöt sen roolin täyttämiseen on tähän mennessä aika heikot.
 
Viimeksi muokattu:

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
On kyllä yhtä tyhjän kanssa tuo Salosen paluu, mikäli toteutuu. Paikattavana on todennäköisesti useampi top4-pakki ja sitä tasoa Salonen ei ole. Ei tuo oikeastaan mitään lisäarvoa Alleniin tai jopa Ikoseen.

Salonen on yrittänyt aika monen valmentajan tiimissä jo esillenousua Veltsun koirankopin jälkeen ja edelleenkään taso ei ole kovinkaan peruspelaajaa kummoisempi. Vaikea nähdä että paikkaisi kumpaakaan Honkaa ensi kaudella tai edes Mäenpäätä.
Ainakin roolia on tarjolla, mutta näytöt sen roolin täyttämiseen on tähän mennessä aika heikot.
Olen täsmälleen sama mieltä @Köpi'n kanssa tästä asiasta. On saanut todellakin eri organisaatioissa ja valmentajien alaisuuksissa ottaa sitä top4 puolustajan roolia, mutta aikalailla kaikkialla jäänyt piippuun. On liigatasolla erittäin hyvä kolmosparin puolustaja tai ylimääräinen pakki, mutta oikeastaan muuta ei ole esittänyt. Palkka varmasti on kuitenkin sitä top4 tasoa. En näe itsekään Sählää uppgradena edes Alleniin ja Ikoseen, kun varmasti myös Roni menee eteenpäin kuten mennyt lujaa tähänkin asti.

Huhuhan ollut pitkään tiedossa ja tästä en ole ollut innoissani, paljon enemmän olisin ollut mielissäni Nenosen, Palveen tai Kemiläinen paluuseen, kaikkia kyselty ja tarjoukset jätettiin, mutta Nessu halusi jatkaa Hämeenlinnassa ja Kemiläinen suuntanee tämän kauden jälkeen ulkomaille, Palveen ratkaisuista ei mitään tietoa. Vähän pahalla ajatuksella ajattelin, että niinkö on että huhutuista paluumuuttajista jää mustapekka käteen ja palaaja on Aleksi Salonen.

Mikäli tänne saapuu, niin olisi erittäin toivottavaa, että lunastaisi vihdoin ne odotukset ja sen roolin, mitä täälläkin hänestä odotetaan. Itsellä siihen ei vain kyllä luottoa ole, niin monta tilaisuutta Sählä on jo jättänyt käyttämättä. Mukava äijä toki ja sinänsä joukkueeseen hieno koppilisä, mutta kärkipakiksi todella iso riski siihen, että on jatkossakin tyhjä arpa.
 
Viimeksi muokattu:

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättisen Julle sanoi juuri Tulosruudussa, että pysyy täällä (JYPissä) ja ensi kausi täällä ja toivoo että sen jälkeen rahkeet riittää eteenpäin.

Jalat on maassa ja tuon perusteella nautimme Jullen sopimuksen mukaisesti miehen otteista myös ensi kaudella. Olisihan se hienoa!
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Paljon riippunee siitä, miten Julle esiintyy tällä kaudella maajoukkueen leivissä. Jos pelaa EHT:lla itsensä MM-kisoihin ja suoriutuu siellä mallikkaasti, voidaan kyllä ilman suurempia huolia alkaa tohinalla etsiä korvaajaa.

Toki tietysti jos pelaa nyt jonkun 60+ pisteen kauden ja jatkaa otteitaan pudotuspeleissä, niin ei taida kyllä maju-esityksilläkään hirveästi olla väliä.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45

Uskomattoman hienoa, että Jullella on soppari vielä ensi kaudellekin! Mutta en mitenkään voi uskoa, että näillä näytöille ei tulisi noutajaa ennen ensi kautta: mies on edelleen 84(!), kah-dek-san-kym-me-nen nel-jän pisteen ja 50(!) maalin vauhdissa. Se on sellainen tahti, ettei moista ole koskaan (koskaan) nähty SM- tai Liigassa. Jos Julle pelaisi tällä hetkellä HIFK:ssä tai Kärpissä, hänestä puhuttaisiin enemmän kuin Laineesta.

Jatkaa Julle ensi kaudella tai ei, molemmat vaihtoehdot satavat JYPin laariin tavalla tai toisella :)
 
Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
Onhan tuo Nättinen nyt huomattavasti kovempi kallu kuin esim. toinen "maitojuna" Puljujärvi. Hienoa on myös tuo että on ensi kaudelle soppari, vaikkakaan se ei tule realisoitumaan suurella todennäköisyydellä, koska eiköhän Julle lähde ulkomaille.

Mutta jos Nättinen jää ensi kaudelle, niin ai että!
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nättisen tavoite lienee kuitenkin NHL ja siellä yksisuuntainen sopimus. Ja niitähän nyt tuskin vielä on tarjoiltu sen kummemmin, joten siihen asti lätkäjargonit JYPissä jatkamisessa on paikallaan.

Eli Nättisen ensi kauden suunta ratkennee vasta myöhään keväällä/kesällä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättisen ajattelutapa on juuri oikea, eli ei ota liikaa stressiä NHL-paikasta seuraavalle kaudelle, vaan lähtee siitä ajatuksesta, että jatkaa JYPissä vielä yhden kauden. Tällä tavoin kun ajattelee, niin pystyy suorittamaan paremmin, kun ei ota ylimääräisiä paineita.

Todennäköisesti toki lähtee tämän kauden jälkeen rapakon taakse.
 
Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä tuo kommentti ainakin minulle tuottaa sen ajatuksen, että jos ei saa NHL:stä hyvää sopimusta niin jatkaa JYPissä. Eli että ei ole mihinkään KHL:ään, SHL:ään tai Sveitsiin lähdössä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Kyllä tuo kommentti ainakin minulle tuottaa sen ajatuksen, että jos ei saa NHL:stä hyvää sopimusta niin jatkaa JYPissä. Eli että ei ole mihinkään KHL:ään, SHL:ään tai Sveitsiin lähdössä.
Siis näin se menee omankin tiedon mukaan, kuten olen aiemmin maininnut tähtäin on NHLssä ja vaihtoehdot on yksisuuntainen sopimus sinne tai jatko sovitusti JYPin mukana. Kun tähtäin on NHLssä, niin ei halua lähteä sotkemaan kuvioita vaan olla tutussa ympäristössä, jossa kehitystä pystyy ottamaan. Euroopan isoihin sarjoihin ehtiii myöhemminkin, jos kaikesta huolimatta NHL ura ei urkene.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän hetken perusteella kyllä ensikaudelle olisi tärkeää saada Immonen ja Tuppurainen jatkamaan, saa siitä ainakin varman yhden kärkiketjun kasaan kävi sitten muiden jatkon suhteen mitä tahansa. Tuppuraisen meno näyttää vain parantuvan vanhetessa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuppuraisen ja Immosen jatkaminen tuskin on kiinni JYPistä. Mikäli ura jatkuu, se jatkuu hyvin suurella todennäköisyydellä JYPissä, tuskin kummallakaan on enää kauheata halukkuutta / tarvetta lähteä ulkomaille rahastamaan. Ja todennäköisesti Viitasella ja kumppaneilla on jo tiedossakin se, mitä veteraaniosasto (ml.Hytönen/Mäenpää) tulee tekemään.

Tärkeämpänä pidän edelleen kolmikkoa Laurikainen/Turkulainen/Vainio. Tällä kolmikolla on kuitenkin ottajia JYPin ulkopuolellakin.
 
Viimeksi muokattu:

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Tärkeämpänä pidän edelleen kolmikkoa Laurikainen/Turkulainen/Vainio. Tällä kolmikolla on kuitenkin ottajia JYPin ulkopuolellakin.
Kyllähän Turkulaisesta pitää pitää kiinni kynsin ja hampain. Palkkaa joutunee vähän tarkistamaan ylöspäin (ehkä, en ole verotietoja tms tutkaillut), mutta aivan ehdottoman tärkeä pala joukkuetta.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kyllähän Turkulaisesta pitää pitää kiinni kynsin ja hampain. Palkkaa joutunee vähän tarkistamaan ylöspäin (ehkä, en ole verotietoja tms tutkaillut), mutta aivan ehdottoman tärkeä pala joukkuetta.

Voi olla pian lähellä palkan tuplaus, 2018 verotiedot kertovat Turkulaisen tienanneen 45 000 euroa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tärkeämpänä pidän edelleen kolmikkoa Laurikainen/Turkulainen/Vainio. Tällä kolmikolla on kuitenkin ottajia JYPin ulkopuolellakin.

Toisaalta sama juttu näidenkin kohdalla että todennäköisesti täällä jatkavat jos ei ulkomaat kutsu, sen takia näkisi että Tuppuraisen ja Immosen nimet jatkosopimuspaperiin tärkeä että saa pohjan jota lähteä rakentaan vaikka osa saattaisi aivan viimehetkellä lähteä ulkomaille.

Saa nähdä mitä Hytösen ja Mäenpään kohdalla tapahtuu. Molemmat näyttänyt että liigatasolla edelleen käyttöä mutta ei ole parhaimpien vuosien tasolla kuitenkaan. Hytönen pystynyt pelaan 30 pisteen tahtia ilman YV aikaa ja Mäenpää hyvää peruspelaamista, jos Hongat lähtee niin käyttöä voi olla edelleen ylivoimalla. Kummankin kohdalla kuitenkin palkka pitäisi tarkistaa ja aika paljonkin alaspäin jos aikoo sopimusta tehdä.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Voi olla pian lähellä palkan tuplaus, 2018 verotiedot kertovat Turkulaisen tienanneen 45 000 euroa.
Joka euron arvoinen silti. Kannattaisi maksaa jo vähän yläkanttiin, jos pelannut puoli-ilmaiseksi. Ettei käy ns. Kemiläisiä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Joka euron arvoinen silti. Kannattaisi maksaa jo vähän yläkanttiin, jos pelannut puoli-ilmaiseksi. Ettei käy ns. Kemiläisiä.
Kenellekään ei pidä maksaa yläkantiin, Sehän riippuu täysin miten joukkue pärjää loppupelissä, Tietyissä raameissa täytyy pysyä mutta JYPn kokoisessa organisaatiossa on väistämätöntä jos menstystä tulee niin isommat seurat vie osan pelaajista, kenenkään paidan helmassa ei pidä roikkua kynsin ja hampain. Pelaaja sitten katsoo missä on järkevintä taloudellisesti jatkaa tai hakeeko muuten haasteita muualta. Tuskin tuota budjettia voi hireästi nostaa punaisella taitaa olla nytkin, Yleisöäkään ei periaatteesa voi tulla juurikaan enempää että sieltäkään ei helpotusta tule tippaakaan
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hytönen pystynyt pelaan 30 pisteen tahtia ilman YV aikaa...
Ihan pakko saivarrella. Siikosen pelikielto-ottelussa Hytönen oli kakkosylivoimassa, kaksi kakkosta tosin vaan. Mutta anyway, välillä Hytönen tuntuu olevan OK, mutta sitten välillä aivan kuutamolla, surffailee siellä täällä. Mutta jospa tuosta viime pelin kahdesta maalista iskisi uusi boosti, tosin tuskin ensi kauteen asti riittää. Ei jatkoa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Toisaalta sama juttu näidenkin kohdalla että todennäköisesti täällä jatkavat jos ei ulkomaat kutsu, sen takia näkisi että Tuppuraisen ja Immosen nimet jatkosopimuspaperiin tärkeä että saa pohjan jota lähteä rakentaan vaikka osa saattaisi aivan viimehetkellä lähteä ulkomaille.

Luetko yhtään mitä kirjoitin? Kyllä JYP saa isolla todennäköisyydellä Immosen ja Tuppuraisen nimet paperiin, mikäli urat jatkuvat. Ei liene ongelma, pallo on täysin pelaajilla, jotka ovat aika lailla varmasti informoineet JYPin seurajohtoa mitä tulee tapahtumaan.

Tärkeämpää on nyt saada Laurikaisen, Turkulaisen ja Vainion nimet paperiin.
 
Joo no en itsekään kuitenkaan muuta tarkoittanut että olisi kuitenkin tärkeä saada nuo nimet tuohon pohjalle, Immonen ja Tuppurainen kuitenkin jatkanee liigassa sopimuksen loppuun, sen sijaan hyvinkin Turkulainen, Vainio tai laurikainen on semmoisia nimiä että vaikka jatkosopimuksen tekisi ei jatko ole varma täällä. Sitä ylipäätänsä hain omalla kommentilla että olisi hyvä saada pari X nimeä pois ja pohjalle yksi toimiva ketju vaikka moni lopulta ei jatkaisi täällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupa

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Maalivahtiosasto on niin hyvä tällä hetkellä, että hieman harmittaa se, ettei kaikkia saada 99% varmuudella pidettyä. Vaihtoehtoja on monta:

Laurikainen-Ruusu: Laurikainen ei vielä siirry muualle ja pelaa vielä kauden Jypissä. Ruusu jatkaa laadukkaana kirittäjänä. Parkkinen on lainattu/kaupattu toiseen liigaseuraan, tai hakee vielä vauhtia Mestiksestä (epätodennäköistä)

Laurikainen-Parkkinen: Ruusu lähtee Voutilaisen tapaan toiseen liigaseuraan ykkösvahdiksi. Laurikainen jatkaa suvereenina ykkösvahtina ja Parkkinen pelaa noin 1/3 peleistä ja totuttelee vielä liigapeleihin.

Ruusu-Parkkinen: Laurikainen pestataan ulkomaille. Ruusu lähtee kauteen ykkösmaalivahtina ja Parkkinen kirittäjänä, mutta saa tililleen kuitenkin päälle 20 liigapeliä.

Itse tosiaan en haluaisi Parkkisen siirtyvän muualle, ettei kävisi niin kuin Veinin kanssa. Ruusu varmaan kelpaisi lähes kaikille liigaseuroille ja Laurikaisen taso riittäisi ulkomaillekin. Onneksi en joudu tästä päätöstä tekemään.
 
Itse lähtisin Ruusu-Parkkinen kaksikolla. Ei mua eilen edes pelottanut katsoa peliä.. Viimekauteen nähden Parkkinen on kuin erimies.. Oli ainakin viimevuonna ylimielinen junnuissa ja teki paljon virheitä. Tän vuoden vetää Keupan ykköskassarina ja ens vuonna liigaveskarina. On kyllä rauhallinen veskari eikä höntyile. Mielellään näkisin Nikon pelejä enemmänkin kauden aikana..
 
Itsekin ehkä mieluiten tuolla. Laurikainen haluaakin varmaan jo ulkomaille. Ruusu ollut sen verran maata kiertämässä viime vuodet, että mielellään tänne kotiseudulle nyt kotiuttaisi, muutenkin tuntuisi kornilta lähettää mies taas muualle. Parkkinen vaikuttaa kyllä siltä, että on valmis liigavahdiksi ja kauhuskenaario olisikin miehen laina, jonka jälkeen mies jäisikin niille teilleen.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ruusu ollut sen verran maata kiertämässä viime vuodet, että mielellään tänne kotiseudulle nyt kotiuttaisi, muutenkin tuntuisi kornilta lähettää mies taas muualle.

Niin Ruusun sopimustahan on jäljellä vielä ensi kausi. Eli on maalivahtikaksikon toinen jäsen. Toivottavasti Laurikaisen kanssa. Tai sitten muualta hankittavan huippuvahdin kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös